Kevään 2020 jälkeen evankeliumia ei voi julistaa

Pääsiäisen 2020 jälkeen evankeliumia ei voi julistaa vapaasti

Patricia Green sai Herralta sanoman 4.4.2015, että on tuleva enää viisi pääsiäistä, jolloin voi vapaasti julistaa evankeliumia. Sen jälkeen uskovat eivät voi enää kokoontua julkisesti kirkoissa tai muissa tiloissa, vaan heidän on kokoonnuttava yksityisesti ja salaa joissakin epätavallisissa paikoissa.

Jos aikataulu pitää paikkansa, vapaan evankeliumin saarnaamisen ikkuna on auki pääsiäiseen 2020 asti, mutta sen jälkeen ikkuna sulkeutuu. Meillä on siis kolme vuotta aikaa.

Tulevaisuus näyttää, käykö näin juuri keväällä 2020, mutta joka tapauksessa jossain vaiheessa lopunaikaa näin käy, että kristinuskoa vihaava tuleva maailmanhallitus saa aikaan Jeesukseen uskovien vainon kaikkialla maailmassa. Jeesuskin sanoi, että tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä (evankeliumin työtä).

Tehkäämme siis ahkerasti Herran työtä nyt, kun se on vielä mahdollista.

29

370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viimeinenriemuvuosi

      Meidän jotka nyt olemme uskossa ja Jeesuksen omia, ei tarvitse sellaisia paljon miettiä.
      Koska itse ainakin uskon jo tulevana syksynä mahdollisesti tapahtuvaan uskovien tempaukseen ,ensin jo -kuolleet, sitten heti me. Odotetaan vaan tulevaa syyskuuta, juutalaisilla loppuu vuosi 5777 nimittäin 20.9.2017 kuudelta illalla.

      Itsestä tuntuu melko selkeältä, että viimeistään siihen mennessä on tapahtunut "aika paljon" asioita. Silloin on nyt meneillään olevan Riemuvuoden viimeinen päivä. Voi uskoa tai olla uskomatta, mutta se vaan on. Ja mitä se merkitsee juutalaisille.

      • 5777 sopii mielestäni tempausvuodeksi. Uskovien tempauksen jälkeen evankeliointi siirtynee 144.000 israelilaiselle. Kun he ovat toimittaneet tehtävänsä, vaihtunee paha aikamme 1000-vuotiseen rauhaan.

        Matt. 24:14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

        Ilm:
        20:1 Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
        20:2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
        20:3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.

        Maranatha!
        https://www.youtube.com/watch?v=03vhhbdwH6E


      • 1234567---
        yurki1000js kirjoitti:

        5777 sopii mielestäni tempausvuodeksi. Uskovien tempauksen jälkeen evankeliointi siirtynee 144.000 israelilaiselle. Kun he ovat toimittaneet tehtävänsä, vaihtunee paha aikamme 1000-vuotiseen rauhaan.

        Matt. 24:14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

        Ilm:
        20:1 Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
        20:2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
        20:3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.

        Maranatha!
        https://www.youtube.com/watch?v=03vhhbdwH6E

        Tempauksen jälkeen ei kukaan evankelioi ketään tämä on 100% varma.

        Jeesus tempaa omansa toisessa tulemisessaan 1000-vuodeksi taivaaseen. Ne ketkä jäävät tempauksen ulkopuolelle saavat surmansa Jeesuksen toisessa tulemisessa Hänen ilmestyksestään.

        Kaikki evankeliumin julistukset tapahtuvat, ennen Jeesuksen toista tulemista. Jokainen on tehnyt valintansa uskoako totuuteen tai valheeseen, ennen Jeesuksen toista tulemistä. Uutta mahdollisuutta pelastukseen ei tule Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen kenellekään.


    • Jarmo__EiKirj

      Tää sanoma on kyl munkin mielestä oikea!

      Katsokaa tätä laskelmaa. Siinä näkyy lopunajan alkupuolen päivät. Siinä selittyy myös että Raamattu vihjaisee yhden hetken menestyksestä, jonka Jeesuksen omat saavat mutta sen jälkeen menee niin että Islam saa voiton ja täyden vallan. Siinä on turha pyytää armoa maailmalta, saati Islamilta. Silloin ei auta Paavo Väyrynen, eikä Sauli Niinistö tai muukaan infrastruktuurimme tänään toimivat lait. Ne saa unohtaa kun tulee pahat ajat. Ei tule hyvää johtajaa, joka vie meidät ikeen alta jonnekin "puoliparatiisiin".. ei, vaan sillojn tulee ojan jälkeen allikko, jonne kansa joutuu.

      Tämä on minun sanoma!

      Yhden hetken menestys käsittää maailmanhistorian suurimman herätyksen ja se päättyy katastrofiiin, koska ihmisille ei anneta aikaa tuudittautua johonkin maalliseen nirvanaan, vaan sille annetaan vain sana jossa on pelastuksen lupaus Jeesuksessa Kristuksessa. Ei konkretiaa, jossa saa käsin kosketella hienoa elämää... Se tuodaan maan päälle vasta kun Jeesus saapuu näkyvällä tavalla.

    • PasiToivonen

      Tempausta ei tule 20.9.2017.

      Siinä on minun ennustukseni.

      • Jarmo__EiKirj

        Ei tule ei, vaan se tulee paljon aikaisemmin, ensi maanantaina 5.6.2017 klo 10:00 vaiheilla.


      • EipäTemmota
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Ei tule ei, vaan se tulee paljon aikaisemmin, ensi maanantaina 5.6.2017 klo 10:00 vaiheilla.

        Voin kertoa, että maanantaina 5.6.2017 ei tule tempausta.


      • KyseIiä
        Jarmo__EiKirj kirjoitti:

        Ei tule ei, vaan se tulee paljon aikaisemmin, ensi maanantaina 5.6.2017 klo 10:00 vaiheilla.

        Minkä aikavyöhykkeen mukaan klo 10?


      • KTS--

        Samperi. Kello on jo 10.30 ja Jarmo kekkaloi maan päällä!


      • Jarmo__EiKirj

        Älä sä minusta huolehdi. Kannattas huolehtia omasta sielustaa.


    • PasiToivonen

      Trolli. Ei mene läpi.

    • toinenevankeliumi

      2. Joh. 1:9-11

      9 Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.

      10 Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi;

      11 sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.

      --------------

      2. Kor. 11:3 ja 4

      3 Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.

      4 Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.

    • maratoonii

      Uni; lopun kilvoittelu

      http://www.pelastussanoma.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=4&t=893

      Lainaa

      ViestiKirjoittaja Sinettisormus » 28 Touko 2017, 19:25

      Shalom ja terveiset Kainuusta!

      Laitan lyhyesti viime öisen uneni.

      Olin jossain kilpajuoksussa, jossa oli monenlaisia ihmisiä. Jokainen juoksi omaa juoksuaan. Eräs tumma ja lihava nainen oli mukana juoksussa. Hänellä oli yllään violetti mekko. Hän kaatui vähän väliä mutta nousi ja jatkoi juoksuaan.

      Jouduin keskeyttämään juoksuni hetkeksi, mutta lupasin naiselle että tulen takaisin juokesmaan hänen kanssaan loppujuoksun.

      Olin jossain rakennuksessa jossa oli tyhjiä huoneita ja mutta olin niitä voisiko niissä järjestää jotain hengellistä toimintaa. Joskus lauloin että tiesin miltä niissä kuulostaa.

      Näin vanhan evankelistan joka ilmoitti että oli jo odottanut minua ja kertoi kuiskaten minulle jonkin salaisuuden.

      Sitten kuulin että kilpajuoksijat tulevat ja harmittelin että olin vain avojaloin joten oli vaikea osallistua. Päätin kuitenkin lähteä taas juoksuun vaikka avojaloin, sillä olin sen naiselle luvannut.
      Nainen näki minut ja iloitsi minut nähdessään ja minä huomasin että jalkoihini oli ilmestynyt valkoiset lenkkitossut. Sitten loppujuoksu alkoi ja uni loppui ....

      Että tällaiset terveiset. Loma jatkuu ... siunaukset kaikille !

      • pelastussanomastaa

        20.5.2017

        No nyt on päiviä ja laskelmia

        Tämä on oikea Jeesuksen takaisin tulemuksen pelkääjän painajainen ja osuu niin kohdalleen etten ole eläissäni nähnyt mitään vastaavaa.

        Ilmeni uuden laskutoimituksen myötä myös se että häävieraat laskevat myös Omerin (50 päivää) Tisha be Avsta syksyllä Ros Hashanaan.

        Laskin siis uudelleen raamatullisen eskatologian päivät morsiamen poisotosta aina tuhatvuotisen valtakunnan perustamispäivään saakka, siten kuin olen sen Raamatusta tulkinnut. Hämmästystä herätti niin paljon ettei meinannut into laantua ollenkaan, koska päivät suorastaan loksahtelivat täydellisesti yhdeksi kokonaisuudeksi. Kaikki nivoutui yhteen, niin päivinä kuin sitten juutalaisten pyhienkin mukaan. En muista että koskaan olisin saanut näin hienosti asiat ”stemmaamaan” ja niinhän se menee, että jos ne ovat raamatullisella pohjalla oikein, niin kaiken on ”stemmattava”, muutoin ne eivät ole Jumalan suunnitelmia.

        Jos nyt oletetaan että morsian katoaa 5.6.2017 ja sitä seuraa suuren hädän hetki, maanjäristys, taloudet kaatuu, maailmansota on syttymäisillään jne. sellainen katastrofi jossa maan ylimykset ja kuninkaatkin pelkäävät.

        Tätä seuraa se että Jumala lähettää neljä enkeliä maan neljälle kulmalle pitämään kiinni sodan tuulia siihen saakka, kunnes kaikki Jeesuksen omat ovat valittu ja merkitty, joilla on osa ns. ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Ensimmäinen oli siis ensimmäinen jo Hanokille, Elialle, Moosekselle ja niillekin, jotka nousivat kun Jeesus antoi henkensä ristillä. Samoin se on/olisi myös morsiamelle ja samoin siis häävieraille. Eli vasta kun pakanakansojen täysi luku on sisälle tullut, on ensimmäisten ylösnousemusten aika ohi. Näin minä sen käsitän, elikkä loput pyhittyy sitten tuhatvuotiskaudella, kuten siellä Raamatussa sanotaan.

        Mutta mikä jännä asia oli tänään kun laskin uudelleen tuon vanhan Tisha be Av 9. luvun sovituksen Matteus 24:15-20 raamatunpaikkaan, jossa rauha rikotaan ja se voidaan sovittaa suoraan Daniel 12. luvun lopussa kerrottuihin päivälaskentoihin, josta selviää nämä kaikki luvut.

        Tämä laskelma osoitti että mm. heti ilmestyskirjan 6-7. lukujen tapahtumat pitävät täysin päivälleen paikkansa tässä laskelmassa.

        Viides sinetti oli siis morsiamen ja poisnukkuneiden pyhien ylösoton sinetti, jossa näille marttyyreille annettiin pitkät valkoiset vaipat, eli taivasruumiit. Samalla tietenkin nousee elossa oleva morsian.

        Kuudes sinetti on hädän hetken sinetti, joka avataan heti viidennen perään.

        Samaan aikaan myös avataan seitsemäs sinetti, koska pasuunat soivat ensin.

        Eli neljä hevossinettiä avattiin heti kun Jeesus astui Taivaaseen. Sen jälkeen kesti pitkään kunnes nyt avataan peräperää kaikki loput sinetit, alkaen morsiamen ylösotosta. Siksi puolen hetken hiljaisuus alkaa heti kun hädän hetki on tullut.

        Sitä en sitten tiedä sanoa ainakaan varmasti että merkitäänkö nuo kaikki loput pakanakansat Israelin kansaksi tuon puolen hetken aikana ja vasta sitten päästetään enkelit pasuunoille. Se on hyvin looginen mahdollisuus.

        Elikkä mennään takaisin peruslaskentaan, jos morsian katoaa 5.6.2017 niin siitä tasan puoli hetkeä 6kk osuu suoraan 5.1.2018 jolloin pidettäisiin suure maailmanrauhan konferenssi tms. jossa tehtäisiin ainakin Levant alueella 7-vuotinen rauhansopimus.

        Siitä lasketaan 1290 päivää, joka pitää osua Tisha be Av 9:lle (vuosi 5781) elikkä se olisi sunnuntai 18.7.2021 ja se ei osu sapattiin, kuten Matteus 24:15-20 antaa ymmärtää. Kesähän se varmuudella on, koska Tisha be on aina kesällä joka tapauksessa. Tämäkin on vain Jumalan vihje meille että me tajuaisimme että Jumalalle päivillä on merkitystä.

        No sitten ilmeni jännä seikka, nimittäin häävieraat joutuvat myös laskemaan Omerin syksyllä 2021 ja siinä kohtaa rauha rikkoutuu, ydinsota alkaa kuumottaa ovella ja häävieraat (5 5 neitsyttä) joutuvat odottamaan sen 50 päivää Tisha be Av 9.stä tiistaille 7.9.2021 pasuunansoiton päivään, Tishri 1. saakka ja kuinka ollakaan, juuri tiistai on Israelissa perinteinen hääjuhlien viettopäivä. Silloin tapahtuu Joh.ilm. 7. luvun jakeet 9-17:

        Sekä Paavalin sanat, jossa hän nimenomaan puhui edellä pakanakansojen oksastamisesta 12 Israelin sukukuntaan, kuten edellä ilmestyksessä luetellaan jokainen suku erikseen. Paavali sanoo päätteeksi näin:

        Tuossa Paavali viittaa toiseen säkkipukuiseen, joka tulee Siionista! Toinen on pakanakansojen säkkipukuinen, joka niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, hän tulee Suomen Inarista. Hän on Pohjolan Valo.

        Kun vihdoin pakanakansojen täysi luku on sisälle tullut, alkaa hääjuhla ja kaikilla ei ollut häävaatteita päällään ja kuningas huomasi sen ja sanoi että heittäkää tuo takaisin maan päälle, jossa on itku ja hammasten kiristys. Maan päällä vuodatetaan Jumalan vihan maljoja ja siellä on itku ja hammasten kiristys. Osa siis joutuu poistumaan Taivaasta ja tämä on myös Raamtullinen tosiasia.


      • onkotempausta

        Elikkä Daniel hienosti kertoi kuinka monet puhdistetaan ja koetellaan, aivan kuten häävieraat joutuvat ikään kuin tulen läpi saamaan pelastuksensa.

        Mutta sitten Daniel puhuu suoraan nuo ajat. Rauha rikotaan kun hävityksen kauhistus asetetaan. Se kerrotaan Matteus 24 luvussa ja siitä päivästä on oleva 1290 päivää elikkä 28.1.2025 kun Jeesus tulee näkyvällä tavalla ja siitä vielä 45 päivää (1335 päivää) on 15.3.2025 joka osuu Suusan Purimiin, jolloin olet pelastunut tuhatvuotiskaudelle ilman ylösoton armoa ja pääset mahdollisesti pyhittymään siellä tuhatvuotiskaudella sitten. Siellä on moni asia vallan täysin toisin kuin minkä me tässä ja nyt ymmärrämme.

