Vireon vetytankkausasemat

Anonyymi-ap

23

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos noita asemia koskaan edes tulee.

    • Anonyymi

      Monta vetytankkausasemaa "under development" eli "kehitysasteella" eikä se vielä tarkoita että todellakin rakennetaan varmasti oikeassa elämässä. Tuntuu monesti vain kestävän vetyprojekteissa tai ne haudataan kuitenkin kokonaan, koska eivät ole taloudellisesti riittävän kannattavia nettihypetyksestä huolimatta.

      "Vuodesta 2024 piti tulla vety-Suomen rakentajille hetki, jolloin lapiot isketään tonttiin. Yle listasi viime keväänä 26 vihreän vedyn teollista hanketta, joista peräti kuudentoista oli määrä siirtyä rakennusvaiheeseen joko tänä tai ensi vuonna.

      Vuoden kuluessa realismi – joku voisi sanoa pessimismi – on vallannut alaa.

      Joulukuussa noista 26 hankkeesta peräti 14 on siirtänyt rakentamisen tai tuotannon aloituksen aikataulua myöhemmäksi. Tai peruuttanut suunnitelmat kokonaan.

      Vantaan Energia suunnitteli vetyyn pohjautuvan polttoaineen valmistusta jätevoimalaitoksensa yhteyteen. Rakentamisen oli määrä alkaa jo tänä vuonna, mutta suunnitelma kaatui.

      – Tällä hetkellä EU-sääntely ei kohtele fossiilisperäisen jätteen energiahyödyntämisestä syntyvää hiilidioksidia kestävänä raaka-aineena ja tekee hankkeen toteutumiseen sellaisenaan toteutuskelvottoman, liiketoiminnan kehityspäällikkö Matias Siponen kuvaa sähköpostissa.

      Samansuuntaisen viestin kertoi energiayhtiö St1, joka oli suunnitellut aloittavansa ensi vuonna synteettisen polttoaineen tuotantolaitoksen rakentamisen Lappeenrannassa.

      – On ilmennyt, että hankkeen riittävään kannattavuuteen liittyy vielä liikaa epävarmuuksia kehittymättömän markkinan vuoksi. Tämä tilanne on sekä tieliikenteessä että meriliikenteessä. Lisäksi investointikustannukset ovat nousseet merkittävästi alkuperäisestä arviosta, yhtiöstä kerrottiin.

      Projekti ei etene alkuperäisessä aikataulussaan perussuunnitteluvaiheeseen. Hanketta ei ehkä aivan lopullisesti kuopattu, mutta hiljaiselta tulevaisuus näyttää."

      https://yle.fi/a/74-20065871

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17672440/laskelma-vetytankkausaseman-kannattavuudesta-ei-kannata-

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17254624/vetyinfran-rakentaminen-on-mahdottomuus-

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18267047/shell-sulkee-vetytankkausasemia-ja-alkaa-rakentamaan-latausverkostoa-

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18315455/vetyfanaatikot-valehtelevat-sinulle-ja-houkuttelevat-vetyansaan-

    • Anonyymi

      Upeaa 👍😊

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Eihän tossa vety facebookissa ole edes keskustelua vaan pelkkää hypettämis mainostamista.


    • Anonyymi

      Mahtavaa!

    • Anonyymi

      Ihanaa 💕

    • Anonyymi

      Loistavasti vety etenee.

    • Anonyymi

      Viisi asemaa suunniteltu Suomeen ja kaikki raskaanliikenteen tarpeisiin jos edes joskus toteutuvat? Eli ei!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Ihmettelen suuresti miten kuljetusyritykset saadaan houkuteltua vedyn pariin ja vetytankkausasemien kallis perustamishinta kuoletettua???

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17701770/kaasukuorma-autot-tulevat-voittamaan-vetykuorma-autot-suomessa-

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17744061/parjaako-vetykuorma-autolla-kilpailussa

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17112558/vetybussit-eivat-parjaa-kilpailussa

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17710443/vetykuorma-autot-eivat-ole-kilpailukykyisia-viela-pitkaan-aikaan-

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18055181/saksa-hylkasi-vetyjunat-koekayton-jalkeen--liian-kalliita-kayttaa-

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16995588/miksi-vetyautot-voittaisi-kaasuautot

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17234958/minka-ongelman-vetyautot-ratkaisee-tulevaisuuden-autoilussa

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18099766/vetyjunilla-ei-parjaa-kilpailussa-

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18058430/hyzon-vetykuorma-autojen-tehdas-lopettaa-euroopassa-

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17272076/alle-01-ostaa-todellisuudessa-vetyauton-suomessa-


    • Anonyymi

      Tuossa mainoksessa lukee selkeästi Suomen asemien kohdalla "suunnitteilla" ja se on vielä kovin kaukana toteutumisesta.
      Ihanaa
      Mahtavaa
      Huisia

      • Anonyymi

        Se on huikeaa, ei huisia...


    • Anonyymi

      Fantastista!

    • Anonyymi

      Tämä Kuulostaa erittäin hyvältä!

    • Anonyymi

      Erinomaista!

    • Anonyymi

      Nyt näyttää hyvältä 👍

    • Anonyymi

      Erittäin hieno juttu 👍

    • Anonyymi

      Tämähän vaikuttaa hyvältä 👍

    • Anonyymi

      Huikeaa!

    • Anonyymi
      UUSI

      Tämähän on hyvä asia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2681
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      151
      1258
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1135
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1008
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      949
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      15
      899
    8. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      855
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      855
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      40
      851
    Aihe