Vaikka epäilemättä jokaisella säveltäjällä, kuten myös suomalaisilla säveltäjillä, on tuotannossaan vähemmänkin merkittäviä teoksia, jotka eivät vaikuta kuulijan tunteisiin niin voimakkaasti kuin hänen merkittävämmät teoksensa, jos nyt ajatellaan, että kyse on sivistyneestä kultturellista intellektuellista, jolla on objektiivisia taideharrastuksiakin, jotka antavat sisältöä elämään, niin en siitä huolimatta voi olla kummeksumatta näin itseä tutkistelevana, skeptisyyteen taipuvaisena, itsekriittisyyttä harrastavana, asioita perin juurin pohtivana ja objektiivisuuteen pyrkivänä musiikin harrastajana, että vaikka musiikista ns. haltioituminen ja pakahtuminen ovat sen teknisesti aivan spesifiseen hengitystekniikkaan perustuvan kuumotuksen ja lämmöntunteen kokemuksen ylärintakehässä aikaansaava tuntemus yhdessä ylöspäin kohottautumaan pyrkivän sekä lihasten jännityksellä ja kropan suoristamisella aiheutetun kokovartalojännityksen myötä aikaansaatu vaikutus, joka sisältää monia vivahteita ja vaikutusasteita, mutta sitä voi pitää eräänä musiikin elämysperäisen kokemisen muotona, ja vaikka meditatiivinen esteettis kontemplatiivinen musiikillinen reseptio, jossa "kuulija nostetaan pois tavanomaisesta minästään" ( Eduard Mörike) voi olla syvällisyydessään todemman ja vaikuttavamman tuntuinen, ja pohjaan saakka menevä kuuntelumetodi, niin minua suuresti askarruttaa miksi lähinnä vain monille suomalaisille 1900 luvun jopa unohdetuille mestareille on suotu kyky saada minut tässä ensin mainitussa mielessä suuresti vaikuttumaan, ja vaikka kuinka pinnistelen ja ponnistelen pakahduttavuutta tavoitellen sinänsä kuuluisien Pfitznereiden ja Graenereiden musiikkia kuunnellessa, niin siitä musiikista vain puuttuu jokin emootiot laukaiseva ydin, joka saisi minut vastaavalla tavalla älyn mukaisia tahdon liikutuksen vastineita kiihdyttäen innostumaan, haltioitumaan ja kurkottamaan spontaanisti vertikaalisessa suunnassa ylöspäin hivuttautuen ja jopa reisilihaksiltani jännittyen, kuten monia teksteissäni usein esillä olleiden suomalaissäveltäjien musiikkia kuunnellessa, vaikka voin myös kuunnella niitä täysin raukeana, rentona ja välinpitämättömänäkin suggeroimatta itseäni hurmioon, mutta saksalaiset ym. eivät kerta kaikkiaan minun tietoisuudessani omaa edes minkäänlaista potentiaalia emotionaalisen ja juuri tähän mainittuun vastaanottoprosessiin tähtäävän vaikutukseen, vaan vaikka kuinka yritän suggeroida itseäni haltioitumaan heidän teoksistaan, niin näiden säveltäjien musiikissa ei vain ole sitä särmää ja nerokkuutta, jotakin syvää objektiivista totuudellisuutta huokuvaa metafyysistä komponenttia, joka kerta kaikkiaan tuottaa sen kohottavan ja haltioituneen lumontunteen ja lämmön tunteen rinnanalaan kuin suomimestarit, joista on ollut paljon puhetta teksteissäni, ja todennäköisimpänä syynä tälle vaikutukselle onkin, että suomalaiset vain ovat suurempia ja nerokkaampia säveltäjiä, kuin edelliset Sävelten mestareita kirjassakin mainitut nimet, jotka tuottivat rutinoituneempaa musiikkia, joka ei ole niin inspiroitunutta kuin suomalaisten säveltäjänerojen musiikki Sibbaa lukuun ottamatta.
On tietenkin luonnollista, että saksan vähintään 12 kertaa suomen väkimäärää suurempi väestö viime vuosisadan puolivälissä tuotti paljon enemmän myös saksalaisia säveltäjiä, kuin mihin suomessa yllettiin, mutta on ratkaisematon mysteeri, mistä syystä emme tapaa suhteessa yhtä montaa Fordellin, Saikkolan, Tuukkasen, Aaltosen, Sonnisen ym. tasoista saksalaista säveltäjää, ts. 12 kertaisesti suomeen verrattuna ja jotka olisivat kyenneet kohoamaan samalle säveltaiteelliselle tasolle, vaan olivat järjestään tasoltaan keskinkertaisempia tekijöitä, joita on yhteensä luultavasti paljon enemmän kuin suomalaisia säveltäjiä, mutta joiden musiikissa on vähemmän sielukkuutta, kuin suomalaisten säveltäjien musiikissa, vaikka vertaisimme suomen kannalta epäedullisesti kummankin maan absoluuttista säveltäjien lukumäärää keskenään, jolloin huomaamme, ettei saksasta löydy juuri ainuttakaan näiden veroista kykyä edes Hindemithistä puhuessamme, niin teknisesti kätevä ja taitava säveltäjä kuin olikin.
Savon Schönberg; https://youtu.be/U8oYgT5wDG4?list=RDU8oYgT5wDG4 Siinä on vain se ero, ettei Schönbergkään kyennyt dodekafonisellakaan sävellystekniikalla luomaan mitään näin pakahduttavaa vokaalimusiikkia kuin Mononen. Bravo. Sääli ettei hänen orkesterimusiikkiaan ole levytetty merkittävistä urkusonaateista puhumattakaan.
Suomen 1900 luvun säveltaide on vaikuttavampaa kuin brittien ja saksalaisten
3
141
Vastaukset
- Anonyymi00001
Tosi hyvää analyysia taas kerran. Niin oon pannu saman merkille saksalaisesta klassisesta musasta että turhan tyhjänoloista ja vetelää josta puuttuu oikeat emotionaalisuudet/tunne. Puuroutuu tylsän aneemiseksi puuroksi. Wagner ehkä tästä pahin esimerkki ns kokonaiskuvassa.
- Anonyymi00002
Kiitos.
Uusasiallisuus ja älyllinen viileys ovat eräs syy siihen, että Wagnerin jälkeen saksalainen säveltaide tunnetuimpine edustajineen, ehkä Richard Straussia joissakin teoksissaan lukuun ottamatta, ei juurikaan kosketa intohimoisiin kieliin ja affekteihin, eivätkä pätevästä orkestrointitaidostaan huolimatta sellaiset säveltäjät kuin Regerit, Pfitznerit, Orffit, Henzet, Hindemithit, Höllerit, Eislerit, Baurit, Gezmerit, Baumannit ym. olleet niin syvästi tuntevia säveltaiteilijoita, kuin monet ja ansaitsemattaan jopa unohdetut suomalaiset säveltäjämestarit, sillä mikäli vaaka kallistuisi saksalaisten puolelle tunnevoiman määrällä mitattuna, minähän fanittaisin heidän säveltaidettaan ja viis veisaisin ylistämistäni suomen säveltäjistä, mutta kun heidän teoksensa ovat vaikuttavampaa musiikkia kuin 1900 luvun saksalaisten musiikki, on valinta suomalaisten eduksi ollut selvä. Mutta johtopäätös saattaa olla myös väärä ja varsin ymmärrettävän erehdyksen ja väärinkäsityksen tulosta nimittäin mahdollisesti sen vuoksi, että suuri osa sellaisista tonaalisista saksalaissäveltäjistä voi olla musiikin harrastajille täysin tuntemattomia, joiden säveltaiteessa on tunnevoimaa vähintään niin paljon kuin Tuukkasellakin, vaikka tuskin nämä olisivat siinä tapauksessa saaneet niin vähän huomioita osakseen, vaan asia taitaa vain olla niin, että suomessa on vaikuttanut etevämpiä musiikkimiehiä kuin saksassa sotien aikaan ja jälkeen, vaikka viime mainituista suuri osa edusti sävelkieleltään ehkä atonaalisuutta, jossa ei ole yleisesti hyväksyttyä emotionaalista referenssisysteemiä ja siksi atonaalinen musiikki edustaa emotionaalisessa mielessä "väärää" musiikillista tyylisuuntausta ja tämän vuoksi tuntuu luonnolliselta että vanhahtavia tyylipyrkimyksiä edustavat pohjoisen säveltäjät voittavat germaaniset säveltäjät tunnevoimassa myös heidän ilmeisestä nerokkuudestaankin jo johtuen, ja joihin verrattavia musiikintekijöitä ei saksasta ehkä aivan löytyne muuten kuin ehkä Stockhausenista ym. serialismin edustajana, mutta yleisesti voinemme kallistua sen näkemyksen puolelle, että suomessa Sibeliuksen jälkimainingeissa sinfonioitaan ym. luoneet säveltäjät saivat aikaan saksan säveltaiteen kehitykseen verrattuna suuremman musiikillisen kukoistusvaiheen maan musiikkielämässä, mutta vain sillä varauksella, ettei saksan musiikkielämän kehitysvaiheet ole jääneet meiltä täysin hämärän peittoon ja näyttäydy ennakkoluuloistani huolimatta sittenkin suomen musiikkiperintöä runsaampana ja rikkaampana, eivätkä saksalaiset atonaalikot ja serialistit ehkä edustuksellaan maansa musiikissa muodostaisikaan koko totuutta ja täydellistä kuvaa maansa musiikkihistoriasta, vaan se on vain jäävuoren huippu. Ja kuten minä arvelinkin:
https://youtu.be/PAKk4vvzCZM?t=918 Minulle entuudestaan tuntemattoman saksalaisen Siegfried Borriksen sodan aikana sävelletystä sinfoniasta kuulemme tässä ensin teoksen fuugamaisimman jakson, eikä tämä musiikki laajennettua tonaalisuutta edustavassa jälkiromanttisessa hehkussaan edusta atonaalista suuntausta ja musiikki ensikuulemalta kestää ainakin sävellysteknisesti hyvin vertailun jopa Fougstedtin sinfonioihin finalen ollessa myös tyyliltään polyfoninen ja mukaansa tempaavan vauhdikas, joten saksa lieneekin musiikin ehtymätön runsauden sarvi.
Hanns Eislerin Kleine sinfonie ja allegro https://youtu.be/TAcUq2AaGsg
Kiihkeä rytmis pulsatiivinen syke tuo mieleen Tolosen sinfonian allegro jakson, mutta ei tunnevoimaltaan parodista uusklassismia edustavana ole tunnevoimaltaan ja vakavuudeltaan jälkimmäiseen verrattava.
https://youtu.be/2FskQW0PMYI?list=RD2FskQW0PMYI Eduard Erdmann sävelsi atonaalisesta ekspressionismista syvästi vaikuttuneena sinfonioitaan, jotka edustavat sävelkieleltään ehkä laajennettua tonaalisuutta, mutta ovat varsin kromaattisia.
Harald Genzmer sävelsi varsin perinteiseen tyyliin sinfonietassaan https://youtu.be/TcfkBQtD8GA?list=RDTcfkBQtD8GA Tulee Saikkolan kevyin tyyli mieleen mm. Musica per archi teoksesta.
Tässä vielä vivace osa miniatyyreistä https://youtu.be/cvfgBnayqp8?list=RDcvfgBnayqp - Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
Kiitos.
Uusasiallisuus ja älyllinen viileys ovat eräs syy siihen, että Wagnerin jälkeen saksalainen säveltaide tunnetuimpine edustajineen, ehkä Richard Straussia joissakin teoksissaan lukuun ottamatta, ei juurikaan kosketa intohimoisiin kieliin ja affekteihin, eivätkä pätevästä orkestrointitaidostaan huolimatta sellaiset säveltäjät kuin Regerit, Pfitznerit, Orffit, Henzet, Hindemithit, Höllerit, Eislerit, Baurit, Gezmerit, Baumannit ym. olleet niin syvästi tuntevia säveltaiteilijoita, kuin monet ja ansaitsemattaan jopa unohdetut suomalaiset säveltäjämestarit, sillä mikäli vaaka kallistuisi saksalaisten puolelle tunnevoiman määrällä mitattuna, minähän fanittaisin heidän säveltaidettaan ja viis veisaisin ylistämistäni suomen säveltäjistä, mutta kun heidän teoksensa ovat vaikuttavampaa musiikkia kuin 1900 luvun saksalaisten musiikki, on valinta suomalaisten eduksi ollut selvä. Mutta johtopäätös saattaa olla myös väärä ja varsin ymmärrettävän erehdyksen ja väärinkäsityksen tulosta nimittäin mahdollisesti sen vuoksi, että suuri osa sellaisista tonaalisista saksalaissäveltäjistä voi olla musiikin harrastajille täysin tuntemattomia, joiden säveltaiteessa on tunnevoimaa vähintään niin paljon kuin Tuukkasellakin, vaikka tuskin nämä olisivat siinä tapauksessa saaneet niin vähän huomioita osakseen, vaan asia taitaa vain olla niin, että suomessa on vaikuttanut etevämpiä musiikkimiehiä kuin saksassa sotien aikaan ja jälkeen, vaikka viime mainituista suuri osa edusti sävelkieleltään ehkä atonaalisuutta, jossa ei ole yleisesti hyväksyttyä emotionaalista referenssisysteemiä ja siksi atonaalinen musiikki edustaa emotionaalisessa mielessä "väärää" musiikillista tyylisuuntausta ja tämän vuoksi tuntuu luonnolliselta että vanhahtavia tyylipyrkimyksiä edustavat pohjoisen säveltäjät voittavat germaaniset säveltäjät tunnevoimassa myös heidän ilmeisestä nerokkuudestaankin jo johtuen, ja joihin verrattavia musiikintekijöitä ei saksasta ehkä aivan löytyne muuten kuin ehkä Stockhausenista ym. serialismin edustajana, mutta yleisesti voinemme kallistua sen näkemyksen puolelle, että suomessa Sibeliuksen jälkimainingeissa sinfonioitaan ym. luoneet säveltäjät saivat aikaan saksan säveltaiteen kehitykseen verrattuna suuremman musiikillisen kukoistusvaiheen maan musiikkielämässä, mutta vain sillä varauksella, ettei saksan musiikkielämän kehitysvaiheet ole jääneet meiltä täysin hämärän peittoon ja näyttäydy ennakkoluuloistani huolimatta sittenkin suomen musiikkiperintöä runsaampana ja rikkaampana, eivätkä saksalaiset atonaalikot ja serialistit ehkä edustuksellaan maansa musiikissa muodostaisikaan koko totuutta ja täydellistä kuvaa maansa musiikkihistoriasta, vaan se on vain jäävuoren huippu. Ja kuten minä arvelinkin:
https://youtu.be/PAKk4vvzCZM?t=918 Minulle entuudestaan tuntemattoman saksalaisen Siegfried Borriksen sodan aikana sävelletystä sinfoniasta kuulemme tässä ensin teoksen fuugamaisimman jakson, eikä tämä musiikki laajennettua tonaalisuutta edustavassa jälkiromanttisessa hehkussaan edusta atonaalista suuntausta ja musiikki ensikuulemalta kestää ainakin sävellysteknisesti hyvin vertailun jopa Fougstedtin sinfonioihin finalen ollessa myös tyyliltään polyfoninen ja mukaansa tempaavan vauhdikas, joten saksa lieneekin musiikin ehtymätön runsauden sarvi.
Hanns Eislerin Kleine sinfonie ja allegro https://youtu.be/TAcUq2AaGsg
Kiihkeä rytmis pulsatiivinen syke tuo mieleen Tolosen sinfonian allegro jakson, mutta ei tunnevoimaltaan parodista uusklassismia edustavana ole tunnevoimaltaan ja vakavuudeltaan jälkimmäiseen verrattava.
https://youtu.be/2FskQW0PMYI?list=RD2FskQW0PMYI Eduard Erdmann sävelsi atonaalisesta ekspressionismista syvästi vaikuttuneena sinfonioitaan, jotka edustavat sävelkieleltään ehkä laajennettua tonaalisuutta, mutta ovat varsin kromaattisia.
Harald Genzmer sävelsi varsin perinteiseen tyyliin sinfonietassaan https://youtu.be/TcfkBQtD8GA?list=RDTcfkBQtD8GA Tulee Saikkolan kevyin tyyli mieleen mm. Musica per archi teoksesta.
Tässä vielä vivace osa miniatyyreistä https://youtu.be/cvfgBnayqp8?list=RDcvfgBnayqpkiitos linkeistä ja kävin jo kuuntelene paria noista. Eisleriä mm kuuntelin kaikki neljä osiota.
Saksalainen musa ylipäänsä myös klassisen musan ulkopuolella on hieman monotonista ja sielutonta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Turussa Varissuolla bussikuski ajoi lapsen yli lapsi kuoli
Poliisi " Epäilee " kuskia törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.3512103IS: Väitöstutkimus - Pyöräilybuumi oli pelkkä kupla!
Pyöräilybuumista paljastui karu totuus Väitöstutkimuksen mukaan suuri suomalainen pyöräilyrenessanssi olikin vain pelkk501673Milloin bikineistä
Tuli juhla tai esiintymis asu? Pikkasen harkintaa vois käyttää. Bikinit kuuluvat uimarannalle. No, mitä maailman tähdet1541343Johanna Tukiainen ei suostu muuttamaan pois vuokra-asunnosta!
Seiska kertoi tänään, että Johanna Tukiainen ei ole suostunut poistumaan Helsingin Munkkisaarenkadun vuokra-asunnostaan.871209- 1431188
Apostolit kastoivat eri tavalla kuin kirkko
Raamatussa on kaksi ristiriitaista kastekaavaa. Toinen ei voi olla oikea. Kumpi on alkuperäinen? "Menkää siis ja tehkää5021161Olimmeko molemmat
ujoja ja hankalia, vai minä vain? Mietin, oliko se silloin epävarmuutta vai kiinnostuksen puutetta.851092Mene perheinesi arkkiin - kasteelle !
Juutalaiset oli hyvin lapsirakkaita, mitään ehkäisyä ei käytetty. Perheissä oli paljon lapsia. Viiden koko perheen kast4701067Martina Aitolehden Victoria-tytär, 16, tietää riskit - Teki silti yllättävän päätöksen
Victoria Eerikäinen on Martina Aitolehden ja Esko Eerikäisen tytär. Hän on yksi Nepot-sarjan tähdistä. Sarjan kuvausten91038Mun on ikävä sua J ,
Mun on ikävä sua J, haluaisin tutustua paremmin (vaikka tämä aivan älytöntä onkin). Voitaisiinko nähdä ja jutella ihan48982