Piilottaisitteko kumppaninne?

Tuli tuosta Harmiksen muotipläjäysaloituksesta mieleen eräs tarina vuosien takaa, kun naisystäväni kysyi minulta, saako hän pukea baari-iltaan paljastavahkon paidan.

Mulle kysymys oli outo. Mutta hänen aiempi miesystävä oli kieltänyt seksikkään pukeutumisen julkisilla paikoilla.

Lisäksi hän ei saanut tanssia muitten miesten kanssa, eikä jutellakaan muitten miesten kanssa, jos mies ei itse ollut paikalla.

Minä en käsitä oikeasti mitä tälläisellä käytöksellä ajetaan takaa? Estetäänkö sillä mahdollista pettämistä? Tai että se nainen viedään tuosta vaan jonkun muun miehen toimesta?

Ihan kuin polkupyörästä ottais pois pumpun, niin se estäisi renkaan puhkeamisen? 🤣

124

800

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minunsta kaikkein huvittevinta tuossa käytöksessä on, että hyvin usein tasan samojen ihmisten, jotka vaativat, ettei kumppani saa pukeutua jotekin tietyllä tavalla, kuulee sitten kehuvan muiden pukeutumista jne. Hyvin usein heidän kuulee myös moittivan, kun ei se oma kumppani ole enää niin "näyttävä". Ihmiset osaavat olla järkyttävän ristiriitaisia käytöksessään.

      • No mietin, että onko kyse ihan alistamisesta? Pitää alistaa toinen, että kokee itse olevansa "ohjaimissa"?

        Ihmisen tunteet kyllä teetättää vaikka mitä älyyttömyyksiä, jos niitä ei tiedosta itse...ja siinä varsinkin miehillä on työnsarkaa, jos käytös on yllämainittua...tunteistahan se johtuu.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No mietin, että onko kyse ihan alistamisesta? Pitää alistaa toinen, että kokee itse olevansa "ohjaimissa"?

        Ihmisen tunteet kyllä teetättää vaikka mitä älyyttömyyksiä, jos niitä ei tiedosta itse...ja siinä varsinkin miehillä on työnsarkaa, jos käytös on yllämainittua...tunteistahan se johtuu.

        Jotain sellaista se luultavasti on, tietoista tai tiedostamatonta. Osalla on tarve kontrolloida, osa on varmaan myös puhtaasti epävarmoja ja mustasukkaisia. Osalla se voi myös olla jotain kasvatukseen liittyvää, että "varattu" nainen ei saisi pukeutua jollain tavalla. Kyllä tuohon luultavasti useampia syitä löytyy, mutta kaikkiin noihin pätee se, että oma toimintansa pitäisi kyetä itse tiedostamaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo, no olipa syy mikä tahaansa, niin rankkaa tuollainen on itselle, jos täytyy vahtia toisen elämistä/tekemisiä/olemisia...🙄

        Ja raskasta se on myös tuollaisen kumppanina olla.

        Mulla itsellä lasten äiti oli tuollainen kontolloija ja ei enää ikinä sellaista tule...kyllä tunnistan sellaiset tyypit heti ja turnoffit tulee välittömästi.

        Virallista suhteesi palstaan niin murheita ei tule.

      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        🍑 ­N­­y­­m­­f­o­­m­­­a­a­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Feministisen miesvihan lietsontako tämänkin tyhjänpäiväisen avauksen takana on?
      Haetko jälleen palstafemakoiden suosiota?🤭

      • Anonyymi

        Luuletko, että niset muka eivät tekisi tuota ihan samaa? Todellakin tekevät, ihan yhtälailla kuin miehetkin, vaikkakin se on yleensä erityylistä kun miehillä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Luuletko, että niset muka eivät tekisi tuota ihan samaa? Todellakin tekevät, ihan yhtälailla kuin miehetkin, vaikkakin se on yleensä erityylistä kun miehillä.

        Vastaamps tässä molempiin. Kyllä, jotkut naisetkin tekee jotain vastaavaa.

        Mutta lähinnä se naisten uhkailu ei ole yhtä uhkaavaa keskimäärin.

        Mutta vaikka aloitus on sukupuolisesti suunnattu miesongelmaiseksi, voi siihen vastata joku nainenkin ja kertoa miksi haluaa piilottaa mieskumppaninsa. En ole kieltänyt sitä.

        No miten nainen muka noin keskimäärin edes kykenisi olemaan yhtä uhkaava kuin mies? Ainamoinen amatsoni ja mörssäri saa olla, jos nainen oikeasti kykenee olemaan erittäin uhkaava tai sitten pitää olla sitä tyyppiä, joka vaikuttaa olevan aidosti päästään kunnolla sekaisin. Ei sellaisia naisia oikeasti ihan hirveästi ole, jotka edes kykenevät olemaan hirveän uhkaavia. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö nainenkin voisi tehdä todella pahoja juttuja, mutta yleensä naisten uhkailut ovat erilaisia. Ne on enemmän ja pikemmin sitä, että "jätän sut" kuin "tapan sut".

    • Anonyymi

      Idiootteja kyllä löytyy kummastakin sukupuolesta, sekä lisäksi näistä kolmansista ett neljänneksistä + vielä niitä joista meillä ei vielä tietoa ole jaettu. Ei edes Setan toimesta, ja luterilainen kirkkokin vaikenee, ettei syytetä ??? ties mistä!

      Tunnetusti mä kannatan sananvapautta ja niin tässäkin asiassa. On myös jokaisen oma asia minkälaisissa asusteissa kulkee. Kunhan nyt jotain on yllä, julkisesti esiintyessään. Pois sulkien stripparin ammattia harjoittavat esiintyjät, esim. yökerhoissa.

      Mutt kyllä minäkin jotain tuosta pukeutumis pakosta tiedän; asun samassa kiinteistössä isäni kanssa. Hän kuvittelee voivansa vaikuttaa vielä mun pukeutumiseen. Oikeesti vaikuttaakin; esim. verkkosukkahousuja en taatusti tykkää käyttää. Mutt aivan kiusallanikin saatan sellaiset pukea jalkaani, lähtiessäni kauppareissulle, tekemään ruokaostoksia kesäaikaan.

      Parin km päässä kotoa, ajan linja-autopysäkille ja riisun ne jaloistani, nousematta edes autostani. Lapsellista käytöstä; tiedän! Mutt jollei Faija jaksaisi aina saarnata mikä on sopivaa... ja mikä ei missään nimessä; käy laatuun!
      Siis juuri noilla sanoilla; EI käy laatuunsa!

      Siis jotkut toiset naiset voivat tehdä niin; mutt ei hänen tyttärensä, ei ainakaan julkisesi! No, Urpilaisen verkkosukkahousuista on meillä ollut muutama riita!
      Naisministeri saa käyttää niitä, vaikka eduskunnassa, mutt mä en edes kauppamatkalla! Lapsellista, mutt mä jaksan pitää asiasta oman kantani esillä!
      Mä olen aikuinen nainen jo, enkä isin pikkutyttö; jota voi komennella mielensä mukaan! Komentelee kyllä; mutt sillä on ihan päinvastainen vaikutus!

