Kloonipuut ja epigenetiikka

Oheinen artikkeli (linkki ketjussa) kertoo hienosti poppelipuista, joiden geenisekvenssit ovat täysin identtiset, mutta joilla on aivan eri ominaisuudet. Toinen puu selviää hienosti kuivista jaksoista, mutta toinen nuukahtaa. Tutkijat havaitsivat, että puiden geenit ovat eri tavoin säädeltyjä. Toiset geenit ovat epigeneettisesti vaimennettuja ja toiset puolestaan aktivoituja.

Kasvien geeneistä on keskimäärin 95% epigeneettisesti vaimennettuja. Tämä tosiasia kertoo kasvien huikeasta muuntelupotentiaalista.

Samalla periaatteella toimii ihmisen geenien epigeneettinen säätely. Jokainen muistanee identtiset kaksoset, joilla on erivärinen iho, hiukset ja silmät. Poppelipuu auttaa ehkä palstan ateistejakin ymmärtämään, että ihmisen ominaisuudet ovat epigeneettisesti säädeltävissä. Satunnaiset mutaatiot eivät koskaan johda evoluutioon eivätkä adaptoitumiseen. Geenit eivät ohjaa elämää, vaan elämäntapa ohjaa geenejä.

24

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Syö_satiirisilliä

        Entä onko se satiiripila? Ai niin miksikäs sinulta kysyisin, kun sinähän et satiiria ja asiaviitteitä toisistaan erota silloinkaan kun se on sinulle kerrottu.

      • Söikö_satiirisilliä

        Niin kummasti vaan ROT on täällä ihan tosissaan viitannut wadiyan-dot-com-satiiripilailuihin, mutta kehtaa esittää kuin olisi täällä opettamassa ihmisiä. Ei hänellä vain mitään ole sanottavaa tämmöiseen kun ihmetellään, että miten hän niin saatanan idiootti voi olla, että satiiriin menee ja viittaa. Kai hän luulee, että jos hän ei vain piittaa tämmöisistä huomautuksista, niin nämä loppuisivat. Ei tämä lopu.

    • "Satunnaiset mutaatiot eivät koskaan johda evoluutioon eivätkä adaptoitumiseen."

      No löydät varmaan myös artikkelin, jossa tutkijat toteavat näin.

      Kyllä se sataan kertaan jankuttamasi perusasia on kaikkien tiedossa, että genomia säädellään. Mutta onko sinulle vieläkään valjennut se varsin yksinkertainen asia, että säätelytekijät vaikuttavat vain ja ainoastaan geeneihin. Geeni joko toimii ts. ilmaantuu tai ei. Säätelytekijä tai paremminkin monimutkainen ketju säätelytekijöitä ei ilman genomia kykene tekemään yhtään mitään.

      Juuri satunnaiset mutaatiot johtavat muunteluun ja kasautuessaan lajiutumiseen. Säätely nopeuttaa adaptaatiota. Et saa kiinalaista muuttumaan ulkonäöltään eurooppalaiseksi säätelytekijöihin vaikuttamalla.

      • Satunnaiset mutaatiot johtavat ainoastaan viallisiin geeneihin ja DNA:n rappeutumiseen. Tiede ei tunne ainuttakaan satunnaista hyödyllistä mutaatiota.

      • EttäSellasta
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Satunnaiset mutaatiot johtavat ainoastaan viallisiin geeneihin ja DNA:n rappeutumiseen. Tiede ei tunne ainuttakaan satunnaista hyödyllistä mutaatiota.

        Hyödyllisiä mutaatioita:
        -Bakteereille hyödyllinen antiibioottisesistenssi.
        -Sirpisoluanemia malariaseudulla.
        -HIV-resistenssi AIDSia vastaan ihmisillä. Niillä joilla on mutantti alleeli CCR5-geenistä näyttää olevan vahva resistenssi HIV-1 virusta ja AIDSia vastaan.
        -Vastustuskykyä ateroskleroosia vastaan. Italiassa lähellä Milanoa on
        löydetty ihmisiä, jotka eivät sairastu ateroskleroosiin,
        koska heillä on onnekkaasti esi-isällä tapahtunut suosiollinen
        apoliproteinA mutaatio.
        - influenssavirukset kehittyvat mutaatioin (Unohdettu Genesis
        kirjoittajankin, kreationisti Pekka Reinikaisen mukaan näin on!).

        https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwjN7P_a4oPTAhXFEywKHb76CZAQFggZMAA&url=http://www.student.oulu.fi/~ktikkane/mutaatio.html&usg=AFQjCNHwaQnW-a16G6Ms0yttTDwy3F2qxA

      • EttäSellasta kirjoitti:

        "Mutta kun influenssaviruksen mutaatiot ovat i h m i s e l l e haitaksi"...?

