Jotta evoluutiota voisi tapahtua, täytyy olla
- universumi, jossa on ainetta
- ensimmäinen elävä eliö
Jos nämä puuttuvat, niin evoluutiota ei voi (palstan ateistien mukaan) tapahtua.
Niin sanottu abiogeneesi (elämän synty elottomasta aineesta) on siten välttämätön edellytys sille, että evoluutiota voisi tapahtua eikä sitä tule sulkea pois keskusteluista, kun evoluutiosta puhutaan.
Itse asiassa monet evoluutioteoreetikot ovat kehitelleet ideoita ns. kemiallisesta evoluutiosta, joka on johtanut lopulta ensimmäisen elävän solun syntymiseen "kemiallisen evoluution tuloksena".
Mikä on todennäköisyys sille, että universumi ja kaikki sen materia on syntynyt ilman älykästä suunnittelua ja sen toteuttajaa sattumalta tai itsestään sen vuoksi, että luonnonlait ovat päteneet kaikkina aikoina, koska universumi on jossakin muodossa ikuinen ilman alkua eikä yliluonnollista luomista tarvita selitykseksi?
Todennäköisyys on yksi eli 100 %, koska muuten universumi ei olisi olemassa!
Todennäköisyys sille, että ensimmäinen elävä solu on syntynyt sattumalta ilman älykästä vaikutusta on samoin yksi, koska muutoin elämää ei olisi olemassa!
Olemme todistaneet näin Jumalan ja luomisen epätosiksi!
Ateistien maailman liitto
Evoluution mahdollisuus
10
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Lueskelin erästä filosofien näkymyksiä valottaavaa teosta. Sen mukaan on voinut tapahtua näinkin:
1. Alussa oli kuusi taivaallista kaupunkia (Uusi Jerusalem) jotka loivat auringon ja auringokunnan planeetat avaruudessa.
2. Aurinko loi ilmakehän
3. Ilmakehä loi elämän
4. Elämä loi ihmisen
5. Ihminen loi viisauden
6. Viisaus loi kuusi taivaallista kaupunkia.
Eli vaikka Elämä sinänsä olisi mekaanisesti ILMAKEHÄN luomusta niin kuitenkin kaiken alkuunpanemiseen on tarvittu KUUSI TAIVAALLISTA KAUPUNKIA.
Ja mikäli galaksissa olisikin maan kaltaisia planettoja hyvin paljon niiin sitä en voi tuon filosofin näkemyksen perusteella päätellä mikä osa niistä olisi syntynyt sattumalta, luomalla tai ihmisviisauden ansiosta.
On ehkä mahdollista että aurinko synnyttää aina ilmakehän ja ilmakehä elämän. Ja aurinkojen itsensä syntymistä pidetään kai erittäin helppona sattumalta. Mutta tuon filosofin mukaan elinkelpoisen aurinkokunnan luominen vaatii ihmisviisautta.- Anonyymi
Siteeraan yurki1000js:n kuningasajatusta:
höps - Anonyymi
totuusvoittaaaina kirjoitti:
Evoluution mahdollisuus on sama kuin kirjapainosta syntyisi itsellään sanakirja.
Evoluutio on luonnossa tapahtuva prosessi. Evolutiivisen muutoksen tunsivat jo antiikin Kreikan ajattelijat ja Lajien synnyn ensimmäisessä luvussa Darvin mainitsee yli 20 luonnontutkijaa, jotka olivat kirjoittaneet havaintoja evoluutiosta. Darwinin ajoista evoluutiota on tutkittu yli 150 vuotta, eikä alaan perehtyneillä asiantuntijoilla ole mitään epäilystä siitä, etteikö evoluutio olisi paras selitys biodiversiteetille. Lisäksi se on ainoa tieteellinen selitys.
Evoluutiota vastustetaan lähes yksinomaan uskonnollisista syistä. Uskotaan, että runsas parituhatta vuotta sitten kirjoitetut uskonnolliset kertomukset antavat oikeamman kuvan maailmasta kuin tiede. Silkkaa taikauskoa.
Kreationistien vertaukset peilaavat varmaan kreationistien enemmistön henkisiä kykyjä. Lapselliset rinnastukset sopivat lapsille ja lasten tasolla oleville. Tuo kirjapainovertauskin on henkiseltä tasoltaan suunnattu varmaan esikouluikäisille tai korkeintaan ala-asteen koululaisille. Aivot narikkaan ja saarnaamaan. Väitteiden järkevyydestä viis.
- Anonyymi
Jotta evoluutiota voisi tapahtua, täytyy olla
- universumi, jossa on ainetta
- ensimmäinen elävä eliö
Evoluutioteoria on kai luonnon kehitysoppi joka ei ota kantaa maailman syntyyn.
Voin olla väärässäkin en niin ole asiaa tutkiskellut - Anonyymi
Itseasiassa rajan vetäminen elävän ja ei-elävän väliin ei ole yksinkertaista ollenkaan, joten aloittajan tulisi ainakin yrittää antaa määritelmä sille, mitä on elävä.
- Anonyymi
Elääkö virus? Useimpien biologien mielestä ei. Silti puhutaan, että jokin rokote sisälsi elävää virusta ja kuinka koronavirus ei pysy elävänä Kiinasta tulevissa paketeissa.
Entä prioni? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elääkö virus? Useimpien biologien mielestä ei. Silti puhutaan, että jokin rokote sisälsi elävää virusta ja kuinka koronavirus ei pysy elävänä Kiinasta tulevissa paketeissa.
Entä prioni?"Medical science has made such tremendous progress that there is hardly a healthy human left." (Aldous Huxley)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Medical science has made such tremendous progress that there is hardly a healthy human left." (Aldous Huxley)
Kyllä herra Huxleyn päivistä ollaan sairastuttu lisää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä herra Huxleyn päivistä ollaan sairastuttu lisää.
Herra Huxleyn päivistä usea sairaus on voitettu. Huxley taisi tarkoittaa samaa kuin mitä joko pitää terveen ihmisen määritelmänä: "Ei ole tarpeeksi tutkittu"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla3841113- 641076
- 61832
- 57749
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k99678Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49651Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,14648- 26643
- 68630
- 57600