Mikä saa tihentymät laajenemaan / entä avaruuden?

EtimespaceYoutubesta8888

Kilpailu!!!

Haastan laajenevaan avaruuteen uskovat kertomaan sen mikä saa avaruuden. Miten se sen tekee ja mitä sille laajenevalle avaruudelle tapahtuu silloin kun se laajenee.

Ennustan ettei kukaan edes yritä vastata näihin kysymyksiin!!!

Trexnonar kirjoitti:
"No eihän se avaruus tietenkään mihinkään laajene, vaan se on ääretön tila. Mutta kysymys on miksi sinun mukaan aine laajenee? Mikä sen aiheuttaa?"

Hyvä kysymys.

Ensinnäkin kierrätyksessä on automaattisesti mukana se että laajenevat tihentymät työntävät toisiansa pois päin toisistansa, jolloin hajaantuminen ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen. Siis sen laajenevan työntävän voiman kierrätys on laajenevan systeemin sisäistä painetta joka ylläpitää hajaantumista avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen.

Toisekseen kaiken taustan työntävän voiman tihentymät törmäilevät laajenevien atomien ytimien erillisisiin tihentymiin ja aihettavat hajaantumista.

Tämä nähdään hiukkaskiihdyttimien törmäyksissä ja myös ison mittakaavan törmäyksissä. Siis hajaantuminen isommalle alueelle avaruuteen. Keilapallo saa keilat hajaantumaan isommalle alueelle jne.

Osa kaiken taustan työntävästä voimasta pysähtyy laajenevien tihentymien sisälle ja näin ne lisäävät itsellään sen asian määrää mistä laajenevat tihentymät koostuvat.

Ja kun vetävät voimat eivät ole loogisisia, niin miksi pitää niistä kiinni väkisin työntävällä voimalla?!? 😂

😀

62

604

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EtimespaceYoutubesta8888

      Luijajjmalan ominaisuus oli siinä että kyseinen luojajumala loi maailmankaikkeuden.

      Ja sen havaittavavissa oleva maailmankaikkeus todistaa olemassa olollaan.

      Laajenevan avaruuden ominaisuus on luoda, eikun laajentua 😂

      Ja se yleisesti punasiirtynyt valo todistaa olemassa olollaan.

      😂😂😂

      😀

    • EtimespaceYoutubesta8888

      Aikuisten oikeesti.

      Todistaako maailmankaikkeuden olemassa olo luojajumalan olemassa olon?!?

      EI

      Todistaako yleisesti punasiirtyneen valon olemassa olo tämän jumalan, jota kutsutaan laajenevaksi avaruudeksi, olemassa olon?!?

      EI

      Ja kyllä, luojajumalalka ja laajenevalla avaruudelle ei sikäli ole mitään eroa, koska kukaan ei kerro mitään siitä mihin niihin toiminta perustuu, eikä sitä mikä niiden toiminnan ylipäätään mahdollistaa.

      😀

      • AvaruusLaajenee

        Laajeneva maailmankaikkeus ei ole jumala, ei luojajumalalka eikä Luijajjmala. Kirjoittelusi on pahasti harhaisen mielen tuotosta.

      • Työttömälle_loiselle

        Käyttäisit energiaasi johonkin hyödylliseen, kuten vaikkapa työnhakuun.

      • EtimespaceYoutubesta8888
        AvaruusLaajenee kirjoitti:

        Laajeneva maailmankaikkeus ei ole jumala, ei luojajumalalka eikä Luijajjmala. Kirjoittelusi on pahasti harhaisen mielen tuotosta.

        Näkyvä maailmankaikkeus laajenee avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan äärettömään 3 D avaruuteen.

        Laajeneva avaruus on hatusta tempaistu käsite jota voidaan verrata antiikin ajan jumaliin.

        😀

    • EtimespaceYoutubesta8888

      Avaruus siis jotenkin laajenee jotenkin sisältä sisälle päin jotenkin jotenkin.

      Kertokeepa miten.

      Luulisi olevan helppo nakki, kun kerta on niin varmasti olemassa oleva ettei kannattaisi edes eppäillä.

      Tila / avaruus on vapaa.

      Kertokee.

      😂😂😂

      😀

    • EtimespaceYoutubesta8888

      Avaruudessa laajenevat tihentymät - laajeneva avaruus

      100 - 0

      Ei vielä yhtään selitysyritystä laajenevaan avaruuteen uskovilta

      😂😂😂

      😀

      • EtimespaceYoutubesta8888

        Monella on koko elämän pituisia harhaluuloja ja päähänpinttymiä, jotka normaalijärkinen tajuaa fysikanvastaiseksi houreiksi. Ennen näitä sanottiin hienovaraisesti kyläoriginelleiksi tai selkokielellä kylähulluiksi. Mikä olisi sopiva nimitys kylähullusta, joka vuodesta toiseen jankuttaa samoja laajentuvia pähkähulluja tihentymäteorioita netissä? Olisko se kyberhullu, nettioriginelli vai joku muu?

        😂😂😂

        😀

    • EtimespaceYoutubesta8888

      Neutroni kirjoitti nämä

      Lukekaa ajatuksella ja ihmetelkää.

      Neutroni:

      "En minä ole perehtynyt kovin syvällisesti vektoriavaruuksiin ja vielä vähemmän niiden opettamiseen ummikoille."

