Kuka on itseensä hirmu tyytyväinen?

Mahtista, että olet voimakas. Mulle kerran joku alkoholia nauttinut tyyppi nauroi. Hakkasin sen tajuttomaksi.

>simiti<

Anonyymi kirjoitti:

Mahtista, että olet voimakas. Mulle kerran joku alkoholia nauttinut tyyppi nauroi. Hakkasin sen tajuttomaksi.

>simiti<

En ole mitenkään voimakas, mutta useimmiten asenne auttaa, jos ei ole huono päivä.

Et selvinnyt ehkä ehjänä, mutta selvisit. Kokeneempana, viisaampana ja entistä voimakkaampana. Vain ne, jotka ovat rämpineet sen sangon pohjalla, näkevät sen, että se on valinta jonka voi itse tehdä. Siis se asenne.

Voi olla maansa myyneenä ja katkeroitua. Tai antaa uudelle mahdollisuuden.
Toki uusi on aina uusi, saattaa jopa pelottaa, mutta kaikki elämässä on joskus ollut uutta meille kaikille. Asenteensa voi valita. Loppupeleissä elämä on kuin onkin asennekysymys.

Ihan itse voi valita kieriä paskassa tai päästää siitä irti. Nousta sen yläpuolelle. Paska on osa elämää, sillä ei kaikki voi olla ruusuntuoksuista hattaraa. On ihan normia, että joskus menee elämä ihan vituiksi, kaikille käy niin jossakin vaiheessa elämää. Ei kukaan säästy siltä.
Mutta siinä jyvät seuloutuu akanoista, kuka valitsee sen kurjuuden kierteen ja kuka päättää jatkaa elämäänsä kääntäen sen paskan voimavaraksi.

Elämän vaikeuksissa on kauneutta. Ne pitää käsitellä, antaa anteeksi ja kääntää positiiviseksi voimaksi. Se on mahdollista, kun muistaa sen että jokainen selviydytty vaikeus on voimavara.
Mut jos jää kierimään katkeruudessa, ei pääse elämässä eteenpäin. Viha, katkeruus ja syyllistäminen on pahimpia negoja.

SHIT HAPPENS.

Pikku-pirpana kirjoitti:

Et selvinnyt ehkä ehjänä, mutta selvisit. Kokeneempana, viisaampana ja entistä voimakkaampana. Vain ne, jotka ovat rämpineet sen sangon pohjalla, näkevät sen, että se on valinta jonka voi itse tehdä. Siis se asenne.

Voi olla maansa myyneenä ja katkeroitua. Tai antaa uudelle mahdollisuuden.
Toki uusi on aina uusi, saattaa jopa pelottaa, mutta kaikki elämässä on joskus ollut uutta meille kaikille. Asenteensa voi valita. Loppupeleissä elämä on kuin onkin asennekysymys.

Ihan itse voi valita kieriä paskassa tai päästää siitä irti. Nousta sen yläpuolelle. Paska on osa elämää, sillä ei kaikki voi olla ruusuntuoksuista hattaraa. On ihan normia, että joskus menee elämä ihan vituiksi, kaikille käy niin jossakin vaiheessa elämää. Ei kukaan säästy siltä.
Mutta siinä jyvät seuloutuu akanoista, kuka valitsee sen kurjuuden kierteen ja kuka päättää jatkaa elämäänsä kääntäen sen paskan voimavaraksi.

Elämän vaikeuksissa on kauneutta. Ne pitää käsitellä, antaa anteeksi ja kääntää positiiviseksi voimaksi. Se on mahdollista, kun muistaa sen että jokainen selviydytty vaikeus on voimavara.
Mut jos jää kierimään katkeruudessa, ei pääse elämässä eteenpäin. Viha, katkeruus ja syyllistäminen on pahimpia negoja.

SHIT HAPPENS.

Lue lisää

Hyvin kirjoitit taasen. 🙏

Mu5tasydän kirjoitti:

Hyvin kirjoitit taasen. 🙏

Kiitos kultaseni. Mä oon onneton riimittelijä. Sä taasen olet siinä aikasta hyvä. Sullakin on sana hallussasi.

Pikku-pirpana kirjoitti:

Kiitos kultaseni. Mä oon onneton riimittelijä. Sä taasen olet siinä aikasta hyvä. Sullakin on sana hallussasi.

Kiitos, tulipa hyvä mieli. Tänään on ollut jotenkin matalapaineista, kun niin moni palapelin palanen on ns. pöydällä tulevaisuutta ajatellen. 🙏☀️

Mu5tasydän kirjoitti:

Kiitos, tulipa hyvä mieli. Tänään on ollut jotenkin matalapaineista, kun niin moni palapelin palanen on ns. pöydällä tulevaisuutta ajatellen. 🙏☀️

Juu, se varmasti arveluttaa. Olen tuon kokenut myös jokusen kerran elämässäni.

Luota itseesi. Kuuntele, mitä tulevaisuudeltasi oikeasti haluat. Ja aloita toimiminen siihen suuntaan. Valmistaudu pitkään ja kiviseen tiehen. Valmistaudu koviinkin kompromisseihin alussa ja tekemään sellaistakin, mitä et halua. Nöyrry ja aloita.

Hyväksy lähtökohtasi faktat vaikka se kuinka sattuisi.

Mulla itelläni oli hyvä pössis elämästäni ennen sairastumistani. Olin jo vuosia tähdännyt siihen, että lähtisin opiskelemaan itselleni alan josta nauttisin kunhan perhe-elämä ja rahat antaisivat myöten. Työskentelin sen eteen, että oppisin tekniikkaa laaja-alaisesti jo käytännössä, ennenkuin pyrkisin insinööriksi. Vaihdoin työpaikkaa usein, jotta sain laajaa kokemusta teknisiltä aloilta, välillä opiskelin ja olinkin opuskelemassa unelma-alaani, automaatiota kun se kohtalo puuttui peliin.

Vesivahinko keittiössä.. kallis remppa. Oli pakko laittaa opiskelut sivuun ja ottaa ensimmäinen tarjottu työ vastaan. Ajattelin että jos teen vuoden töitä, niin voisin jatkaa automaatioasentajan koulutustani sen jälkeen.

Olin 4 kk vuokrafirman kautta ja mulle tarjottiin vakkarisopparia. Otin sen tietty vastaan sillä piti se remppa saada maksettua.

Kaksi viikkoa sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen sairastuin johonkin hiton yskäpöpöön. Siitä parannuttuani alkoi neurologiset oireeni. Ja muutamassa kuukaudessa selvisi että sairastan invalidisoivaa ms-tautia. Ja se oli raju.
Eli joo.. kaikki vuosien työ meni viemäristä alas.
Jäin paskaan duunipaikkaan kiinni.. ei mitään järkeä luopua vakkariduunipaikasta jos työelämää jäljellä keskiarvollisesti viisi vuotta..

Työhistoriani, elämäni, suunnitelmani, unelmani, kaikki vituiksi. Ja terveyteni.

Mut hei, nyt tuosta on jo kaksitoista vuotta ja plus. Ei tullut minusta automaatioinsinööriä, ei.
Näin sen kuului mun elämässä mennä. Tälläkertaa näin. Sain paljon sairastumiseni kautta. Minä opin elämään ja arvostamaan asioita ihan toisella tavalla. Sain merkitystä elämälleni, kun opin arvoatamaan sitä mitä on annettuna, niitä pikkuasioita. En oikeastaan vaihtaisi pois.

Diagnoosini jälkeen koko elmältäni putosi pohja pois ja olin vakavasti masentunut muutaman kuukauden. Mut mä käsittelin sen. Mä tein päätöksen, että mä elän täysillä sen, mitä mulle on vielä määrätty. Sen vähän mitä oli jäljellä. Tai niin ajattelin tuolloin.

Ja mä opin elämään itseni näköistä elämää. Sellaista elämää jossa minun on hyvä olla.

Joten kyllä säkin selviät. Mä uskon siihen. Muista se asenne. Sillä pääsee jo pitkälle.

Pikku-pirpana kirjoitti:

Juu, se varmasti arveluttaa. Olen tuon kokenut myös jokusen kerran elämässäni.

Luota itseesi. Kuuntele, mitä tulevaisuudeltasi oikeasti haluat. Ja aloita toimiminen siihen suuntaan. Valmistaudu pitkään ja kiviseen tiehen. Valmistaudu koviinkin kompromisseihin alussa ja tekemään sellaistakin, mitä et halua. Nöyrry ja aloita.

Hyväksy lähtökohtasi faktat vaikka se kuinka sattuisi.

Mulla itelläni oli hyvä pössis elämästäni ennen sairastumistani. Olin jo vuosia tähdännyt siihen, että lähtisin opiskelemaan itselleni alan josta nauttisin kunhan perhe-elämä ja rahat antaisivat myöten. Työskentelin sen eteen, että oppisin tekniikkaa laaja-alaisesti jo käytännössä, ennenkuin pyrkisin insinööriksi. Vaihdoin työpaikkaa usein, jotta sain laajaa kokemusta teknisiltä aloilta, välillä opiskelin ja olinkin opuskelemassa unelma-alaani, automaatiota kun se kohtalo puuttui peliin.

Vesivahinko keittiössä.. kallis remppa. Oli pakko laittaa opiskelut sivuun ja ottaa ensimmäinen tarjottu työ vastaan. Ajattelin että jos teen vuoden töitä, niin voisin jatkaa automaatioasentajan koulutustani sen jälkeen.

Olin 4 kk vuokrafirman kautta ja mulle tarjottiin vakkarisopparia. Otin sen tietty vastaan sillä piti se remppa saada maksettua.

Kaksi viikkoa sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen sairastuin johonkin hiton yskäpöpöön. Siitä parannuttuani alkoi neurologiset oireeni. Ja muutamassa kuukaudessa selvisi että sairastan invalidisoivaa ms-tautia. Ja se oli raju.
Eli joo.. kaikki vuosien työ meni viemäristä alas.
Jäin paskaan duunipaikkaan kiinni.. ei mitään järkeä luopua vakkariduunipaikasta jos työelämää jäljellä keskiarvollisesti viisi vuotta..

Työhistoriani, elämäni, suunnitelmani, unelmani, kaikki vituiksi. Ja terveyteni.

Mut hei, nyt tuosta on jo kaksitoista vuotta ja plus. Ei tullut minusta automaatioinsinööriä, ei.
Näin sen kuului mun elämässä mennä. Tälläkertaa näin. Sain paljon sairastumiseni kautta. Minä opin elämään ja arvostamaan asioita ihan toisella tavalla. Sain merkitystä elämälleni, kun opin arvoatamaan sitä mitä on annettuna, niitä pikkuasioita. En oikeastaan vaihtaisi pois.

Diagnoosini jälkeen koko elmältäni putosi pohja pois ja olin vakavasti masentunut muutaman kuukauden. Mut mä käsittelin sen. Mä tein päätöksen, että mä elän täysillä sen, mitä mulle on vielä määrätty. Sen vähän mitä oli jäljellä. Tai niin ajattelin tuolloin.

Ja mä opin elämään itseni näköistä elämää. Sellaista elämää jossa minun on hyvä olla.

Joten kyllä säkin selviät. Mä uskon siihen. Muista se asenne. Sillä pääsee jo pitkälle.

Lue lisää

Kiitos Pirppis. Palsta kaipaa sunlaisia kirjoittajia. Olet hyvä esimerkki siitä kuinka jaksat oman esimerkkisi kautta empatiseerata toista. Kun oot kohdannut vaikeuksia ja selvinnyt, niin tiedät, että kannustaminen auttaa muita.

Uskonkin niin, että kun kuka tahansa kohtaa tarpeeksi vastoinkäymisiä, niin siinä juuri erottuu ne jyvät niistä akanoista. Kuka jää rypemään ja kuka ei. Tähän toki vaikuttaa sekin, millaisen kasvualustan vaikka lapsuudenkoti on tarjonnut, onko asioista keskusteltu, onko ollut kuinka lämminhenkistä ja rakastavaa vanhempaa jne.

Mua on kiusattu 3-vuotiaasta asti. Milloin oli liian isot hampaat (nykyään ne on kivat, ku naamakin on isompi), milloin karsastus, milloin vääränlaiset silmälasit, milloin liian erikoiset vaatteet tai ulkomuoto.. Sellainen jättää jäljen.

Silti olen nykyään ihan ok ulkonäköni kanssa, vaikka hoikempi ulkomuoto kiinnostaa terveydellisistä syistä. Mutta mutta, siihenkin tarvitaan luonteenlujuutta ja nyt eka proggis on tää rööki muutaman viikon. Nyt on sujunut paremmin, nikotiinipussit toimii ihan hyvin. Seuraava proggis on painonpudotus. Tuohon tarvin jo enemmän luonnetta, kun iän myötä se tippuu huonommin.

Tapetilla on töiden jatkuminen, miehentekele, muuttaminen ja / uuden yrityksen perustaminen. Pitää alkaa tekemään plussa/miinuslistaa kaikissa muissa paitsi rakkaudessa. Joskus toki sitäkin on tehty, jos tilanne on vaatinut, mutta nyt ei onneksi tarvitse. Hän on mulle vain hyväksi ja kohtelee kuin kukkaa kämmenellä.

Mu5tasydän kirjoitti:

Kiitos Pirppis. Palsta kaipaa sunlaisia kirjoittajia. Olet hyvä esimerkki siitä kuinka jaksat oman esimerkkisi kautta empatiseerata toista. Kun oot kohdannut vaikeuksia ja selvinnyt, niin tiedät, että kannustaminen auttaa muita.

Uskonkin niin, että kun kuka tahansa kohtaa tarpeeksi vastoinkäymisiä, niin siinä juuri erottuu ne jyvät niistä akanoista. Kuka jää rypemään ja kuka ei. Tähän toki vaikuttaa sekin, millaisen kasvualustan vaikka lapsuudenkoti on tarjonnut, onko asioista keskusteltu, onko ollut kuinka lämminhenkistä ja rakastavaa vanhempaa jne.