        -------------------

        HUOM!

        jolloin olet pelastunut tuhatvuotiskaudelle ilman ylösoton armoa ja pääset mahdollisesti pyhittymään siellä tuhatvuotiskaudella sitten. Siellä on moni asia vallan täysin toisin kuin minkä me tässä ja nyt ymmärrämme.

        jolloin olet pelastunut tuhatvuotiskaudelle ilman ylösoton armoa ja pääset mahdollisesti pyhittymään siellä tuhatvuotiskaudella sitten. Siellä on moni asia vallan täysin toisin kuin minkä me tässä ja nyt ymmärrämme.


      • syntiäsaaathdä

        fariseukset.loukkaantuu

        23.10.2016 18:27

        Langetessaan uskova murehtii ja haluaa tehdä parannuksen synnistä.

        Synninteosta voi todeta, että kaikki lankeavat syntiin enemmän tai vähemmän myös uskoontulon jälkeen. Se on kuitenkin eri asia kuin synnissä eläminen. Kukapa esimerkiksi ei olisi langennut ylpeyteen, ulkokultaisuuteen, vihaan, katkeruuteen jne...

        Ihminen on tehnyt itselleen pitkän syntilistan, jonka se kertoo pitävänsä. Se ei tee sijaa totuudelle. Aivan samoin kuin ihminen tuppaa tekemään synniksi itselleen asioita, jotka vain täydentävät kavalkaadia... "pata kattilaa soimaa" tavalla. Esimerkiksi advestistitkin kehuvat jatkuvasti sapatillaan jonka nostavat käskyjen käskyksi kaikkien ylitse ja kehuvat pitävänsä tämän käskyn. Kuitenkaan he eivät siihen kykene vuorisaarnan täysin umpimustan ja vitivalkoisen seulan lävitse, samoin kuin monen muunkaan kehumaa lihallista näennäisvoittoa synnistään. Siitä tulee komapastuskivi!

        Esimerkiksi tämä masturbointi kuuluu ns. haureuden syntiluetteloon, jos lasket sen synniksesi. Jos väität voittaneesi masturboinnin synnin, niin se ei tee sijaa totuudelle, koska aina kun katsot naista sillä silmällä, olet jo matsurboinut. Katkaise siis siittimesi ja heitä se pois, jottei sielusi joutuisi kadotukseen. Näin Jeesus vertaa vuorisaarnan mukaan TÄYSIN MUSTAVALKOISESTI syntisyyttämme.

        Jos lihassa johonkin kykenet.... hyvä... oikein hyvä, muttei se riitä vielä mihinkään. Siksi meidän jokaisen on nähtävä itsemme lihassa TÄYSIN EPÄTOIVOISESSA asemassa läpivalaisevan totuuden edessä. ME EMME KERTAKAIKKIAAN KYKENE!

        Siksi meillä on Jeesus jokapäiväisenä uhrinamme. Me emme voi voittaa YHTÄ AINOATAKAAN LIHAN KÄSKYÄ, kuin Jeesuksessa!

        Tähän yllä olevaan kuvaan on hyvä sijoittaa Mooseksen sauva, jonka nokassa on käärme!

        Tuo käärme on se jota meidän tulee tuijottaa. Se on peilikuvamme "te kyykäärmeen sikiöt" jossa näkyy meidän syntyisyytemme.

        Me helposti katsomme itseämme ohi tuon sauvan, synnittömänä, koska Jeesus on meidät jo kirkastanut.

        Silti se ei mene niin, kuten yllä jo kuvailin. Jo pelkästään kaikki mitä syömme tai juomme, on jollain tavalla syntiä, ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa.

        Jos onnistummekin jossain toisessa, me emme kukaan onnistu kolmannessa ja jälleen joudumme nöyrtymään Raamatun tässä kohtaa hyvin armottomiin totuuden sanoihin, jos olet rikkonut yhdenkin käskyn, olet rikkonut ne kaikki,

        joten yks lysti miten hyvin kilvoittelet, vain pääasia että kunhan kilvoittelet ja katsot herkeämättä sinun omaa käärmettäsi, peilikuvaasi välimiehessäsi, Jeesuksen sauvassa.

