Jeesuksen taivaaseenastuminen Raamatussa

Anonyymi

Nämä ovat ne ainoat kohdat kun Raamattu puhuu Jeesuksen taivaaseen astumisesta

Luukas luku 24

44 Jeesus sanoi heille: "Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu." 45 Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. 46 Hän sanoi heille: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, 47 ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. 48 Te olette tämän todistajat. 49 Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta." 50 Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. 51 Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. 52 He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. 53 He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.

Ap. teot luku 1

4 Ollessaan heidän kanssaan aterialla Jeesus sanoi: "[em]Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. 5 Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää.[/em]" 6 Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: "Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?" 7 Hän vastasi: "Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. 8 Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka." 9 Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään. 10 Ja kun he Jeesuksen etääntyessä vielä tähysivät taivaalle, heidän vieressään seisoi yhtäkkiä kaksi valkopukuista miestä. 11 Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän." 12 Silloin he lähtivät tuolta vuorelta, jota kutsutaan Öljymäeksi ja joka on lähellä Jerusalemia, sapatinmatkan päässä. He palasivat Jerusalemiin 13 ja menivät siellä siihen taloon, jonka yläkerrasta oli tullut heidän kokoontumispaikkansa: Pietari, Johannes ja Jaakob, Andreas, Filippus, Tuomas, Bartolomeus, Matteus ja Jaakob Alfeuksen poika, Simon Kiivailija ja Juudas Jaakobin poika. 14 He pitivät kaikki yhtä ja rukoilivat lakkaamatta yhdessä joukkoonsa kuuluvien naisten sekä Jeesuksen äidin Marian ja Jeesuksen veljien kanssa.

32

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samoin on hyvä odottaa, ettei kävisi äkillinen perikato. Sillä niinkuin olette itsellenne koonneet, käy se arvottomaksi.

    • Anonyymi

      Kun Jeesus oli kuollut niin hänet vietiin Ufolla Etelä-Amerikkaan erään Kristallin luo parantumaan, josta hän sitten palasi takaisin.
      En voi paljastaa Kristallin sijaintia joten siitä ei sen enempää.
      Eikä tuota tapahtumaa voitu näyttää kenenkään silmille.
      Mutta kun Jeesus sitten viimenään lähti, niin lähtikö Hän Ufolla vai oikeasti taivaaseen.
      Ja kun katsotte yötaivaalla Otavaa tai pohjantähteä, sieltä löydätte tien taivaaseen.

      • Anonyymi

        Ei pidä paikkaansa. Tie menee Linnunradan kautta, ja sen kulkuväylän tarkempi nimi on Sagittarius A.


    • Anonyymi

      Raamattu puhuu kieltä, jota sen syntyaikojen ihmiset ymmärsivät. Pitääkö uskovan ajatella kuin antiikin ihminen? Missä sijaitsee Jumalan taivas? Kuvitellaanpa, että jokin uusi uskonto tahtoisi tulla ymmärretyksi omana aikanaan. Mitä sanastoa ja kuvastoa uuden uskonnon harjoittajat käyttäisivät? Arvatenkin oman aikansa kieltä, sillä mitään muuta ei ole olemassa. ”Näin juuri ensimmäiset kristityt toimivat”, sanoo teologian tohtori Niko Huttunen, joka toimii yliopistolehtorina teologisessa tiedekunnassa. Kun Rooman keisari kuoli, hänen ruumiinsa poltettiin. Aikalaiset ajattelivat, että keisarin sielu nousee taivaaseen savupilvessä. Ja jos keisari oli toimissaan onnistunut, Rooman senaatti saattoi julistaa hänet jumalaksi. "Julius Caesar sai tämän arvonimen, samoin Caesarin ottopoika keisari Augustus. Hänet nimettiin kuolemansa jälkeen jumalan pojaksi”, kuvaa Huttunen. Kuulostaa tutulta. Ottakaamme esiin teksti, johon helatorstain vietto pohjautuu. Se löytyy Apostolien tekojen alusta. Tekstissä kuvataan Jeesuksen taivaaseen astumista: ”he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään.” Jeesuksen korottaminen taivaaseen oli antiikin ajan ihmisille hyvin tuttu kielikuva. ”Ensimmäiset kristityt tahtoivat ilmaista tällä keisarillisella rinnastuksella, että ylösnoussut oli merkittävä ja majesteettinen hahmo”, sanoo Niko Huttunen. Huttusen mukaan uuden uskonnon piti lisäksi löytää paikkansa Rooman valtakunnassa. Uuden testamentin kirjoittajat muotoilivat asiat harkiten ja taitavasti. ”Kristinusko leikitteli keisarivallan kielikuvilla ja tahtoi samalla osoittaa, että Jeesus, sen enempää kuin hänen seuraajansa, eivät uhkaa Rooman valtakuntaa poliittisesti.” Uskontunnustus tiivistää oleellisen: ”ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan oikealla puolella.” Antiikin ajan maailmankuva oli kolmiportainen. Maanpäällisen lisäksi oli olemassa tuonela ja taivas. ”Tähän hahmotukseen kristinusko siis liittyi mutkattomasti ja tahtoi lisäksi korostaa, että Jeesus ei jäänyt hautaan tai kummittelemaan maan päälle”, sanoo Huttunen. Maailmankuva ei enää ole sama kuin antiikin aikoina. Voidaan väittää, että Rooman valtakunnan aikojen trendikäs kristinusko ylläpitää menneen maailman kielikuvia. Mikäli kristinusko tahtoisi tulla ymmärretyksi, se käyttäisi oman aikansa kuvastoa. Kosmonautti Juri Gagarin matkusti avaruuteen vuonna 1961. Neuvostoliitto raportoi Gagarinin todenneen, ettei hän nähnyt lentonsa aikana Jumalaa – jonka siis pitäisi asuman taivaassa, mikäli luotamme Raamattuun. Neuvostoaikainen tuhahdus perustuu maailmankuvaan, jossa totuus tarkoittaa empiirisiä havaintoja. Kaikki muu on silkkaa hölynpölyä. ”Raamatun kieli ei ole luonnontieteen kieltä tai jos se on, se on oman aikakautensa luonnontieteen kieltä”, myöntää Huttunen, joka on paitsi tutkija myös pastori. Mutta ihminen sinänsä ei ole muuttunut miksikään muutamassa tuhannessa vuodessa. ”Ihminen on aistillinen otus. Raamatun kirjoittajat käyttivät konkreettisen maailman käsitteitä, sillä ihminen hahmottaa elämää ja koko todellisuutta oman kehonsa kautta”, jatkaa Huttunen. Tämä on selvää. Mutta jos siirrymme taivaallisiin, tulee mutkia matkaan. Missä on Jumalan taivas? Pitääkö ihmisen uskoa, että jossain taivaalla on erityinen taivaspaikka, jossa Jumala asuu ja jossa Jeesus istuu Jumalan oikealla puolella? "Taivaan sijaintipaikka? Se on siellä, missä Jumala haluaa sen olevan. Muuta emme tiedä", sanoo Huttunen. Englannin kielessä sanalle taivas löytyy useita ilmauksia, kuten sky (taivaankansi, avaruus) ja heaven (uskonnollinen ilmaus). Useat muut kielet pärjäävät yhdellä taivas-sanalla, joka kätkee sisäänsä nuo edellä mainitut elementit. Huttunen huomauttaa, että tästä juuri on kyse – kielikuvastosta. Raamatun kirjoittajat käyttivät kuvia, kun yrittivät sanoittaa sitä, mikä pohjimmiltaan on sanoinkuvaamatonta. ”Kristinuskon kieli kuvaa Jumala-suhdetta. Vaikka uskontunnustus sanoo Jeesuksen menneen Jumalan luo, Paavalin tekstit ovat täynnä ilmauksia, joiden mukaan Kristus on omiensa kanssa ja läsnä.” Tätä kuvaa uskontunnustuksen kolmas osa: ”ja Pyhään henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.”

      • Anonyymi

        Kirkkotaiteessa taivaaseenastuminen kuvataan yleensä fyysisenä kohoamisena maanpinnalta ylös kohti taivasta, mutta tämä ei välttämättä ole alkuperäisen tekstin tarkoitus. Alkuperäisteksti voidaan myös ymmärtää niin, että Jeesus erkani opetuslapsistaan kunnes hän katosi pilven sekaan. Merkitys kristinuskon kannalta on vaikeampi ymmärtää. Kari Kuulan tulkinnan mukaan taivaaseenastumisen yhteydessä ”päättyi Jumalan Pojan näkyvä ruumiillinen toiminta luomakunnassa ja alkoi Pyhän Hengen aika.” Wille Riekkisen mukaan “Jeesus jätti meidät helatorstaina lopullisesti ajallisin silmin nähtävässä muodossa. Jumala otti hänet luokseen taivaaseen, jota ei voida eikä ole tarvis lokalisoida sen tarkemmin. Jeesus yksinkertaisesti siirtyi tuonpuoleisuuteen aistiemme tavoittamattomiin.” Eero Huovinen puolestaan muotoilee: “taivaaseen astuminen tarkoittaa, ettei Jeesusta enää nähdä samalla tavalla kuin aikalaiset aikoinaan hänet näkivät. Mestari on mennyt pois, Raamatun mukaa hän 'erkani heistä'. Kun Jeesus astui taivaaseen, hän astui ajan ja paikan tuolle puolelle, mursi maantieteen ja kalenterin rajat. Hän, joka on taivaassa, ei ole sidottu vain yhteen paikkaan, vaan hän voi olla läsnä kaikkialla.”


      • Anonyymi

        <<<”Raamatun kieli ei ole luonnontieteen kieltä tai jos se on, se on oman aikakautensa luonnontieteen kieltä”, myöntää Huttunen, joka on paitsi tutkija myös pastori.<<<

        Se onkin mielenkiintoista, että Jeesuksen alkuperäisten opetusten kieli on tämän meidän aikakautemme luonnontieteellistä kieltä, vaikka Raamatun teksti ja Jeesuksen suuhun laitetut jutut eivät sitä ole - ne liittyvät vain Jeesuksesta tehtyyn kristususkontoon, mutta eivät ole Jeesuksen alkuperäistä ja aitoa puhetta.


      • Paskaa.


      • Anonyymi

        Voisitko tiivistää mielipiteesi, on turhan laveasti perusteltua, jotta pääsisi todelliseen asian ytimeen?


      • Anonyymi

        Paha tiivistää yhden sanan lausetta.


      • Anonyymi

        No, jos sitten perustelet näkemyksesi, jos tiivistys ei onnistu?


    • Anonyymi

      Jeesus sanoo alkuperäisten opetusten mukaan - mutta myös Raamatussa - taivastenvaltakunta on meissä ja meidän ympärillämme. Tämä jo tekee totuudenvastaiseksi Jeesuksen suuhun laitetun puheen. Toinen on se, että Pyhä henki -termi on tullut Paavalilta, joka selviää apostolien tekojen 19. luvusta. Aloitusviestin tekstikohdat Jeesuksen puheesta on jälleen ja vain sitä kirjoittajien tuottamaa tarinointia, eikä liity Jeesuksen opetuksiin.

      • Anonyymi

        Totta, Jeesus puhui yksinkertaisesti sillä hän oli tavallisten ihmisten ystävä.


      • Anonyymi

        Kyllä hän oli varmasti tavallisten ihmisten ystävä, mutta hänen ajattelunsa oli vaikeaa, josta syystä hän puhui vertauksin, koska häntä oli vaikea muuten ymmärtää, ja juuri nämä alkuperäiset opetukset kertovat tuon ajattelun tason - ei Raamattu, ja juuri sen vuoksi tarvitaan sitten toinen ajattelija niille ajatuksille, jos arvellaan, että Jeesusta ei ollut olemassakaan.


    • Anonyymi

      Kuoleman jälkeen sielu pysyy ruumiissa kolme päivää, reljäntenä ruumis alkaa mädäntyä. kun nämä kolme päivää on kulunut alkaa viikon mittainen suruaika shiva. Suruviikkoa eli šivaa viettävää juutalaista kutsutaan nimellä avel (surija). Suruviestin saapuessa sanotaan erityinen siunaus ja yllä oleva paita repäistään rikki hautajaisissa. Hautauksesta lähtien omaiset alkavat lukea kaddiš-rukousta vainajan muistolle. Suruviikon aikana ei tehdä töitä, peseydytä tai vaihdeta vaatteita, leikata hiuksia tai partaa eikä olla sukupuolikontakteissa. Suruviikon aikana ei myöskään käytetä sisätiloissa (sisä)kenkiä, kuten tavallisesti, vaan ollaan paljain jaloin tai sukkasiltaan. Ystävät ja omaiset käyvät päivittäin vierailulla surutalossa, jossa surijat eivät istuudu tuoleille, vaan matalille jakkaroille tai lattialle. Viikon päätyttyä surijat alkavat taas tehdä töitä ja peseytyä, mutta hiusten ja parran leikkamisesta pidättäydytään, samoin kuin julkisista juhlamenoista ja huvielämästä aina 30. päivään läheisen kuolemasta. Tätä jaksoa kutsutaan nimellä šlošim eli 30. Tämän jälkeen alkaa 11 kuukauden mittainen aika, jolloin jatkuu hautauksessa alkanut päivittäinen kaddiš-rukouksen luku.

    • Anonyymi

      "Annapas ajan kulua,
      päivän mennä, toisen tulla,
      taas minua tarvitahan,
      katsotahan, kaivatahan
      uuen sammon saattajaksi,
      uuen soiton suorijaksi,
      uuen kuun kulettajaksi,
      uuen päivän päästäjäksi,
      kun ei kuuta, aurinkoa
      eikä ilmaista iloa."

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      505
      1455
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1156
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      835
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      807
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      746
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      714
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      697
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      685
    Aihe