Transposoneista

ROT ei ole selvästikään tajunnut, että hänen mainitsemansa ja puheeksi ottamansa evoluution mekanismi transposonit, eli liikkuvat DNA-jaksot (huom. ei miRNA:t), "hyppivät geenit" tai millä nimellä niitä halutaankaan kutsua, ovat mutaatioita, muutoksia genomien DNA:n emäsjärjestyksessä. Transposonit joko siirtyvät toiseen kohtaan genomia tai kopioituvat toiseen kohtaan muuttaen genomien DNA:n emäsjärjestystä. Mutta kaikkien määritelmien mukaan ne ovat mutaatioita.

Sen sijaan ROT on jo saattanut (toivottavasti) tajuta, että transposable elements ja alternative splicing eivät ole sama asia.

17

404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nyt meillä on siis ROT:n itse tarjoama esimerkki hyödyllisistä, informaatiota lisäävistä mutaatioista. Muistettakoon, että hän itse kertoi transposonien vaikuttavan vaihtoehtoiseen silmukointiin, mikä tietysti on osaltaan totta, vaikka suurin osa transposoneista ei niihin vaikutakaan, ja näin organismin tuottavan erilaisia proteiineja, jotka auttavat organismia sopeutumaan. ROT vain luuli, että mekanismi olisi suunniteltu, kun se perustuikin satunnaisiin mutaatioihin.

    • Höpöhöpö. Alu-elementeillä, jotka ovat ns. retrotransposoneja, on erittäin tärkeä säätelytehtävä vaihtoehtoisessa silmukoinnissa ja miljoonien erilaisten proteiinien rakentamisessa pienestä geneettisestä aineksesta huolimatta. Alu-elementit ovat RNA:n tyyppisiä jaksoja, jotka voivat insertoitua pitkiin ei-koodaaviin RNA-molekyyleihin. Ne toimivat esilähetti-RNA:n perusrakennusaineena. Alu-elementtejä koodataan tyypillisesti proteiineja koodaavien geenien CpG-saarekkeita sisältävistä alueista, minkä takia ne ovat yksi merkittävimmistä epigeneettisistä säätelytekijöistä. Niillä on tärkeä merkitys myös DNA:n korjausmekanismina.

      http://www.nature.com/nsmb/journal/v23/n11/full/nsmb.3318.html

      Evoluutioteorian terminologiassa transposoneja kutsutaan hyppiviksi geeneiksi (jumping genes), mikä aiheuttaa naurunpurskahduksia vakavasti otettavan tieteen tekijöissä.

      • "Höpöhöpö. Alu-elementeillä, jotka ovat ns. retrotransposoneja, on erittäin tärkeä säätelytehtävä vaihtoehtoisessa silmukoinnissa ja miljoonien erilaisten proteiinien rakentamisessa pienestä geneettisestä aineksesta huolimatta."

        Alu-elementit ovat DNA:ta ja mutaatiot DNA:ssa todellakin voivat saada aikaan muutoksia proteiinien rakentamisessa ja tuottamisessa. Wikipedia:

        "An Alu element is a short stretch of DNA originally characterized by the action of the Arthrobacter luteus (Alu) restriction endonuclease."

        "Alu-elementit ovat RNA:n tyyppisiä jaksoja, jotka voivat insertoitua pitkiin ei-koodaaviin RNA-molekyyleihin."

        Ne ovat DNA.ta ja tuota insertoituminen on mutaatio.

        "Ne toimivat esilähetti-RNA:n perusrakennusaineena. Alu-elementtejä koodataan tyypillisesti proteiineja koodaavien geenien CpG-saarekkeita sisältävistä alueista, minkä takia ne ovat yksi merkittävimmistä epigeneettisistä säätelytekijöistä. Niillä on tärkeä merkitys myös DNA:n korjausmekanismina."

        Ja kaikki tuo johtuu siitä, että satunnainen mutaatio siirsi Alu-elementin kohtaan, jossa se voi noin vaikuttaa. Useimmiten tuo mutaatio tapahtuu kohtaan, jossa sillä ei ole mitään vaikutusta tai sillä on jopa haitallinen vaikutus.

        "Evoluutioteorian terminologiassa transposoneja kutsutaan hyppiviksi geeneiksi (jumping genes), mikä aiheuttaa naurunpurskahduksia vakavasti otettavan tieteen tekijöissä."

        Tarkoitatko "vakavasti otettavilla tieteentekijöillä" heitä, jotka luulivat, että transposonit tarkoittaisivat vaihtoehtoista silmukointia? Sellaisia ei ollut kuin yksi ja sinäkin lienet jo korjannut väärinkäsityksesi.


      • ideanryöstäjä

        Hello, RamattuOnTotus, minun nimi on Kent Hovind. Minä arvostan sinut ja ehdotan sinut Nobel palkinnon saaja.


      • moloch_horridus kirjoitti:

        "Höpöhöpö. Alu-elementeillä, jotka ovat ns. retrotransposoneja, on erittäin tärkeä säätelytehtävä vaihtoehtoisessa silmukoinnissa ja miljoonien erilaisten proteiinien rakentamisessa pienestä geneettisestä aineksesta huolimatta."

        Alu-elementit ovat DNA:ta ja mutaatiot DNA:ssa todellakin voivat saada aikaan muutoksia proteiinien rakentamisessa ja tuottamisessa. Wikipedia:

        "An Alu element is a short stretch of DNA originally characterized by the action of the Arthrobacter luteus (Alu) restriction endonuclease."

        "Alu-elementit ovat RNA:n tyyppisiä jaksoja, jotka voivat insertoitua pitkiin ei-koodaaviin RNA-molekyyleihin."

        Ne ovat DNA.ta ja tuota insertoituminen on mutaatio.

        "Ne toimivat esilähetti-RNA:n perusrakennusaineena. Alu-elementtejä koodataan tyypillisesti proteiineja koodaavien geenien CpG-saarekkeita sisältävistä alueista, minkä takia ne ovat yksi merkittävimmistä epigeneettisistä säätelytekijöistä. Niillä on tärkeä merkitys myös DNA:n korjausmekanismina."

        Ja kaikki tuo johtuu siitä, että satunnainen mutaatio siirsi Alu-elementin kohtaan, jossa se voi noin vaikuttaa. Useimmiten tuo mutaatio tapahtuu kohtaan, jossa sillä ei ole mitään vaikutusta tai sillä on jopa haitallinen vaikutus.

        "Evoluutioteorian terminologiassa transposoneja kutsutaan hyppiviksi geeneiksi (jumping genes), mikä aiheuttaa naurunpurskahduksia vakavasti otettavan tieteen tekijöissä."

        Tarkoitatko "vakavasti otettavilla tieteentekijöillä" heitä, jotka luulivat, että transposonit tarkoittaisivat vaihtoehtoista silmukointia? Sellaisia ei ollut kuin yksi ja sinäkin lienet jo korjannut väärinkäsityksesi.

        ""Alu-elementit ovat RNA:n tyyppisiä jaksoja, jotka voivat insertoitua pitkiin ei-koodaaviin RNA-molekyyleihin."

        Ne ovat DNA.ta ja tuota insertoituminen on mutaatio."

        Hups. Tuossahan oli suuri typeryys. Alu-jaksot eivät tietenköön insertoidu suoraan RNA:han, vaan DNA:han, joka tuottaa tuon RNA:n.


    • Hakusanat: alu rnas

      Kuten olen sanonut, niin evolutionisteille kaikki on geenejä, myös RNA. Siksi he vain sotkevat vakavasti otettavaa tiedettä.

      • Kreationismi_on_sairaus

        Miltä tuntuu kun sinut paljastetaan kerta toisensa jälkeen olevan vääräss?

        Tuo Molochin avauksessa kuvattu sekoilusi on kerta kaikkiaan huvittava.

        Olet tehnyt itsestäsi palstan pellen.

        Ja kuka muka on väittänyt että kaikki ovat geenejä?

        Tuokin on valheesi ja olkiukkosi.


      • "Hakusanat: alu rnas

        Kuten olen sanonut, niin evolutionisteille kaikki on geenejä, myös RNA. Siksi he vain sotkevat vakavasti otettavaa tiedettä."

        Sinä itse pidät tässäkin DNA:ta todistettavasti RNA:na, kun luulet, että RNA muka olisi jokin älykkäästi suunniteltu mekanismi.

        Kuka tahansa, joka aiheesta vähänkin ymmärtää tietää, että Alu-jaksot ovat DNA:ta ja insertoituvat DNA:han, ei RNA:han. Ja niin oli myös myös linkkisi mukaan. Häpeällistä, että sinä opetat biologiaa, kun et osaa alkeitakaan.




      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3435494/figure/F1/

        Ja tuosta kuvasta voit ihan omin silmin tutkia, että Alu:t ovat RNA:ta.

        Eivät edelleenkään ole, vaan ne ovat DNA:ta ja kun Alu-elementti on insertoitunut DNA:han ja tuo DNA transkriptioidaan RNA:ksi, linkkisi kutsuu sitä siinä tapauksessa Alu RNA:ksi. Ja tajuaisit tämän, jos tajuaisit linkkisi.

        Sinä voit tutkia vaikkapa tieteen Wikipediaa:

        "An Alu element is a short stretch of DNA originally characterized by the action of the Arthrobacter luteus (Alu) restriction endonuclease."


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3435494/figure/F1/

        Ja tuosta kuvasta voit ihan omin silmin tutkia, että Alu:t ovat RNA:ta.

        Lue klovni edes oman artikkelisi tiivistelmän ensimmäinen lause:

        "Alu repetitive sequences are the most abundant short interspersed DNA elements in the human genome."


    • "Wikipedia on täynnä väärää tietoa."

      Tämäpä ei ole väärää tietoa: ALu-elementit ovat DNA.ta ja voit sen tarkistaa mistä tahansa aihetta käisttelevästä kirjasta tai tutkimuksesta.

      "Alu:t on tarkoitettu geenisäätelyyn ja yhdeksi pre-mRNA:n rakennuselementiksi."

      No eviät ole, ne ovat transposoneja, jotka voivat siirtyä tai kopioitua toiseen kohtaan genomia. Tyypillisten mutaatioiden tapaan tuosta muutoksesta voi olla haittaa, se voi olla neutraali tai se voi olla hyödyllinen.

      "Ne siis toimiessaan oikein vaikuttavat ratkaisevasti vaihtoehtoiseen silmukointimekanismiin."

      Ne voivat vaikuttaa myös siihen, mutta silloinkin ne ovat joko haitallisia, neutraaleja tai hyödyllisiä.

      "Mutta on totta, että niillä on myös DNA:han ulottuva vaikutus."

      Ne ovat DNA:ta ja mutatoituvat DNA:ssa.

      " Joskus käy niin, että ns. retrotransposon insertoituu DNA:han. Jos tämä tapahtuu proteiineja koodaamattomalle alueelle, ei siitä yleensä seuraa ongelmia, mutta proteiineja koodaviin geeneihin retrotransposonin insertio on poikkeuksetta aina vakava virhe, joka johtaa sairauksiin tai solun kuolemaan."

      LOL. Ei.

      "Yhdellä lapsella kahdestasadasta on retrotransposonin aiheuttama geneettinen sairaus. Sairauksia, joita retrotransposonit aiheuttavat, ovat (englanniksi) neurofibromatosis, haemophilia, agammaglobulinaemia, leukemia, breast cancer ja ovarian cancer.

      https://lurj.org/issues/volume-3-number-1/alu

      Todistatte tälläkin meuhkaamisella genomin rappeutumista."

      Me todistamme sinun älyllistä rappeutumistasi.

      • "Me todistamme sinun älyllistä rappeutumistasi."

        Tuo Tomi Aallon rappeutuminen on nyt kyllä mennyt jo niin pitkälle, ettei tuollaisen kanssa ole oikein enää edes mieltä keskustella. Tämä on kuin jotain harvinaisen lapsellista leikkiä jonkun harvinaisen vajaaälyisen kakaran kanssa.

        Tässäkin tapauksessa tuon harhaisen oman lähteen sekä otsikosta että tiivistelmän ensimmäisestä lauseesta selviää miten Alut ovat DNA:ssa ja tuo hörhö on sentään itsekin tähän asti tuntunut tajuavan miten RNA rakentuu DNA:sta. Joten kaikesta päätellen jopa tuon laholatvan pitäisi tällä kertaa tietää itsekin ettei jutuissaan ole järjen hiventä.

        En jaksa enää ymmärtää mitä Tomi kuvittelee saavuttavansa sillä että ilmeisen tarkoituksellisesti esittää vieläkin hölmömpää ja harhaisempaa mitä todellisuudessa on. Kreationismi olisi jo muutenkin parodiaa itsestään mutta tuo ROTin sekoilu menee jo liian epäuskottavan lapselliseksi ettei se jaksa oikein enää edes naurattaa.



      • uhuhpi
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        http://www.biology-pages.info/E/exonization.gif

        Ehkä tuo kuva havainnollistaa sinulle Alu-elementtien merkityksen vaihtoehtoisessa silmukoinnissa.

        Sulle on varmaan parissa kymmenessä viestissä sanottu että niillä Alu-elementeillä voi olla rooli vaihtoehtoisessa silmukoinnissa mutta pointti on ollut sun jatkuvat sekoilut transposoneista alkaen siitä että luulit niitä jostain käsittämättömästä syystä samaksi asiaksi kuin se vaihtoehtoinen silmukointi ja sekoilu RNA:n kanssa.


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        http://www.biology-pages.info/E/exonization.gif

        Ehkä tuo kuva havainnollistaa sinulle Alu-elementtien merkityksen vaihtoehtoisessa silmukoinnissa.

        "Ehkä tuo kuva havainnollistaa sinulle Alu-elementtien merkityksen vaihtoehtoisessa silmukoinnissa."

        Ehkäpä en kuitenkaan tarvinnut kuvaasi, koska tiesin, että tuo DNA-jakso, Alu-elementti voi toimia mitä erilaisimmissa tehtävissä, myös vaihtoehtoisessa silmukoinnissa, vaikka useimmiten sillä ei olekaan mitään merkitystä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      23
      4435
    2. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      239
      3668
    3. Klaukkalan onnettomuus

      Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess
      Maailman menoa
      65
      2977
    4. Martinan uudet tuulet

      Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik
      Kotimaiset julkkisjuorut
      324
      2011
    5. Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?

      Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe
      Maailman menoa
      260
      1777
    6. Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat

      Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie
      Ikävä
      57
      1696
    7. Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee

      Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO
      Maailman menoa
      264
      1665
    8. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      96
      1512
    9. Kunnan piikkiin meni nuorten surma

      Ei ole missään muualla noin alkeellisen oloista siltaa ja kaiteita, ja oliko edes kaiteita, kunnollisia ei ainakaan ollu
      Nurmijärvi
      65
      1390
    10. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1388
    Aihe