        Bakteerien antibioottiresistenssi ei perustu satunnaisiin mutaatioihin vaan modulaarisiin, vaihtoehtoisiin geneettisiin ratkaisuihin. Lue lisää hakusanoilla: bacteria alternative reading frame.

        Sirppisoluanemia on geneettinen sairaus, joka aiheuttaa maailmanlaajuisesti kymmenien miljoonien eurojen kustannukset vuositasolla. Tiedemiehet yrittävät korjata ko. mutaatiota CRISPR-tekniikalla.

        Mutanttialleeli CCR5-geenistä ei näytä olevan todellinen syy HIV-vastustuskyvylle, koska on paljon ihmisiä, joilta puuttuu tuo mutaatio, mutta ovat silti HIV:ille vastustuskykyisiä.

        Apoliprotein A1 ei perustu geneettiseen mutaatioon, vaan mekanismi on huomattavasti monimutkaisempi. Vrt. laktoosi-intoleranssiin, jossa metyloitunut sytosiini vaihtuu tymiiniksi, jotta transkriptiomekanismi löytäisi tehokkaasti oikean geenin. Ihmisellä on useita kopioita samoista geeneistä, mutta vain yksi voi olla metyloitunut ja tuotannossa. Siksi se merkitään geneettisellä markkerilla. Mekanismi.

        Influenssaviruksetkin muuntuvat. Ihan kuten koiratkin muuntuvat. Se ei ole evoluutiota.

        Että sellasta.

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        "Mutanttialleeli CCR5-geenistä ei näytä olevan todellinen syy HIV-vastustuskyvylle, koska on paljon ihmisiä, joilta puuttuu tuo mutaatio, mutta ovat silti HIV:ille vastustuskykyisiä."

        Kun korvaat sanan "todellinen" sanalla "ainoa" alat olla jyvällä.
        Sirppisoluanemia on hyödyllinen malarian vaivaamilla alueilla. Jos se valintapaine poistuu, sirppisoluanemia on toki haitallinen. Olisi sinun pitänyt noin yksinkertaiset asiat itsekin ymmäretää. Joko ajatuksesi kulkee pahasti klimpeissä tai vääristelet asioita tahallasi. Muistuu mieleen kun käänsit sanan "lähes" sanaksi "käytännössä" ja sait muutetuksi tekstin tarkoituksen mieleiseksesi.

        Mistä ne bakteerien vaihtoehtoiset geneettiset ratkaisut ovat tulleet? Evoluutiobiologien mukaan mutaatioista.

        Et tunnustaisi evoluutiota, vaikka se purisi sinua nenään. Defenssi on liian voimakas. Mutta kun uskonnollinen defenssisi saa aikaan vääristelyä ja suoranaista valehtelua, niin eikö se aiheuta moraalisen konfliktin? Esimerkiksi väitteesi Nooan tulvan aiheuttamista fossiileista on kestämätön, mikäli Raamattu on totta.

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Bakteerien antibioottiresistenssi ei perustu satunnaisiin mutaatioihin vaan modulaarisiin, vaihtoehtoisiin geneettisiin ratkaisuihin. Lue lisää hakusanoilla: bacteria alternative reading frame.

        Sirppisoluanemia on geneettinen sairaus, joka aiheuttaa maailmanlaajuisesti kymmenien miljoonien eurojen kustannukset vuositasolla. Tiedemiehet yrittävät korjata ko. mutaatiota CRISPR-tekniikalla.

        Mutanttialleeli CCR5-geenistä ei näytä olevan todellinen syy HIV-vastustuskyvylle, koska on paljon ihmisiä, joilta puuttuu tuo mutaatio, mutta ovat silti HIV:ille vastustuskykyisiä.

        Apoliprotein A1 ei perustu geneettiseen mutaatioon, vaan mekanismi on huomattavasti monimutkaisempi. Vrt. laktoosi-intoleranssiin, jossa metyloitunut sytosiini vaihtuu tymiiniksi, jotta transkriptiomekanismi löytäisi tehokkaasti oikean geenin. Ihmisellä on useita kopioita samoista geeneistä, mutta vain yksi voi olla metyloitunut ja tuotannossa. Siksi se merkitään geneettisellä markkerilla. Mekanismi.

        Influenssaviruksetkin muuntuvat. Ihan kuten koiratkin muuntuvat. Se ei ole evoluutiota.

        Että sellasta.

        "Apoliprotein A1 ei perustu geneettiseen mutaatioon, vaan mekanismi on huomattavasti monimutkaisempi."

        Älä valehtele (Wikipedia):

        "The ApoA-1 Milano mutation was found by University of Milan researchers after their 1974 investigation of a low HDL / high triglyceride phenotype exhibited by Valerio Dagnoli of Limone sul Garda, a small village in northern Italy.[2]:163 Limone had only 1,000 inhabitants at the time and when blood tests were run on the entire population of the village, the mutation was found to be present in about 3.5% of the local population.[2]:163 The mutation was traced to one man, Giovanni Pomarelli,[3] who lived in the village in the late 18th century and passed it on to his offspring.[2]:163[4] It is characterised by the replacement of arginine by cysteine at position 173."

        Kyseessä on yksiselitteisesti pistemutaatio.

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Satunnaiset mutaatiot johtavat ainoastaan viallisiin geeneihin ja DNA:n rappeutumiseen. Tiede ei tunne ainuttakaan satunnaista hyödyllistä mutaatiota.

        Paapatipaapati. Mitä hyötyä on säätelystä jos ei ole mitä säädellä? Ja jos geenit eivät varioidu useiden eri prosessien kautta, miten lajiutumista ja uusien ominaisuuksien muodostuminen tapahtuu?

      • äläeksyROT
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Bakteerien antibioottiresistenssi ei perustu satunnaisiin mutaatioihin vaan modulaarisiin, vaihtoehtoisiin geneettisiin ratkaisuihin. Lue lisää hakusanoilla: bacteria alternative reading frame.

        Sirppisoluanemia on geneettinen sairaus, joka aiheuttaa maailmanlaajuisesti kymmenien miljoonien eurojen kustannukset vuositasolla. Tiedemiehet yrittävät korjata ko. mutaatiota CRISPR-tekniikalla.

        Mutanttialleeli CCR5-geenistä ei näytä olevan todellinen syy HIV-vastustuskyvylle, koska on paljon ihmisiä, joilta puuttuu tuo mutaatio, mutta ovat silti HIV:ille vastustuskykyisiä.

        Apoliprotein A1 ei perustu geneettiseen mutaatioon, vaan mekanismi on huomattavasti monimutkaisempi. Vrt. laktoosi-intoleranssiin, jossa metyloitunut sytosiini vaihtuu tymiiniksi, jotta transkriptiomekanismi löytäisi tehokkaasti oikean geenin. Ihmisellä on useita kopioita samoista geeneistä, mutta vain yksi voi olla metyloitunut ja tuotannossa. Siksi se merkitään geneettisellä markkerilla. Mekanismi.

        Influenssaviruksetkin muuntuvat. Ihan kuten koiratkin muuntuvat. Se ei ole evoluutiota.

        Että sellasta.

        "Mutanttialleeli CCR5-geenistä ei näytä olevan todellinen syy HIV-vastustuskyvylle, koska on paljon ihmisiä, joilta puuttuu tuo mutaatio, mutta ovat silti HIV:ille vastustuskykyisiä."

        Huomaatkos millainen ajatusvirhe tähän sisältyy? Tuohan on vähän kuin väittäisi, että ei sydänkohtaus voi olla kenenkään oikea kuolinsyy, koska on monia ihmisiä, jotka ovat kuolleet vaikkeivat he ole saaneet sydänkohtausta. Samaan paikkaan voi johtaa useampi kuin yksi polku.

      • Samaa ajatusvirhettään ROT on aikaisemmin esitellyt laktoositoleranssin suhteen: se muka ei voi olla peräisin mutaatioista, koska on löydetty useita eri mutaatioita, jotka sen kykenevät tuottamaan. Lienee nyt kuitenkin jo korjannut käsityksensä.

    • Mitähän ihmettä kuvittelet saavuttavasi tuolla epigenetiikkajankutuksellasi?

      Muuntelu periytyminen valinta=väistämätön evoluutio:

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14437999/evoluutio-on-mahdotonta-kiistaa

      Tuota et kykene kumoamaan millään ja nuo periaatteet pätevät vaikka kutsuisit niitä kaikkia epigeneettisiksi.

      Ja edelleenkään siellä Raamatussa ei kerrota mitään jankutustasi vastaavaa, vaan jankutuksesi on yhtälailla vastoin sitä.

