Mahtavaa uutta tietoa julkaistu Lucysta

Evouskoeioleereekuollut

Näin tiedevideon missä selitetään ja näytetään syyt sille miksi hyvin ihmismäiseksi aiemmin oppikirjoissa kuvattu Lucy oli todellisuidessa epäilyksistä huolimatta ihmismäinen alunperin vaikka tutkijat äskettäin tunnustivat suurella yksimielisyydellä sen olevan yksiyhteen simpanssi.

No, maallikkokin näkee että australopithekuksen ja simpanssin kallojen yhtenevyys on silmiinpistävän suuri.
Maallikko ei osaa sanoa niistä että kumpi on kumpi.

Nyt tuo mainitsemani tutkimus selitti että alunperin ihmismäinen Lucy muuttui simpanssimaiseksi fossiiliksi siksi että se pudota rämähti alas 40 metrisestä puusta mursi luunsa muistuttamaan simpanssia.

Eikö olekin ihanaa kuinka evoluutiotutkimus palautti jälleen uskomme evoluutioon!

8

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Exteinipoliitikko

      Jep. Näin saman. Lähde oli Tieteen Kuvalehti.


      Mutta nyt kun kun katsoin aamun pääministerin haaststtelun niin paikalla ollut Katariina tyttönen sopisi oivallisesti pääministeriksi ellei sitten kuitenkin turmeltuosi pilalle kuten monet edeltäjänsä.

    • Kommentissa on siteeksi totta, mutta suurin osa on räävitöntä valehtelua. Miksi jehovantodistaja valehtelee?

      • Knark5

        Jyrpä ei ole ainakaan vuosikymmeneen erottanut fantasioitaan ja todellisuutta.


      • Knark5 kirjoitti:

        Jyrpä ei ole ainakaan vuosikymmeneen erottanut fantasioitaan ja todellisuutta.

        Aito sekopää vai tarkasti linjastaan kiinni pitävä trolli? Siinäpä kysymys.
        Itse veikkaisin ensimmäistä.


      • agnoskepo kirjoitti:

        Aito sekopää vai tarkasti linjastaan kiinni pitävä trolli? Siinäpä kysymys.
        Itse veikkaisin ensimmäistä.

        Sekä että noin suhteessa 80/20.


      • dyddkyd
        agnoskepo kirjoitti:

        Aito sekopää vai tarkasti linjastaan kiinni pitävä trolli? Siinäpä kysymys.
        Itse veikkaisin ensimmäistä.

        Se on mytomaniaa sairastava jehovan todistaja eikä se siksi osaa välittää siitä että jutut karkaa usein aivan hervottomiksi.


    • lkjhyshsu

      Tuli vaan mieleen, että oletteko katsoneet suomennettuja TED-esitelmiä? Vieraita kieliä vähemmän osaaville nämä suomennostekstin sisältävät pätkät ovat mainioita:


      https://www.ted.com/talks?language=fi&page=1

      Tämä on kai kielen evoluutiosta:

      https://www.ted.com/talks/murray_gell_mann_on_the_ancestor_of_language?language=fi

      Ihmismielestä, hieno pätkä:

      https://www.ted.com/talks/vilayanur_ramachandran_on_your_mind?language=fi

      Dawkinsin ideoita:

      https://www.ted.com/talks/richard_dawkins_on_our_queer_universe?language=fi

      Muitakin katsomisen arvoisia tuolta löytyy.

      • lkjhyshsu

        Suomennetuissa TED-videoissa on Lucya sivuavia pätkiä:

        https://www.ted.com/talks/zeresenay_alemseged_looks_for_humanity_s_roots?language=fi

        https://www.ted.com/talks/susan_savage_rumbaugh_on_apes_that_write?language=fi

        .


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      173
      1174
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      45
      619
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      301
      554
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      223
      532
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      514
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe