Miten on palstalla viikonloppu mennyt?
Toimin taas viikonlopun yrittäen täyttää toisten toivomuksia, tuli aika vahva tunne siitä, miten olisi jo nyt aika katsoa enemmän omaa hyvinvointia.
Tiedättehän miten me ihmiset teemme toisten puolesta paljon töitä. Töissä yhteisön hyvinvoinnin ja kotona lähiomaisten.
Jääkö aikaa ajatella sitä, mitä itse haluaisi?
Aikaahan se vie ja eittämättä sekä työelämä että lähiomaiset jäävät vähän vähemmälle.
Toivottavasti ymmärtävät sen ihmisen tarpeen kokea jotain uutta myös itse, aikaa tutustua itseensä uudestaan.
Mielenrauhaa ja tasapainoista seesteistä hiljaisuutta, kaiken arkisen rynnimisen keskelle.
AV
Elämän käänteitä
9
83
Vastaukset
Joskus on oikeasti hyvä ottaa aikaa itselleen.
- Anonyymi
Parittaako täällä joku ihmistä teen susta rikosilmoituksen.
Ketään ei voi auttaa eikä olla kenellekään hyödyksi jos ei huolehdi myös itsestään ja polttaa itsensä loppuun muiden asioita hoitaessa ja murehtiessa.🙂.
Sinulla on hyvin samankaltaiset ajatukset kuin itsellänikin. - Minulle on tyypillistä niin työssä ja harrastuksissa kuin kotonakin asettaa edelle se, mikä tekee toisten elämästä helpompaa ja mukavampaa. - Viimeksi tällä viikolla työterveyslääkäri ensin kehui kaikki terveystarkastukseni tulokset, mutta samaan hengenvetoon jatkoi saarnalla kysymällä, että kun minä aina huolehdin kaikkien toisten asioista, niin milloin minä annan aikaa itsellenikin.., kuten hän on saarnannut minulle jo niin monta kertaa ennenkin.
Toki hän on nähnyt minut paljon huonommassakin kunnossa.. ihan rikkinäisenä, joten siitä on kyllä tultu paljon eteenpäin.👍
Tuo on niin oikein kun kirjoitat: "Toivottavasti ymmärtävät sen ihmisen tarpeen kokea jotain uutta myös itse, aikaa tutustua itseensä uudestaan." - Usko siihen, että he ymmärtävät. 👍 Jos he rakastavat sinua, kuten eittämättä tekevät, niin he haluavat myös sinun olevan tasapainoinen ja voivan hyvin.
Hyvää sunnuntai-iltaa sinullekin AV 🙂- Anonyymi
Huonosti ehtinyt palstailla kun niin hyvä keli ja kevättalviset puutarhahommatkin kutsuivat.
Muorin kanssakin piti ennättää muutama kerta rytkäyttää, ihan itseäni (sekä vähän toistakin) ajatellakseni.
-keinovaginamies- - Anonyymi
Tasapaino on hyvä olla. Se kannattaisi opetella. Siis tasapaino. Ääripäiden välillä heilahtelu käy pitkässä juoksussa raskaaksi kaikille osapuolille,
- Anonyymi
Tällä hetkellä ei ole yhtään hyysättävää. Itsestäni vaan pidän huolta. Vielä syyspuolella oli. Hiihtelin viikonloppuna tunnin verran, loistava sää. Kuuntelin vaaliehdokkaita ja hörpin kahvia. Olin tanssimassa, ei paljon tanssitettu, vähän lattea ilta, mutta piristystä kuitenkin, oli hyvää seuraa muuten.
Kyllä tällä taas viikon päivät arkea pärjää. Kannatan samaa kuin muumi 21.25: Tasapaino on tie hyvään elämään!
Itse näen myös, että parhaiten pystyy läheisille ja lapsille antamaan pitkällä aikajänteellä kun muistaa huolehtia myös itsestään eikä kadota omaa minäänsä. Pikkulapsi aika tai joku muu erityinen ajanjakso voi olla poikkeus, jonka läpi haluaa vain paahtaa, mutta sen jälkeen on hyvä miettiä myös itseään, kohtuudella tietenkin. Tasapaino tässäkin.Mulla se meni varsin chillisti tämän Etelä-Suomen jonkinlaisen takatalven tms. vuoksi, ja omalla tontilla on muutenkin aina pitkään ja paljon lunta, kun aurinko paistaa niin vähän aikaa päivässä havumetsän takaa. 🙄 Jäänyt varastojen siivous vielä aika vähälle, eikä puuhommia ole viitsinyt tehdä puolen metrin lumihangessa, niin kattelin vklopun aikana useamman leffan netistä lontoonkielisillä teksteillä, Kova Laki sarjaa, ajoin pari e-rallia läpi kartturini Bicky Royal miehen kanssa, ja kävin muutamaan otteeseen ulkona ja/tai metsässä ulkoilemassa.
Eli ei kovin erikoinen viikonloppu, eikä nykyisessä elämäntilanteessani viikonpäivillä niin väliä ole muutenkaan 😃
Aloituksessa oli ihan kiinnostavia pointteja, ja täytyy sanoa että tämä korona-ajan jälkeinen kotona-aika on vielä peruja siitä kun asuttiin äidin kanssa saman katon alla, ja silloin todellakin meni muiden hyvinvointi edelle välillä vähän huomaamattakin 🙄 Jännää että joitakin ihmisiä saattaa ahdistaa olla lapsuudenkodissa erilaisten tapahtumien jälkeen, mutta omalla kohdallani on käynyt ihan päinvastoin. Alkoi ne 4h uinti/Biltema/Mäkkäri reissut keskellä jokaikistä päivää vähitellen tympimään ja kuormittavat as-tyyppiä omalla tavallaan, ja viime vuosikymmenellä kilsoja tuli normaalisti noin 15tkm vuodessa, kun taas nykyisellä autollani olen ajanut vajaat 7tkm syyskuun 2021 jälkeen kun olen sen omistanut 😯
Mä tiedän että omat uupumusoireeni johtuu todennäköisesti vieläkin vanhoista perheasioista, ja oikeastaan luulen että sen oman sairaalareissun, korona-ajan, myöhemmin El Planin jännittämisen, niiden pienten sukuriitojen yms. keskellä ei yksinkertaisesti ollut aikaa tai ylimääräistä energiaa suruaikaan, kun pakko oli jonkun yrittää pitää talo ja firma pystyssä 🙄 Siinäkin mielessä varsin vastenmielistä se Uncle A:n kotitalouden käytös viime kesänä, kun sairauspäivärahan enimmäisajan ja pysyvän työkyvyttömyyspäätöksen välisessä odotteluajassa ilman oikeutta toimeentulotukeen, ja jolloin ainoat varmat tuloni oli asumistuki 77e/kk, nousi seinä pystyyn ja tuli kylmä suihku niskaan Hondan peltihommista 3kk varoajalla ennen leimaa, tai 600 eurosta jos olisivat halunneet päästä helpolla siinä kohtaa.
Noh. Psykiatrian erikoislääkäri, tk-lääkäri, vakuutusyhtiön lääkärit, Kelan lääkärit, katsastusinssi, verohallinto, työkkäri sun muut täysin hirviöinä pidetyt tahot käytännössä söivät kädestäni, niin ei kaikkea voi saada 🤷♂️ Eniten silti soimaan itseäni täysin pieleen menneestä arviostani että kuka noista olisi ollut heikoin lenkki, ja aikamoinen shokki että raja meni jo tuossa. Sillä hetkellä parisen vuotta hautajaisten ja perunkirjoituksen jälkeen, jotka kummatkin piti sisällään paljon suurempia summia 😯
Ja iso ero siinäkin on, kuuntelenko jotain pinnallista nokittelua kovana tyyppinä pitämiltäni ihmisiltä, vaiko erilaista paremmointia ja hiustenhalkomista betana pitämäni ihmisen suusta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 59778
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111763- 43636
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla212565- 40516
- 76513
- 51508
- 22496
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82473Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37470