      "Ei avaruus tarvitse mitään paikkaa. Minä voin määritellä vaika äärettömän joukon avaruuksia, jos tarvitaan. Vaikka kuinka moniulotteisia ja dynaamisia"

      "Sitten laitetaan avaruus muuttumaan ajan funktiona. Se voi esimerkiksi kasvaa, jolloin avaruuden jokainen piste liikkuu koko ajan kauemmas laajenemisen keskipisteestä (ajatellaan nyt ihan tavallista euklidista 3D-avaruutta, joka on helppo hahmottaa, vaikka se laajenisi). Nyt voidaan tietyssä mielessä sanoa, että kaksi avaruuden pistettä liikkuu toistensa suhteen (proper motion -liikettä). Niiden välimatka (ajatellaan sitä "tavallista" euklidista etäsiyyttä, jota voi mitata vaikka viivoittimella) muuttuu myös. Mutta pisteet ovat edelleen avaruuden osia, eli avaruutta, eivät avaruudessa olevia objekteja."

      Hupaisaa tässä muuttuvassa avaruudessaon juuri tämä!

      "Ei avaruus tarvitse mitään paikkaa. Minä voin määritellä vaika äärettömän joukon avaruuksia, jos tarvitaan. Vaikka kuinka moniulotteisia ja dynaamisia"

      Eli aina kun havaitaan jotakin jota ei osata selittää avaruudessa liikkuvien asioiden avulla, voidaan turvautua tähän hatusta tempaistuun muuttuvaan avaruuteen jolle voidaan antaa ihan mitä ominaisuuksia ikinä vaan halutaan ja osataan hatusta tempoa.

      Eihän tuo ole edes tiedettä!!!

      MrNewTime

    • EtimespaceYoutubesta8888

      "SusSyntyessään kirjoitti:
      "Neutroni kirjoitti:
      "Sitten laitetaan avaruus muuttumaan ajan funktiona. Se voi esimerkiksi kasvaa, jolloin avaruuden jokainen piste liikkuu koko ajan kauemmas laajenemisen keskipisteestä"

      Kyseinen Neutroni iski kirveensä kivekseen jo heti alussa. Laajenevalla avaruudella ei ole mitään laajenemisen keskipistettä. Mielikuva pisteessä tapahtuneesta alkuräjähdyksestä ja siitä seuraavasta materian etääntymisestä ko. pisteestä, on ajatuksena väärä.
      Eli heti ensimmäisestä lainauksesta lähtien ketjusi oli susi.

      iksi lainailet kirjoittajia, jotka ovat aiheesta pihalla?"

      Koska hän on tähän mennessä ainut joka on uskaltanut edes yrittää kuvailla laajenevan avaruuden laajenemista sanoin.

      Laajenevasta avaruudesta kerrotaan yleensä vain se miten se ei laajene. Ei sitä miten se laajenee.

      Eli se siis laajenee jotenkin sisältä sisälle päin jotenkin jotenkin?

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15224080/avaruuden-jok--piste-liikkuu-keskip--pois-pain#comment-93220955

      .

    • suosittelen_toistaiseksi

      "Avaruus siis jotenkin laajenee jotenkin sisältä sisälle päin jotenkin jotenkin.
      Kertokeepa miten."

      Jos se on sinulle niin tavattoman vaikeata käsittää, niin suosittelenpa, että toistaiseksi unohdat tästä sanan avaruus ja korvaat sen sanalla maailmankaikkeus.
      Ainakin toistaiseksi voit ajatella, että maailmankaikkeus laajenee yksinkertaisesti sillä tavalla, että galaksit, tai oikeammin vasta galaksiparvet, etääntyvät toisistaan eli liikkuvat toisistaan pois päin.
      Ja siitä seuraa, että galaksijoukkojen välissä on myöhempinä aikoina enemmän tyhjää tilaa kuin varhaisempina aikoina. Toisin sanoen niiden välinen tyhjä tila eli avaruus laajene.
      Sitä ei siis tarvitse erikseen olettaa jonakin ylimääräisenä ad hoc -oletuksena jonkin asian selittämiseksi, vaan se seuraa ilman muuta tuosta galaksien liikkeestä.

      Tosin tiedän kyllä, että tarkkaan ottaen tämä mielikuva asiasta on virheellinen. Jos tämä olisi pro gradu -työ tai väitöskirja, se saatettaisiin hylätäkin juuri tämän vuoksi. Mutta mitä eroa galaksien toisistaan poispäin suuntautuvalla liikkeellä ja nykykosmologian olettamalla avaruuden laajenemisella loppujen lopuksi onkin, se on niin sanoakseni vasta yliopistokurssien laudatur-tasolle kuuluva asia. Peruskoulussa, lukiossa tai vaikkapa vielä yliopiston cum laude -kursseillakaan tuskin on väliä, vaikka joku koe- tai tenttikysymyksiin vastatessaan tekisikin juuri tämän virheen. Paljon pienempi virhe se joka tapauksessa olisi kuin jos joku luulisi OSP-malliasi oikeaksi fysiikaksi.

      • EtimespaceYoutubesta8888

        Typerää.

        Kun alkuräjähdysteorian mukaan galaksijoukot LOITTONEVAT toisistansa, LIIKKUMATTA toisistansa pois päin koska laajeneva avaruus.

        Tulee tyyppi ja sanoo että ajattele niiden liikkuvan pois päin toisistanss.

        😂😂😂

        Juuri tästä on kyse.

        Liike avaruudessa suhteessa muihin avaruudessa liikkuviin kohteisiin on kuvailtavissa sanoin ja visuaalisesti.

        Jumalaa nimeltä laajeneva avaruus ei voi kuvailla sanoin, eikä visuaalisesti.

        Ja tämän ymmärtämisessä ei ole mitään vaikeutta.

        Siksi suosittelenkin sinulle että hyväksyt kuuluvasi lahkoon joka uskoo vastasvaan käsitteeseen kuin mitä antiikin jumalat olivat.

        😂😂😂

        😀

      • suosittelen_toistaiseksi
        EtimespaceYoutubesta8888 kirjoitti:

        "Typerää.
        Kun alkuräjähdysteorian mukaan galaksijoukot LOITTONEVAT toisistansa, LIIKKUMATTA toisistansa pois päin koska laajeneva avaruus.
        Tulee tyyppi ja sanoo että ajattele niiden liikkuvan pois päin toisistanss."

        Niin, mutta Sinun käsityksesi mukaanhan alkuräjähdysteoria on väärässä. Onko siis kuitenkin mielestäsi typerää ajatella, että se ei ole oikeassa, tai edes jossain määrin toisin kuin sen teorian mukaan asian laita on? Pilkka taisi osua omaan nilkkaasi.

        "Jumalaa nimeltä laajeneva avaruus ei voi kuvailla sanoin, eikä visuaalisesti."
        Kenties ei, Mutta se olettamasi jumala, jonka nimi on Laajeneva Avaruus, on tietysti aivan eri asia kuin nykyisen kosmologian olettama laajeneva avaruus. Niillä ei ole muuta yhteistä kuin nimi. Vain edellinen niistä on jumala, jälkimmäinen ei. Ja edellinen on omaa keksintöäsi.
        Ja tämän ymmärtämisessä ei ole mitään vaikeutta.

    • airfoiljokaeikirj

      Kilpailu avaruus vastaan OSP- Mitä sillä on väliä? Jukka voit paasata OSP.stä niin paljon kuin haluat. onko sillä väliä mikä on suurin kilpaileva teoria?

      Itse en OSp usko koska mikään voima ei pitäisi mitään kasassa vaan kaikki laajeneisi ympäröivään avaruuteen. Ei löydy sellaista voimaa joka ajaisi hajaantuneen kaasupilven takaisin niin tiiviiksi kohteeksi että siellä alkaisi ydinreaktiot. Sitä painetta tosiaan tarvitaan ihan jonkin verran. Itse esim töissä huomaan että paine hajaantuu aika helposti ja ja ei sitä saa murto-osiakaan tiivistymään ohjaamalla hajaantunutta painetta esim astiaan. Avaruudessa on tilaa jonne hajaantua, millä työntäisi esim 80 valotunnin kokoisen kaasupilven tähden paineisiin. Sinulla on kuin 10cm kola jolla työnnät styroksijauhetta jalkapallokentällä, vaikka kuin työnnät kola "vuotaa" sivuille jo kerätessä jauhetta kasaan. lopultaan koitat kolmimetrisen kasan työntää litran purkkiin. joka on tietysti tuhatkertaa liian iso kuvaamaan paineen kertymistä. Et sinä neulansilmän läpi työntöisi kuitenkaan jauhekasaa.
      Otetaampa gravitaatio. Hoplaa kaikki kerääntyy itsestään yhteen kasaan. ja mitä enemmän kasassa sen tehokkaammin kasa kerää lisää tavaraa. Miksi ei uskoisi gravitaatioon. Kerro jokin tapa missä gravitaatio ei toimisi? Sinulle gravitaatio on myrkky koska en osaa selittää miten gravitaatio välittyy.
      Ei minua se häiritse etten tiedä miten välittyy. who care. Mutta oma oletus että se on massan ominaisuus. Se riittää mulle. OSp täynnä asioita jotka ei toimisi jos jokin toimisi toisessa kohtaa sakkaisi kahta pahemmin. Esim tuo ettei mikään koskaan kasaantuisi uudestaan osp maailmassa.

      • EtimespaceYoutubesta8888

        😂😂😂

        "Ei löydy sellaista voimaa joka ajaisi hajaantuneen kaasupilven takaisin niin tiiviiksi kohteeksi että siellä alkaisi ydinreaktiot."

        Niin, ei löydy, eikä tarvitse löytyä!!!

        Et siis vielä tiedä miten tähdet OSP mallin mukaan syntyvät.

        Laajeneva kaasupilvi on epäonnistunut tähti.

        Oikeasti laajeneva tähti syntyy laajenevasta pimeästä aineesta jossa tulevan laajenevan tähden aine on vaikkapa laajenevan Maapallon kokoisella alueella

        Sitten ulkoinen energia, esim. epäonnistuneen tähden kaasupilvi saa nämä meille pimeän aineen laajenevat tihentymät laajenemaan räjähdyksenomaisesti ja välittömästi uuden laajenevan tähden keskustaan erittäin suuri paine ilman vetävee voimoo jne.

        Jne sisältää yhden oleellisen asian. Pystytkö päättelemään sen?

        😀

      • palstaaseurannut

        "Oikeasti laajeneva tähti syntyy laajenevasta pimeästä aineesta jossa tulevan laajenevan tähden aine on vaikkapa laajenevan Maapallon kokoisella alueella "

        Ai niinkö? Muistaakseni vielä äskettäin kiistit monien muiden asioiden lisäksi pimeän aineenkin olemassaolon. Oletko nyt muuttanut mieltäsi, kun väitätkin sillä olevan oleellisen osuuden tähtien synnyssä?

        Niin Puhut pimeästä aineesta, ilmeisesti sitä OSP tihentymää joka meille on pimeää.