      Ihan yleisesti ottaen, mä yritän aina pukeutua asian mukaisesti, mikä nyt mihinkin paikkaan milloinkin sopii! Häät tai synttärit, pukeutua voi hieman rennommin ja värikkäämmin kuin hautajaisiin; yleensä tummin sävyihin kuten aina on ollut tapana tehdä. Ja metsään; mitä nyt vanhoja romppeita milloinkin päälle löytyy, pääasia; ettei risut raavi tai hyttyset syö! Laskettelurinteeseen asian mukaiset varusteet, ihan oman turvallisuuden vuoksi. Viimeisen muodin mukaisia niiden ei tarvitse olla.
      trollikka

      • No mä muistan, kun mun tytöllä oli sellainen "bitch-aika", että piti laittaa napapaitaa ja pikkushortsia, missä puoli persusta vilkkui...

        Mua ei niinkään se seksikkyys lapsella haitannut, vaan se, mitä se aiheuttaisi joissain ääriaineksissa.

        Nyt lähes aikuisena sais pukeutua miten hsluaa. Tosin itse pitää niitä teiniaikojaan noloina. 😄

        Mä en kummemmin ole saanut naisilta pukeutumisohjeita ikinä. Ehkä mutsi on joskus neuvonut pukujutuissa, mut sekin vaan neuvoja.

        Mun exä kyllä ei halunnut päästää mua yksin ulos illalla. Ja jos pääsinkin, niin viestiä pukkas kokoajan ja kiukkuili koko ajan. Piti juoda tietyn verran vaan ja minuuttiaikataulu ja jos joku ei mennyt (ei ikinä mennyt) hänen sääntöjen mukaan, ei seuraavaa kertaa meinannut tulla, koska "en osaa käyttäytyä"... eli on niitä kummassakin sukupuolissa...

    • Anonyymi

      Tuo on kontrollointia, henkistä väkivaltaa. Antaisin tuommoiselle määräilevälle miehelle heti lähtöpassit.

      • Joo. Olis kuitenkin kiva tietää oikeasti, että joku kertoisi, miten tuollaisella kontrolloinnilla voisi jotain hyvää saada aiksiseksi. 🤔

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Joo. Olis kuitenkin kiva tietää oikeasti, että joku kertoisi, miten tuollaisella kontrolloinnilla voisi jotain hyvää saada aiksiseksi. 🤔

        Olisi myös kiva, että joku kertoisi miten ihmeessä suostuu kontrolliin. Ehkä kontrolli sekoitetaan rakkauteen 🙄

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisi myös kiva, että joku kertoisi miten ihmeessä suostuu kontrolliin. Ehkä kontrolli sekoitetaan rakkauteen 🙄

        No mä voin kertoa.

        Mä luulin, että se kuuluu suhteeseen. En tiennyt silloin mistään muusta. Aikanaan kyllä rupesin tajuamaan, että se ei ole oikein. Mutta yleensä siihen ajaudutaan. Olin varmaan itsekin itsestäni epävarma silloin.

      • Anonyymi

        Yli 70 vuotiaalle miehelle, joka on isäni ja asuu samalla tontilla -> toisessa rakennuksessa.
        Kaiken lisäksi, mä hoidan heidän talouttaan, äitini sekä isäni hyvinvoinnista olen vastuussa nykyään. Mulla on omat sitoutumukset, vanhempieni suhteen, kumpikin monisairauksellinen, eivät tule toimeen keskenään. (tarvitsevat apua päivittäin)
        Tosin Faija toisinaan on lapsenvahtina Mimmille, kun mulla on jotain muuta tekemistä.

        Perhesiteet ovat joskus mutkikkaita, mutt kaiken kaikkiaan (EN VALITA) itse olen valintani näin tehnyt... kunhan rutisen! ;)
        trollikka

    • Anonyymi

      No miksi ihmiset käyttää vihkisormuksia? Muille halutaan kertoa että ollaan naimisissa.

      Naimisissa olevan ei pidä käyttäytyä kuten sinkun. Tanssia muiden kanssa ja niin eespäin.

      • No miksi ei voisi tanssia? Ja mä en pitänyt sormusta, kun töissä ei saanut pitää kelloja ja sormuksia. (Sähkäri) niin enpä niitä pitänyt muutenkaan.

        Jos mä vielä menisin naimisiin, niin varsinkin silloin olisin jo sitoutunut vahvasti. Ei sitä enää millään tempuilla tarttis korostaa.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No miksi ei voisi tanssia? Ja mä en pitänyt sormusta, kun töissä ei saanut pitää kelloja ja sormuksia. (Sähkäri) niin enpä niitä pitänyt muutenkaan.

        Jos mä vielä menisin naimisiin, niin varsinkin silloin olisin jo sitoutunut vahvasti. Ei sitä enää millään tempuilla tarttis korostaa.

        NYKYÄÄN tanssiminen vastaa pettingiä jollet satu tietämään. Ja varatuita yritetään vielä enemmän kuin sinkkuja

      • Anonyymi kirjoitti:

        NYKYÄÄN tanssiminen vastaa pettingiä jollet satu tietämään. Ja varatuita yritetään vielä enemmän kuin sinkkuja

        No jos tanssimisella kumppani viedään, saa mennäkin, jos ei osaa itseään hallita houkutuksilta... 🤣

    • Anonyymi

      Mielenkiintoinen kysymys :) Ei minulle koskaan selvinnyt mikä poikaystäväni motiivi oli. Itse uskoin siihen asti, että kyse oli myötähäpeästä, kunnes kerran Roomassa yksi seurueen naisista oli puketunut samanlaiseen hatuun ja jossakin vaiheessa myöhemmin iltaa kuulin toisen miehen suusta, miten hän muisteli mukavaa naista, " jolla oli se kiva hattu" :) Ajattelin silloin, että miehissä ja naisissa on eroja. Joku pelkää erottumista, joku ei pelkää olla esillä, joku ei pelkää olla olla oma itsensä ja toinen pelkää senkin puolesta

    • Anonyymi

      Et taida tietää miten röyhkeitä miehet yöelämässä ovat. Jos joku nainen on varattu, vielä törkeämpiä. Hyvät ohjeet on ollu.

      • Anonyymi

        Tämän voin kyllä täysin allekirjoittaa.
        Huomaa, kun monesti yksin liikkuu, niin ei tahdota millään uskoa. Tullaan väkisin vaikkapa tanssimaan seuraksi ja pikkuhiljaa lähemmäs. Hermot menevät toisinaan, kun haluaisi tanssia ihan yksin tai vain naisten kanssa.

    • Onhan tuota tullut tehtyä. Painottunut yleensä syksyyn tai pikkujouluaikaan. En niinkään muiden iskuyritysten takia vaan kylmää iltaa vastaan. Kun on lähtenyt tyttöjen iltoihin tai pikkujouluihin niin pitänyt muistuttaa että taksitolpalla voi joutua pidempäänkin odottamaan. Joko siten on todennut että näillä ei ehkä tarkene tai sitten on käynyt niin että m184 on soitettu yöllä hakemaan.

    • Anonyymi

      Entä jos olisi toisinpäin? Dissen löytää ihanan morsiamen mutta siinä on se että onkin kääntynyt muslimiksi ja haluaa pukeutua burkhaan niin että silmät vaan vilkkuu kaavusta. Miten disse sen ottaisi? kävisikö taistoon naisen oikeuksien puolesta vai antaisiko morsiamen kulkea burkhassa koska niin haluaa tehdä?