Mua on kiusattu 3-vuotiaasta asti. Milloin oli liian isot hampaat (nykyään ne on kivat, ku naamakin on isompi), milloin karsastus, milloin vääränlaiset silmälasit, milloin liian erikoiset vaatteet tai ulkomuoto.. Sellainen jättää jäljen.

Silti olen nykyään ihan ok ulkonäköni kanssa, vaikka hoikempi ulkomuoto kiinnostaa terveydellisistä syistä. Mutta mutta, siihenkin tarvitaan luonteenlujuutta ja nyt eka proggis on tää rööki muutaman viikon. Nyt on sujunut paremmin, nikotiinipussit toimii ihan hyvin. Seuraava proggis on painonpudotus. Tuohon tarvin jo enemmän luonnetta, kun iän myötä se tippuu huonommin.

Tapetilla on töiden jatkuminen, miehentekele, muuttaminen ja / uuden yrityksen perustaminen. Pitää alkaa tekemään plussa/miinuslistaa kaikissa muissa paitsi rakkaudessa. Joskus toki sitäkin on tehty, jos tilanne on vaatinut, mutta nyt ei onneksi tarvitse. Hän on mulle vain hyväksi ja kohtelee kuin kukkaa kämmenellä.

Lue lisää

Ai niin.. sulla oli toi röökin lopetus. Pysy siinä tiukkana itsellesi. Ei ensimmäistäkään. Siis keksi jotakin oheistoimintaa jota toistat aina kun se himo yllättää. Mulle se oli hunajatee ja pähkinät, mut en suosittele. Paino noisi 15 kg, kun lopetin tupakan.

En käyttänyt korvaushoitoa, koska moni jää koukkuun niihin. Ja ei oikeastaan vierottaudu nikotiinistä, vaan siirtää sen nikotiinin lähteen tupakasta korvaushoitoon.
Mutta hyvällä asialla olet. Lopeta .. älä lakkoile. Mä toivon sulle voimia. Pirppis tsemaa sua täysillä lopettamaan. Sä pystyt siihen kyllä kun uskot itseesi, etkä anna periksi. Koskaan.

Pikku-pirpana kirjoitti:

Ai niin.. sulla oli toi röökin lopetus. Pysy siinä tiukkana itsellesi. Ei ensimmäistäkään. Siis keksi jotakin oheistoimintaa jota toistat aina kun se himo yllättää. Mulle se oli hunajatee ja pähkinät, mut en suosittele. Paino noisi 15 kg, kun lopetin tupakan.

En käyttänyt korvaushoitoa, koska moni jää koukkuun niihin. Ja ei oikeastaan vierottaudu nikotiinistä, vaan siirtää sen nikotiinin lähteen tupakasta korvaushoitoon.
Mutta hyvällä asialla olet. Lopeta .. älä lakkoile. Mä toivon sulle voimia. Pirppis tsemaa sua täysillä lopettamaan. Sä pystyt siihen kyllä kun uskot itseesi, etkä anna periksi. Koskaan.

Lue lisää

Joo, ei mulla ole tarkoitus käyttää nikotiinipusseja loppuikääni, vaan aion niistäkin luopua pikkuhiljaa. Niistä luopuminen on mulle helpompaa kuin röökistä, mutta nyt alkuun ne ovat olleet hyvä apu. Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan. ☺️

Mu5tasydän kirjoitti:

Joo, ei mulla ole tarkoitus käyttää nikotiinipusseja loppuikääni, vaan aion niistäkin luopua pikkuhiljaa. Niistä luopuminen on mulle helpompaa kuin röökistä, mutta nyt alkuun ne ovat olleet hyvä apu. Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan. ☺️

Lue lisää

Tuo on totta. Eilen en ottanut ja tänäänkin vain yhden.

>simiti<

Kyllä saat tukea ollaksesi itseesi hirmu tyytyväinen. Itse olin mönkkijäturman jälkeen 10kk sairaalassa. Ensin lekuri sanoi, että katsotaan nyt jääkö se henkiin.
Lopuksi kuitenkin hirmu iloisena tuumasi, että mene vain kokeilemaan työtä.

Eläkeyhtiö maksoi siltä ajalta työkyvyttömyyseläkkeen korotettuna33%

Ei se oikein onnistunut ja rupesin ryyppään. Nyt en ole montaa kaljaa ottanut viimeaikoina, mutta elo on jo seesteisempää, kun myönnettiin täysi eläke. Ei ole enää stressiä ja huolia.

>simiti<