Sukellusveneet sodan ratkaisijana?

USA menetti 42 sukellusvenettä ja Britannia 3. Kaksi Usan sukellusvenettä tuhoutui oman torpedon räjähdyksessä. USA:n sukellusveneet upottivat noin 1 200 kauppalaivaa. Alku ei ollut vakuuttava sillä suuri osa sukellusveneistä oli ajastaan jäljessä ja Mark 14-torpedot olivat pitkään ongelma. Uudet veneet, torpedo-ongelmien voitto ja uusi aggressiivinen hyökkäyssysteemi muutti tilanteen. Vuonna 1943 paljasti kongressin edustaja May että Japanin laivaston syvyyspommit eivät olleet tehokkaita Usan sukellusveneitä vastaan. Sen sijaan Japanin laivaston tutkat vastaavasti paransivat sukellusveneiden metsästystä. Kaikkiaan Japani omituisella tavalla oli laiminlyönyt sukellusvenetorjunnat vaikka kauppalaivaston suojelun luulisi olleen tärkeän prioriteetin.

Japanin laivasto menetti JANAC:n raportin mukaan 611 joista noin 1/3 upottivat sukellusveneet. Ilmeisesti ennen Mariaanien voittoa huomattavasti suurempi osuus kuin 60% kauppalaivojen upotuksista suorittivat sukellusveneet. Osuus on voinut olla jopa lähes 90%.

Tässä unohtuu yksinkertainen perustotuus, että sukellusveneillä upotetuista laivoista lähes kaikki kulkivat alle 30 km/h. Tietenkin hitaammat suojattiin tarkasti.

Länsivallat olivat myös ainoat, jotka satsasivat toden teolla ilmasta tapahtuvaan sukellusveneiden torjuntaan. Mariner- ja Sunderland-lentoveneiden sekä muiden patrol bomberien panoksella saatiin tehtyä akselin sukellusveneiden toiminnasta todella haastavaa kun uhka leijui nyt kirjaimellisesti myös ilmassa, meren pinnan lisäksi.

Sukellusveneet eivät ratkaiseet toista maailmansotaa. Muutenhan kirjoittaisimme Saksan suurvoitosta niin Barbarossassa kuin Iso-Britanniastakin. Saksa olisi tuhonnut Murmanskiin suunnatut saattueet ja kuristanut britit hengiltä. eipä onnistunut.

Japanin sodan ratkaisu tuli ydinaseen käytöstä sitä vastaan.

Suursodan ratkaisi Hitlerin massiiviset strategiset virheet. korpraalilla eivät kyvyt riittäneet sotapäällikkönä, mihin hän itsensä nimitti. Kaikkien aikojen tunari, joka vei maansa perikatoon.

Tässä lista yli 1000 upotetusta saksalaisesta sukellusvenestä.

All hands lost.

http://uboat.net/boats/listing.html

Roosevelt jarrutti laivaston intoa rakentaa isoja taistelulaivoja. Sen sijaan hän vauhditti vimmatusti lentotukialusten rakentamista. Atlannin taistelua varten lisättiin myös erityisen voimakkaasti hävittäjälaivoja. Osa niistä sitten kevään 1943 jälkeen rakennettiin hukkaan.

Vuosien 1939-45 tilasto Atlannilla upotetuista liittoutuneiden kauppalaivoista ja miten ne jakautuivat:

- ei saattueissa 1 670
- saattueissa 800
- harhailemassa 220

Vain kevään 1943 lopputaistelussa saattueissa kulkeneita upotettiin enemmän kuin ilman saattueita kulkeneita. Mutta se taistelu olikin sitten raskas Kriegsmarinen sukellusveneille kun niitä alkoi upota lähes yhtä paljon kuin ne upottivat kauppalaivoja. Sen jälkeen sukellusveneille jäi enää marginaalinen tehtävä kaukaisten vesien vanhojen alusten upottamisessa. Niiden upottamat lastit olivat useimmiten hyvin vähän sotatuotantoon ja sodankäyntiin vaikuttavia.

