Israelin tekemä kansanmurha jatkuu pikkulasten ja naisten tappamisella

Anonyymi-ap

Israelin "sota"joukot kännistivät uudestaan laajat hyökkäykset puolustukyvyttönien siviilien tappamiseksi Gazan keskitysleirissä.

https://yle.fi/a/74-20087956

Illalla fasitivaltio Israelin edustajat esiintyvät EBUn järjestämissä Euroviisuissa jossa Israelia kannattavat fasistit jatkavat propagandansa levittämistä Euroopan kansoille.

360

947

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Natsit aloittivat juutalaisten tuhoamisen ampumalla ja hautaamalla uhrit joukkohautoihin. Sama on toistunut Israelin tekemänä Gazassa. Koska saamme ensimmäiset kuvat kaasukammioiden käyttöönotosta vai riittääkö Israelilla USA:N lahjoittamia ammuksia ettei kaasua tarvita?

      • Anonyymi

        Edes natsit eivät olleet yhtä raakoja kuin musuterroristit, siksi suvakkinatsit fanittaa niitä.

      • Anonyymi

        Ketkähän niitä raketteja ampuu naisten ja lasten helmoista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunniamurhat Palestiinalaisilla muslimeilla. Israel on länsimaisten demokratioiden kaltainen demokratia. Muslimivaltioissa lapsiavioliitot, silpomiset, ympärileikkaukset ja naisten alistaminen huiveihin ja kaapuihin. Jopa naisten kivittämiset pettämisestä.
        Tätä kannattaa Suomen vasemmisto. Ollaan muka ihmisoikeuksien puolella.
        Tietävätkö mielenosoittajat edes kelle lippuja heiluttavat ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sama aikaa kun Europasta murhasi 6 MIL juutalaiset
        Juutalaiset elänyt tavallinen elämä Islami maailma

        Juuri näin!

      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        Sama aikaa kun Europasta murhasi 6 MIL juutalaiset
        Juutalaiset elänyt tavallinen elämä Islami maailma

        Musut oli yhteistyössä natsien kanssa juutalaisia vastaan ja jatkavat samalla linjalla edelleen, nyt mukana hamas, isis ja muut terroristijärjestöt.

      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        Sama aikaa kun Europasta murhasi 6 MIL juutalaiset
        Juutalaiset elänyt tavallinen elämä Islami maailma

        Musut oli yhteistyössä natsien kanssa juutalaisia vastaan ja jatkavat samalla linjalla edelleen, nyt mukana hamas, isis ja muut terroristijärjestöt..

      • Anonyymi

        Ja Suomi taisteli natsien rinnalla ja lähetti suomenjuutalaisia keskitysleireille.
        Lukekaa historiaa.
        Suomesta luovutettiin myös meidän avuksi tulleita virolaisia Neuvostoliittoon.
        Kyllä sitä täälläkin osataan kun yritetään pelastaa oma nahka .
        Israel ei halua tuhota siviilejä, mutta Hamas jättää heidät ihmiskilviksi, eikä päästä tunneleihin suojaan. Ja raketteja lentänyt Israelin puolelle vuosikymmenet ärsykkeeksi.
        Muistellaanpa mistä kaikki alkoi!

      • Anonyymi

        Gazan kaistan terroristijärjestö on kaivautunut maan sisälle vuosikausia. Järjestön nimi on hamas, joka on saastainen murhaaja organisaatio. Saastaisen murhasjaorganisaation tavoite on tuhota Israel. Hamas on ampunut vuosittain tuhansia raketteja Israeliin ja tehnyt murhaiskuja. Viimeisin murhaisku eskaloi sodan.
        Gazan kaistaa voi pitää kaupunkivaltiona. Enemmistö gazalaisista tukee hamasia, jota voisi verrata lähinnä gazalaisten terroristiarmeijaan. Gazan kaistan asukkaat aloittivat hyökkäyssodan Israeliln ja toivoivat tukijansa Iranin, venäjän, turkin sekä koko arabimaailman hyökkäävän Israelin kimppuun. Samalla poliittinen rintama valjastettiin ympäri maailmaa hyökkäämään Israelin kimppuun kaikilla politiikan rintamilla sekä some alustoilla. Tähän käytetään vihervasemmistoa, koska se on jo venäjän propagandan hyödyntämä ja kouluttama, hyödyllisten idioottien sopulilauma.

        Terroristjärjestö saadaan lakkautettua siten, että annetaan heidän jäädä sinne maan alle. Israelin erikoisjoukkojen ei tarvitse kaivaa niitä koloistaan, vaan ne voidaan hoitaa kuten tuhoeläimet.

        Hamasilla on tietysti mahdollisuus antautua, vapauttaa vankinsa, ja kärsiä tuomionsa murhista ja muista tekemistään rikoksista.

      • Sama kuin USA on puhdas perse 1000000 ihmisiä kuollut USA sota jälkeen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Suomi taisteli natsien rinnalla ja lähetti suomenjuutalaisia keskitysleireille.
        Lukekaa historiaa.
        Suomesta luovutettiin myös meidän avuksi tulleita virolaisia Neuvostoliittoon.
        Kyllä sitä täälläkin osataan kun yritetään pelastaa oma nahka .
        Israel ei halua tuhota siviilejä, mutta Hamas jättää heidät ihmiskilviksi, eikä päästä tunneleihin suojaan. Ja raketteja lentänyt Israelin puolelle vuosikymmenet ärsykkeeksi.
        Muistellaanpa mistä kaikki alkoi!

        "Ja Suomi taisteli natsien rinnalla ja lähetti suomenjuutalaisia keskitysleireille.
        Lukekaa historiaa."

        Samaa kehoitusta voisit itsekkin noudattaa.

        Kun Suomen hallitus silloin aikoinaan kuuli että juutalaisia oli luovutettu saksalaisille niin Suomen hallitus vaati niiden ihmisten palauttamista, mihin Saksa ei suostunut.

        Päätös niitten juutalaisten luovuttamisesta saksalaisille oli yhden innokkaan poliisipäällikön tekemä eikä Suomen valtio ollut siinä osallinen. Tiettävästi ainakin SDP:n silloiset ministerit uhkasivat jättää hallituksen jos luovutukset jatkuvat.

        Joten silloin siis porvaripiirit olivat joiltain osin juutalaisvastaisia, mutta vasemmmisto ei. Niin ne ajat muuttuvat. Nythän pikkudemari-leidit ovat innokkaita Israelin valtion tuhoamisen ja israelilaisten murhaamisen kannattajia.

        8kpl juutalaista virolaisia "katosi"matkalla.

        Virolaiset osallistui itsekin juutalaisten joukkomurhiin, tuskin olisivat kuitenkaan ellei saksalaiset olisi käytännössä miehittäneet maan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkähän niitä raketteja ampuu naisten ja lasten helmoista?

        Israelilla ainoastaan on niin tarkkoja raketteja että osuvat naisten lasten helmoihin. Hamasin raketit osuu tuurilla Israeliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunniamurhat Palestiinalaisilla muslimeilla. Israel on länsimaisten demokratioiden kaltainen demokratia. Muslimivaltioissa lapsiavioliitot, silpomiset, ympärileikkaukset ja naisten alistaminen huiveihin ja kaapuihin. Jopa naisten kivittämiset pettämisestä.
        Tätä kannattaa Suomen vasemmisto. Ollaan muka ihmisoikeuksien puolella.
        Tietävätkö mielenosoittajat edes kelle lippuja heiluttavat ?

        Israel muun muassa:
        -kiduttaa vangitsemiaan palestiinalaisia
        -sulkee kriittistä mediaa
        -vangitsee palestiinalaisia ilman minkäänlaista oikeusprosessia
        -rajoittaa palestiinalaisten oikeuksia ja vapauksia
        -estää ruoan ja veden toimitukset siviileille
        -on välinpitämätön toimiensa siviiliuhreista
        -ei anna palestiinalaisille vangeille kunnollista lääkintäapua.
        -ottaa laittomasti länsiralla palestiinalaisten omaisuutta haltuunsa.
        -ei saata ketään vastuuseen murhista tai väkivallasta jos uhri on palestiinalainen.
        -tappaa toimittajia.
        -tappaa avustustyöntekijöitä.
        -jää jatkuvasti kiinni säälittävän tökeröitä valheista.
        -tuhoaa sairaaloita ja kouluja.
        Ja niin edelleen.

        En tiennytkään että nuo on ns. länsimaisia arvoja. Näillä kriteereillähän venäjän sota Ukrainassa noudattelee myös länsimaisia arvoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Musut oli yhteistyössä natsien kanssa juutalaisia vastaan ja jatkavat samalla linjalla edelleen, nyt mukana hamas, isis ja muut terroristijärjestöt..

        Luuletko että israelin toiminta, jotenkin auttaa juutalaisia paikallisesti tai maailmanlaajuisesti? Se lisää vain vihaa ja heittää turhaan vettä antisemitistien myllyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Gazan kaistan terroristijärjestö on kaivautunut maan sisälle vuosikausia. Järjestön nimi on hamas, joka on saastainen murhaaja organisaatio. Saastaisen murhasjaorganisaation tavoite on tuhota Israel. Hamas on ampunut vuosittain tuhansia raketteja Israeliin ja tehnyt murhaiskuja. Viimeisin murhaisku eskaloi sodan.
        Gazan kaistaa voi pitää kaupunkivaltiona. Enemmistö gazalaisista tukee hamasia, jota voisi verrata lähinnä gazalaisten terroristiarmeijaan. Gazan kaistan asukkaat aloittivat hyökkäyssodan Israeliln ja toivoivat tukijansa Iranin, venäjän, turkin sekä koko arabimaailman hyökkäävän Israelin kimppuun. Samalla poliittinen rintama valjastettiin ympäri maailmaa hyökkäämään Israelin kimppuun kaikilla politiikan rintamilla sekä some alustoilla. Tähän käytetään vihervasemmistoa, koska se on jo venäjän propagandan hyödyntämä ja kouluttama, hyödyllisten idioottien sopulilauma.

        Terroristjärjestö saadaan lakkautettua siten, että annetaan heidän jäädä sinne maan alle. Israelin erikoisjoukkojen ei tarvitse kaivaa niitä koloistaan, vaan ne voidaan hoitaa kuten tuhoeläimet.

        Hamasilla on tietysti mahdollisuus antautua, vapauttaa vankinsa, ja kärsiä tuomionsa murhista ja muista tekemistään rikoksista.

        Gaza on osa Israelia eikä oma kaupunkivaltionsa. Sitä voidaan pitää suurena vankilana, koska Israel hallinnoi ihmisten ja tavaran kulkua gazaan. Eli Israel siis on vuosikymmeniä ylläpitänyt apartheid järjestelmää ja sortanut paikallisia palestiinalaisia. Koska Israelilla on kaikki valta tilanteessa, ja ei mitään halua luoda palestiinalaisvaltiota tai antaa palestiinalaisille täysiä kansalaisen oikeuksia, neuvottelut ei tietenkään ole mihinkään edenneet. Tämä ymmärrettävästi ruokki vihaa ja turhautumista joka sitten johtaa jossain vaiheessa väkivaltaan. Hamas on ollut Gazassa pitkää ainut vaihtoehto. Ja ei pidä unohtaa, että netanyahu on aiemmin myös tukenut hamasia koska se on heikentänyt Abbasin asemaa.

      • Anonyymi

        Ei mikään olisi sopinut saksan kanssa vaan sopi.

        "Sota" saadaan aikaan vaikka millä. Jos oikeaa syytä ei ole niin sellainen keksitään. Talvisotaa voi toki sanoa erillissodaksi, mutta jatkosodassa oltiin saksan puolella epävirallisesti tosin. Jos tämä epäilyttää niin muistetaan että Suomessa soti paljon saksalaisia joukkoja.

        Ja vaikka luovutetut juutalaiset olisikin "syyllistyneet johonkin" (jos edes olivat) se ei oikeuta heidän luovuttamistaan TUHOAMISLEIREILLE!

        Jos ne saksalaiset oli Suomessa, niin eihän suomalaiset olleet silloin valloitussodassa niiden kanssa vaan puolustamassa Suomea. Suomalaiset pysähtyi vanhoille rajoille, eivät lähteneet hyökkäämään leningradiinkaan.

        Ei saksalaiset kertoneet vievänsä juutalaisia keskitysleireille, lehdissä mainostettiin asumisalueita missä kaikki oli hyvin. Vangit tietysti viedään vankiloihin, eikä ne sota-aikana
        täyshoitoloita olleet missään kuten nykyään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edes natsit eivät olleet yhtä raakoja kuin musuterroristit, siksi suvakkinatsit fanittaa niitä.

        Äärioikeiston "länsimaiset arvot" esillä, edes tuhannet kuolleet lapset ei kiinnosta heitä jos eivät ole valkoisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Gazan kaistan terroristijärjestö on kaivautunut maan sisälle vuosikausia. Järjestön nimi on hamas, joka on saastainen murhaaja organisaatio. Saastaisen murhasjaorganisaation tavoite on tuhota Israel. Hamas on ampunut vuosittain tuhansia raketteja Israeliin ja tehnyt murhaiskuja. Viimeisin murhaisku eskaloi sodan.
        Gazan kaistaa voi pitää kaupunkivaltiona. Enemmistö gazalaisista tukee hamasia, jota voisi verrata lähinnä gazalaisten terroristiarmeijaan. Gazan kaistan asukkaat aloittivat hyökkäyssodan Israeliln ja toivoivat tukijansa Iranin, venäjän, turkin sekä koko arabimaailman hyökkäävän Israelin kimppuun. Samalla poliittinen rintama valjastettiin ympäri maailmaa hyökkäämään Israelin kimppuun kaikilla politiikan rintamilla sekä some alustoilla. Tähän käytetään vihervasemmistoa, koska se on jo venäjän propagandan hyödyntämä ja kouluttama, hyödyllisten idioottien sopulilauma.

        Terroristjärjestö saadaan lakkautettua siten, että annetaan heidän jäädä sinne maan alle. Israelin erikoisjoukkojen ei tarvitse kaivaa niitä koloistaan, vaan ne voidaan hoitaa kuten tuhoeläimet.

        Hamasilla on tietysti mahdollisuus antautua, vapauttaa vankinsa, ja kärsiä tuomionsa murhista ja muista tekemistään rikoksista.

        Hamas hyväksyi tulitaukoehdotuksen jossa panttivangit olisi vapautettu, israel ei. Huomaa että panttivangit ei kiinnosta israelia pätkääkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ja Suomi taisteli natsien rinnalla ja lähetti suomenjuutalaisia keskitysleireille.
        Lukekaa historiaa."

        Samaa kehoitusta voisit itsekkin noudattaa.

        Kun Suomen hallitus silloin aikoinaan kuuli että juutalaisia oli luovutettu saksalaisille niin Suomen hallitus vaati niiden ihmisten palauttamista, mihin Saksa ei suostunut.

        Päätös niitten juutalaisten luovuttamisesta saksalaisille oli yhden innokkaan poliisipäällikön tekemä eikä Suomen valtio ollut siinä osallinen. Tiettävästi ainakin SDP:n silloiset ministerit uhkasivat jättää hallituksen jos luovutukset jatkuvat.

        Joten silloin siis porvaripiirit olivat joiltain osin juutalaisvastaisia, mutta vasemmmisto ei. Niin ne ajat muuttuvat. Nythän pikkudemari-leidit ovat innokkaita Israelin valtion tuhoamisen ja israelilaisten murhaamisen kannattajia.

        Israelin kritisoiminen ei ole välttämättä antisemitismiä, riippuu siitä mitä ja miten kritisoidaan. Äärioikeisto kuitenkin luulee että israel = juutalaiset. Tämä ei pidä paikkaansa. Mutta sinänsä hassua että äärioikeiston juutalaisviha siirtyi syrjään sillä sekunnilla kun israel aloitti kansanmurhan. Alkoi siis ajamaan äärioikeistolaisia arvoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äärioikeiston "länsimaiset arvot" esillä, edes tuhannet kuolleet lapset ei kiinnosta heitä jos eivät ole valkoisia.

        Suvajakkeja kiinnostaa vain musuterroristien pennut, mitkä laittavat ihmiskilviksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hamas hyväksyi tulitaukoehdotuksen jossa panttivangit olisi vapautettu, israel ei. Huomaa että panttivangit ei kiinnosta israelia pätkääkään.

        Miksi suvajakki valehtelet? Ei musuterroristit suostu vapauttamaan vankeja, kuolleita jättävät minne sattuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi suvajakki valehtelet? Ei musuterroristit suostu vapauttamaan vankeja, kuolleita jättävät minne sattuu.

        Lue uutisia niin tietäisit asioista jotain. Tai jos et osaa lukea niin nykyään löytyy myös hyvin videoita mitä voit tapittaa suu auki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suvajakkeja kiinnostaa vain musuterroristien pennut, mitkä laittavat ihmiskilviksi.

        Gazassa ja länsirannalla kaikki on ihmiskilpiä kun israelin äärioikeisto mellastaa. Siinä riittää että on väärässä maanosassa niin on jo "ihmiskilpi". Ei tarvitse olla edes palestiinalainen. Ampuvat omiaankin surutta kun ei nittä mystisiä terroristeja löydykään.

        Varmasti tapitatkin kiimassa musujen kaulojenkatkomisvideoita ja takkufoorumia, mutta ne ovat samaa propagandaa kuin ryssillä, faktaa löytyy suomalaisista uutisista ja ne kertoo aivan muuta.

        Kamalaa millaisia ne musuterroristit ovat, haluavat ihan väksiin "paratiisiinsa" ja tappaa sitä ennen mahdollsimman paljon vääräuskoisia. Onneksi länsimaissa suurin osa tyhmiä suvajakkeja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ne saksalaiset oli Suomessa, niin eihän suomalaiset olleet silloin valloitussodassa niiden kanssa vaan puolustamassa Suomea. Suomalaiset pysähtyi vanhoille rajoille, eivät lähteneet hyökkäämään leningradiinkaan.

        Ei saksalaiset kertoneet vievänsä juutalaisia keskitysleireille, lehdissä mainostettiin asumisalueita missä kaikki oli hyvin. Vangit tietysti viedään vankiloihin, eikä ne sota-aikana
        täyshoitoloita olleet missään kuten nykyään.

        Suomi ei pysynyt vanhojen rajojensa sisällä, se on ihan yleistä tietoa. Ja se "ettei tiedetty" ei myöskään muuta sitä tosiasiaa, että juutalaisia luovutettiin Saksaan ja taustalla oli myös antisemitismi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suvajakkeja kiinnostaa vain musuterroristien pennut, mitkä laittavat ihmiskilviksi.

        Äärioikeisto on kuolemakultti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti tapitatkin kiimassa musujen kaulojenkatkomisvideoita ja takkufoorumia, mutta ne ovat samaa propagandaa kuin ryssillä, faktaa löytyy suomalaisista uutisista ja ne kertoo aivan muuta.

        Lue jotain oikeita uutislähteitä äläkä persu propagandaa ja mv lehteä. Ne ei ole uutisia. Ja sun runkkufantasiat ei mua kiinnosta. Väkivaltaporno on sairaus, hae apua, se ei ole sulle tervettä pidemmän päälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kamalaa millaisia ne musuterroristit ovat, haluavat ihan väksiin "paratiisiinsa" ja tappaa sitä ennen mahdollsimman paljon vääräuskoisia. Onneksi länsimaissa suurin osa tyhmiä suvajakkeja!

        Onneksi nimenomaan on paljon suvakkeja länsimaissa. Jos äärioikeistoa olisi suhteessa yhtä paljon kuin meitä normaaleja ihmisiä, me oltaisiin melkein identtinen Venäjään verrattuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi ei pysynyt vanhojen rajojensa sisällä, se on ihan yleistä tietoa. Ja se "ettei tiedetty" ei myöskään muuta sitä tosiasiaa, että juutalaisia luovutettiin Saksaan ja taustalla oli myös antisemitismi.

        Sodassa täytyy vihollinen ajaa puskurivyöhykkeen yli, suomensukuiset alueet olisivat halunneet liittyäkin Suomeen, kuten pitäisikin tai itsenäistyä kaikkien ryssien alistamien kansojen.

        Mikä helvetin antisemitismi, juutalaisia palveli Suomen armeijassa ja harvoja maita mikä kieltäytyi luovuttamasta ilman syytä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi nimenomaan on paljon suvakkeja länsimaissa. Jos äärioikeistoa olisi suhteessa yhtä paljon kuin meitä normaaleja ihmisiä, me oltaisiin melkein identtinen Venäjään verrattuna.

        Onneksi olette pieni vähemmistö, muutan kuulusimme venäjään tai olisimme kalifaatti :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sodassa täytyy vihollinen ajaa puskurivyöhykkeen yli, suomensukuiset alueet olisivat halunneet liittyäkin Suomeen, kuten pitäisikin tai itsenäistyä kaikkien ryssien alistamien kansojen.

        Mikä helvetin antisemitismi, juutalaisia palveli Suomen armeijassa ja harvoja maita mikä kieltäytyi luovuttamasta ilman syytä.

        Ei voi olla sekä rajojen sisäpuolella että ulkopuolella samaan aikaan. Sun logiikalla voi helposgi perustella venäjän hyökköyssodan Ukrainaan. Pitäähän sitä puskurivyöhyke olla.

        Luovutuksia puuhattiin aluksi salassa ja mm. Valpo oli antisemitistinen organisaatio tuolloin. Mikään näistä luovutuksista ei ollut mistään järjellisestä syystä tehty vaan olisi pitänyt kieltäytyä kategorisesti luovuttamasta juutalaisia natseille.

        Huomionarvoista on myös että täällä palstalla "antisemitismi rasisti Natsi suvakit" sanoo että juutalaisia olisi pitänyt suojella toisen maailmansodan aikana paremmin Suomessa ja kieltäytyä luovuttamasta heitä saksaan. Mutta äärioikeistolaiset on sitä mieltä että jostain "hyvästä syystä" heidät silloin keskitysleireille luovutettiin.

        Susta huomaa taas ettei sillä ole mitään väliä mitä tehdään, vaan sillä kuka tekee. "Kun natsit vie keskitysleireille se on paha, kun suomalaiset vie keskitysleireille siihen oli ainakin hyvä syy."

      • Anonyymi

        Kyllä se on selkeesti sun juttu, sähän siitä olet täälläkin suu vaahdossa kokoajan paasannut. Siihenkin varmaan saa apua.

        Sukupuolien jaottelu on karkeaa luokittelua. Sukupuoli on oikeasti enemmänkin kirjo tai spektri. Oikea sukupuoli löytyy sillä kun oppii tuntemaan itsensä paremmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi olette pieni vähemmistö, muutan kuulusimme venäjään tai olisimme kalifaatti :D

        Äärioikeistostahan sitä jo sisäpiiriläisetkin varoitteli että ovat venäjän tiellä. Taidat nyt yrittää ulkoistaa jotain omaa ongelmaa täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äärioikeistostahan sitä jo sisäpiiriläisetkin varoitteli että ovat venäjän tiellä. Taidat nyt yrittää ulkoistaa jotain omaa ongelmaa täällä.

        Onneksi minun ei ole tarvinnut pelätä natseja, olen nähnyt niitä vain TV:ssä vanhoilla filmeillä, mutta teidän suvajakkien fanittamia musuja ja ryssiä vastaan joudutaan taistelemaan vähän joka puolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi olla sekä rajojen sisäpuolella että ulkopuolella samaan aikaan. Sun logiikalla voi helposgi perustella venäjän hyökköyssodan Ukrainaan. Pitäähän sitä puskurivyöhyke olla.

        Luovutuksia puuhattiin aluksi salassa ja mm. Valpo oli antisemitistinen organisaatio tuolloin. Mikään näistä luovutuksista ei ollut mistään järjellisestä syystä tehty vaan olisi pitänyt kieltäytyä kategorisesti luovuttamasta juutalaisia natseille.

        Huomionarvoista on myös että täällä palstalla "antisemitismi rasisti Natsi suvakit" sanoo että juutalaisia olisi pitänyt suojella toisen maailmansodan aikana paremmin Suomessa ja kieltäytyä luovuttamasta heitä saksaan. Mutta äärioikeistolaiset on sitä mieltä että jostain "hyvästä syystä" heidät silloin keskitysleireille luovutettiin.

        Susta huomaa taas ettei sillä ole mitään väliä mitä tehdään, vaan sillä kuka tekee. "Kun natsit vie keskitysleireille se on paha, kun suomalaiset vie keskitysleireille siihen oli ainakin hyvä syy."

        Suomi ei hyökännyt venäjälle, ne hyökkäsi tänne, kuten Ukrainaakin. Puskurivyöhykettä pidetään normaalisti vain sodan loppuun, ryssat yrittää vallata niitä koko ajan lisää.

        Tuo huolesi juutalaisista musuhyysärinä ei ole tippaakaan uskottavaa, mutta ryssamielisyytesi sen sijaan on erittäin uskottavaa!

        Näytä ihmeessä se fakta ettei luovutetut juutalaiset olleet syyllistyneet mihinkään rikokseen ja heidät tiedettiin vietävän keskitysleirille tai oikein suomalaiset vei :D Ai et näytä, sitähän minäkin.

        Susta huomaa taas ettei sillä ole mitään väliä mitä tehdään, vaan sillä kuka tekee. Kun suomalaiset, ukrainalaiset ja israelilaiset puolustutuu, se on paha, mutta kun ryssat ja musut murhaa siviilejä, siihen on ainakin hyvä syy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on selkeesti sun juttu, sähän siitä olet täälläkin suu vaahdossa kokoajan paasannut. Siihenkin varmaan saa apua.

        Sukupuolien jaottelu on karkeaa luokittelua. Sukupuoli on oikeasti enemmänkin kirjo tai spektri. Oikea sukupuoli löytyy sillä kun oppii tuntemaan itsensä paremmin.

        Sinulla on sukupuolia varmasti yhtä paljon kuin näet natseja, oikea lääkitys auttaa molempiin harhoihin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi minun ei ole tarvinnut pelätä natseja, olen nähnyt niitä vain TV:ssä vanhoilla filmeillä, mutta teidän suvajakkien fanittamia musuja ja ryssiä vastaan joudutaan taistelemaan vähän joka puolella.

        Ei kai sun omia tarvitse pelätä XD

        Me suvakit ollaan aina historian oikealla puolella vääryyksiä vastaan. Ota oppia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on sukupuolia varmasti yhtä paljon kuin näet natseja, oikea lääkitys auttaa molempiin harhoihin!

        Sukupuolia on periaatteessa ääretön määrä, koska se on osittain subjektiivinen kokemus. Natsiuus taas on objektiivinen ja hyvin dokumentoitu oikeistolainen ilmiö. Sulla vois lääkityksen vähentäminen auttaa juu harhoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi ei hyökännyt venäjälle, ne hyökkäsi tänne, kuten Ukrainaakin. Puskurivyöhykettä pidetään normaalisti vain sodan loppuun, ryssat yrittää vallata niitä koko ajan lisää.

        Tuo huolesi juutalaisista musuhyysärinä ei ole tippaakaan uskottavaa, mutta ryssamielisyytesi sen sijaan on erittäin uskottavaa!

        Näytä ihmeessä se fakta ettei luovutetut juutalaiset olleet syyllistyneet mihinkään rikokseen ja heidät tiedettiin vietävän keskitysleirille tai oikein suomalaiset vei :D Ai et näytä, sitähän minäkin.

        Susta huomaa taas ettei sillä ole mitään väliä mitä tehdään, vaan sillä kuka tekee. Kun suomalaiset, ukrainalaiset ja israelilaiset puolustutuu, se on paha, mutta kun ryssat ja musut murhaa siviilejä, siihen on ainakin hyvä syy.

        - Talvisodassa venäjä hyökkäsi suomeen.
        - Jatkosodassa suomi hyökkäsi venäjälle natsien epävirallisena liittolaisena.
        - Suvakit vastustaa antisemitismiä.
        - Oikeistolaiset ajaa Suomea ja länttä venäjän tyyliseen fasistiseen kehityskulkuun.
        - Sinä valehtelet.

        Faktat ei välitä sun tunteista ja valehtelu ei muuta sun harhoja todeksi. :)

        Se on tavallaan söpöä että sun omat argumentit on niin surkeita että sun pitää kopioida muiden sanomisia jatkuvasti. Vähän kuin lapsi joka yrittää kopioida sitä mitä isä tai äiti sanoo ja tekee :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai sun omia tarvitse pelätä XD

        Me suvakit ollaan aina historian oikealla puolella vääryyksiä vastaan. Ota oppia.

        Ei tietenkään, mutta te suvakit olette hyvin väkivaltaisia toisiannekin kohtaan kuten musutkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sukupuolia on periaatteessa ääretön määrä, koska se on osittain subjektiivinen kokemus. Natsiuus taas on objektiivinen ja hyvin dokumentoitu oikeistolainen ilmiö. Sulla vois lääkityksen vähentäminen auttaa juu harhoihin.

        Sukupuolia on tasan kaksi ja se on biologinen ominaisuus, harhoja ja haluja teillä pervoilla varmasti on lukemattomia nekrofiliasta lähtien.

        Antisemitistit suvakkinatsit on todellakin Suomessakin hyvin dokumetoitu asia ja teitähän on vasureista lahtareihin kuten ryssalassakin. Ota kerralla purkillinen jokaista lääkettäsi niin harhasi loppuu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        - Talvisodassa venäjä hyökkäsi suomeen.
        - Jatkosodassa suomi hyökkäsi venäjälle natsien epävirallisena liittolaisena.
        - Suvakit vastustaa antisemitismiä.
        - Oikeistolaiset ajaa Suomea ja länttä venäjän tyyliseen fasistiseen kehityskulkuun.
        - Sinä valehtelet.

        Faktat ei välitä sun tunteista ja valehtelu ei muuta sun harhoja todeksi. :)

        Se on tavallaan söpöä että sun omat argumentit on niin surkeita että sun pitää kopioida muiden sanomisia jatkuvasti. Vähän kuin lapsi joka yrittää kopioida sitä mitä isä tai äiti sanoo ja tekee :D

        - Talvisodassa venäjä hyökkäsi suomeen.
        - Jatkosodassa Suomi hyökkäsi ryssien valtaamille alueille.
        - Suvakit ja musut kannattaa antisemitismiä.
        - Suvakit yrittää ajaa Suomea ja länttä musutyyliseen fasistiseen kehityskulkuun.
        - Sinä valehtelet.

        Eihän siinä paljon korjattavaa ollut.

        Se on noloa että sun omat argumentit on niin surkeita valheita että yleensä riittää kun kääntää ne päinvastaisiksi. Vähän kuin lapsi joka yrittää kopioida sitä mitä musuisä tai suvakkiäiti sanoo ja tekee :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tietenkään, mutta te suvakit olette hyvin väkivaltaisia toisiannekin kohtaan kuten musutkin.

        Jaxuhalit ja välittäminen ei ole väkivaltaa. Huomionarvoista sun kommentissa on kuitenkin se, että jokainen sun syytös on tunnustus:

        "Kaksi vangittiin perus­suomalaisten eduskunta-avustajan murhan yrityksestä – toinen on erotettu puolueesta ja kuuluu Jyväskylän kaupungin­hallitukseen, toinen on Soldiers of Odin -aktiivi"
        - https://www.hs.fi/suomi/art-2000006632535.html

        Ihan sika hyvin toimii tuo sääntö, taas tuli tunnustus XD

        Biologia ja sen määritelmät on ihmisten kehittämiä luokitteluita. Kun tulee parempi luokittelu tilalle, vanha heivataan toimimattomana taka-alalle koppaan ja uusi otetaan tilalle. Näin toimii tiede.

        Jälleen kerran, jokainen syytös teiltä on tunnustus, tässä tuo antisemitismisyytös:

        Halla-aho:
        - eräänä holokaustin muistopäivänä kirjoitteli "holohölinästä"
        - oli suomen sisussa mukana, joka vaikuttaa ihannoivan antisemitismiä.
        - Puolusteli holokaustin kieltänyttä poliitikkoa.

        Muitakin esimerkkejä yleisemmin varmasti löytyy, koska vähemmistöjen viha on äärioikeiston DNA:ta. Nekrofiliasyytöstä en lähde sen enempää penkomaan, saat pitää sen ihan omana tietonasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        - Talvisodassa venäjä hyökkäsi suomeen.
        - Jatkosodassa Suomi hyökkäsi ryssien valtaamille alueille.
        - Suvakit ja musut kannattaa antisemitismiä.
        - Suvakit yrittää ajaa Suomea ja länttä musutyyliseen fasistiseen kehityskulkuun.
        - Sinä valehtelet.

        Eihän siinä paljon korjattavaa ollut.

        Se on noloa että sun omat argumentit on niin surkeita valheita että yleensä riittää kun kääntää ne päinvastaisiksi. Vähän kuin lapsi joka yrittää kopioida sitä mitä musuisä tai suvakkiäiti sanoo ja tekee :D

        Jokainen syytös on teikäläisiltä tunnustus. Eli jos joku tosiasia ei miellytä, käännät sen vain toisin päin ja valehtelet. Höystettynä tietty äärioikeistotyypillisesti rasismilla ja vihalla.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaxuhalit ja välittäminen ei ole väkivaltaa. Huomionarvoista sun kommentissa on kuitenkin se, että jokainen sun syytös on tunnustus:

        "Kaksi vangittiin perus­suomalaisten eduskunta-avustajan murhan yrityksestä – toinen on erotettu puolueesta ja kuuluu Jyväskylän kaupungin­hallitukseen, toinen on Soldiers of Odin -aktiivi"
        - https://www.hs.fi/suomi/art-2000006632535.html

        Ihan sika hyvin toimii tuo sääntö, taas tuli tunnustus XD

        Iloa, valoa ja jauhoja... Minulla vaan ei satu olemaan mitään tekemsistä sen enempää marinin kuin persu-, suvajakki- tai musurikollisten kanssa :D

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Biologia ja sen määritelmät on ihmisten kehittämiä luokitteluita. Kun tulee parempi luokittelu tilalle, vanha heivataan toimimattomana taka-alalle koppaan ja uusi otetaan tilalle. Näin toimii tiede.

        Jälleen kerran, jokainen syytös teiltä on tunnustus, tässä tuo antisemitismisyytös:

        Halla-aho:
        - eräänä holokaustin muistopäivänä kirjoitteli "holohölinästä"
        - oli suomen sisussa mukana, joka vaikuttaa ihannoivan antisemitismiä.
        - Puolusteli holokaustin kieltänyttä poliitikkoa.

        Muitakin esimerkkejä yleisemmin varmasti löytyy, koska vähemmistöjen viha on äärioikeiston DNA:ta. Nekrofiliasyytöstä en lähde sen enempää penkomaan, saat pitää sen ihan omana tietonasi.

        Biologia nyt vaan sattuu luonnon kehittämä lisääntymistapa, eikä nisäkkäillä ole kolmansia tai useampia sukupuolia, ne mielisairautenne ja pervoilunne ovat ihan eri asioita.

        "Britanniassa historiallinen linjanveto: Sukupuolessa on kyse biologiasta, ei identiteetistä. Britannian terveydenhuoltojärjestelmän NHS:n uudessa linjauksessa sukupuoli määritellään biologian, ei henkilön sukupuoli-identiteetin mukaan."
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d856f567-0759-4b1f-adc2-e3fcf79b3a2e

        Toivottavasti sivistys syrjäyttää seta-hörhöt Suomessakin.

        Turha avautuakaan enempää, te suvajakithan niitä antisemitistejä ja musuterroristien kannattajia olette.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen syytös on teikäläisiltä tunnustus. Eli jos joku tosiasia ei miellytä, käännät sen vain toisin päin ja valehtelet. Höystettynä tietty äärioikeistotyypillisesti rasismilla ja vihalla.