      -harmiseikirj-

      • Anonyymi

        Sivusta totean, että sen naisen käännynnäisyys ei selvästikään olisi kovin aito lajia, jos olisi ei muslimia huolimassa. Muslimiksi syntynyt voi olla hyvinkin maallinen ja maallistunut, mutta miksi hitossa kukaan kääntyisi johonkin uskoon ja olisi sitten hyvin maallistunut ja väliinpitämätön sen oppien suhteen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä se nainen toivoisi että dissekin ajan kanssa kääntyisi muslimiksi :D Naisethan on niin kovia jännämiestenkin kohdalla uskomaan että se "paranee" niin varmaan nainen voisi dissenkin uskoa muuttavansa.

        Et näköjään tiedä mitä se Koraani oikeasti tuosta asiasta sanoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä se nainen toivoisi että dissekin ajan kanssa kääntyisi muslimiksi :D Naisethan on niin kovia jännämiestenkin kohdalla uskomaan että se "paranee" niin varmaan nainen voisi dissenkin uskoa muuttavansa.

        -harmiseikirj-

        No hyvä, kyllä sä sitten näköjään kuitenkin tajuat mitä eroa on uskonnollisella pukeutumisella ja pukeutumisella yleisellä tasolla. Ei "seksikäs pukeutuminen" ole mitenkään erityisen kritillinenkään traditio, että eipä tuo burkha yleensä myöskään mikään muotikannanotto ole.

      • Anonyymi

        Jaa niin että jos nainen pukeutuu körttihameeseen, niin sä alkaisit vaatimaan häneltä toisenlaista pukeutumista? Miksi ylipäänsä alkaa millekään ihmisen kanssa, jota olisi jokin pakottava tarve alkaa muokkaamaan eri ihmiseksi ja jonka pukeutuminen ei edes kelpaa?

        En minä mitään vaatisi, kukin pukeutukoon miten tykkää paitsi tietysti yleisen hyvän maun rajoissa. Kyllähän se jos vaikka vaimo olisi ja se ihan p..se paljaana haluaisi kulkea vähän noloa olisi ja aiheuttaisi myötähäpeää, tosin semmoinen tuskin vaimoasteelle edes pääsisi.

        Miksi sitten pariutuisit sellaisen kanssa, joka ei sinusta täytä edes "yleistä hyvää makua"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitten pariutuisit sellaisen kanssa, joka ei sinusta täytä edes "yleistä hyvää makua"?

        En tietenkään pariutuisi semmoisen kanssa.

        -harmiseikirj-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tietenkään pariutuisi semmoisen kanssa.

        -harmiseikirj-

        Eli miksi pariutuisit sellaisen kanssa, jonka pukeutumiseen sun tarvitsisi puuttua? Miten edes voi ihastua ihmiseen, jonka pukeutuminen tuntuu sellaiselta, joka pitäisi muuttaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli miksi pariutuisit sellaisen kanssa, jonka pukeutumiseen sun tarvitsisi puuttua? Miten edes voi ihastua ihmiseen, jonka pukeutuminen tuntuu sellaiselta, joka pitäisi muuttaa?

        Niin kuten sanoin en pariutuisi semmoisen kanssa. Ainoastaan jos jossain tilanteessa tutustuisin vaikka burkanaiseen ja toteaisin oikein hyväksi naiseksi niin ehkä sitten ja saattaisin sanoa että minulle se on ihan ok vaikka löysääkin burkaa, minun takia sitä ei tarvitse pitää.

        -harmiseikirj-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä se nainen toivoisi että dissekin ajan kanssa kääntyisi muslimiksi :D Naisethan on niin kovia jännämiestenkin kohdalla uskomaan että se "paranee" niin varmaan nainen voisi dissenkin uskoa muuttavansa.

        -harmiseikirj-

        ai Dissekö pukeutuisi burkhaan, no en usko, että niin pitkälle menisi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ai Dissekö pukeutuisi burkhaan, no en usko, että niin pitkälle menisi

        Ei muslimiuskonnossa miesten tarvitse burkaan pukeutua.

        -harmiseikirj-

    • Kyllä minun mieheni ovat jopa kehottaneet minua pukemaan ylleni vähän tyköistuvampaa vaatetta kun olemme lähteneet yhdessä viihteelle. Ovat olleet myös tyytyväisiä, mikäli ehostukseni on ollut arkista juhlavampaa ja huulipuna voimakkaan väristä. - Mutta en toki ole saanut lähteä muiden kanssa tanssimaan. - Jutteluun ei ole puututtu, etenkin jos he itse ovat olleet paikalla.

      • Anonyymi

        Oikeasti?
        Rajoittaneet tanssimistasi muiden kanssa?

        Meillä muori lähtee yksinkin / naisytäviensä kanssa lavoille ja minä olen tyytyväinen kun hakijoita ja muita tanssittajia riittää. Itsehän en juuri harrasta.

        -keinovaginamies-

        Oikeasti, kyllä. 🙂 - Kummankin miehen kanssa tuli tästä tilanteita/sanomista, joskus. He eivät siis halunneet nähdä minun tanssivan toisten miesten kanssa.

        - Vaikka toisen mieheni kanssa meillä oli kyllä myös tavallista esim. laivalla se, että minä jopa kehotin miestäni jatkamaan itsekseen iltaa vaikka aamuun asti, kunhan minä sain vetäytyä nukkumaan rauhassa puolilta öin. 😀 Ja kyllä hän bailasikin ja otti ilon irti elämästä. - Mutta siis toisin päin tuo ei olisi tullut kyseeseen. - Se oli minulle ihan OK. En kaivannut siinä mielessä "vapautta" yhtään enempää.
        Tiedän, että he halusivat vain näyttää toisille mitä heillä oli, tavallaan.

        - Kumpikin heistä joutui kuitenkin tyytymään siihen, että minulla on melko paljon arkeen liittyviä menoja myös iltaisin ja yöpymisiäkin yksin poissa kotoa. - En koskaan raportoinut niistä mitenkään. - Parisuhde perustuu kuitenkin vain luottamukseen.

      • Xena-183 kirjoitti:

        No kyllä mäkään en kovin hempeitä tansseja tanssisi muiden baisten kanssa, mutta joku diskoilu vois mennä...se ei ole kovin henkkohtaista.

        Samoin kuin jos nainen tykkäisi sellaisista valsseista, polkista tms perinteisemmistä tansseista, mitä itse en osaa, enkä tykkää liioin tanssia, voisi hän toki jonkun miehen kanssa tanssia. Ois vähän sama, kun itse pelaisin säbää sekaporukassa...

      • Anonyymi
        Xena-183 kirjoitti:

        Itse en ole kyllä koskaan kyennyt näkemään lavatansseissa mitään sellaista että se olisi mielipahaa aiheuttanut jos naiseni tanssii jonkun muun kanssa. Pikemminkin se on ehkä jopa hieman mielenkiintoista ;)
        Eihän sitä koskaan tiedä minkälaisiin mielenmaisemiin se parempi tanssittaja rouvan saa illan jatkoa ajatellen ;)
        Kahdestaan tanssitapahtumassa ollessamme tansimme siis molemmat muidenkin kanssa.

        No nykyäänhän meidän pelimerkit on jonkin verran tanssia vapaammatkin, niin kuin tiedät, mutta tarkoitan etten ammoisina aikoinakaan ollut hänen harrasteitaan rajoittamassa. Naapuristakin on joskus tanssittaja löytynyt ja minä olen saanut jäädä tyytyväisenä kotiin :)

        Jos ei ole luottamusta, ei ole mitään. Olenkin muorille aina sanonut että kun paremman löydät, niin heti kannattaa vaihtaa. Ei ole vieläkään vaihtanut :))

        -keinovaginamies-

      • Disseisback kirjoitti:

        Mitä tarkoitat hempeällä tanssimisella? Niinkuin "hitaita", vai? - Juu, en minäkään parisuhteessa ollen tanssisi kiinni toisessa miehessä ja antaisi hänen käsiensä vaellella ties missä. 🙂 Mutta kyllä minusta hyvän viejän kanssa tiivis tango tai poskivalssi olisivat ihan ok, vaikka ymmärränkin, että puolison voisi olla ikävä sitä katsella. - Minusta tanssissa tärkeintä on rytmi ja liike sekä etenkin se musiikki. Eikä se välttämättä ole seksuaalista. On vain se rytmi ja liike yhdessä tanssiparin kanssa. Ajatukset voivat siis olla jopa ihan muualla kuin juuri siinä parissa. 🙂

        Niin, siis hitaat vois olla sellainen, missä ollaan aavistuksen verran siinä rajalla jo. Jotkut tangot ja muut, kun itseltä ei edes onnistu, niin ois jotenkin älytöntä kieltää toista tsnssimasta, jos kerran tykkää. Koitin hakea termiä, mutta lavatanssit se taitais olla.

        Toki myös nämä flsmengot, tangot ja muutkin menee samaan gategoriaan.
        Pidän niitä harrasteena, missä säbää... kyllähän siinäkin sekasakilla naisen kanssa itse vääntää...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Itse en ole kyllä koskaan kyennyt näkemään lavatansseissa mitään sellaista että se olisi mielipahaa aiheuttanut jos naiseni tanssii jonkun muun kanssa. Pikemminkin se on ehkä jopa hieman mielenkiintoista ;)
        Eihän sitä koskaan tiedä minkälaisiin mielenmaisemiin se parempi tanssittaja rouvan saa illan jatkoa ajatellen ;)
        Kahdestaan tanssitapahtumassa ollessamme tansimme siis molemmat muidenkin kanssa.

        No nykyäänhän meidän pelimerkit on jonkin verran tanssia vapaammatkin, niin kuin tiedät, mutta tarkoitan etten ammoisina aikoinakaan ollut hänen harrasteitaan rajoittamassa. Naapuristakin on joskus tanssittaja löytynyt ja minä olen saanut jäädä tyytyväisenä kotiin :)

        Jos ei ole luottamusta, ei ole mitään. Olenkin muorille aina sanonut että kun paremman löydät, niin heti kannattaa vaihtaa. Ei ole vieläkään vaihtanut :))

        -keinovaginamies-

        Olet siis ymmärtänyt tanssin syvimmän olemuksen. Sen mielenmaiseman, mihin siinä voi parhaimmillaan päästä. - Sitähän sanotaan, että hyvä laulajakin voi lämmittää naisen valmiiksi omalle miehelleen, vaikka miehen sanoja ei löytyisikään tai hän ei olisi sulava sanoissaan. - Tuo 'niin kuin tiedät' meni minulta vähän ohi, mutta en taida halutakaan tietää.. 😉
        - Ilmeisesti tämä luottamusasia on sellainen, minkä myös ymmärrämme samoin. 👍

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No kyllä mäkään en kovin hempeitä tansseja tanssisi muiden baisten kanssa, mutta joku diskoilu vois mennä...se ei ole kovin henkkohtaista.

        Samoin kuin jos nainen tykkäisi sellaisista valsseista, polkista tms perinteisemmistä tansseista, mitä itse en osaa, enkä tykkää liioin tanssia, voisi hän toki jonkun miehen kanssa tanssia. Ois vähän sama, kun itse pelaisin säbää sekaporukassa...

        Siis jotkut yökerhojen diskojen loppuiltojen hitaat on vähän eri asia, mutta en minä ainakaan enää 23 ikävuoden jälkeen ole sellaisissa käynyt, eikä ole muorikaan.
        Eikö nuo tuollaiset ole ihan kakaroiden hommia joissa haetaan sitä elämän ensimmäistä tai toista ihanuutta ja yleensä vielä päissään? Kirjoitin ihan oikeasta tanssin harrastamisesta ja lavatansseista.

        -keinovaginamies-

      • Disseisback kirjoitti:

        Niin, siis hitaat vois olla sellainen, missä ollaan aavistuksen verran siinä rajalla jo. Jotkut tangot ja muut, kun itseltä ei edes onnistu, niin ois jotenkin älytöntä kieltää toista tsnssimasta, jos kerran tykkää. Koitin hakea termiä, mutta lavatanssit se taitais olla.

        Toki myös nämä flsmengot, tangot ja muutkin menee samaan gategoriaan.
        Pidän niitä harrasteena, missä säbää... kyllähän siinäkin sekasakilla naisen kanssa itse vääntää...

        Juuri sitä tanssi voi hyvinkin olla. Harrastus. Vaikka pari kertaa viikossa hyvää hikiliikuntaa 👍 Ja näkyy lavoilla nykyään enenevässä määrin myös naispareja. Osa ehkä oikeita pareja, mutta osa vain miesviejien puuttuessa, kun kuitenkin tanssimaan on tultu.

      • Anonyymi
        Xena-183 kirjoitti:

        Olet siis ymmärtänyt tanssin syvimmän olemuksen. Sen mielenmaiseman, mihin siinä voi parhaimmillaan päästä. - Sitähän sanotaan, että hyvä laulajakin voi lämmittää naisen valmiiksi omalle miehelleen, vaikka miehen sanoja ei löytyisikään tai hän ei olisi sulava sanoissaan. - Tuo 'niin kuin tiedät' meni minulta vähän ohi, mutta en taida halutakaan tietää.. 😉
        - Ilmeisesti tämä luottamusasia on sellainen, minkä myös ymmärrämme samoin. 👍

        😉🤐😋
        👍

        -keinovaginamies-

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis jotkut yökerhojen diskojen loppuiltojen hitaat on vähän eri asia, mutta en minä ainakaan enää 23 ikävuoden jälkeen ole sellaisissa käynyt, eikä ole muorikaan.
        Eikö nuo tuollaiset ole ihan kakaroiden hommia joissa haetaan sitä elämän ensimmäistä tai toista ihanuutta ja yleensä vielä päissään? Kirjoitin ihan oikeasta tanssin harrastamisesta ja lavatansseista.

        -keinovaginamies-

        Juu, mäkin alunperin ihan aikuisten tansseista...tosin oman kanssa voisin kieli korvassa farkkujen taskuista peppua kantaakin jonkun Bonnie Tylerin tahtiin. 🤣

      • Xena-183 kirjoitti:

        Juuri sitä tanssi voi hyvinkin olla. Harrastus. Vaikka pari kertaa viikossa hyvää hikiliikuntaa 👍 Ja näkyy lavoilla nykyään enenevässä määrin myös naispareja. Osa ehkä oikeita pareja, mutta osa vain miesviejien puuttuessa, kun kuitenkin tanssimaan on tultu.

        Joo. Kaverin vanhemmat ainakin joskus harrastivat tanssia. Mulle se lavaelämä aina on ollut muuta kuin jokin soidinriitti.

        Mä oon ollut vanhaan aikaan häissä ja peijaisissa. Ristiin rastiin siellä mentiin. 😊

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeasti?
        Rajoittaneet tanssimistasi muiden kanssa?

        Meillä muori lähtee yksinkin / naisytäviensä kanssa lavoille ja minä olen tyytyväinen kun hakijoita ja muita tanssittajia riittää. Itsehän en juuri harrasta.

        -keinovaginamies-

        Ihmettelen myös moista ahdasmielisyyttä, ettei muka saisi muiden kanssa tanssia.

        - Sheena

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmettelen myös moista ahdasmielisyyttä, ettei muka saisi muiden kanssa tanssia.

        - Sheena

        Keskimääräisesti ottaen suomalaisissa taitaa olla aika paljon näitä epävarmuuksia itsestään.

        -keinovaginamies-

      • Disseisback kirjoitti:

        Joo. Kaverin vanhemmat ainakin joskus harrastivat tanssia. Mulle se lavaelämä aina on ollut muuta kuin jokin soidinriitti.

        Mä oon ollut vanhaan aikaan häissä ja peijaisissa. Ristiin rastiin siellä mentiin. 😊

        Niin minäkin, lapsesta alkaen, olen käynyt juurikin peijaisissa ja samoin monissa sukulaisten syntymäpäivillä ja tietenkin häissä on tanssittu ja siten lavatanssit eivät nuorempana olleet lainkaan hassumpi tapa viettää aikaa viikonloppuina.
        - Nykyään tanssiminen lienee sen verran pienemmän joukon harrastus, että se tuntuu asiaa tuntemattomien mielestä kovinkin syntiseltä 😀 Juuri niin kuin sekajoukkueilla pelaaminenkin.

        No ehkä tietty porukka on rlänyt kauniit ja rohkeat-arkea. 😁

      • Disseisback kirjoitti:

        No ehkä tietty porukka on rlänyt kauniit ja rohkeat-arkea. 😁

        Niinpä.. Arkea, missä kaikki naiskentelevat ristiin rastiin, vaikka isoisänsä kanssa.. 😝

      • Xena-183 kirjoitti:

        Niinpä.. Arkea, missä kaikki naiskentelevat ristiin rastiin, vaikka isoisänsä kanssa.. 😝

        Joo. 😂

    • Anonyymi

      Ei ihan liity avaukseen kun noita en edes kumppaneiksi harkitsisi mutta kuvastaa aika hyvin millaisia tyylejä ja kumppaneita jotkut epätoivoiset miehet on valmiita hyväksymään:

      https://www.ess.fi/teemat/6449350

      https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/kirjailija-laura-paloheimo-uudesta-rohkeasta-aluevaltauksestaan-tienaan-paremmin-kuin-kirjoittamalla/1227564

      Tämä siis vain vastineena sille kun disse selvästikin yrittää johdatella että hän on hyvä ja suvaitsevainen ja kaikki muut miehet yrittää kahlita voimaantuneita naisia ja estää niiden unelmia esitellä kroppaansa julkisesti. Itsehän en edes lähtisi suhteeseen kovin esityshaluisen ihmisen kanssa vaan jokun maltillisemman joka luottaa ihan luonnokauneuteensa ja osaa ´pukeutus tilanteen mukaan. Juhliin toki näyttävästi korkkareissa ja meikeissä, arkena vähän hillitymmin vaikkei minua silloinkaan meikkaaminen haittaisi jos haluaa itseään vähän laittaa ja muuten on asiallinen, tärkeintä että osaa leipoa pullaa :)

      -harmiseikirj-

      • Anonyymi

        Minä oletan, että kyse ei ole lainkan mistään hyvyydestä tai suvaitsevaisuudesta. Kyse on pikemmin siitä, että miksi edes lähteä suhteeseen ihmisen kanssa, joka ei kelpaa omana itsenään. Tuollainen toisen vaateuksen ym. olemuksen moittiminen on pahimmillaan henkistä väkivaltaa. Onhan se nyt aivan naurettavaa, että ihminen ensiksi (muka) ihastuu henkilöön, joka on jotenkin olemukseltaan ihan vääränlainen tai (mikä on todennäköisempää) pyrkii muokkaamaan tätä pariutumisen jälkeen itselleenkin vähemmän viehättäväksi. Pahimmillaanhan nuo tapaukset tosian ovat sellaisia, että kuitenkin sitten itse aina jatkossakin vilkuilevat jatkuvasti sen tyylisten perään kuin se oma kumppani aluksi tutustuttaessa oli. Eli se sama tyyli edelleen viehättää, mutta se oma kumppani ei vain saa sellainen viehättävä olla. Ihan keroutunutta. toimintaa.

        Ihan samaa mieltä tuosta että kyllä se tyyli ja halut miten esiintyy tulee esille aika pian, jo ensitapaamisella voi päätellä paljon niin minusta tuo vähän turhaa vouhkaamista disseltä. Vähän varmaan haki sitä että patavanhoillinen harmis varmaan vastaa että ei saa pukeutua kuin h..a ja sitten olisi disse päässyt tuomistsemaan naisvihaista misogynistiä sankarillisesti :D

        Siis nimenomaan Disseltä erinomaisen hyvä kysymys, koska tuo on todella tavallista, että ihmiset toimivat noin ristiriitaisesti kuin Disse kuvaa. Miksi ihmiset toimivat noin, että oma kumppani ei enää kelpaa pariutumisen jälkeen sellaisena, kuin millaisena häneen on ihastunut, viakka kuitenkin kuolaa yhä vain sen saman tyylin perään? Mikä ihmeen järki tuossa käytöksessä on?

        Olisiko että pelkäävät menettävänsä? eivät ymmärrä että jos on mennäkseen menee jokatapauksessa.

        -harmiseikirj-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko että pelkäävät menettävänsä? eivät ymmärrä että jos on mennäkseen menee jokatapauksessa.

        -harmiseikirj-

        Ei tuokaan vaikuta oikein järjelliseltä syyltä. Jo itse sitten kuitenkin kuolaa edelleen sen samantyyppisten yksilöiden perään, niin miten se ainakaan auttaa siinä, etteikö tulisi jätetyksi? Jos se oman makunsa pystyy muuttamaan tai napsauttamaan päältä pois sen kuolaamisen niin okei, mutta kun valtaosa noista ei pysty tai edes yritä.

        Ei kai se järjellistä olisikaan mutta ihmiset on usein hölmöjä toimissaan, harva osaa toimia järjen ohjaamana.

        -harmiseikirj-

    • Anonyymi

      Pakotin mun ystävämiehen pukeutumaan pukuun, koska olin pyytänyt häntä aveciksi. Aika happamin mielin sitä lähti suorittamaan ja vielä kaupassa katselu pitkin hampain pukujen hintoja.

      Siltikin pelkästään hyvä mieli lopuksi tuli. Totesi jollekin tuntemattomalle, että kannattaa pukeutua siihen mitä naiset sanovat, vaikka tuntisi itsensä miten hölmöksi tahansa 🤭

      • Voi mies raukka. Lupautui seuraksi, mutta ei tajunnut kustannuksia. Ei varmaan sitten kehdannut enää peräytyäkään.

      • Anonyymi
        Palstakamu kirjoitti:

        Voi mies raukka. Lupautui seuraksi, mutta ei tajunnut kustannuksia. Ei varmaan sitten kehdannut enää peräytyäkään.

        Ei niin, mutta ei hän sitä myöhemmin enää katunutkaan. Vähän kuin olisi laitettu uimaan avantoon. Pahasti kirpaisi ja oli vastaan, mutta lopulta selviintyi ja piti kokemuksesta 😅

    • Anonyymi

      Jos mies oli kantasuomalainen, hän oli omistushaluinen. Jos mies oli muslimi, sinä olet rasistinatsi! Näin se menee.

    • Anonyymi

      Toki mattoon tai pressuun käärittynä, kuten hra Ullanlinna. No ei. Minusta kukin määrittelee itse tyylinsä ja habituksensa. Ja jos tanssimistakin pitää pelätä, niin viisainta jäädä kotiin puremaan kynsiään.

      Odottelee sitten uutisia miten kävi.

      Jasu

    • Jos toinen haluaa lähteä, hän lähtee. Ja vaikka paidan halkio olisi napaan asti auki tai päällä mikroshortsit, ei se toinen lähde mihinkään, jos oma motivaatio olla parisuhteessa on kunnossa. Usein nuo rajoittamiset johtuu sairaanloisesta mustasukkaisuudesta.

      Itse parisuhteessa en koe tarvetta vaikka tanssia hitaita kenenkään muun kuin oman miehen kanssa. Vaikka se olisi toiselle ok, en koe sitä itse oikeaksi lojaalisuusyistä ja sen takia etten halua aiheuttaa toiselle täysin turhaa epävarmuutta.

      • Mulla on muuten myös sama. Ei olis jotenkin oma juttu lähteä tanssimaan hitaita varattuna.

      • Haaveilija39 kirjoitti:

        Mulla on muuten myös sama. Ei olis jotenkin oma juttu lähteä tanssimaan hitaita varattuna.

        Ei varattuna halua olla kenenkään muun ”iholla” tai edes lähellä sitä. Yksi oikea riittää, sekin on jo enemmän mitä voi toivoa. 😁

      • Citrinella kirjoitti:

        Ei varattuna halua olla kenenkään muun ”iholla” tai edes lähellä sitä. Yksi oikea riittää, sekin on jo enemmän mitä voi toivoa. 😁

        Kuten tiedät vaikka on ”huono” liitto niin myös niissä järkevät pystyvät toimimaan niin kuin pitää..

        Muistan itse siis vaikka reilut 20v. Seurustelin, en jotenkin antanut itselleni lupaa jutella/tutustua ammattikoulun (luokkalaisiin poikiin🙈 sen jälkeen kun erosin niin olin paljon vapautuneempi.. enkä edes tiedä mistä tuo jäykkyys kumpuaa.. toki olen edelleenkin tosi varovainen.

    • Palstakamu

      Ite en tykkäisi, jos puoliso lähtisi baariin tanssimaan vieraiden miesten kanssa seksikkäissä hepenissä. Ehkä olen kalkkis, mutta olkoon niin.

      • Anonyymi

        Niin ... tämä on taas näitä odotukset/oletukset vs. todellisuus juttuja. En sano, etteikö osa naisista voisi varmasti toimia noinkin ja harrastaa tuollaisia juttuja, mutta itse en tunne yhtään naista, joka toimisi noin. Mun tuttavapiiriini ei ole ole koskaan kuulunut tuollaisia naisia, vaikka kaikki nyt eivät mitenkään moraaliltaan täydellisiä olekaan.

        Jos mun tuttavapiirini naiset lähtevät baariin tanssimaan, niin he eivät koskaan tanssi siellä miesten kanssa, vaan naispuolisten kavereidensa. Tämä pysyy samana, vaikka kyse olisi sinkkunaisesta. Jos baariin lähdetään naispuolisten kavereiden kanssa, niin mun tuttavapiirissäni siellä baarissa pysytään siinä seurassa ja vietetään aikaa siinä seurassa ja pidetään hauskaa siinä seurassa ja miehet eivät siihen hommaan kuulu. Ainakaan omassa tuttavapiirissäni ei kenelläkään ole sitten opiskeluaikojen ollut niin hirveästi aikaa ja mahdollisuuksia niihin "tyttöjen iltoihin" ja ystävien kanssa yhdessäoloon ja hauskanpitoon. Jos sieltä joku häipyisi jonkun ukon kanssa kutemaan ja rilluttelemaan, niin ei sitä tyyppiä edes pyydetä seuraavan kerran mukaan, kun ei sitä kerta kiinnosta yhteinen aika. Toinen syy on, että kaveria ei jätetä yksinään tai mihinkään epämääräiseen seuraan. Toisesta pidetään huoli, sillä tuolla liikkuu jos sun mitä hiipparia.

        Oletukset tosiaan voivat joskus ulkopuolisten ja noiden kumppaneidenkin puolelta olla, että siellä olisi miehillä jotain jakoa, mutta ei tosiaan ainakaan omassa tuttavapiirissäni ole.

        Vastasin vaan suoraan Dissen aloitukseen. En tiedä kuinka moni nainen todellisuudessa noin toimisi.

    • Siis itselleni ei koskaan ole tullut mieleenikään kysyä kumppanilta mitä voin pukea päälle.. 😳 20v. Olin kyllä baarissa rinnat ”esillä” siis lähinnä rintavako, mutta nykyään ei edes tulisi mieleen.😅. Tulee jotenkin liian alaston olo🙈 paljastelen nykyään enemmän jalkojani. pidän lyhyistä sortseista ja hameista.🤭

      Mutta siis tuollainen rajoittaminen on jo ihan kamalaa.. varmasti jää omat arpensa tuollaisessa suhteessa ollessa.

      Pukeutuminen ei kyllä vaikuta siihen haksahtaako johonkuhun toiseen vai ei.

    • Anonyymi

      Mies ei määrää minussa mitään.

    • Anonyymi

      Kenen käytöksellä? Naisen vaiko sen miehen?

    • Anonyymi

      Onhan noita pukijoita joskus nähty. Huonolla menestyksellä heille. Enemmän siihen malliin, että pitäis olla psljastavaa - nainen on esittelyä varten. Tai pitäis näyttää tyylikkäältä.. milloin mitäkin 🙄

      Yhden miespuolisen kaverini kanssa joskus aiheesta juttelin. Sen anoppi oli ostellut sille vaatteita, kun ajatteli ettei mies osaa itse pukeutua. Hällä oli itseään korostamaton rento tyyli...

      Kaverille kävi kerran niin, että sen työhön liittyvässä iltatapahtumassa oli pukukoodi. Miehensä olikin pukeutunut reilusti sen alle, vaikka tiesi tasan tarkkaan miten tärkeästä tapahtumasta oli kyse ja itsekin joutui työssään edustamaan, tunsi kyllä tavat ja pukeutumisesta oli sovittukin etukäteen. Sitä voi alistaa toista monella tavalla...

      xLiner

      • Jep. Kaikenlaista sitä on...

        Alkaa olee aika rapee keli. Nyt ei tartte muuta tehdä kuin pitää tulta päällä jossain pöntössä. 🥶

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Jep. Kaikenlaista sitä on...

        Alkaa olee aika rapee keli. Nyt ei tartte muuta tehdä kuin pitää tulta päällä jossain pöntössä. 🥶

        Jäätynyt helvetti..

        Mulla on tekemistä auton kanssa. Ei toimi moottorin lämmittimet. Tasaisin väliajoin käytän/ajan lämpöiseksi, jotta lähtee taas käyntiin hetken päästä. Hajoo vielä koko rotisko, sellaisia ääniä että 😬

        Naapuritalon autoilija manasi aamulla, ettei lähde Webasto käyntiin. Lähemmäs 30° pakkasta. Ajoon pitäis päästä. On niitä ongelmia muillakin.

        Töihin ei tarvitse lähteä tällä viikolla jos kaikki sujuu hyvin, mutta kisua täytyy käyttää lääkärillä ja lähipiirissä tarvitaan kovasti apua.

        Olisi niin mukava vaan käpertyä kotiin lämpöiseen, vaan eipä voi.

        Aivan varmasti tuo räpsä kilahtaa vielä tielle lopullisesti, kesken tärkeän menon... Aarhg.. 😖

        Itsekin joudun työjutuille, just pistin Nissanin webaston hönkimään. Otan laturin mukaan ja lataan töissä akkua siihen silläaikaa. Ei pitäisi olla iso juttu.

        Webastonkäyttö vie yleensä akkua, koska sisätilspuhallin menee päälle. Mä saan tuosta sen täysin 0-asentoon. Nyt laitoin... kun saan Nissanin käyntiin, annan sen pyöriä pihassa jonkinaikaa... sitten vasta lähden liikenteeseen.

        Kovia kelejä autoille nämä... iisisti pitää käyttää...ja kierrosta ehkä maltillisesti ja vauhtia vähän mutkiin jne...

        Saan onneksi tällä viikolla lohkolämmityksen kuntoon. Idiottivarma kovillakin pakkasilla tuo piuhalämmitys, noi webastot yms tuppaa usein temppuilemaan.

        Olen pysynyt autolla liikkeessä. Auto käy muutaman tunnin välein lämpöiseksi, lopuksi ajan aina edes muutaman kilsan lenkin, joskin useimmin lähemmäs tunnin matkan. Nyt on ollut hyvä hoitaa kaikki rästiasiat mitä en ole viitsinyt ajella aiemmin. Heräsin yölläkin käyttämään tuota, hyvin käynnistyi vielä ilta-ajon lämmöillä. Onneksi on hyvä akku.

        Taisin palelluttaa pari sormea parista kohtaa eilen, kun autoin kaveria lämmityksen ajastamisessa. Pidin lämmitystolpan kantta auki ilman hanskoja, niin nyt ne kosketuskohdat ovat kipeinä kuin palohaavat ja turvoksissa kuin ötökänpuremat. Oho, se kävi äkkiä. Täytyy tosiaan olla varovainen.

        No lohkolämppäritkin alkaa olla näillä keleillä vähän tehottomia. Webastoissa ongelmana on se, että se syö käynnistysakkua, mutta ylläpitolaturi on hyvä apu siihen. Laittaa pariksi tunniksi sen lataamaan, jos webasto on.

        Joo, kyllä saa olla tarkkana. Itselläkin oli korona ja se kävi keuhkoihin, eikä nämä kuivat kelit tee niille hyvää. 🙄

        "No lohkolämppäritkin alkaa olla näillä keleillä vähän tehottomia."

        Pöh, eiikä oo! Pakkasen kivuttua kolmenkympin ympäristöön täytyy vain lämmittää tupla-aika. Aina lähtee käyntiin 👍

        xLiner

      • Anonyymi kirjoitti:

        "No lohkolämppäritkin alkaa olla näillä keleillä vähän tehottomia."

        Pöh, eiikä oo! Pakkasen kivuttua kolmenkympin ympäristöön täytyy vain lämmittää tupla-aika. Aina lähtee käyntiin 👍

        xLiner

        Joo. Mutta teho on varsin pieni (500w) ja se lämmittää luonnollisella kierrolla... webasto pyörittää vettä pumpulla moottorissa ja se lämpenee 30 min aikana nopeammin ja paremmin... ja lämpöhävikki on pienempää.

        Mutta on se lohkolämppärikin jees...

        Mutta kyllä oli Nissani silti ankkajäässä. Tuossa on noita vaihelootia ja muita rautamötiköitä, että se ei hatkeen lämpeä.. 30 min webasto huuti ja ait 5 min 1500 kierroksella koko auto mölys pihassa, niin oli kuin kivireellä olis lähtenyt ajamaan. 30 pinnaa pakkasta täällä. 🤣

        Pitää kattilaankin hakee puita taas ja laitella tulet. Sit uuteen kiukaaseen pihslle tulet, että siitä hävii tehdasrasvat, sit 10 laatikkoa kiviä kellariin, vaha kiuas ulos ja uutta sisään. Muuraushommia ja sit suunnitella kiuas paikoilleen ja kytkeä savuhormiin. Sit pestä ja mättää 200 kg kiviä ja jos inhimilliseen aikaan kaikki valmista, kiuas tulille ja testimään löylyt. 😁

        Mä luulen, että tuohon kivimäärään on kiva viskellä vettä. 😁

    • Anonyymi

      Oikeasti uskollinen ei lähde itseään esitteleen pikkupikkubikineissä. Siinäkin on vastuu. Jos esittelee niin omalle miehelleen.💩

      • Anonyymi

        Ja oikeasti sitoutunut ei lähde edes bilettään ilman omaa miestään. Nääs kun ei kiinnosta😱💩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja oikeasti sitoutunut ei lähde edes bilettään ilman omaa miestään. Nääs kun ei kiinnosta😱💩

        💩 on sitten muuten nainen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        💩 on sitten muuten nainen!

        Mutta jos mies parisuhteessa on mulkku runkkari ja muita katselee nii sitten ykköset päälle ja kaikki huomio sata prossaa. Saa mitä ansaitsee.👍💩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta jos mies parisuhteessa on mulkku runkkari ja muita katselee nii sitten ykköset päälle ja kaikki huomio sata prossaa. Saa mitä ansaitsee.👍💩

        Sitä saa mitä tilaa.💩

      • Anonyymi kirjoitti:

        💩 on sitten muuten nainen!

