Nyt lopetan puolustamasta Israelia tämän päivän uutisen vuoksi, enkä puhu koko tekopyhän valtion puolesta. Israel on pakottanut palestiinalaisia lähtemään Jerusalemissa asunnoistaan. Jotkut palestiinalaisasukkaat ovat kirjaimellisesti revitty ulos asunnostaan taivasalle ja asunnot ovat pistetty tai pistetään maan tasalle.
Oletteko muut uskikset vielä tämän tunteettoman, ihmisoikeuksia polkevan valtion kannattajia? Toivon todella, että kansainväliset järjestöt ja Israelin bestis -ystävä USA alkavat nyt heräämään ja vastustamaan Israelin ihmisiin kohdistuvia rikkomuksia. Näin ei varmaankaan ollut tarkoitus toisen maailmansodan jälkeen tätä tekovaltiota tehdessä, että väkivaltaa käytetään koko maailman katsovan niiden oikeutetuksi. Terrorismi on vain taikasana, jolla koko maailman ihmiset kumartavat tätä roistovaltiota.
Julma ja hirveä Israel
14
396
Vastaukset
- Anonyymi
En nähnyt uutista muualla kuin ksml:n sivuilla.
- Anonyymi
Kyllä näiden palestiinalaistenkin pitää lakeja ja oikeuden päätöksiä noudattaa. Niinhän se on Suomessakin. Jotkut ryhmät vain katsovat niin Suomessa kuin muuallakin olemaansa lain ja oikeuden yläpuolella. Mm. ns. palestiinalaiset saavat automaattisesti joidenkin aatteellisten ryhmien sympatiat puolelleen.
- Anonyymi
Ja automaattisesti vihat niskaan toisilta aatteellisilta ryhmiltä. Ihmiset ovat laumasieluisia ja yksinkertaisia. Harva osaa tai haluaa ajatella itse, tutustua siihen mitä maailmalla oikeasti tapahtuu. On helppo ottaa vastaan vasemmiston tai oikeiston satu "palestiinalaisesta" ja sitten pistää omat aivot narikkaan.
"Suomessa kuin muuallakin olemaansa lain ja oikeuden yläpuolella. Mm. ns. palestiinalaiset saavat automaattisesti joidenkin aatteellisten ryhmien sympatiat puolelleen. "
Tämähän on suoraan kuin RKP:n ideapajasta.
- Anonyymi
EU ja YK on rohkaissut palestiinaa Miljardeilla vuosia .He ovat tuhlanneet ne tunneleihin.Suomenkin verovaroja on annettu terroristien palvonnan opetukseen länsirannalle.Miksi Euroopan pitäisi tukea islamin valtapyrkimyksiä? Eikö olisi parempi jättää islamilaiset maat hoitamaan itse asiansa.Kuuluuko meidän majoittaa miljoonia islamista karkuun lähteneitä? Täällä he alkavat neuvomaan miten meidän pitäisi olla ja ajatella.Nykyisin Suomalainen saa syytteen,jos esim.siteeraa koraanin vihapuhetta.Israelia saa haukkua ja valehdella kaikintavoin. Mutta onneksi Suomessa asuu tolkun väkeä,tosin vähenevässä määrin,ettei keskustelun aloittajan vihapuheet vaikuta mitään.
- Anonyymi
Eihän aloittaja mitään islamin valtapyrkimyksistä kirjoittanut, vaan ihmisoikeuksista. Heti on antisemitismiä, jos vähänkin tulee kritiikkiä valtiota kohtaan, vaikka ovat pahempia terroristeja parempien aseiden kanssa. Eikä aloittaja kirjoittanut mitään pakolaisten majoittamisesta tänne. Jännää, että myönnät, että sieltä tulee pakolaisia. Miksi sieltä siis tulee, jos Israel ei mielestäsi ole tehnyt mitään väärää? Aika vakuuttavaa kirjoittelua ja satua. Elät joko kuplassa, olet tyhmä tai molempia. Et taida paljoa uutisia seurata, mitä maailmalla tapahtuu. Mihin uskontoryhmään oikein kuulut?
