Tuore tutkimus osoittaa, että DNA:n metylaatio on huomattavasti tärkeämmässä roolissa kuin esim. SNP:t, mitä tulee ihmisten terveyteen ja kuolinsyihin. Tutkijoiden mielenkiinto kohdistui n. 500 000:een CpG dinukleotidiin, jotka ovat siis DNA:n perusrakennusemäspareja. Tavallisin epigeneettinen markkeri DNA:ssa on sytosiiniin kiinnittyvä metyyliryhmä (CH3). Tilastollinen analyysi osoitti, että tiettyjen 58 CpG:n metylaatiostatus korreloi kuolleisuuden kanssa.
Vakavimpia häiriöitä ihmisen epigeneettisiin rakenteisiin aiheuttaa tupakointi. Hyvä uutinen on, että suurin osa tupakoinnin aiheuttamista metylaatiorakenteiden poikkeamista on palautuvia häiriöitä. Huono uutinen puolestaan on, että tupakoitsijan geenit keuhkojen soluissa kokevat n. 150 geenimutaatiota vuodessa. (Linkki ketjussa). On siis hyvin looginen päätelmä, että poikkeavat metylaatiorakenteet ovat useimpien sairauksien todellinen syy ja geenimutaatiot vain poikkeavien metylaatiorakenteiden seuraus. Siksi lääketieteen tulisi kohdistaa tutkimusresurssinsa solujen erilaistumiseen vaikuttaviin informaatiorakenteisiin, eli epigeneettisiin kerroksiin.
Väitteet satunnaisten mutaatioiden johtamisesta evoluutioon ovat pseudotiedettä. Evoluutioteoria on aikamme vakavin harhaoppi.
DNA:n metylaatio merkittävämpi kuin pistemutaatiot
12
193
Vastaukset
https://www.sciencedaily.com/releases/2016/11/161103140559.htm
Ja tässä infoa tupakointiin yhdistetyistä geenimutaatioista.- Knark5
Onko tupakointi siis periytyvä ominaisuus?
Knark5 kirjoitti:
Onko tupakointi siis periytyvä ominaisuus?
ROT voisi myös kertoa missä raamatunkohdassa kielletään tupakointi?
Tuossa puhutaan uhrien polttamisesta epäjumalille, joka lukee siinä seuraavaksi vielä selvemmin:
"Sentähden että te poltitte uhreja ja teitte syntiä Herraa vastaan"
Kyllä nuo raamatunvääristelijät ovat epätoivoisia, kun yrittävät vääntää tuollaisenkin joksikin tupakoinniksi, ja sotkevat sitten vielä nuo kaikenmaailman riivaajakuvitelmiin.
Pyhän metylaation lahko taas vauhdissa...
Ja taas muistutuksena, että metyloituneelle sytosiinille voi tapahtua sen kemiallisesta epävakaudesta johtuen spontaani deaminaatio tymiiniksi, eli siis satunnainen mutaatio, joka kertoo taas siitä miten nuokin "mekanismit" ovat keskenään linkissä kannaltasi perin kiusallisilla tavoilla. Muille emäksille voi tapahtua vastaavia mutaatioita, vaikkakin harvemmin, ja fanittamallasi RNA:lla ne ovat sitäkin yleisempiä.
Myös muistutuksena, ettet edelleenkään ole kyennyt selittämään miten ne metylaatiot oikeasti toimivat, sen enempää kuin sitäkään mikä ja miten "ohjelmoi" miRNA-pätkiä. Kuvittelet vaan kaikkea taikuudeksi, koska et todellisuudessa ymmärrä mistään mitään?- parsakaaliterveydeksi
https://www.evolutionnews.org/2017/03/broccoli-and-the-myth-of-junk-dna/
Ylläoleva poistettiin, joten se sopii tähän hyvin.Hienoa! Laadin artikkelin samasta aiheesta blogiini. Kirjoittaja sanoo varsin osuvasti, että evoluutioteoria on vain jarruttanut lääketieteen kehitystä pseudotieteellisillä väitteillään roska-dna:sta. Tiedemiesten kannattaisi ottaa lähtökohdaksi raamatullinen luominen. Silloin tieteen perusteet kuuluisivat näin:
- Eliöissä ei ole turhaa evolutiivista roskaa, vaan kaikella on oma merkityksensä.
- Eliöt eivät kehity, mutta kylläkin adaptoituvat suunniteltujen mekanismien toimesta, jotka ilmenevät muutoksina epigeneettisissä rakenteissa.