Koska Saksan ainoa mahdollisuus oli laittaa liittoutuneet polvilleen Luftwaffen huonouden takia oli Atlannin upotussota voidaan Taistelua Atlannilla pitää ratkaisevan tärkeänä. Modernissa sodassahan tuotantoprosessit ratkaisevat eikä maasotaa johtavien pussihousukenraalien aivoitukset.

Pelkkä USA:n kauppalaivaston tappio oli 1 554 alusta upotettuna ja vauroituneiden määrä nosti tappion noin 2 000:een. Mutta suurimmat tappiot kärsi liputettu kauppalaivasto. Pelkästään Puerto Ricon kauppalaivastosta 25% päätyi kesään 1942 mennessä Atlantin pohjaan Saksan sukellusveneiden upottamana. Panaman tappioita ei tähän hätään löytänyt.

Wikipedian sotakaluston hinnoissa ilmoitetaan niin panssarivaunut, lentokoneet, sukellusveneet kuin melkein kaikki muutkin selvästi alakanttiin. Todelliset kustannukset suunnittelu- ja kehityskuluineen ja lisövarusteineen olivat usein 2-3 kertaiset varsinkin lentokoneille js laivaston moderneille sotakalustoille. Jonkin 1.7 miljoonan Reicsmarkin sijasta sukellusveneiden loppukustannukset dollareillakin laskettuna nousivat pariin miljoonaan (virallinen valuuttakurssi 1 dollari = 2.5 RM).

Sukellusvenesodan eräs seuraus Usassa 1942 johti siihen että armeijalle tammikuussa suunniteltu 35% osuus varustelussa putosi joulukuuhun mennessä 20%:iin. Osittain siihen vaikutti mm Rooseveltin kiihkeä vaatimus lisätä vimmatusti lentokonetuotantoa. Mutta kun mm alumiinipuute (saksalaisten upottamat bauksiittilastit Karibialla ja itärannikolla) esti tavoitteen saavuttamisen oli laivaston sukellusvenetorjunta (hävittäjät, kornetit) sekä kauppalaivaston rakentaminen niitä keskeisiä tekijöitä jotka lähettivät armeijan varustelupotin selvään alamäkeen. Dramaattisin pudotus oli armeijan taisteluajoneuvojen varusteluohjelman romahdus: helmikuun 1942 suunnitelmasta 14.4 miljardia dollaria joulukuun 1942 lukemaan 5.9 miljardia.

Sen sijaan suunnitelmat kauppalaivojen ja sukellusvenetorjunta-alusten rakentamiseen nousivat. 3.3 miljardista 4.8 miljardiin dollariin. Vuoden 1942 loppupuolella hävittäjät ja kornetit ohittivat valmistusarvossa ensimmäisen kerran suuret sota-alukset. Kauppalaivarakentamisen suunnitelmat kasvoivat 19 miljoonasta tonnista (huhti-kesäkuu 1942) 28 miljoonaan tonniin. Rahallisesti kasvu oli 4.5 miljardista dollarista 6.3 miljardiin dollariin yksinomaan sukellusvenesodan hälyttävien uutisten takia.

On täysin mahdollinen arvio että noin 15 saksalaista sukellusvenettä upotti merellä vuonna 1942 enemmän amerikkalaista lentokonetuotantoa arvolla mitattuna kuin mihin Luftwaffe pystyi vuosina 1942-43. On olemassa toki muitakin tekijöitä jotka olisivat laskeneet USA:n lentokoneiden todellisen tuotannan suunnitellusta ja budjetoidusta 60 000 koneen valmistamisesta toteutuneeseen 48 000, siis 20%:lla. Mutta se tiedetään että kesäkuuhun 1942 mennessä jo 22% bauksiittilaivastosta oli meren pohjassa makaamassa.

Amerikan sotatuotannon johtokunta (American Warproduction Board) arvio että vuoden 1943 ensimmäisellä neljänneksellä noin 5% US Armylle tarkoitettua materiaalia oli upotettu meren pohjaan. Määrä yritti sen minkä Saksan armeija kykeni tuhoamaan taistelukentillä.

Kaikkiaan USA lisäsi sekä kauppalaivatuotantoa että sukellusveneiden torjunta-alusten rakentanista AIEMMISTA SUUNNITELMISTA vuoden 1942 lopulla ja vuoden 1943 alussa yhteensä 3.3 miljardilla dollarilla. Suurin osa tästä LISÄVARUSTELUSTA meni tosiasiassa hukkaan kun liittoutuneet olivat jo muutenkin voittamassa sodan. Koska investoinnit oli kuitenkin jo tehty ja aluksi rakenteilla telakoilla valtavasti ne rakennettiin. Samalla ne estivät muiden tärkeämmiksi nousevien kohteiden hankinnan.

Pelkästään tuolla toimilla Saksa kuittasi raskaat tappionsa Atlannilla. Siis Saksa hävitessäänkin rokotti raskaasti liittoutuneiden sotataloutta ja lykkäsi kuukausilla liittoutuneiden ilmapommitusoperaatioiden aloittamists täydellä teholla. Sukellysveneet näet tehokkaasti hajoittivat liittoutuneiden strategisia ilmavoimia pitkin Atlanttia. Ja mikä myös tärkeää noin 50% USAAF:n pudottamista pommeista ja 20% RAF:n pudottamista pommeista vuonna 1943 kohdistui pyrkimyksiin tuhota Saksan sukellusvenesiilot rannikoilla. Tulokset olivat liittoutuneiden kannalta kehnot.

Monellakin mittarilla siis hävinneenäkin Saksan sukellusvenelaivasto omi maan sotavoimien kokonaisstrategisesti selvästi menestyksekkäin aselaji.

Ja USA:n osalta sen Tyynenmeren sukellusvenelaivasto oli panos-tuotosmittarilla vieläkin menestyksekkäämpi. Vain ne USA:n 8.ilma-armeijan pommituslaivueet jotka keväällä romahduttivat Saksan synteettisen polttoainetuotannon nousevat likimain samalle korkealle jalustalle.

Kriegsmarine menetti sodassa 800 sukellusvenettä niistä noin 1 200 jotka valmistettiin. Sukellusveneet upottivat 3 500 liittoutuneiden kauppalaivaa ja 175 sotalaivaa.

Ällistyttävin tieto on se että peräti 30% upotuksista (n. 1 100) suoritti 30 sukellusvenekipparia jotka lähes poikkeuksetta kaikki olivat jo I maailmansodan veteraania. Sen sijaan 800 sukellusvenettä ei upottanut yhtään alusta.

Tuo kova 30 kipparin ydin: keskimäärin 36 upotusta osoittaa ettei määrä korvaa laatua.

Kiinnostavaa olisi tietää miten nämä vanhat ketut itse olisivat ratkaisseet ongelman mihin sukellusveneet olivat joutumassa vuoden 1942 lopulla. Olisiko sittenkin pitänyt keskittyä jahtaamaan tuossa vaiheessa vaarattomilla vesillä ja hajottaa entisestään liittoutuneiden sukellusvenetorjuntaa? Entä kysyttiinkö noilta kippareilta ennen vuotta 1939 millaisen modernin sukellusveneen oikeasti pitäisi olla? Tyyppi VII osoitti jo vuonna 1941 olevansa rajoittunut. Sukellusveneiden olisi jo silloin pitänyt olla nopeampia ja kykeneviä sukeltamaan syvemmälle ja ajamaan pitempiä aikoja syvyyksissä. Isoin innovaatio olisi ollut kyky tuhota kauppalaiva ilman pinnalle nousua. Koska uudet kauppalaivat ajoivat jo 15 solmun nopeudella olisi sukellysveneiden pitänyt pystyä samaan. Saksa vain ei kyennyt luomaan jotain mullistavaa ennenkuin oli myöhäistä.