        😂 mä tiedän kyllä yhden tyypin täällä joka saattaa kyseenalaistaa "naisena" oloa

      • Anonyymi
        E-Lukka kirjoitti:

        😂 mä tiedän kyllä yhden tyypin täällä joka saattaa kyseenalaistaa "naisena" oloa

        Pitääkö näyttää tissit?💩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö näyttää tissit?💩

        On muuten mitä näyttää.😜💩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On muuten mitä näyttää.😜💩

        Mielellään esittelen. On niin hyvin säilyneet😄💩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielellään esittelen. On niin hyvin säilyneet😄💩

        Mutta varo ettet tykahdu orgasmiisi🤭💩

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö näyttää tissit?💩

        Voi olla ettei se tyyppi usko sittenkään, tähän asti kuullun ja nähdyn perusteella 😁

      • Anonyymi
        E-Lukka kirjoitti:

        Voi olla ettei se tyyppi usko sittenkään, tähän asti kuullun ja nähdyn perusteella 😁

        Tyyppi on herännyt harhoistaan😉👍.💩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyyppi on herännyt harhoistaan😉👍.💩

        Ai luin väärin🙄ettei usko vieläkään? Ja mitä mukamas on nähnyt? Tuu katsoon rohkeasti vaan. Katsoa saa muttei koskea.😛💩

    • En piilottaisi, päinvastoin. Olisin ylpeä, ahdasmielisten pässien touhua suitsia toisen olemusta. Jos suhteessa on kaikki kunnossa, luottamus jne niin no problem. Sitäpaitsi mikä sen hauskempaa kuin seurata muiden ukkojen "vaivihkaisia" kuikuiluja 🙂

      • Anonyymi

        Olisipa ihanaa tuollainen mies joka nauttisi naisensa kauneudesta itsevarmana ja siihen oikeutettuna. Toki tietoisena siitä että on ainut ja ykkönen. Aivan kui siinä kuikuilette. Se olisi hienoa se.💩

        arvostan mieluummin kuin arvostelen, ei se kai kovin paha luonnevika ole 🙂

    • Anonyymi

      Pukeudun aina oman (hyvän) maun mukaan, se on selvä, eikä miehiltäni ole löytynyt mitään sanomista asian suhteen, siis pahaa/huonoa sanottavaa.

      Olen aika tarkka, ettei paljasta pintaa näy kovinkaan paljon ikinä koskaan. Jos menen tyttöjen kanssa jonnekin ja tiedän ettei paikalla ole yhtään ystävämiestäkään paljasta pintaa ei näy varmasti näy yhtään, ja korkokengätkin vaihdan vasta paikan päällä > turvajärjestely, ihan tarpeeksi riesaa tuntemattomista miehistä on tullut tästä huolimatta.

      Jokainen päättää itse kenen kanssa tanssii ja puhuu, sen pitäisi olla itsestäänselvyys .

      - Sheena

    • Anonyymi

      Kyllä näkyy pintaa ja rintaa sinkkuna ja parisuhteessa ollessakin. Jopa töissä. Mutta pointti on se että jos yhdessä ollaan niin yhdessä mennään. Tottakai. Parisuhteessa ei sinkkuilla. 💩

      • No useat ihmiset eivät sinkkuinakaan mainosta tissejään, eivätkä siten tarvitse muuttaa mitään käytöstä sinkkuna olemisesta, suhteessa olevaan...Ihan vaan vinkkinä.

    • Anonyymi

      Entä jos nainen olisi kassialman näköinen? Esittelisitkö hänet ylpeänä firman pikkujoulussa?

      • No jos olisin ylpeä kassialmasta, niin eikös hänet sitten ylpeänä esittelisi?

        Ottaisitko sinä itsellesi kumppanin, jonka ulkonäöstä et pidä?

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No jos olisin ylpeä kassialmasta, niin eikös hänet sitten ylpeänä esittelisi?

        Ottaisitko sinä itsellesi kumppanin, jonka ulkonäöstä et pidä?

        En tietenkään ottaisi. Mutta mitä tekisit jos valittu muuttuisi kasssialmaksi? Vetäisi lössiksi ulkonäkönsä suhteen ja piereskelisi sukujuhlissa, mutta muuten olisi kelpo valittu.

        Kas siinäpä kymysys, mitä tekisit?

        No eiköhän silloin olisi joku mielenterveysongelma tai muu päällä. Kyllä nyt pitää aikuisen osata käyttäytyä.

        Juttulutuokio asiasta ja jos ei selviä puhumalla, sitten pitää miettiä erisuuntiin lähtöä vaikka.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No eiköhän silloin olisi joku mielenterveysongelma tai muu päällä. Kyllä nyt pitää aikuisen osata käyttäytyä.

        Juttulutuokio asiasta ja jos ei selviä puhumalla, sitten pitää miettiä erisuuntiin lähtöä vaikka.

        Samaa mieltä. Siksipä palaan otsikon kysymykseen että jotain rajaa sentään, mm. vilkkuva vesiraja tai esille pullahtamaisillaan olevat rinnat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. Siksipä palaan otsikon kysymykseen että jotain rajaa sentään, mm. vilkkuva vesiraja tai esille pullahtamaisillaan olevat rinnat.

        Jaa, eipä jaksa vääntää jonkun provoilijan kanssa.

    • En ole koskaan kysynyt miehiltä lupaa pukeutumiseen enkä ajatellut aloittaa nytkään. Mielipidettä voin kysyä, mutta kyllä aikuinen ihminen nyt itse osaa päättää, mitä päälleen laittaa. Pätee molempiin suuntiin.

      En ole tosin koskaan kulkenut missään erityisen tiukoissa napapaidoissa tai peppua nuolevissa minihameissa, joten jo sen puolesta aihe ei ole koskaan tullut edes puheeksi. Ehkä se olisi, jos pukeutuisin paljastavammin.

      • Anonyymi

        Miau?😽

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miau?😽

        Katsos, palstalemmikki ilmestyi rapsuteltavaksi. Sopivasti näin pakkaspäivänä 😊

      • Anonyymi
        Aletheias kirjoitti:

        Katsos, palstalemmikki ilmestyi rapsuteltavaksi. Sopivasti näin pakkaspäivänä 😊

        Hrrrrr 🐱

    • Anonyymi

      sopivin elämän kumppani disselle on matami-muumi-mamma.

      heh joo näin on 6o6uusd...

    • Anonyymi

      Jos aikuisella naisella on hyvä itsetunto, hänen ei tarvitse esitellä rintojaan ja muita muotojaan vieraille ihmisille.
      Kotona ja rannalla on eri pukeutuminen kuin muualla.
      Miksi pitäisi pukeutua kuin maksullinen nainen, jos ei sellainen ole?

      • Totta tuokin.

      • Anonyymi

        Tähän pystyn samaistumaan. Ehkä tässäkin toimii "vähän, mutta tyylillä" -periaate. Minusta se ei ole tyylikästä, jos naisella näkyy jalat, vatsa, rinnat jne. Tämä kuitenkin on vain oma mielipiteeni.

      • Just lukaisin iltiksesta kanye westin ja vaimon toilailuista ja syntyy vaikutelma siitä että vaimo pakotettaisiin näihin paljastuksiin, saatan olla väärässäkin. Joka tapauksessa jollakulla siellä liikkuu korvien välissä jotain sellaista mitä ei ainakaan hyväksi mauksi voi kutsua. Tai sitten on niin että vakka on tosiaankin löytänyt kantensa 🙄

    • Anonyymi

      Tulisi nyt edes -40 pakkanen, saisi naisetkin pukeutua seksikkäästi.
      Mikäs siinä olisi autoillessa karvahattu piässä ja katsella liikennevaloissa seksikkäitä naisia. Tosi pettynyt pitää olla jos ei -40 alitu, hikeehän tässä vielä pukkaa.

      • Anonyymi

        Kriiik, suojatien eteen pysähtyneen auton ovi avautui ja kuuluu kovaääninen vaatimus, naiset, reittä näkyville. Missä seksikkyys. Helevtin toppahousut.
        Sähköikkunat eivät pelitä, tiivisteet jäätyneet lasiin kiinni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      18
      3596
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      23
      2731
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      2165
    4. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      88
      1995
    5. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      19
      1946
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      26
      1612
    7. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      36
      1487
    8. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      32
      1482
    9. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1404
    10. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1364
    Aihe