        Silloin ei pääse käärme puremaan synnittömyytesi valheellisen illuusion, eli tekojen ylpeytesi tähden.

        Varsinainen pelastustie on hyvin yksinkertainen: Usko Jeesukseen Kristukseen, Jumalan poikaan, joka tuli maailmaan ottamaan koko syntitaakkamme päälleen, vain kuollakseen meidän puolestamme. Uskomalla tähän lunastusvereen, sillä uskolla pelastumme, emme tekojemme kautta.

        Kaikki muu tulee sitten ymmärrettäväksi kun otat tämä Jeesuksen Hengen vastaan Herraksesi ja vapahtajaksesi. Siitä alkaa uusi elämä!


      • syntiäeisaatehdä

        Soshannan uni tammikuussa 2013

        Olin talossa, jossa oli monia ihmisiä, mielestäni nämä olivat uskovaisia.

        Talo oli aivan kuin "sinetöity". Ovea ei enää saanut avata kenellekään. Se oli ehdoton asia.

        Lähdin unessa liikkumaan "hengessä" talon ulkopuolelle ja näin, että talon ulko-ovea yritettiin saada auki.

        Miehiä ja naisia oli oven takana ja ympäri taloa etsien sisäänpääsyä taloon. Ihmiset huusivat ja kirkuivat kauhuissaan, ryskäsivät ovea ja ikkunoita.

        Ikkunat olivat niin vahvoja, etteivät ne särkyneet tai ne oli peitetty jollain.

        Nämä ihmiset huusivat, että heidän kuuluisi olla siellä talon sisällä.

        Itse ymmärsin, että he olivat tienneet, mitä on tulossa ja he olivat myöhästyneet, ja ovi oli sulkeutunut ja sinetöity.

        Talon sisäpuolella olevilla ei ollut minkäänlaista hätää. Heillä oli kaikki tarpeellinen siellä.

        Kuljin talosta poispäin. Näin että kyse oli sivistysvaltiosta. En osaa sanoa tarkalleen mikä, vain yleisesti.

        Näin että maa oli kauttaaltaan halkeillut. Oli maanvyörymiä, autoja oli törmännyt toisiinsa, vielä jotenkin pystyssä olevissa taloissa oli tulipaloja, kuolleita oli siellä täällä, ja elossa olevat ihmiset huusivat ja itkivät ja juoksentelivat päämäärättömästi sinne tänne.

        Tilannetta voisi kuvailla sanoilla ”täydellinen kaaos”. Sitä samaa näkymää riitti niin pitkälle kuin näki.

        Heräsin tämän jälkeen.

        -----

        Matt. 23:13, 15 ja 23-28

        13 Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.

        15 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!

        --------

        23 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä:
        oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.

        24 Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin!

        25 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä!

        26 Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!

        27 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!

        28 Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta.


        ---------

        Luuk. 13:24

        "Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.

        --------

        Hepr. 12:14

        Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;

        ------


        2. Piet. 1:10

        Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;


      • saarnattava

        Matt. 24:4-14

        4 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.

        5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.

        6 Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.

        7 Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.

        8 Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.

        9 Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.

        10 Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.

        11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.

        12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.

        13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

        14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.


      • tyhmätjaviisaat

        Matt. 25:1-13

        1 "Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan.

        2 Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä.

        3 Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa.

        4 Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa.

        5 Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat.

        6 Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.'

        7 Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.

        8 Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat'.

        9 Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.'

        10 Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.

        11 Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!'

        12 Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä'.

        13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.


      • miksivaikeroit

        Miika luku 7:2

        2. Poissa ovat HURSKAAT maasta, EIKÄ oikeamielisiä ole ihmisten keskuudessa. Kaikki he väijyvät verta, pyydystävät verkolla toisiaan.

        4:9

        9. Ja nyt-miksi vaikeroit?

        Eikö sinulla ole kuningasta, onko neuvonatajasi kadonnut, koska kipu on vallannut sinut kuin synnyttävän?

