Saastaiset uskonnot

Anonyymi

Lähes kaikki ihmiset kykenisivät luonnostaan loogiseen ja rationaaliseen ajatteluun mutta aivan liian monilta tämä kyky on tuhottu jo lapsena kun heidän mielensä ja kykynsä ajatella selkeästi on saastutettu uskonnollisella sonnalla.

Ihmiskunta on valtavien haasteiden edessä ympäristötuhojen ja väestöräjähdyksen haastaessa koko olemassaolomme. Näihin ongelmiin ei löydy ratkaisuja millään määrällä harhaista jumaluskoa tai rukoilua, vaan niihin voi löytyä helpotusta vain selkeän ja faktoihin perustuvan ajattelun ja sitä seuraavan järkevän ja oikeaan tietoon perustusvan toiminnan tuloksena.

Siihen ihmiskunta ei kuitenkaan kokonaisuutena kykyne, koska mikä tahansa toimi mihin pitäisi ryhtyä, on milloin minkäkin harhauskotun jumaluuden tahdon vastaista.

Päinvastoin useat uskonnolliset piirit ajavat poliitiikkaa ja käytäntöjä jotka vain kiihdyttävät ongelmia. Uskonnollinen fanatismi sekä tiedon ja ymmärryksen puute jopa estää heitä tunnistamasta todellisia ongelmia. Eikä monien uskovaisten harrastama denialismi tosiasioiden suhteen millään tavalla ainakaan paranna asiaa.

Jos ihmiskunta johonkin tuhoutuu niin se tuhoutuu omiin jumalharhauskoihinsa. Todellisia ongelmia ei kyetä ratkaisemaan kun vakavienkin ongelmien ratkomisen sijaan aikaa ja resursseja käytetään olemattomien jumaluuksien kuvitellun tahdon ja mielentilan arvuutteluun.

16

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Todellisia ongelmia ei kyetä ratkaisemaan kun vakavienkin ongelmien ratkomisen sijaan aikaa ja resursseja käytetään olemattomien jumaluuksien kuvitellun tahdon ja mielentilan arvuutteluun."

      Totta. Jopa jehova vihaa sellaista, joka leikkii leluilla: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bbfa78ba-b79a-4b6e-ae14-3aaeaa430d0d
      Leikkijumalan kanssa pitää olla hyvissä väleissä :D

    • Anonyymi

      Olisi jo korkea aika erottaa valtio kirkosta. Tämän liusäksi lapsiuskonto, eli aivopesu olisi kriminalisoitava. Se on yhtä tuhoisaa kuin pedofilia lapselle.

      • Minkä lain mukaan?


      • Tipale kirjoitti:

        Minkä lain mukaan?

        Uskonnonvapauslain.

        Sinäkään et saanut valita lapsena jeesuksen ja spaghettihirviön väliltä ja osuit väärään sinulle syötettyjen valheiden vuoksi.


    • Anonyymi

      Epäjumalaansa palvovat uskonnot tosiaan ovat uhka ihmiskunnalle, sen lisäksi että tuomitsevat seuraajansa ikuiseen kärsimykseen, elleivät he tee parannusta. Uskonnot kuten evolutionismi, globalismi, ateismi, feminatsismi, abortionismi, katolismi, islamismi, hinduismi, budhismi, kommunismi, ilmastouskovaisuus, ihonvärin palvominen, vieraiden kulttuurien nöyristely, seksuaalinen holtittomuus, satanistinen musiikki ym. Ne ovat ohjaamassa seuraajiaan antikristuksen lyhyeen aikakauteen (kestää vain seitsemän vuotta). Uskovat kristityt taas saavat luottavaisin mielin odottaa tempausta. Uskon sen tapahtuvan hyvin pian, viimeistään ensi vuonna, mutta toivottavasti jo tänään. Nyt on korkea aika harhaoppisten kääntyä ja löytää pelastus sielulleen.

      • Anonyymi

        Sinustakin olisi hyötyä varoittavana esimerkkinä siitä millaiseksi paapattavaksi puupääksi jumalharhauskoisuus ihmisen muuttaa.

        Voisit olla näytillä esimerkiksi Heurekassa josta sinua sitten lainattaisiin koulukiertueita varten jotta mahdollisimman moni kouluikäinen pääsisi näkemään sinut.


      • Anonyymi

        Ja sitten ne vielä väittää, ettei usko muka ole mitään mielisairautta...