- Ihminen voi vaikuttaa genominsa hyvinvointiin ravitsemuksella ja terveellisillä elämäntavoilla- EiSinnePäinkään
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Hienoa! Laadin artikkelin samasta aiheesta blogiini. Kirjoittaja sanoo varsin osuvasti, että evoluutioteoria on vain jarruttanut lääketieteen kehitystä pseudotieteellisillä väitteillään roska-dna:sta. Tiedemiesten kannattaisi ottaa lähtökohdaksi raamatullinen luominen. Silloin tieteen perusteet kuuluisivat näin:
- Eliöissä ei ole turhaa evolutiivista roskaa, vaan kaikella on oma merkityksensä.
- Eliöt eivät kehity, mutta kylläkin adaptoituvat suunniteltujen mekanismien toimesta, jotka ilmenevät muutoksina epigeneettisissä rakenteissa.
- Ihminen voi vaikuttaa genominsa hyvinvointiin ravitsemuksella ja terveellisillä elämäntavoilla"- Eliöissä ei ole turhaa evolutiivista roskaa, vaan kaikella on oma merkityksensä."
Eikö ole?
"Tilke-DNA:n olemassaoloa on kyseenalaistettu ja kriittisimmät ovat jopa pitäneet sitä ainoastaan tuntemattomina geeneinä ja niiden toimintaa ohjaavina osina. Tilke-DNA:n olemassaolo todistettiin kokeellisesti vuonna 2004, kun U.S. Department of Energy Joint Genome Institute (JGI) yhteistyössä Lawrence Berkeley National Laboratoryn kanssa poistivat hiiren perimästä miljoonia emäspareja, ilman että mitään vaikutuksia ilmeni"
"- Eliöt eivät kehity, mutta kylläkin adaptoituvat suunniteltujen mekanismien toimesta, jotka ilmenevät muutoksina epigeneettisissä rakenteissa."
Mikä selittää eliöstön lähes täydellisen muutoksen eri maailmankausina? Mistä kabrin eliöistä valaat, norsut ja naurulokki ovat adaptoituneet?
"- Ihminen voi vaikuttaa genominsa hyvinvointiin ravitsemuksella ja terveellisillä elämäntavoilla "
Yksi kolmesta edes osoittain oikein. Genomiin tuskin paljoa pystyy ruokavaliolla kuitenkaan vaikuttamaan.
Juttusi on kreationistista roskaa, jolla ei ole tieteen (tai lääketieteen) kanssa mitään tekemistä. Lääketiede käyttää nykyään evoluutioteoriaa monin tavoin tutkimuksissaan. - rahavirratsuuntaavat
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Hienoa! Laadin artikkelin samasta aiheesta blogiini. Kirjoittaja sanoo varsin osuvasti, että evoluutioteoria on vain jarruttanut lääketieteen kehitystä pseudotieteellisillä väitteillään roska-dna:sta. Tiedemiesten kannattaisi ottaa lähtökohdaksi raamatullinen luominen. Silloin tieteen perusteet kuuluisivat näin:
- Eliöissä ei ole turhaa evolutiivista roskaa, vaan kaikella on oma merkityksensä.
- Eliöt eivät kehity, mutta kylläkin adaptoituvat suunniteltujen mekanismien toimesta, jotka ilmenevät muutoksina epigeneettisissä rakenteissa.
- Ihminen voi vaikuttaa genominsa hyvinvointiin ravitsemuksella ja terveellisillä elämäntavoillahttps://www.evolutionnews.org/2017/03/no-mere-bike-messenger-rna-code-surpassing-dna-in-complexity/
Hyvä juttu. Rahavirrat alkavat mennä mainitsemillesi kohteille.
Neo-darwinismi on ongelmissa tämän valtavan ajattelutavan muutoksen vuoksi. Erinomainen artikkeli! Kiitos! Tiedemiehet alkavat ymmärtää, että solun mekanismit ovat RNA:n ohjaamia ja että DNA on vain kirjastotyyppistä informaatiota. Ja evolutionistit joutuvat taas siirtelemään maalitolppiaan.
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Erinomainen artikkeli! Kiitos! Tiedemiehet alkavat ymmärtää, että solun mekanismit ovat RNA:n ohjaamia ja että DNA on vain kirjastotyyppistä informaatiota. Ja evolutionistit joutuvat taas siirtelemään maalitolppiaan.
Voi hellanlettas kun teillä kretupelleillä on kivaa leikkiä noiden olkinukkejenne kanssa. Pakkohan se on, kun ette kykene kenenkään todellisiin näkökantoihin ja argumentteihin vastaamaan, eikö niin?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti9715044Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2332525Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori832106Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks141945- 991538
Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos241526Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1821470Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_2291211- 541196
- 311115