        Mutta Epäonnistunut tähti ei kaasupilvi ole missään vaiheessa! Miksi olisi. Jupiter on paremminkin sellainen, sen massa ei riitä tarvittavaan tiheyteen että ydinreaktiot syttyisi,

        Mitä tulee kaasupilven kokoon. eihän maapallollisesta kaasua saisi tehtyä tähteä tekemälläkään.
        tähden paineisiin puristettuna se sopisi litran purkkiin . Olisihan iso tähti :D
        Maapallon kokoinen kaasupilvi yksinään köllötellessään ei edes luotainta juurikaan hidastaisi niin harvaa se olisi avaruuden tiheyksissä.

        Se mitä minä tarkoitan kaasupilvella on kooltaan noin on oortin pilven luokkaa ja vieläkin isompi.
        noin 80 valotuntia. ja todella harvaa laajempikin voi olla mutta kauempaa mikään ei jaksaisi vetää kaasua keskustaähden alkioksi.

        Mikähän energia sen laajentaisi niin että sama materia löysä kaasu saisi tiiveyden jossa syttyy ydinreaktiot?
        Ja miksi sama tiiveys ei laajene samantien ympäröivään avaruuteen hajoten isommaksi pilveksi. ihan kuin autonrenkaan kaasu karkaa ympäristöönsä kun se räjähtää.

        Siksi ei voi OSP uskoa

      • EtimespaceYoutubesta8888
        palstaaseurannut kirjoitti:

        Niin, kiistän pimeän aineen jolla muka olisi kyky vetää puoleensa.

        OSP mallin pimeä aine on niin tiheinä tihentyminä että tähden massa on pienemmällä avaruuden alueella kuin Maapallon massa on.

        Mutta kun ulkoinen energia / työntävä voima saa ne laajenemaan räjähdyksenomaisesti, syntyy uusi laajeneva tähti jonka keskustassa on heti erittäin suuri paine ilman vetävee voimoo.

        😀

      • EtimespaceYoutubesta8888
        airfoiljokaeikirj kirjoitti:

        Niin Puhut pimeästä aineesta, ilmeisesti sitä OSP tihentymää joka meille on pimeää.

        Mutta Epäonnistunut tähti ei kaasupilvi ole missään vaiheessa! Miksi olisi. Jupiter on paremminkin sellainen, sen massa ei riitä tarvittavaan tiheyteen että ydinreaktiot syttyisi,

        Mitä tulee kaasupilven kokoon. eihän maapallollisesta kaasua saisi tehtyä tähteä tekemälläkään.
        tähden paineisiin puristettuna se sopisi litran purkkiin . Olisihan iso tähti :D
        Maapallon kokoinen kaasupilvi yksinään köllötellessään ei edes luotainta juurikaan hidastaisi niin harvaa se olisi avaruuden tiheyksissä.

        Se mitä minä tarkoitan kaasupilvella on kooltaan noin on oortin pilven luokkaa ja vieläkin isompi.
        noin 80 valotuntia. ja todella harvaa laajempikin voi olla mutta kauempaa mikään ei jaksaisi vetää kaasua keskustaähden alkioksi.

        Mikähän energia sen laajentaisi niin että sama materia löysä kaasu saisi tiiveyden jossa syttyy ydinreaktiot?
        Ja miksi sama tiiveys ei laajene samantien ympäröivään avaruuteen hajoten isommaksi pilveksi. ihan kuin autonrenkaan kaasu karkaa ympäristöönsä kun se räjähtää.

        Siksi ei voi OSP uskoa

        "Mitä tulee kaasupilven kokoon. eihän maapallollisesta kaasua saisi tehtyä tähteä tekemälläkään."

        Maapallollisesta erittäin tiheitä pimeän aineen laajenevia tihentymiäpä suapi.

        Ja hyvin nopeasti suapikin, kun ne kaikki alkavat laajenemaan räjähdyksenomaisesti

        Yrittäisit edes 😂

        😂😂😂

        😀

    • EtimespaceYoutubesta8888

      TässäTätäTulee kirjoitti:
      "Neutroni tuntuu olevvan lähes yhtä pihalla kuin sinäkin. Minä voin kuvailla asiaa myös sanallisesti. Se on tietenkin käsien heiluttelua matemaaattisenn kuvailuun verrattuna, mutta näin se menee:

      Avaruuden metrinen koordinaatisto kasvaa kaikkialla, missä gravitaatio ei dominoi. Kohteet eivät siis liiku avaruuden suhteen mihinkään suuntaan avaruuden laajenemisen takia, vaan avaruudeliset dimenssiot kasvavat. Avaruudella ei ole keksipistettä, koska alkuräjähdys on tapahtunut nykyisen avaruuden kaikissa pisteissä.

      Tietenkin tiedän, ettet sinä kykene noinkaan yksinkertaista asiaa ymmärtämään. Osoitan vain sen, että sinä puhut paskaa, mitä tulee siihen, etteikö avaruuden laajenemista voisi sanallisesti selittää. Laplacemuunnoskin voidaan ymmärtää, vaikka sinä et kykenisi millään opiskelulla niin pitkälle pääsemään."

      Heh heh. Helppohan se on sanoa että avaruudelliset dimensiot kasvavat. Katso minäkin osaan sen kirjoittaa. Avaruudelliset dimensiot kasvavat. Heh heh. Olipa helppoa.

      Ja kyllä, sekin on helppo ymmärtää, että se tarkoittaa sitä että myöhemmin sitä avaruutta on enemmän.

      Mutta kyse on siitä että MITEN?

      Mitä sille laajenevalle avaruudelle tapahtuu silloin kun sen metrinen koordinaatisto kasvaa. Siis juuri sillä heykellä kun se laajenee. On helppo ymmärtää että sitä on myöhemmin enemmän ja niin on helppo sanoa. Varsinkin kun ei tarvitse kuvailla MITEN!!!

      Tällä hetkellä keskustelu etenee näin.

      Miten jumala loi maailmankaikkeuden?

      Teidän vastaus.

      Siten että maailmankaikkeus syntyi.

      Just just, olipa tieteellinen selitys.

      😂😂😂

      😀

      • EtVaanYmmärrä

        "Mutta kyse on siitä että MITEN?"

        Siihen vastaa täsmällisesti yleisen suhteellisuusteorian kymmenen tensorin yhtälöryhmä. Asia on vaan täysin sinun käsityskykysi yläpuolella.
        Toisaalta, jos yhteiskuntamme olisi sinun käsityskykysi varassa, eläisimme turvemajoissa ja polttaisimme päreitä.

      • EtimespaceYoutubesta8888
        EtVaanYmmärrä kirjoitti:

      • KuopionVähäpojulle
        EtimespaceYoutubesta8888 kirjoitti:

        Miten jumala loi maailmankaikkeuden?

        Teidän vastaus.

        Siten että maailmankaikkeus syntyi.

        Just just, olipa tieteellinen selitys.

        😂😂😂

        😀

        Luehan Enqvistin ensimmäinen sekunti tai Kraussin Universumi tyhjyydestä. Jumalista ei kummassakaan kyllä puhuta mitään.

    • fysiikkaalukenut

      "Haastan laajenevaan avaruuteen uskovat kertomaan sen mikä saa avaruuden" (laajenemaan.) "Miten se sen tekee "

      Sen saa aikaan lähinnä kaksi asiaa: alkuräjähdys ja se, mitä sanotaan pimeäksi energiaksi.
      Alkuräjähdyksen jäljiltä galaksit etääntyvät toisistaan vieläkin. Gravitaatio kylläkin hidastaa sitä vähitellen, muttei ole saanut sitä pysäytetyksi.
      Niiden etääntyminen eli avaruuden laajeneminen jopa kiihtyy. Syytä ei tiedetä, mutta nimi sille on annettu: pimeä energia.
      Ainakaan toistaiseksi ei tiedetä, miten ja miksi pimeä energia saa juuri sen aikaan. Voidaan vain laskea, kuinka paljon energiaa laajenemisen havaittu kiihtyminen edellyttää, mutta miksi se energia vaikuttaa juuri niin, sitä ei tiedetä. Siihen en voi minä eikä kukaan muukaan tällä palstalla vastata. Valitan.
      Eikä asian selvittämistä edesauta se, että toistat kysymyksesi täällä tai muillakin palstoilla joka päivä. Turhaan teet niin.
      Suosittelisinkin, että kysyisit samaa asiaa seuraavan kerran vasta sitten, kun (tai jos) huomaat jostakin tiedelehdestä tämäntapaisen otsikon: "Miksi maailmankaikkeuden laajeneminen kiihtyy? Pimeän energian luonne ja vaikutusmekanismi selvitetty."
      Tai ellei juuri näillä sanoilla, niin jotakin sen tapaista.
      Sellaista ei ole vielä nähty, mutta kenties jonakin päivänä nähdään. Ja jos et ymmärrä siitä selityksestä mitään, voit ainakin kysyä, pystyisikö joku meistä selittämään sen sinulle edes jotenkuten ymmärrettävästi.
      Mutta siihen saakka asian jatkuva ja toistuva kyseleminen on aivan turhaa. Ellet sitten epäile, että sinulta on jäänyt jokin asiaa koskeva tiedeuutinen huomaamatta.

      P.S. Tiedän, että tämä vastaus ei kelpaa kilpailuusi enkä ollut tarkoituskaan siihen osallistua.

      • EtimespaceYoutubesta8888

        Eli sen saa aikaiseksi kaksi jumalaa.

        Jumala nimeltä alkuräjähdys

        Ja jumala nimeltä pimeä energia.

        Zeusta ottaa pattiin kun sille ei ole annettu mitään tehtävänkuvaa.

        😂😂😂

        😀

      • jhgjhgjhgjjh
        EtimespaceYoutubesta8888 kirjoitti:

        Eli sen saa aikaiseksi kaksi jumalaa.

        Jumala nimeltä alkuräjähdys

        Ja jumala nimeltä pimeä energia.

        Zeusta ottaa pattiin kun sille ei ole annettu mitään tehtävänkuvaa.

        😂😂😂

        😀

        Juttusi on aikuiselle ihmiselle varsin lapsellista. Taitaa kuvata henkistä tasoasi.

      • EtimespaceYoutubesta8888
        jhgjhgjhgjjh kirjoitti:

        Juttusi on aikuiselle ihmiselle varsin lapsellista. Taitaa kuvata henkistä tasoasi.

        Toimin juuri siten kuin maailmankaikkeudessa kaikki toimii.

        Teidän uittuilu on työntävää voimaa joka kasvattaa sisäistä painetta ja saa minut työntämään tänne uittumaisia viestejä ja näin me kierrätämme laajenevaa työntävää voimaa.

        😂😂😂

        😀

      • fysiikkaalukenut
        EtimespaceYoutubesta8888 kirjoitti:

        Eli sen saa aikaiseksi kaksi jumalaa.

        Jumala nimeltä alkuräjähdys

        Ja jumala nimeltä pimeä energia.

        Zeusta ottaa pattiin kun sille ei ole annettu mitään tehtävänkuvaa.

        😂😂😂

        😀

        Etsipä tuosta edellisestä viestistäni se kohta, jossa kirjoitin, että alkuräjähdys ja pimeä energia ovat jumalia. Eipä taida löytyä, sillä siinä ei sellaista todellakaan ole. Eivätkä ne jumalia olekaan, vaan edellinen on ainutkertainen tapahtuma, jälkimmäinen huonosti tunnettu fysikaalinen ilmiö.

      • uittuiluako
        EtimespaceYoutubesta8888 kirjoitti:

        Toimin juuri siten kuin maailmankaikkeudessa kaikki toimii.

        Teidän uittuilu on työntävää voimaa joka kasvattaa sisäistä painetta ja saa minut työntämään tänne uittumaisia viestejä ja näin me kierrätämme laajenevaa työntävää voimaa.

        😂😂😂

        😀

        Eihän kukaan ole sinulle vittuillut, olet vaan niin vitun tyhmä ettet sitä ymmärrä!

      • EtimespaceYoutubesta8888
        fysiikkaalukenut kirjoitti:

        Etsipä tuosta edellisestä viestistäni se kohta, jossa kirjoitin, että alkuräjähdys ja pimeä energia ovat jumalia. Eipä taida löytyä, sillä siinä ei sellaista todellakaan ole. Eivätkä ne jumalia olekaan, vaan edellinen on ainutkertainen tapahtuma, jälkimmäinen huonosti tunnettu fysikaalinen ilmiö.

        Höpö höpöjä ne on

        😂😂😂

        😀

      • Lettutieteen.Vihtori
        uittuiluako kirjoitti:

        Eihän kukaan ole sinulle vittuillut, olet vaan niin vitun tyhmä ettet sitä ymmärrä!

        Vittu on maalimankaikkeuvve tarkotus.

      • Aivopierijä
        EtimespaceYoutubesta8888 kirjoitti:

        Toimin juuri siten kuin maailmankaikkeudessa kaikki toimii.

        Teidän uittuilu on työntävää voimaa joka kasvattaa sisäistä painetta ja saa minut työntämään tänne uittumaisia viestejä ja näin me kierrätämme laajenevaa työntävää voimaa.

        😂😂😂

        😀

        Aivopierua.

    • Järkisyitä

      Mitä on tila? Mistä se syntyy vai onko se ollut aina olemassa?

      • EtimespaceYoutubesta8888

        Ääretön 3 D avaruus / tila on ei yhtään mitään.

        Pelkkä näyttämö avaruudessa liikkuville erillisille systeemeille jotka voivat muuttua koska muuttuvan systeemin erillisten osien liike avaruudessa suhteessa toisiinsa.

        😀

      • EtimespaceYoutubesta8888
        EtimespaceYoutubesta8888 kirjoitti:

        Ääretön 3 D avaruus / tila on ei yhtään mitään.

        Pelkkä näyttämö avaruudessa liikkuville erillisille systeemeille jotka voivat muuttua koska muuttuvan systeemin erillisten osien liike avaruudessa suhteessa toisiinsa.

        😀

        Niin, ja eihän mitään synny totaalisesta olemattomuudesta, joten kyllä se ääretön 3 D avaruus on aina ollut olemassa, vaikka se itsessään onkin ei yhtään mitään.

        Ja kaikki se työntävä voima jota avaruudessa liikkuu, on myös aina ollut olemassa.

        Sen tiheys vain vaihtelee aluettain sen mukaisesti miten sitä mistäkin minnekin työntyy.

        😀

      • MuutaKuinHuuhaata

        Ja sitten tieteeseen perustuva vastaus:

        Heisenbergin epätarkkuusteorian mukaan tyhjiössä tapahtuu kvanttifluktaatioita Plancin ajan rajaamissa puitteissa. Tyhjiön kvanttifluktaatio synnytti inflatonikentän n. 13,82 miljardia vuotta sitten. Kentän romahtaminen alempaan energiatilaan sai aikaan inflaatioksi kutsutun ylivalonnopeudella tapahtuneen avaruuden laajenemisen. Silloin syntyi tila, joka on siitä lähtien laajentunut. Mitään tausta-avaruutta ei ole, vaan kaikki olemassa oleva tila on peräisin tuosta tapahtumasta.

      • EtimespaceYoutubesta8888
        MuutaKuinHuuhaata kirjoitti:

        "Silloin syntyi tila"

        😂😂😂

        Tila / avaruus on ei yhtään mitään.

        Ei se koostu mistään.

        Ei sen tarvinnut syntyä.

        Sinä synnyit kun työnnyit ulos äidistäsi.

        Galaksien keskusten supermassiiviset kohteet syntyivät aina olemassa olleesta energiasta / työntävästä voimasta äärettömään aina olemassa olleeseen 3 D avaruuteen.

        Yksi supermassiivinen kohde syntyi kun ziljoonat erilliset laajenevat tihentymät alkoivat laajenemaan räjähdyksenomaisesti, jolloin uuden supermassiivisen kohteen keskustaan heti erittäin suuri paine ilman vetävää voimaa.

        Galaksit syntyivät sisältä ulos päin kun laajenevat supermassiiviset kohteet törmäilivät alkumatkasta jyrkässä kulmassa toistensa kanssa.

