Kieltolaki voimaan

Anonyymi

Pitäisi ehdottomasti saada kieltolaki voimaan. Viinasta on pelkkää haittaa kansalle. ihmiset sairastuu kun juovat liikaa viinaa. Ihmiset on myös väkivaltaisia kun juovat viinaa joten kieltolaki pitäisi saada voimaan heti.

8

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Maidon juomisen kielto heti voimaan, kieltolaki siis!

    • Kieltolakia ei voi saada, koska suurin osa ihmisistä haluaa nauttia alkoholia. Meidän alkoholistien suojelun motiivi ei ihmisille riitä. Logiikka on se, että tuhoutukoon vähemmistö ja karsiköön, jotta me enemmistö saamme elää tavallamme. Useimmat pitävät jopa meitä syyllisinä sairauteemme.

      Toisekseen kieltolakia on kokeiltu ja siitä on luovuttu vakavien haittojen takia. Koska kansa ja viranomaiset eivät kunnioittaneet kieltolakia, muutenkin lain kunnioitus ja yhteiskunnan koko järjestys rappeutui. Jopa virantoimituksessa olevat poliisit ryyppäsivät.

      Lisäksi pakkoraitistaminen, jos kieltolaki muuten onnistuisi, ei muuta sitä asiaa, että alkoholisti on sairas, joka kuivillakin kärsii masennuksesta ja ennen kaikkea ahdistuneisuudesta. Näihin ei anneta kunnon lääkitystä, sillä se olisi säänneltyä huumeiden käyttöä. Annetaan vain heikkotehoista näennäislääkitystä ja samanismiin verrattavaa psykoterapiaa.

      Meista alkoholisteista vain 1 ½ - 2 % pääsee pitkäaikaisesti kuiville ja mekin olemme edelleen monin tavoin hyvin sairita.

      Olemme ongelman edessä, jolle loppua ei ole näköpiirissä.

    • Anonyymi

      Päinvastoin. Maahamme pitäisi saada viinanjuontipakko ja yökerhovelvollisuus. Kun kaikkien naimattomien miesten ja naisten olisi pakko käydä yökerhossa säännöllisesti ja juoda tietty määrä viinaa, löytäisivät he kumppanin ja perustaisivat perheen. Syntyvyys lähtisi huimaan nousuun.

      t. viinamies

    • Kyllä pitäisi kieltää

    • Täysin samaa mieltä ja raiskaus on poistettava rikoslaista.

    • Anonyymi

      Valivalivalivali.
      Nyyhnyyhyyyhhhhhyyyyyyyh


      Ketään ei sun mielipitees kiinnosta!!!!!!!!

      • Ei niin


      • Ei niin


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      834
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      783
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      660
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      221
      624
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      44
      559
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      55
      546
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      516
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      83
      495
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      490
    Aihe