Mikä on tulos kun ajatellaan julkisuutta?
Koskaan aikaisemmin, siis;KOSKAAN aikaisemmin julkisuus kuva ei ole järjestöllä ollut niin huono kun tänä vuonna.
Omat mokailut ovat siihen yksin syynä.
Herää kysymys:
Onko tämä vain esimakua ensi vuodesta?
Mitä katastrofeja on tiedossa?
Palveleviksi 2019 päättyy
12
50
Vastaukset
- Anonyymi
P.o. Palvelusvuosi 2019 päättyy.
Valheella on lyhyet jäljet. Tai jt tapauksessa yllättävän pitkä, koska tolloja ihmisiä tuntuu löytyvän. Onhan tyhmyys ehtymätön luonnonvara.
- Anonyymi
Mahtavat suuret konventit on suuri todistus työstä ja ykseydestä ympäri maailmaa. Työ saatetaan loppuun. Sitä ei voi kukaan lopettaa. Takana on kaikkeuden suurimmat voimat. Työtä tehdään kaikilla kentillä innokkaasti. Se on yritetty lopettaa monta kertaa, mutta siinä ei ole onnistettu. Vastustus jatkuu ja kasvaa, siihen ollaan valmistauduttu.
Kansaivälisistä konventeista on kuvia JW org. Uutisosastolla.- Anonyymi
Eipä ne konventit niin suuria aina ole verrattuna esimerkiksi Suviseuroihin. Olen samaa mieltä kanssasi siitä että vastustus varmaan tulee kasvamaan. Suurimmaksi osaksi se näyttää olevan itse aiheutettua; esim pedofiilien suojelemista, lakien rikkomista, epäinhimillistä käyttäytymistä entisiä Jt kohtaan.
- Anonyymi
Jos takana on kaikkeuden suurimmat voimat, miksi työtä ei tehdä joka puolella maailmaa? Erityisesti Kiina ja arabimaat muodostavat huomattavan tyhjän alueen Vartiotornin sanoman osalta. Venäjällä tuli vasta takapakkia. Vaikuttaa siltä, ettei järjestö pysty toimimaan läheskään koko maailmassa. Onkohan se siis Jumalasta, vai sittenkin ihmisestä?
Ympäri Maailmaa? HOHOHOHOHOHOH!
Mikä mahtaa olla Saudi-Arabian jt pääkonttorin osoite? Tai Singaporen, Kiinan, Vietnamin, Venäjän sekä usean Muslimi-enemmistöisen valtion? Taitaa tulla naru kaulaan tai pallo jalkaan jt kyseisissä maissa. Melkoisen mitätön tämä "kaikkivaltias jehova". HOHOHOHOHOHOHOHO!- Anonyymi
Vai on takana kaikkeuden suurimmat voimat..
hui kauhia
huamaakko muute, jotta sun julistelu ei meee läpitte? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos takana on kaikkeuden suurimmat voimat, miksi työtä ei tehdä joka puolella maailmaa? Erityisesti Kiina ja arabimaat muodostavat huomattavan tyhjän alueen Vartiotornin sanoman osalta. Venäjällä tuli vasta takapakkia. Vaikuttaa siltä, ettei järjestö pysty toimimaan läheskään koko maailmassa. Onkohan se siis Jumalasta, vai sittenkin ihmisestä?
Vaikuttaa siltä, ettei järjestö pysty toimimaan läheskään koko maailmassa. Onkohan se siis Jumalasta, vai sittenkin ihmisestä?
- Kaiketi näissä maissa on niitä raudoitettuja sotavaunuja. Nehän vaikuttavat Jumalaan aivan kuin punainen kryptoniitti Teräsmieheen. (Tuom.1:19) No can do. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos takana on kaikkeuden suurimmat voimat, miksi työtä ei tehdä joka puolella maailmaa? Erityisesti Kiina ja arabimaat muodostavat huomattavan tyhjän alueen Vartiotornin sanoman osalta. Venäjällä tuli vasta takapakkia. Vaikuttaa siltä, ettei järjestö pysty toimimaan läheskään koko maailmassa. Onkohan se siis Jumalasta, vai sittenkin ihmisestä?
On paljon sellaista, mistä ette tiedä mitään. Tietoa viedään kaikkialla, tavalla tai toisella. Asia on Jumalan hallinnassa ja tekee sen, mitä tarvitaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, ettei järjestö pysty toimimaan läheskään koko maailmassa. Onkohan se siis Jumalasta, vai sittenkin ihmisestä?
- Kaiketi näissä maissa on niitä raudoitettuja sotavaunuja. Nehän vaikuttavat Jumalaan aivan kuin punainen kryptoniitti Teräsmieheen. (Tuom.1:19) No can do.Saatana on tämän maailman Jumala ja hän käyttää kaikki keinonsa hyökkäykseen. Hänellä on monta tapaa tehdä yrittäessään tehdä työ vaikeaksi. Mutta hänen keinonsa ei ole tuntemattomat. Vahvan uskon omaavat kestävät ne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On paljon sellaista, mistä ette tiedä mitään. Tietoa viedään kaikkialla, tavalla tai toisella. Asia on Jumalan hallinnassa ja tekee sen, mitä tarvitaan.
Jumala tosiaan tekee mitä tarvitaan. Tällä hetkellä taitaa olla vartiotornilahkon alas ajo.
Hän on saanut tarpeekseen nimensä pilkkajalahkosta.
Ja siihen on sykähdyttävät todisteet, eikö totta?
- Anonyymi
Oikeusjuttuja pedofiliasta on tulossa USA:ssa roppakaupalla. Saattavat käydä kalliiksi. Lisäksi imagohaitta on valtava.
Niin makaa kuin petaa, voisi järjestöstä sanoa. Sitä saa mitä tilaa. Toivottavasti uhrit saavat viimein oikeutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5131542- 641166
- 61862
- 61845
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18827Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101756- 76741
- 30697
- 63695
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691