Aina jaloissa

Onhan se tietysti söpöä, mutta ei aina jaksaisi kyntää lattiaa kun kissa on kampannut. Miten se muuten onnistuukin aina asettamaan itsensä siihen, mihin olen juuri aikonut jalkani asettaa?
Lisäksi tuolla kissalla on norsun voimat ja se onnistuu oikeasti puskemaan minut kumoon, kun olen kyykyssä.
Raivostuttavinta on se, kun yrittää pestä kaappeja ja tuo tulee karvojensa kanssa pyörimään siihen sekaan. Jos edes JOSKUS saisi siivota rauhassa.
Eipä silti, maailman ihaninta on kyllä se, että tuo iltaisin rojahtaa jalkojeni päälle nukkumaan ja aamulla nousee kanssani samaan aikaan.

päästää kissa ulos useaamin?? nekun tylsistyy niin nopeasti. itse omaa kissaa käytän 6-7krt päivässä, ja eivät roiku jaloissa ja seuraa koko ajan. paitsi silloin, kun ovat hellyyden kipeitä. Oletko antanut hellyyttä tarpeeksi? kun ei toi ole aivan normaalia kissan käytöstä.....

pitäisi kirjoitti:

päästää kissa ulos useaamin?? nekun tylsistyy niin nopeasti. itse omaa kissaa käytän 6-7krt päivässä, ja eivät roiku jaloissa ja seuraa koko ajan. paitsi silloin, kun ovat hellyyden kipeitä. Oletko antanut hellyyttä tarpeeksi? kun ei toi ole aivan normaalia kissan käytöstä.....

Lue lisää

Ulospääsy ei valitettavasti ole mahdollista. Asun kerrostalossa ja joskus valjaissa olen tuota yrittänyt ulkoiluttaa, mutta ei se mitenkään erikoisesti välittänyt siitä. Halusi vaan takaisin sisälle.
Asun pienessä yksiössä (valitettavasti pakon sanelemana), mutta olen yrittänyt hankkia kissoilleni virikkeitä. On palloja, leikkihiiriä ja raapimapuu. Leikeistä tuo ei perusta (toinen sitäkin enemmän), mutta jatkuvasti pitäisi olla silittämässä ja hellimässä. Kyllä minä yritänkin, mutta rajansa kaikella. Ei voi olla normaalia, että kissaa pitää velloa viisi tuntia päivässä ja sekin on liian vähän.
Eikä tuo pidä edes mistään normaalista silittelystä, vaan sitä oikeasti pitää vatkata ja hinkata, voimalla.

Teenkö minä oikeasti jotain väärin? Pitäisikö minun yrittää etsiä tuolle koti, jossa joku jaksaisi/ehtisi sen kanssa olla enemmän? Toisen kissan tulo rauhoitti sitä vähäksi aikaa, mutta nyt sama rumba on alkanut alusta. Minulla itselläni on koko ajan sellainen olo, että teen jotain väärin ja kissa-parka kärsii.

pitäisi kirjoitti:

päästää kissa ulos useaamin?? nekun tylsistyy niin nopeasti. itse omaa kissaa käytän 6-7krt päivässä, ja eivät roiku jaloissa ja seuraa koko ajan. paitsi silloin, kun ovat hellyyden kipeitä. Oletko antanut hellyyttä tarpeeksi? kun ei toi ole aivan normaalia kissan käytöstä.....

Lue lisää

En nyt tiedä vastasitko ketjun aloittajalle vai minulle (minun viestiini olit näköjään vastannut), mutta vastaanpa silti.

En vie kumpaakaan kissoistamme meidän pihalle ulkoilemaan, koska pihalla on aina räkänokkakakaroita, jotka eivät anna hetkenkään rauhaa kissoille. Siinähän nuo stressaantuisivat kuoliaiksi kun joku räkänokka koko ajan taapertaa perässä. Näiden räkänokkien ei kuulemma tarvitse uskoa minua, koska en ole heidän äiti. No, mieluummin sitten käytän kissoja maalla valjastelemassa, kun sellainenkin mahdollisuus on =) Maalle vain ei ihan kymmentä kertaa päivässä lähdetä... Mutta kun lähdetään, ollaan monta tuntia ulkona - kissojen ehdoilla.

Ja hellyyttä kyllä saavat todellakin tarpeeksi ihan kumpainenkin. Koko ajanhan Peku-mussukka on sylissäni ja sitä rapsuttelen ja silittelen ;)

Joo-o, kissaa tuntematta et voi sanoa onko tuo normaalia kissan käytöstä vai ei. Voisin sanoa että sinun kissasi ovat aivan liian apaattisia ihan samalta pohjalta kun sinä nyt totesit, ettei perässä seuraaminen ole normaalia kissan käytöstä ;)

Eivätkä muuten ole meidän kissamme vielä tähän päivään mennessä tylsistyneet. Sen verran paljon löytyy virikkeitä kotoa ja kissojen kanssa seurustellaan niin monta tuntia päivässä että eivät tosiaan tylsisty. Ei kai kukaan hanki eläintä ja jätä sitä sitten tylsistymään?

Tabby kirjoitti:

En nyt tiedä vastasitko ketjun aloittajalle vai minulle (minun viestiini olit näköjään vastannut), mutta vastaanpa silti.

En vie kumpaakaan kissoistamme meidän pihalle ulkoilemaan, koska pihalla on aina räkänokkakakaroita, jotka eivät anna hetkenkään rauhaa kissoille. Siinähän nuo stressaantuisivat kuoliaiksi kun joku räkänokka koko ajan taapertaa perässä. Näiden räkänokkien ei kuulemma tarvitse uskoa minua, koska en ole heidän äiti. No, mieluummin sitten käytän kissoja maalla valjastelemassa, kun sellainenkin mahdollisuus on =) Maalle vain ei ihan kymmentä kertaa päivässä lähdetä... Mutta kun lähdetään, ollaan monta tuntia ulkona - kissojen ehdoilla.

Ja hellyyttä kyllä saavat todellakin tarpeeksi ihan kumpainenkin. Koko ajanhan Peku-mussukka on sylissäni ja sitä rapsuttelen ja silittelen ;)

Joo-o, kissaa tuntematta et voi sanoa onko tuo normaalia kissan käytöstä vai ei. Voisin sanoa että sinun kissasi ovat aivan liian apaattisia ihan samalta pohjalta kun sinä nyt totesit, ettei perässä seuraaminen ole normaalia kissan käytöstä ;)

Eivätkä muuten ole meidän kissamme vielä tähän päivään mennessä tylsistyneet. Sen verran paljon löytyy virikkeitä kotoa ja kissojen kanssa seurustellaan niin monta tuntia päivässä että eivät tosiaan tylsisty. Ei kai kukaan hanki eläintä ja jätä sitä sitten tylsistymään?

Lue lisää

vai räkänokkia... mikäs sinulla on lapsia vastaan ja mitä pahaa ne ovat sinulle tehneet? Kyllä lemmikki sen verran sosiaalinen saa olla, että kestää lapsia, ovathan ne tämän ja jokaisen muunkin yhteiskunnan oleellinen osa ja tulevaisuus. Ja kyllä lapsi osaa varovaisesti silittää vierasta ja omaakin lemmikkiä, kun nätisti neuvotaan. Kokemusta on.

äiti sydämeltä kirjoitti:

vai räkänokkia... mikäs sinulla on lapsia vastaan ja mitä pahaa ne ovat sinulle tehneet? Kyllä lemmikki sen verran sosiaalinen saa olla, että kestää lapsia, ovathan ne tämän ja jokaisen muunkin yhteiskunnan oleellinen osa ja tulevaisuus. Ja kyllä lapsi osaa varovaisesti silittää vierasta ja omaakin lemmikkiä, kun nätisti neuvotaan. Kokemusta on.

Lue lisää

Mitäs se sinulle kuuluu mitä minulla on lapsia vastaan ;) Ja olenko sanonut, että ovat jotain pahaa minulle tehneet? En nyt vain satu pitämään lapsista ja sillä siisti. En ole koskaan pitänyt, tuskin tulen koskaan pitämään. Kaikki ihmiset eivät pidä lapsista, minä kuulun heihin.

Juu, lemmikki saa olla kyllä sen verran sosiaalinen että kestää lapsia, mutta kun minun kissojeni ei tarvitse niitä kestää kun eivät niiden kanssa koskaan joudu tekemisiin. Sukulaisten lapset ovat asia erikseen, niitä kissat sietävätkin. Huutavat, riehuvat, kiljuvata kakarat ovat jotakin niin kamalaa että ihmettelenpä vain millaiset vanhemmat niillä on ja miten ne kakarat on kasvatettu. Huh.

Eivät näytä lapset osaavan varovaisesti silittää lemmikkiä. Ja sitä paitsi: minun kissani eivät kaipaa lasten silittelyä. Ne haluavat ulkoilla rauhassa ja tutkia rauhassa. Ne eivät todellakaan pidä siitä, että joku koko ajan kävelee perässä ja kyselee "Miks toi kissa haistelee tota pensasta?" "Miks tolla kissalla on noin pitkä turkki?" "Miks sä ulkoilutat noita kissoja tollain narussa?" Toki vastaan kysymyksiin asiallisesti, mutta sanon myös reippaasti, että kissani eivät pidä siitä että perässä kävellään. Kun tämä perässä käveleminen silti jatkuu, en katso että lapsi tajuaa puhetta ja selvää suomenkieltä.

Jos olet ollut töissä asiakaspalvelualalla, tiedät, että yllättävän monille lapsille ei ole opetettu minkään sortin käytöstapoja. Pöyristyttävää.

Tabby kirjoitti:

Mitäs se sinulle kuuluu mitä minulla on lapsia vastaan ;) Ja olenko sanonut, että ovat jotain pahaa minulle tehneet? En nyt vain satu pitämään lapsista ja sillä siisti. En ole koskaan pitänyt, tuskin tulen koskaan pitämään. Kaikki ihmiset eivät pidä lapsista, minä kuulun heihin.

Juu, lemmikki saa olla kyllä sen verran sosiaalinen että kestää lapsia, mutta kun minun kissojeni ei tarvitse niitä kestää kun eivät niiden kanssa koskaan joudu tekemisiin. Sukulaisten lapset ovat asia erikseen, niitä kissat sietävätkin. Huutavat, riehuvat, kiljuvata kakarat ovat jotakin niin kamalaa että ihmettelenpä vain millaiset vanhemmat niillä on ja miten ne kakarat on kasvatettu. Huh.

Eivät näytä lapset osaavan varovaisesti silittää lemmikkiä. Ja sitä paitsi: minun kissani eivät kaipaa lasten silittelyä. Ne haluavat ulkoilla rauhassa ja tutkia rauhassa. Ne eivät todellakaan pidä siitä, että joku koko ajan kävelee perässä ja kyselee "Miks toi kissa haistelee tota pensasta?" "Miks tolla kissalla on noin pitkä turkki?" "Miks sä ulkoilutat noita kissoja tollain narussa?" Toki vastaan kysymyksiin asiallisesti, mutta sanon myös reippaasti, että kissani eivät pidä siitä että perässä kävellään. Kun tämä perässä käveleminen silti jatkuu, en katso että lapsi tajuaa puhetta ja selvää suomenkieltä.

Jos olet ollut töissä asiakaspalvelualalla, tiedät, että yllättävän monille lapsille ei ole opetettu minkään sortin käytöstapoja. Pöyristyttävää.

Lue lisää

minä OLEN asiakaspalvelussa töissä, enkä vielä koskaan ole kohdannut sellaista lasta, joka olisi "huonokäytöksinen"; sitäkin enemmän olen tavannut lapsia, jotka oireilevat pahaa oloaan eri tavoin ja näiden vanhempia, jotka ovat menneet lapseksi lapsen paikalle. Nämä ovat niitä lapsia, joita sinä sanot räkänokiksi ja nämä ovat niitä lapsia, joita minä sanon elämän helmiksi: mistään et löydä sellaista elämänviisautta ja kokemusta, jotka nämä lapset perivät huonoista kasvuoloistaan! Sellainen lapsi, joka saa "käytöskoulun" kotonaan, ruuan pöytään ajallaan ja lässytystä vanhemmiltaan, ei tiedä viidentoista hujakoilla vielä paskan vertaa elämästä.

Minulla on koiranpentu, joka on kohta reilu puolivuotinen, eikä sillä ole mitään hajua lapsista, rotu ei muutenkaan ole varsinainen lapsikoira. Viikko taaksepäin kadulla käveli vastaan isosiskon kanssa pieni tyttö, joka jo kaukaa ahmi silmillään pentuani ja kuiski ankarasti siitä siskolleen. Minä kysyin kohdalla, että josko tyttö haluaisi varovasti silittää koiraani (joka siis oli sylissäni) ja puhella sille nätisti, kun ei minun vauvani ollut koskaan niin pientä tyttöä nähnyt. Arviolta lapsi oli n. 3-5 vuotta ja kuunteli joka ikisen neuvoni hyvin tarkasti ja parhaansa mukaan noudatti ohjeitani. Sanotaan, että eläimillä ja lapsilla on aisti, jolla ne tunnistavat ennennäkemättömällä tavalla ympäristöstään tunteita ja ihmistyyppejä ja olen aivan varma siitä, että tämä pitää täysin paikkaansa. Jos et pidä jostain eläimestä tai pelkäät jotain eläintä, eläin tietää sen jo ennen sinua. Lastakaan et huijaa. Jos et pidä heistä ja vieläpä neuvot ja komentelet, on aivan varma, että myös lapsi tekee kantansa selväksi. Minusta sinä aikuisena olisit velvollinen asettumaan lapsen rooliin ja ymmärtää sitä suunnatonta mielenkiintoa, jota ne tuntevat lemmikkiäsi kohtaan ja käsitellä tilannetta siltä pohjalta - ei voi olla kovin vaikeaa. Vaikka sitä kommunikoisikin räkänokan kanssa, ei sitä itse tarvitse sellaiseksi heittäytyä, eihän? ;)

äiti sydämeltä kirjoitti:

minä OLEN asiakaspalvelussa töissä, enkä vielä koskaan ole kohdannut sellaista lasta, joka olisi "huonokäytöksinen"; sitäkin enemmän olen tavannut lapsia, jotka oireilevat pahaa oloaan eri tavoin ja näiden vanhempia, jotka ovat menneet lapseksi lapsen paikalle. Nämä ovat niitä lapsia, joita sinä sanot räkänokiksi ja nämä ovat niitä lapsia, joita minä sanon elämän helmiksi: mistään et löydä sellaista elämänviisautta ja kokemusta, jotka nämä lapset perivät huonoista kasvuoloistaan! Sellainen lapsi, joka saa "käytöskoulun" kotonaan, ruuan pöytään ajallaan ja lässytystä vanhemmiltaan, ei tiedä viidentoista hujakoilla vielä paskan vertaa elämästä.

Minulla on koiranpentu, joka on kohta reilu puolivuotinen, eikä sillä ole mitään hajua lapsista, rotu ei muutenkaan ole varsinainen lapsikoira. Viikko taaksepäin kadulla käveli vastaan isosiskon kanssa pieni tyttö, joka jo kaukaa ahmi silmillään pentuani ja kuiski ankarasti siitä siskolleen. Minä kysyin kohdalla, että josko tyttö haluaisi varovasti silittää koiraani (joka siis oli sylissäni) ja puhella sille nätisti, kun ei minun vauvani ollut koskaan niin pientä tyttöä nähnyt. Arviolta lapsi oli n. 3-5 vuotta ja kuunteli joka ikisen neuvoni hyvin tarkasti ja parhaansa mukaan noudatti ohjeitani. Sanotaan, että eläimillä ja lapsilla on aisti, jolla ne tunnistavat ennennäkemättömällä tavalla ympäristöstään tunteita ja ihmistyyppejä ja olen aivan varma siitä, että tämä pitää täysin paikkaansa. Jos et pidä jostain eläimestä tai pelkäät jotain eläintä, eläin tietää sen jo ennen sinua. Lastakaan et huijaa. Jos et pidä heistä ja vieläpä neuvot ja komentelet, on aivan varma, että myös lapsi tekee kantansa selväksi. Minusta sinä aikuisena olisit velvollinen asettumaan lapsen rooliin ja ymmärtää sitä suunnatonta mielenkiintoa, jota ne tuntevat lemmikkiäsi kohtaan ja käsitellä tilannetta siltä pohjalta - ei voi olla kovin vaikeaa. Vaikka sitä kommunikoisikin räkänokan kanssa, ei sitä itse tarvitse sellaiseksi heittäytyä, eihän? ;)

Lue lisää

"Sellainen lapsi, joka saa "käytöskoulun" kotonaan, ruuan pöytään ajallaan ja lässytystä vanhemmiltaan, ei tiedä viidentoista hujakoilla vielä paskan vertaa elämästä."