        Esim. Autingosta peräisin olevat laajenevat tihentymät törmäilevät alkumatkastaan jyrkässä kulmassa toistensa kanssa ja tuo alue on Auringon korona.

        Ja näin OSP selittää tuonkin mysteerin jota nykyfysiikalla ei ole kyetty selittämään.

        Eli minkä takia Auringon koronan alue on niin kuuma!

        😃

        Miten, jyrkässä kulmassa toistensa kanssa alkumatkasta?
        Mitä on ne toiset? Vaiko keskenään?

        Ja laajentamalla maapallollisen kaasua kasvaako sen massa siinä prosessissa?
        Puhut vain laajenemisesta räjähtäen?
        No sitten kaasu laajeni avaruuden suhteelliseen tyhjiöön sekunneissa. Miten siitä tuli tähti, joka voisi elää esim 5 miljardia vuotta.
        Siksipä en usko osp kaikkivoipaisuuteen.
        Maapallollisesta harvaa kaasua tulee tähti :D

        Jos auringosta lähtee hiukkasia poispäin keskipisteestä, esim sivulle ja osa ylös on niiden kulma 90 astetta. Kolmen valovuoden päässäkin niiden kulma on 90ast. Siksipä ihmettelen miksi jyrkkä kulma lähella ja kaukana ei?

        Ajattele Auringon kaikki atomit Maapallon kokoiselle alueelle.

        Ja sitten jokainen niistä alkaa laajenemaan saman aikaisesti räjähdyksenomaisesti, jolloin syntyy uusi laajeneva tähti jonka keskelle heti erittäin kova paine ilman vetävee voimoo.

        Toki niitä oli varmaankin enemmän, mutta osa työntyi pois uudesta laajenevasta tähdestä.

        😃

      • EtimespaceYoutubesta8888
        airfoiljokaeikirj kirjoitti:

        Miten, jyrkässä kulmassa toistensa kanssa alkumatkasta?
        Mitä on ne toiset? Vaiko keskenään?

        Ja laajentamalla maapallollisen kaasua kasvaako sen massa siinä prosessissa?
        Puhut vain laajenemisesta räjähtäen?
        No sitten kaasu laajeni avaruuden suhteelliseen tyhjiöön sekunneissa. Miten siitä tuli tähti, joka voisi elää esim 5 miljardia vuotta.
        Siksipä en usko osp kaikkivoipaisuuteen.
        Maapallollisesta harvaa kaasua tulee tähti :D

        Jos auringosta lähtee hiukkasia poispäin keskipisteestä, esim sivulle ja osa ylös on niiden kulma 90 astetta. Kolmen valovuoden päässäkin niiden kulma on 90ast. Siksipä ihmettelen miksi jyrkkä kulma lähella ja kaukana ei?

        "Jos auringosta lähtee hiukkasia poispäin keskipisteestä, esim sivulle ja osa ylös on niiden kulma 90 astetta. Kolmen valovuoden päässäkin niiden kulma on 90ast. Siksipä ihmettelen miksi jyrkkä kulma lähella ja kaukana ei?"

        Kun katsot Aurinkoa, näet sen reunat josta tulevat tihentymät kohtaavat toisiansa täällä Maapallon kiertoradalla paljon loivemmassa kulmassa kuin jos menisit Koronan alueelle jossa niiden liikeradat kohtaavat paljon jyrkemmässä kulmassa tullessaan kohti sitä koronan aluetta jossa olisit.

        😃

      • KunhanSanon

        Ja niitä tihentymiä ohjailee mikä? Entä missä ne tihentymät piileksivät ennen, kuin alkavat räjähdyksenomaisesti laajeta? Ovatko ne piilossa tieteilijöiltä - ja miksi ei niitä kukaan aloittajaa lukuunottamatta noteeraa laajenemisen alettuakaan?

        Ennustan, ettei Parker Solar Probe - joka vastikään lähti Auringon koronaa tutkimaan - tule huomaamaan siellä tonttutihentymiä. Muita kyllä. Ennustan sitten saman tien, ettei JWST - jos joskus vielä avaruuteen asti pääsee - tule todistamaan galaksien syntyvän sisältä ulospäin.

        PS. Laita vielä toiset 100 aloitusta samoista olemattomista tihentymistä. Kun kerran spämmäät, niin spämmää kunnolla. Ellet tiedä edes sitä mitä spämmääminen on, niin tutustu jonain luppohetkenä teknologiseen etikettiin eli netikettiin.

      • EtimespaceYoutubesta8888
        KunhanSanon kirjoitti:

        Tihentymien liikeradat kohtaavat, ei siinä mitään ohjausta tarvita.

        Törmäyksistä syntyvä energia / työntävä voima havaitaan ja näin koronan alueen kuumuus selittyy omalla paineellaan / työntävällä voimallaan.

        Muuten tihentymät ovat meidän laitteille pimeää työntävää voimaa eli niin tiheitä etteivät laitteet niitä rekisteröi.

        😃

      • Jussi.Tukiainen

        Tilalla on maajussia emäntää lehmää possua sensemmosta perunata seipäällä.

      • jhkhkjhjkhjk
        EtimespaceYoutubesta8888 kirjoitti:

        Tihentymien liikeradat kohtaavat, ei siinä mitään ohjausta tarvita.

        Törmäyksistä syntyvä energia / työntävä voima havaitaan ja näin koronan alueen kuumuus selittyy omalla paineellaan / työntävällä voimallaan.

        Muuten tihentymät ovat meidän laitteille pimeää työntävää voimaa eli niin tiheitä etteivät laitteet niitä rekisteröi.

        😃

        Siis voimakkaasti vuorovaikuttavia tihentymiä, joita ei kyetä havaitsemaan?
        Haluatko lukita vastauksen?

      • EtimespaceYoutubesta8888
        jhkhkjhjkhjk kirjoitti:

        Siis voimakkaasti vuorovaikuttavia tihentymiä, joita ei kyetä havaitsemaan?
        Haluatko lukita vastauksen?

        Vuorovaikutus kasvaa mitä syvemmälle laajenevan Maapallon sisälle työntyvät.

        Ja sitten on tämä työntävä voima jota myös pimeän työntävän voiman tihentymät keskenään kierrättävät.

        😃

      • JaMikäSaaSenAikaan
        EtimespaceYoutubesta8888 kirjoitti:

        Vuorovaikutus kasvaa mitä syvemmälle laajenevan Maapallon sisälle työntyvät.

        Ja sitten on tämä työntävä voima jota myös pimeän työntävän voiman tihentymät keskenään kierrättävät.

        😃

        No mikäs sen vuorovaikutuksen saa syvemmällä kasvamaan ja miten paljon se kasvaa. Osaat kai myös kertoa, minkä kautta vuorovaikutus ilmenee. Sähkämagneettinen vuorovaikutus ei taida tulla kyseeseen, koska se havaittaisiin. Se, että atomeista koostunut ainee välittää työntävää voimaa toiseen kappaleeseen perustuu sähkömagneettiseen vuorovaikutukseen.

      • EtimespaceYoutubesta8888
        JaMikäSaaSenAikaan kirjoitti:

        Työntävä voima.

        Perääisin laajenevaa työntävää voimaa kierrättävistä laajenevista ytimistä.

        Työntyy laajenevan tihentymän sisälle.

        Kasvattaa sisäistä painetta jne.

        😃

      • loogikko
        EtimespaceYoutubesta8888 kirjoitti:

        Ääretön 3 D avaruus / tila on ei yhtään mitään.

        Pelkkä näyttämö avaruudessa liikkuville erillisille systeemeille jotka voivat muuttua koska muuttuvan systeemin erillisten osien liike avaruudessa suhteessa toisiinsa.

        😀

        Onko se jotakin (nimittäin näyttämö, jossa kaikki tapahtuu), vai ei yhtään mitään (eikä siis mikä näyttämökään)? Nämä kaksi mahdollisuutta sulkevat loogisesti toisensa pois.

      • EtimespaceYoutubesta8888
        loogikko kirjoitti:

        Onko se jotakin (nimittäin näyttämö, jossa kaikki tapahtuu), vai ei yhtään mitään (eikä siis mikä näyttämökään)? Nämä kaksi mahdollisuutta sulkevat loogisesti toisensa pois.

        On se ei yhtään mitään.

        Sellainen se ääretön 3 D avaruus on.

        Siis sellainen ettei se yksinkertaisesti voi muuttua millään tavalla.

        Vain avaruudessa liikkuvat systeemit voivat muuttua ja täts it.

        😃

      • Mietipä_sitä
        EtimespaceYoutubesta8888 kirjoitti:

        On se ei yhtään mitään.

        Sellainen se ääretön 3 D avaruus on.

        Siis sellainen ettei se yksinkertaisesti voi muuttua millään tavalla.

        Vain avaruudessa liikkuvat systeemit voivat muuttua ja täts it.

        😃

        Miltä tuntuu olla ainoa ihminen maailmassa, joka ymmärtää OSP:n?

    • Sinuhe.itte

      Mika Waltarin mukaan maailmankaikkeus on laajeneva pallo.

    • EtimespaceYoutubesta8888

      Voihan koronan kuumuuden selittää pimeällä avaruudellakin.

      😂😂😂

      😃

    • Miten luodaan lisää olematonta tyhjää tilaa avaruuden laajetessa? Poistetaanko jostain jotain?

      • Anonyymi

        Höpsö. Etkö ole tutustunut Fysiikkaan. "Voimat" vaikuttavat vuorovaikutuksella toisiinsa, jos jossakin kohtaa avaruutta ei ole "ainetta" niin ei ole myöskään mitään voimaa mikä vetäisi ainetta puoleensa ja täten tyhjä tila laajenee.

      • Anonyymi

        Avaruushan laajenee siten että laajenevan avaruuden sisälle työntyy lisää avaruutta.

    • Anonyymi

      Paljonko tihentymä painaa?

      • Anonyymi

        Yhtä paljon kuin massa painaa kiloina tai kuinka paljon on pituus metreinä. Kysy vaikka Savoriselta.

    • Anonyymi

      Avaruuden laajeneminen ei ole fakta, vaan tulkinta. Laajeneminen edellyttäisi, että sen ulkopuolella on tilaa. Paitsi jossain villissä teoriassa. Ajatus avaruuden laajenemisesta on väistämätön primitiivisvoittoinen seuraus BB-oletuksesta. Mistään BB:istäkään ei ole havaintoja. Vain tulkintoja. Tiedämme vain, että aineen liike johtuu sen keskinäisistä reaktioista. Ei ole myöskään havaittu pimeää ainetta, eikä pimeää energiaa. Ne on nimityksiä asioista, joiden oletetaan syystä tai toisesta olevan olemassa, josta seuraa niiden "konkretisointi" erilaisilla uskomuksilla, eli teorisoinneilla.

      Uliuliuliuli uhhuhhuh uliuliuliuli uhhuhhuh

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5730
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      215
      1804
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1732
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1192
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      263
      910
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe