VAL - VALheiden VALlassa.

VALheellinenVAL

Vaparit ovat leiponeet ilmeisen valheellisia käsityksiä omiin dogmeihinsa. Jori esimerkiksi on myöntänyt, että Suomessa ei ole valtionkirkkoa. Silti hänen mielestään voidaan aivan hyvin puhua valtionkirkosta. Valtionkirkkopuhe ei siis ole vain tietämättömyyteen perustuvaa väärinkäsitystä, vaan tietoista valehtelua. Vaparitoiminta on erittäin röyhkeän valheellista!

31

379

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EroaVapareista

      Tuo on erittäin hyvä esimerkki siitä, miten vaparit TIETOISESTI levittävät muunneltua totuutta!

    • Sekulaarist

      Kirkon julkisoikeudellista erityisasemaa - joka on selviö - voidaan hyvin luonnehtia myös termillä valtiokirkko. Tosin Suomessa kirkko ei selvästi valtion talutusnuorassa, mutta sen sijaan valtio ja kunnat ja koulut ovat toistaiseksi kirkon talutusnuorassa. PL 76 §. Piispat valehtelevat, että kirkko ja valtiop erotettiin jo 1800-luvulla, kun kunta, sosiaalitoimi ja kansakoulu erotettiin kirkosta.

      • AlasVAL

        Eli sinäkin myönnät, että valtionkirkkoa ei ole. Miksi sitten valehtelet?

      • Kysynp
        AlasVAL kirjoitti:

        Eli sinäkin myönnät, että valtionkirkkoa ei ole. Miksi sitten valehtelet?

        Tuomas Ojanen ja Martin Scheinin katsovat, että valtiokirkko on sopiva ilmaus. Jos nimet sanovat mitään...
        Kannatatko kirkon julkisoikeudellisen erityisaseman lakkauttamista?

      • AlasVAL
        Kysynp kirjoitti:

        Tuomas Ojanen ja Martin Scheinin katsovat, että valtiokirkko on sopiva ilmaus. Jos nimet sanovat mitään...
        Kannatatko kirkon julkisoikeudellisen erityisaseman lakkauttamista?

        Jos SINUN mielestäsi EI OLE valtionkirkkoa, miksi SINÄ puhut valtionkirkosta? Toisin sanoen: miksi SINÄ valehtelet?

    • hda__

      No, puhuuhan kirkon omat tutkijatkin toisinaan valtionkirkosta tai kirkon valtionkirkollisesta asemasta. Kirkkoko siis levittää tietoisesti valheita tässäkin asiassa?
      Samoin joukko ihmisoikeusjuristeja luonnehtii evlut kirkon asemaa valtionkirkoksi. Valehtelijoita hekin?
      Lähteenä esim. L.Sorsan katsaus muutaman vuoden takaa.

      • AlasVAL

        Onko SINUN mielestäsi oikein sanoa kirkkoa valtionkirkoksi, jos sanojan mukaan kirkko EI OLE valtionkirkko?

      • AlasVAL
        AlasVAL kirjoitti:

        Onko SINUN mielestäsi oikein sanoa kirkkoa valtionkirkoksi, jos sanojan mukaan kirkko EI OLE valtionkirkko?

        Jaaha, ei vastausta.

      • hda__
        AlasVAL kirjoitti:

        Onko SINUN mielestäsi oikein sanoa kirkkoa valtionkirkoksi, jos sanojan mukaan kirkko EI OLE valtionkirkko?

        Sori, mutta en ymmärrä kysymystäsi. Etkä sinäkään vastannanut selviin kysymysvirkkeisiin tuossa viestissä, jota kommentoit.

      • EroaVapareista
        hda__ kirjoitti:

        Sori, mutta en ymmärrä kysymystäsi. Etkä sinäkään vastannanut selviin kysymysvirkkeisiin tuossa viestissä, jota kommentoit.

        Vaparilta loppuu heti ymmärrys, kun mentäisiin liian loogisesti.

      • AlasVAL
        hda__ kirjoitti:

        Sori, mutta en ymmärrä kysymystäsi. Etkä sinäkään vastannanut selviin kysymysvirkkeisiin tuossa viestissä, jota kommentoit.

        Kysymykseni oli täysin selvä. Kunhan venkoilet. Taas.

      • hda__

        Luepa tuo kysymyksesi hitaasti ja rauhallisesti, ja katso saako siitä mitään selvää.

        Siis onko minun mielestäni oikein sanoa kirkkoa valtionkirkoksi, jos...mitä??

      • AlasVAL
        hda__ kirjoitti:

        Luepa tuo kysymyksesi hitaasti ja rauhallisesti, ja katso saako siitä mitään selvää.

        Siis onko minun mielestäni oikein sanoa kirkkoa valtionkirkoksi, jos...mitä??

        Aivan itsestään selvää, mutta väännetään rautalangasta.

        Henkilö x sanoo, että z ei ole totta. Henkilö x kuitenkin sanoo, että voi aivan hyvin väittää, että z on totta. Toimiiko henkilö x sinun mielestäsi oikein?

        Ja nyt sinulle tulee tietysti uusia "ymmärrysvaikeuksia".

        Kiitos selvennyksestä. Nyt tuo alkaa olla jotenkin ymmärrettävissä. Kerro vielä kuka/mikä on X ja Z.

      • Japp3rvocki
        hda__ kirjoitti:

        Kiitos selvennyksestä. Nyt tuo alkaa olla jotenkin ymmärrettävissä. Kerro vielä kuka/mikä on X ja Z.

        "Maapallo ei ole pyöreä, vaan ellipsoidi. Se on kuitenkin enemmän pyöreä kuin litteä, joten sitä voi hyvin kutsua pyöreäksi."

        "Samsungissa on niin paljon valmistajan omia härpäkkeitä, että sitä ei voi kutsua puhtaaksi Android-puhelimeksi. Muilla käyttöjärjestelmillä pyöriviin puhelimiin verraten sitä voi kuitenkin kutsua Android-puhelimeksi."

        "Evankelisluterilainen kirkko ei ole valtionkirkko, vaan heterokansankirkko. Se on kuitenkin niin monin tavoin kytköksissä valtioon, että sitä voi kutsua valtionkirkoksi."

        Kolme emävalehtelijaa, vai tarpeeksi oikeassa olevaa? Kuka määrää, kuinka täsmällistä ja totuudenmukaista kielenkäytön pitää olla?

      • AlasVAL
        Japp3rvocki kirjoitti:

        Vapareilla tunnetusti kielenkäyttö tuppaa olemaan epätäsmällistä. Tarkoituksella. Eikö sinua hävetä?

      • Japp3rvocki
        AlasVAL kirjoitti:

        Vapareilla tunnetusti kielenkäyttö tuppaa olemaan epätäsmällistä. Tarkoituksella. Eikö sinua hävetä?

        Ei hävetä tipan tippaa. Antivaparien kaksoisstandardeista on kyse tässäkin. He vaativat vapareilta sitä mitä eivät vaadi miltään muulta taholta. Valtionapu on heidän mielestään ongelma ainoastaan vaparien kohdalla. He eivät piittaa taloyhtiöistä, jotka vuokraavat liikehuoneistojaan prostituutiota harjoittaville thaihierontapaikoille, mutta eivät samaan aikaan lakkaa haukkumasta TaVaa siitä, että se vuokrasi kauan sitten vanhan toimistonsa aikuisviihdefilmejä tuottavalle yritykselle. Lista on loputon ja tämä kaksoisstandardi kielenkäytön suhteen on vain uusin lisäys.

      • alkaaottaapäähän

        En ole huomannut, että talonyhtiöiden toimintaa olisi arvostettu. Se, että va-palstalla ei arvostella kaikkia asioita maailmassa, ei luulisi olevan yllätys. Sinua näyttää vain kiusaavan, että va-toimintaa arvostellaan millään tasolla. Miksi vastustat kriittistä keskustelua?

    • Olipa kysymyksessä valtiokirkko tai valtiosta irrallaan oleva kirkko, niin kummassakin tapauksessa kyse on uskonnonvapaudesta, jota Vapaa-ajattelijainen Liitto vastustaa henkeen ja vereen.
      Vapaa-ajattelijain Liitto valehtelee siten väittäessään kannattavansa uskonnonvapautta..

      • Selväst

      • VapariusOnSairaus

      • EroaVapareista
        VapariusOnSairaus kirjoitti:

        Vapaa-ajattelijoiden harjoittama systemaattinen valehtelu on patologista. Kyse on sairaudesta.

        Muita ihmisiä käytetään hyväksi mm. pornopervoilussa. Kukaan ei kiinnittäisi vapareihin huomiota elleivät he väittäisi edustavansa uskonnottomia pervoillessaan. Sairasta ja röyhkeää!

    • " Silti hänen mielestään voidaan aivan hyvin puhua valtionkirkosta."

      Onko Lucia-neito neitsyt?

      • AlasVAL

        Kaikkea vapaa-ajattelijat ja heidän ihailijansa pohtivatkin. Ja tämäkö nyt sitten edustaisi uskonnottomia...

      • EroaVapareista
        AlasVAL kirjoitti:

        Kaikkea vapaa-ajattelijat ja heidän ihailijansa pohtivatkin. Ja tämäkö nyt sitten edustaisi uskonnottomia...

        Minusta alkaa näyttää, että homma on aivan sairasta. Toivottavasti eivät levitä näitä juttuja lasten keskuuteen. Miksi Luciakin pitää seksualisoida tuolla lailla? En ymmärrä vapareita.

      • EroaVapareista kirjoitti:

        Minusta alkaa näyttää, että homma on aivan sairasta. Toivottavasti eivät levitä näitä juttuja lasten keskuuteen. Miksi Luciakin pitää seksualisoida tuolla lailla? En ymmärrä vapareita.

        "Minusta alkaa näyttää, että homma on aivan sairasta. Toivottavasti eivät levitä näitä juttuja lasten keskuuteen."

        Jos yhdistämme sairauden ja lapset, emme löydä vapareita.
        Mutta monta uskovaista harrasta kivaa setää kyllä löytyy helposti.

        " Miksi Luciakin pitää seksualisoida tuolla lailla? En ymmärrä vapareita. "

        Onhan Lucia neitsyt?
        Miten muuten voi olla valon tuoja?
        Olihan Mariakin neitsyt.
        Olihan :-)

    • Heetkinen

      Miksi vaparit eivät puolusta sitten kristittyjen uskonvapautta?

      • AlasVAL

        Koska vapareiden mielestä uskonnonvapautta on se, että uskonnot kristittyjä myöten painetaan mahdollisimman ahtaalle.

      • AlasVAL
        AlasVAL kirjoitti:

        Koska vapareiden mielestä uskonnonvapautta on se, että uskonnot kristittyjä myöten painetaan mahdollisimman ahtaalle.

        Ja lisään, että myös ne uskonnottomat (eli uskonnottomien valtava enemmistö), jotka eivät ruskeakielisesti nuole liiton johtoa, ajetaan myös mahdollisimman ahtaalle. Sekin on vapariliiton kihojen mielestä uskonnonvapautta.

      • Japp3rvocki

        Koska kristittyjen uskonnonvapaudella on jo tarpeeksi monta puolustajaa. Monen monta on heitä, jotka puolustavat ihmisten vapautta uskontoon. Vähemmän taas meitä, jotka puolustamme ihmisten vapautta uskonnosta.

      • Bytheway

        Ja sarjanostotko mielestäsi ajavat uskonnottomien asiaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      62
      1018
    2. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      330
      965
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      822
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      55
      713
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      97
      634
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      48
      619
    7. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      25
      612
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      600
    9. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      68
      590
    10. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      14
      578
    Aihe