Paitsi käytöstavat? Rakastavassa ja huolehtivassa perheessä kasvanut lapsi oppii terveen ihmisyyden mallin. Ja miksi 15-vuotiaan pitäisi tietää kaikki elämän huonot puoletkin?
Jos tuo sinun kirjoittamasi pitäisi paikkaansa, miksemme kaikki kohtelisi lapsiamme huonosti? Alkoholistivanhemmat olisivat siis parhaita kasvattajia?

Miru kirjoitti:

"Sellainen lapsi, joka saa "käytöskoulun" kotonaan, ruuan pöytään ajallaan ja lässytystä vanhemmiltaan, ei tiedä viidentoista hujakoilla vielä paskan vertaa elämästä."

Paitsi käytöstavat? Rakastavassa ja huolehtivassa perheessä kasvanut lapsi oppii terveen ihmisyyden mallin. Ja miksi 15-vuotiaan pitäisi tietää kaikki elämän huonot puoletkin?
Jos tuo sinun kirjoittamasi pitäisi paikkaansa, miksemme kaikki kohtelisi lapsiamme huonosti? Alkoholistivanhemmat olisivat siis parhaita kasvattajia?

Lue lisää

Pointtini oli sanoa, että on melko provosoivaa sanoa lasta räkänokaksi ja vielä samaan hengenvetoon pyyhkiä tuosta kategoriasta oma suku pois, ja huomauttaa siitä tosiasiasta, että se kaikkein vaikein lapsi on aina surullisin lapsi ja että niistäkin räkänokista kasvaa toisaalta ihmisiä, joilla on valtava näkemys ja tieto ihmisistä ja elämästä. Ikävä kyllä samaa aitoutta harvoin perii lapsi, joka tulee hyvistä oloista. Tämä EI TIETENKÄÄN tarkoita sitä, että lapsia tulisi huonosti kasvattaa järjestään, mutta sitä se kyllä tarkoittaa, että jos saa vanhemmiltaan jotakin - hyvää tai huonoa - jää jotakin muuta saamatta.

Tabby saa pitää tai olla pitämättä lapsista, mutta toisaalta hänelläkin on siihen syynsä, joka varmasti periytyy pidemmältä aikaväliltä kuin parilta vuodelta. Vaikka lapsista ei pitäisikään, ei lemmikin ja lapsen kohtaaminen tulisi olla ylitsepääsemätöntä, tai ainakaan sillä tasolla, että kaikkia lapsia pitäisi yleisesti kutsua räkänokiksi - paitsi oman suvun lapsia. :P Lemmikki on vähän kuin tatuointi; jos sellaisen hankkii, ei voi olettaa, ettei muu yhteiskunta olisi koskaan kiinnostunut hankinnastasi tai haluaisi sitä tutkia ja tähän yhteiskuntaan kuuluvat myös lapset - ne kaikkein uteliaimmat.

äiti sydämeltä kirjoitti:

Pointtini oli sanoa, että on melko provosoivaa sanoa lasta räkänokaksi ja vielä samaan hengenvetoon pyyhkiä tuosta kategoriasta oma suku pois, ja huomauttaa siitä tosiasiasta, että se kaikkein vaikein lapsi on aina surullisin lapsi ja että niistäkin räkänokista kasvaa toisaalta ihmisiä, joilla on valtava näkemys ja tieto ihmisistä ja elämästä. Ikävä kyllä samaa aitoutta harvoin perii lapsi, joka tulee hyvistä oloista. Tämä EI TIETENKÄÄN tarkoita sitä, että lapsia tulisi huonosti kasvattaa järjestään, mutta sitä se kyllä tarkoittaa, että jos saa vanhemmiltaan jotakin - hyvää tai huonoa - jää jotakin muuta saamatta.

Tabby saa pitää tai olla pitämättä lapsista, mutta toisaalta hänelläkin on siihen syynsä, joka varmasti periytyy pidemmältä aikaväliltä kuin parilta vuodelta. Vaikka lapsista ei pitäisikään, ei lemmikin ja lapsen kohtaaminen tulisi olla ylitsepääsemätöntä, tai ainakaan sillä tasolla, että kaikkia lapsia pitäisi yleisesti kutsua räkänokiksi - paitsi oman suvun lapsia. :P Lemmikki on vähän kuin tatuointi; jos sellaisen hankkii, ei voi olettaa, ettei muu yhteiskunta olisi koskaan kiinnostunut hankinnastasi tai haluaisi sitä tutkia ja tähän yhteiskuntaan kuuluvat myös lapset - ne kaikkein uteliaimmat.

Lue lisää

"jos saa vanhemmiltaan jotakin - hyvää tai huonoa - jää jotakin muuta saamatta"

Aika outoa ja mustavalkoista tekstia minun mielestani.

iita kirjoitti:

"jos saa vanhemmiltaan jotakin - hyvää tai huonoa - jää jotakin muuta saamatta"

Aika outoa ja mustavalkoista tekstia minun mielestani.

