Aito usko

Vain sellainen ihminen, jota Jumala on ensin nöyryyttänyt, tylyttänyt, potkinut päähän, lyönyt nytkillä naamaan ja repinyt kappaleiksi niin, että hänen koko vanha minänsä ja egonsa on kertakaikkiaan lyöty lyttyyn ja tuhottu, voi aidosti uskoa.

Vasta sitten, kun ihminen on todella revitty rikki, hänen sydämensä voi vapautua ja avautua Jumalan armolle. Vasta sen jälkeen, kun kaikki vanha on tuhottu, voidaan uutta rakentaa tilalle. Vain silloin voi aito, palava Jumalan henki ja aito usko tulla tilalle.

Hengellinen rikkoutuminen on kaiken aidon uskonelämän ensisijainen edellytys. Ja tätä juutalaiset eivät tajua. He kuvittelevat kelpaavansa Jumalalle sellaisina kuin ovat ja vanhurskautua sillä, että ovat syntyneet juutalaiseksi tai noudattamalla lakia. Ja juuri tällaista ylpeyttä ja omahyväisyyttä Jumala vihaa.

Samoin jokaiselle pitäisi olla itsestäänselvyys se, että ihminen on paha ja jo syntymästään kadotukseen tuomittu. Joka ainoa ihminen sikiää synnissä, kasvaa synnissä, tekee syntiä ja huokuu pahuutta sekä itseensä ja ympäristöönsä ja kykenee vain pahuuteen omasta tahdostaan. Ihminen itsessään ei ole mitään muuta kuin polttoainetta Helvettiin. Ihmissydän on täynnä myrkkyä, katkeruutta, vihaa ja perisyntiä. Usko vapaaseen tahtoon ja ihmisen jalouteen ja hyvyyteen on saanut aikaan valtavan määrän katastrofeja, kärsimystä, tuhoa ja ylpeyttä.

Neuvostoliitossa uskottiin ihmisyyteen ja ihmisen hyvyyteen ja vapaaseen tahtoon. Suurin osa vanhoista bolsevikeista oli juutalaisia ja heillä oli juutalaisuuden ihmiskuva. Yritettiin rakentaa paratiisia maan päälle ja tuloksena oli maanpäällinen helvetti. Eikö Neuvostoliiton esimerkin pitäisi osoittaa meille ihmisyyden todellinen olemus ja ihmisen perimmäinen pahuus?

Ei Jumala ole mikään herrasmies eikä kiva kaveri! Jumala on hirmuinen, pelottava majesteetti, jonka edessä enkelitkin pelkäävät ja joka tuomitsee eläviä ja kuolleita iankaikkisesti! Tämän pitäisi olla Tanachin perusteella selvää jokaiselle. Ihminen nousi kapinaan Eedenissä Jumalaa vastaan ja siksi ihmisen ja Jumalan välillä on viha.

Jumala vihaa ihmiskuntaa ja Jumalalle olisi täysin oikeutettua tuhota ihminen tämän pahuuden takia aivan kuten ihmiskunta tuhottiin vedenpaisumukseen. Olemmeko me muka tänä päivänä yhtään sen parempia tai jalompia kuin vedenpaisumuksen aikana? Emme.

Ja tämän vuoksi meille on annettu Laki. Että kyvyttömyytemme noudattaa sitä tulisi jokaiselle selväksi, että se, että olemme täysin kelvottomia Hänen edessään tulisi selväksi ja että typerä, houkkamainen itsetuntomme ja ylpeytemme revittään kappaleiksi ja että haistaisimme Helvetin lieskat ja rikinhajun ja tajuaisimme sen rangaistuksen, joka ihmiskuntaa odottaa. Lain tarkoitus on tehdä meille selväksi se, että olemme nollan arvoisia. Ja vasta, kun pelkäämme ja vapisemme Jumalan ja hänen hirmuisen vihansa edessä ja todella nöyrrymme ja nöyryytämme sydämemme hänelle, voimme saada armon vastaan. Emme ikinä sitä ennen.