Hautaustoimen menoista

Evlut kirkko saa vuosittain 114 miljoonaa euroa valtionrahoitusta. Se on suunnattu kolmeen tehtävään, joista suurin on hautaustoimen tappio.

Mistä tiedämme paljonko hautaustoimi maksaa, ja voiko kirkko tulkita tilinpäätöstä itselleen sopivasti? Entä jos raha ei riitä, vaan kirkko maksaakin omilla rahoillaan kirkkoon kuulumattomienkin hautapaikat?

(Tästä haluttiin keskustella, mutta vain ketjussa jonka aloituksessa haukutaan va-liittoa. Testaan onko todellista halua keskustella, kun aloitus on neutraali.)

19

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lakitekstiä: "Evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien tai seurakuntayhtymien tulee ylläpitää yleisiä hautausmaita. - - Hautasija on pyynnöstä osoitettava erilliseltä tunnustuksettomalta hauta-alueelta - - Maksut saavat olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruiset. - - maksujen perusteiden tulee olla samat kaikille"

      ja sitten

      "Yleisten hautausmaiden ylläpidosta aiheutuviin kustannuksiin käytettävissä olevasta rahoituksesta on säädetty erikseen."

      Näin siis hautaustoimilaki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030457

    • Montahan hautausmaata Suomessa mahtaa olla?

      • Paljon, jos huomioidaan kaikki liki unohtuneet paikallisen vapaaseurakunnan hautausmaat joihin on ehkä viimeksi haudattu joku 1970-luvulla. Teknisestihän hautausmaan ei tarvitse olla kuin jollain narulla erotettu palanen metsässä. Toki lupapuoli paperilla on eri asia.

        Mutta evlut seurakunnilla lienee pääosin 1-2 joka kunnassa, isommissa kaupungeissa enemmän, ja tietysti kuntaliitosten takia syntyneissä kunnissa monta. Jos kuntia oli aiemmin reilut 450, ja esim. Tampereella 7 hautausmaata, heitän veikkauksena tuollaiset 600 evlut hautuumaata.

      • jori.mantysalo kirjoitti:

        Paljon, jos huomioidaan kaikki liki unohtuneet paikallisen vapaaseurakunnan hautausmaat joihin on ehkä viimeksi haudattu joku 1970-luvulla. Teknisestihän hautausmaan ei tarvitse olla kuin jollain narulla erotettu palanen metsässä. Toki lupapuoli paperilla on eri asia.

        Mutta evlut seurakunnilla lienee pääosin 1-2 joka kunnassa, isommissa kaupungeissa enemmän, ja tietysti kuntaliitosten takia syntyneissä kunnissa monta. Jos kuntia oli aiemmin reilut 450, ja esim. Tampereella 7 hautausmaata, heitän veikkauksena tuollaiset 600 evlut hautuumaata.

        Eli sinäkään et tiedä.

        Hyvä.

        Yritin nääs vähän guuglettaa, eikä mistään tullut vastaan lukemia.

        Olettaisin siis, että kirkko kyllä tietää monta tälläistä tukiplantaasia sillä on huollettavaan, mutta valtio ei kai vaadi yhtä suurta tarkkuutta tukitaalerien jaossa, kuin mitä EU haluaa tietää maanviljelilän jokaisen peltoaarin tilan ja sijainnin ja muut oleelliset asiat.

        Voiko siis olla, että kirkko ei edes itse tiedä monta hautuumaata sillä on huolehdittavana?

      • Pappi_Heljas kirjoitti:

        Kyllä kirkko itse varmaankin tietää, pakkohan sen on. Lienee nykyään joku keskitetty rekisterikin. Hallituksen esitys hautaustoimilaiksi kertoo

        "Tiedustelun mukaan hautausmaiden kokonaisala Suomessa oli vuonna 1993 noin 3 700 hehtaaria. Tästä alasta evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien hoidossa oli noin 3 570 hehtaaria eli yli 96 prosenttia. Muita hautausmaan ylläpitäjiä olivat muun muassa ortodoksiset seurakunnat (noin 43 hehtaaria), muut uskonnolliset yhdyskunnat (noin 17 hehtaaria), Vapaa-ajattelijain liitto ry:n paikallisyhdistykset (noin 6 hehtaaria) sekä Turun ja Kauniaisten kaupungit (noin 4 hehtaaria)."

        Vaikka luku on vanha, niin suuruusluokka ei liene muuttunut. 4000 hehtaaria tarkoittaisi 40 neliökilometriä eli 20 kilometriä suuntaansa olevan neliön -- ei aivan vähän. Kauniainen on kuusi neliökilometriä.

        20x20 = 400 :-)

        Mutta toki, on siinä aika moinen läjä huonosti kasvavaa nurmikkoa joka tapauksessa.

      • Pappi_Heljas kirjoitti:

        20x20 = 400 :-)

        Mutta toki, on siinä aika moinen läjä huonosti kasvavaa nurmikkoa joka tapauksessa.