Ei tekstissä mitään outoa ollut, sinä et vain ymmärtänyt. Jos saat rakkautta ja huolenpitoa, jää helposti kokematta se tummempi puoli ja jos taas saat nähdä tummaa puolta, et saa ehkä rakkautta ja huolenpitoa. You can't have it both ways, as they say. ;)

Te voitte vaikka maailmanloppuun asti käydä vuoronperään tekstiäni lävitse rivi riviltä ja minä kyllä selitän kaikki ne aukot, jotka teille eittämättä jää, mutta tässäpä teille tehtävä: yrittäkää pysyä aiheessa. :P

äiti sydämeltä kirjoitti:

Pointtini oli sanoa, että on melko provosoivaa sanoa lasta räkänokaksi ja vielä samaan hengenvetoon pyyhkiä tuosta kategoriasta oma suku pois, ja huomauttaa siitä tosiasiasta, että se kaikkein vaikein lapsi on aina surullisin lapsi ja että niistäkin räkänokista kasvaa toisaalta ihmisiä, joilla on valtava näkemys ja tieto ihmisistä ja elämästä. Ikävä kyllä samaa aitoutta harvoin perii lapsi, joka tulee hyvistä oloista. Tämä EI TIETENKÄÄN tarkoita sitä, että lapsia tulisi huonosti kasvattaa järjestään, mutta sitä se kyllä tarkoittaa, että jos saa vanhemmiltaan jotakin - hyvää tai huonoa - jää jotakin muuta saamatta.

Tabby saa pitää tai olla pitämättä lapsista, mutta toisaalta hänelläkin on siihen syynsä, joka varmasti periytyy pidemmältä aikaväliltä kuin parilta vuodelta. Vaikka lapsista ei pitäisikään, ei lemmikin ja lapsen kohtaaminen tulisi olla ylitsepääsemätöntä, tai ainakaan sillä tasolla, että kaikkia lapsia pitäisi yleisesti kutsua räkänokiksi - paitsi oman suvun lapsia. :P Lemmikki on vähän kuin tatuointi; jos sellaisen hankkii, ei voi olettaa, ettei muu yhteiskunta olisi koskaan kiinnostunut hankinnastasi tai haluaisi sitä tutkia ja tähän yhteiskuntaan kuuluvat myös lapset - ne kaikkein uteliaimmat.

Lue lisää

Eikä Tabbylla myöskään ole velvollisuutta antaa noiden mainitsemiensa räkänokkien käpälöidä kissojaan. Hän saa suojella omiaan ja jos tämä ei kiltisti mene perille, pahalla sitten. Onhan se lapsenkin kannalta parasta, että jo pienenä opetetaan tottelemaan selvää kieltoa. Entäpä jos kissa sitten raapaisisi? Tulisi vain kamalat huudot äiteeltä, että annoit kissasi raapaista pikku-Elviiraani.
En minä itsekään mitenkään erityisesti rakasta noita kakaroita, jotka roikkuvat pyykkinaruissa, huutavat ja meuhkaavat ikkunani alla. Ja minä aion myös jatkossa kutsua heitä räkänokiksi.

äiti sydämeltä kirjoitti:

Pointtini oli sanoa, että on melko provosoivaa sanoa lasta räkänokaksi ja vielä samaan hengenvetoon pyyhkiä tuosta kategoriasta oma suku pois, ja huomauttaa siitä tosiasiasta, että se kaikkein vaikein lapsi on aina surullisin lapsi ja että niistäkin räkänokista kasvaa toisaalta ihmisiä, joilla on valtava näkemys ja tieto ihmisistä ja elämästä. Ikävä kyllä samaa aitoutta harvoin perii lapsi, joka tulee hyvistä oloista. Tämä EI TIETENKÄÄN tarkoita sitä, että lapsia tulisi huonosti kasvattaa järjestään, mutta sitä se kyllä tarkoittaa, että jos saa vanhemmiltaan jotakin - hyvää tai huonoa - jää jotakin muuta saamatta.

Tabby saa pitää tai olla pitämättä lapsista, mutta toisaalta hänelläkin on siihen syynsä, joka varmasti periytyy pidemmältä aikaväliltä kuin parilta vuodelta. Vaikka lapsista ei pitäisikään, ei lemmikin ja lapsen kohtaaminen tulisi olla ylitsepääsemätöntä, tai ainakaan sillä tasolla, että kaikkia lapsia pitäisi yleisesti kutsua räkänokiksi - paitsi oman suvun lapsia. :P Lemmikki on vähän kuin tatuointi; jos sellaisen hankkii, ei voi olettaa, ettei muu yhteiskunta olisi koskaan kiinnostunut hankinnastasi tai haluaisi sitä tutkia ja tähän yhteiskuntaan kuuluvat myös lapset - ne kaikkein uteliaimmat.

Lue lisää

Voi... (tähän litania todella rumia sanoja).

Minä sanon räkänokiksi niitä lapsia, jotka eivät osaa käyttäytyä. En siis kaikkia lapsia (lähisuvusta löytyy kaksi kouluikäistä lasta eikä sitten muita lapsia ollenkaan). Nämä meidän pihan kakarat ovat niitä kovaäänisiä, vastaan inttäviä, ärsyttäviä räkänokkia. Paitsi se yksi reipas pikkupoika ja yksi mukava pikkutyttö, jonka kanssa voi jutella normaalisti.

Lemmikki on kyllä aika kaukana tatuoinnista. Paitsi siinä mielessä, että molemmat ovat minun eikä minulla ole velvollisuutta antaa kaikkien tulla niihin koskemaan ;)

Kuten jo sanoin, molemmat kissani eivät ulkoile tuossa pihallamme, joten en ymmärrä miksi sinun pitää tehdä tästä niin suuri ongelma. Turha huomautella muille, että pysykää asiassa - itse olet eksynyt ketjun aiheesta jo hyvän aikaa sitten ;)

Olen minäkin aina pitänyt eläimistä ja mielelläni tutustunut muiden ihmisten eläimiin, mutta minut on sentään kotona opetettu tavoille: ensin kysytään, saako eläintä silittää. Jos saa kieltävän vastauksen, eläimeen ei kosketa. Jos eläimen omistaja pyytää pysymään kauempana eläimestä, sitäkin pyyntöä on hyvä totella.

Viimeksi näyttelyssä tein poikkeuksen, annoin erään pikkutytön silittää Pekua. Kyseessä oli hyvin käyttäytyvä lapsi (joskin hyvin nuori lapsi), joka katseli ensin Pekun valokuvia äitinsä kanssa ja muutenkin oli tosi nätisti.

Alkoholistiperheessä kasvaneesta lapsesta näkee usein jo päälle päin, miten huonosti ne voivat. Minä en ole siihen syyllinen eikä minun tarvitse heidän oloaan parantaa. Mutta mielestäni ei ole mitään hienoa siinä, että on kotoisin alkoholistiperheestä. Mitä siinä sitten oppii? Sen mitä on alkoholi. Siitä joko pysyy kokonaan erossa tai seuraa vanhempiensa jalanjälkiä.

Tabby kirjoitti:

Voi... (tähän litania todella rumia sanoja).

Minä sanon räkänokiksi niitä lapsia, jotka eivät osaa käyttäytyä. En siis kaikkia lapsia (lähisuvusta löytyy kaksi kouluikäistä lasta eikä sitten muita lapsia ollenkaan). Nämä meidän pihan kakarat ovat niitä kovaäänisiä, vastaan inttäviä, ärsyttäviä räkänokkia. Paitsi se yksi reipas pikkupoika ja yksi mukava pikkutyttö, jonka kanssa voi jutella normaalisti.

Lemmikki on kyllä aika kaukana tatuoinnista. Paitsi siinä mielessä, että molemmat ovat minun eikä minulla ole velvollisuutta antaa kaikkien tulla niihin koskemaan ;)

Kuten jo sanoin, molemmat kissani eivät ulkoile tuossa pihallamme, joten en ymmärrä miksi sinun pitää tehdä tästä niin suuri ongelma. Turha huomautella muille, että pysykää asiassa - itse olet eksynyt ketjun aiheesta jo hyvän aikaa sitten ;)

Olen minäkin aina pitänyt eläimistä ja mielelläni tutustunut muiden ihmisten eläimiin, mutta minut on sentään kotona opetettu tavoille: ensin kysytään, saako eläintä silittää. Jos saa kieltävän vastauksen, eläimeen ei kosketa. Jos eläimen omistaja pyytää pysymään kauempana eläimestä, sitäkin pyyntöä on hyvä totella.

Viimeksi näyttelyssä tein poikkeuksen, annoin erään pikkutytön silittää Pekua. Kyseessä oli hyvin käyttäytyvä lapsi (joskin hyvin nuori lapsi), joka katseli ensin Pekun valokuvia äitinsä kanssa ja muutenkin oli tosi nätisti.

Alkoholistiperheessä kasvaneesta lapsesta näkee usein jo päälle päin, miten huonosti ne voivat. Minä en ole siihen syyllinen eikä minun tarvitse heidän oloaan parantaa. Mutta mielestäni ei ole mitään hienoa siinä, että on kotoisin alkoholistiperheestä. Mitä siinä sitten oppii? Sen mitä on alkoholi. Siitä joko pysyy kokonaan erossa tai seuraa vanhempiensa jalanjälkiä.

Lue lisää

Oletko huomannut, etta yleensa lapset, joitten kotona on lemmikkeja tai perheessa harrastetaan joitain yhteisia juttuja (urheilut yms. yms.) ja vanhemmat puuhaavat lastensa kanssa, niin tenavat kayttaytyvat hyvin ja ovat kohteliaita myoskin vieraille aikuisille. Eivatka kiusaa elaimia.
Mekin olemme lapseton pariskunta ja joittenkin tuttavien lapset ovat sietamattomia (kissat menevat piiloon silla sekentilla kun kersat tulevat)ja toisaalta on sitten niita hyvin kasvatettuja tenavia, jotka kunnioittavat lemmikkejamme. Ja silloin myos kissamme ovat sosiaalisia ja puuhailevia.

iita kirjoitti:

Oletko huomannut, etta yleensa lapset, joitten kotona on lemmikkeja tai perheessa harrastetaan joitain yhteisia juttuja (urheilut yms. yms.) ja vanhemmat puuhaavat lastensa kanssa, niin tenavat kayttaytyvat hyvin ja ovat kohteliaita myoskin vieraille aikuisille. Eivatka kiusaa elaimia.
Mekin olemme lapseton pariskunta ja joittenkin tuttavien lapset ovat sietamattomia (kissat menevat piiloon silla sekentilla kun kersat tulevat)ja toisaalta on sitten niita hyvin kasvatettuja tenavia, jotka kunnioittavat lemmikkejamme. Ja silloin myos kissamme ovat sosiaalisia ja puuhailevia.

Lue lisää

Tuo on kyllä ihan totta =)

Kai ne lapset sitten hakevat huomiota millä keinolla hyvänsä, kun vanhemmat eivät sitä heille anna. Ei mitään väliä sillä, onko huomio positiivista vai negatiivista. Sepä tässä nyky-yhteiskunnassa k*seekin, että vanhemmat ovat liian kiireisiä ollakseen vanhempia ;)

Tabby kirjoitti:

Voi... (tähän litania todella rumia sanoja).

Minä sanon räkänokiksi niitä lapsia, jotka eivät osaa käyttäytyä. En siis kaikkia lapsia (lähisuvusta löytyy kaksi kouluikäistä lasta eikä sitten muita lapsia ollenkaan). Nämä meidän pihan kakarat ovat niitä kovaäänisiä, vastaan inttäviä, ärsyttäviä räkänokkia. Paitsi se yksi reipas pikkupoika ja yksi mukava pikkutyttö, jonka kanssa voi jutella normaalisti.

Lemmikki on kyllä aika kaukana tatuoinnista. Paitsi siinä mielessä, että molemmat ovat minun eikä minulla ole velvollisuutta antaa kaikkien tulla niihin koskemaan ;)

Kuten jo sanoin, molemmat kissani eivät ulkoile tuossa pihallamme, joten en ymmärrä miksi sinun pitää tehdä tästä niin suuri ongelma. Turha huomautella muille, että pysykää asiassa - itse olet eksynyt ketjun aiheesta jo hyvän aikaa sitten ;)

Olen minäkin aina pitänyt eläimistä ja mielelläni tutustunut muiden ihmisten eläimiin, mutta minut on sentään kotona opetettu tavoille: ensin kysytään, saako eläintä silittää. Jos saa kieltävän vastauksen, eläimeen ei kosketa. Jos eläimen omistaja pyytää pysymään kauempana eläimestä, sitäkin pyyntöä on hyvä totella.

Viimeksi näyttelyssä tein poikkeuksen, annoin erään pikkutytön silittää Pekua. Kyseessä oli hyvin käyttäytyvä lapsi (joskin hyvin nuori lapsi), joka katseli ensin Pekun valokuvia äitinsä kanssa ja muutenkin oli tosi nätisti.

Alkoholistiperheessä kasvaneesta lapsesta näkee usein jo päälle päin, miten huonosti ne voivat. Minä en ole siihen syyllinen eikä minun tarvitse heidän oloaan parantaa. Mutta mielestäni ei ole mitään hienoa siinä, että on kotoisin alkoholistiperheestä. Mitä siinä sitten oppii? Sen mitä on alkoholi. Siitä joko pysyy kokonaan erossa tai seuraa vanhempiensa jalanjälkiä.

Lue lisää

Mistä kummasta tämä alkoholistiperhe-keskustelu pomppasi esiin ja minulle siitä paasataan? Jos joku muu haluaa jauhaa juoposta vanhempana, niin jauhakaa sitten hänen kanssaan, älkää minun. Minulla on vain sellainen mielipide - jonka perustan syyyyvälle kokemukselle - että tietyn seesteisyyden saavuttaa nopeasti kokemalla maailmaa monipuolisesti olematta turhan sinisilmäinen. Vai väittääkö joku, että Paris Hilton on aivan erityisen aikuistunut ja tarkkasilmäinen nuori nainen muihin ikätovereihinsa verrattuna...? Saihan tuo varmaan kivan perustan elämälleen aikoinaan, mutta.... Jos nyt oikeastikin joku väittää, että ei tajua mitä ajan takaa ja että kaikkein kivoimpia koulukavereita oli aikoinaan ne, joiden vanhemmat tulivat toimeen hieman muita paremmin ja jaksoivat hyvällä palkalla viettää aikaa enemmän lapsia paapomassa, niin antaa olla sitten. Minun nuoruudessani nämä hyvän perheen lapset eivät sitten aina voittaneetkaan suosiossa ja vaikka mitä sanotte, kyllä sen on nähnyt moni muukin. Olen vain edelleenkin sitä mieltä, että minun asiani on ymmärretty aivan väärin, koska käsittääkseni tämä on ihan yleinen mielipide; kerran jopa kuulin poikien armeijakeskustelun, jossa toinen sanoi toiselle, että "noh, oppiipahan ainakin tässä vaiheessa viimeistään syömään paskaa joka ikinen, jos on siltä säästynyt, kyllä sitä moni tarvitseekin...".

Ja Tabby, tässähän aletaan jo puhua samasta asiasta.

äiti sydämeltä kirjoitti:

Ei tekstissä mitään outoa ollut, sinä et vain ymmärtänyt. Jos saat rakkautta ja huolenpitoa, jää helposti kokematta se tummempi puoli ja jos taas saat nähdä tummaa puolta, et saa ehkä rakkautta ja huolenpitoa. You can't have it both ways, as they say. ;)

Te voitte vaikka maailmanloppuun asti käydä vuoronperään tekstiäni lävitse rivi riviltä ja minä kyllä selitän kaikki ne aukot, jotka teille eittämättä jää, mutta tässäpä teille tehtävä: yrittäkää pysyä aiheessa. :P

Lue lisää

Tuossaha on iha selevaa engelskaa siun repliikissas:
"You can't have it both ways, as they say. ;)"
Ka mittees se haittoo, jos muutkinnii pannoo vieraita kielijan valleen?
Ka ku sana on nii vappoo Suomen muassa, vae mittee :)

iita kirjoitti:

Tuossaha on iha selevaa engelskaa siun repliikissas:
"You can't have it both ways, as they say. ;)"
Ka mittees se haittoo, jos muutkinnii pannoo vieraita kielijan valleen?
Ka ku sana on nii vappoo Suomen muassa, vae mittee :)

Lue lisää

ai, se siis oli motiivisi kirjoittaa koko teksti englanniksi? Todella vakuuttavaa... not. Minusta se nyt vain näyttää vähintäänkin pöhköltä heittää väliin kokonaisen viestin verran englantia, ei siitä saa yhtään mitään muuta mielikuvaa kuin sen, että pätemisen tarvetta on jollain ja lujaa. :P Yhden lauseen käyttäminen sen sijaan on käsittääkseni ihan yleinen tapa suomi24:sen keskusteluissa, ihan järkevästä syystä; on monia asioita vieraalla kielellä, jotka ovat sanontoja ja joita ei voi suomeksi sanoa - vai kuinka sinä tuon minun käyttämäni sanonnan suomennat niin, että asiasisältö on kontekstista riippumatta ja ilman kontekstia ymmärrettävissä? Minä sen sijaan voin kyllä huoletta suomentaa sinun tekstisi ja todeta, että sama sisältö siihenkin saadaan, joten käsittääkseni sinulla ei ollut varsinaista tarvetta pröystäillä tällä kertaa.

äti sydämeltä kirjoitti:

ai, se siis oli motiivisi kirjoittaa koko teksti englanniksi? Todella vakuuttavaa... not. Minusta se nyt vain näyttää vähintäänkin pöhköltä heittää väliin kokonaisen viestin verran englantia, ei siitä saa yhtään mitään muuta mielikuvaa kuin sen, että pätemisen tarvetta on jollain ja lujaa. :P Yhden lauseen käyttäminen sen sijaan on käsittääkseni ihan yleinen tapa suomi24:sen keskusteluissa, ihan järkevästä syystä; on monia asioita vieraalla kielellä, jotka ovat sanontoja ja joita ei voi suomeksi sanoa - vai kuinka sinä tuon minun käyttämäni sanonnan suomennat niin, että asiasisältö on kontekstista riippumatta ja ilman kontekstia ymmärrettävissä? Minä sen sijaan voin kyllä huoletta suomentaa sinun tekstisi ja todeta, että sama sisältö siihenkin saadaan, joten käsittääkseni sinulla ei ollut varsinaista tarvetta pröystäillä tällä kertaa.

Lue lisää

Mikä se ketjun alkuperäinen aihe olikaan?

Tabby kirjoitti:

Mikä se ketjun alkuperäinen aihe olikaan?

en nyt sen tarkemmin puutu tähän teidän väliseen mittelöön lapsista ja kissoista, mutta ihan turha teistä on kenenkään heittäytyä marttyyriksi sen suhteen, että keskustellaan asian vierestä. :D "äiti sydämeltä" otti puheeksi ihan jonkin muun jutun kuin mitä aloituksestasi voisi päätellä, mutta kyllä "Tabby", "iita" ja "miru" kaikki ovat hyvin jaksaneet osallistua tuohon samaiseen keskusteluun huolimatta siitä, että se ei todellakaan aiheeseen kuulu! Antakaa jo olla, ihan turhaan te moisesta tappelette. Jos joku, tällä kertaa "äiti sydämeltä", ottaa aiheeksi jonkun muun kuin mitä kuuluisi, niin miksi kaikkien pitää lähteä samalle tasolle? Kyllä noihin poikkeaviin keskusteluihin tarvitaan aina enemmän kuin yksi, vai mitä? Ihan turhaan teistä kukaan moralisoi siitä, että puhutaan aiheen vierestä. Ei millään pahalla.

Ihan kuin olisi ollut minun kirjoitukseni. Imuria myöten. :) Välillä tuo seurailu ja jaloissa oleminen kyllä ärsyttää. Varsinkin silloin kun kompastuu kissaan. Tuossa yksi ilta kissan seuraillessa minua tapansa mukaan, lähdin piruuttani kävelemään eteistä edes takaisin. Seitsemän kertaa se seurasi, kahdeksannella tajusi että nyt taitaa mamma huiputtaa... :)

Meillä tuo seurallisempi kissa on se, joka tuli 13-viikkoisena ja itsenäisempi se, joka tuli 3-viikkoisena.

Mutta tuohon galluppiin =) Meillä siis uros on huomattavasti naarasta seurallisempi ja oikea "perävaunu", mutta anoppilasta löytyy tyttökissa, joka on yhtä kova seuraamaan omaa ihmistään (anoppiani) =)

Valitettavasti en osaa tuohon vieroitukseen sanoa mitään, kun molemmat ovat tulleet minulle aikuisina. Löytökissoja ovat siis molemmat. Mahtaisiko tuo jotenkin pelätä, että minä hylkään sen? On meinaan ihan ensimmäisestä päivästä lähtien seurannut. Tai sitten vaan on todella seurallinen.

On, Pekukin on aivan mahdottoman suloinen otus

Aikaisempaan juttuuni kissojen osallistumisesta huushollin hommiin ja elamaan, unohdin mainita, etta kun kullanmurusta tuntuu silta, etta nyt on aika menna huiliin niin neitihan kompii sankyyn. Vetelee siella sikeita ja odottelee, josko mamma ja iska kompisi viekkuun :)
Ja kisuliinillla on mainio mittatikku, justiinsa keskella sankya jotta kaikki mahtuvat sopivasti.
Myohemmin kylla sitte kommitaan massun paalle jne....

Kivi vierähti sydämeltä, kun tekstiäsi lueskelin. Enkä minä sitä sano, että se aina olisi ärsyttävää, kun tuo jaloissa hyörii, mutta joskus kun on kiire, väsynyt, tai muuten vain ärtynyt, raivostuttaa, kun tuo vaatii huomiota. Yritän kuitenkin parhaani ja luulisi sen riittävän.
Onnellisiltahan nuo molemmat kuitenkin vaikuttavat. Nukkuvat vieressäni yöt ja muutenkin sydän sulaa kun huomaa, kuinka paljon he minua rakastavat.
Tuli mieleeni, että veljeni nukkui täällä kerran ollessani yön pois kotoa. Kissani meinasivat tehdä hänet hulluksi. Ne huusivat ja ja hyppivät hänen päällään koko yön. Toinen vielä innostui heittelemään tavaroita alas kirjahyllystä. ;D
Että ilmeisesti kuitenkin minun kanssani tykkäävät elää.