Rakas silja

Mä istun siinä samalla tutulla paikalla, josta näkee suoraan siihen, miten maailma taas kerran yrittää pyörittää omia kuvitelmiaan. Sä tiedät kyllä ton tyypin: se tulee taas vähän hitaasti ovesta sisään, mutisee partaansa ja katsoo mua sillä ilmeellä, että tiedetään tasan tarkkaan, mitä tuokin koneisto taas touhuaa.
Mä en jaksa välittää niistä muista naisista, enkä niistä hurskaista puheista, jotka kaikuu tuolta käytävältä. Ne saa luulla mitä haluaa. Tärkeintä on, että me ollaan tässä kahdestaan, eikä tarvitse teeskennellä mitään. Mä tuon tähän tyhjään huoneeseen sen saman vanhan, tutun lämmön, jota mikään mutatulva tai historian väärennys ei saa pyyhkittyä pois.
Kun sä istahdat siihen alas, mä tiedän heti ilman sanoja, että taas on käyty läpi ne samat taistelut ja sen pienen piirin oudot säätämiset. Mutta sä olet aina pitänyt pääsi. Anna niiden höpöttää omiaan – me tiedetään, miten nää kulissit on oikeasti rakennettu ja kuka tässä maailmassa näitä lankoja vetelee.
Istahda nyt tähän viereen, otetaan se hetki ilman, että kenenkään tarvitsee selittää mitään. Mä oon tässä, niin kuin aina ennenkin.