3 kysymystä

Monet eläinlajit ovat melko älykkäitä, joskaan eivät ihmisen veroisia. Älykyys on evolutiivisesti erittäin kallis ominaisuus. Isot aivot vaativat pitkän avuttoman lapsuusajan. Ihmislapsella ei ole vielä kaksivuotiaana kuukauden ikäisen simpanssin valmiuksia. Lisäksi isot aivot kuluttavat kokoonsa nähden kohtuuttoman paljon energiaa. Jos älykyys ei ole riittävä ravinnon saantiin vaikeissa olosuhteissa, isompiaivoiset kuolevat nälkään.

Osa mutaatioista johtaa sairauksiin niin ihmisillä kuin eläimilläkin. Mutaatioita on vahingollisia (suurin osa) neutraaleja ja hyödyllisiä. Vahingolliset luonnonvalinta karsii populaatiosta ja hyödylliset rikastuvat. Näin karkeasti sanottuna.

Kynnet ja hiuksetkin ilmeisesti voisivat poistua. Hiuksista on kuitenkin hyötyä sekä aurinkosuojana että kylmissä olosuhteissa lämmittävinä. Varpaat ovat ihmisen kaltaiselle pystykävelijälle tarpeelliset. Esimerkiksi isovarpaan amputaatio vastaa 5 %:n invaliditeettia.

1. Älykkyys kehittyi sosiaalisena laumaeläimenä olemisesta ja kädellisyydestä. Pelkillä laumaeläimillä ei ole käsiä kehittää työkaluja ja keksiä esim. maanviljely, jonka ansiosta ihmisellä oli aikaa muuhun, kun vahvuuteen vaativaan työhön. Meidän rinnalla eli muita yhtä fiksuja kädellisiä lajeja (neandertalilaiset), mutta heidät "syrjäytettiin" syystä tai toisesta.

2. Syövän todennäköisyys kasvaa iän karttuessa, jota meillä on nyt enemmän. Mutaatioita on paljon erilaisia ja karkeasti yksinkertaistuna niiden yleistymistä vaikuttaa evoluution kannalta vain se, miten se estää tai edistää yksilön lisääntymistä. Muita vaikutuksia on sosiaaliset normit ja geeniperimän "vahvuus" ja periytyvyys.

1. Mahdollisesti väärä premissi. Mistä aloittaja tietää mm , että eläinlajit eivät ole älyllisesti kehittyneet juuri laisinkaan. (Teen argumointivirheen vetoamalla tiedon puutteeseen, mutten välitä siitä toistaiseksi)

Useimmat palstan lukijat lienevät nähneet luonto-ohjelmia, joiden mukaan mm. delfiinit ja erityisesti "tappajavalaat" (Orcinus orca) ovat sosiaalisia, kehittäneet eri yhteisöjen kesken toisistaan poikkeavia viestinnän piirteitä (todennäköisesti eri "kieli"), erilaisia metsästystapoja kulloisenkin elinympäristön erityispiirteiden hyödyntämiseksi, jne. Sosiaalisuus ilmenee tutkimusten mukaan mm. siten, että saalis jaetaan myös eliniäkseen vammautuneiden yksilöiden kesken. (!) Voidaanko tämänkaltaisten piirteiden olettaa liittyvän älylliseen kehitykseen? Ei varmaankaan ilman pitkäaikaista tutkimusta, mutta kysymys jäänee avoimeksi.
Mitä tiedämme valaiden henkisestä elämästä? Ketä kiinnostaa, paitsi jotain ituhippiä - joten kysymys on mieletön ihmisen kannalta. (?)

Toinen juttuni liittyy arkeologiaan, jota en lainkaan hallitse. Lukemani perusteella ihmiseltäkin kesti joistakin syistä kovin pitkään kehittää kulttuurinsa. Saattaa olla edellistäkin suurempaa tietämättömyyttä, että kuvittelen korkeampien kulttuurien nousseen lopulta hyvinkin nopeasti pitkien alkeellisten harhailujen jälkeen. Tällä hetkellä lienee käynnissä useampia kehityslinjoja kuin osaan arvata, joten on houkuttelevaa katsoa kehitys eksponentiaaliseksi. (Onko ihmisen ekolokero vielä "täyttämättä" ?) Alku oli kuitenkin kaikesta päätellen vaivalloista ja hidasta. En tiedä, mutta kuvittelen joidenkin eläinlajien kohdallakin tapahtuneen eriasteisia kehitysnykäyksiä.

