Biosfäärin evoluutio

tuttuM

Tätänykyä atmosfäärimme on biosfäärin säätelemä. Ollaan huolissaan vaatimattomistakin muutoksista. Syystä tai toista evoluutiotarinoissa ei olla ollenkaan huolissaan atmosfäärin säätelystä ennen yhteyttämisen "keksimistä". Kaikki vaan tapahtuu, niinkuin "ohjaaja" määrää, ilman ongelmia. Käy kuin elokuvissa, ainakin lukiotasoisissa esityksissä.

10

335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • prime slime

      kukahan olisi ollut näistä ongelmista kärsimässä silloin jos mitään ei ollut? Siis siten että voisi sanoa onko se ongelma vai ei ja kenen suhteen.

      Meillä on vain aika lailla säkää kun ilmasto on näinkin vakaa kuin nyt.

      Mutta joo, lukiotasoiset esitykset ovat niinkuin elokuvia, se vain tapahtui näin ja piste. Ei maistunut minullekaan.

      • tuttuM

        Kun oletetaan ensimmäisten eliöiden olleen alkeellisia, niin ovathan ne toki olleet vain yhdenlaisiin olosuhteisiin "sopeutuneita". Jos oletetaan, että ekat eliöt ovat pärjänneet "vaikka missä", ne ovat silloin olleet "kehittyneitä". Jos mikään ei säädä planeettamme olosuhteita, joudutaan puhumaan säkästä, että ne ovat olleet koko biosfäärin alkukehityksen just sopivia.

      • Hmmm
        tuttuM kirjoitti:

        Eikö pikemminkin ole niin, että alkeelliset eliöt sopeutuvat useampiin olosuhteisiin ja kykenevät herkemmin seuraamaan muuttuvia olosuhteita kuin kehittyneet? Kehittyneisyys tosin kaipaisi tarkempaa määrittelyä, mutta olettaisin että tarkoitat suunnilleen samaa kuin monimutkaisuus.

        säkä tarkoittaa tässä sitä että nyt, juuri tällä hetkellä sattuu olemaan aika tasaiset oltavat, ennen on ollut hyvinkin raakoja muutoksia ilmastossa suuntaan jos toiseen. En silti ajattele että ilmastoa säädetään, vaan se säätyy, se vain liikkuu aika rajujen ääripäiden välillä, enimmän osan aikaa se tosin on jossain siellä välillä pyörimässä, ääripäiden jäädessä harvinaiseksi herkuksi.

        Ja elämän alusta, jep, itsehän sanoit, ehkä elämä pärjää "vaikka missä". Tarkoittaa että ei ehkä tarvita niitä just sopivia olosuhteita, "kurjatkin" olot välttävät (ihmispolon näkökulmasta)

      • tuttuM
        Hmmm kirjoitti:

        Eikö pikemminkin ole niin, että alkeelliset eliöt sopeutuvat useampiin olosuhteisiin ja kykenevät herkemmin seuraamaan muuttuvia olosuhteita kuin kehittyneet? Kehittyneisyys tosin kaipaisi tarkempaa määrittelyä, mutta olettaisin että tarkoitat suunnilleen samaa kuin monimutkaisuus.

        Bakteerejahan pidetään "alkeellisina" ja ne pärjäävät vaikka missä. Kyseessä on kuittenkin hyvin pitkälle kilpailukykyisistä "kehittyneistä" eliöstä. Ei voida olettaa, että niitä syntyisi itsekseen.
        Toki monisoluisuus yms. monimutkaisuuskin on pitkälle "kehittynyttä".

      • jhk
        Hmmm kirjoitti:

        Eikö pikemminkin ole niin, että alkeelliset eliöt sopeutuvat useampiin olosuhteisiin ja kykenevät herkemmin seuraamaan muuttuvia olosuhteita kuin kehittyneet? Kehittyneisyys tosin kaipaisi tarkempaa määrittelyä, mutta olettaisin että tarkoitat suunnilleen samaa kuin monimutkaisuus.

        Kehittynyt-sana on tässä yhteydessä pelkkä kupla, joten se kannattaa unohtaa. Sopeutunut on jo parempi sana.
        Kuumissa lähteissä ja suolajärvissä esiintyvät arkkibakteerit ovat maapallon sopeutuneimpia eliöitä, joten olet aivan oikeassa. Arkki- ja aitobakteerien arvellaan myös muodostavan maapallon suurimman biomassan.

      • korona
        jhk kirjoitti:

        Paino tuon viimeisen lauseesi sanassa "maapallo". Nimittäin, vaikka ne ovatkin erittäin sopeutuvaisia, ei edes niitäkään ole havaittu avaruudessa. Mutta maapallolla niitä riittää enemmän kuin isossa kaupungissa.

    • Miksi nostat esille vanhoja keskusteluja, joiden kirjoittajat eivät enää ole täällä? Sotket turhaan palstaa.

    • Epäjumalienkieltäjä

      <<Syystä tai toista evoluutiotarinoissa ei olla ollenkaan huolissaan atmosfäärin säätelystä ennen yhteyttämisen "keksimistä".>>

      En ole kovin huolissani myöskään 30-vuotisen sodan kulusta. Syys on sama: asiat jotka ovat tapahtuneet kauan sitten ovat jo tapahtuneet. Niitä on turha pitää hyvinä tai huonoina. Ne ovat ja tapahtuneet.

      Varmasti vapaan hapen syntyminen ilmakehään on ollut suuri "ilmastokatastrofi". Hyvää on ollut se, että osa vapaasta hapeesta on muodostanut otsonikerroksen ja tehnyt maan pinnasta mielyttävämmän paikan elämälle. Suurin osa elämästä oli kuitenkin sopeutunut anaerobiseen ympäristöön ennen vapaan hapen syntymistä. Fotosynteesihän ei välttämättä tuota happea, joten fotosynteesin syntyminen ei sinällään ollut vielä suuri ongelma.

      Osa eliöistä kuitenkin selvisi ja sopeutui hapekkaaseen ympäristöön, kunnes jotkut oppivat käyttämään vapaata happea hyväkseen. Eikä pidä unohtaa, että edelleen elää anaerobisia mikrobeja, joille happi on myrkkyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      414
      1206
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1106
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      842
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      795
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      703
    6. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      16
      702
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      684
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      661
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      653
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      60
      645
    Aihe