        3:7 ja 8

        7. NÄKIJÄT JOUTUVAT HÄPEÄÄN JA ENNUSTELIJAT PUNASTUVAT.

        Kaikki he peittävät partansa, sillä Jumalalta ei tule VASTAUSTA.

        8. Mutta minä olen täynnä voimaa, Herran Henkeä, oikeutta ja väkevyyttä ILMOITTAAKSENI Jaakobille sen RIKOKSET ja Israelille sen SYNNIT.


      • nälkäää

        Aam. 8:

        1 Tämän näytti minulle Herra, Herra: Katso, oli korillinen kypsiä hedelmiä.

        2 Ja hän sanoi: "Mitä sinä näet, Aamos?" Minä vastasin: "Korillisen kypsiä hedelmiä". Ja Herra sanoi minulle: "Minun kansani Israel on kypsä saamaan loppunsa: en minä enää mene säästäen sen ohitse.

        3 Ja sinä päivänä palatsin laulut muuttuvat valitukseksi, sanoo Herra, Herra. Paljon on oleva ruumiita, joka paikkaan heitettyjä. Hiljaa!"

        4 Kuulkaa tämä, te jotka poljette köyhiä ja tahdotte tehdä lopun maan nöyristä,

        5 sanoen: "Milloin loppuu uusikuu, että saamme myydä viljaa, ja milloin sapatti, että saamme avata jyväaitan, pienentää eefa-mitan ja suurentaa painon ja pettää väärällä vaa'alla,

        6 että saamme ostaa vaivaiset rahasta ja köyhän kenkäparista ja myydä akanoita jyvinä?"

        7 Herra on vannonut hänen kauttansa, joka on Jaakobin kunnia: Totisesti, minä en ikinä unhota yhtäkään heidän tekoansa.

        8 Eikö senkaltaisesta maa jo vapise ja kaikki sen asukkaat murehdi? Eikö se nouse kaikkinensa niinkuin Niili, kuohu ja alene niinkuin Egyptin virta?

        9 Ja on tapahtuva sinä päivänä, sanoo Herra, Herra, että minä annan auringon laskea sydänpäivällä ja teen maan pimeäksi keskellä kirkasta päivää.

        10 Minä muutan teidän juhlanne murheeksi ja kaikki teidän laulunne valitusvirsiksi. Minä panen kaikkien lanteille säkkipuvun ja teen kaljuksi jokaisen pään. Ja minä saatan teidät suremaan, niinkuin ainokaista poikaa surraan, ja se päättyy, niinkuin päättyy katkera päivä.

        11 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän.

        12 Silloin he hoippuvat merestä mereen, pohjoisesta itään; he samoavat etsien Herran sanaa, mutta eivät löydä.

        13 Sinä päivänä nääntyvät janoon kauniit neitsyet ja nuorukaiset,

        14 ne, jotka vannovat sen nimeen, joka on Samarian syntivelka, ja sanovat: "Niin totta kuin sinun jumalasi elää, Daan, ja niin totta kuin elävät Beerseban menot!" -He kaatuvat eivätkä enää nouse.


      • sinäpäivänää

        Jesaja 4

        1 Sinä päivänä seitsemän naista tarttuu yhteen mieheen sanoen: "Me syömme omaa leipäämme ja vaatetamme itsemme omilla vaatteilla, kunhan vain meidät otetaan sinun nimiisi; poista meidän häpeämme".

        2 Sinä päivänä on Herran vesa oleva Israelin pelastuneille kaunistus ja kunnia ja maan hedelmä heille korkeus ja loisto.

        3 Ja ne, jotka Siionissa ovat säilyneet ja Jerusalemissa jäljelle jääneet, kutsutaan pyhiksi, kaikki, jotka ovat kirjoitetut Jerusalemissa elävien lukuun-

        4 silloin kun Herra on pessyt pois Siionin tytärten saastan ja huuhtonut Jerusalemista sen verenviat tuomion ja puhdistuksen hengellä.

