Mooseksen laki, kokemuksia?

Kertokaa omia kokemuksia ja mielipiteitä siitä, mitä se käytännössä on kun Mooseksen lakia kirjoitetaan ihmisen sisimpään.
Itse olen saanut kokea niin sanotun nisujyvän kuoleman kyseisessä prosessissa. Moni uskoon tullut kipuilee vanhan liiton lakien kanssa. Tai Paavalin kehoitusten, miten elää kristillistä elämää. Laki tulee väkisinkin vastaan nuorelle uskovalle. Mutta kun sitä lakia alkaa tutkimaan, omaksumaan ja noudattamaan, elämä alkaa rispaantua. Ihminen alkaa hiljalleen unohtamaan sitä, millainen hän oli joskus.
Prosessi on pitkä. Karkeasti ottaen puolet elämästä kuluu lain kanssa kipuiluun. Ja tällaisella ihmisellä on _aina_ tuomittu olo. Mutta hyvä ohjenuora se laki joka tapauksessa on.
Elämä kuluu. Ja se kuluu niin että uskovien syvät rivit syövät, juovat ja kuolevat huomenna. Suuri maailma pauhaa kuin valtameri. Ja aina joku joskus jää yksinäiseksi Jumalan lain kanssa. Elämä kuluu niin että siitä ei ole lopulta mitään jäljellä.
Kipuilujen jälkeen tuleekin ahdas ovi, elämän suurella valtatiellä.
Ihminen saa nähdä, että jumaluus on suurempi, kestävämpi, ja rakenteellisempi monin monin verroin kuin ihmisen ylpeys.
Ja ylpeys, loukattu ylpeys olikin se joka tuomitsi ihmisen. Sellainen ihminen on pohjimmiltaan _aina_ yksin.

Mooseksen laki on kirjoitettu vangitsemaan ihmisen omaan ylpeyteensä, myös kasvattamaan, jotta joskus sitten ylpeys voisi murentua. Ihminen voisi päästä kärsimyksestä autuuteen, saada mielenrauhan. Viimeistään sitten ei pelota tippaakaan enää kadotukset, kuolema, eikä muutkaan möröt.

75

396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua"

      • Raamatun mukaanhan Jeesus täytti kirjoitukset, lain ja lopulta nousi kuolleista. Koko Raamattu pyörii vähän tuon miehen ympärillä.

      • Anonyymi

        Se oli juutalaisille

    • Anonyymi

      Helluntailaisille Mooseksen lait on yhtä yhtä tyhjän kanssa.

      Ne uskoo omien gurujensa oppeihin, Parhamin ja Olsenin perustamiin helluntailaisten lahkojen oppeihin ja menetelmiin.

      • Jok'ikisellä maallisella seurakunnalla, ja porukalla on joitakin tällaisia guruja ja hengenmiehiä joihin laitetaan toivo.

      • Anonyymi
        Kuilumies kirjoitti:

        Jok'ikisellä maallisella seurakunnalla, ja porukalla on joitakin tällaisia guruja ja hengenmiehiä joihin laitetaan toivo.

        Palstan aihe on helluntailaisuus. He häpeävät ja salaavat oman lahkonsa historian.

        Herjaavat kristillisiä vanhoja kirkkokuntia, jotka Kristinuskon ovat Suomeen tuoneen jo ensimmäisellä vuosituhannella.

        Pentecostalismi on vasta hieman yli 100-vuotias uskonlahko, minkä Parhami perusti Los Angelesin kuuluisalla punaisten lyhtyjen kadulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi24 on tehnyt tarkoituksella ja määrätietoisesti helluntailaisuuspalstasta sivut, joissa avoimesti rikotaan Suomen lakeja ja joissa pilkataan ja herjataan Jumalaa ja joissa helluntailaisia vainotaan ja panetellaan. Suomi24 on tuhonnut keskustelun palstan aiheesta, helluntailaisuus.

      • Anonyymi

        MooSEksen laki ei ole koskaan ulottunut pakanakansoihin. Helluntailaisille Mooseksen lait eivät ole kuitenkaan tyhjää, vaan laista löytyvät uuden liiton esikuvat ja varjot.
        VALEHTELIT JA LAITOIT OMAN PÄÄSI HOUREITA TOISTEN SANOMISIKSI!!!!
        OLET TÖRKIMYS!
        laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, e

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstan aihe on helluntailaisuus. He häpeävät ja salaavat oman lahkonsa historian.

        Herjaavat kristillisiä vanhoja kirkkokuntia, jotka Kristinuskon ovat Suomeen tuoneen jo ensimmäisellä vuosituhannella.

        Pentecostalismi on vasta hieman yli 100-vuotias uskonlahko, minkä Parhami perusti Los Angelesin kuuluisalla punaisten lyhtyjen kadulla.

        Todistetusti ylläpito ja ylläpidon kaverit sabotoivat palstaa postaamalla työkseen solvauksia ja hullutuksiaan ja valheitaan palstalle. Ylläpidon tarkoitus on estää kaikki rauhallinen ja oikeamielinen keskustelu helluntailaisuudesta ja tuoda tilalle luterilaisuuden pakanalliset opit ja saatanan synagoogan valheet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MooSEksen laki ei ole koskaan ulottunut pakanakansoihin. Helluntailaisille Mooseksen lait eivät ole kuitenkaan tyhjää, vaan laista löytyvät uuden liiton esikuvat ja varjot.
        VALEHTELIT JA LAITOIT OMAN PÄÄSI HOUREITA TOISTEN SANOMISIKSI!!!!
        OLET TÖRKIMYS!
        laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, e

        Älä tapa, älä varasta, kyllä ne Jumalan lait on tarkoitettu kaikkille perisyntisille maailman ihmisille, jotka ovat Adamin sukua. Raamattu puhuu maailman synnistä, eli koko syntiinlangenneestä maailmasta. Israelin ja Juudan heimon historiasta tietenkin kerrotaan paljon, sen kansan ja sen naapurimaiden vaiheista.

        Laintaulut palaa uuteen Jerusalemiin, jossa on ihmisiä kaikista maailman maista, roduist ja kielistä, joita laintaulut ja lait koskee.

        Hepr. 9:4

        Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut.

        Laintaulut on kiveä ja ne murskaa monen haaveet ikuisesta elämästä, koska he ovat hylänneet lain kirjoitukset ja lähteneet seuraamaan vieraita villitseviä hurmoshenkiä helluntaialisten tavoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstan aihe on helluntailaisuus. He häpeävät ja salaavat oman lahkonsa historian.

        Herjaavat kristillisiä vanhoja kirkkokuntia, jotka Kristinuskon ovat Suomeen tuoneen jo ensimmäisellä vuosituhannella.

        Pentecostalismi on vasta hieman yli 100-vuotias uskonlahko, minkä Parhami perusti Los Angelesin kuuluisalla punaisten lyhtyjen kadulla.

        Pakkovauvakastetut eivät häpeä homoja vihkivää uskontoaan!

      • Anonyymi

        Ei ole hellarille lakiasiat ihan miten vain. Kristuksen voima antaa avun tasapainoon lain ja armon asiassa.

    • Anonyymi

      Pentecostalismi on Parhamin ja Olsenin kehittämä salaliittoteoria seitsemänteen taivaaseen ja hurmokseen pääsemiseksi. Ei ole tervettä kristinuskoa nähnytkään.

      • Anonyymi

        Kristinusko sakramentteineen tuli Suomeen jo ensimmäisellä vuosituhannella Ortodoksien tuomana. Heille siitä kuuluu kiitos!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristinusko sakramentteineen tuli Suomeen jo ensimmäisellä vuosituhannella Ortodoksien tuomana. Heille siitä kuuluu kiitos!

        Pakkovauvakastettu tykkää rukoilla Mariaa.
        Hän on sitä mieltä, että Maria on ikuinen neitsyt vaikka Jresuksella oli veljiä.
        Pyhimyksiä nimitetään joka vuosi.

    • Anonyymi

      Mooses oli pelkkä kirjuri, ei mikään lakien säätäjä.

      Vain Jumala voi säätää lakeja, tehdä niihin muutoksia tai kumota lait.

      Raamatun mukaan Jumalan lait ovat voimassa sellaisenaan tuhatvuotisen valtakunnan loppuun asti. Vasta sitten luodaan uudet taivaat ja uusi maa, jossa vanhurskaus asuu, eikä ketään enää tarvi opettaa.

      Matt. 5:18

      Sillä totisesti sanon minä teille: siihenasti kuin taivas ja maa katoo, ei pidä vähinkään piirto eikä joku rahtu laista katooman, siihenasti kuin kaikki tapahtuvat.

      • Anonyymi

        2. Piet. 3:13

        Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        2. Piet. 3:13

        Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.

        Ei ole vielä taivas ja maa kadonnut ja lait hävinneet olemasta voimassa, kuten monet opettaa ja kehottavat seuraamaan pelkkiä henkiä ja niihin luottamaan kirjoitetun Jumalan sanan sijaan.

        Matt. 5:18

        Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

        Luuk. 16:17

        Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.

        Paavali oli murhamies ja häntä odotti lain säätämä rangaistus siitä. Siksi hän yritti syöttää oppia, että lait on kumottu, eikä ne enää mieleen saa nousta.

    • Anonyymi

      Ef2:15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
      2:16 ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.

      • Jotta tämä tällainen tulisi todelliseksi yksittäisen ihmisen kohdalla, mitä ihmisen on tehtävä sen eteen?

      • Anonyymi

        Paavali puhuu potaskaa, ei Jeesus tehnyt tyhjäksi Jumalan ikuisia lakeja ja käskyjä, jotka on kiveen kirjoitettu.

        Lait ovat voimassa edelleen ja voi hyvin. Ei Jumala ole kuollut, eikä mitään testamentteja tehnyt.

        Matt. 5:18

        Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

        Jeesus lähetti lisää lainopettajia, ei mitään helluntailaisia hurmoshenkien levittäjiä.

        Matt. 23:34

        "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."

      • Anonyymi
        Kuilumies kirjoitti:

        Jotta tämä tällainen tulisi todelliseksi yksittäisen ihmisen kohdalla, mitä ihmisen on tehtävä sen eteen?

        Tehtävä parannus, otettava kristittyjen upotuskaste, liityttävä puhdasoppiseen helluntaiseurakuntaan, rukoiltava Pyhän Hengen kastetta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tehtävä parannus, otettava kristittyjen upotuskaste, liityttävä puhdasoppiseen helluntaiseurakuntaan, rukoiltava Pyhän Hengen kastetta.

        Ymmärrän. Mutta miksi juuri helluntaiseurakunta? Onhan niitä muitakin hyviä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehtävä parannus, otettava kristittyjen upotuskaste, liityttävä puhdasoppiseen helluntaiseurakuntaan, rukoiltava Pyhän Hengen kastetta.

        Raamatussa "upotus" liittyy aina johonkin pahaan.

        Paha henki meni sikoihin ja ne upotettiin veteen.

        Egyptin sotajoukot upotettiin Puaisen meren pohjaan.

        Jeesukseen uskovan kristityn lapsen...piip...upotetaan myllynkivi kaulassa meren pohjaan.

      • Anonyymi
        Kuilumies kirjoitti:

        Ymmärrän. Mutta miksi juuri helluntaiseurakunta? Onhan niitä muitakin hyviä.

        Tarkoitin helluntaiseurakunnalla perinteistä helluntaiseurakuntaa ( ei Helluntaikirkkoa).
        Tässäkin täytyy olla tarkkana.
        Tilaa Ristin Kansa lehti. Siinä ilmoittava perinteiset helluntaiseurakunnat.

    • Anonyymi

      Gal2:16 mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.

      • Olen samaa mieltä. Lain noudattaminen ei varsinaisesti pelasta ihmistä. Mutta ei ole uskovaa joka ei olisi kipuillut lain kanssa, Lain tutkimisella, omaksumisella ja noudattamisella on suuri merkitys jokaisella taivaallisen Isän edessä. Ainakin tietyissä vaiheissa vaellusta.

      • Anonyymi
        Kuilumies kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Lain noudattaminen ei varsinaisesti pelasta ihmistä. Mutta ei ole uskovaa joka ei olisi kipuillut lain kanssa, Lain tutkimisella, omaksumisella ja noudattamisella on suuri merkitys jokaisella taivaallisen Isän edessä. Ainakin tietyissä vaiheissa vaellusta.

        , Lain tutkimisella, omaksumisella ja noudattamisella on suuri merkitys jokaisella taivaallisen Isän edessä. Tarkoititko, että kipuilet, tapatko Jeesuksen omat, jotka eivät pidä Aaronia ylipappinaan???

        Lain noudattaminen pelasti ihminen Jeesuksen. Ei mikään muu konsti.

        En tapa. Tapan vain sammakoita kuten suomikomedioissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lain noudattaminen pelasti ihminen Jeesuksen. Ei mikään muu konsti.

        Jeesushan itse osoitti (kuten monet vanhurskaat ja profeetat ennen Jesseä) että lain noudattaminen ei ole varsinaisesti hankalaa.

    • Anonyymi

      Gal2:21 En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.

    • Anonyymi

      >>Kertokaa omia kokemuksia ja mielipiteitä siitä, mitä se käytännössä on kun Mooseksen lakia kirjoitetaan ihmisen sisimpään.<<

      Uudestisyntyneen uskovaan ei kirjoiteta Mooseksen lakia vaan Jumalan Laki.

      Hepr. 10:16 Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä"

      Tuo Laki on Pyhän Hengen ääni ja vaikutus uskovassa.

      • Minä kirjoitinkin omia kokemuksia mitä on kun uudestiSYNTYVÄÄN sisimpään kirjoitetaan lakia. En sanonut että uudestiSYNTYNEESEEN.

        Evankeliumi Johanneksen mukaan 1:17 FB92
        Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus.

        Mutta se ei ole niin pikkutarkkaa millä nimellä aina kutsumme lakia. Joku saa sätkyt myös Paavalin teologiasta uskoon herättyään. Näkee miten paljon vaaditaan uskovalta. Tai ainakin tuntuu siltä.

    • Anonyymi

      Mooseksen lakia ei ole koskaan annettu pakanakansoille. Laissa on sanottu: Katso, minä olen opettanut teille käskyt ja säädökset, niinkuin Herra, minun Jumalani, on minua käskenyt, että seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne. Muinasen Israelin rajat on selvitetty vanhassa testamentissa. Mooses nousi Mooabin arolta Nebon vuorelle, Pisgan huipulle, vastapäätä Jerikoa. Ja Herra näytti hänelle koko maan: Gileadin Daaniin asti,
      koko Naftalin, Efraimin ja Manassen maan, koko Juudan maan aina Länsimereen asti,
      Etelämaan sekä Lakeuden, se on Jerikon, Palmukaupungin, laakson, aina Sooariin asti.
      Suomi ei ole koskaan kuulunut muinaiseen Israeliin, eikä näin ollen Suomen asukkaat eivät ole koskaan olleet Mooseksen lain alaisia.
      KUINKA NÄIN SELVÄ JA YKSINKERTAINEN TOTUUS VOI OLLA LÄHES KAIKILTA PIMENNOSSA?

      • Anonyymi

        Raamattu puhuu Adamista, johon sukuun ja osallisuuteen perisynnin kiroukseen syntyvät kaikki ihmiset, niin Juutalaiset kuin kaikki pakanakansat, joita laki koskee yhtä lailla. Älä tapa, älä varasta jne. Jumala ei katso henkilöön.

        Jeesus pelastui lakia noudattamalla, ei muutoin.

        Jeesus sanoi, että Jumalan lakien noudattaminen ei ollut edes vaikeata.

        Matt. 11:30

        Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.

        Helluntailaiset kieltää sanan totuudet, esim. sen että synti tarkoittaa Jumala lain rikkomista.

        1. Joh. 3:4

        Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Helluntailiikkeen perustajat kielsivät Jumalan lait ja maalliset lait. Molemmat miehet saivat syytteen sodomiasta.

        Paavali oli murhamies ja siksi yritti kumota lait, ettei häntä olisi aikanaan tuomittu Stefanoksen murhasta, johon hän oli osallinen.

        Ap. t. 22:20

        Silloinkin, kun Stefanos, sinun todistajasi, surmattiin, minä olin paikalla, hyväksyin kaiken ja vartioin hänen murhaajiensa vaatteita.

        1. Joh. 3:4

        Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Saatanalle syntyi laillinen oikeus pistää Paavali kuoliaaksi Roomassa.

        5. Moos. 19:21

        Älkää tunteko sääliä: henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta.

        Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.

    • Anonyymi

      Jeesus ei lähettänyt mitään hurmoshenkien levittäjiä ja kaatajia, vaan LAINOPETTAJIA.

      Matt. 23:34

      "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."

      Matt. 5:19

      Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. [5. Moos. 28:1; Jaak. 2:10]

      Aina silloin kun Jeesuksen opetus on erilainen kuin Paavalin opetus, niin Paavalin opit kannattaa laittaa hyllylle.

      Paavali ei kaihtanut velehtelemista, koska se oli hänellä verissä, paha luonnevika, kuten Svenska Bibeln sen kääntää.."min lögnaktighet" mies oli epärehellinen luonne.

      Room. 3:7

      Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä.

      Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare.

    • Anonyymi

      Jeesus lupaa ilmestyä ihmisen elämään vain, jos noudattaa Jumalan käskyjä ja lakeja, koska se tarkoittaa Jeesuksen ja Jumalan rakastamista.
      Pelkät kaaatohenget ja muut hurmoshenget ovat Perkeleiden henkiä, niitä ei pidä uskoa Jeesukseksi.

      Joh. 14:21

      Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

      • Mitä tarkalleen ovat nämä Jeesuksen käskyt?

      • Anonyymi

        Paavali noudatti Jumalan lakeja ja Jeesus ilmestyi hänelle Damaskontiellä?

        Joh. 14:21

        Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

      • Mutta se ei ole niin pikkutarkkaa millä nimellä aina kutsumme lakia. Joku saa sätkyt myös Paavalin teologiasta uskoon herättyään. Näkee miten paljon vaaditaan uskovalta. Tai ainakin tuntuu siltä.

      • Kuilumies kirjoitti:

        Mutta se ei ole niin pikkutarkkaa millä nimellä aina kutsumme lakia. Joku saa sätkyt myös Paavalin teologiasta uskoon herättyään. Näkee miten paljon vaaditaan uskovalta. Tai ainakin tuntuu siltä.

        Paavaliko teologi? Uusi Testamentti on täynnä Paavalin vuodatuksia, mutta todellisuudessa itsevoideltu apostoli Paavali oli murhaaja, valehtetelija, eksyttäjä ja ihmisvihaaja. Tässä kaikki, mitä Paavalista pitää tietää.

      • Henki kirjoitti:

        Oli mikä oli. Mutta monia vasta uskoon heränneitä Paavalin kirjeet vaivaavat ja valvottavat.

    • Uudessa liitossa ei ole vanhaa liittoa.
      10 käskyä toki on hyvät , kuten Paavalikin sanoi.
      Kun Rakkaudessa elämme niin emme voi elää pahuudessa.
      Mutta vt ohjeet oli juutalaiselle kansalle ja siihen saakka kunnes täydellinen tulee ja poistaa sen eli Jeesus Kristus ja uusiliitto Hänen veressään.
      Nyt asia on niin, että kun juutalaiset hylkäsi alussa Jeesuksen niin pelastus tulikin pakanoille.
      Juutalaiset edelleen on laput silmillään, mutta ei kauan vaan se jäännös Jumalan silmäterä löytyy pian.
      Se on koko Universumin tärkein asia.
      Silloin kristityt ja Israel on yhdessä ja lopunhetki alkaa.

      • Anonyymi

        Liittoja on voimassa yhtä aikaa useita.

        Jumalan tekemät yksipuoliset liitot ovat ikuisia. Niitä voi olla voimassa yhtä aikaa useita erilaisia liittoja tulla Jumalan yhteyteen. Liitot ovat ikuisia. Jumalan maailmassa ei ole aikaa.

        Vain Jumala itse voi omat lakinsa ja liittonsa kumota, mutta niin ei ole tapahtunut.

        Matt. 5:17

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan."

        Matt. 5:18

        Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

      • Anonyymi

        Paavali oli lakien ja liittojen ja juutalaisten uskon kimpussa kuin herhiläinen, kuten Jeesus oli varoittanut Paavalista oikeita apostoleitaan.

        Matt.24: 24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan.

      • Anonyymi

        Israel ja Juutalaiset ovat Jumalan valittu kansa, silmäeräkansa, joka kerran pelastuu kaikki.

        Pakanamaiden kansalaiset ovat alisteisia Juutalaisille, joista tulee pappeja ja kuninkaita ja ruhtinaita tuhatvuotiseen valtakuntaan.

        Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä. [Jes. 59:20]

      • Anonyymi

        Suurin osa perusjuutalaisista hyväksyi Jeesuksen ja pitivät häntä Rabbinaan.

        Luuk. 4:16

        Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, 4:16-30:[ Matt. 13:53-58; Mark. 6:1-6 : Matt. 2:23+]

        Vain äärijuutalisten lahkojen edustajat, Fariseukset ja Saddukeukset eivät hyväksyneen Jeesusta.
        Heitä Johannes kutsui kyykäärmeitten sikiöiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa perusjuutalaisista hyväksyi Jeesuksen ja pitivät häntä Rabbinaan.

        Luuk. 4:16

        Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, 4:16-30:[ Matt. 13:53-58; Mark. 6:1-6 : Matt. 2:23 ]

        Vain äärijuutalisten lahkojen edustajat, Fariseukset ja Saddukeukset eivät hyväksyneen Jeesusta.
        Heitä Johannes kutsui kyykäärmeitten sikiöiksi.

        Joh. 1:49

        Natanael sanoi: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas!"

        Koska Jeesus oli Juutalaisuuden ylipappi ja Rabbi, häntä eivät koskeneet edes sapatin työnteon kieltosäädökset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joh. 1:49

        Natanael sanoi: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas!"

        Koska Jeesus oli Juutalaisuuden ylipappi ja Rabbi, häntä eivät koskeneet edes sapatin työnteon kieltosäädökset.

        Matt. 12:5

        Tai ettekö ole laista lukeneet, että papit tekevät temppelissä sapattinakin työtä mutta ovat silti syyttömiä? [4. Moos. 28:9,10]

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vain Jumala itse voi omat lakinsa ja liittonsa kumota, mutta niin ei ole tapahtunut.

        Matt. 5:17

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan."

        Matt. 5:18

        Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

        Laista ei häviä yksikään merkki sillä maailmanlopussa ihmiset tuomitaan siihen.
        Mutta Kristuksen oma joka on pysynyt Hänessä on laista vapaa ja kuilemasta.
        Jeesuksen veri puhdistaa ....toki onmyös ne asiat ,että emme saa tuhota itse tuota liittoa.
        Armo on armo .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli lakien ja liittojen ja juutalaisten uskon kimpussa kuin herhiläinen, kuten Jeesus oli varoittanut Paavalista oikeita apostoleitaan.

        Matt.24: 24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan.

        Satanisti jatkaa valehteluaan.
        Jeesus kutsui itse Paavalin työhon ja Paavali on tärkeimpiä ihmisiä koko historiassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Israel ja Juutalaiset ovat Jumalan valittu kansa, silmäeräkansa, joka kerran pelastuu kaikki.

        Pakanamaiden kansalaiset ovat alisteisia Juutalaisille, joista tulee pappeja ja kuninkaita ja ruhtinaita tuhatvuotiseen valtakuntaan.

        Israel ei ole sama kuin kaikki juutalaiset.
        Kaikki ei edes ole juutalaisia vaikka niin sanovat ja sitten Jeesuksen ilmoittama saatanan synagooga juutalaiset.
        Israel on se Pyhä osa joka nousee ja yhtyy meihin kristittyihin.
        Se ja ne kristityt jotka nousevat tempauksessa ja ne jotka kuolleista ja hallitsevat.
        Todella voimakas tapahtuma kun se silmäterä löytyy joka on KOKO Israel.

    • Anonyymi

      Uskovat ovat luonteeltaan erilaisia persoonallisuuksia; perfektionismiin maallisessakin elämässä pyrkivät sortuvat helpommin lakiviidakkoon kun taas lepsummat huithapelit, koulussakin ei kiitettäviin arvosanoihin pyrkivät ovat armokeskeisempiä. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen joukkoon. Kyllä nuorena uskovana oli monesti lain alla ja kamppaili.

      • Anonyymi

        "Lain alle joutuminen" oli Juutalaisten sanonta, mikä EI tarkoita lakien noudattamista, vaan lain säätämän rangaistuksen alle joutumista.

        Jeesus noudatti lakia, eikä pitänyt sitä edes vaikeana.

        1. Joh. 5:3
        "Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä.
        Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat."

        Jotka vastustavat Jumalan lakien ja käskyjen noudattamista, eivät rakasta Jumalaa.

        He rikkovat heti ensimmäistä ja tärkeintä käskyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotka vastustavat Jumalan lakien ja käskyjen noudattamista, eivät rakasta Jumalaa.

        He rikkovat heti ensimmäistä ja tärkeintä käskyä.

        Totta. Ne ketkä vastustavat Jumalan kymmenenkäskyn lakia, eivät rakasta Jumalaa.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Ne ketkä vastustavat Jumalan kymmenenkäskyn lakia, eivät rakasta Jumalaa.

        1234567---

        Esim. sapatin säännön noudattaminen mahdollisimman hyvin, on Jumalan rakastamista ja siitä seuraa siunaus elämään.

        1. Kun. 3:14

        "Ja jos vaellat minun teitäni säädösteni ja määräysteni mukaisesti, niin kuin isäsi Daavid vaelsi, minä annan sinulle pitkän iän."

        Helluntailiikkeen perustajat olivat täysin jumalattomia miehiä. Ei Jeesus heitä koskaan tavannut eikä ilmestynyt heille. Muut henget ja voimat sellaisten lahkolaisten kanssa touhuaa.

        Joh. 14:21

        Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailiikkeen perustajat olivat täysin jumalattomia miehiä. Ei Jeesus heitä koskaan tavannut eikä ilmestynyt heille. Muut henget ja voimat sellaisten lahkolaisten kanssa touhuaa.

        Joh. 14:21

        Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

        Helluntailaiset vihaavat Kristittyjen pientä kirjasta nimeltään Katekismus, koska siellä on tallessa ne Jumalan kymmenen käskyä selityksin, mitä ne tarkoittaa käytännössä.

        Samat käskyt, mitkä Jumala kirjoitti sormellaan kivisiin laintauluihin.

        Helluntailaiset vihaavat Jumalan käskyjä.

        Parhami ja Olseni, jotka helluntailiikkeen perusti, olivat jumalattomia miehiä.

        Jumala nauraa sellaisille, jotka kieltää Jumalan käskyt ja niiden tottelemisen.

        Ps. 2:4

        Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Ne ketkä vastustavat Jumalan kymmenenkäskyn lakia, eivät rakasta Jumalaa.

        1234567---

        Sinä et rakasta Jumalaa, koska et hyväksy kuolemanrangaistusta. Kun muslimit tappavat homon, niin he noudattavat Jumalan lakia.

        Mooseksen laki on Jumalan laki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaiset vihaavat Kristittyjen pientä kirjasta nimeltään Katekismus, koska siellä on tallessa ne Jumalan kymmenen käskyä selityksin, mitä ne tarkoittaa käytännössä.

        Samat käskyt, mitkä Jumala kirjoitti sormellaan kivisiin laintauluihin.

        Helluntailaiset vihaavat Jumalan käskyjä.

        Parhami ja Olseni, jotka helluntailiikkeen perusti, olivat jumalattomia miehiä.

        Helluntaipalstalla ei ole voimassa Suomen lait, vaan ylläpito määrää lait, ja sen mikä on oikein. Suomi 24:n helluntailaisuuspalstalla voi täysin avoimesti rikkoa Suomen lakeja ja kiihottaa helluntailaista kansanryhmää vastaan, Helluntailaisuuspalstalla on pohjimmiltaan vain yksi tarkoitus ja päämäärä; saattaa helluntailaiset huonoon valoon ja levittää helluntailaisista niin paljon valheita kuin vain mielessään ikinä keksii, tai minkä pastorit opettavat valhettellen helluntailaisista. Helluntailaisten solvaaminen ja vainoaminen on ylhäältä johdettua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaiset vihaavat Kristittyjen pientä kirjasta nimeltään Katekismus, koska siellä on tallessa ne Jumalan kymmenen käskyä selityksin, mitä ne tarkoittaa käytännössä.

        Samat käskyt, mitkä Jumala kirjoitti sormellaan kivisiin laintauluihin.

        Helluntailaiset vihaavat Jumalan käskyjä.

        Parhami ja Olseni, jotka helluntailiikkeen perusti, olivat jumalattomia miehiä.

        Mooseksen lain käskyt määrättiin kirjoittaman kivitauluihin, EI SYDÄMEEN! Näin opit ja väitteet: uusi liiton lait ovat sama kuin Mooseksen laki, ja Mooseksen laki kirjoitetaan sydämeen on VASTOIN MOOSESTA!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mooseksen lain käskyt määrättiin kirjoittaman kivitauluihin, EI SYDÄMEEN! Näin opit ja väitteet: uusi liiton lait ovat sama kuin Mooseksen laki, ja Mooseksen laki kirjoitetaan sydämeen on VASTOIN MOOSESTA!

        Mooseksen laki on Jumalan laki. Jumalan laki kirjoitetaan sydämeen ja mieleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mooseksen laki on Jumalan laki. Jumalan laki kirjoitetaan sydämeen ja mieleen.

        Mooseksen laissa on käsky jättää Mooseksen lain määräykset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et rakasta Jumalaa, koska et hyväksy kuolemanrangaistusta. Kun muslimit tappavat homon, niin he noudattavat Jumalan lakia.

        Mooseksen laki on Jumalan laki.

        Jumalan on tuomiot. Jumala hukutti vedenpaisumuksella tottelemattomat, ei Noa.

        Jumalan antama tuomio tulee kohtaamaan pelastumattomia. Tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät. Tämä on toinen kuolema heille.

        1234567---

    • Anonyymi

      Katekismus on suoraan luterilaisten valheiden isältä. Yksikään Mooseksen lain käsky ole koskaan koskenut pakanoita. Mooses määräsi: Älkää lisätkö mitään siihen, mitä minä teille määrään, älkääkä ottako siitä mitään pois, vaan noudattakaa Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, jotka minä teille annan.
      Sapattikäsky kuuluu Mooseksen sanoin: Kuusi päivää tehtäköön työtä, mutta seitsemäs päivä olkoon teille pyhä sapatti, levon päivä, Herralle pyhitetty. Kuka ikinä silloin työtä tekee, se surmattakoon.
      Kunnioita isääsi ja äitiäsi-käsky kokonaisuudessaan: jos jollakin on uppiniskainen ja kovakorvainen poika, joka ei ota kuullakseen, mitä hänen isänsä ja äitinsä sanovat, eikä tottele heitä, vaikka he kurittavat häntä,
      ja sanokoot kaupunkinsa vanhimmille: 'Tämä meidän poikamme on uppiniskainen ja kovakorvainen, hän ei ota kuullakseen, mitä me sanomme, vaan on irstailija ja juomari'. ja sanokoot kaupunkinsa vanhimmille: 'Tämä meidän poikamme on uppiniskainen ja kovakorvainen, hän ei ota kuullakseen, mitä me sanomme, vaan on irstailija ja juomari'.
      Silloin kaikki hänen kaupunkinsa miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi. Poista paha keskuudestasi, ja koko Israel kuulkoon sen ja peljätköön.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9669
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      399
      4148
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      88
      2872
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2604
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      197
      2587
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1813
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      69
      1657
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1600
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1413
    Aihe