Jos äly liitetään insinööritaitoihin, työkalujen käyttöön, informaation taltioimiseen tai kykyyn muuttaa/tuhota ympäristöä ja muita lajeja, on ihminen ylivoimainen ykkönen. Toisaalta älykkyyden merkitystä pitkän ajan selviytymiselle olemassaolon taistelussa ei ole toistaiseksi osoitettu. Laji on varsin nuori ja saattaa vaikkapa tuhota itsensäkin lukuisten muiden ohella. Vaara on tiedostettu, vaan ei eliminoitu.
Jos älykysymystä voitaisiin katsoa 'eläimellisestä näkökulmasta' voisi ihmisen rajoittunut aistimaailma, pieni lihasvoima, poikkeuksellisen pitkä lapsuusvaihe ja riippuvuus lajitovereista sekä haavoittuvasta "kulttuurista" ja infrastruktuurista osoittautua pitkäksi miinukseksi. Ihminen on saalistajien huipulla - yleensä. Tilanne muuttuu oleellisesti, jos yksilö jostakin syystä ajautuu erilleen yhteisöstä ja/tai omasta kulttuuristaan. Ei tarvitse kuvitella välttämättä viidakon jakamista muutaman tiikerin kanssa tai selviytymistä apinoiden ruokavaliolla. (sekään ei oikein onnistu heikkoleukaisella ja pienivatsaisella ihmispololla) Yksikin ärhäkkä bakteeritartunta ilman lääketeollisuuden tuotteita riittää tappamaan yksilön ja ehkä melkoisen populaationkin. Ydinsodasta, asteroidi-iskusta tai muista katastrofeista selviytynevät kenties alkueliöiden, bakteerien, arkkien ja virusten ohella hyönteiset ja matelijatkin ihmistä paremmin. Ovat selviytyneet ennenkin monesta tiukasta tilanteesta, vaikka eivät muutoin kovin fiksuilta vaikuttaisikaan - ihmisen mielestä. Lukumäärissä, sitkeydessä ja lisääntymisessäkin näyttävät pärjäävän hyvin.
Tähän mennessä aina kun olen alkanut kuvitella ihmisen sittenkin olevan aika fiksu, olen lukenut uutisia tai katsonut hetken televisiota - ja päätynyt lopulta hurraamaan eläimille. :)



2. ja 3. (vastattu edellä, ei lisättävää)

Älykkyys on syhteellista. Veikkaan jonkun toisen lajin pitävän ihmistä lähinnä hulluna lajina, eli evoluution virheenä.

Älykkyyden kehittyminen on yksi tapa vastata muuttuneen ympäristön haasteisiin, ei läheskään ainoa, yleisin, eikä varsinkaan "paras".

Krokotiilit ovat pärjänneet lähes sellaisinaan jo 160 miljoonaa vuotta oman plottinsa valtiaina, vaikkeivät tee tai seuraakaan Tosi-TV:n parinvaihto-ohjelmia.

Mitäs sitä hyvää parantamaan.

Kollimaattori kirjoitti mm: "Krokotiilit ovat pärjänneet lähes sellaisinaan jo 160 miljoonaa vuotta oman plottinsa valtiaina, vaikkeivät tee tai seuraakaan Tosi-TV:n parinvaihto-ohjelmia.

Mitäs sitä hyvää parantamaan."

Samat sanat sudenkorentojen osalta. (Laittaisin linkin 'dragon fly'-haun perustella, mutten osaa valita monesta mielestäni upeasta sivusta.) Karkeasti 320 miljoonaa vuotta tehokasta saalistusta veden pinnan alla ja ilmassa - oletettavasti koko ajan samalla konseptilla.

Korennoista sekä mukavia kokemuksia - kun aikuiset ovat napanneet minua piirittäneen paarman - ja mahdollisesti toukasta kerran aika kivulias, kun jouduin uimareissun jälkeen rantaruovikossa ruokailuyrityksen kohteeksi. Tosin pakenin epäkohteliaasti kiroillen ruokapöydästä. En ole kyllä ihan varma mikä toukka oli kyseessä. (saattoi olla suursukeltajankin) Järki ei minulla toimi yleensäkään kovin nopeasti, eikä ainakaan silloin kun joku on juuri pumpannut koipeeni ruuansulatusnesteitä. Heh. Kipu oli kova.

Krokotiililta - aikuiselta - en varmaankaan olisi karannut. Tykkään enemmän sudenkorennoista.