Aamuajatuksia pitkäperjantaina

Anonyymi-ap

Oletteko ikinä miettineet, kuinka menetyksen ja surun läpikäyminen, muistoissa vaeltaminen, tuottaa mieleen puhtautta ja kiitollisuutta? Ehkä se on se kultareuna, josta puhutaan, mutta oma mieli tuottaa sen ja silloin se on tärkeää.

Negatiivisuus ei vie ihmistä eteenpäin. Se voi joskus olla liikkeellepanija, vieden voimalla eteenpäin tekemään sellaista mitä ei aiemmin uskaltanut tehdä. Voimia syövä negatiivisuus sen sijaan ruokkii passiivisuutta ja myönteisen energian vajetta.

Mitä ajattelet? Työnnätkö muistot syrjään, kun päätät liikkua eteenpäin, vai uskallatko katsoa läpi, mitä olet kokenut ja tuntea kiitollisuutta?

35

128

    Vastaukset 35

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koen olevani enemmän matkalla jonnekin kuin tulossa jostakin.

      Kun katson menneisyyteeni, arvioin sitä ainoastaan kolmen kriteerin kautta:

      1) Olenko toiminut muita kohtaan ja itseäni kohtaan siten, että pystyn olemaan itseeni tyytyväinen?

      2) Ovatko menneisyyden valinnat (minun ja muiden) vieneet minua sinne, minne nyt olen matkalla ja minne haluan mennä?

      3) Olenko oppinut menneisyydestäni jotain? Pystynkö välttämään aikaisemmin tekemäni virheet tänään ja tulevaisuudessa? Osaanko hyödyntää niitä positiivisia asioita, jotka ovat olleet minulle hyväksi menneisyydessä?

      Koska vastaus näihin kolmeen kysymykseen on lähes aina ”kyllä”, koen parhaana vaihtoehtona keskittyä tulevaisuuteen ja nykyisyyteen. Pyrin joka päivä tekemään asioita, jotka vievät minua sinne, mihin haluan mennä.

      Tässä yhtälössä menneisyydelle ei voi antaa liian suurta painoarvoa, sillä se suuntaisi fokukseni pois päin siitä, mihin haluan ja mitä tavoittelen. Kädet ovat savessa nyt, tässä hetkessä. Tämän hetken valintani määrittelevät sen, millaista elämäni on huomenna, ylihuomenna ja kymmenen vuoden kuluttua.

      Otettakoon huomioon, että minulla oli turvallinen lapsuus ja ihanat vanhemmat, joten en koskaan ole joutunut kärsimään ns. perusturvallisuuden puutteesta. En siis voi puhua niiden puolesta, joilla elämä alkoi mennä mönkään jo lapsena ja huoltajien toimien johdosta.

      🦄

      • Anonyymi

        Ok.

        Miten tiedät, että tämän päivän valinnat ovat hyviä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ok.

        Miten tiedät, että tämän päivän valinnat ovat hyviä?

        Siinä onkin yksityiskohtainen himmeli!

        Vertaan päivittäisiä valintojani oman mieleni puolella omiin tavoitteisiini ja haaveisiini ja yleiseen onnellisuuden tunteeseeni ja reaalimaailman puolella ihmissuhteideni laatuun, ajankäyttööni, rahan käyttööni (ja saatavuuteen) sekä saavuttamiini tuloksiin muilta osin.

        Juuri nyt aion hakea kahvia ja aloittaa lukemaan kirjaa, jossa annetaan vinkkejä tietynlaiseen tilanteeseen, johon aion myöhemmässä tulevaisuudessani pyrkiä. Tiedän kuitenkin vasta kyseiseen tilanteeseen mahdollisesti päästyäni ja sen lopputuloksen paljastuttua, oliko kirjan vinkkien noudattaminen tai ylipäätään koko kirjan lukeminen tänään hyvä vai huono valinta… 😂

        Kahden kahvin juominen ei välttämättä tee keholleni hyvää, mutta koska kahden mukillisen juominen kiireettömästi viikonloppuaamuisin tuottaa minulle valtavan suurta onnellisuutta, aion tehdä sen. ☕️

        Myöhemmin päivällä aion kokata töistä kotiin palaavalle miehelleni jotain herkullista. Ruuanlaitto rakkaalle ihmiselle tuottaa minulle suurta iloa, ja toivottavasti myös ravintoaineita ja hyvää mieltä molempien kehoille.

        Lyhyesti: valintojeni takana on mekamismi, joka sisältää sekä emotionaalisia, kognitiivisia että sosiaalisia komponentteja. 🤔

        Olipa monimutkaista.

        Itse aloin katsella blurayltani Kristuksen viimeistä kiusausta, kuten tapanani on pitkäperjantaisin ollut.

        Toivottavasti saat kirjastasi toivomiasi vinkkejä tulevaan.

        Kiitos. Sain jo vinkkejä, mutta sain myös pähkäiltävää, josta täytyy esittää lisäkysymyksiä. 😮

        Jeesus on yksi lempiradikaaleistani! Lisäksi hän oli feministi. 😎

        🦄

      • Anonyymi

        ”1) Olenko toiminut muita kohtaan ja itseäni kohtaan siten, että pystyn olemaan itseeni tyytyväinen?” No mite o?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos. Sain jo vinkkejä, mutta sain myös pähkäiltävää, josta täytyy esittää lisäkysymyksiä. 😮

        Jeesus on yksi lempiradikaaleistani! Lisäksi hän oli feministi. 😎

        🦄

        Ottaisit mallia Jeesuksesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”1) Olenko toiminut muita kohtaan ja itseäni kohtaan siten, että pystyn olemaan itseeni tyytyväinen?” No mite o?

        Kyllä olen, kuten jo aikaisemmin tähän vastasin. 😊

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottaisit mallia Jeesuksesta

        En halua kuolla kidutukseen.

        Haluan kuolla vasta sitten, kun olen huolellisesti järjestänyt perintöasiani ja hautajaiseni ja varmistanut, että lähelläni olevilla ihmisillä on hyvä olla ja kaikki on huolellisesti dokumentoitu. Myös hautajaisten puhe täytyy olla kirjoitettuna.

        Tietysti haluan ensin saavuttaa omat tavoitteeni elämässä, ennen kuin kuolen!

        Haluan kuolla kivuttomasti, sydänpysähdykseen nukkuessani, mutta en ennen 90 vuoden ikää! 👵

        Siksi en halua olla kuin Jeesus.

        Hautajaisten puhe täytyy olla kirjoitettuna? Eikö omaiset/ketkä lie sinut hautaavat saa puhua ja muistella sinua omin sanoin? Ethän sinä ole enää kuulemassa, mitä puhutaan 🙄

        Saavat toki muistella minua myös omin sanoin!

        Mutta haluan että lukevat myös minun puheeni. Aion puhua siinä elämän kauneudesta. Ikävä kyllä en siinä vaiheessa pysty varmistamaan, että läheiseni lukevat sen... 🤔

        🦄

    • Anonyymi

      Mitään en oo ikinä kelannu

    • Minulle muistot on timantteja, rubiineja, safiireja, ylipäätään jalokiviä joita ihastella jatkuvasti. Osa niistä muuttuu tuhkaksi, osa kirkastuu prismoissaan.

      Mä yritän löytää itseni muistojen kautta, oppia menneestä. Kiitollisena. Toisinaan se on todella vaikeaa, kun viha puskee ajatuksiin, mutt rauhallisesti edeten löytyy se positiivinen puoli, hyväksyntä, lempeä nöyryys elämää kohtaan.

      • Anonyymi

        Tuo on kaunis tapa ajatella! 😍 💎

        Viha ei ole negatiivinen asia eikä sitä tarvitse tukahduttaa. Se on voimakas viesti siitä, missä on muutoksen paikka.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on kaunis tapa ajatella! 😍 💎

        Viha ei ole negatiivinen asia eikä sitä tarvitse tukahduttaa. Se on voimakas viesti siitä, missä on muutoksen paikka.

        🦄

        Jaa jaa, tämähän on freessi näkökulma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa jaa, tämähän on freessi näkökulma

        Ei ole oma näkökulmani. On adoptoitu.

        Mutta olen sitä mieltä, että ikävätkin tunteet ohjaavat meitä hyvään suuntaan, kunhan kuuntelemme niiden viestejä.

        🦄

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on kaunis tapa ajatella! 😍 💎

        Viha ei ole negatiivinen asia eikä sitä tarvitse tukahduttaa. Se on voimakas viesti siitä, missä on muutoksen paikka.

        🦄

        Viha on vain tunne joka pitää kohdata ja käsitellä pois.

      • Anonyymi
        WelcomeToMyWorld kirjoitti:

        Viha on vain tunne joka pitää kohdata ja käsitellä pois.

        Olen eri mieltä. Mielestäni viha on kimmoke ryhtyä parantamaan jotain asiaa, joka on huonosti. Jos vihan käsittelee pois ilman, että toimii sen tarjoaman energian voimistamana, jotain jää maailmassa vinoon.

        🦄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen eri mieltä. Mielestäni viha on kimmoke ryhtyä parantamaan jotain asiaa, joka on huonosti. Jos vihan käsittelee pois ilman, että toimii sen tarjoaman energian voimistamana, jotain jää maailmassa vinoon.

        🦄

        Mitä nämä tällaiset asiat voisivat olla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä nämä tällaiset asiat voisivat olla?

        Kysymykset siitä, mitkä asiat ovat väärin ja mitkä oikein, ovat suurilta osin mielipidekysymyksiä.

        🦄

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen eri mieltä. Mielestäni viha on kimmoke ryhtyä parantamaan jotain asiaa, joka on huonosti. Jos vihan käsittelee pois ilman, että toimii sen tarjoaman energian voimistamana, jotain jää maailmassa vinoon.

        🦄

        Äkkipikaistuksissaan ei kerkiä ajattelemaan tarpeeksi ja purkaa vihaansa vähemmän oikeaoppisesti, väärään suuntaan, harhalaukauksin. Saattaa ampua yli tai ohitse.

      • Anonyymi
        WelcomeToMyWorld kirjoitti:

        Äkkipikaistuksissaan ei kerkiä ajattelemaan tarpeeksi ja purkaa vihaansa vähemmän oikeaoppisesti, väärään suuntaan, harhalaukauksin. Saattaa ampua yli tai ohitse.

        Tuo on totta, mutta viha on harvoin nopeasti ohitse menevä tunnepurkaus.

        🦄

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on totta, mutta viha on harvoin nopeasti ohitse menevä tunnepurkaus.

        🦄

        Niin, mietin mitä vihaan, Viha on kuitenkin melko rasittavaa kanniskella.
        Pitkävihainen on kyll omaperäisyydessään tosi järisyttävän perään antamaton.
        Viha yleensäkin pitkittyessään - huhh@hhei!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysymykset siitä, mitkä asiat ovat väärin ja mitkä oikein, ovat suurilta osin mielipidekysymyksiä.

        🦄

        Aivan, juu juu…🤭

    • Vaikka elämässä on ollut myös paljon synkkiä ja vaikeita aikoja onnellisten ja hyvien kanssa ja elämä opettanut kovalla kädellä niin ilman niitä kokemuksia ja opetuksia en olisi se ihminen kuka nyt olen. Ja pidän erittäin paljon siitä ja arvostan sitä millaiseksi ihmiseksi olen kasvanut.🙂.

    • "Mitä ajattelet? Työnnätkö muistot syrjään, kun päätät liikkua eteenpäin, vai uskallatko katsoa läpi, mitä olet kokenut ja tuntea kiitollisuutta?"

      En työnnä muistoja syrjään. - Käyn läpi ja käsittelen kaikki tunteeni, vaikka se olisi kuinka ahdistavaa ja raskasta, ja olen päässyt eteenpäin. - Välillä tuntuu, että hukun, mutta sitten taas jalat ottavat pohjaan, saan pään pinnalle ja pystyn hengittämään. - Joka päivä olen vahvempi, energisempi ja tunnen, että olen elossa.
      Muistot kulkevat aina mukana, mutta olen iloinen yhteisistä vuosista ja kiitollinen siitä, että sain kokea rakkauden ja elää sitä todeksi yhdessä hänen kanssaan.
      En olisi sama ihminen ilman häntä.