      • "Ihonvärin palvominen"

        Mitähän tämäkin tarkoittaa? Ei varmaan ainakaan Valkoisen vallan ihailua?


    • Anonyymi

      Korppikotkat pääsevät valtaan tai ainoa menestys tulee susilaumasta.
      Heikot elävät laumassa ja korottavat itsensä.

    • Anonyymi

      Ehkäisy on syntiä. Avioliitto on sakramentti, joka sitoo puolisot toisiinsa kuolemaan asti. Evoluutioteoria on totta. Jumala on, Jeesus elää.

      - katolinen kirkko -
      - paavit -

    • Anonyymi

      "Todellisia ongelmia ei kyetä ratkaisemaan kun vakavienkin ongelmien ratkomisen sijaan aikaa ja resursseja käytetään olemattomien jumaluuksien kuvitellun tahdon ja mielentilan arvuutteluun."

      Silläkin määrällä aikaa ja vaivaa mitä on käytetty sen pohtimiseen mitä mieltä olemattomat jumaluudet ovat homoista, olisi jo varmaankin saatu ratkaistua ilmaston lämpenemisongelma.

    • Anonyymi

      Tuon oletuksen mukaan massiivisen suurin osa ihmisistä ei pysty ateistiseen rationaaliseen ajatteluun ja loogisuuteen.

      Sarja : Monet Jumalat :: Morgan Freeman

      Kysymys kuuluukin. Eläväkö nämä ihmiset alemman tietoisuuden tasolla, ollessaan yhteydessä Jumalaan. Vrt. Taivastietoisuus- Nirvana- Kristustietoisuus...
      Onko rukoileminen, meditaatio, Qi, ihmisten keksimä harrastus vailla tuloksia

      • Anonyymi

        "Tuon oletuksen mukaan massiivisen suurin osa ihmisistä ei pysty ateistiseen rationaaliseen ajatteluun ja loogisuuteen."

        Alat ymmärtämään ongelman laajuuden. Tosin uskonnollinen indoktrinointisi paistaa kommentistasi läpi. Uskovaiset haluavat heilutella leimakirvestä ja leimata ateistisiksi kaikki asiat jotka pystyvät tieteellisesti todistamaan uskovaisten olevan väärässä. Ateismi tarkoittaa vain sitä ettei usko uskovaisten jumalväitteitä eikä se ole kannanotto sen paremmin rationalismia vastaan kuin sen puolesta. Kyseessä on erilliset asiat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tuon oletuksen mukaan massiivisen suurin osa ihmisistä ei pysty ateistiseen rationaaliseen ajatteluun ja loogisuuteen."

        Alat ymmärtämään ongelman laajuuden. Tosin uskonnollinen indoktrinointisi paistaa kommentistasi läpi. Uskovaiset haluavat heilutella leimakirvestä ja leimata ateistisiksi kaikki asiat jotka pystyvät tieteellisesti todistamaan uskovaisten olevan väärässä. Ateismi tarkoittaa vain sitä ettei usko uskovaisten jumalväitteitä eikä se ole kannanotto sen paremmin rationalismia vastaan kuin sen puolesta. Kyseessä on erilliset asiat.

        Kyllä tässä heiluupi aloittajan leimakirves. Olen tieteellisesti suuntautunut ja vapaamielinen " uskova ". Uskon tunnistavani ongelmat ilman uskonnollista paatosta, johon aina vedotaan kun joku avaa sanallisen arkkunsa toiselta "rintamalta". Muistutuksena etteivät kaikki uskovaiset ihmiset sovi siihen lokeroon, johon meitä tungetaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tässä heiluupi aloittajan leimakirves. Olen tieteellisesti suuntautunut ja vapaamielinen " uskova ". Uskon tunnistavani ongelmat ilman uskonnollista paatosta, johon aina vedotaan kun joku avaa sanallisen arkkunsa toiselta "rintamalta". Muistutuksena etteivät kaikki uskovaiset ihmiset sovi siihen lokeroon, johon meitä tungetaan.

        Sittenhän sinulla ei ole mitään ongelmaa rationaalisesti perustella uskoasi?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      934
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      878
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      798
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      141
      718
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      665
    6. Lämmöllä muistelen niitä hetkiä...

      Silloin vuosia sitten! H.
      Rakkaus ja rakastaminen
      78
      521
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      498
    8. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      486
    9. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      477
    10. Olit kyllä niin

      Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki
      Ikävä
      44
      467
    Aihe