- Anonyymi
Jos yksi suomalainen kohtelee ulkomaalaisia huonosti ,pitääkö suomea sitten sanoa julmaksi?
Onhan täällä tasa-arvon ja korruption olemattomaassa maassa myös vähemmistökansanosa joita on yksi kahdestakymmenestä.
- Anonyymi
Muslimi ei tee mitään työtä kuin toisten elätettävä taimaalainen poimii marjoja missä on nää pakolaiset nuoret miehet ei ne mitää tee täällä maaseudulla on työvoima pula
Israel ja USAovat bestiksiä myös siiinä, että molemmat haluavat muurin.
Israel tosin ajaa tankeillaan tasaisseksi kaikki seinät, oli ne asuntojen tai saraaloiden seiniä.
Helikoptereista ammutaan raketteja ihmisjoukkoihin.
Perusteluksi riittää räkäposkinen amisviiksi joka heitti kiven kohti israelilaista 300 metrin päästä.
Israel on juutalaisena valtiona juuri mitä vanha testamentti opettaa.
Israel leikkii jumalaa.- Anonyymi
Kysymys on vain siitä, että julma Israel, joka on mielestään Jumalan valitsema kansa ei luovu kaistaleesta maata, siis tavallista maata. Niin kauan soditaan, että Palestiina saa oman valtion.
En osta mitään Israelista tuotettua, en enää koskaan. - Anonyymi
Niin kauan kun on Hamas, Isis, Hizbollah... sota jatkuu. Heidän agendansa on hävittää koko Israel ja sitten vääräuskoiset. Ei riitä vaikka saisivat kaistaleen maata. Sama tilanne on Euroopassa. Ihminen ei muutu eikä rauhaa tule. Aina löytyy aihetta sotaan ja kiistoihin.
Varsinkin jos heti lapset aivopestään ja kasvatetaan vihaan. Niin seuraava sukupolvi aloittaa taas vihan kylvön. - Anonyymi
No joo kirjoitin tuosta temppelistä ja hajreudesta siellä
Tarkoitin juuri että jos lapsena olisi tuollaista kerrottu
Olksin pitänyt hullun puheena sitten kyllä se löytyi raamatusta.
Kuitenkun nyt vanhempana uskun että nämä jumala tarinat tulevat universumin hallitsioista jotka ymmärrätte
Teäkin miettunyt herra vastaa tavalla tai toisella
Vaikka fa ntasia ksi sanotut filmit tai kirjat ym. Viihteeksi sanottu.
Saattavat olla viestejä meille sieltä jostakin.
Ihminen toimii välikappaleena viestin välittäjänä ja sen muuttajana ymmärrettävään muotoon. Kuten kirjat ja elokuvat vaikka taikka mutt laitteet joita siihen tarvitaan.
Mutta sanotaan aivan selvästi raamatussa iraelia
Ei valittu kansana sen paremmuuden ja tai erinomaisuuden tähden vaan siihen on muut syyt.
Meidän ehkä on viisainta tehdä kuten neuvotaan ja toivoa ja rukoilla isralille kaikkea hyvää.
Ymmärrän huolesi esim. Palestiinan lapsista munkin
Pikkuveli abortoitiin sitten ym. Pajon muuta paskaa tässä ihanassa suomenmaassa saanut kokea.
Taivaan isä ja häne n poikansa ja sitten tietenkin enkelit
Ovat olleet ystäviäni tässä elämässä.
IhmiEt lähinnä olleet pelkkiä paskoja joitai poikkeuksia on.
Enkeleistä tietysti arvaatte varmaan kuka on tullut tytuksi.
Ei liene vaikea arvata.
No muutta hän hävisi jo vuosituhansia sitten . - Anonyymi
Tuntuu köyvän niin kuin Raamatussa sanotaan että Jerusalemista tulee kompastuskivi. Vaikuttaa että suurella osaa maailman ihmisiä vain puolet aivoista hädin tuskin toimii.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun367284- 833686
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa823265Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus3383020- 462413
- 562271
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo251560- 561485
Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."
Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui311474Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi251459