Viha juutalaisia kohtaan ja vapautuminen siitä

TuskinIsrael

Suomessakin esiintyy varsin voimakasta juutalaisvihaa. Voimakasta siis ihmisen tunnemaaliman puolesta, ei nyt välttämättä vihaajien lukumäärän osalta. Minun on vaikea keksiä tälle vihalle rationaalista syytä.
Ihan yhtenä tuoreena esimerkkinä toisaalla käyty keskustelu Afrikkaan palaavien pakolaisveneen upottaminen Punaisellamerellä. Yksi keskusteli väitti juutalaisten ja Israelin ampuneen veneen. Mitään syytä, miksi Israel olisi näin tehnyt, väitteen esittäjä ei tuonut esille. Lähinnä "syy" olisi ollut se, että Israel olisi kyennyt sen tekemään. Oikeasti syy vaikutti juutalaisvihalta.

Jos yksilön juutalaisviha on pääosin epärationaalista, ei sitä rationaalisilla perusteilla saa yksilöstä häädettyäkään? Vai onko jossain esimerkkiä, että järkiperusteet olisivat tehonneet?

Yleisemminkin, olisiko kenelläkään antaa linkkiä elämänkertoihin tai vastaaviin, jotka kertoisivat ihminen on vapautumisesta juutalaisvihastaan?

19

288

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juutalaisiaOnVihattu

      läpi historian,
      aina...

    • BenGurion

      Miksi nykyään monet juutalaiset liittoutuvat tai kaveeraavat Putinin Venäjän kanssa. Nyt on kuultavana Trumpin juutalainen vävy, Netanyahun hallitus flirttailee Venäjän kanssa. TV7- kanava on avoimen venäläismyönteinen, ehkä Putinin rahoittama.

    • Venäjä on suurvalta, Suomi ja Israel ovat pieniä.

      Josefus kertoo näin:

      Mitättömämpiä valtiaita tulikin halveksia, mutta ei niitä, jotka pitävät kaikkia valtansa alla, sillä mitkä alueet ovat välttyneet joutumasta roomalaisten valtaan.
      Vain ne, jotka kuumuuden tai kylmyyden vuoksi ovat hyödyttömiä.
      Onni on siirtynyt kaikkialla heidän puolelleen ja Jumala joka on sallinut ylivallan siirtyä vuoronperään kansalta toiselle, antaa sen nyt olla Italiassa. Niin eläinten kuin ihmistenkin keskuudessa pätee yksi laki ylitse muiden; vahvempien edessä täytyy taipua ja vallan saavuttavat ne, joilla on terävimmät aseet.

    • BoikotissaJaffat

      Itse en vihaa juutalaisia, mutta Israelin politiikkaa vihaan.

    • Onko niillä ihmisillä juutalaisvihaa, jotka eivät ole koskaan kuulleet evankeliumia, paavia, pappeja, tai Lutheria ?

      • inti

        Yhtehen saattavat tulla tuolla puolen Jordanin.


    • Jos menisin jonnekkkin kaukaiselle eteläisten merien saarelle ja kysyisin, Vihaatko sinä juutalaisia? Vastaus olisi todennäköisesti; Keitä juutalaiset ovat, mitä he ovat tehneet?
      Jos vastaisin; He ovat tappaneet jumalan. Saisin todennäköisesti aikaan suuren naurunremahduksen.

      • Kyllä siellä juutalaiset tunnetaan. Enää ei naurata.

        http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000002905622.html

        "Nauru on absurdi epätoivon saari, joka kanavoi oman epätoivonsa maahan saapuviin pakolaisiin, joista valtio kuitenkin elää.
        27. huhtikuuta tänä vuonna 23-vuotias iranilainen Omid Masoumali sytytti itsensä tuleen pakolaiskeskuksessa. Hän oli elänyt Naurussa lähes kolme vuotta. Kaksi päivää myöhemmin Masoumali kuoli sairaalassa Austra­liassa.
        Seuraavana maanantaina parikymppinen somalialainen Hodan Yasin sytytti itsensä tuleen samassa keskuksessa. "


      • 434
        inti kirjoitti:

        Kyllä siellä juutalaiset tunnetaan. Enää ei naurata.

        http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000002905622.html

        "Nauru on absurdi epätoivon saari, joka kanavoi oman epätoivonsa maahan saapuviin pakolaisiin, joista valtio kuitenkin elää.
        27. huhtikuuta tänä vuonna 23-vuotias iranilainen Omid Masoumali sytytti itsensä tuleen pakolaiskeskuksessa. Hän oli elänyt Naurussa lähes kolme vuotta. Kaksi päivää myöhemmin Masoumali kuoli sairaalassa Austra­liassa.
        Seuraavana maanantaina parikymppinen somalialainen Hodan Yasin sytytti itsensä tuleen samassa keskuksessa. "

        Tarkennuksena mainitsen, että linkittämäsi ja lainaamasi teksti ei liity mitenkään juutalaisiin tai heidän tuntemiseensa.


      • 434 kirjoitti:

        Tarkennuksena mainitsen, että linkittämäsi ja lainaamasi teksti ei liity mitenkään juutalaisiin tai heidän tuntemiseensa.

        1) Siellä tunnetaan juutalaiset
        2) Siellä ei paljoa naurata

        Luulisi iranilaisten ja somalialaisten tuntevan juutalaiset. Kohdat 1) ja 2) eivät kylläkään liity toisiinsa.


    • Raamattu_paras

      Raamatussa kerrotaan Jeesuksesta joka vihan sijaan vaikuttaa rakkauden juutalaisia kohtaan. Saulus Tarsoksesta oli täynnä vihaa juutalaisia vastaan ja uudistui Jeesuksen kohdatessa täydellisesti ja Paavali nimen sai ja alkoi Jeesuksen todistajaksi ja rakastamaan kaikkia juutalaisia ja näin levitti hyvää Jeesuksen evankeliumia, mutta ei itse vaan Jeesus ja Jumalan armo hänen kauttaan sen uudesti syntyneen juutalaisen kautta, joka Paavalissa vaikutti. Raamatussa kerrotaan tästä, kuinka valheet kirposivat Sauluksen elämästä Jeesusta kohtaan ja totuus syntyi Jumalasta Paavalissa Jeesusta kohtaan. Jumala on hyvä ja todellinen myös nykyään ja vaikuttaa tätä samaa ja Raamatussa parhaat esimerkit Jeesuksen työstä juutalaisten ja kaikkien ihmisten keskuudessa. Jeesus on hyvä paimen ja joka häneen turvaa ei pimeydessä ja vihassa elämäänsä elä maan päällä, ja toki saa maailman ihmisten vihaa osakseen myös kuten Jeesus ja kaikki Jumalan pyhät ovat tätä vainoa ja valheita kokeneet itseään kohtaan ja myös nykyään on näin.

    • Vihasta_vapautuu

      Vihasta vapautuu ihminen Jeesuksen ruumiin ja veren ja ristin hyvän ilmoituksen ja ja totuuden voimassa, kun veden ja Hengen kautta ihminen uudistuu pimeydestä valkeuteen ja vihasta rakkauteen. Maailma on pahan vallassa moninaisesti ja erittäin petollisesti valta on mammonalla ja valheiden esilläpitäjillä myös Jeesusta ja seuraajiaan kohtaan, kuten näemme tätä ja vainot voivat olla pahimmillaan henkirikoksia ja lievempinä vankeutta ja vapauden riistoja ja valheellisia todistuksia ja hulluksi leimaamisia ja taloudellisia ahdinkoja ja panetteluja ja yhteydestä erottamisia ja varkauksia ja kaikenlaista pahuutta mitä maailmassa voidaan nähdä erittäin runsaasti ja myös Suomessa todellisuutta tässä ajassa Jeesuksen pyhiä kohtaan.

    • Jeesus_ja_Saatana

      Jeesus ja Saatana, ja palvelijansa ihmisinä erotetaan siitä, että Jeesus auttaa ja hyvää suo, ja Saatanan palvelijat tuhoa ja kärsimystä tuottavat ja esittävät tähän ratkaisuksi valheita ja kaikkea huonoa. Saatana maailmassa on valheiden levittäjä ja varas ja vihan tuottaja ja hedelmistään tunnetaan.

    • Vihaa_maailmassa

      Tässä maailmassa on erittäin paljon vihaa Jeesusta ja seuraajiaan kohtaan ja tämä tulee esille Raamatun ilmoituksen hylkäämisenä ja kiittämättömyytenä Isää Jumalaa kohtaan Jeesuksen nimessä. Maailmassa rakastetaan mammonaa ja vihataan Jumalaa ja nähdään laittomuutena yhteiskunnissa ja sydämien tiloissa suhteessa Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Yhteiskunnan rakenteet valmistellaan laittomuuden huipennukseen eli pedon merkin ottamiseen ja valheen kaikella voimalla tämä tuodaan lähitulevaisuudessa.

      Maailman viha Isää Jumalaa ja Poikaa Jeesusta kohtaan nähdään myös maailmassa olevan Israelia ja juutalaisia kohtaan olevan vihamielisyyden voimakkuutena. Heti 1948 Israelin itsenäistyessä sen pyrkivät tuhoamaan sen naapurivaltiot ja samaa myös myöhemmin ja vieläkin pyrkivät tekemään vaikka toki peitellysti omalla tavallaan ja täysin avoimesti myös YK:n kautta tässäkin ajassa hyökätään Israelia vastaan valheine ja vihaideologian kautta. Valitettavasti nykyajassa YK:n valtiot eivät tahdo estää tällaista vaan pidättäytyvät osoittamasta mieluummin tukea Israelille sitä kohtaavassa vihassa.

      Raamatussa kerrotaan laittomuuden salaisuudesta hyvin selvästi ja Israeliin kohdistuvasta massiivisesta hyökkäyksestä valtavalla armeijalla ja tapahtuu lähivuosina kuten nähdään tätä ideologiaa laajasti jo tässä ajassa ja hyvin röyhkeänä ja toisaalta välinpitämättömyys myös kansoissa tässä asiassa kuten myös Raamatun ilmoituksen ja Jeesuksen suhteen samoin laajasti saanut sijaa ihmisten sydämissä ja yhteiskunnissa. Yhteiskuntien lait myös osoittavat niiden suhteen Jumalaan ja Jeesukseen ja samoin tietysti myös Saatanaan, sillä vain kaksi tahoa tässä asiassa on maailmassa, ja Jeesus on se ahdas portti ja kaita tie ja pyhä Jumalan valtakunnan kuningas, ja kaikki muut ovat Saatanasta ja vievät ihmisiä kadotukseen ilman Jeesusta.

      Tässä ajassa ei enää totuutta kärsitä vaan valheet ja pimeys saanut sijan laajasti sydämissä.

    • Jeesuksen_opetukset

      Raamatussa kerrotaan ristiinnaulitun Jeesuksen opetukset kuinka suhtautua ja ottaa vastaan vainot seuraajanaan ja Jumalan pyhänä. Raamatussa opetus olla tekemättä pahalle vastarintaa ja kiittää kaikissa asioissa ja myös vainojen kohteena, kuten Jeesus on esimerkin antanut ristiinnaulittuna vastustajiensa tahtomana ja toimeenpanemana. Jeesus rukoili pahantekijöiden puolesta ja tähän meidät Jeesuksessa kutsutaan ja ristinkantamiseen eli itsensä kieltämiseen. Kun joku lyö sinua poskelle niin Jeesus kehottaa kääntämään toisen posken lyötäväksi eikä vastaamaan huonosti väkivallalla eikä viemällä asioita jumalattoman esivallan käsiteltäväksi. Jeesus kehottaa siunaamaan ja toki parannusta hyvä kehottaa tekemään jumalattomia väärintekijöitä ja samoin hyvä tuoda esille yhteiskunnassa kaikki vääryydet, että jokainen ihminen voi ymmärtää miten jumalattomassa ja pahassa ajassa elämme, ja Jeesus opettanut tästä ajasta että on kuin Sodoman ja Nooan ja väkivaltaa moninaisessa muodossa valheineen ja syytöksineen uhreja kohtaan.

      Koskaan ei Jumalan tahto ole vastustaa pahantekijöitä väkivallalla ja Jeesus antanut esimerkin tästä ja opetuksen samoin hyvin selvästi. Tietysti pahan seuraajat tahtovat että heillä ainoastaan aseet ja laki puolellaan kuten natsit sen holokaustin myös toteutti ja edessä vielä paljon suurempi hävityksen kauhistus niitä kohtaan, jotka eivät ota pedon merkkiä kaupankäynnin ainoana maksuvälineenä ja tästä syystä myös valta annetaan ylikansallisille tahoille ja turvallisuus asiat ja kaikki lainsäädäntö myös ja tärkeä nämä ymmärtää sillä hyvin lähitulevaisuudessa ovat ihan konkreettisesti tapahtumassa. Jumalan pyhiä tullaan syyttäämään moninaisesti mielenterveysongelmista ja valheellisilla todistuksilla vastustamisesta ja yhteiskunnan vihollisuudesta ja muilla tämän kaltaisilla asioilla. Kuten natsit toimi holokaustissa niin samoin varmaan tulevassa suuressa ahdistuksessa Jeesuksen pyhiä tullaan vainoamaan ja toki nyt vielä väkevämpi eksytys ja laittomuus kyseessä ja mahdollisesti lainsäädäntö hyväksytty armomurhissa ja tätä mahdollisesti käytetään ja tekoäly myös päättäjänä ja näin kaikki pahat palvelijat hyvällä omallatunnolla voivat vain sitä lakia noudattaa kuten natsit juutalaisia vastaan. Tekoälyn tehdessä päätöksiä ei ketään ihmistä voida näennäisesti myös syyttää tulevissa vainoissa vaikka tietysti vastuu on kaikilla sen järjestelmän hyväksyvillä ja toki myös Jeesuksen evankeliumin hylkääminen on jo suuri laittomuus Jumalan tuomioissa.

    • Saamme_vihastua

      Saamme vihastua Jeesuksessa ja Jumalassa kaikesta siitä laittomuudesta ja pahasta mitä ihmisten elämään tuodaan mutta syntiä ei Jumala eikä Jeesus tahdo kenenkään seuraajansa tekevän vaan pyhänä juutalaisena ja opetuslapsenaan saamme pyrkiä elämään rauhassa kaikkien kanssa ja elää täydessä pyhityksessä sen mukaan minkä Jumala Isänä antaa Jeesuksessa. Saamme myös vastustaa pahaa ja tuoda esille kaiken sen jumalattomuuden mitä näemme maailmaan pahan tuovan ja Pyhän Hengen voimassa ja armolahjoilla voimme olla maailmassa valona ja suolana ja Jeesuksen todistajana ja samoin Jumalan tahdon esilläpitäjinä yhteiskunnissa ja tämä on Jumalan tahto kutsutuille ja toki erilaisia tehtäviä on Jumalassa ja Jeesuksessa ihmisillä maailmassa ja myös Jumalan valtakunnassa taivaassa vielä tässä vaiheessa ja pian Jeesuksen palatessa myös valtakuntansa laskeutuu alas kuten kerrottu edeltä ja tähän meitä kutsutaan eli Jeesuksen tuhatvuotiseen valtakuntaan ja ensimmäisessä ylösnousemuksessa oleminen on se pyhä kutsumus monille ihmisille ja suuri joukko kaikista kansoista myös siihen pääsee, kuten edeltä kerrottu hyvin selvästi Isän antamassa Ilmestyskirjassa Pojalle Jeesukselle ja edelleen Johannekselle ja meille. Jeesus ja Jumala antanut Raamatun profetiat ja kirjoitukset eikä muuta välttämättä anneta mutta annetaan tietysti vesi ja Henki jokaiselle anovalle ja parannuksen tekevälle ja öljy viisailla astioissa yön koittaessa. Hävityksen kauhistus on se tuleva yö ja Saatana heitetään sen jakson alussa ja sen jälkeen valtansa maan päällä 3,5 vuotta ja sitten Jeesus palaa ja Saatana sidotaan alas ja hyvät pyhät Jumalassa saavat valtakunnan maan päällä. Tässä on toivomme Jeesuksen seuraajina ristiämme kantavina tässä maailmassa. Varotaan valheita ja väkevän eksytyksen laittomuutta ja villityksiä, mitä on tässä maailmassa ja tiedotusvälineet moninaisesti täysin valhehenkien käytössä kuten nähdään selvästi tässä ajassa ja mammona se lähes ainoa aihepiiri kaikessa myös yhteiskunnassa ja Jeesus ei missään esillä juuri enää.