      • Wagner kirjoittaa kirjassaan "Kelpoisimman synty" kolmisenkymmentä sivua tiukkaa tekstiä genomin säätelystä. Hän näkee siinä kuitenkin yhden evoluution moottoreista, ei todistetta evoluutiota vastaan. Kyseiset säätömekanismit ovat kuitenkin vähän eri asia kuin epigenetiikka, vaikka välillä tuntuu, että ROT sekoittaa nekin toisiinsa.

      • Jyrinaattori
        agnoskepo kirjoitti:

        Wagner kirjoittaa kirjassaan "Kelpoisimman synty" kolmisenkymmentä sivua tiukkaa tekstiä genomin säätelystä. Hän näkee siinä kuitenkin yhden evoluution moottoreista, ei todistetta evoluutiota vastaan. Kyseiset säätömekanismit ovat kuitenkin vähän eri asia kuin epigenetiikka, vaikka välillä tuntuu, että ROT sekoittaa nekin toisiinsa.

        Onko Wagner noin viisas? Mitä mieltä Viivi on?

      • serappeutuu

        Utilla on mielenkiintoinen strategia. Viittaa omiin kirjoituksiinsa ja sen jälkeen pitää asiaa vertaisarvioituna ja tieteellisesti todistettuna.

        Kaavan voi kirjoittaa näin:

        Valinnan ulottumattomissa oleva rappeuttava muuntelu
        perityminen
        = perimän väisämätön rappeutuminen.

        Lähteet: moloc neutraaleja ja rappeuttavia mutaatioita on 1000 - 100000 kertaa enemmän kuin hyödyllisiä mutaatioita.
        havainto: perinnölliset taudit leviävät ja niitä on vähintään 10000 x enemmän kuin hyödyllisiä tunnettuja mutaatioita.

      • SerapiksenTemppeli
        serappeutuu kirjoitti:

        Kaavan voi niin kirjoittaa.
        Tosin sillä kaavalla ei ole minkäänlaista perustetta eikä niin muodoin minkäänlaista selitysvoimaa,mutta uskonnolliseen paradigmaan sen saa vaivatta sopimaan.
        Onko muuten Jyrbänkin lohduttomaan sielunmaisemaan päässyt tunkeutumaan jokin häivähdys reaalimaailmasta,kun pitää jo nimettömänä päästellä?Todella noloa se egonpullistelu on ollutkin seurata.
        Mut hei,kyllä sinuakin ymmärretään!

      • serappeutuu kirjoitti:

        Utilla on mielenkiintoinen strategia. Viittaa omiin kirjoituksiinsa ja sen jälkeen pitää asiaa vertaisarvioituna ja tieteellisesti todistettuna.

        Kaavan voi kirjoittaa näin:

        Valinnan ulottumattomissa oleva rappeuttava muuntelu
        perityminen
        = perimän väisämätön rappeutuminen.

        Lähteet: moloc neutraaleja ja rappeuttavia mutaatioita on 1000 - 100000 kertaa enemmän kuin hyödyllisiä mutaatioita.
        havainto: perinnölliset taudit leviävät ja niitä on vähintään 10000 x enemmän kuin hyödyllisiä tunnettuja mutaatioita.

        Unohdit kaavastasi luonnonvalinnan.

      • eimerkitystä
        moloch_horridus kirjoitti:

        Unohdit kaavastasi luonnonvalinnan.

        "Unohdit kaavastasi luonnonvalinnan. "

        Marginaalitapaus, ei sanottavaa vaikutusta. Luonnolla ei ole kykyä valita, vaan tarjota olosuhteita.

      • ölmlmöl
        eimerkitystä kirjoitti:

        "Unohdit kaavastasi luonnonvalinnan. "

        Marginaalitapaus, ei sanottavaa vaikutusta. Luonnolla ei ole kykyä valita, vaan tarjota olosuhteita.

        Oletko tyhmä?

      • eimerkitystä kirjoitti:

        "Unohdit kaavastasi luonnonvalinnan. "

        Marginaalitapaus, ei sanottavaa vaikutusta. Luonnolla ei ole kykyä valita, vaan tarjota olosuhteita.

        "Marginaalitapaus, ei sanottavaa vaikutusta."

        Ahaa. Huuliveikko siis.

        "Luonnolla ei ole kykyä valita, vaan tarjota olosuhteita."

        Ja perinnölliset ominaisuudet valikoituvat noiden olosuhteiden ansiosta.

    • Kuplat.puhkeaa

      Näin se ROT todistaa, miten evoluutio toimii. Kiitos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      377
      40189
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      115
      8582
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      6000
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      22
      4598
    5. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      62
      3855
    6. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      52
      3612
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      74
      3161
    8. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      33
      2848
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2438
    10. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      19
      2262
    Aihe