        Hassua miten te suvajakit olette aina epäisänmaallisia, miksette tee vaan itsaria?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Iloa, valoa ja jauhoja... Minulla vaan ei satu olemaan mitään tekemsistä sen enempää marinin kuin persu-, suvajakki- tai musurikollisten kanssa :D

        Eli sinulla on tekemistä kaikkien mainittujen ryhmien kanssa?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Biologia nyt vaan sattuu luonnon kehittämä lisääntymistapa, eikä nisäkkäillä ole kolmansia tai useampia sukupuolia, ne mielisairautenne ja pervoilunne ovat ihan eri asioita.

        "Britanniassa historiallinen linjanveto: Sukupuolessa on kyse biologiasta, ei identiteetistä. Britannian terveydenhuoltojärjestelmän NHS:n uudessa linjauksessa sukupuoli määritellään biologian, ei henkilön sukupuoli-identiteetin mukaan."
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d856f567-0759-4b1f-adc2-e3fcf79b3a2e

        Toivottavasti sivistys syrjäyttää seta-hörhöt Suomessakin.

        Vai että luonto keksi biologian. Ja että biologia on lisääntymistapa XD. Kerro toki mistä päin maailmaa biologia löydettiin ja miten? Huuhtoutuiko se rannalle? Löytyikö se kaivoksesta? Lentelikö se sademetsien puiden välissä, mistä joku tieteilijä sen löysi?

        Havaitsen kommentistasi huomattavan määrän natsipartikkeleiita. Sukupuolen moninaisuuden tunnustaminen ei ole sairaus missään sivistyneessä maassa. Ei välttämättä edes missään sivistymättömässä maassa.

        Englannin kielessä sukupuolelle on kaksi termiä, sex ja gender. Tuossa päätöksessä viitataan ensimmäiseen, joka nimenomaan puhuu biologisesta jaosta sukupuolten välillä. Se on ihan ymmärrettävää, koska tällä hetkellä tuo biologinen jako on mies/nainen. Tuo biologinen jako saattaa muuttua tulevaisuudessa, koska keskustelu nykyisen mies/nais jaon tarkkuudesta on vasta aluillaan.

        NHS päätös ei millään tasolla koske jälkimmäiseen termiin, gender, koska siinä on kyse sosiaalisesta sukupuolesta. Siinä mitään biologista jakoa ei ole, vaan on kyse siitä miten henkilö itse ja muut hänen sukupuolensa kokevat.

        Lue ja sisäistä ennen seuraavaa kommenttiasi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha avautuakaan enempää, te suvajakithan niitä antisemitistejä ja musuterroristien kannattajia olette.

        Eli koska teiltä kaikki syytökset on tunnustuksia:

        Me äärioikeistolaiset niitä antisemitistejä ja terrorismin kannattajia ollaan.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Hassua miten te suvajakit olette aina epäisänmaallisia, miksette tee vaan itsaria?

        Vastustus on isänmaallisuuden suurin muoto. Jos isänmaa tekee jotain väärää tai typerää, sen vastustaminen on siis kaikista isänmaallisin teko, mitä voi tehdä.

        Ja itsaria emme tee koska se tekisi maailmasta objektiivisesti huonomman paikan.

    • Anonyymi

      Totta joka sana.hyvä

    • Anonyymi

      Toivottavasti Israel saa tuhottua kaikki terroristit!

      • Anonyymi

        Tekiskö nuo Israelissa itsemurhan ja päästäisivät maailman terroristaan? Toivottavasti niin saisiavat palestiinalaiset, libanonilaiset, syyrialaiset, jordanialaiset, irakilaiset, iranilaiset ja lukemattomat muut elää vihdoinkin rauhassa. Myös suomalaiset saisivat elää ilman, että heitä murhattaisiin Israelin valtion johtamissa joukkomurhissa.

        Koko ajan paleterroristit tekee itsemurhaa, toivotaan että onnistuvat ja pääsevät sinne "paratiisiinsa" :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekiskö nuo Israelissa itsemurhan ja päästäisivät maailman terroristaan? Toivottavasti niin saisiavat palestiinalaiset, libanonilaiset, syyrialaiset, jordanialaiset, irakilaiset, iranilaiset ja lukemattomat muut elää vihdoinkin rauhassa. Myös suomalaiset saisivat elää ilman, että heitä murhattaisiin Israelin valtion johtamissa joukkomurhissa.

        No höpö höpö. Jos täällä joskus joku mellastaa, se on muslimiterroristi tai "vasemmistolainen"

      • Muista joka päivä synty 1000
        ja terroristi on paksu sana Amerikka sanoi Vietnam ovat terroristia
        Venäjä Kutsu Ukraina terroristi hallitus
        ,se on paksu sana kaikki käytä

      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        Muista joka päivä synty 1000

        99% terroristeista on muslimeita

      • Anonyymi kirjoitti:

        99% terroristeista on muslimeita

        En tiedä mutta mitä tarkoita terroristi ja ketä he ovat terroristi ja mitä terroristi tekee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No höpö höpö. Jos täällä joskus joku mellastaa, se on muslimiterroristi tai "vasemmistolainen"

        Kumpi sä oot?

      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        Muista joka päivä synty 1000
        ja terroristi on paksu sana Amerikka sanoi Vietnam ovat terroristia
        Venäjä Kutsu Ukraina terroristi hallitus
        ,se on paksu sana kaikki käytä

        Palaa musupaska sinne mistä ole tullutkin, täällä ei terroristeja kaivata.

        Palaa musupaska sinne mistä ole tullutkin, täällä ei terroristeja kaivata..

      • Anonyymi kirjoitti:

        Palaa musupaska sinne mistä ole tullutkin, täällä ei terroristeja kaivata.

        Onko sinulle kipeä -Hei juo vettä suola kanssa joskus kun lammas tulee kipeä juo vettä suola kanssa sitten se parane

      • Anonyymi kirjoitti:

        Palaa musupaska sinne mistä ole tullutkin, täällä ei terroristeja kaivata..

        Muista juo vettä suola kanssa se auta sinua lammas

      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        Muista juo vettä suola kanssa se auta sinua lammas

        Sinua auttaa kun palaat omiesi luokse musumaahan!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinua auttaa kun palaat omiesi luokse musumaahan!

        Spermanaama minä elä missä minä halua

      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        Spermanaama minä elä missä minä halua

        Eikö olisi mukava päättää myös missä kuolet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        99% terroristeista on muslimeita

        Riippuu terrorismin määritelmästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No höpö höpö. Jos täällä joskus joku mellastaa, se on muslimiterroristi tai "vasemmistolainen"

        Äärioikeistolaiset se viimeakoina ja historiallisesti on enempi mellastaneet.

        Persuista pelkästään jo ammuskelua poliittisen murhan yritystä ja natsien kanssa heilastelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palaa musupaska sinne mistä ole tullutkin, täällä ei terroristeja kaivata..

        Siinä tapauksessa persut ja muu äärioikeisto voisi heivata samalla muualle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö olisi mukava päättää myös missä kuolet?

        No lammas minä en pelkää kuollut kaikki me kuole -sinäkin joskus kun ohita hautausmaa seis ja yritä seiso 1 min ja sano ja mieti se on meidän paikka ja koti joskus

        Viekää vaan mukananne :)

      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        No lammas minä en pelkää kuollut kaikki me kuole -sinäkin joskus kun ohita hautausmaa seis ja yritä seiso 1 min ja sano ja mieti se on meidän paikka ja koti joskus

        Mikai musut haluaa tulla haudatuiksi vääräuskoisten multiin? Parempi muuttaa takaisin omiin maihinne että pääsette "paratiisiinne".

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikai musut haluaa tulla haudatuiksi vääräuskoisten multiin? Parempi muuttaa takaisin omiin maihinne että pääsette "paratiisiinne".

        Kun just sanoin toinen lammas -Suomi minun maa mitä sinä ja koko paska suomi 24 mieti se on ihan sama

      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        Kun just sanoin toinen lammas -Suomi minun maa mitä sinä ja koko paska suomi 24 mieti se on ihan sama

        Suomi ei ole musumaa, parempi että asutte omienne kanssa omine tapoinenne.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomi ei ole musumaa, parempi että asutte omienne kanssa omine tapoinenne.

        Älä puhu suomi puoli
        suomi täys ikä ei tarve joka lammas istu tietokone takana

      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        Älä puhu suomi puoli
        suomi täys ikä ei tarve joka lammas istu tietokone takana

        Ethän sinä osaa edes kirjoittaa suomea, mene takaisin omaan maahasi, harakanvarpaat sujuu paremmin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ethän sinä osaa edes kirjoittaa suomea, mene takaisin omaan maahasi, harakanvarpaat sujuu paremmin.

        Lammas vasta viesti jos osaat ja jos et osaa jatka sinun elämä mitä olet tehnyt elä sama kuin strutsi pää on massa ja perse ulkona

      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        Lammas vasta viesti jos osaat ja jos et osaa jatka sinun elämä mitä olet tehnyt elä sama kuin strutsi pää on massa ja perse ulkona

        Miksi te musut ette viihdy omissa maissanne? Tungette väkisin länsimaihin.

        Unelmoitko aina lampaasta, ensirakkaudestasi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Unelmoitko aina lampaasta, ensirakkaudestasi?

        Ei tarve unelmoi -suomi 24 täynnä lampaasta kuin sinä haheha

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi te musut ette viihdy omissa maissanne? Tungette väkisin länsimaihin.

        No hyvä kysymys mutta mistä omissa maissanne -lammas jos äiti Suomalainen minun maa on suomea

      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        No hyvä kysymys mutta mistä omissa maissanne -lammas jos äiti Suomalainen minun maa on suomea

        Suomi ei ole musumaa, sinun maasi on iran, irak tai joku muu musumaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomi ei ole musumaa, sinun maasi on iran, irak tai joku muu musumaa.

        En tiedä -ainakin tiedä äiti on suomalainen
        mutta ihan sama paska mitä sinä mieti istut tietokone takana ja et uskalla kirjoita sinun omat nimi -olen varma et uskalla mennä yksin wc

      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        En tiedä -ainakin tiedä äiti on suomalainen
        mutta ihan sama paska mitä sinä mieti istut tietokone takana ja et uskalla kirjoita sinun omat nimi -olen varma et uskalla mennä yksin wc

        Kummallinen musunimi tuo kardox89 :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummallinen musunimi tuo kardox89 :D

        Sentään on nimimerkki, eikä huutele anonyyminä nysvänä XD

        Eli älä viitti haukkua niitä joilla on selkärankaa enemmän kun sulla, se on säälittävää katsottavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi ei ole musumaa, sinun maasi on iran, irak tai joku muu musumaa.

        Suomessa on uskonnonvapaus, eli on myös "musumaa". Uskonnonvapaus on muuten länsimainen arvo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kummallinen musunimi tuo kardox89 :D

        Ainakin uskonut kirjoita omaan nimi moni kun sinä istua tietokone takana ja ei uskalla kirjoita nimi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sentään on nimimerkki, eikä huutele anonyyminä nysvänä XD

        Eli älä viitti haukkua niitä joilla on selkärankaa enemmän kun sulla, se on säälittävää katsottavaa.

        Aika anonyymiltä vaikuttaa musukardox, mutta ei edes kiinnosta kuka on :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on uskonnonvapaus, eli on myös "musumaa". Uskonnonvapaus on muuten länsimainen arvo.

        Musut ovat onneksi pieni vähemmistö eli ei todellakaan ole musumaa, eikä sellaiseksi tule vaikka musut tästä kalifaattia haluaakin tyhmien suvajakkien tuella.

      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        Ainakin uskonut kirjoita omaan nimi moni kun sinä istua tietokone takana ja ei uskalla kirjoita nimi

        Miksi sitten väestörekisteristä ei löydy "nimeäsi" :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palaa musupaska sinne mistä ole tullutkin, täällä ei terroristeja kaivata..

        Jos täällä ei terroristeja kaivata niin kaiken maailman rasistit voisi loppusijoittaa jollekin vanhenevalle ruotsinlaivalle ja työntää merelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika anonyymiltä vaikuttaa musukardox, mutta ei edes kiinnosta kuka on :)

        Tiedän. On vaikeaa ymmärtää ero "anonyymi" ja minkä tahansa muun nimimerkin välillä, mutta yritä vaan jaksaa. Kyllä se joskus onnistuu! Kun se Mysteeri aukenee, voit alkaa pohtia eroa anonyymin ja anonyymi-ap:n välillä. Se on vielä hienojakoisempi juttu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitten väestörekisteristä ei löydy "nimeäsi" :D

        Koska nimimerkkejä ei tallenneta väestörekisteriin, toope. Ihan itkettää suomen tulevaisuus kun teidän kommentteja lukee. Teboilin älyköt totta tosiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö olisi mukava päättää myös missä kuolet?

        Uhkailua. Tyypillistä äärioikeistoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos täällä ei terroristeja kaivata niin kaiken maailman rasistit voisi loppusijoittaa jollekin vanhenevalle ruotsinlaivalle ja työntää merelle.

        Totta, musut pahimpia rasisteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska nimimerkkejä ei tallenneta väestörekisteriin, toope. Ihan itkettää suomen tulevaisuus kun teidän kommentteja lukee. Teboilin älyköt totta tosiaan.

        Nyt siis myönnät ettei nimimerkki ole nimi, jopa tyhmä suvajakki oppii kun tarpeeksi potkii :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uhkailua. Tyypillistä äärioikeistoa.

        Ai sinä suvajakkina haluat jättää päätöksen muille missä kuolet :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi ei ole musumaa, sinun maasi on iran, irak tai joku muu musumaa.

        Toistat itteäs.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, musut pahimpia rasisteja.

        Tilastojen valossa äärioikeisto ja avoimen rasistiset oikeistopuolueet on yllättäen pahimpia rasisteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai sinä suvajakkina haluat jättää päätöksen muille missä kuolet :)

        Sun uhkailut ei ole kauhean hyviä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilastojen valossa äärioikeisto ja avoimen rasistiset oikeistopuolueet on yllättäen pahimpia rasisteja.

        Vain koraani käskee tappamaan vääräuskoiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sun uhkailut ei ole kauhean hyviä.

        Se onkin lupaus etten kuole musumaassa, toivottavasti sinä kuolet musumaassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain koraani käskee tappamaan vääräuskoiset.

        Raamattu myös. Yhtä huuhaa hihhuli tekstejä molemmat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se onkin lupaus etten kuole musumaassa, toivottavasti sinä kuolet musumaassa.

        Sitä odotellessa. Oli mielenkiintoista sukeltaa sun sairaan psyykkeen sisään. Nyt osaa arvostaa taas tervettä mieltä paremmin :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu myös. Yhtä huuhaa hihhuli tekstejä molemmat.

        Ei käske, eikä varsinkaan kristityt papit kuten imaamit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä odotellessa. Oli mielenkiintoista sukeltaa sun sairaan psyykkeen sisään. Nyt osaa arvostaa taas tervettä mieltä paremmin :D

        MInäkin odotan, muuta heti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MInäkin odotan, muuta heti!

        Suosittelen käymään tekemässä omaolon oirearvion. Sitä kautta saat apua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suosittelen käymään tekemässä omaolon oirearvion. Sitä kautta saat apua.

        Kuinka sairas olitkaan ennen kun vieläkin olet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka sairas olitkaan ennen kun vieläkin olet.

        Ei ne sun sairaudet projektiolla parane.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne sun sairaudet projektiolla parane.

        Terapia varmasti toivotointa, mutta eikö lääkkeetkään auttaneet, kekeile lobotomiaa seuraavaksi, se auttaa alapään silpomisvimmaankin :D

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Terapia varmasti toivotointa, mutta eikö lääkkeetkään auttaneet, kekeile lobotomiaa seuraavaksi, se auttaa alapään silpomisvimmaankin :D

        Älä silvo alapäätäsi, voi tulla vakavia terveysongelmia. Äläkä vielä luovuta terapian suhteen, joskus tarvitaan pitkäkin terapiasuhde ennen kuin se auttaa.

        Kehottaisin kommenttisi hengessä sinuakin kokeilemaan lobotomiaa, mutta en usko että sillä olisi mitään vaikutusta sinuun. XD

    • Anonyymi

      Onneksi Israel hävisi euroviisut, vaikka yrittivät voittoa propagandalla. Sääli suomalaisia, jotka yrittivät epätoivoisesti äänestää Israelin voittoon. Politiikka näyttää olevan vahvasti mukana vaikka ei pitäisi.

      • Anonyymi

        Aika hyvin tuo pärjäsi, mutta Suomen kekkuli olisi saanut jäädä viimeiseksi. surkea esitys

      • Anonyymi

        Hö.. No suomalaiset tykkäsi Israelin biisistä. Eiks nää musiikki kisat nyt ollu?!.. Mitään tekemistä politiikan kanssa oo... Ihmisillä on hyvä mielikuvitus

      • Anonyymi

        Israel voitti kirkkaasti kaikki musut ja suvajakit, saat itkeä itsesi uneen lopun ikääsi :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika hyvin tuo pärjäsi, mutta Suomen kekkuli olisi saanut jäädä viimeiseksi. surkea esitys

        Parempi kuin Israelilla tosin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hö.. No suomalaiset tykkäsi Israelin biisistä. Eiks nää musiikki kisat nyt ollu?!.. Mitään tekemistä politiikan kanssa oo... Ihmisillä on hyvä mielikuvitus

        Se ei ole silloin mielikuvitusta jos persu poliitikot masinoi äänestyskamppanjaa Israelin puolesta sillä perusteella että Vasemmisto ei tykkää kansanmurhasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel voitti kirkkaasti kaikki musut ja suvajakit, saat itkeä itsesi uneen lopun ikääsi :D

        Olet väärässä, koska viisuissa ei voi antaa miinusääniä, Israelin suuri äänimäärä kertoo siis vain siitä että kaiken maailman fasistit ja hyväuskoiset halusi osoittaa tukensa Israelille. Kappale ei juuri mistään ollut kotoisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet väärässä, koska viisuissa ei voi antaa miinusääniä, Israelin suuri äänimäärä kertoo siis vain siitä että kaiken maailman fasistit ja hyväuskoiset halusi osoittaa tukensa Israelille. Kappale ei juuri mistään ollut kotoisin.

        Teillä musuilla ja suvajakeilla on erilainen musiikkimaku, me normaalit länsimaalaiset emme voi sietää sitä kailotusta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teillä musuilla ja suvajakeilla on erilainen musiikkimaku, me normaalit länsimaalaiset emme voi sietää sitä kailotusta!

        Miksi sitten äärioikeistolsiset äänestitte Israelia jos ette voi sietää sitä?

        Ja huonosti on lännessä asia jos fasistit on "normaalia"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitten äärioikeistolsiset äänestitte Israelia jos ette voi sietää sitä?

        Ja huonosti on lännessä asia jos fasistit on "normaalia"

        Taidat ollakin musu tai tyhmä suvajakki kun et ymmärrä suomea :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hö.. No suomalaiset tykkäsi Israelin biisistä. Eiks nää musiikki kisat nyt ollu?!.. Mitään tekemistä politiikan kanssa oo... Ihmisillä on hyvä mielikuvitus

        Eikä tykänneet. Persujen masinoima vihakampanja, äänestäkkä israelia, eli palestiinalaisia vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat ollakin musu tai tyhmä suvajakki kun et ymmärrä suomea :D

        Sun sönkötystä ei suomeksi voi hyvällä maulla kutsua keskiverto maahanmuuttajalle häviät. Ei muuta ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä tykänneet. Persujen masinoima vihakampanja, äänestäkkä israelia, eli palestiinalaisia vastaan.

        Suvajakkien ja musujen masinoima vihakampanja ei toiminut, itke, itke...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sun sönkötystä ei suomeksi voi hyvällä maulla kutsua keskiverto maahanmuuttajalle häviät. Ei muuta ;)

        Hyvä kun lopetit!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suvajakkien ja musujen masinoima vihakampanja ei toiminut, itke, itke...

        Keksi jotain omaa äläkä pelkästään kopioi sitä kommenttia mihin vastaat. Vai loppuuko fasistilta mielikuvitus kesken?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kun lopetit!

        Sanoi äitis viimeksi kun tapasin sen. Olit kuulemma tulossa kohta takaisin. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keksi jotain omaa äläkä pelkästään kopioi sitä kommenttia mihin vastaat. Vai loppuuko fasistilta mielikuvitus kesken?

        Faktankorjaajien ei tarvitse keksiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoi äitis viimeksi kun tapasin sen. Olit kuulemma tulossa kohta takaisin. :D

        Mikset lopettanut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikset lopettanut?

        Oli Liaani mukavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Faktankorjaajien ei tarvitse keksiä!

        Miksi sitten vaan toistelet sitä mitä edellinen kommentti sanoo XD

        Apina näkee apina tekee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitten vaan toistelet sitä mitä edellinen kommentti sanoo XD

        Apina näkee apina tekee.

        Joko tunnistat itsesi peilistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko tunnistat itsesi peilistä?

        Se on joo meille normaaleille ihmisille ihan tyypillistä tunnistaa itsensä peilistä. Vai halkeaako sun peili aina kun yrität katsella itseäsi siitä? XD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on joo meille normaaleille ihmisille ihan tyypillistä tunnistaa itsensä peilistä. Vai halkeaako sun peili aina kun yrität katsella itseäsi siitä? XD

        Näetkö natsejakin peilistä vai onko niitä vaan sängyn alla ja komeroissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näetkö natsejakin peilistä vai onko niitä vaan sängyn alla ja komeroissa?

        Lähinnä äärioikeistossa jos tarkkaan katsoo.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähinnä äärioikeistossa jos tarkkaan katsoo.

        Näetkö ihan putleriniin vaiko vaan muita musu- ja ryssänatseja? Sekalainen srk te suvajakit!

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Näetkö ihan putleriniin vaiko vaan muita musu- ja ryssänatseja? Sekalainen srk te suvajakit!

        Kuka tai mikä on putlerini? XD

        En minä edelleenkään tiedä mitä näet peilistä tai harhoistasi.

    • Anonyymi

      Persufasistit...sinimusta liput heiluu menkää israeliin, menkää israeliin....oho sori mulla ei oo nyt tuo lääkitys kohdillaan... aikonaan oltiin pikkuriikan kanssa hoidossakin

      • Anonyymi

        Hassua kun te suvakkinatsit syytätte persuja lähes ainoasta asiasta missä ovat oikeassa eli haittamaahanmuuton vastustamisesta, luuiisi enemmän kiinnostavan miten ne tuhoaa työläisten oikeuksia, mutta ettehän te suvajakit tee töitä!

      • Anonyymi

        Hauska vertaus ja sopiva ala-asteikäiselle. Persujen syytä tämäkin, vai?

        Hamasista on lyhyt hyppäys Isisiin.
        Väestön takana piileksivä islamistinen terroristijärjestö pitää likvidoida.

        Jotta ei asian lähtöpuoli kokonaan unohtuisi:
        https://yle.fi/a/74-20054414

        Persut ei vastusta "haittamaahanmuuttoa" vaan kaikkea maahanmuuttoa. Paitsi tietty jos tarpeeksi valkoinen ja hyvätuloinen haluaa tulla tänne.

        Mitä natseihin tulee niin persuthan ne historiallisesti on niissä natsipiireissä todistetusti pyörineet.

        Kukas vasuri se kuvassakin teki natsitervehdyksen, ettei vaan ollut Lindman :D

        Samalla tavalla ääriliikettä edustatte suvakit ja musut kuin äärioikeistokin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hauska vertaus ja sopiva ala-asteikäiselle. Persujen syytä tämäkin, vai?

        Hamasista on lyhyt hyppäys Isisiin.
        Väestön takana piileksivä islamistinen terroristijärjestö pitää likvidoida.

        Jotta ei asian lähtöpuoli kokonaan unohtuisi:
        https://yle.fi/a/74-20054414

        Persu-ideologia on samaa juurta kuin se, joka koko tämän sotkun sai aikanaan luotua. Eli tavallaan ihan oikein arvioit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hassua kun te suvakkinatsit syytätte persuja lähes ainoasta asiasta missä ovat oikeassa eli haittamaahanmuuton vastustamisesta, luuiisi enemmän kiinnostavan miten ne tuhoaa työläisten oikeuksia, mutta ettehän te suvajakit tee töitä!

        No ei me niitä vielä suoraan persuja fasismista syytetä. Ainakaan aina. On sielä varmaan muutama normaali ihminen kuitenkin vielä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hauska vertaus ja sopiva ala-asteikäiselle. Persujen syytä tämäkin, vai?

        Hamasista on lyhyt hyppäys Isisiin.
        Väestön takana piileksivä islamistinen terroristijärjestö pitää likvidoida.

        Jotta ei asian lähtöpuoli kokonaan unohtuisi:
        https://yle.fi/a/74-20054414

        Ei täällä hamasia kannatetakaan vaan palestiinalaisia. Ja palestiinalaisista on iso hyppäys hamasiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukas vasuri se kuvassakin teki natsitervehdyksen, ettei vaan ollut Lindman :D

        Samalla tavalla ääriliikettä edustatte suvakit ja musut kuin äärioikeistokin.

        Vassarit on oikeassa ja äärioikeisto väärässä, kuten aina ennenkin ja luultavasti tulevaisuudessakin.

        Vasuri natsikohujen aiheet tapahtui silloin kun olivat nuoria ja tyhmiä, 20-40v sitten. Sen jälkeen niitä pyydetään suoraselkäisesti anteeksi ja myönnetään että tyhmää oli, kännissä ja läpällä tehtiin. Se ei silti oikeuta sitä. Anteeksi.

        Persuissa taasen natsikohut tapahtui viime viikolla, puoluejohtoa myöten ehdottomasti tuetaan natsahtelua ja kiemurrellaan kuin kasa matoja. Ja ohimennen syytetään mediaa ajojahdista. Uhataan kaataa hallitus jos natsihtavat edustajat joutuu pois ministerin paikalta. Kannattajat näyttää komppaavan. Jne. On siis vissii ero.

        Vassarit kasvoi aikuiseksi ja pyrkii saamaan maailman paremmalle tolalle. Äärioikeisto on epäpätevä ja teinin tasolle taantunut reaktionaarinen Ääri ideologia, jolla ei ole yhtään uutta ajatusta tai kehityssuuntaa annettavanaan. Pyritään vaan taantumaan jonnekin 30 luvun tienoolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei täällä hamasia kannatetakaan vaan palestiinalaisia. Ja palestiinalaisista on iso hyppäys hamasiin.

        Lähes 100% paleista kannattaa hamasia, vastustajat kun on tapettu :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vassarit on oikeassa ja äärioikeisto väärässä, kuten aina ennenkin ja luultavasti tulevaisuudessakin.

        Vasuri natsikohujen aiheet tapahtui silloin kun olivat nuoria ja tyhmiä, 20-40v sitten. Sen jälkeen niitä pyydetään suoraselkäisesti anteeksi ja myönnetään että tyhmää oli, kännissä ja läpällä tehtiin. Se ei silti oikeuta sitä. Anteeksi.

        Persuissa taasen natsikohut tapahtui viime viikolla, puoluejohtoa myöten ehdottomasti tuetaan natsahtelua ja kiemurrellaan kuin kasa matoja. Ja ohimennen syytetään mediaa ajojahdista. Uhataan kaataa hallitus jos natsihtavat edustajat joutuu pois ministerin paikalta. Kannattajat näyttää komppaavan. Jne. On siis vissii ero.

        Vassarit kasvoi aikuiseksi ja pyrkii saamaan maailman paremmalle tolalle. Äärioikeisto on epäpätevä ja teinin tasolle taantunut reaktionaarinen Ääri ideologia, jolla ei ole yhtään uutta ajatusta tai kehityssuuntaa annettavanaan. Pyritään vaan taantumaan jonnekin 30 luvun tienoolle.

        Vassarit kasvoi yhtä älykkäiksi kuin kanat kun vapaaehtoisesti vievät päänsä pölkylle, persut tyhmiä kun valtaan päästyään pettivät äänestäjänsä. Musut olleet natseja aina ja tulevat olemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähes 100% paleista kannattaa hamasia, vastustajat kun on tapettu :)

        Historiallisesti aina kun Israel on käynyt murhaamassa naisia ja lapsia Gazassa hämäsi kannatus on sen jälkeen kasvanut. Eli Israelin syytä sekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vassarit kasvoi yhtä älykkäiksi kuin kanat kun vapaaehtoisesti vievät päänsä pölkylle, persut tyhmiä kun valtaan päästyään pettivät äänestäjänsä. Musut olleet natseja aina ja tulevat olemaan.

        Se on tieteellinen fakta että älykästä äärioikeistolaista ei ole. Ihan sama onko poliitikko vai kannattaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Historiallisesti aina kun Israel on käynyt murhaamassa naisia ja lapsia Gazassa hämäsi kannatus on sen jälkeen kasvanut. Eli Israelin syytä sekin.

        "Hämäsit" ovat siis itsetuhoisia kuten suvajakitkin. Ei kannattaisi lähteä murhaamaan siviilejä, normaalit ihmiset haluaa sellaisista terroristeista eroon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on tieteellinen fakta että älykästä äärioikeistolaista ei ole. Ihan sama onko poliitikko vai kannattaja.

        Sanoo musupatja musunyrkin ja hellan välissä :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hämäsit" ovat siis itsetuhoisia kuten suvajakitkin. Ei kannattaisi lähteä murhaamaan siviilejä, normaalit ihmiset haluaa sellaisista terroristeista eroon.

        Normaalit ihmiset ei halua sotaa tai siviiliuhreja. Sinä haluat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoo musupatja musunyrkin ja hellan välissä :D

        No kun ei rasistisista suomimiehistä ole mihinkään. Vain nenä nousee pystyyn kun itkevät ja esittävät parempaa kuin ovat. Muna pystyssä teillä on vain silloin kun kuvittelette maahanmuuttajia panemassa suomineitoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kun ei rasistisista suomimiehistä ole mihinkään. Vain nenä nousee pystyyn kun itkevät ja esittävät parempaa kuin ovat. Muna pystyssä teillä on vain silloin kun kuvittelette maahanmuuttajia panemassa suomineitoja.

        "Mustapha Fatty syyllistyi lapsenraiskaukseen ja seksuaaliseen kajoamiseen lapseen.

        Lapsenraiskaus tapahtui Helsingin Kampin kauppakeskuksen vessassa 13. tammikuuta 2023."
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010462114.html

        Kamalia nuo suomirasistit, mutta onneksi suvajakit tykkää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Normaalit ihmiset ei halua sotaa tai siviiliuhreja. Sinä haluat.

        Normaalit ihmiset ei alistu musuterroristeille, sinä alistut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Normaalit ihmiset ei alistu musuterroristeille, sinä alistut.

        Tuomitsen terroristit, oli ne sitten muslimeita, israelista, tai suomesta. Toisin kuin sinua, mua ei kiinnosta kuka tekee, vaan mitä tekee. Sinä tuomitset murhat vain jos niitä tekee mielestäsi väärinajattelijat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mustapha Fatty syyllistyi lapsenraiskaukseen ja seksuaaliseen kajoamiseen lapseen.

        Lapsenraiskaus tapahtui Helsingin Kampin kauppakeskuksen vessassa 13. tammikuuta 2023."
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010462114.html

        Kamalia nuo suomirasistit, mutta onneksi suvajakit tykkää!

        Eikös tuolla toisella palstalla ollut juuri äärioikeistolaiset puolustelemassa sitä heidän omalla lempparipalstalla kirjoitellutta kantasuomalaista heppua jota epäillään äskettäin tapahtuneesta lapsen murhasta JA raiskauksesta.

        Suvakkia et löydä joka vastaavaa puolustaisi. Siksi sun pitääkin jatkuvasti valehdella.

        Hyvä kun myönsit että te suakkifemakot puolustatte vain musuja ja suomifemakkoja kun raiskaavat ja murhaavat, auerska hyvä esimerkki.

        Tuolla toisella palstalla juuri äärioikeistolaiset puolusteli kantasuomalaista murhasta ja raiskauksesta epäiltyä. Teillä ei ole väliä mitä tekee, vaan kuka tekee.

        Takkupalstallako puolustelitte? On sillä tosiaan väliä tappaako hyökkäyksen kohde vai hyökkääjä, te suvajakit olette aina hyökkääjän puolella.

        Suomi24 mikälie palsta missä persut ynnämuut huuteli ensin että maahanmuuttaja teki sen, sitten selvisi että juutteli äärioikeistolaisella foorumilla fantasioistaan teille ennen tekoaan. :D

        Miksi olet aina hyökkääjän puolella? Se on huono tapa määritellä kuka on oikeutettu mihinkin.

    • Anonyymi

      uppeeta mahtava terroristit kuula kalloon

    • Anonyymi

      Ovatko suamalaiset nyt natseja?

      • Anonyymi

        Onhan Suomessa kannatettu hyvinkin kiihkomielisesti Stalinin Neuvostoliiton kommunisteja, Hitlerin Saksan natseja, Netanjahun Israelin siionistinatseja ja jopa Putinin Venäjän fasisteja. Jostain tuollainen ihannointi vaan nousee, sillä ei näytä olevan merkitystä vaikka ihannoinnin kohde edustaa pahimpia ihmisoikeusloukkauksia, sortoa, väkivaltaa jne.

      • Anonyymi

        Ei todellakaan olla. Me inhotaan kaikkee sitä sotaa. Suomi rakastaa rauhaa saunoo ja laulaa 😄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan Suomessa kannatettu hyvinkin kiihkomielisesti Stalinin Neuvostoliiton kommunisteja, Hitlerin Saksan natseja, Netanjahun Israelin siionistinatseja ja jopa Putinin Venäjän fasisteja. Jostain tuollainen ihannointi vaan nousee, sillä ei näytä olevan merkitystä vaikka ihannoinnin kohde edustaa pahimpia ihmisoikeusloukkauksia, sortoa, väkivaltaa jne.

        On toki, horot ollet kiimassa niin saksalaisiin natseihin kuin ryssiin ja musuihinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On toki, horot ollet kiimassa niin saksalaisiin natseihin kuin ryssiin ja musuihinkin.

        Sinuun vain ei silti kukaan koskenut

    • Anonyymi

      Älä lässytä viherkommari raiskaajaterroristi hamasin puoluja. Sota olis päättynyt jo aikoja sitten jos panttivangit ois vapautettu. Kuka hyökkäsi ensin? Raiskasi hamas! Muista se kun puolustelee terroristeja jotka käyttävät ihmiskilpiä.

      • Anonyymi

        Vain tuollaiset raukat puolustelevat Israelia joka on maailman suurin lastentappaja. Tappoi myös suomalaisen YK:n palveluksessa olleen Jarno Mäkisen mutta sekään ei teitä siionistinatseja kiinnosta koska Suomi tulee teille vasta Israelin jälkeen.

        Ensimmäiset hyökkäykset alueella teki juutalaisten muodostamat terroristijärjestöt jo ennen kuin koko Israelia oli edes olemassa. Siitä terrori on vain levinnyt ja valtion perustamisen jälkeen muuttunut valtiojohtoiseksi sotimiseksi ja terroriksi jotta alueen alkuperäisten asukkaiden maat on saatu ryöstettyä. Mailtaan häädetyt palestiinalaiset on ahdettu esim. Gazan gettoon mutta kaikki eivät ole vielä luovuttaneet vaan osa käy itsenäisyystaistelua vaikka vastassa onkin maailman tehokkaimpiin kuuluva Israelin sortokoneisto.

      • Anonyymi

        Olet niin oikeassa. Kuka hyökkäsi ensin on hyvä kysymys! Kuka rikkoi rauhan?! Tuomion päivä koittaa ja kaikki syylliset tuomitaan tai armahdetaan! Niin se vaan menee että paha saa palkkansa ja ahneilla on paskanen loppu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain tuollaiset raukat puolustelevat Israelia joka on maailman suurin lastentappaja. Tappoi myös suomalaisen YK:n palveluksessa olleen Jarno Mäkisen mutta sekään ei teitä siionistinatseja kiinnosta koska Suomi tulee teille vasta Israelin jälkeen.

        Ensimmäiset hyökkäykset alueella teki juutalaisten muodostamat terroristijärjestöt jo ennen kuin koko Israelia oli edes olemassa. Siitä terrori on vain levinnyt ja valtion perustamisen jälkeen muuttunut valtiojohtoiseksi sotimiseksi ja terroriksi jotta alueen alkuperäisten asukkaiden maat on saatu ryöstettyä. Mailtaan häädetyt palestiinalaiset on ahdettu esim. Gazan gettoon mutta kaikki eivät ole vielä luovuttaneet vaan osa käy itsenäisyystaistelua vaikka vastassa onkin maailman tehokkaimpiin kuuluva Israelin sortokoneisto.

        Gaza ei ole itsenäinen valtio, Israel on, eikä mikään hamasin hallinassa olava terroristivaltio voisi Issraelin sisällä toimiakaan ja erittäin hankalasti kaksiosaisena yleensäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain tuollaiset raukat puolustelevat Israelia joka on maailman suurin lastentappaja. Tappoi myös suomalaisen YK:n palveluksessa olleen Jarno Mäkisen mutta sekään ei teitä siionistinatseja kiinnosta koska Suomi tulee teille vasta Israelin jälkeen.

        Ensimmäiset hyökkäykset alueella teki juutalaisten muodostamat terroristijärjestöt jo ennen kuin koko Israelia oli edes olemassa. Siitä terrori on vain levinnyt ja valtion perustamisen jälkeen muuttunut valtiojohtoiseksi sotimiseksi ja terroriksi jotta alueen alkuperäisten asukkaiden maat on saatu ryöstettyä. Mailtaan häädetyt palestiinalaiset on ahdettu esim. Gazan gettoon mutta kaikki eivät ole vielä luovuttaneet vaan osa käy itsenäisyystaistelua vaikka vastassa onkin maailman tehokkaimpiin kuuluva Israelin sortokoneisto.

        Arabimailla on valtavat alueet Israelin ympärillä ja palestiinalaisilla iso alue länsirannalla, siirtykööt palet sinne tai musumaihin. Miksi musut ei kustanna edes peruspalveluita pale-alueilla, länsimaiden pitää se roskajoukko elättää. Eivät halua niitä omiin maihinsakaan, vain aseita antavat taisteluun ainoaa juutalaisvaltiota vastaan. Musut taistelee keskenäänkin lähes joka maassa ja elättäjiään vastaan länsimaissa.

      • Anonyymi

        Hamashan suostui jo tulitaukoehdotukseen ja vankien vapauttamiseen. Sitten Israel hylkäsi samaisen ehdotuksen jonka hamas hyväksyi. Eli panttivankien vapautus on lähinnä tekosyy jatkaa sotaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arabimailla on valtavat alueet Israelin ympärillä ja palestiinalaisilla iso alue länsirannalla, siirtykööt palet sinne tai musumaihin. Miksi musut ei kustanna edes peruspalveluita pale-alueilla, länsimaiden pitää se roskajoukko elättää. Eivät halua niitä omiin maihinsakaan, vain aseita antavat taisteluun ainoaa juutalaisvaltiota vastaan. Musut taistelee keskenäänkin lähes joka maassa ja elättäjiään vastaan länsimaissa.

        Israel rajoittaa palestinaalaisten liikkumista ja vie jatkuvasti lisää maita länsirannalta.

        Mikään maa ei halua terroristeja lähelleen.

        Ehkäpä juuri siksi palestiinalaiset haluaisivat maansa takaisin israelilta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikään maa ei halua terroristeja lähelleen.

        Israelin politiikka palestiinalaisten suhteen ajaa aina vaan lisää ihmisiä terroriin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arabimailla on valtavat alueet Israelin ympärillä ja palestiinalaisilla iso alue länsirannalla, siirtykööt palet sinne tai musumaihin. Miksi musut ei kustanna edes peruspalveluita pale-alueilla, länsimaiden pitää se roskajoukko elättää. Eivät halua niitä omiin maihinsakaan, vain aseita antavat taisteluun ainoaa juutalaisvaltiota vastaan. Musut taistelee keskenäänkin lähes joka maassa ja elättäjiään vastaan länsimaissa.

        Koska palestiinalaiset asuvat israelissa ja asuivat nyky israelin alueella ennen sen perustamista. Sama asia kun kysyisi miksei esim äärioikeistolaiset muuta venäjälle, kun se on kuitenkin lähempänä heidän arvomaailmaansa.

      • Anonyymi

        Kuka hyökkäsi ensin? Israel taisi joskus toisen maailmansodan jälkeen kaapata itselleen palestiinalaisalueita, kun se palestiinaan perustettiin? Tällä konfliktilla on pitkät juuret ja lapsellinen aloittajan etsiminen ei sitä ratkaise.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelin politiikka palestiinalaisten suhteen ajaa aina vaan lisää ihmisiä terroriin.

        Samaa mieltä, musut hyväksyy vain että kaikkien muiden pitäisi antautua ja muutta pois maistaan vaikka asuttaneet niitä jopa tuhansia vuosia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska palestiinalaiset asuvat israelissa ja asuivat nyky israelin alueella ennen sen perustamista. Sama asia kun kysyisi miksei esim äärioikeistolaiset muuta venäjälle, kun se on kuitenkin lähempänä heidän arvomaailmaansa.

        Hahah, juutalaiset asuneet alueella paljon kauemmin, paleilla ei ole ollut koskaan itsenäistä valtiota, tulleet sinne muista musumaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arabimailla on valtavat alueet Israelin ympärillä ja palestiinalaisilla iso alue länsirannalla, siirtykööt palet sinne tai musumaihin. Miksi musut ei kustanna edes peruspalveluita pale-alueilla, länsimaiden pitää se roskajoukko elättää. Eivät halua niitä omiin maihinsakaan, vain aseita antavat taisteluun ainoaa juutalaisvaltiota vastaan. Musut taistelee keskenäänkin lähes joka maassa ja elättäjiään vastaan länsimaissa.

        Palestiinalaisten kotimaa on Israelin alueella, ihan ymmärrettävää etteivät halua lähteä minnekään sieltä vaikka kansanmurhan ja apartheidin uhreja ovat. Palestiinalaisilla on nyt talvisotaan verrannollinen itsenäisyyskamppailu käynnissä sielä. Toivottavasti saavat oman valtion ja rauhan alueelle.

      • Anonyymi

        Taas Natsi. Mistä teitä sikiää. Olette yhtä miellyttävä tuholaisideologia kuin punkit tai malariaa kantavat hyttyset on haittalajeja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas Natsi. Mistä teitä sikiää. Olette yhtä miellyttävä tuholaisideologia kuin punkit tai malariaa kantavat hyttyset on haittalajeja.

        Suvajakit ei koskaan opi, koska menettävät päänsä :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suvajakit ei koskaan opi, koska menettävät päänsä :)

        Niin kauan kuin äärioikeisto pysyy vallasta sivussa niin meillä pysty onneksi pää harteilla. Ollaan opittu teidän historiasta että teitä pitää vastustaa, koska olette uhka länsimaisille arvoille ja demokratialle :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kauan kuin äärioikeisto pysyy vallasta sivussa niin meillä pysty onneksi pää harteilla. Ollaan opittu teidän historiasta että teitä pitää vastustaa, koska olette uhka länsimaisille arvoille ja demokratialle :D

        Ai nytkö ne natsit ei olekaan vallassa vai tarkoititko musuja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai nytkö ne natsit ei olekaan vallassa vai tarkoititko musuja?

        Ei taida vielä olla natseja niin paljon äärioikeistossa että olisivat vallassa. Kokoomuksessa ainakin maltissillella laidalla on täysin normaalia väkeä. Samoin persuista varmaan löytää etsimällä normaalia sakkia.

        Väkivallalla, vihalla ja epäluulolla vaan pyritään normalisoimaan näitä asioita. Se luo ympäristön missä äärioikeistolaiset on aina vaan valmiimpia hyväksymään entistä väkivaltaisempia ja rasistisempia asioita. Vaarana on siis että natseista tulee entistä hyväksytympiä. Nyky persujen johdossa on jo henkilöitä jotka on toivoneet väkivaltaa ja kuolemaa. Tietääkseni soinin aikaiset persut ei tällaista sentään toivoneet. Ääriainekset oli silloin vielä reippaasti puolueen hullummalla laidalla.

        Kyllä ne ovat niitä teidän musuja mitkä ammuskelee Ruotsissakin jatkuvasti ja Saksassa jälleen kerran musu teki terrori-iskun.

        "Stürzenberger oli perjantaina ennen puolta päivää puhumassa Mannheimin keskusaukioilla järjestetyssä kansalaisliike Pax Europan (BPE) tilaisuudessa. Liike vastustaa Euroopan ”islamisaatiota”.

        Sosiaalisessa mediassa julkaistussa videossa näkyy, kuinka tummapartainen, isolla veitsellä aseistautunut mies hyökkää uhrinsa kimppuun ja puukottaa tätä useaan kertaan. Uhri sai vammoja ainakin jalkoihinsa.

        Stürzenbergerin avustajat yrittävät estää puukottajaa, joka huitaisee heitä veitsellä. Paikalle rientänyt poliisi ei ilmeisesti heti ymmärrä, kuka on puukottaja ja kaataa yhden avustajista katuun, jolloin hyökkääjä iskee poliisia veitsellä niskaan.

        Paikalle juoksee heti lisää poliiseita ja yksi heistä ampuu laukauksen, jolloin hyökkääjä kaatui kadulle.

        – Se ei ollut hyökkäys vaan terrori-isku. Isku tapahtui ennen kuin tilaisuus ehti edes alkaa ja isku oli varmasti suunniteltu etukäteen, BPE:n edustaja Stefanie Kizina Bildille."
        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010467863.html

        Täällä näyttäisi kyllä olevan persut jotka ammuskelee. Ongelmansa kullakin maalla. Luultavasti ruotsissakin ongelmien taustalla on rasismi.

        https://yle.fi/a/3-5145905

        "Perussuomalaisten kansanedustaja Tony Halme on viety sairaalaan hänen asunnossaan varhain aamulla sattuneen ampumavälikohtauksen takia."

        https://www.ts.fi/uutiset/6313975

        "Timo Vornanen osoitti kahta henkilöä aseella ja ampui – poliisilla on kolme rikosnimikettä"

        https://www.hs.fi/suomi/art-2000006632535.html

        "Kaksi vangittiin perus­suomalaisten eduskunta-avustajan murhan yrityksestä – toinen on erotettu puolueesta ja kuuluu Jyväskylän kaupungin­hallitukseen, toinen on Soldiers of Odin -aktiivi"

        Ei välttämättä kannata kauheasti huudella ja syytellä poliittisesta väkivallasta.

        Etkö yhtään enempää löytänyt, siksikö haluatte maan täyteen pahimpia terroristeja :D

        Ruotsissa murhat tuplaantuneet vähälle aikaa ja ylivoimaisesti suurin osa musujen tekemiä. Tanskassa musujen osuus murhista 5-20% eri maittain. Suomessa matut tekee murhia 1-5x enemmän ja mustalaiset 20x enemmän kuin kantaväestö.

        Ei välttämättä kannata kauheasti huudella ja syytellä länsimaalaisia väkivallasta.

        Äärioikeistolaisia ei voi karkottaa, ja deradikalisaatio on muutenkin parempi vaihtoehto. Ex-terroristi on aina parempi kuin kuin karkoitettu terroristi.

        Sekin varmaan paikallisten persujen syytä. Äärioikeisto kun niin tykkää väkivallasta että on kyvytön ja haluton estämään sitä. Monesti ovat sen suurimpia lietsojia.

    • Anonyymi

      Suomen ”ammattilaisraadin” puolesta hävettää. He ovat politisoineet Euroviisut. Ääniä ei anneta parhaille muusikoille koska julkinen paine on liian suuri ja LBGT muusikoita on äänestettävä vaikka musiikki olisi kuinka paskaa. Hävettää olla suomalainen. Ei uskalleta olla rehellisiä.

      • Anonyymi

        Juu... Tähän se on menny kun ihminen lakkaa olemasta aito ja rupee kumartelee jotain mistä ei ees tykkää😏

      • Anonyymi

        Musiikki on subjektiivinen asia ja raati äänestää oman makunsa mukaan. Jotkut meistä tykkää kansanmurhasta, toisia se kuvottaa. Raatia selkeästi kuvotti ja uskalsivat äänestää oman makunsa ja mielipiteensä mukaan, hyvä niin.

        Rehellisyydestä sinun ei kannata puhua, sillä en oikein usko että se on sinulle kovin keskeinen arvo tässä keskustelussa.

      • Anonyymi

        Suvajakki raadit tukee musuterroristeja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suvajakki raadit tukee musuterroristeja!

        Kukaan normaali ihminen ei voi olla tukematta siviilejä sodan jaloissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan normaali ihminen ei voi olla tukematta siviilejä sodan jaloissa.

        Suvajakit ei olekaan normaaleja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suvajakit ei olekaan normaaleja!

        Toistelet vieläkin vaan edellisiä kommentteja XD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toistelet vieläkin vaan edellisiä kommentteja XD

        Olet vieläkin epänormaali suvajakki!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet vieläkin epänormaali suvajakki!

        Epänormaali ja ylpeä siitä. Ei tartte hävetä kun on oikeassa näissäkin asioissa XD

        Sinä oot luultavasti siis täysin normaali, ja silti häpeät itteäsi silmät päästä. Yrität ulkoistaa sitten sitä tunnetta haukkumalla muita, muttet ymmärrä että sulle itsellesi loukkaavat asiat on muille joko kehuja tai neutraaleja toteamuksia.

        Hienoa, ole ylpeä itsestäsi musumaassa, siellä tarvitaan patjoja!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jätätkö huomiotta sen että Palestiinassa ollaan tehty lastenohjelmia ("Tomorrow's Pioneers") jotka aivopesevät lapsia "marttyyreiksi" jo taaperosta pitäen? Disneykin teki asiasta valituksen koska halpa Mikki Hiiri -kopio opetti että itsensä uhraaminen Palestiinan ja Koraanin on jotenkin ihailtavaa.

      Israelin ei tarvitse uhrata Palestiinan lapsia, he ovat tehneet sitä jo itse.

      • Anonyymi

        Juutalaislapsille järjestetään Israelissa jatkuvasti asekoulutusta ja asenne(=viha)kasvatusta ulkomaillakin asuville. Juutalaislapsille opetetaan esim. palestiinalaisten alueiden kuuluvan heille Jumalan lupaamina vaikka heidän sukunsa ovat asuneet esim. Amerikassa toistasataa vuotta. Palestiinalaisia demonisoidaan Israelissa ihan samalla tavalla kuin juutalaisia demonisoitiin natsi-Saksassa.

        Juutalaiset uhriutuvat miuluusti holokaustin varjolla mutta syyllstyvät itse ihan vastaaviin tekoihin palestiinalaisia vastaan. Israelin hallituksessa on nytkin ministereitä jotka ovat/ ovat olleet jäseninä juutalaisten omissa terroristijärjestöissä joissa ovat osallistuneet esim. terrori-iskuissa (ei valtiojohtoista väkivaltaa) palestiinalaisten tappamiseen, karkottamiseen mailtaan sekä etniseen puhdistukseen.

        Israel juutalaisvaltiona ei ole mikään pyhimys, se on todellakin tämän päivän natsi-Saksa kaikkine rikoksineen. Kuten natsi-Saksalla oli loppuunsa asti kiihkeitä kannattajia niin myös Israelilla on vastaavat rikoksilta silmänsä sulkevat kannattajansa. Luulisi, että esim. holokaustista jotain ymmärtävät toimisivat nykyisin toisin mutta ikävä kyllä niin ei ole, samat kauhuteot jatkuvat vaikka ihmiset tekijöinä ovat vaihtuneet.

      • Anonyymi

        Totta! Sairasta touhua tuhota lapset tällä tavalla... Kyllä palest. Tekee ihan itse itselleen ja lapsilleen hallaa. Lapsilla ei pidä olla aseiden kanssa mitään tekemistä!! Heidän pitäisi saada leikkiä leluilla. En tule koskaan hyväksymään tätä pahuutta mitä he lapsilleen tekevät. Se ei ole oikein missään kulttuurissa eikä uskonnossa! Tarkoitan "todellisessa uskonnossa" en näissä rosvojoukoissa

        Kukaan ihminen ei ole syytön. Tai pyhimys. Mutta me kaikki teemme tiliä tekemisistämme eräänä päivänä ja jos et ehtinyt katua Herran päivään mennessä niin todellakin "voi sinua minne joudut"

        Ainakin kymmeniä tuhansia syyttömiä siviilejä parhaillaankin teurastavat siionistinatsit kannattajineen joutuvat helvettiin samalle osastolle natsien kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juutalaislapsille järjestetään Israelissa jatkuvasti asekoulutusta ja asenne(=viha)kasvatusta ulkomaillakin asuville. Juutalaislapsille opetetaan esim. palestiinalaisten alueiden kuuluvan heille Jumalan lupaamina vaikka heidän sukunsa ovat asuneet esim. Amerikassa toistasataa vuotta. Palestiinalaisia demonisoidaan Israelissa ihan samalla tavalla kuin juutalaisia demonisoitiin natsi-Saksassa.

        Juutalaiset uhriutuvat miuluusti holokaustin varjolla mutta syyllstyvät itse ihan vastaaviin tekoihin palestiinalaisia vastaan. Israelin hallituksessa on nytkin ministereitä jotka ovat/ ovat olleet jäseninä juutalaisten omissa terroristijärjestöissä joissa ovat osallistuneet esim. terrori-iskuissa (ei valtiojohtoista väkivaltaa) palestiinalaisten tappamiseen, karkottamiseen mailtaan sekä etniseen puhdistukseen.

        Israel juutalaisvaltiona ei ole mikään pyhimys, se on todellakin tämän päivän natsi-Saksa kaikkine rikoksineen. Kuten natsi-Saksalla oli loppuunsa asti kiihkeitä kannattajia niin myös Israelilla on vastaavat rikoksilta silmänsä sulkevat kannattajansa. Luulisi, että esim. holokaustista jotain ymmärtävät toimisivat nykyisin toisin mutta ikävä kyllä niin ei ole, samat kauhuteot jatkuvat vaikka ihmiset tekijöinä ovat vaihtuneet.

        Todella hienoa että opettavat lapset puolustautumaan musuterroristeja vastaan, pitäisi vaan näköjään olla aseet mukana musiikkifestareilla ja kotonakin.

        Suvakkinatsit uhriutuvat mokkakyrsäkiimassaan musuterroristien puolesta, mutta onneksi joudutte itse niiden uhreiksikin.

        Luulisi, että esim. holokaustista jotain ymmärtävät toimisivat nykyisin toisin mutta ikävä kyllä niin ei ole, samat kauhuteot jatkuvat musujen toimesta edelleen suvakkinatsien tukemina.

        Säälittävää tuo kirjoittelusi kun yrität päteä fiksummillesi. Tyhmyys ilmeisesti onkin teidän rivinatsien yhteinen ominaisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta! Sairasta touhua tuhota lapset tällä tavalla... Kyllä palest. Tekee ihan itse itselleen ja lapsilleen hallaa. Lapsilla ei pidä olla aseiden kanssa mitään tekemistä!! Heidän pitäisi saada leikkiä leluilla. En tule koskaan hyväksymään tätä pahuutta mitä he lapsilleen tekevät. Se ei ole oikein missään kulttuurissa eikä uskonnossa! Tarkoitan "todellisessa uskonnossa" en näissä rosvojoukoissa

        Ei saanut leluilla leikkiä nälkään tapetut israelilaislapsetkaan keskitysleireillä. Ei näytä nälkiintyneiltä nämä Gasan lapset, eikä varsinkaan miehet, jotka varmasti syövät ensiksi kuorman päältä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säälittävää tuo kirjoittelusi kun yrität päteä fiksummillesi. Tyhmyys ilmeisesti onkin teidän rivinatsien yhteinen ominaisuus.

        Käy ihmeessä äo-testissä, voisin lyödä vetoa ettet kuulu älykkäimpään 1% kuten minä.

        Sinähän siellä kävit mutta tuloksesi 36 ei tarkoita yläpään 1%:a.

        Alapääkin kuuluu suurimpaan 1%, mutta ei sentään 36cm.

        Pienet jalat sulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säälittävää tuo kirjoittelusi kun yrität päteä fiksummillesi. Tyhmyys ilmeisesti onkin teidän rivinatsien yhteinen ominaisuus.

        Kyseessä on trolli. Hän ei oikeasti usko mitä sanoo, eikä koskaan sano mitä uskoo. Sillä hänellä ei ole selkärankaa. Nyökkäilee vaan muiden mukana ja trollaa netissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta! Sairasta touhua tuhota lapset tällä tavalla... Kyllä palest. Tekee ihan itse itselleen ja lapsilleen hallaa. Lapsilla ei pidä olla aseiden kanssa mitään tekemistä!! Heidän pitäisi saada leikkiä leluilla. En tule koskaan hyväksymään tätä pahuutta mitä he lapsilleen tekevät. Se ei ole oikein missään kulttuurissa eikä uskonnossa! Tarkoitan "todellisessa uskonnossa" en näissä rosvojoukoissa

        Mitä palestiinalaiset voi lapsilleen tehdä, joka olisi pahempaa kuin se mitä israel näille palestiinalaisille lapsille tekee? Tähän mennessä kuolleita lapsia 13 000 ja toinen sama haavoittuneita.

        Kuvottavaa on se miten äärioikeisto tuntuu saavan tästä niin paljon iloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juutalaislapsille järjestetään Israelissa jatkuvasti asekoulutusta ja asenne(=viha)kasvatusta ulkomaillakin asuville. Juutalaislapsille opetetaan esim. palestiinalaisten alueiden kuuluvan heille Jumalan lupaamina vaikka heidän sukunsa ovat asuneet esim. Amerikassa toistasataa vuotta. Palestiinalaisia demonisoidaan Israelissa ihan samalla tavalla kuin juutalaisia demonisoitiin natsi-Saksassa.

        Juutalaiset uhriutuvat miuluusti holokaustin varjolla mutta syyllstyvät itse ihan vastaaviin tekoihin palestiinalaisia vastaan. Israelin hallituksessa on nytkin ministereitä jotka ovat/ ovat olleet jäseninä juutalaisten omissa terroristijärjestöissä joissa ovat osallistuneet esim. terrori-iskuissa (ei valtiojohtoista väkivaltaa) palestiinalaisten tappamiseen, karkottamiseen mailtaan sekä etniseen puhdistukseen.

        Israel juutalaisvaltiona ei ole mikään pyhimys, se on todellakin tämän päivän natsi-Saksa kaikkine rikoksineen. Kuten natsi-Saksalla oli loppuunsa asti kiihkeitä kannattajia niin myös Israelilla on vastaavat rikoksilta silmänsä sulkevat kannattajansa. Luulisi, että esim. holokaustista jotain ymmärtävät toimisivat nykyisin toisin mutta ikävä kyllä niin ei ole, samat kauhuteot jatkuvat vaikka ihmiset tekijöinä ovat vaihtuneet.

        Ei vielä ihan valtiona verrannollinen natseihin, mutta kuvottavaa on kyllä touhu kaikessa verenhimossaan ja välinpitämättömyydessään. Monet äärinationalistit sielä käyttäytyy kuin natsit. Touhu ei ole yhtään parempaa kuin venäjällä Ukrainassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienet jalat sulla.

        Ai sinulla on yli 36cm lattajalat :D:D:D
        Minkäs sortin vammainen olet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä on trolli. Hän ei oikeasti usko mitä sanoo, eikä koskaan sano mitä uskoo. Sillä hänellä ei ole selkärankaa. Nyökkäilee vaan muiden mukana ja trollaa netissä.

        Surullista että te suvajakit todella uskotte naurettaviin väitteisiinne :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä palestiinalaiset voi lapsilleen tehdä, joka olisi pahempaa kuin se mitä israel näille palestiinalaisille lapsille tekee? Tähän mennessä kuolleita lapsia 13 000 ja toinen sama haavoittuneita.

        Kuvottavaa on se miten äärioikeisto tuntuu saavan tästä niin paljon iloa.

        Terroristisen islamistijärjestön kannattaminen on oma valinta, musuakkojen suurin haave on saada pennuistaan marttyyreja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terroristisen islamistijärjestön kannattaminen on oma valinta, musuakkojen suurin haave on saada pennuistaan marttyyreja!

        Palestiina ei ole terroristijärjestö, idiootti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Surullista että te suvajakit todella uskotte naurettaviin väitteisiinne :)

        Te äärioikeistolaiset taas ette usko omiin väitteisiinne. Kaikki mitä sanotte on valetta.

        Puheet demokratiasta ja länsimaisista arvoista on teille vaan savuverho jonka voi unohtaa heti kun pääsee valtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai sinulla on yli 36cm lattajalat :D:D:D
        Minkäs sortin vammainen olet?

        Normaalikokoinen aikuinen ihminen. Pitää vaan varoa etten astu vahingossa tuollaisen kääpiön päälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säälittävää tuo kirjoittelusi kun yrität päteä fiksummillesi. Tyhmyys ilmeisesti onkin teidän rivinatsien yhteinen ominaisuus.

        Älykkäitä natseja tai fasisteja ei ole. Älykkyys ja natsiuus sekä fasismi on toistensa vastakohtia. Huomionarvoista on myös, että tyhmempikin tajuaa tarpeeksi asioista, välttääkseen äärioikeistoon ajautumisen. Eli vain todellakin tynnyrin pohjaa oikein urille kaapimalla ja raapimalla löydät natseja ja fasisteja. Koska kyseiset kaksi ideologiaa on järjen ja älyn vastaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai sinulla on yli 36cm lattajalat :D:D:D
        Minkäs sortin vammainen olet?

        Mikäs muu sulla on pientä niin kuin jalkasi? XD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palestiina ei ole terroristijärjestö, idiootti.

        Ei alue voikaan olla järjestö vaan sen asukkaat eli musut, idiootti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Te äärioikeistolaiset taas ette usko omiin väitteisiinne. Kaikki mitä sanotte on valetta.

        Puheet demokratiasta ja länsimaisista arvoista on teille vaan savuverho jonka voi unohtaa heti kun pääsee valtaan.

        Persuthan ovat sitten yhtä pettureita kuin tyttöhallitus :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Normaalikokoinen aikuinen ihminen. Pitää vaan varoa etten astu vahingossa tuollaisen kääpiön päälle.

        Varmasti joudut katsomaan tarkkaan mihin astut, mistä löydät kanootit 36cm räpylöillesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älykkäitä natseja tai fasisteja ei ole. Älykkyys ja natsiuus sekä fasismi on toistensa vastakohtia. Huomionarvoista on myös, että tyhmempikin tajuaa tarpeeksi asioista, välttääkseen äärioikeistoon ajautumisen. Eli vain todellakin tynnyrin pohjaa oikein urille kaapimalla ja raapimalla löydät natseja ja fasisteja. Koska kyseiset kaksi ideologiaa on järjen ja älyn vastaisia.

        Totta, siksi suvajakki- ja musunatsit ovatkin äärimmäisen tyhmiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs muu sulla on pientä niin kuin jalkasi? XD

        Onneksi ne tärkeimmät mitat ja arvot ovat parhaassa 1% luokassa, sinä olet tyhmä kuin saapas jättiräpylöinesi :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuthan ovat sitten yhtä pettureita kuin tyttöhallitus :D

        Tyttö hallitus sai sentään jotain aikaan. Persut tuhoaa vain talouden ja terveydenhuollon. Heistä on vain ongelmia, kotona ja puutarhassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti joudut katsomaan tarkkaan mihin astut, mistä löydät kanootit 36cm räpylöillesi?

        Kaupasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi ne tärkeimmät mitat ja arvot ovat parhaassa 1% luokassa, sinä olet tyhmä kuin saapas jättiräpylöinesi :D

        Ai sä oot se sankari joka kehuskeli aiemmin olevansa alimmassa 1 % älykkyytensä kanssa XD ei perhana sua käy sääliksi ihan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, siksi suvajakki- ja musunatsit ovatkin äärimmäisen tyhmiä!

        Uu. Aikamme älykkö vauhdissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyttö hallitus sai sentään jotain aikaan. Persut tuhoaa vain talouden ja terveydenhuollon. Heistä on vain ongelmia, kotona ja puutarhassa.

        Saihan ne valtavasti velkaa kun jakoivat miljardeja ulkomaille ja kotimaan rikkaille, ek-hallitus jatkaa samalla linjalla jakamalla rikkaille, miksi siis valitat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai sä oot se sankari joka kehuskeli aiemmin olevansa alimmassa 1 % älykkyytensä kanssa XD ei perhana sua käy sääliksi ihan.

        Hups, sehän olikin mun oma äiti, sieltä ne geenit tulleet ja musuisältä :-/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hups, sehän olikin mun oma äiti, sieltä ne geenit tulleet ja musuisältä :-/

        Sun oma äiti kuului alimpaan prosenttiin ja olet puoliksi maahanmuuttaja? Miksi sitten parjaat täällä kaikkea hyvää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saihan ne valtavasti velkaa kun jakoivat miljardeja ulkomaille ja kotimaan rikkaille, ek-hallitus jatkaa samalla linjalla jakamalla rikkaille, miksi siis valitat?

        Niin, nykyhallitus olisi jakanut vielä enemmän, niin kuin julkisuudessa vaativat. Itse en kauheasti yritys tuista välitä mutta välillä ovat pakollinen paha

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sun oma äiti kuului alimpaan prosenttiin ja olet puoliksi maahanmuuttaja? Miksi sitten parjaat täällä kaikkea hyvää?

        Asetat hyviä kysymyksiä itsellesi, nyt vaan menolippua varaamaan musumaahan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, nykyhallitus olisi jakanut vielä enemmän, niin kuin julkisuudessa vaativat. Itse en kauheasti yritys tuista välitä mutta välillä ovat pakollinen paha

        Paitsi että ps vastusti ainakin Italian tukia ja kok yritystukia, hassua että te vasurit haluatte jakaa niitä miljardeittain turhaan, yritittekö ostaa ääniä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi että ps vastusti ainakin Italian tukia ja kok yritystukia, hassua että te vasurit haluatte jakaa niitä miljardeittain turhaan, yritittekö ostaa ääniä?

        Koska vasurit ymmärtää että kriisejä kannattaa välttää ja jos kriisi on kehittymässä niin se pitää pyrkiä ratkaisemaan. Tiedän että se kuulostaa hullulta sellaiselle kuolemankultille kuin äärioikeisto. Mutta totta se silti on. Vasemmisto on aina oikeassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asetat hyviä kysymyksiä itsellesi, nyt vaan menolippua varaamaan musumaahan!

        Sulla taitaa olla vähän harhoja sen kanssa missä sinä loppuu ja muut alkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla taitaa olla vähän harhoja sen kanssa missä sinä loppuu ja muut alkaa.

        Enhän minä itseeni viitannutkaan, sinähän tuossa itsestäsi kerroit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enhän minä itseeni viitannutkaan, sinähän tuossa itsestäsi kerroit.

        Jaa, minä kerroin itsestäni sun kirjoittamassa kommentissa? Jep jep.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, minä kerroin itsestäni sun kirjoittamassa kommentissa? Jep jep.

        Otiutko yliannoksen lääkeitä vai päihteitäkö käytät?

    • Anonyymi

      teatteri jatkuu niinkuin ukrainassakin. eipä se tainnut ola sen kummempaa irakissakaan

      • Anonyymi

        Noissa kohteissa sotaa käyvät erilliset valtiot, Israelissa valtio hyökkää perustamaansa gettoon jossa on noin 2,5 miljoonaa asukasta. Noista asukkaista alle 0,5% yrittää laittaa Israelin valtioterrorille hanttiin vaikka terrorivaltion ylivoima on monituhatkertainen.

        Hamas terrorisoi Israelia viimeiseen paleen asti ja suvakkinatsit taputtaa käsiään!

        Suvakki ja natsi on toistensa vastakohtia, eli suvakkinatseja ei ole olemassa. Persuista sen sijaan on vielä ihan viime kesänä löytynyt eräs MINISTERI, joka kovin vaikutti sympatisoivan natsiaatetta. Ja tätä natsisymppistä tuki myös PUOLUEEN JOHTO.

        Monet persut tuntuu myös tykkäävän aika varauksetta israelin toimista palestiinalaisalueilla.

        Jälleen nähdään että äärioikeistolta jokainen syytös on tunnustus.

        Musut ovat natseja ja suvakit musujen kannattajia, olette siis natseja!

        Natsiaatteessa keskeistä on ihmisten tappaminen ja viha kaikkea inhimillistä kohtaan.

        Suvakit ja musut vastustaa ihmisten tappamista j tukee maailmanlaajuisesti kaikkea inhimillistä.

        Äärioikeisto taas huutaa tahtia Israelin murhajuhlissa ja vihaa kulttuuria sekä taidetta ja söisi mielellään vauvoja aamupalaksi. Siksi nääs äärioikeisto valittaa myös syntyvyydestä. Pelkäävät ettei aamupalaa riitä kaikille. Kumpi siis on lähempänä natsiaatetta? Siinä sulle pähkinä.

        Vhje: se on nykyään, kuten aina historiallisestikin äärioikeisto.

        Musut ovat maailman väkivaltaisin ryhmä, sotivat keskenäänkin joka puolella ja kaikkia länsimaita vastaan, vain suvajakit länsimaissa riittävän tyhmiä kannattamaan niitä.

        Ei ole kun äärioikeisto. Natsit, neukut, japanilaiset ynnä muut äärioikeistllaiset tappoi toisessa maailmansodassa ja sen jälkeen miljoonia. Sille luvulle ei heti löydy kilpailijaa.

      • Anonyymi

        Niin, Stalin ja Hitler oli äärioikeistoa, se tosiasia ei muuksi väittämällä muutu. Sen näkee jos tarkastelee nykyihmisten poliittisia kantoja. Äärioikeisto tykkää väkivallasta, sodasta, kansanmurhista ja etnisistä valtioista. Suvakit vastustaa näitä. Suvakit on siis aikamme hyvikset.

        Muuta ihmeessä musumaahan turvaan, niitä natsejahan on sänkysi alla ja komeroissakin valmiina tappamaan!

        Suvajakit kannattaa maailman väkivaltaisinta terroristiuskontoa islamia ja haluatte levittää sen joka maahan.

        Maailman väkivaltaisimmat ideologiat on natsismi, fasismi ja äärinationalismi. Ne on puhtaasti äärioikeistolaisia ilmiöitä. Niiden rinnalla islam on oikein ikuisen rauhan ja suvaitsevaisuuden uskonto, vaikka sillä omat ongelmansa onkin. Eli tuomalla enemmän islamia suomeen, saadaan vastavoimaa teidän tappamisen himolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuta ihmeessä musumaahan turvaan, niitä natsejahan on sänkysi alla ja komeroissakin valmiina tappamaan!

        Ei vielä, mutta jos pääset joskus valtaan niin sitten voipi olla tarvetta vihaiselle vahtikoiralle minunkin kotona. Ettei suomi-stasi pääse kyläilemään huomaamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailman väkivaltaisimmat ideologiat on natsismi, fasismi ja äärinationalismi. Ne on puhtaasti äärioikeistolaisia ilmiöitä. Niiden rinnalla islam on oikein ikuisen rauhan ja suvaitsevaisuuden uskonto, vaikka sillä omat ongelmansa onkin. Eli tuomalla enemmän islamia suomeen, saadaan vastavoimaa teidän tappamisen himolle.

        Kumma kun uutisissa ei ole näkynyt natsien väkivaltaisuuksia sitten 2. maailmansodan, mutta musut tehneet sitäkin enemmän terrori-iskuja ja aloittaneet sotia, samoin suvakkien tapaan natseja joka paikassa näkevät ryssat.

        Minusta ukrainalaiset eivät ole natseja kun puolustautuvat ryssia vastaan, eikä israelilaiset kun puolustautuvat musuja vastaan. Mutta sinun mielestäsihän Suomikaan ei olisi saanut puolustautua ryssia vastaan, eikä ottaa apua vastaan Saksalta.

        Hienoa kun myönnät että suvajakkien tavoitteena on islamisaatio, mutta menkää ihmeessä katkotuttamaan päänne musumaahan, täällä ne eivät tule menestymään :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vielä, mutta jos pääset joskus valtaan niin sitten voipi olla tarvetta vihaiselle vahtikoiralle minunkin kotona. Ettei suomi-stasi pääse kyläilemään huomaamatta.

        Musuthan eivät hyväksy rakkeja, olet vääräuskoinen ja pääset pian hengestäsi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumma kun uutisissa ei ole näkynyt natsien väkivaltaisuuksia sitten 2. maailmansodan, mutta musut tehneet sitäkin enemmän terrori-iskuja ja aloittaneet sotia, samoin suvakkien tapaan natseja joka paikassa näkevät ryssat.

        Minusta ukrainalaiset eivät ole natseja kun puolustautuvat ryssia vastaan, eikä israelilaiset kun puolustautuvat musuja vastaan. Mutta sinun mielestäsihän Suomikaan ei olisi saanut puolustautua ryssia vastaan, eikä ottaa apua vastaan Saksalta.

        Hienoa kun myönnät että suvajakkien tavoitteena on islamisaatio, mutta menkää ihmeessä katkotuttamaan päänne musumaahan, täällä ne eivät tule menestymään :D

        Uutiset ei tykkää näyttää väkivaltaa, se on ihan normaalia. Sinä et tykkää myöntää äärioikeiston väkivaltaa, koska se paljastaa sun vollotukset muslimien ynnämuiden väkivaltaisuudesta siksi tyhjäksi lätinäksi, mitä sun väittämät ovatkin.

        Minustakaan ukrainalaiset ei ole natseja. Ollaan siis siitä ihan samaa mieltä. Suomi oli myös ihan oikeutettu puolustautumaan talvisodassa. Venäjälle hyökkääminen sen sijaan ei ollut puolustautumista. Suomen virhe oli siis kaveerata natsien kanssa ja lähteä jatkosotaan, ei puolustautuminen talvisodassa.

        Suvakkien tavoitehan on estää päiden katkominen, missä sitä sitten tapahtuukaan. Siksi täällä vastustetaankin äärioikeistoa niin kunniakkaasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Musuthan eivät hyväksy rakkeja, olet vääräuskoinen ja pääset pian hengestäsi!

        Sun uhkaus todistaa sen, että äärioikeisto on suurin uhka länsimaiselle sivilisaatiolle maailmassa. Ei venäjä, kiina tai maahanmuuttajat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutiset ei tykkää näyttää väkivaltaa, se on ihan normaalia. Sinä et tykkää myöntää äärioikeiston väkivaltaa, koska se paljastaa sun vollotukset muslimien ynnämuiden väkivaltaisuudesta siksi tyhjäksi lätinäksi, mitä sun väittämät ovatkin.

        Minustakaan ukrainalaiset ei ole natseja. Ollaan siis siitä ihan samaa mieltä. Suomi oli myös ihan oikeutettu puolustautumaan talvisodassa. Venäjälle hyökkääminen sen sijaan ei ollut puolustautumista. Suomen virhe oli siis kaveerata natsien kanssa ja lähteä jatkosotaan, ei puolustautuminen talvisodassa.

        Suvakkien tavoitehan on estää päiden katkominen, missä sitä sitten tapahtuukaan. Siksi täällä vastustetaankin äärioikeistoa niin kunniakkaasti.

        Ei Suomi hyökännyt venäjälle, vaan työnsi vihollista kauemmaksi, kuten sodassa kuuluukin tehdä. Ja jos et hyväksy ryssien alaisten suomensukuisten kansojen itsenäistymistä tai liittymistä Suomeen, niin et varmaan hyväksy myöskään paleille omaa valtiota, nehän asustelevat nyt Israelin sisällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sun uhkaus todistaa sen, että äärioikeisto on suurin uhka länsimaiselle sivilisaatiolle maailmassa. Ei venäjä, kiina tai maahanmuuttajat.

        Ai se on äärioikeiston" syy kun tuotte maahan musuja jotka tappavat rakkeja ja niiden vääräuskoisia omistajia :D

        Hienoa että haluatte eliminoida päidenkatkoja musut länsimaista ja sitä parempi kun menette jatkamaan sitä musumaihin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai se on äärioikeiston" syy kun tuotte maahan musuja jotka tappavat rakkeja ja niiden vääräuskoisia omistajia :D

        Hienoa että haluatte eliminoida päidenkatkoja musut länsimaista ja sitä parempi kun menette jatkamaan sitä musumaihin!

        Kyllä. Jos ette olisi niin umpirasistisia ja väkivaltaan taipuvaisia niin eri kansojen rauhanomainen yhteiselo olisi tuhansia kertoja helpompaa ja todennäköisempää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Suomi hyökännyt venäjälle, vaan työnsi vihollista kauemmaksi, kuten sodassa kuuluukin tehdä. Ja jos et hyväksy ryssien alaisten suomensukuisten kansojen itsenäistymistä tai liittymistä Suomeen, niin et varmaan hyväksy myöskään paleille omaa valtiota, nehän asustelevat nyt Israelin sisällä.

        Ei suomensukuiset kansat halunneet suomalaisia vapauttamaan heitä, kohtelivat monesti suomalaisia valloittajina.

        Suomi työnsi venäläisiä kauemmas, hyökkäämällä venäjälle.

        Orwellilainen kaksoisajattelu on teillä kyllä hallussa. Seuraavaksi teiltä tulee varmaankin päivittäinen kaksi minuuttia vihaa ja ajatusrikosten kriminalisointi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Jos ette olisi niin umpirasistisia ja väkivaltaan taipuvaisia niin eri kansojen rauhanomainen yhteiselo olisi tuhansia kertoja helpompaa ja todennäköisempää.

        Mene ihmeessä harrastamaan sitä rauhanomaista yhteiseloa musumaihin, esim Afghanistanissa naisilla on oikein mukavat oltavat ja kaikissa muissakin musumaissa :D

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei suomensukuiset kansat halunneet suomalaisia vapauttamaan heitä, kohtelivat monesti suomalaisia valloittajina.

        Suomi työnsi venäläisiä kauemmas, hyökkäämällä venäjälle.

        Orwellilainen kaksoisajattelu on teillä kyllä hallussa. Seuraavaksi teiltä tulee varmaankin päivittäinen kaksi minuuttia vihaa ja ajatusrikosten kriminalisointi.

        HAHAH, Karjalsaa muistelevat vieläkin lämmöllä miten hyvät oltavat oli suomalaisten alaisuudessa oli, rakensivat kouluja ja saivat käyttää omaa kieltään, sen jälkeen stalin tapatti tai pakkosiirsi siperiaan pakkotöihin, vain harvat selvisi. Nyt joutuvat taas sotimaan putlerin sotaan tai elävät kurjuudessa.

        Et saisi yhtään enempää ymmärrystä myöskään Baltiasta tai muista ryssien alistamista maista, mutta te suvakkivasurithan olette aina olleet epäisänmaallisia. Toivottavsti pian joudutte inttiin tai sivariin tai häivytte maasta itärajan taakse tai minne tahansa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene ihmeessä harrastamaan sitä rauhanomaista yhteiseloa musumaihin, esim Afghanistanissa naisilla on oikein mukavat oltavat ja kaikissa muissakin musumaissa :D

        Mielummin edistän rauhanomaista yhteiseloa ja ihmisoikeuksia ja pyrin estämään äärioikeiston väkivallan niin että rauhanomainen yhteiskunta säilyy täälläkin. Teitä pakeneminen vain pahentaa ongelmaa. On tärkeää estää teitä vakiinnuttamasta ideologiaanne.

        Palestiinassakin rauhanliikkeellä oli hyvät mahdollisuudet aikanaan. Sitten Israel valtasi palestiinalaisten maat, alisti heidät apartheidiin, tuki hamasia ja kaikin keinoin pyrkii estämään alueen rauhoittumisen. Siinä nähdään äärioikeiston vaikutus. Järjellisellä politiikalla israel ja palestiina olisi jo täysin rauhallinen alue.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        HAHAH, Karjalsaa muistelevat vieläkin lämmöllä miten hyvät oltavat oli suomalaisten alaisuudessa oli, rakensivat kouluja ja saivat käyttää omaa kieltään, sen jälkeen stalin tapatti tai pakkosiirsi siperiaan pakkotöihin, vain harvat selvisi. Nyt joutuvat taas sotimaan putlerin sotaan tai elävät kurjuudessa.

        Et saisi yhtään enempää ymmärrystä myöskään Baltiasta tai muista ryssien alistamista maista, mutta te suvakkivasurithan olette aina olleet epäisänmaallisia. Toivottavsti pian joudutte inttiin tai sivariin tai häivytte maasta itärajan taakse tai minne tahansa.

        Ketkä karjalaa muistelee lämmöllä? Suomalaiset jotka sielä asui ennen evakkoon lähtöä?

        Itärajan taakse emme mene koska autoritäärinen venäjä on täysi vastakohta suvakki arvoillemme. Teidän arvot sen sijaan istuisi nykyiseen venäläiseen yhteiskuntaan oikein hyvin.

        Ei tässä mistään baltian maista puhuttu vaan suomensukuisista kansoista. Ja monet näistä eivät halunneet suomalaisia miehittäjiä vapauttamaan heitä. Faktat ei muuksi muutu vaikka kuinka yrität.

    • Anonyymi

      "Israelin tekemä kansanmurha jatkuu pikkulasten ja naisten tappamisella"

      Juu, ja hamasin 07.10.23 Israelissa tappamiensa naisten ruumiitten raskaajat siinä israelilaistaaperoitten elävältä polttamisen ohessa eivät muka ole koko ajan tehneet ja pyrkineet tekemään juuri samaa? Tosin sillä erotuksella että:

      Varoittiko hamas silloin 07.10.23 iskevänsä sinne ja sinne ja kehoittamalla paikalla olleita juutalaisia ja juutalaisiksi luultuja poistumaan aloittamansa juutalaisten kansanmurhaan pyrkivän sotimisen alta? Israel nimittäin yhä Gazassa tekee niin.

      Ja varoittiko Iranin asevoimat Israelissa olleiden kohteidensa asukkaita silloin muutama viikko sitten kun Iranista ja sen häntäkärpästen toimesta ammuttiin satoja ohjuksia ja drooneja kohti Israelia?

      Ja tansittiiko Gazassa riemusta kun 07.10.23 Hamasin hyökkäys Israeliin alkoi ja yli 1400 ihmisen joukkomurha Israelissa tapahtui.

      Ja vastaavasti tansittiinko Israelissa riemusta kun Hamasin ylipääjohtajan ja pääsyyllisen siihen mitä nyt Gazassa on meneillään aikuiset pojat tulivat Israelin armeijan toimesta räjäytettyä Gazassa pois päiviltä.

      Ja lopuksi jos palstan aihe on musiikki niin tulisiko rikollisjärjestö Hamasin propaganda suunnata jollekkin muulle palstalle?

      P.S. Kahden valtion malli? Se on mielenkiintoista että jos se toteutuu niin palestiinaksi kutsutussa terroristivaltiossa sitten on maakunta nimeltään Juudea, mutta Israelissa ei vielä silloinkaan ole maakuntaa nimeltään palestiinalaisvaarin pöksyt.

      • Anonyymi

        Varoittiko israel irania silloin kun iski heidän diplomaattiseen lähetystöönsä toisessa maassa?

        Kahden valtion malli tuskin tulee ikinä toteutumaan sillä israel ja israelin jatkeena usa ei halua sitä. Israel haluaa pitää nykyistä kriisitilaa päällä, koska muuten paikallinen äärioikeisto putoaa vallan kahvasta, eivätkä he enää saa loputtomasti murhata ihmisiä.

        Palet itse keskeyttäneet aina neuvottelut raketti-iskuilla, hamasia ei tarvita jos tulee rauha.

        Rauhaa ei tule koska israel ei rauhaa halua nykyjohdon alla. Jos rauha tulee, Netanjahu lentää vallasta, mahdollisesti suoraan ICC oikeudenkäyntiin sotarikoksista. On siis helpompi pitää kansanmurha käynnissä varsinkin kun USA tukee heitä rajattomasti tuossa murhaamisessa.

        Toki, ei hamasia kiinnosta palestiinalaisten kärsimys sen enempää tai vähempää kuin israelia. Mutta hamas ei ole sama asia kuin palestiinalaiset. Palestiinalaiset ja monet israelilaiset haluaa rauhaa. Hamas tosin jo hyväksyi yhden ehdotuksen tulitauosta, israelille ei käynyt.

        Hamas ei susotu luovuttamaan panttivankeja, itsehän ne aloitti koko sodan ja voisivat lopettaakin.

        Hamas suostui jo tulitaukoon ja vapauttamaan panttivangit. Se tosin ei käynyt Israelille, koska panttivankien vapauttaminen olisi poistanut tekosyyn kansanmurhalle.

        Linkkaapa se uutinen tännekin, ai ei löydy, sitähän minäkin :D

    • Anonyymi

      Maailma on suuri. Suuri murhaaja. Ei siinä ole mitään ihmeellistä.

    • Anonyymi

      Vieläkö täällä puhutaan Euroviisuista, eiköhän ole aika viedä tämä aihe politiikka-palstan puolelle?

      • Anonyymi

        Asiasta on syytä puhua niin kauan kuin natsit tai siis tässä tapauksessa palestiinalaisten kansanmurhaa tekevät ja kannattavat siionistinatsit saavat osallistua kansainvälisiin kilpailuihin.

        Miksi suvajakit ette vieläkään ole perustaneet itkuvirsikisoja musujen kanssa? Musumaassa saatte sitten räjäytellä, ammuskella ja katkoa kauloja niin paljon kuin haluatte :D

        Koska itkeminen ei auta kun fasisteilla ei ole ihmisyyttä niin paljoa jäljellä. Ja kaiken lisäksi itkuvirsikisoissa myös persut olisi yliedusteittuina, heillä kun on tapana ulista aina kaikesta. "Ei humalainen kaupungissa ammuskelu "laillisella aseella" ole kellään muulla johtanut poliittiseen ajojahtiin! YHYY!" Siinä voisi tulla ihan oikea itku jos sitä joutuisi vielä useammin kuuntelemaan.

        Ei niihin itkuvirsikisoihinhne edes halua osallistua mitkään muut maat, itkekää ihan vaan keskenänne :D

        Sulla on harhoja kun puhut kisoista niin kuin ne olisi olemassa

        Miksi niitä ei ole, miksi suvajakit ja musut itkette euroviisuista vaikka ette kuulu sinne?

        Kaikki kuuluu euroviisuihin, paitsi sotarikoksia aktiivisesti tehtailevat valtiot.

        Siksi juuri musut ja suvajakit ei kuulu euroviisuihin.

        Suvakki ei ole valtio. Pitäiskö sun käydä vaikka päiväkodista lähtien koulut uusiksi?

        Juuri väitit kaikkien kuuluvan euroviisuihin, muista lääkitys, tautisi pahenee.

        Lue vaikka wikipediasta mikä valtio on. Tule sitten takaisin mussuttamaan.

        Palestiina ei tosiaan ole valtio eikä kuulu viisuihin, mutta voitte hyvin pitää viisut keskenänne, ryssien ja muiden musumaiden kanssa. Ei siellä tarvitse noudattaa typeriä sääntöjä rauhasta jne, se on vaan länsimaista hapatusta. Antakaa aseiden laulaa ja pommien paukkua!

        Eihän palestiinaa viisuihin tässä haettukaan, vaan israelia pois niistä kunnes lopettavat kansanmurhan, ehkä apartheidinkin.

        On aika hupaisaa että uliset jotain rauhasta, samalla kun kannatat varauksetta kansanmurhaa. Suvakkien tavoite on rauha lähi-itään. Tähän kuuluu palestiinalaisvaltio, koska Israelia ei rauha kiinnosta.

        Ei teidän suvajakkien ja musujen tarvitse huelhtia ollenkaan euroviisuista, perustakaa vaan ne omat viisunne kaikkien terroristivaltioiden kesken mitkä ei kelpaa euroviisuihin.

        Ihan varmasti musut haluaa tuhota Israelin ja juutalaiset rauhanuskontonsa mukaisesti, mutta eihän ne osaa elää sovussa keeskenäänkään, sotivat jatkuvasti toisiaankin vastaan. Tiedän että suvajakeilla ja musuilla on sama tavoite, islamisaatio, päiden katkominen ja jatkuva sotiminen.

        Muistetaan ensin että jokainen syytös teikäläisiltä on tunnustus.

        Eli siis haluat omat vihapuhefestivaalit, missä voi suoraan julistaa omaa vihaa länsimaisia arvoja kohtaan. Haluat tuhota paikalliset muslimit ja luultavasti sen jälkeen juutalaiset, koska et osaa asua rauhanomaisesti erilaisten ihmisten lähellä. Tämän saavuttamiseksi haluat sotaa ja kansanmurhia.

        Eli loppujen lopuksi aika rehellinen olit omista tavoitteistasi ja ihanteistasi, oikeistotalitarianisti.

        Muistele mitä haluat, vaikka Mainilan laukauksia ryssälässä tai hamasin hyökkäystä musiikkifestareille musumaassa, turhaan niitä fantasioitasi täällä tunnustat.

        Eli siis fantasioit väkivaltaisista ja kuolemaan johtaneista hyökkäyksistä musiikkifestivaaleille? Ja haluat jonkun alueen samasta aihepiiristä "innostuville"?

    • Anonyymi

      Kun johtaja on joukoille lukenut pronssikautisia "pyhiä" tekstejä amalekialaisten surmaamisesta viimeiseen asti ja komentaja sanoo että ollaan " ihmiseläimiä" metsästämässä, niin jälki on tällaista. Suomi hyväksyy nykyään siviilien joukkomurhat ja nälkään ja tauteihin tappamisen. Luulisi, että suomessa tajuttaisiin paremmin, mutta ei.

      • Anonyymi

        Suomi tuomitsee kansanmurhat kun kaikki muutkin tekevät niin, eikä hetkeäkään aiemmin! Mielummin tosin ehkä vähän myöhemmin. Ja sitten höpötetään jotain siitä että meidän viiteryhmät ja viitekehyksetkään ei tuominneet niitä. Oikeiston aikana on arvojen ja oikeuksien alennusmyynti. Halvalla saa pois kaiken, usein ei tarvitse edes maksaa tai edes pyytää. Olisihan se mukavaa että Suomella olisi jonkinlainen selkäranka, mutta nykyhallitukselta sellaista on turha odottaa.

      • Anonyymi

        Paljon selvemmin pitäisi tuomita musuterroristit, eikä hamasta tietenkään minkään maan johtoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljon selvemmin pitäisi tuomita musuterroristit, eikä hamasta tietenkään minkään maan johtoon.

        Israel on moneen otteeseen netanyahoon johdolla tukenut hamasia palestiinalaisten johtoon. Kas kun sota ja terrori auttaa äärioikeistoa valtapyrkimyksissä. Eli osittain hamasin terrori on myös israelin omaa aikaansaannosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel on moneen otteeseen netanyahoon johdolla tukenut hamasia palestiinalaisten johtoon. Kas kun sota ja terrori auttaa äärioikeistoa valtapyrkimyksissä. Eli osittain hamasin terrori on myös israelin omaa aikaansaannosta.

        Nimenomaan noin. Israel on tarkoituksella edesauttanut Hamasin toimia jotta Israel voisi noiden toimien varjossa jatkaa Länsirannan etnistä puhdistusta palestiinalaisista. Israel ei halua rauhaa, se haluaa lisää elintilaa, rotuoppia, etnistä puhdistusta, kidutusta, kollektiivisia rangaistuksia, gettoja, keskitysleirejä yms. ihan natsi-Saksan oppien mukaisesti.

        Eihän hamas ollut alkujaan terrorijärjestö, mutta kun ne musunne eivät osaa juuri koskaan elää sovussa muiden kanssa. Miksi te suvajakit kannatatte terroristeja?

        israel on natsi-Saksan oppipoikana omaksunut kaikki natsien tavat. israel on sotarikoksia tehtaileva roistovaltio.

        Ihan rauhassa olivat palestiinalaiset ennen kuin Israel perustettiin heiltä varastetulle maalle.

        Onneksi oppivat miten vastustetaan musunatseja!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan rauhassa olivat palestiinalaiset ennen kuin Israel perustettiin heiltä varastetulle maalle.

        Luehan historiaa, suvajakki :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luehan historiaa, suvajakki :D

        Aika paksua puhetta sulta kun sun käsitys todellisuudesta on niin hataralla pohjalla ettei edes perusjutut ole hallussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika paksua puhetta sulta kun sun käsitys todellisuudesta on niin hataralla pohjalla ettei edes perusjutut ole hallussa.

        Totta, ei täällä tiedetä läheskään kaikkia musujen terroritekoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, ei täällä tiedetä läheskään kaikkia musujen terroritekoja.

        Niin, äärioikeiston terrorismi jo pelkästään USA:ssa on tappanut enemmän kuin muslimiterroristit. Oikeisto terrori on lähes päivittäinen puheenaihe sielläkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, äärioikeiston terrorismi jo pelkästään USA:ssa on tappanut enemmän kuin muslimiterroristit. Oikeisto terrori on lähes päivittäinen puheenaihe sielläkin.

        Muista kertoa lääkärillesi niistä natseista!

    • Anonyymi

      Ei tällä ole enää viisujen kanssa mitään tekemistä, voisiko tähän aiheen edes siirtää politiikka-osastolle tms?

    • Anonyymi

      Hamas käyttää siviileitä ihmiskilpinään.
      Palestiinallaisilla ja arabeilla on oma itsemurhakulttuurinsa niille jotka ovat itsemurhapommittajia tai kuolevat taisteluissa, laululleen yms.
      Pienet lapset opetetaan jo taaperoiästä lähtien vihaamaan kristittyjä ja erityisesti juutalaisia.
      Media syöttää antisemitistä propagandaa,

      • Anonyymi

        Israel tekee ihan samaa. Monille israelilaisille ja juutalaisille syötetään fasistista tai etnonationalistista ja uskonnollista propagandaa lapsesta asti. Molemmat on yhtä ruomittavia ilmiöitä.

        Pieni vähemmistö juutalaisissa kiihkoilijoita, musuissa päinvastoin.

        Ai että muslimimaissa suuri vähemmistö juutalaisista on kiihkoilijoita? Aika rasistinen väitös sinulta. Todisteita tuollaisista väitteistä tarvitaan.

        Musumaissa ei ole kiihkoilevia tai mitään juutalaisia, Israelissa on kiihkoilevia musuja.

    • Anonyymi

      Ulise joskus hitleristä vähän.

      • Anonyymi

        Ei kuulu äärioikeiston tapoihin huomioida omien tekemiä rikoksia. Ne sivuutetaan ajojahtina tms.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kuulu äärioikeiston tapoihin huomioida omien tekemiä rikoksia. Ne sivuutetaan ajojahtina tms.

        Sama juttu äärivasemmistonkin osalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama juttu äärivasemmistonkin osalta.

        Totta tuo oikeastaan kaikkien ääriliikkeiden osalta.

    • Anonyymi

      Sunnuntaidemokraatti vauhdissa.

    • Anonyymi

      Jokainen Israelin hyökkäyksestä selvinnyt on mahdollinen terroristi joten ????

      • Anonyymi

        Joten jos kyseessä on taistelija, se on hyväksyttävä kohde. Jos kyseessä on jotain muuta kuin varma taistelija, se on siviili ja tappaminen on pahimmillaan sotarikos.

        Israelin tappaessa vastasyntyneitä keskoskaappeihinsa, syntymättömiä äitiensä kohtuihin, vapautuneita valkoista lippuja heiluttavia panttivankeja, kansainvälisiä avustusjärjestöjen työntekijöitä, ruokaa jonottavia, kodeissaan nukkuvia, pakolaistelttoihin häädettyjä jne. jne. on Israel ilman muuta syyllistynyt sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Satojen ihmisten tappaminen Länsirannalla, tuhansien ihmisten karkottaminen kodeistaan yms. teot ovat kuin natsien jäljiltä.

        Suomifemakot syyllistyy siis rikoksiin ihmisyyttä vastaan kun teettävät 10 000 aborttia vuosittain ja vammauttavat alkoholilla 3000. Olette te suvajakit hirviöitä!

        Kas, sieltähän se aivokuollut aborttiargumentti tuli. Sitä ehdittiin jo kaivata. Neljä kuukautta pellossa ollut mätänevä siemenperunakin keksii parempia argumentteja kuin sinä.

        Abortti ei ole murha tai rikos. Suomifemakot on siis puhtaalla pöydällä. Sinä et.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelin tappaessa vastasyntyneitä keskoskaappeihinsa, syntymättömiä äitiensä kohtuihin, vapautuneita valkoista lippuja heiluttavia panttivankeja, kansainvälisiä avustusjärjestöjen työntekijöitä, ruokaa jonottavia, kodeissaan nukkuvia, pakolaistelttoihin häädettyjä jne. jne. on Israel ilman muuta syyllistynyt sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Satojen ihmisten tappaminen Länsirannalla, tuhansien ihmisten karkottaminen kodeistaan yms. teot ovat kuin natsien jäljiltä.

        Taas näkyy yksi rikos missä Israel iskee pommeilla pakolaisleiriin. Ja IDF telegram kanavalla juhlitaan päättömiä ja kuolleita lapsia ja vauvoja.

        Jos vielä tukee varauksetta Israelia ja ei nää sen toimissa mitään väärää, on joko naiivisti aivan kujalla todellisuudesta tai Natsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas, sieltähän se aivokuollut aborttiargumentti tuli. Sitä ehdittiin jo kaivata. Neljä kuukautta pellossa ollut mätänevä siemenperunakin keksii parempia argumentteja kuin sinä.

        Abortti ei ole murha tai rikos. Suomifemakot on siis puhtaalla pöydällä. Sinä et.

        Tottakai abortti on murha ja suuri osa kykenisi elämään jo kohdun ulkopuolella keskoskaaåissa, kituvat minuutteja ennen kuin kuolevat. Miksi ette kykene olemaan juopottelematta edes sitä 9kk vaan aiheutatte elinikäiset vammat viattomille lapsille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas näkyy yksi rikos missä Israel iskee pommeilla pakolaisleiriin. Ja IDF telegram kanavalla juhlitaan päättömiä ja kuolleita lapsia ja vauvoja.

        Jos vielä tukee varauksetta Israelia ja ei nää sen toimissa mitään väärää, on joko naiivisti aivan kujalla todellisuudesta tai Natsi.

        Sehän on sitten päätöntä menoa kuin femakkojen aborttiklinikoilla, ilmankos suvajakit tykkää kun musut uhraa omia lapsiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai abortti on murha ja suuri osa kykenisi elämään jo kohdun ulkopuolella keskoskaaåissa, kituvat minuutteja ennen kuin kuolevat. Miksi ette kykene olemaan juopottelematta edes sitä 9kk vaan aiheutatte elinikäiset vammat viattomille lapsille?

        Koska teitä äärioikeistolaisia ei kestä selvinpäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän on sitten päätöntä menoa kuin femakkojen aborttiklinikoilla, ilmankos suvajakit tykkää kun musut uhraa omia lapsiaan.

        Kiva kun tuomitset israelin iskut pakolaisleireihin. Se on harvinaista teikäläisiltä. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiva kun tuomitset israelin iskut pakolaisleireihin. Se on harvinaista teikäläisiltä. :)

        Ihanaa kun myönnät suvakkifemakkojen olevan samanlaisia terroristeja kuin musut. Se on harvinaista teikäläisiltä. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihanaa kun myönnät suvakkifemakkojen olevan samanlaisia terroristeja kuin musut. Se on harvinaista teikäläisiltä. :)

        Missä niin myönsin, eihän vasemmisto ole mihinkään väkivaltaan edes syyllistynyt. Toisin kuin äärioikeisto, missä on ollut ammuskeluja kaupungissa ja poliittisen murhan yritystä jne. Meno teikäläisillä on kuin Ruotsin "no go" lähiöissä konsanaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä niin myönsin, eihän vasemmisto ole mihinkään väkivaltaan edes syyllistynyt. Toisin kuin äärioikeisto, missä on ollut ammuskeluja kaupungissa ja poliittisen murhan yritystä jne. Meno teikäläisillä on kuin Ruotsin "no go" lähiöissä konsanaan.

        Hyvä kun myönsit että juuri ne kannattamanne islamisaation valtaamat alueet ovat niitä no go-alueita!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kun myönsit että juuri ne kannattamanne islamisaation valtaamat alueet ovat niitä no go-alueita!

        Se oli lainausmerkeissä, eli vihjasin että se on sinun käyttämä termi. Sulla kyllä tukka pölisee kun mitään et ymmärrä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli lainausmerkeissä, eli vihjasin että se on sinun käyttämä termi. Sulla kyllä tukka pölisee kun mitään et ymmärrä

        Riittää kun ymmärrät fanittamiesi musujen ammuskelevan niillä no go-alueilla.

    • Anonyymi

      Ef. 1: 7–8 Jumala odottaa parannuksentekoa ihmisiltä kaikkialla.
      -repent-

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Surullinen uutinen, mutta vielä surullisempaa on että jokaista tällaista uutista kohtaan saadaan kymmenen äärioikeiston joukkomurhaa, kouluampumista yms väkivaltauutista.

    • Anonyymi

      Suvajakki: "Eli tuomalla enemmän islamia suomeen, saadaan vastavoimaa teidän tappamisen himolle."

      Hienoa kun suvajakki myöntää tavoitteensa, Ruotsissahan se on melkoisen pitkällä, samoin Saksassa, Ranskassa jne.

      "Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo sanoo Iranin hallinnon käyttävän ruotsalaisia rikollisverkostoja väkivallantekoihin Ruotsissa. Rikollisverkostoja käytetään välikäsinä, joiden tarkoituksena on peittää Iranin hallinnon osallisuus ja vaikeuttaa poliisin mahdollisuutta havaita toiminta, Säpo sanoo.

      Lehdistötilaisuudessa Säpon vastavakoilun päällikkö Daniel Stenling kuitenkin sanoi, että israelilaisten ja juutalaisten ei tarvitse Ruotsissa olla erityisen huolissaan."
      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010465760.html

      • Anonyymi

        Melkein mikä tahansa on parempi kuin fasismi ja natsismi. Maailma sanoo israelin tekevän kansanmurhaa ja myös tuomitsevat sen. Vain äärioikeisto fanittaa väkivaltaista kuolemankulttia.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Melkein mikä tahansa on parempi kuin fasismi ja natsismi. Maailma sanoo israelin tekevän kansanmurhaa ja myös tuomitsevat sen. Vain äärioikeisto fanittaa väkivaltaista kuolemankulttia.

        Ja silti loisit täällä vaikka voisit mennä patjaksi musumaahan, hulluko olet?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja silti loisit täällä vaikka voisit mennä patjaksi musumaahan, hulluko olet?

        Haluat tulla muslimin makaamaksi?

        Tunnustuksesi sopii kyllä hyvin tyypilliseen äärioikeiston maahanmuuttajien fetisointiin ja omien halujensa repressioon.

    • Anonyymi

      Eivät ole kovin puolueettomia jos hallussa on kymmeniä raketin laukausualustoja EI SUOMESSA SUOSITTU KOMMUNISTEJA VALKOISTEN JOUKOSSA

    • Anonyymi

      Se on sitä rasistien ja apartheidin sankariutta. Netanyahu teki amalekia-puheessaan selväksi, että terroripommitukset ja nälkää näkevien teloittaminen on linja. Äitien ampuminen lapsineen kirkkoon. Hän sanoi heidän nyt olevan sankareita, jotka toimivat jumalan käskystä. Amalekialaiset teurastettiin viimeiseen saakka ja herra netanyahu on julistanut tämän olevan nykyajan toisinto.

      • Anonyymi
        UUSI

        MIkset mene pelastamaan niitä lapsia olemasta hamasin ihmiskilpinä, etkö välitä?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        MIkset mene pelastamaan niitä lapsia olemasta hamasin ihmiskilpinä, etkö välitä?

        Koska lapset ei ole hamasin ihmiskilpinä. Israel tappaa lapsia ihan muuten vaan.

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nokialaisen koulun pihalta löytyi nuoren ruumis

      Näin kertovat iltapäivälehdet ja Nokian uutiset. Mitähän on tapahtunut..?
      Nokia
      143
      3009
    2. Missäs lynkkausjoukot piileksii?

      Tänään lähilehden kirjoituksessa paikallinen entinen pizzayrittäjä kertoi muuttaneensa pois Sysmästä. Syynä oli koulukiu
      Sysmä
      48
      877
    3. Mies hävisi oikeudenkäynnin koronapassista valtiota ja Fazeria vastaan määrättiin korvaamaan lähes

      https://yle.fi/a/74-20091554 Henkilö liikkui ilman Koronapassia ja yritti päästä aamiaiselle Fazer kahvilaan,
      Maailman menoa
      213
      832
    4. Tulihan tästä

      Meidän "jutusta" vähän turhan suuri show tänne palstalle. Sivusta seurasin sitä enimmäkseen.
      Ikävä
      67
      794
    5. Haluaisitko sitten mies

      Että ottaisin sinuun yhteyttä?
      Ikävä
      43
      790
    6. Haluisin jutella sulle siitä

      Mistä mennään. Tiedän yhteyden.
      Ikävä
      36
      783
    7. En ymmärrä käytöstäsi, mies

      Jotain miehen logiikkaa? Et siis halua tutustua yhtään millään tavoin paremmin, vaikka ajatuksissasi näköjään joskus pyö
      Rakkaus ja rakastaminen
      61
      712
    8. Suomen edesottamukset Ukrainan sodassa jaksavat ihmetyttää ulkomaisia työkavereitani

      Työskentelen korkean teknologian yrityksessä, jossa on ihmisiä ympäri maailmaa. Suuri osa ulkomaisista on kotoisin Aasia
      Maailman menoa
      235
      697
    9. Mitä ajattelisit siitä

      Miten reagoisit jos kaivattusi ottaisi yhteyttä?
      Ikävä
      34
      646
    10. Jos nainen haluaa oikeasti tutustua

      Niin tämä tekee jotakin konkreettista sen eteen. Luotan siihen. Jos ei tee, mielenkiintoa ei vaan ole riittävästi.
      Ikävä
      43
      614
    Aihe