    • Tärkeä_ymmärtää

      Tärkeä ymmärtää tässä lopun ajan laittomuudessa, että Isä Jumala Kuningas Jeesuksessa antaa Saatanalle ja joukoilleen vallan sotia pyhiä vastaan ja myös voittaa heidät maan päällä. Jeesus opetti kun häntä itkettiin ja kantoi ristiään Jerusalemissa, että jos tämä tehdään hyvää hedelmää tuottavalle puulle, niin kuinka käy kuivien puiden, ja nämä kaksi asiaa on tärkeää ymmärtää jokaisen Jeesuksen opetuslapsen tulevasta ajasta, kun suuri ahdistus koittaa Jumalan pyhille Jeesuksessa ja tulemme kaikkien kansojen vihattavaksi, kuten Israel on sitä jo nykyään ja YK:n taholta valheellisesti heitä tuomitaan ja pyritään myös tuhoamaan vaikka ovat Jumalan tahdon mukaan ja Jumalan kokoamana Jeesuksessa saaneet palata omaan luvattuun maahansa ja Jerusalemin myös saaneet omakseen ja Jeesus on Jerusalemin suuri kuningas sillä on Immanuel ollut maan päällä ja ennenkaikkea taivaassa Jumalan valtakunnassa ihan luomisesta asti, kuten Uusi Jerusalem on ollut sitä jo tämän noin kuusi tuhatta vuotta Aadamista ja ensimmäisestä päivästä, kun Jumala Isänä erotti valkeuden pimeydestä, eikä pimeys sitä käsittänyt eikä käsitä vielä nytkään vaan valheet ja viha Saatanaa hallitsee ja mammonan herrana tuottaa sitä omaa hedelmäänsä tämän maailman vihan viinipuusta. Jeesuksen hyvä puu on totuudellinen viinipuu ja lihansa ja verensä ja ristinsä on kerskauksemme, samoin oma ristimme ja maailman vainot ja ahdistukset osanamme kuin Israelin profeetoilla ja Jeesuksen apostoleilla ja kaikille pyhillä tässä maailmassa. Jumalan Henki vaikuttaa hyvän ja paljon parempaa kuin pimeydessä eläminen ilman Jeesusta tässä maailmassa ja tästä saamme kiittää Isää Herran nimessä ja Hengessä, amen, halleluja! Ollaan kestävät ja pyhät ja siunataan vainoojiamme aina. Siunaaminen on totuuden esittämistä eikä laittomuuden hyväksymistä.

    • "Suomessakin esiintyy varsin voimakasta juutalaisvihaa. "

      Vainiin

    • Eipä ne pappien saarnat poikkea mitenkään Hitlerin ja Göppelsin julististuksista. Ja mitä isot edellä sitä pienet perässä....eli

      ......... Samaa se on ollut netissäkin, eikä siihen kukaan olisi puuttunut, elleivät muslimit olisi tulleet ja olisi ollut pakko ryhtyä kieltämään rasismia yleensä. Siitä tuli nyt hengenvaarallista.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1871
    2. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      144
      1788
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      56
      1572
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      167
      1392
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      177
      1375
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      151
      1336
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1228
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      76
      1183
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1168
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1065
    Aihe