Tarratoimikunta

Koin dokumenttia katsellessani säälin ja ristiriitaisuuden ja jopa jonkunlaisen häpeän tunteita dokumentissa esiintyvien nuorten puolesta. Nuoret ovat oman identiteettinsä kehittymisen kanssa vielä hyvin keskeneräisiä ja asettavat itsensä kritiikin ja arvostelun kohteeksi asioissa, jotka ovat ihmisyyttä voimakkaasti ravistelevia asioita.

Ristiriitaisuuden tunteen minussa herättää se, että kaikki dokumentissa esitetyt väitteet synneistä syntilistoineen esitetään tosina koko yhteisöä koskevina faktoina. Kuitenkin nämä ovat hyvin pitkälle kotikasvatuksessa tai yksittäisten ihmisten eri tilanteissa lausuttuja omia mielipiteitä, joilla ei ole mitään merkitystä yksilön oman uskonelämän kannalta.

On todella valitettavaa huomata, että tämän päivän nuorten lapsuuskotien uskonnollinen kasvatus on pääosin painottunut vain siihen, mitä kaikkea et saa tehdä tai sinun täytyy tehdä ollaksesi uskovainen. Uskominen ehdollistetaan tekojen alle ja tuntuu siltä, että aika menee toisien ja itsensä tarkkailemiseen. Tämä johtaa usein siihen, että asioita, jotka kotona tuomitaan synneiksi aletaan tehdä salaa vanhemmilta, koska ymmärretään, että mitään perustetta kieltämiselle ei oikeasti ole. Asioissa on usein kysymys yhteisön sisällä vallitsevista tapakulttuurisista asioista, joilla ei ole mitään tekemistä henkilökohtaisen uskon kanssa.

Usko on sydämentila. Sitä ei horjuta muiden mielipiteet ripsiväristä, kynsilakasta tai television katsomisesta, joitakin esimerkkejä mainitakseni. Jokainen on vastuussa vain omasta uskomisestaan. Muiden mielipiteet eivät horjuta sydämessä olevaa aitoa halua olla uskomassa.

Nuorten ihmisten elämässä oman identiteetin kehitys on monella tavalla kesken. Kehitystä häiritsevät vakavasti asiat, jotka ovat voimakkaassa ristiriidassa oman itsensä, omien vanhempien tai yhteisöstä nousevien mielipiteiden kanssa.

Valitettavaa on myös se, että nuoren lapsuuskodissa on voitu tukahduttaa kokonaan nuoren tarpeesta noussut avoimen keskustelun tarve mieltä askarruttavista asioista. Ei ole ollut mahdollisuutta ihmetellä, kritisoida tai kyseenalaistaa asioita ja käydä avoimia turvallisia keskusteluja asioista. Lähtökohtamme voivat olla hyvin erilaiset, riippumatta siitä ,että kuulumme samaan yhteisöön.

Ajattelen, että ennen kuin yksilö tulee esiin itselleen tärkeiksi kokemistaan asioista, olisi hänen ehdottoman tärkeää olla tasapainossa sekä itsensä että ympäristönsä kanssa. Muussa tapauksessa rikki menemisen ja haavoittuvuuden riski on kohtuuttoman suuri.

Tämä on kuitenkin lähes mahdotonta nuoren kohdalla, jos prosessi itsensä löytämiseen ja tasapainoon saattamiseen on kesken.Kaikki ympäristöstä tulevat signaalit häiritsevät omaa kasvua kohti elämää, missä muiden mielipiteet eivät enää vaikuta itsetuntoon tai omiin ratkaisuihin.

Yhteisöjen ulkopuolelta tai sen sisältä nouseviin poikkeaviin kannanottoihin ja mielipiteisiin on valitettavasti aina suhtauduttu hyvin kriittisesti huolimatta siitä, miten ne esitetään. Ne koetaan arvosteluksi ja kritiikiksi ja uhaksi, vaikka sanoja ei sitä tarkoittaisi.

Dokumentissa esiintyville nuorille haluan sanoa, että puhutte todella tärkeistä asioista. On hyvä kuitenkin muistaa, että esittämänne faktat ja kokemukset ovat teidän omia kokemuksianne, eivätkä ole yhdenvertaisia kaikkien muiden kokemuksiin. Dokumentissa asioita tulkitaan hyvin pienellä otannalla, eikä se sen vuoksi ole validia tietoa koko yhteisöä ajatellen.

Suurena vaarana on, että ihmiset yleistävät tällaiset asiat automaattisesti koko yhteisöä koskeviksi faktoiksi. Sen vuoksi korostan yksilön tärkeää vastuuta asioissa, jotka eivät koske vain asian esittäjää, vaan koko yhteisöä.

Omat kokemukset ovat aina aitoja ja tosia. Samoin niistä syntyvät voimakkaat tunnetilat. Toivottavasti dokumentissa esiintyneet nuoret saavuttavat mielenrauhan itsensä kanssa ja jatkavat elämäänsä onnellisina ja vahvoina.