        5 Ja Herra luo Siionin vuorelle koko asuinsijansa ylle ja sen juhlakokousten ylle pilven päivän ajaksi ja savun ynnä tulenliekin hohteen yöksi, sillä kaiken kirkkauden yllä on oleva peite

        6 ja verho varjoamassa päivän helteeltä sekä turvaamassa ja suojaamassa rajuilmalta ja sateelta.


      • en.ole.fariseus
        syntiäeisaatehdä kirjoitti:

        Soshannan uni tammikuussa 2013

        Olin talossa, jossa oli monia ihmisiä, mielestäni nämä olivat uskovaisia.

        Talo oli aivan kuin "sinetöity". Ovea ei enää saanut avata kenellekään. Se oli ehdoton asia.

        Lähdin unessa liikkumaan "hengessä" talon ulkopuolelle ja näin, että talon ulko-ovea yritettiin saada auki.

        Miehiä ja naisia oli oven takana ja ympäri taloa etsien sisäänpääsyä taloon. Ihmiset huusivat ja kirkuivat kauhuissaan, ryskäsivät ovea ja ikkunoita.

        Ikkunat olivat niin vahvoja, etteivät ne särkyneet tai ne oli peitetty jollain.

        Nämä ihmiset huusivat, että heidän kuuluisi olla siellä talon sisällä.

        Itse ymmärsin, että he olivat tienneet, mitä on tulossa ja he olivat myöhästyneet, ja ovi oli sulkeutunut ja sinetöity.

        Talon sisäpuolella olevilla ei ollut minkäänlaista hätää. Heillä oli kaikki tarpeellinen siellä.

        Kuljin talosta poispäin. Näin että kyse oli sivistysvaltiosta. En osaa sanoa tarkalleen mikä, vain yleisesti.

        Näin että maa oli kauttaaltaan halkeillut. Oli maanvyörymiä, autoja oli törmännyt toisiinsa, vielä jotenkin pystyssä olevissa taloissa oli tulipaloja, kuolleita oli siellä täällä, ja elossa olevat ihmiset huusivat ja itkivät ja juoksentelivat päämäärättömästi sinne tänne.

        Tilannetta voisi kuvailla sanoilla ”täydellinen kaaos”. Sitä samaa näkymää riitti niin pitkälle kuin näki.

        Heräsin tämän jälkeen.

        -----

        Matt. 23:13, 15 ja 23-28

        13 Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.

        15 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!

        --------

        23 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä:
        oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.

        24 Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin!

        25 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä!

        26 Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!

        27 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!

        28 Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta.


        ---------

        Luuk. 13:24

        "Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.

        --------

        Hepr. 12:14

        Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;

        ------


        2. Piet. 1:10

        Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;

        Olen Buplikaani, sillä en maksele kymmenyksiä, kirkollisveroja, eikä rahaa muidenkaan uskonnollisten huijareiden taskuun.


    • Pär-ErikStröm

      Nyt on jo säädetty lakeja, jotka eivät kestä Jumalan sanan mukaista tarkastelua!
      TV-ohjelmissa (esim.Veitolainen Salmela Enbacke) kehoitetaan toimimaan ihmisten mielihalujen mukaan noudattamatta Jumalan sanaa.

    • Leijonankarjahdus

      Viisi verta vuotavaa haavaa... Sydän vuotaa verta.

    • KTS--

      Jos nyt kuitenkin, kuten todennäköistä on, meillä saa uskontoa vapaasti harjoittaa myös 2020 jälkeenkin, niin aiotko kuiteskin laittaa pillit pussiin ja toteuttaa uhallakin tätä povausta vähän niinkuin väkisin?

    • leijonaärjyyjo

      Mun puolestan vapaan julistuksen voi laittaa jo nyt säppiin ja kaikkien tulis siirtyä julistamaan totuutta, eli Jumalan sanaa ja silloin tietysti pyhässä hengessä.

    • lokkeileee

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1625
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1265
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      91
      1170
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1096
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1092
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      980
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      877
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      761
    Aihe