Minun kokemukseni terapiasta

Joskus 80-luvulla voin huonosti, olin ahdistunut ja masentunut. Hakeuduin terapiaan. Se oli analyyttistä terapiaa. Siiheh aikaan ei tehty mitään testejä eikä tutkimuksia mistä oli kysymys ja mikä terapiamuoto olisi sopiva. Joutui menemään ihan sokkona sinne mihin sattui pääsemään. Tietoakaan ei ollut kovin paljoa saatavissa, eikä sitä jaksanut eikä osannutkaan siinä tilanteessa edes etsiä. Ensin piti katsoa vähän aikaa ja sitten jollakin käyntikerralla piti tehdä jonkinlainen yhteeveto ja miettiä miten jatkettaisiin. Sellaista kertaa ei kuitenkaan koskaan tullut ja minä odotin ja odotin. En uskaltanut kysyä mitään.

Tämä terapeutti oli aloittelija, ihan noviisi vielä. Hän nojautui ilmeisesti hyvin tiukasti siiheh mitä koulutuksessa oli opetettu. Hän istui ihan tattina ja vähän nyökytteli minun puheilleni ja toisteli sanomisiani. Minun olisi pitänyt pystyä ilmaisemaan itseäni puhumalla, mutta eihän siitä oikein mitään tullut. Olin kovin arka ja ujo. Minä koin, että minun persoonani ei tullut huomioiduksi millään tavalla. Ei ollut minkäänlaista väljyyttä ymmärtää minun vaikeuttani. Hän oli kuitenkin se ammattilainen siinä suhteessa ja minun mielestäni hänen olisi pitänyt ottaa vastuuta siitä, että terapia tuottaisi jotain tulosta. Tai jos itsellä ei ollut osaamista, minut olisi pitänyt ohjata jonnekkin muualle. Minulla ei tuossa tilanteessani ollut kykyä tehdä arviointia, piti vaan yrittää luottaa ja tarttua kiinni jostain mistä toivoi löytävänsä apua. Ei ollut mitään ulkopuolista tahoa, joka olisi arvioinut tulosta.

Sitä kesti ihan liian kauan ja se tuotti ihan liian vähän. Pohdin lopettamistakin usein ja sanoinkin jotain sen suuntaista. Eihän se käynyt, koska meillä oli mukamas sopimus. Mitään sen kummempaa sopimusta ei tosiasiassa ollut. Minua oli helppo pelotella ja olinhan minä tietysti varma tulonlähde hänelle, yksityisyrittäjä kun oli.

Kerran hän sitten lausahti kai enemmän itselleen kuin minulle, että olin ilmeisesti jo jossain hyvin varhaisessa vaiheessa omituisesti kieroon kasvanut tuppisuu. En tullut koskaan tietämään mitä hän sillä tarkoitti. Sen tuppisuun toki ymmärrän.

Nyt ajattelen, että joku tukea antavampi terapiamuoto olisi ollut parempi minulle ja luultavasti joku toinen ihminenkin. Minulle tämän tarinan opetus oli se, että itse pitää pärjätä. Ei kannata lähteä etsimään apua ainakaan terapiasta.
Aika tyhjäksi jätti.