Tilastot osoittavat että jo 100 huippumodernia sukellusvenettä vuonna 1942 olisi voinut aiheuttaa liittoutuneille katastrofin jota ei olisi vuodessa käännetty eduksi.

Sukellusvenetorjunnan tärkeimmät elementit olivat arvojärjestyksessä:

1) kauppalaivojen nopeuden nosto uusilla aluksilla

2) hitaiden (vanhojen) kauppalaivojen pitäminen saattueissa

3) saattueiden suurentaminen (=kauppalaivojen lukumäärän kasvattaminen niissä) jolloin saattueista tehtiin saaliin sijasta saalistaja. Hävittäjät tehokäytössä.

4) ilmavalvonta

5) teknologia

Vain huomattavasti VII-tyyppiä paremmilla sukellusveneillä ja paremmalla Luftwaffella Saksa olisi voinut kääntää tilanteen edukseen. Luftwaffen heikkoudet johtivat siihen että ilmoituksia sopivista kohteista ei kippareille usein saatu ajoissa.

Karibialla ja Usan itärannikolla tammikuusta aina kesäkuuhun 1942 riehuneessa susilaumassa ei koskaan ollut 15 sukellusvenettä enempää. Nämä olivat yhdessä USA:n Tyynenmeren laivaston sukellusveneiden kanssa ehkä tehokkaimmat II maailmansodan vihollisen kurittajat. Tuo USAAF:n pommitusosasto joka lamautti Saksan synteettisen polttoainetuotannon keväällä 1944 suurelta osin sai olla kiitollinen saattohävittäjälento-osastoihin sekä isoon pohjustustyöhön jota USAAF ja RAF olivat sitä ennen tehneet. Luftwaffen haurastumisprosessin alku voidaan jäljittää jopa niinkin kauaksi kuin syksyyn 1940.

Tyynenmeren sotaan liittyvä merkittävä rajoite USA:n laivastolla liittyi Panaman kanavaan. Sen vuoksi USA ei voinut rakentaa yhtä leveitä sotalaivoja kuin Japani. Ja mitä Pananaman kanavaan tulee niin sen lamauttäminen olisi ollut Japanin koko sodankäynnin kannalta oleellinen asia ja hidastanut Usan sotankäyntiä 50%:lla. Mutta ei sellaista strategista asetta sen paremmin Saksalla kuin Japanilla ollut.

USA:n ilmavoimien miinoitusoperaatiot 1944-45 Japanin pääsaarten ympärillä olivat äärimmäisen simppeli mutta menestyksellinen Japanin sotatuotannon jämien kuristaja. Se että Japaniin maihinnousua ei tarvinnut tehdä oli osoitus strategisen ilma- ja merisodan voimasta. Brutaalilla tavallaan se oli näin "edistyksellinen".

Usa valmista sodan aikana kaikkiaan 64 000 torpedoa. Erään yleisesti käytetyn torpedon hinta oli noin 10 000 dollari joten torpedotuotannon arvo vastasi noin 15 000 Sherman-panssarin valmistuksen kustannusta. Mitä torpedoilla saatiin aikaan? Pelkästään sukellusveneet ampumillaan 14 750 torpedolla upottivat ainakin 1 314 laivaa yhteistonnimäärältään 5.3 miljoonaa tonnia. Joukossa melkoinen määrä Japanin suurimpia sota-aluksia sekä toistatuhatta kauppa-laivaa. Lisäksi 87 laivan uppottaminen on todennäköisesti myös mennyt sukellusveneiden tiliin. Nuo torpedot ja sukellusveneet näyttelivät 60%:n roolia Japanin sotakoneen kuristamisessa. Noin 200 sukellusveneen lisävarustaminen maksoi runsaat 500 miljoonaa dollaria. Hyötysuhde suorastaan uskomaton noilla sukellusveneillä 14 750 torpedolla.