eläintarhoissa on huomattu, että apinoilla on tylsää, kun ei ole ihmisiä katseltavina. Myös papukaijat ja hylkeet kärsivät tilanteesta.
Vastaukset 10
Linkkiä kiitos.
- Anonyymi
Saksan eläintarhat pyytävät apua
Saksassa eläintarhat ovat kirjoittaneet liittokansleri Angela Merkelille pyytäen sadan miljoonan euron apua koronaviruskriisin vuoksi. Eläintarhat vetoavat lisärahan saamiseksi eläinten ruokiin.
Eläintarhat muistuttavat, että toisin kuin muut yritykset, ne eivät voi vain ajaa alas toimintaansa. Eläimet täytyy ruokkia ja hoitaa, vaikka eläintarhat olisivatkin kiinni. Kulut ovat korkeat, vaikka lipputulot ovatkin nolla. Suurten eläintarhojen tappiot ovat jopa puoli miljoonaa euroa viikossa.
Tappioiden lisäksi eläintarhat muistuttavat, että osa sen asukeista todella kaipaa kävijöitä. Esimerkiksi apinat saavat viihdettä ihmisten tuijottamisesta. Myös hylkeet ja papukaijat ovat tylsistyneitä, kerrotaan Berlin Zoosta.
Eläintarhaliittoon kuuluu 56 jäsentä pääosin Saksassa mutta myös Itävallassa ja Sveitsissä.
Lähde: Reuters valtakunta kirjoitti:
Linkitän kauniilla
https://www.is.fi/viihde/art-2000006459552.htmlKyllä kelpaisi :D
- Anonyymi
Onneksi täällä meitä riittää, häkin kummallakin puolella.
- Anonyymi
Dynamiikkaa tarvitaan tai kaikki pysähtyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Dynamiikkaa tarvitaan tai kaikki pysähtyy.
On sekä apinaa että yleisöä. 😎
Ja nythän kaikki on pysäytetty. Ei mitään haittaa siitäkään. Lisää staattisuutta vaan.
Oletko ajatellut kuinka turhaa sinunkin aiempi hyörinä on ollut? Nyt kun se on pysäytetty, niin maailma pyörii siitä huolimatta.
- Anonyymi
Pannaan lihoiksi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 142704
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.2761196Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671138- 82946
- 87853
- 63818
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?24765- 72745
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69721Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?137700Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?142691- 47670
- 57646
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47634Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46624Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32618Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25613- 40564
- 55558
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20538