      • Anonyymi

        Onpa helpon kuuloista. Vaikutat hirmu valmiilta ihmiseltä. Pystyt käsittelemään kaikki tunteet, vaikka välillä tuntuu hukuttavalta. Ihailtavaa.

        Kun luen vastaustasi, tuntuu kuin lukisin yves rocherin kuvastoa. ”Joka päivä olen vahvempi, energisempi ja tunnen, että olen elossa.”

        En koe olevani mitenkään erilainen.
        Olen aina tuntenut vahvasti ja tiedän, että mitään niistä ei minun pidä siirtää sivuun, vaikka kuinka haluaisin helpomman tien. - Kyllä ne käsitelemättömät tunteet; pelot, surut, yksinäisyys, pettymys, viha, epäoikeudenmukaisuus ja mitä vielä.. ne nousevat pintaan jollakin toisella hetkellä ja saattavat olla vielä voimakkaampia ja ahdistavampia. Ne on syytä vain elää silloin, kun on niiden aika.

        Tällä hetkellä koen, että sisälläni on rauha, mutta ei se sitä takaa, etteikö huomenna voisi nousta vielä uusi tunnemyrsky.
        Ne myrskyt ovat kuitenkin koko ajan olleet jo lievenemään päin ja muuttuvat varmasti ajan myötä pelkästään vähän pilvisemmiksi päiviksi, jolloin silloinkin saattaa aurinko pilkahdella.

    • Elämä on sarja ryhdikkäitä korjausliikkeitä, muutoin mennään autopilotilla. Voimani ammennan ylisuuresta itsetunnosta, jonka nuorena itselleni rakensin.
      ____________________________________________________

      Laurie Anderson -Walking and Falling

      You’re walking. And you don’t always realize it,
      but you’re always falling.
      With each step you fall forward slightly.
      And then catch yourself from falling.
      Over and over, you’re falling.
      And then catching yourself from falling.
      And this is how you can be walking and falling
      at the same time.

    • Anonyymi

      Riippuu millaisesta menetyksestä ja surusta puhutaan. Kaikesta en osaa varsinaisesti kiitollisuutta tuntea. Mielestäni tuota kiitollisuus-sanaa tungetaan nykyään joka paikkaan vähän liikaakin aivan kuin se olisi jonkinlainen taikasana, jonka avulla jokainen meistä saavuttaa onnellisuuden.

      • Anonyymi

        Sähän voit tunkea tilalle ihan minkä tahansa sanan, mä en nyt muuta keksinyt kuvaamaan sitä tunnetta. Kiitollisuutta voi tuntea olematta mitenkään erityisen onnellinen.

    • Anonyymi

      Muistot...herättävät mielikuvia menneestä ja tuovat pintaan lähinnä halun unohtaa suurin osa. Tavallaan silti osasta tuntee jopa kiitollisuutta siitä huolimatta että ne ovat satuttaneet, jotain on ollut tyhjää tilaa täyttämässä joskus...Mitä tulee negatiivisen ajattelun kautta voimavarojen löytämiseen niin se touhu on täysin itsensä pettämistä ja pelkkää hiillokseen puhaltamista. Elän nykyhetkessä, eläen tätä päivää, muistot levätköön lokeroissaan, tämä päivä on nyt

    • Anonyymi

      Tiellä ken vaeltaa hän aaseilla ratsastaaaa

    • Anonyymi

      Kiitollisuus syntyy elämänkirjaan päätymisestä. Se tunne kun pelastetaan ja aikaa leikkaa yksin Jumala.

    • Anonyymi

      Vanhan testamentin papisto joutui aina tekemään parannusta ennen palvelustaan. Nykyään kansa vihaa sitä mitä pitäisi tehdä. Siis pitäisi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1472
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      182
      1201
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      105
      1127
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      69
      835
    5. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      57
      822
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      781
    7. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      49
      770
    8. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      751
    9. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      666
      697
    10. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      689
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      647
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      632
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      9
      625
    14. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      598
    15. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      593
    16. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      585
    17. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      561
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      553
    19. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      544
    20. On upeaa olla

      PerusSuomalainen 👍 ja tehdä töitä Suomen ja Suomalaisten hyväksi 👍
      Pyhäjärvi
      218
      536
    Aihe