        No hitto. Vähän on aivot kesäterässä nyt... Tai siis aika paljon. Siis jotain 6 km kanttiinsa.

      • Anonyymi
        Pappi_Heljas kirjoitti:

        Sattui löytymään hautausmaa, jossa ei ole nurmikkoa.
        Aika jänskän näköistä ainakin mun mielestä.
        Hyvä että on vaihtelua.

        https://www.youtube.com/watch?v=MC2t1GzSmZI

        Onhan myös esim. Porissa metsähautasumaa. Muuallakin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onhan myös esim. Porissa metsähautasumaa. Muuallakin.

        No, mun makuun m,etsä on aika laimeaa.
        Mutta tuollainen hiekka on ihan jees.

      • Pappi_Heljas kirjoitti:

        No, mun makuun m,etsä on aika laimeaa.
        Mutta tuollainen hiekka on ihan jees.

        Utön saarella nyt ainakin on hautausmaa hiekkaa. Se hiekka on tuotu sinne, koska saarella on muuten olisi paikkaa johon haudata.

      • jori.mantysalo kirjoitti:

        Utön saarella nyt ainakin on hautausmaa hiekkaa. Se hiekka on tuotu sinne, koska saarella on muuten olisi paikkaa johon haudata.

        Ketä kiinnostaa joku norjalainen saari keskellä jotain Norjaa?

      • Pappi_Heljas kirjoitti:

        Ketä kiinnostaa joku norjalainen saari keskellä jotain Norjaa?

        Eikun Utö, ihan on Suomessa se: https://fi.wikipedia.org/wiki/Utö

        (Ja tuolla asui jonkin aikaa entisen va-liiton pj:n lapsenlapsenlapsi, mutta se on toinen juttu.)

      • jori.mantysalo kirjoitti:

        Eikun Utö, ihan on Suomessa se: https://fi.wikipedia.org/wiki/Utö

        (Ja tuolla asui jonkin aikaa entisen va-liiton pj:n lapsenlapsenlapsi, mutta se on toinen juttu.)

        Ainiijoo.
        Tuo Utö :-)

        Kivan näköinen paikka muutenkin, mitä muutaman kuvcn katsoin.

    • Lain henki on siis se, että jos joku maksaa hautauksesta, niin kaikki maksavat.

      Onko jossain seurakunnassa seurakuntalaisen hautaus peruspalveluilla maksullista?

      Onko jossain seurakunnassa kirkkoon kuulumattoman hautaaminen samoilla peruspalveluilla (ilman papin siunausta, mutta kappelin antamisella käyttöön muistotilaisuuden ajaksi) maksullista?

      Toteutuuko laki kaikin osin? Kaikkialla ei kuulema anneta kappelia tai muuta seurakunnan sisätilaa käyttöön. Täyttääkö tämä lain kirjaimen?

      Viime vuonna kuoli 54 527 henkilöä. Suomen seurakunnat siis saivat valtiolta 2090 € jokaisesta kuopatusta riippumatta siitä, mihin uskontokuntaan kuului ja miten tai mihin haudattu tai tuhkattu.

      Yksityiselle toimijalle tämä olisi aika hyväkin bisnes, mutta miten katkaistaisiin valtion ja kirkon liitto vapaalle kilpailulle? Ajatelkaa nyt: 2090 € joka raadosta, ja omaiset maksavat tietysti ekstraa jos haluavat ekstraa! :D

      • Jos seurakuntalaisen hautaus on maksullista, on seurakuntaan kuulumattomankin. Pitää olla sama hinta. Tätä tosin jossain yritettiin kiertää laittamalla kaikille sama (korkea) maksu ja sitten seurakuntalaisille annettiin "hautausavustusta", mutta se loppui nopeaan.

        Kappelista seurakunnat saavat päättää itse. Voi kieltää kokonaan papittomista hautajaisista, periä korkeamman hinnan tai periä saman hinnan. Käytännössä ainakin ortodoksit ovat saaneet kappelin samalla hinnalla kuin evlutin oma väki.

    • Kirkon tilinpäätösyhteenvedon mukaan hautaustoimen tappio viime vuonna oli 101 miljoonaa euroa. Sisäisten erien osuus tästä oli 28 miljoonaa euroa.

      Innokas antivaparimme voisi vaihteeksi pureutua näihin lukuihin. Mitä ovat sisäiset erät tässä? Entä minne on kadonnut "sisäiset pääoman korot" tjsp, joka aiemmin oli mukana?

      • Nostanpa tätä.

        Va-liiton valtiontuki taisi jossain vaiheessa olla 28 tuhatta. Sitä puitiin kyllä, mutta tuo 28 miljoonaa ei tunnu kiinnostavan.

    • Anonyymi

      Ensi vuodelle budjetissa esitetään 116 miljoonaa kirkon po. toimintojen rahoitukseen. Suurin osa hautaustoimeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1127
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe