Toinen puoli

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva. Mutta kummallisen usein tämä rakkaus muistuttaa järjestelmää, jossa hyväksyt oikean uskomuspaketin tai kohtaat seuraukset. Tietenkin kyseessä ei ole uhkaus, ei missään nimessä. Se on vain ääretön rangaistus, joka odottaa väärän valinnan tehnyttä. Täysin eri asia. Eihän kukaan kutsuisi sitä painostukseksi. Se on vain kosmista vapaaehtoisuutta.
Ja jos joku uskaltaa kysyä, kuulostaako tämä todella rakkaudelta, vastaus tulee salamannopeasti: "Kyllä se on oikeudenmukaista, koska Jumala on oikeudenmukainen." Loistava argumentti. Kehä sulkeutuu täydellisesti. Mikä tahansa teko voidaan julistaa hyväksi, koska hyvän määritelmäksi asetetaan etukäteen se, mitä taivaallinen auktoriteetti tekee. Tällöin ei enää arvioida tekoja moraalisesti, vaan moraali määritellään vallan perusteella. Voimakkain voittaa, ja hänen tekojaan kutsutaan hyviksi.
Sarkastisinta on kuitenkin se järkkymätön varmuus. "Pelastus on rakkauden osoitus." "Helvetti on oikeudenmukainen." "Kaikki on täydellistä." Mitään ei tarvitse perustella, koska vastaus tiedetään jo etukäteen. Ja jos et hyväksy sitä, ongelma ei tietenkään voi olla itse opissa. Vika on kysyjässä. Hän ajattelee liikaa. Hän kyseenalaistaa liikaa. Hän käyttää liikaa omaa moraalista harkintaansa.
Mutta juuri siinä piilee vaarallisuus. Jos ihmiselle opetetaan, että jokin on hyvää pelkästään siksi, että auktoriteetti sanoo niin, hän ei enää arvioi väitteitä niiden sisällön perusteella. Hän arvioi niitä sen perusteella, kuka ne lausuu. Ja historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka vaarallista tällainen ajattelu voi olla. Kun oma oikeudentaju alistetaan auktoriteetille, ihminen voi päätyä puolustamaan asioita, joita hän ei koskaan hyväksyisi ilman pyhää leimaa niiden päällä.
Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että monet pitävät tätä uskon vahvuutena. Että ihminen lakkaa kysymästä vaikeita kysymyksiä ja alkaa pitää kuuliaisuutta hyveenä. Ikään kuin moraalinen kypsyys tarkoittaisi sitä, että oma omatunto sammutetaan ja korvataan valmiilla vastauksilla. Sitten hymyillään tyytyväisenä ja vakuutellaan, että hyvä taivaan isukki kyllä tietää paremmin. Ja jos jokin näyttää julmalta, epäoikeudenmukaiselta tai ristiriitaiselta, siitä ei tarvitse huolestua. Koska jos isukki sanoo niin, sen täytyy olla hyvää. Ja juuri siinä kohtaa pitäisi ehkä huolestua kaikkein eniten. Ei siitä, että joku uskoo, vaan siitä, että joku pitää kyseenalaistamisen loppumista hyveenä.


On suorastaan liikuttavaa seurata ihmistä, joka puhuu rakkaudesta taukoamatta mutta näyttää käyttävän kaiken energiansa vihollisten etsimiseen. Aamulla rakkaus, päivällä rakkaus, illalla rakkaus, yöllä rakkaus. Jokaisessa viestissä armoa, anteeksiantoa, laupeutta ja Jeesuksen rakkautta. Ja sitten, heti seuraavassa lauseessa, alkaa loputon luettelo ihmisistä, kulttuureista, uskonnoista ja maailmankatsomuksista, joita pitäisi vastustaa, kumota tai pitää hengellisenä vaarana. Rakkaus näyttää olevan hänelle kuin mainoskatko, joka keskeyttää varsinaisen ohjelman: vihollisten kartoittamisen.
Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan - nyt hän on "jumalan kirjuri", niin kuin hän itse sen asian ilmaisi. Ei enää syntisten kalastajaksi vaan Jumalan erityiseksi kirjuriksi. Hän päivystää kellon ympäri taivaallisessa tarkastusvirastossa, merkitsee muistiin väärät uskomukset, laskee harhaopit, luetteloi epäuskoiset ja valvoo, ettei kukaan vahingossakaan ajattele liian vapaasti. Rakkaudesta hän kyllä puhuu, mutta hänen todellinen intohimonsa näyttää olevan hengellinen inventaario. Kuin koko maailmankaikkeuden kohtalo riippuisi siitä, löytääkö hän vielä yhden väärin ajattelevan ihmisen internetist

Anonyymi00002 kirjoitti:

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva. Mutta kummallisen usein tämä rakkaus muistuttaa järjestelmää, jossa hyväksyt oikean uskomuspaketin tai kohtaat seuraukset. Tietenkin kyseessä ei ole uhkaus, ei missään nimessä. Se on vain ääretön rangaistus, joka odottaa väärän valinnan tehnyttä. Täysin eri asia. Eihän kukaan kutsuisi sitä painostukseksi. Se on vain kosmista vapaaehtoisuutta.
Ja jos joku uskaltaa kysyä, kuulostaako tämä todella rakkaudelta, vastaus tulee salamannopeasti: "Kyllä se on oikeudenmukaista, koska Jumala on oikeudenmukainen." Loistava argumentti. Kehä sulkeutuu täydellisesti. Mikä tahansa teko voidaan julistaa hyväksi, koska hyvän määritelmäksi asetetaan etukäteen se, mitä taivaallinen auktoriteetti tekee. Tällöin ei enää arvioida tekoja moraalisesti, vaan moraali määritellään vallan perusteella. Voimakkain voittaa, ja hänen tekojaan kutsutaan hyviksi.
Sarkastisinta on kuitenkin se järkkymätön varmuus. "Pelastus on rakkauden osoitus." "Helvetti on oikeudenmukainen." "Kaikki on täydellistä." Mitään ei tarvitse perustella, koska vastaus tiedetään jo etukäteen. Ja jos et hyväksy sitä, ongelma ei tietenkään voi olla itse opissa. Vika on kysyjässä. Hän ajattelee liikaa. Hän kyseenalaistaa liikaa. Hän käyttää liikaa omaa moraalista harkintaansa.
Mutta juuri siinä piilee vaarallisuus. Jos ihmiselle opetetaan, että jokin on hyvää pelkästään siksi, että auktoriteetti sanoo niin, hän ei enää arvioi väitteitä niiden sisällön perusteella. Hän arvioi niitä sen perusteella, kuka ne lausuu. Ja historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka vaarallista tällainen ajattelu voi olla. Kun oma oikeudentaju alistetaan auktoriteetille, ihminen voi päätyä puolustamaan asioita, joita hän ei koskaan hyväksyisi ilman pyhää leimaa niiden päällä.
Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että monet pitävät tätä uskon vahvuutena. Että ihminen lakkaa kysymästä vaikeita kysymyksiä ja alkaa pitää kuuliaisuutta hyveenä. Ikään kuin moraalinen kypsyys tarkoittaisi sitä, että oma omatunto sammutetaan ja korvataan valmiilla vastauksilla. Sitten hymyillään tyytyväisenä ja vakuutellaan, että hyvä taivaan isukki kyllä tietää paremmin. Ja jos jokin näyttää julmalta, epäoikeudenmukaiselta tai ristiriitaiselta, siitä ei tarvitse huolestua. Koska jos isukki sanoo niin, sen täytyy olla hyvää. Ja juuri siinä kohtaa pitäisi ehkä huolestua kaikkein eniten. Ei siitä, että joku uskoo, vaan siitä, että joku pitää kyseenalaistamisen loppumista hyveenä.


On suorastaan liikuttavaa seurata ihmistä, joka puhuu rakkaudesta taukoamatta mutta näyttää käyttävän kaiken energiansa vihollisten etsimiseen. Aamulla rakkaus, päivällä rakkaus, illalla rakkaus, yöllä rakkaus. Jokaisessa viestissä armoa, anteeksiantoa, laupeutta ja Jeesuksen rakkautta. Ja sitten, heti seuraavassa lauseessa, alkaa loputon luettelo ihmisistä, kulttuureista, uskonnoista ja maailmankatsomuksista, joita pitäisi vastustaa, kumota tai pitää hengellisenä vaarana. Rakkaus näyttää olevan hänelle kuin mainoskatko, joka keskeyttää varsinaisen ohjelman: vihollisten kartoittamisen.
Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan - nyt hän on "jumalan kirjuri", niin kuin hän itse sen asian ilmaisi. Ei enää syntisten kalastajaksi vaan Jumalan erityiseksi kirjuriksi. Hän päivystää kellon ympäri taivaallisessa tarkastusvirastossa, merkitsee muistiin väärät uskomukset, laskee harhaopit, luetteloi epäuskoiset ja valvoo, ettei kukaan vahingossakaan ajattele liian vapaasti. Rakkaudesta hän kyllä puhuu, mutta hänen todellinen intohimonsa näyttää olevan hengellinen inventaario. Kuin koko maailmankaikkeuden kohtalo riippuisi siitä, löytääkö hän vielä yhden väärin ajattelevan ihmisen internetist

Lue lisää

Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella. Minä olen valittu. Ego ei katoa mihinkään, se vain puetaan pyhiin vaatteisiin. Itsekkyys ei ylity, vaan sille annetaan kosminen merkitys. Ja tätä kutsutaan joskus nöyryydeksi.
Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.
Sarkastisinta kaikessa on se horjumaton varmuus, jolla tätä puolustetaan. Ei ainoastaan uskota järjestelmään, vaan sitä pidetään täydellisenä. Ei nähdä mitään ongelmaa siinä, että koko ihmiskunnan kohtalo sidotaan oikeisiin uskomuksiin, oikeisiin rituaaleihin tai oikeaan oppiin. Päinvastoin, tätä pidetään korkeimpana mahdollisena oikeudenmukaisuutena. Jos joku kyseenalaistaa logiikan, hän ei muka ymmärrä. Jos joku huomauttaa ristiriidoista, hänen sydämensä on muka sulkeutunut. Ja niin keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.

Anonyymi00003 kirjoitti:

Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella. Minä olen valittu. Ego ei katoa mihinkään, se vain puetaan pyhiin vaatteisiin. Itsekkyys ei ylity, vaan sille annetaan kosminen merkitys. Ja tätä kutsutaan joskus nöyryydeksi.
Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.
Sarkastisinta kaikessa on se horjumaton varmuus, jolla tätä puolustetaan. Ei ainoastaan uskota järjestelmään, vaan sitä pidetään täydellisenä. Ei nähdä mitään ongelmaa siinä, että koko ihmiskunnan kohtalo sidotaan oikeisiin uskomuksiin, oikeisiin rituaaleihin tai oikeaan oppiin. Päinvastoin, tätä pidetään korkeimpana mahdollisena oikeudenmukaisuutena. Jos joku kyseenalaistaa logiikan, hän ei muka ymmärrä. Jos joku huomauttaa ristiriidoista, hänen sydämensä on muka sulkeutunut. Ja niin keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.

Lue lisää

Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
William James kokoaa lukuisia eri uskontojen ja aikakausien ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia, kuten:
voimakasta rauhan tunnetta,
kokemusta jumalallisesta tai pyhästä läsnäolosta,
ykseyden tunnetta kaiken kanssa,
syvää iloa tai rakkautta,
elämän täydellistä muuttumista (kääntymyskokemus).
Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia,
Jamesin johtopäätös on, että vaikka uskontojen tulkinnat näistä kokemuksista vaihtelevat, itse kokemuksissa on paljon yhteisiä piirteitä.
James käyttää al-Ghazalin kuvausta havainnollistamaan ajatusta, että uskonnollinen tieto voi perustua välittömään kokemukseen, ei pelkästään järkeilyyn. Al-Ghazali kertoo käyneensä läpi syvän hengellisen kriisin: hän alkoi epäillä kaikkea, mitä oli oppinut, kunnes päätyi siihen, että todellinen varmuus syntyy Jumalan antamasta sisäisestä valosta ja kokemuksesta, ei pelkästään loogisista todisteluista. James pitää tätä esimerkkinä mystisestä kokemuksesta.
Jamesin laajempi ajatuksensa on, että ihmiset eri uskonnoissa raportoivat samantyyppisiä kokemuksia rukouksessa, ihan vastakkaisissa uskonnoissa.
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf

Anonyymi00004 kirjoitti:

Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
William James kokoaa lukuisia eri uskontojen ja aikakausien ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia, kuten:
voimakasta rauhan tunnetta,
kokemusta jumalallisesta tai pyhästä läsnäolosta,
ykseyden tunnetta kaiken kanssa,
syvää iloa tai rakkautta,
elämän täydellistä muuttumista (kääntymyskokemus).
Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia,
Jamesin johtopäätös on, että vaikka uskontojen tulkinnat näistä kokemuksista vaihtelevat, itse kokemuksissa on paljon yhteisiä piirteitä.
James käyttää al-Ghazalin kuvausta havainnollistamaan ajatusta, että uskonnollinen tieto voi perustua välittömään kokemukseen, ei pelkästään järkeilyyn. Al-Ghazali kertoo käyneensä läpi syvän hengellisen kriisin: hän alkoi epäillä kaikkea, mitä oli oppinut, kunnes päätyi siihen, että todellinen varmuus syntyy Jumalan antamasta sisäisestä valosta ja kokemuksesta, ei pelkästään loogisista todisteluista. James pitää tätä esimerkkinä mystisestä kokemuksesta.
Jamesin laajempi ajatuksensa on, että ihmiset eri uskonnoissa raportoivat samantyyppisiä kokemuksia rukouksessa, ihan vastakkaisissa uskonnoissa.
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf

Lue lisää

”MINÄ OLEN TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ. MINÄ OLEN ELÄMÄN LEIPÄ. MINÄ OLEN MAAILMAN VALO.”
NÄISSÄ SANOISSA EI KUULU HISTORIALLISEN JEESUKSEN ÄÄNI, VAAN NE OVAT JOHANNEKSEN KEKSIMÄ KIRJALLINEN TEHOKEINO.

https://www.suomalainen.com/products/jumalan-synty-1?srsltid=AfmBOooWaYd8v9VtpTgyyKBZEgX-rCUSf5jk7FOjEvCakbO88fV2zHp5
Kaikki selitetty tässä kirjassa:Jumalan synty
Isän ja Pojan kätketty historia
Ville Mäkipelto / Juha Pakkala / Raimo Hakola

Jeesuksen suuhun on laitettu sanoja, joita hän ei ole koskaan edes sanonut.


https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tuomasheikkila/66534-jumalan-vaimo-editoitu-pois-raamatusta/
Jumalan vaimo editoitu pois raamatusta
RAAMATTUA EI OLE OLEMASSA
https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/lehti/raamattua-ei-ole-olemassa/


Alkuperäinen Raamattu on romanttinen ajatus

https://tenk.fi/fi/ajankohtaista/alkuperainen-raamattu-romanttinen-ajatus
Sensuroitu Raamattu, Jumala ja historiallinen totuus (Ville Mäkipelto) | Puheenaihe 490
https://www.youtube.com/watch?v=TmBndLrcN-Q

https://www.youtube.com/watch?v=_21i0WA2zhI&pp=ygUYbcOka2lwZWx0byBqdW1hbGFuIHN5bnR5
"Jumalan synty"



https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs

Jokainen planeettamme merkittävä uskonto perustuu vääristeltyjen totuuksien perustalle. Se, mitä on poistettu, on tärkeämpää kuin se, mitä on säilytetty.

Anonyymi00005 kirjoitti:

”MINÄ OLEN TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ. MINÄ OLEN ELÄMÄN LEIPÄ. MINÄ OLEN MAAILMAN VALO.”
NÄISSÄ SANOISSA EI KUULU HISTORIALLISEN JEESUKSEN ÄÄNI, VAAN NE OVAT JOHANNEKSEN KEKSIMÄ KIRJALLINEN TEHOKEINO.

https://www.suomalainen.com/products/jumalan-synty-1?srsltid=AfmBOooWaYd8v9VtpTgyyKBZEgX-rCUSf5jk7FOjEvCakbO88fV2zHp5
Kaikki selitetty tässä kirjassa:Jumalan synty
Isän ja Pojan kätketty historia
Ville Mäkipelto / Juha Pakkala / Raimo Hakola

Jeesuksen suuhun on laitettu sanoja, joita hän ei ole koskaan edes sanonut.


https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tuomasheikkila/66534-jumalan-vaimo-editoitu-pois-raamatusta/
Jumalan vaimo editoitu pois raamatusta
RAAMATTUA EI OLE OLEMASSA
https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/lehti/raamattua-ei-ole-olemassa/


Alkuperäinen Raamattu on romanttinen ajatus

https://tenk.fi/fi/ajankohtaista/alkuperainen-raamattu-romanttinen-ajatus
Sensuroitu Raamattu, Jumala ja historiallinen totuus (Ville Mäkipelto) | Puheenaihe 490
https://www.youtube.com/watch?v=TmBndLrcN-Q

https://www.youtube.com/watch?v=_21i0WA2zhI&pp=ygUYbcOka2lwZWx0byBqdW1hbGFuIHN5bnR5
"Jumalan synty"



https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs

Jokainen planeettamme merkittävä uskonto perustuu vääristeltyjen totuuksien perustalle. Se, mitä on poistettu, on tärkeämpää kuin se, mitä on säilytetty.

Lue lisää

Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!
Molemmissa teksteissä on paljon jumalallisen auktoriteetin, totuuden ja ehdottomuuden retoriikkaa – tyyliin tämä on Jumalan sana, kuuntele ja ota vakavasti.

Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, ja juuri siinä on oikeastaan herkullinen ongelma. Molemmat eivät vain esitä jotakin näkemystä muiden näkemysten joukossa, tyyliin: ”Tässä olisi yksi mahdollinen maailmanselitys, katsokaa rauhassa ja valitkaa mieleisenne.” Ei. Molemmilla on huomattavasti kunnianhimoisempi ohjelma: tämän takana on Jumala, tämä on ilmoitus, tämä on totuus. Kiitos, kilpailu on siis käynnissä.

Molemmat astuvat näyttämölle suunnilleen sillä asenteella, että nyt ei olla keskustelemassa mielipiteistä vaan todellisuuden omistusoikeudesta. Ihminen saa toki ajatella mitä haluaa, mutta harmillisesti todellisuus on jo varattu. Koraani kertoo, mikä on Jumalan sana, Raamattu kertoo Jumalan toiminnasta ja ilmoituksesta, ja lukijan pitäisi sitten jollakin tavalla ratkaista, kumpi puhuu Jumalan äänellä — samalla kun molemmat vakuuttavat, että juuri tässä kohtaa pitäisi kuunnella niitä eikä naapurin kirjaa.

Ja tässä syntyy pieni filosofinen pulma: jos kaksi tekstiä esittää ristiriitaisia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan ilmoittamaa totuutta, niin totuus ei tietenkään ratkea sillä, että toinen vain sanoo olevansa enemmän totuutta. Se olisi vähän kuin kaksi oikeussalia, joissa molemmat tuomarit huutaisivat toisilleen olevansa se oikea tuomari. Äänenvoimakkuus ei vielä ratkaise toimivallan kysymystä.


Tilanne muuttuu vielä hauskemmaksi, kun huomataan, että kummankin tekstin sisällä on perusteita luottaa juuri siihen tekstiin. Koraani kertoo omasta ilmoitusluonteestaan, ja Raamattu muodostaa oman pitkän ilmoituksen, historian, profetian ja uskonnollisen tradition kokonaisuutensa. Sitten tullaan ulkopuolelta ja kysytään täysin epäkohteliaasti: ”Hyvä on. Mutta miksi minä uskoisin juuri teitä?”

Siinä kohtaa molempien valtava itsevarmuus alkaa näyttää hieman huvittavalta. ”Koska tämä on Jumalan sana.” ”Mistä tiedät?” ”Koska Jumala on ilmoittanut sen.” ”Mistä tiedät, että tämä ilmoitus on Jumalalta?” Ja nyt olemme jo mukavasti kehällä, jossa kirja todistaa itsestään ja uskovainen todistaa kirjasta, joka todistaa itsestään.

Jos siis Koraani sanoo: ”Tämä on totuus”, ja Raamattu sanoo: ”Tämä on totuus”, seuraava kysymys ei oikeastaan ole enää kumpi sanoo sen vakuuttavammin. Se on paljon hankalampi:
Mitä tarkoittaa totuus silloin, kun kaksi ilmoitukseksi väittävää tekstiä ovat eri mieltä siitä, mitä Jumala on sanonut?


Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Totuus ei voi olla molempien ristiriitainen väite yhtä aikaa — ellei sitten keksitä kolmatta kirjaa, joka ilmoittaa ratkaisevansa asian ja kertoo tietenkin olevansa se ainoa oikea.


Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Ei siksi, että Koraani tai Raamattu olisivat vailla sisältöä, historiallista merkitystä tai filosofista painoa, vaan siksi, että totuus ei muutu todeksi sillä, että se lausuu itsestään tarpeeksi vakuuttavasti olevansa totuus. Jos kaksi ilmoitusta esittää toisistaan poikkeavia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan sanaa, olemme tilanteessa, jossa molemmat ovat hakeneet itselleen korkeimman mahdollisen auktoriteetin valtakirjan. Jumalan nimissä, tietenkin. Onhan tavallisen mielipiteen kanssa aivan liian helppo elää.
”Tämä on Jumalan sana.”
”Mistä tiedät?”
”Koska Jumala on ilmoittanut sen.”
”Mistä tiedät, että Jumala on ilmoittanut sen?”
”Koska tämä Jumalan sana kertoo niin.”

Ja juuri tässä uskonnollinen itsevarmuus muuttuu filosofisesti herkulliseksi. Molemmat voivat katsoa toista ja sanoa: ”Sinä uskot kirjaasi, koska se sanoo olevansa totta.” Sitten he kääntyvät omansa puoleen ja toteavat: ”Minun tapauksessani asia on tietenkin erilainen, koska minun kirjani todella on Jumalan sana.” Aivan. Tuo varmasti selkeytti asian. Molemmat ovat nyt todistaneet olevansa oikeassa — omassa todellisuudessaan.

Syntyy eräänlainen teologinen peilisali. Muslimi kysyy kristityltä, miksi tämän pitäisi hyväksyä Raamatun ilmoitus. Kristitty kysyy muslimilta, miksi tämän pitäisi hyväksyä Koraanin ilmoitus. Molemmat esittävät historiallisia, teologisia ja tekstuaalisia perusteita. Mutta aivan pohjalla on kysymys, jota kumpikaan kirja ei voi ratkaista pelkästään vetoamalla itseensä: miksi juuri tämä ilmoitus on Jumalasta?

Anonyymi00006 kirjoitti:

Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!
Molemmissa teksteissä on paljon jumalallisen auktoriteetin, totuuden ja ehdottomuuden retoriikkaa – tyyliin tämä on Jumalan sana, kuuntele ja ota vakavasti.

Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, ja juuri siinä on oikeastaan herkullinen ongelma. Molemmat eivät vain esitä jotakin näkemystä muiden näkemysten joukossa, tyyliin: ”Tässä olisi yksi mahdollinen maailmanselitys, katsokaa rauhassa ja valitkaa mieleisenne.” Ei. Molemmilla on huomattavasti kunnianhimoisempi ohjelma: tämän takana on Jumala, tämä on ilmoitus, tämä on totuus. Kiitos, kilpailu on siis käynnissä.

Molemmat astuvat näyttämölle suunnilleen sillä asenteella, että nyt ei olla keskustelemassa mielipiteistä vaan todellisuuden omistusoikeudesta. Ihminen saa toki ajatella mitä haluaa, mutta harmillisesti todellisuus on jo varattu. Koraani kertoo, mikä on Jumalan sana, Raamattu kertoo Jumalan toiminnasta ja ilmoituksesta, ja lukijan pitäisi sitten jollakin tavalla ratkaista, kumpi puhuu Jumalan äänellä — samalla kun molemmat vakuuttavat, että juuri tässä kohtaa pitäisi kuunnella niitä eikä naapurin kirjaa.

Ja tässä syntyy pieni filosofinen pulma: jos kaksi tekstiä esittää ristiriitaisia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan ilmoittamaa totuutta, niin totuus ei tietenkään ratkea sillä, että toinen vain sanoo olevansa enemmän totuutta. Se olisi vähän kuin kaksi oikeussalia, joissa molemmat tuomarit huutaisivat toisilleen olevansa se oikea tuomari. Äänenvoimakkuus ei vielä ratkaise toimivallan kysymystä.


Tilanne muuttuu vielä hauskemmaksi, kun huomataan, että kummankin tekstin sisällä on perusteita luottaa juuri siihen tekstiin. Koraani kertoo omasta ilmoitusluonteestaan, ja Raamattu muodostaa oman pitkän ilmoituksen, historian, profetian ja uskonnollisen tradition kokonaisuutensa. Sitten tullaan ulkopuolelta ja kysytään täysin epäkohteliaasti: ”Hyvä on. Mutta miksi minä uskoisin juuri teitä?”

Siinä kohtaa molempien valtava itsevarmuus alkaa näyttää hieman huvittavalta. ”Koska tämä on Jumalan sana.” ”Mistä tiedät?” ”Koska Jumala on ilmoittanut sen.” ”Mistä tiedät, että tämä ilmoitus on Jumalalta?” Ja nyt olemme jo mukavasti kehällä, jossa kirja todistaa itsestään ja uskovainen todistaa kirjasta, joka todistaa itsestään.

Jos siis Koraani sanoo: ”Tämä on totuus”, ja Raamattu sanoo: ”Tämä on totuus”, seuraava kysymys ei oikeastaan ole enää kumpi sanoo sen vakuuttavammin. Se on paljon hankalampi:
Mitä tarkoittaa totuus silloin, kun kaksi ilmoitukseksi väittävää tekstiä ovat eri mieltä siitä, mitä Jumala on sanonut?


Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Totuus ei voi olla molempien ristiriitainen väite yhtä aikaa — ellei sitten keksitä kolmatta kirjaa, joka ilmoittaa ratkaisevansa asian ja kertoo tietenkin olevansa se ainoa oikea.


Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Ei siksi, että Koraani tai Raamattu olisivat vailla sisältöä, historiallista merkitystä tai filosofista painoa, vaan siksi, että totuus ei muutu todeksi sillä, että se lausuu itsestään tarpeeksi vakuuttavasti olevansa totuus. Jos kaksi ilmoitusta esittää toisistaan poikkeavia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan sanaa, olemme tilanteessa, jossa molemmat ovat hakeneet itselleen korkeimman mahdollisen auktoriteetin valtakirjan. Jumalan nimissä, tietenkin. Onhan tavallisen mielipiteen kanssa aivan liian helppo elää.
”Tämä on Jumalan sana.”
”Mistä tiedät?”
”Koska Jumala on ilmoittanut sen.”
”Mistä tiedät, että Jumala on ilmoittanut sen?”
”Koska tämä Jumalan sana kertoo niin.”

Ja juuri tässä uskonnollinen itsevarmuus muuttuu filosofisesti herkulliseksi. Molemmat voivat katsoa toista ja sanoa: ”Sinä uskot kirjaasi, koska se sanoo olevansa totta.” Sitten he kääntyvät omansa puoleen ja toteavat: ”Minun tapauksessani asia on tietenkin erilainen, koska minun kirjani todella on Jumalan sana.” Aivan. Tuo varmasti selkeytti asian. Molemmat ovat nyt todistaneet olevansa oikeassa — omassa todellisuudessaan.

Syntyy eräänlainen teologinen peilisali. Muslimi kysyy kristityltä, miksi tämän pitäisi hyväksyä Raamatun ilmoitus. Kristitty kysyy muslimilta, miksi tämän pitäisi hyväksyä Koraanin ilmoitus. Molemmat esittävät historiallisia, teologisia ja tekstuaalisia perusteita. Mutta aivan pohjalla on kysymys, jota kumpikaan kirja ei voi ratkaista pelkästään vetoamalla itseensä: miksi juuri tämä ilmoitus on Jumalasta?

Lue lisää

Ja tässä on se kohta, jossa ihmisen pitäisi ehkä hetkeksi laskea kirjansa pöydälle.
Koska jos vastaus lopulta on ”koska kirjani sanoo niin”, olemme palanneet lähtöpisteeseen. Jos vastaus taas on historiallinen tapahtuma, profeetan elämä, tekstin säilyminen, ihme, profetia, filosofinen johdonmukaisuus tai jokin muu peruste, silloin keskustelu muuttuu kiinnostavaksi. Silloin voidaan oikeasti kysyä, mitä näyttöä on, kuinka vahvaa se on ja selittääkö se paremmin toisen vai toisen väitteen.

Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten ratkaisu olisi hämmästyttävän helppo: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja ongelma on valmis. Silloin historian suurin uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu suunnilleen samalla menetelmällä kuin lapsi ratkaisee väittelyn ilmoittamalla: ”Minä voitin.”
Ja juuri tästä syntyy kaikkein kiusallisin kysymys:
Jos totuus tarvitsee auktoriteettinsa vakuudeksi vain oman väitteensä, mistä erotamme Jumalan ilmoituksen ihmisen ilmoituksesta, joka vain puhuu Jumalan äänellä?
Siinä ei enää kysytä, kumpi kirja kuulostaa mahtavammalta.
Siinä kysytään, millä perusteella ylipäätään tunnistamme totuuden silloin, kun totuus itse väittää puhuvansa meille.
Ja jos kaksi ääntä sanoo ”minä olen Jumala”, ihmisen todellinen ongelma ei ole enää se, kumpaa ääntä totellaan.
Vaan se, kuka helvetti puhuu.


Koraani ja Raamattu astuvat näyttämölle kuin kaksi kosmista hallitsijaa, kumpikin pukeutuneena ikuisuuden viittaan ja kumpikin ilmoittamassa olevansa se viimeinen sana, jonka jälkeen ei enää tarvitse keskustella.

Mahtipontisuudessa ei siis säästellä.
Toinen ilmoittaa olevansa alku ja loppu. Toinen puhuu Jumalan viimeisenä ilmoituksena. Molemmissa on sama hämmästyttävä retorinen ratkaisu: Jumala sanoo olevansa Jumala.

Tässä tullaan uskonnollisen tiedonmuodostuksen ehkä herkullisimpaan paradoksiin. Kristitty voi katsoa muslimin uskonnollista kokemusta ja todeta, että kyseessä ei ole Jumalan kohtaaminen vaan eksytys, väärä henki tai peräti Saatanan vaikutus. Muslimi voi puolestaan tarkastella kristityn kokemusta ja päätyä täsmälleen vastaavaan diagnoosiin, vain vaihtamalla potilaskertomuksen uskonnolliset termit omalle teologiselle kielelle sopiviksi.

Kristityn kokemus on siis potentiaalisesti autenttinen transsendenttinen kokemus, kun taas muslimin kokemus on epistemologisesti epäilyttävä. Muslimin kokemus toimii samalla logiikalla: hänen kokemuksensa vahvistaa oikean jumalasuhteen, kun taas kristityn kokemus on väärin tulkittu tai johdettu harhaan. On suorastaan vaikuttavaa, kuinka nopeasti universumin näkymätön hallintoelimistö onnistuu ilmoittamaan kummallekin osapuolelle, että juuri heidän puhelinnumeronsa on oikea.

Tieteellisessä tutkimuksessa tällaista asetelmaa pidettäisiin melko ongelmallisena, jos hypoteesi olisi rakennettu siten, että kaikki mahdolliset havainnot voidaan jälkikäteen sovittaa sen vahvistukseksi. Jos oma uskonnollinen kokemus havaitaan, se tulkitaan hypoteesin vahvistavaksi evidenssiksi. Jos toinen ihminen raportoi vastakkaisen kokemuksen, tämä voidaan luokitella harhaksi, kulttuuriseksi ehdollistumiseksi, psykologiseksi ilmiöksi tai hengelliseksi eksytykseksi. Hypoteesi siis voittaa joka kierroksella.

Kuvitellaanpa esimerkiksi tutkimusasetelma, jossa koehenkilö A kertoo kokeneensa Pyhän Hengen läsnäolon ja koehenkilö B Allahin läsnäolon. Jos tutkija vastaisi: ”A:n kokemus todistaa A:n jumalallisen tulkinnan, mutta B:n kokemus on osoitus siitä, että B on eksytetty”, tutkija ei varsinaisesti olisi vielä tehnyt tiedettä. Hän olisi lähinnä päättänyt etukäteen, kumpi koehenkilö saa olla oikeassa, ja käyttänyt tulosta sen jälkeen päätöksensä perusteluna.

Tässä piilee uskonnollisen kokemuksen epistemologinen ongelma. Kokemus voi olla subjektiivisesti erittäin voimakas, muuttava ja jopa elämää mullistava. Mutta kokemuksen fenomenologinen voimakkuus ei automaattisesti kerro sen ontologisesta alkuperästä. Se, että jokin tuntuu jumalalliselta, kertoo varsin varmasti jotakin kokemuksen kokijasta ja hänen kokemuksestaan. Se ei vielä kerro, mikä metafyysinen entiteetti kokemuksen aiheutti — jos mikään.

Muuten päädymme eräänlaiseen teologiseen kaksinkertaiseen kirjanpitoon:

Anonyymi00007 kirjoitti:

Ja tässä on se kohta, jossa ihmisen pitäisi ehkä hetkeksi laskea kirjansa pöydälle.
Koska jos vastaus lopulta on ”koska kirjani sanoo niin”, olemme palanneet lähtöpisteeseen. Jos vastaus taas on historiallinen tapahtuma, profeetan elämä, tekstin säilyminen, ihme, profetia, filosofinen johdonmukaisuus tai jokin muu peruste, silloin keskustelu muuttuu kiinnostavaksi. Silloin voidaan oikeasti kysyä, mitä näyttöä on, kuinka vahvaa se on ja selittääkö se paremmin toisen vai toisen väitteen.

Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten ratkaisu olisi hämmästyttävän helppo: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja ongelma on valmis. Silloin historian suurin uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu suunnilleen samalla menetelmällä kuin lapsi ratkaisee väittelyn ilmoittamalla: ”Minä voitin.”
Ja juuri tästä syntyy kaikkein kiusallisin kysymys:
Jos totuus tarvitsee auktoriteettinsa vakuudeksi vain oman väitteensä, mistä erotamme Jumalan ilmoituksen ihmisen ilmoituksesta, joka vain puhuu Jumalan äänellä?
Siinä ei enää kysytä, kumpi kirja kuulostaa mahtavammalta.
Siinä kysytään, millä perusteella ylipäätään tunnistamme totuuden silloin, kun totuus itse väittää puhuvansa meille.
Ja jos kaksi ääntä sanoo ”minä olen Jumala”, ihmisen todellinen ongelma ei ole enää se, kumpaa ääntä totellaan.
Vaan se, kuka helvetti puhuu.


Koraani ja Raamattu astuvat näyttämölle kuin kaksi kosmista hallitsijaa, kumpikin pukeutuneena ikuisuuden viittaan ja kumpikin ilmoittamassa olevansa se viimeinen sana, jonka jälkeen ei enää tarvitse keskustella.

Mahtipontisuudessa ei siis säästellä.
Toinen ilmoittaa olevansa alku ja loppu. Toinen puhuu Jumalan viimeisenä ilmoituksena. Molemmissa on sama hämmästyttävä retorinen ratkaisu: Jumala sanoo olevansa Jumala.

Tässä tullaan uskonnollisen tiedonmuodostuksen ehkä herkullisimpaan paradoksiin. Kristitty voi katsoa muslimin uskonnollista kokemusta ja todeta, että kyseessä ei ole Jumalan kohtaaminen vaan eksytys, väärä henki tai peräti Saatanan vaikutus. Muslimi voi puolestaan tarkastella kristityn kokemusta ja päätyä täsmälleen vastaavaan diagnoosiin, vain vaihtamalla potilaskertomuksen uskonnolliset termit omalle teologiselle kielelle sopiviksi.

Kristityn kokemus on siis potentiaalisesti autenttinen transsendenttinen kokemus, kun taas muslimin kokemus on epistemologisesti epäilyttävä. Muslimin kokemus toimii samalla logiikalla: hänen kokemuksensa vahvistaa oikean jumalasuhteen, kun taas kristityn kokemus on väärin tulkittu tai johdettu harhaan. On suorastaan vaikuttavaa, kuinka nopeasti universumin näkymätön hallintoelimistö onnistuu ilmoittamaan kummallekin osapuolelle, että juuri heidän puhelinnumeronsa on oikea.

Tieteellisessä tutkimuksessa tällaista asetelmaa pidettäisiin melko ongelmallisena, jos hypoteesi olisi rakennettu siten, että kaikki mahdolliset havainnot voidaan jälkikäteen sovittaa sen vahvistukseksi. Jos oma uskonnollinen kokemus havaitaan, se tulkitaan hypoteesin vahvistavaksi evidenssiksi. Jos toinen ihminen raportoi vastakkaisen kokemuksen, tämä voidaan luokitella harhaksi, kulttuuriseksi ehdollistumiseksi, psykologiseksi ilmiöksi tai hengelliseksi eksytykseksi. Hypoteesi siis voittaa joka kierroksella.

Kuvitellaanpa esimerkiksi tutkimusasetelma, jossa koehenkilö A kertoo kokeneensa Pyhän Hengen läsnäolon ja koehenkilö B Allahin läsnäolon. Jos tutkija vastaisi: ”A:n kokemus todistaa A:n jumalallisen tulkinnan, mutta B:n kokemus on osoitus siitä, että B on eksytetty”, tutkija ei varsinaisesti olisi vielä tehnyt tiedettä. Hän olisi lähinnä päättänyt etukäteen, kumpi koehenkilö saa olla oikeassa, ja käyttänyt tulosta sen jälkeen päätöksensä perusteluna.

Tässä piilee uskonnollisen kokemuksen epistemologinen ongelma. Kokemus voi olla subjektiivisesti erittäin voimakas, muuttava ja jopa elämää mullistava. Mutta kokemuksen fenomenologinen voimakkuus ei automaattisesti kerro sen ontologisesta alkuperästä. Se, että jokin tuntuu jumalalliselta, kertoo varsin varmasti jotakin kokemuksen kokijasta ja hänen kokemuksestaan. Se ei vielä kerro, mikä metafyysinen entiteetti kokemuksen aiheutti — jos mikään.

Muuten päädymme eräänlaiseen teologiseen kaksinkertaiseen kirjanpitoon:

Lue lisää

Kun minä koen yliluonnollista, havainto.
Kun sinä koet yliluonnollista, harha.

Kun minun rukoukseni tuottaa rauhaa, Jumalan läsnäolo.
Kun sinun rukouksesi tuottaa rauhaa, psykologinen mekanismi.

Kun minun uskonnollinen kokemukseni vahvistaa uskoni, henkilökohtainen todistus.
Kun sinun kokemuksesi vahvistaa vastakkaista uskontoa, eksytys.

Ja jos tämä ei vielä riitä, voidaan aina ottaa käyttöön Saatana. Se on teologisesti kätevä muuttuja, koska sillä on poikkeuksellisen laaja selitysvoima ja vieläpä se etu, ettei sen olemassaoloa tarvitse ensin osoittaa sille ihmiselle, jota ollaan vakuuttamassa. Vastakkainen havainto? Saatana. Vastakkainen kokemus? Saatana. Vastakkainen uskonto? Saatana. Epämiellyttävä argumentti? No, ehkä ei sentään, mutta konsepti on jo mukavasti käytettävissä.

Tässä vaiheessa skeptikko joutuu kuitenkin esittämään hyvin epämukavan kysymyksen: jos Saatana toimii selityksenä vastakkaisille uskonnollisille kokemuksille, millä riippumattomalla menetelmällä erotetaan Saatanan aiheuttama kokemus Jumalan aiheuttamasta kokemuksesta?

Jos vastaus on ”Raamatun perusteella”, muslimi voi vastata samalla rakenteella Koraaniin vedoten. Jos vastaus on ”koska Pyhä Henki todistaa sisimmässäni”, muslimi voi kertoa vastaavanlaisesta sisäisestä varmuudestaan. Jos vastaus on ”koska kokemukseni oli erilainen”, olemme jälleen palautuneet subjektiiviseen kokemukseen, jonka juuri piti alun perin toimia todisteena.

On melkein koomista, kuinka täydellisesti järjestelmä suojaa itseään falsifioitumiselta: oma kokemus vahvistaa teoriaa, vastakkainen kokemus vahvistaa teoriaa, ja teoriasta poikkeava kokemus todistaa, että vastapuoli on juuri siinä vaarallisessa eksytyksen tilassa, jonka teoria jo etukäteen ennusti. Hypoteesi ei siis koskaan joudu tilanteeseen, jossa se voisi yksinkertaisesti hävitä.

Tämä ei todista kristinuskoa vääräksi. Eikä se todista islamia oikeaksi. Eikä päinvastoin.

Se osoittaa jotakin paljon vaatimattomampaa mutta samalla paljon kiusallisempaa: henkilökohtainen uskonnollinen kokemus ei yksinään pysty toimimaan puolueettomana erotuomarina kilpailevien ilmoitusväitteiden välillä.

Jos kristitty sanoo muslimille: ”Sinun kokemuksesi oli Saatanasta”, muslimilla on täysin oikeutettu vastakysymys:

”Millä menetelmällä päädyit tähän tulokseen ilman, että olet ensin olettanut oman teologiasi olevan oikeassa?”

Anonyymi00008 kirjoitti:

Kun minä koen yliluonnollista, havainto.
Kun sinä koet yliluonnollista, harha.

Kun minun rukoukseni tuottaa rauhaa, Jumalan läsnäolo.
Kun sinun rukouksesi tuottaa rauhaa, psykologinen mekanismi.

Kun minun uskonnollinen kokemukseni vahvistaa uskoni, henkilökohtainen todistus.
Kun sinun kokemuksesi vahvistaa vastakkaista uskontoa, eksytys.

Ja jos tämä ei vielä riitä, voidaan aina ottaa käyttöön Saatana. Se on teologisesti kätevä muuttuja, koska sillä on poikkeuksellisen laaja selitysvoima ja vieläpä se etu, ettei sen olemassaoloa tarvitse ensin osoittaa sille ihmiselle, jota ollaan vakuuttamassa. Vastakkainen havainto? Saatana. Vastakkainen kokemus? Saatana. Vastakkainen uskonto? Saatana. Epämiellyttävä argumentti? No, ehkä ei sentään, mutta konsepti on jo mukavasti käytettävissä.

Tässä vaiheessa skeptikko joutuu kuitenkin esittämään hyvin epämukavan kysymyksen: jos Saatana toimii selityksenä vastakkaisille uskonnollisille kokemuksille, millä riippumattomalla menetelmällä erotetaan Saatanan aiheuttama kokemus Jumalan aiheuttamasta kokemuksesta?

Jos vastaus on ”Raamatun perusteella”, muslimi voi vastata samalla rakenteella Koraaniin vedoten. Jos vastaus on ”koska Pyhä Henki todistaa sisimmässäni”, muslimi voi kertoa vastaavanlaisesta sisäisestä varmuudestaan. Jos vastaus on ”koska kokemukseni oli erilainen”, olemme jälleen palautuneet subjektiiviseen kokemukseen, jonka juuri piti alun perin toimia todisteena.

On melkein koomista, kuinka täydellisesti järjestelmä suojaa itseään falsifioitumiselta: oma kokemus vahvistaa teoriaa, vastakkainen kokemus vahvistaa teoriaa, ja teoriasta poikkeava kokemus todistaa, että vastapuoli on juuri siinä vaarallisessa eksytyksen tilassa, jonka teoria jo etukäteen ennusti. Hypoteesi ei siis koskaan joudu tilanteeseen, jossa se voisi yksinkertaisesti hävitä.

Tämä ei todista kristinuskoa vääräksi. Eikä se todista islamia oikeaksi. Eikä päinvastoin.

Se osoittaa jotakin paljon vaatimattomampaa mutta samalla paljon kiusallisempaa: henkilökohtainen uskonnollinen kokemus ei yksinään pysty toimimaan puolueettomana erotuomarina kilpailevien ilmoitusväitteiden välillä.

Jos kristitty sanoo muslimille: ”Sinun kokemuksesi oli Saatanasta”, muslimilla on täysin oikeutettu vastakysymys:

”Millä menetelmällä päädyit tähän tulokseen ilman, että olet ensin olettanut oman teologiasi olevan oikeassa?”

Lue lisää

Jos kristitty sanoo muslimille: ”Sinun kokemuksesi oli Saatanasta”, muslimilla on täysin oikeutettu vastakysymys:

”Millä menetelmällä päädyit tähän tulokseen ilman, että olet ensin olettanut oman teologiasi olevan oikeassa?”

Ja jos muslimi antaa saman vastauksen kristitylle, hän kohtaa täsmälleen saman ongelman.

Universumin näkymättömät toimijat saavat toki edelleen esittää todistusaineistoa puolestamme. Harmillisesti vain näyttää siltä, että jokaisella uskonnolla on yksinoikeus tulkita juuri nämä todistusaineistot oman maailmankuvansa hyväksi.

Mikä ihana epistemologinen järjestelmä.

Kaikki havainnot kelpaavat.

Kunhan ne tulkitaan oikein.

Ja ”oikein” tarkoittaa tietenkin sitä tulkintaa, jonka oikeellisuus juuri yritettiin todistaa.



Tässä koko asetelman ironisin kohta on se, että kristitty voi vaatia muslimia todistamaan Koraanin jumalallisen alkuperän ilman että tämä saa käyttää Koraania oman jumalallisen alkuperänsä todistamiseen. ”Koraani sanoo olevansa Jumalan sana.” – ”Ei kelpaa, olet jo olettanut Koraanin auktoriteetin.” Mutta kun kristityltä kysytään, miksi Raamattua pitäisi pitää Jumalan sanana, vastaus saattaa olla: ”Koska Raamattu kertoo olevansa Jumalan sana.” Hetkinen. Eikö juuri sama sääntö ollut äsken kielletty muslimilta? Jos Koraani ei voi todistaa omaa jumalallisuuttaan pelkästään vetoamalla itseensä, ei Raamattukaan saa tähän mitään loogista erivapautta vain siksi, että kyseessä on kristitylle tuttu kirja. Muuten argumentti muuttuu muotoon: ”Sinun kehäpäättelysi on kehäpäättelyä, mutta minun kehäpäättelyni on ilmoitusta.” Toki Raamattua ja Koraania voidaan käyttää historiallisina lähteinä, tekstikriittisen tutkimuksen kohteina tai osana laajempia filosofisia ja historiallisia argumentteja. Mutta jos lähtökohta on ”Raamattu on totta, koska Raamattu kertoo olevansa Jumalan sana” tai ”Koraani on totta, koska Koraani kertoo olevansa Jumalan sana”, kumpikaan ei ole vielä antanut ulkopuolista perustetta sille, miksi juuri kyseisen kirjan auktoriteetti pitäisi hyväksyä. Ja tässä kohtaa keskustelu muuttuu kiinnostavaksi: jos kristitty saa käyttää Raamattua todistamaan kristinuskoa, muslimi saa käyttää Koraania todistamaan islamia. Jos muslimilta vaaditaan riippumatonta perustelua Koraanin luotettavuudelle, sama vaatimus koskee kristittyä ja Raamattua. Muuten ei ole olemassa johdonmukaista epistemologista sääntöä, vaan kaksi eri sääntöä: yksi vastapuolelle ja toinen itselle. Ja sehän on tietenkin erinomainen tapa ratkaista uskonnollinen kiista — päätetään ensin, kumpi kirja on oikeassa, ja käytetään sitten juuri sitä kirjaa todisteena siitä, että päätös oli oikea.


Ja sitten keskusteluun tuodaan vielä lopullinen teologinen trumpetti: kristitty ilmoittaa muslimille, että tämä joutuu ikuiseen helvettiin, koska uskoo väärin. Jos muslimi vastaa täysin symmetrisesti, että kristitty joutuu helvettiin, koska uskoo väärin, kumpikaan ei ole tällä vieläkään todistanut toisen olevan väärässä. On vain kaksi keskenään ristiriitaista tuomiota, joista kumpikin perustuu omaan uskonnolliseen järjestelmäänsä.


Kristitty vetoaa Raamattuun: ”Sinut tuomitaan, koska Raamattu opettaa näin.” Muslimi vetoaa Koraaniin: ”Sinut tuomitaan, koska Koraani opettaa näin.” Ja kun molemmat pitävät oman kirjansa auktoriteettia ratkaisevana, syntyy jälleen sama kehä: oma ilmoitus määrittelee, kuka on oikeassa, ja sama ilmoitus määrittelee vastapuolen väärässä olevaksi. Sitten molemmat voivat ilmoittaa toisilleen ikuisen rangaistuksen — ikään kuin metafyysinen tuomio olisi väittelyssä piste, jonka voi vain julistaa itselleen. Ulkopuolisen näkökulmasta tilanne on hieman koominen: kaksi ihmistä seisoo vastakkain, kumpikin julistaa toisen joutuvan ikuiseen helvettiin, ja kumpikin perustelee asian sillä kirjalla, jonka jumalallinen auktoriteetti on juuri se kiistanalainen kysymys. Tällöin helvetillä uhkaaminen ei lisää argumentin todistusvoimaa. Se kertoo lähinnä, kuinka vakavana kyseinen uskonto itse pitää omaa totuusväitettään. Mutta ”minun kirjani sanoo, että sinua rangaistaan ikuisesti” ei vielä ratkaise kysymystä siitä, miksi juuri minun kirjani pitäisi hyväksyä totuuden mittapuuksi. Muuten kaikkein vakuuttavin argumentti olisi aina se, jonka jälkimmäisessä kappaleessa on pisin rangaistus.

Anonyymi00009 kirjoitti:

Jos kristitty sanoo muslimille: ”Sinun kokemuksesi oli Saatanasta”, muslimilla on täysin oikeutettu vastakysymys:

”Millä menetelmällä päädyit tähän tulokseen ilman, että olet ensin olettanut oman teologiasi olevan oikeassa?”

Ja jos muslimi antaa saman vastauksen kristitylle, hän kohtaa täsmälleen saman ongelman.

Universumin näkymättömät toimijat saavat toki edelleen esittää todistusaineistoa puolestamme. Harmillisesti vain näyttää siltä, että jokaisella uskonnolla on yksinoikeus tulkita juuri nämä todistusaineistot oman maailmankuvansa hyväksi.

Mikä ihana epistemologinen järjestelmä.

Kaikki havainnot kelpaavat.

Kunhan ne tulkitaan oikein.

Ja ”oikein” tarkoittaa tietenkin sitä tulkintaa, jonka oikeellisuus juuri yritettiin todistaa.



Tässä koko asetelman ironisin kohta on se, että kristitty voi vaatia muslimia todistamaan Koraanin jumalallisen alkuperän ilman että tämä saa käyttää Koraania oman jumalallisen alkuperänsä todistamiseen. ”Koraani sanoo olevansa Jumalan sana.” – ”Ei kelpaa, olet jo olettanut Koraanin auktoriteetin.” Mutta kun kristityltä kysytään, miksi Raamattua pitäisi pitää Jumalan sanana, vastaus saattaa olla: ”Koska Raamattu kertoo olevansa Jumalan sana.” Hetkinen. Eikö juuri sama sääntö ollut äsken kielletty muslimilta? Jos Koraani ei voi todistaa omaa jumalallisuuttaan pelkästään vetoamalla itseensä, ei Raamattukaan saa tähän mitään loogista erivapautta vain siksi, että kyseessä on kristitylle tuttu kirja. Muuten argumentti muuttuu muotoon: ”Sinun kehäpäättelysi on kehäpäättelyä, mutta minun kehäpäättelyni on ilmoitusta.” Toki Raamattua ja Koraania voidaan käyttää historiallisina lähteinä, tekstikriittisen tutkimuksen kohteina tai osana laajempia filosofisia ja historiallisia argumentteja. Mutta jos lähtökohta on ”Raamattu on totta, koska Raamattu kertoo olevansa Jumalan sana” tai ”Koraani on totta, koska Koraani kertoo olevansa Jumalan sana”, kumpikaan ei ole vielä antanut ulkopuolista perustetta sille, miksi juuri kyseisen kirjan auktoriteetti pitäisi hyväksyä. Ja tässä kohtaa keskustelu muuttuu kiinnostavaksi: jos kristitty saa käyttää Raamattua todistamaan kristinuskoa, muslimi saa käyttää Koraania todistamaan islamia. Jos muslimilta vaaditaan riippumatonta perustelua Koraanin luotettavuudelle, sama vaatimus koskee kristittyä ja Raamattua. Muuten ei ole olemassa johdonmukaista epistemologista sääntöä, vaan kaksi eri sääntöä: yksi vastapuolelle ja toinen itselle. Ja sehän on tietenkin erinomainen tapa ratkaista uskonnollinen kiista — päätetään ensin, kumpi kirja on oikeassa, ja käytetään sitten juuri sitä kirjaa todisteena siitä, että päätös oli oikea.


Ja sitten keskusteluun tuodaan vielä lopullinen teologinen trumpetti: kristitty ilmoittaa muslimille, että tämä joutuu ikuiseen helvettiin, koska uskoo väärin. Jos muslimi vastaa täysin symmetrisesti, että kristitty joutuu helvettiin, koska uskoo väärin, kumpikaan ei ole tällä vieläkään todistanut toisen olevan väärässä. On vain kaksi keskenään ristiriitaista tuomiota, joista kumpikin perustuu omaan uskonnolliseen järjestelmäänsä.


Kristitty vetoaa Raamattuun: ”Sinut tuomitaan, koska Raamattu opettaa näin.” Muslimi vetoaa Koraaniin: ”Sinut tuomitaan, koska Koraani opettaa näin.” Ja kun molemmat pitävät oman kirjansa auktoriteettia ratkaisevana, syntyy jälleen sama kehä: oma ilmoitus määrittelee, kuka on oikeassa, ja sama ilmoitus määrittelee vastapuolen väärässä olevaksi. Sitten molemmat voivat ilmoittaa toisilleen ikuisen rangaistuksen — ikään kuin metafyysinen tuomio olisi väittelyssä piste, jonka voi vain julistaa itselleen. Ulkopuolisen näkökulmasta tilanne on hieman koominen: kaksi ihmistä seisoo vastakkain, kumpikin julistaa toisen joutuvan ikuiseen helvettiin, ja kumpikin perustelee asian sillä kirjalla, jonka jumalallinen auktoriteetti on juuri se kiistanalainen kysymys. Tällöin helvetillä uhkaaminen ei lisää argumentin todistusvoimaa. Se kertoo lähinnä, kuinka vakavana kyseinen uskonto itse pitää omaa totuusväitettään. Mutta ”minun kirjani sanoo, että sinua rangaistaan ikuisesti” ei vielä ratkaise kysymystä siitä, miksi juuri minun kirjani pitäisi hyväksyä totuuden mittapuuksi. Muuten kaikkein vakuuttavin argumentti olisi aina se, jonka jälkimmäisessä kappaleessa on pisin rangaistus.

Lue lisää

Koraani ja Raamattu voidaan tässä asetelmassa nähdä kahtena kilpailevana normatiivisen auktoriteetin järjestelmänä, jotka kumpikin esittävät vahvan metafyysisen väitteen omasta alkuperästään ja pätevyydestään. Molemmat ylittävät tavallisen inhimillisen mielipiteen tason ja sijoittavat omat väitteensä transsendentin auktoriteetin piiriin. Toinen uskonnollinen traditio liittää itseensä ajatuksen absoluuttisesta ilmoituksesta, toinen puolestaan rakentaa vastaavan auktoriteettiaseman jumalallisen ilmoituksen ja sen välityksen ympärille. Tässä syntyy epistemologisesti kiinnostava tilanne: väite saa oikeutuksensa sellaiselta auktoriteetilta, jonka olemassaolo ja luotettavuus ovat samalla juuri se asia, joka pitäisi osoittaa. Toisin sanoen ilmoituksen jumalallinen status ei voi tulla kiistattomasti todistetuksi pelkästään sillä, että ilmoitus itse määrittelee itsensä jumalalliseksi. Muutoin kyse olisi itseensä viittaavasta oikeutusjärjestelmästä, jossa johtopäätös sisältyy jo lähtöoletukseen. Retorisesti asetelma on vaikuttava, mutta epistemologisesti se jättää avoimeksi kaikkein olennaisimman kysymyksen: millä riippumattomalla perusteella voidaan päätellä, että juuri kyseinen tekstikorpus edustaa jumalallista ilmoitusta eikä ainoastaan esitä tällaista väitettä? Pelkkä auktoriteettiväite ei vielä muodosta evidenssiä sen puolesta, että väitetyn auktoriteetin lähde todella on se, joksi sitä kuvataan. Muutoin kuka tahansa voisi ratkaista metafyysisen totuuskysymyksen yksinkertaisesti ilmoittamalla, että hänen oma väitteensä on peräisin korkeimmasta mahdollisesta auktoriteetista.

Anonyymi00010 kirjoitti:

Koraani ja Raamattu voidaan tässä asetelmassa nähdä kahtena kilpailevana normatiivisen auktoriteetin järjestelmänä, jotka kumpikin esittävät vahvan metafyysisen väitteen omasta alkuperästään ja pätevyydestään. Molemmat ylittävät tavallisen inhimillisen mielipiteen tason ja sijoittavat omat väitteensä transsendentin auktoriteetin piiriin. Toinen uskonnollinen traditio liittää itseensä ajatuksen absoluuttisesta ilmoituksesta, toinen puolestaan rakentaa vastaavan auktoriteettiaseman jumalallisen ilmoituksen ja sen välityksen ympärille. Tässä syntyy epistemologisesti kiinnostava tilanne: väite saa oikeutuksensa sellaiselta auktoriteetilta, jonka olemassaolo ja luotettavuus ovat samalla juuri se asia, joka pitäisi osoittaa. Toisin sanoen ilmoituksen jumalallinen status ei voi tulla kiistattomasti todistetuksi pelkästään sillä, että ilmoitus itse määrittelee itsensä jumalalliseksi. Muutoin kyse olisi itseensä viittaavasta oikeutusjärjestelmästä, jossa johtopäätös sisältyy jo lähtöoletukseen. Retorisesti asetelma on vaikuttava, mutta epistemologisesti se jättää avoimeksi kaikkein olennaisimman kysymyksen: millä riippumattomalla perusteella voidaan päätellä, että juuri kyseinen tekstikorpus edustaa jumalallista ilmoitusta eikä ainoastaan esitä tällaista väitettä? Pelkkä auktoriteettiväite ei vielä muodosta evidenssiä sen puolesta, että väitetyn auktoriteetin lähde todella on se, joksi sitä kuvataan. Muutoin kuka tahansa voisi ratkaista metafyysisen totuuskysymyksen yksinkertaisesti ilmoittamalla, että hänen oma väitteensä on peräisin korkeimmasta mahdollisesta auktoriteetista.

Lue lisää

Se, että kaksi kilpailevaa uskonnollista traditiota ilmoittaa oman tekstinsä olevan peräisin Jumalasta, ei vielä muodosta riittävää perustetta kummankaan väitteen totuudelle. Epistemologisesti on varsin heikko menetelmä ratkaista kiista siten, että kumpikin osapuoli antaa omalle lähteelleen korkeimman mahdollisen auktoriteettiaseman ja määrittelee samanaikaisesti vastapuolen lähteen virheelliseksi. Asetelma muuttuu suorastaan ironiseksi siinä vaiheessa, kun toisen uskonnollisen tekstin alkuperä selitetään Saatanan vaikutuksella. Tällöin hypoteettinen vastakkainen jumalallinen ilmoitus voidaan torjua vetoamalla toiseen metafyysiseen toimijaan, jonka olemassaolo pitäisi puolestaan ensin perustella. Jos Saatanan olemassaoloa ei ole itsenäisesti osoitettu, hänen käyttäminen selityksenä kilpailevan uskonnon olemassaololle ei varsinaisesti ratkaise mitään; se ainoastaan siirtää todistustaakan seuraavalle oletukselle. Lopputuloksena syntyy melko erikoinen kehä: oma pyhä teksti todistaa olevansa Jumalasta, vastapuolen teksti luokitellaan Saatanan vaikutukseksi, ja sekä Jumalan että Saatanan todellisuus otetaan samalla annettuna. Tieteellisen epistemologian näkökulmasta tällainen menettely olisi vähintäänkin ongelmallinen, koska hypoteesin keskeiset metafyysiset oletukset toimivat samalla niiden omien johtopäätösten perusteluina. On toki mahdollista uskoa Jumalaan ja Saatanaan, mutta uskominen ei itsessään muuta väitettä empiiriseksi näytöksi. Muuten päästäisiin varsin tehokkaaseen totuudenratkaisumenetelmään: oma kirja on Jumalasta, vastapuolen kirja on Saatanasta, ja kumpaakaan väitettä ei tarvitse todistaa, koska järjestelmä on jo määritellyt etukäteen, kumpi saa olla oikeassa.

Anonyymi00011 kirjoitti:

Se, että kaksi kilpailevaa uskonnollista traditiota ilmoittaa oman tekstinsä olevan peräisin Jumalasta, ei vielä muodosta riittävää perustetta kummankaan väitteen totuudelle. Epistemologisesti on varsin heikko menetelmä ratkaista kiista siten, että kumpikin osapuoli antaa omalle lähteelleen korkeimman mahdollisen auktoriteettiaseman ja määrittelee samanaikaisesti vastapuolen lähteen virheelliseksi. Asetelma muuttuu suorastaan ironiseksi siinä vaiheessa, kun toisen uskonnollisen tekstin alkuperä selitetään Saatanan vaikutuksella. Tällöin hypoteettinen vastakkainen jumalallinen ilmoitus voidaan torjua vetoamalla toiseen metafyysiseen toimijaan, jonka olemassaolo pitäisi puolestaan ensin perustella. Jos Saatanan olemassaoloa ei ole itsenäisesti osoitettu, hänen käyttäminen selityksenä kilpailevan uskonnon olemassaololle ei varsinaisesti ratkaise mitään; se ainoastaan siirtää todistustaakan seuraavalle oletukselle. Lopputuloksena syntyy melko erikoinen kehä: oma pyhä teksti todistaa olevansa Jumalasta, vastapuolen teksti luokitellaan Saatanan vaikutukseksi, ja sekä Jumalan että Saatanan todellisuus otetaan samalla annettuna. Tieteellisen epistemologian näkökulmasta tällainen menettely olisi vähintäänkin ongelmallinen, koska hypoteesin keskeiset metafyysiset oletukset toimivat samalla niiden omien johtopäätösten perusteluina. On toki mahdollista uskoa Jumalaan ja Saatanaan, mutta uskominen ei itsessään muuta väitettä empiiriseksi näytöksi. Muuten päästäisiin varsin tehokkaaseen totuudenratkaisumenetelmään: oma kirja on Jumalasta, vastapuolen kirja on Saatanasta, ja kumpaakaan väitettä ei tarvitse todistaa, koska järjestelmä on jo määritellyt etukäteen, kumpi saa olla oikeassa.

Lue lisää

”MINÄ OLEN TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ. MINÄ OLEN ELÄMÄN LEIPÄ. MINÄ OLEN MAAILMAN VALO.”
NÄISSÄ SANOISSA EI KUULU HISTORIALLISEN JEESUKSEN ÄÄNI, VAAN NE OVAT JOHANNEKSEN KEKSIMÄ KIRJALLINEN TEHOKEINO.
https://www.suomalainen.com/products/jumalan-synty-1?srsltid=AfmBOooWaYd8v9VtpTgyyKBZEgX-rCUSf5jk7FOjEvCakbO88fV2zHp5
Kaikki selitetty tässä kirjassa:Jumalan synty
Isän ja Pojan kätketty historia
Ville Mäkipelto / Juha Pakkala / Raimo Hakola

"Minä olen tie, totuus ja elämä. Minä olen elämän leipä. Minä olen maailman valo."

Näissä sanoissa ei kuulu historiallisen Jeesuksen ääni, vaan ne ovat Johanneksen keksimä kirjallinen tehokeino.
”Minä olen...” -puhetapa tunnetaan myös egyptiläisperäisistä Isis-jumalattaren kunniaksi kirjoitetuista hymneistä.
TÄMÄ ON IHAN KIRJAN LOPPUPUOLELLA SELITETTY.

MYÖS VUORISAARNA ON SEPITETTY – SITÄ EI OLE KOSKAAN EDES OLLUT.

Anonyymi00012 kirjoitti:

”MINÄ OLEN TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ. MINÄ OLEN ELÄMÄN LEIPÄ. MINÄ OLEN MAAILMAN VALO.”
NÄISSÄ SANOISSA EI KUULU HISTORIALLISEN JEESUKSEN ÄÄNI, VAAN NE OVAT JOHANNEKSEN KEKSIMÄ KIRJALLINEN TEHOKEINO.
https://www.suomalainen.com/products/jumalan-synty-1?srsltid=AfmBOooWaYd8v9VtpTgyyKBZEgX-rCUSf5jk7FOjEvCakbO88fV2zHp5
Kaikki selitetty tässä kirjassa:Jumalan synty
Isän ja Pojan kätketty historia
Ville Mäkipelto / Juha Pakkala / Raimo Hakola

"Minä olen tie, totuus ja elämä. Minä olen elämän leipä. Minä olen maailman valo."

Näissä sanoissa ei kuulu historiallisen Jeesuksen ääni, vaan ne ovat Johanneksen keksimä kirjallinen tehokeino.
”Minä olen...” -puhetapa tunnetaan myös egyptiläisperäisistä Isis-jumalattaren kunniaksi kirjoitetuista hymneistä.
TÄMÄ ON IHAN KIRJAN LOPPUPUOLELLA SELITETTY.

MYÖS VUORISAARNA ON SEPITETTY – SITÄ EI OLE KOSKAAN EDES OLLUT.

Lue lisää

Kop, kop, kop!

- Kuka siellä?

Jeesus.

- Tulin pelastamaan sinut.

Miltä?

- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.

Koputus ei ole enää vain ääni ovella. Se on rakenne, joka on rakennettu todellisuuden ympärille.

Anonyymi00013 kirjoitti:

Kop, kop, kop!

- Kuka siellä?

Jeesus.

- Tulin pelastamaan sinut.

Miltä?

- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.

Koputus ei ole enää vain ääni ovella. Se on rakenne, joka on rakennettu todellisuuden ympärille.

Lue lisää

Perityn synnin ongelma. Perisynti
Anonyymi-ap
2026-06-11 11:11:44
Ilmoita

Jos perisynti ymmärretään niin, että ihminen on moraalisesti jonkun kanta-isän teosta, se näyttää olevan ristiriidassa tavallisen oikeudenmukaisuuskäsityksen kanssa. Normaalisti vastuu kuuluu sille, joka teon tekee.

Kriitikot, kuten Heikki Räisänen, ovat huomauttaneet, että oppi voi joillekin ihmisille synnyttää tarpeetonta syyllisyyttä tai kokemuksen perustavanlaatuisesta kelvottomuudesta. Tällöin uskonto saattaa ensin luoda ongelman ja sitten tarjota siihen ratkaisun.

Jos kaikki ihmiset ovat samalla tavalla syntisiä, voidaan kysyä, heikentääkö tämä eroa vakavan pahuuden ja tavallisten inhimillisten virheiden välillä. Kriitikoiden mukaan on vaikea nähdä, miksi esimerkiksi kansanmurhan toteuttaja ja tavallinen kunnollinen ihminen olisivat moraalisesti samalla viivalla.

Miten voidaan pitää oikeudenmukaisena järjestelmää, jossa ihminen syntyy hengellisesti vajavaisena tai syyllisenä ennen omia valintojaan?

Myös huippututkijat ajattelevat samaa:

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu


”Paha ikään kuin demokratisoidaan: kaikki ovat yhtä kelvottomia. Demokratisoinnin syy on siis mielestäni siinä, että teologinen teoria vaatii kaikkia olemaan toivottomassa tilanteessa, koska muuten Kristuksen uhri ei olisi totaalinen, kaikkia koskeva. Luterilaisella ihmiskuvalla on suuret ansionsa. Se edistää nöyryyttä ja auttaa kamppailemaan omahyväisyyttä ja itsekorotusta vastaan, se auttaa ihmisiä tunnustamaan oman pimeän puolensa. Asian kääntöpuoli kuitenkin on, että jos kaikki ovat Jumalan edessä yhtä syntisiä kuin julmin diktaattori, synti trivialisoituu. Traditio ikään kuin päästää todellisen pahan aikaansaajat vastuusta (kaikki muutkin ovat pohjimmiltaan samanlaisia). Ennen muuta se kasaa suuren kuorman juuri niiden harteille, joiden henkinen rakenne on heikoin sitä kestämään. (…) Siunattu synnintunto on ollut niiden pienten ja heikkojen etuoikeus, joiden mieli on arka ja itsetunto maassa. Heille kirkko julistaa ilosanomaa Kristuksesta, johon uskomalla syntinen saa syntinsä anteeksi. Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut. Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu

Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

Heikki Räisänen-Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan professori. Teologian tohtori Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina.

Anonyymi00014 kirjoitti:

Perityn synnin ongelma. Perisynti
Anonyymi-ap
2026-06-11 11:11:44
Ilmoita

Jos perisynti ymmärretään niin, että ihminen on moraalisesti jonkun kanta-isän teosta, se näyttää olevan ristiriidassa tavallisen oikeudenmukaisuuskäsityksen kanssa. Normaalisti vastuu kuuluu sille, joka teon tekee.

Kriitikot, kuten Heikki Räisänen, ovat huomauttaneet, että oppi voi joillekin ihmisille synnyttää tarpeetonta syyllisyyttä tai kokemuksen perustavanlaatuisesta kelvottomuudesta. Tällöin uskonto saattaa ensin luoda ongelman ja sitten tarjota siihen ratkaisun.

Jos kaikki ihmiset ovat samalla tavalla syntisiä, voidaan kysyä, heikentääkö tämä eroa vakavan pahuuden ja tavallisten inhimillisten virheiden välillä. Kriitikoiden mukaan on vaikea nähdä, miksi esimerkiksi kansanmurhan toteuttaja ja tavallinen kunnollinen ihminen olisivat moraalisesti samalla viivalla.

Miten voidaan pitää oikeudenmukaisena järjestelmää, jossa ihminen syntyy hengellisesti vajavaisena tai syyllisenä ennen omia valintojaan?

Myös huippututkijat ajattelevat samaa:

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu


”Paha ikään kuin demokratisoidaan: kaikki ovat yhtä kelvottomia. Demokratisoinnin syy on siis mielestäni siinä, että teologinen teoria vaatii kaikkia olemaan toivottomassa tilanteessa, koska muuten Kristuksen uhri ei olisi totaalinen, kaikkia koskeva. Luterilaisella ihmiskuvalla on suuret ansionsa. Se edistää nöyryyttä ja auttaa kamppailemaan omahyväisyyttä ja itsekorotusta vastaan, se auttaa ihmisiä tunnustamaan oman pimeän puolensa. Asian kääntöpuoli kuitenkin on, että jos kaikki ovat Jumalan edessä yhtä syntisiä kuin julmin diktaattori, synti trivialisoituu. Traditio ikään kuin päästää todellisen pahan aikaansaajat vastuusta (kaikki muutkin ovat pohjimmiltaan samanlaisia). Ennen muuta se kasaa suuren kuorman juuri niiden harteille, joiden henkinen rakenne on heikoin sitä kestämään. (…) Siunattu synnintunto on ollut niiden pienten ja heikkojen etuoikeus, joiden mieli on arka ja itsetunto maassa. Heille kirkko julistaa ilosanomaa Kristuksesta, johon uskomalla syntinen saa syntinsä anteeksi. Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut. Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu

Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

Heikki Räisänen-Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan professori. Teologian tohtori Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina.

Lue lisää

"Pelastus"ei ole vapautumista Jumalan vihasta.
Se on vapautumista:

väärästä identiteetistä

karmallisesta sidonnaisuudesta

tietämättömyydestä omasta todellisesta luonnosta

Jumala EI IKINÄ - ei uhkaa, vaan valaisee.

Onko mitään “mistä pelastua”?

EI OLE.

Ei ole ikuista kadotusta.

Ei ole Jumalan mielivaltaista tuomiota.

Mutta on olemassa kärsimyksen kiertokulku, joka syntyy tietämättömyydestä.

Jos tietämättömyys poistuu, kärsimyksen perusta poistuu.

"pelastus" ei ole juridinen vaan ontologinen.
Ei syyllinen - armahdettu.
Vaan tietämätön - herännyt.

Ei ole ikuista kadotusta eikä Jumalan mielivaltaista tuomiota, jolta pitäisi paeta. Kukaan ei ole kosmisen oikeussalin syytettynä odottamassa lopullista tuomiota.

Silti kärsimystä on. On syntymän ja kuoleman kiertokulku, on pelkoa, menetyksiä ja tyytymättömyyttä. Mutta niiden juurisyy ei ole Jumalan viha, vaan tietämättömyys – avidyā. Tämä tietämättömyys ei tarkoita pelkkää tiedon puutetta, vaan väärää samastumista. Ihminen luulee olevansa se, mikä on muuttuvaa: keho, mieli, roolit, tarinat, saavutukset. Kun hän rakentaa identiteettinsä niiden varaan, hän altistuu väistämättä pelolle ja kärsimykselle, koska kaikki se muuttuu.

Pelastus ei siksi ole juridinen tapahtuma, jossa syyllinen armahdetaan. Se on ontologinen oivallus, jossa tietämätön herää. Kun väärä identiteetti murtuu, myös kärsimyksen perusrakenne alkaa hajota. Ei siksi, että maailma katoaisi, vaan siksi, että suhde maailmaan muuttuu. Se, mikä ennen uhkasi minuutta, ei enää kosketa samalla tavalla, kun minuutta ei enää ymmärretä rajallisena ja hauraana.

Samsara – kiertokulku – ei ole ensisijaisesti paikka, vaan tapa kokea todellisuus vääristyneesti. Se on jatkuvaa yritystä löytää pysyvyyttä pysymättömästä ja turvaa rajallisesta. Kun tämä harha nähdään läpi, vapautuminen ei ole pakenemista johonkin muualle, vaan heräämistä siihen, mikä on aina ollut totta.

Tässä mielessä ei ole mitään, “miltä” pelastutaan ulkoisesti. On vain harha, josta herätään. Ei syyllinen, joka armahdetaan, vaan tietämätön, joka oivaltaa. Ja tuo oivallus ei luo vapautta, vaan paljastaa sen, että tietoisuuden perimmäinen luonto on aina ollut vapaa.

Ihmiselle ei ole mitään ulkoista pelastettavaa. Kaikki, mistä kuvittelemme tarvitsevamme turvaa, on seurausta tietämättömyydestä omasta todellisesta olemuksestamme. Siksi aina ja kaiken ytimessä oleva tehtävä on herätä tähän tietämättömyyden tilasta.

Kun herää, kaikki muu seuraa luonnollisesti: pelko hälvenee, mieli vakautuu, tekojen seuraukset eivät enää sitoa samalla tavalla, ja elämä asettuu oikeaan järjestykseen. Herääminen on itse asiassa kaikki, mitä koskaan tarvitsee tehdä. Kaikki muu — ymmärrys, oikea toiminta, sisäinen vapaus — seuraa tästä heräämisestä.

Toisin sanoen: herääminen tietämättömyydestä ei ole yksi teko muiden joukossa, vaan koko eksistentiaalisen elämän keskeinen ja ainoa “tehtävä.

Joten jos haluat ”pelastua” - herääminen riittää - syvästä tietämättömyyden unesta

Piste.

Ei ole mitään muuta mistä pelastua.

Anonyymi00015 kirjoitti:

"Pelastus"ei ole vapautumista Jumalan vihasta.
Se on vapautumista:

väärästä identiteetistä

karmallisesta sidonnaisuudesta

tietämättömyydestä omasta todellisesta luonnosta

Jumala EI IKINÄ - ei uhkaa, vaan valaisee.

Onko mitään “mistä pelastua”?

EI OLE.

Ei ole ikuista kadotusta.

Ei ole Jumalan mielivaltaista tuomiota.

Mutta on olemassa kärsimyksen kiertokulku, joka syntyy tietämättömyydestä.

Jos tietämättömyys poistuu, kärsimyksen perusta poistuu.

"pelastus" ei ole juridinen vaan ontologinen.
Ei syyllinen - armahdettu.
Vaan tietämätön - herännyt.

Ei ole ikuista kadotusta eikä Jumalan mielivaltaista tuomiota, jolta pitäisi paeta. Kukaan ei ole kosmisen oikeussalin syytettynä odottamassa lopullista tuomiota.

Silti kärsimystä on. On syntymän ja kuoleman kiertokulku, on pelkoa, menetyksiä ja tyytymättömyyttä. Mutta niiden juurisyy ei ole Jumalan viha, vaan tietämättömyys – avidyā. Tämä tietämättömyys ei tarkoita pelkkää tiedon puutetta, vaan väärää samastumista. Ihminen luulee olevansa se, mikä on muuttuvaa: keho, mieli, roolit, tarinat, saavutukset. Kun hän rakentaa identiteettinsä niiden varaan, hän altistuu väistämättä pelolle ja kärsimykselle, koska kaikki se muuttuu.

Pelastus ei siksi ole juridinen tapahtuma, jossa syyllinen armahdetaan. Se on ontologinen oivallus, jossa tietämätön herää. Kun väärä identiteetti murtuu, myös kärsimyksen perusrakenne alkaa hajota. Ei siksi, että maailma katoaisi, vaan siksi, että suhde maailmaan muuttuu. Se, mikä ennen uhkasi minuutta, ei enää kosketa samalla tavalla, kun minuutta ei enää ymmärretä rajallisena ja hauraana.

Samsara – kiertokulku – ei ole ensisijaisesti paikka, vaan tapa kokea todellisuus vääristyneesti. Se on jatkuvaa yritystä löytää pysyvyyttä pysymättömästä ja turvaa rajallisesta. Kun tämä harha nähdään läpi, vapautuminen ei ole pakenemista johonkin muualle, vaan heräämistä siihen, mikä on aina ollut totta.

Tässä mielessä ei ole mitään, “miltä” pelastutaan ulkoisesti. On vain harha, josta herätään. Ei syyllinen, joka armahdetaan, vaan tietämätön, joka oivaltaa. Ja tuo oivallus ei luo vapautta, vaan paljastaa sen, että tietoisuuden perimmäinen luonto on aina ollut vapaa.

Ihmiselle ei ole mitään ulkoista pelastettavaa. Kaikki, mistä kuvittelemme tarvitsevamme turvaa, on seurausta tietämättömyydestä omasta todellisesta olemuksestamme. Siksi aina ja kaiken ytimessä oleva tehtävä on herätä tähän tietämättömyyden tilasta.

Kun herää, kaikki muu seuraa luonnollisesti: pelko hälvenee, mieli vakautuu, tekojen seuraukset eivät enää sitoa samalla tavalla, ja elämä asettuu oikeaan järjestykseen. Herääminen on itse asiassa kaikki, mitä koskaan tarvitsee tehdä. Kaikki muu — ymmärrys, oikea toiminta, sisäinen vapaus — seuraa tästä heräämisestä.

Toisin sanoen: herääminen tietämättömyydestä ei ole yksi teko muiden joukossa, vaan koko eksistentiaalisen elämän keskeinen ja ainoa “tehtävä.

Joten jos haluat ”pelastua” - herääminen riittää - syvästä tietämättömyyden unesta

Piste.

Ei ole mitään muuta mistä pelastua.

Lue lisää

Ihminen ei ole pysyvästi hyvä tai paha. Ulkoiset teot ja ominaisuudet eivät määrittele sielun (jīva) todellista asemaa.

Meillä ei ole käsitettä perisynnist', että yksilö olisi moraalisesti vastuussa toisen olennon, kuten esimerkiksi Aataman ja Eevan, teosta (hohhoijaa).

Jīva ei kanna vierasta syyllisyyttä, vaan jokainen sielu (jīva) toimii oman tietoisuutensa, karmansa (karma) ja saṃskāroidensa mukaisesti.

Anonyymi00016 kirjoitti:

Ihminen ei ole pysyvästi hyvä tai paha. Ulkoiset teot ja ominaisuudet eivät määrittele sielun (jīva) todellista asemaa.

Meillä ei ole käsitettä perisynnist', että yksilö olisi moraalisesti vastuussa toisen olennon, kuten esimerkiksi Aataman ja Eevan, teosta (hohhoijaa).

Jīva ei kanna vierasta syyllisyyttä, vaan jokainen sielu (jīva) toimii oman tietoisuutensa, karmansa (karma) ja saṃskāroidensa mukaisesti.

Lue lisää

Jīva (yksilöllinen tietoisuus, ikuinen minuus) ei kanna moraalista vastuuta Aatamin, Eevan tai minkään muun olennon teoista. Jokainen jīva kohtaa omien valintojensa, omien saṁskārojensa (saṁskāra, tietoisuuteen painunut vaikutelma) ja oman karmansa (karma, teko ja sen seuraus) seuraukset.


Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että paramparamme pitäisi nykyistä ihmiselämää täydellisenä tai ongelmattomana. Päinvastoin. Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.

Anonyymi00017 kirjoitti:

Jīva (yksilöllinen tietoisuus, ikuinen minuus) ei kanna moraalista vastuuta Aatamin, Eevan tai minkään muun olennon teoista. Jokainen jīva kohtaa omien valintojensa, omien saṁskārojensa (saṁskāra, tietoisuuteen painunut vaikutelma) ja oman karmansa (karma, teko ja sen seuraus) seuraukset.


Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että paramparamme pitäisi nykyistä ihmiselämää täydellisenä tai ongelmattomana. Päinvastoin. Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.

Lue lisää

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että paramparamme pitäisi nykyistä ihmiselämää täydellisenä tai ongelmattomana. Päinvastoin. Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.


Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.

Tämä väite kuulostaa aluksi paradoksaaliselta. Kuinka voidaan sanoa näin maailmassa, jossa kärsimystä on kaikkialla? Vastaus löytyy jīvan todellisesta asemasta, koska jīva ei ole keho eikä mielen jatkuvasti muuttuva sisältö. Jīva on nitya-siddha (ikuisesti täydellinen), mutta se elää tällä hetkellä unohtaneena oman todellisen luontonsa. Ongelma ei siis ole jīvan olemuksessa vaan sen samaistumisessa väliaikaisiin ilmiöihin.

Tätä kutsutaan nimellä avidyā (tietämättömyys). Avidyā ei tarkoita tiedon puutetta tavallisessa mielessä, vaan väärää identiteettiä. Jīva alkaa ajatella: "Minä olen tämä keho. Minä olen tämä asema. Minä olen tämä kansallisuus. Minä olen nämä onnistumiset ja epäonnistumiset."

Anonyymi00018 kirjoitti:

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että paramparamme pitäisi nykyistä ihmiselämää täydellisenä tai ongelmattomana. Päinvastoin. Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.


Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.

Tämä väite kuulostaa aluksi paradoksaaliselta. Kuinka voidaan sanoa näin maailmassa, jossa kärsimystä on kaikkialla? Vastaus löytyy jīvan todellisesta asemasta, koska jīva ei ole keho eikä mielen jatkuvasti muuttuva sisältö. Jīva on nitya-siddha (ikuisesti täydellinen), mutta se elää tällä hetkellä unohtaneena oman todellisen luontonsa. Ongelma ei siis ole jīvan olemuksessa vaan sen samaistumisessa väliaikaisiin ilmiöihin.

Tätä kutsutaan nimellä avidyā (tietämättömyys). Avidyā ei tarkoita tiedon puutetta tavallisessa mielessä, vaan väärää identiteettiä. Jīva alkaa ajatella: "Minä olen tämä keho. Minä olen tämä asema. Minä olen tämä kansallisuus. Minä olen nämä onnistumiset ja epäonnistumiset."

Lue lisää

Tätä kutsutaan nimellä avidyā (tietämättömyys). Avidyā ei tarkoita tiedon puutetta tavallisessa mielessä, vaan väärää identiteettiä. Jīva alkaa ajatella: "Minä olen tämä keho. Minä olen tämä asema. Minä olen tämä kansallisuus. Minä olen nämä onnistumiset ja epäonnistumiset."
Tästä syntyy kaikki eksistentiaalinen kärsimys.
Kun ihminen unohtaa todellisen luontonsa, hän alkaa etsiä pysyvyyttä asioista, jotka ovat luonteeltaan väliaikaisia. Hän etsii kuolemattomuutta kuolevaisesta, täydellisyyttä epätäydellisestä ja rajatonta onnea rajallisista kohteista.
Siksi Gauḍīya-ajattelussa todellinen ongelma ei ole synti juridisessa merkityksessä vaan Bhagavān-vismṛti (Bhagavān-vismṛti, Jumalan unohtaminen). Kärsimys ei ole ensisijaisesti rangaistus vaan seuraus väärästä samaistumisesta.
Tässä kohden ero perisyntioppiin tulee erityisen näkyväksi.
Perisyntiopissa ihmisen ongelma on usein se, että hän on langennut olento, joka tarvitsee anteeksiantoa Mutta meille ihmisen ongelma on ennen kaikkea se, että hän on unohtanut, kuka hän todella on. Tarvitaan heräämistä eikä niinkään juridista vapauttamista syyllisyydestä.
Tästä aspektista katsottuna voidaan sanoa, että aineellisissa olosuhteissa pelastus on usein tarpeen, mutta absoluuttisessa mielessä mitään pelastettavaa ei ole koskaan ollut.
Jīva ei ole rikkoutunut.
Jīva ei ole turmeltunut.
Jīva ei ole muuttunut ontologisesti pahaksi.
Jīva on vain peittynyt.
Tätä voidaan verrata aurinkoon pilvien takana. Pilvet voivat peittää auringon näkyvistä, mutta ne eivät muuta aurinkoa miksikään. Samalla tavalla māyā (harhaan perustuva peittävä voima) voi peittää jīvan tietoisuuden, mutta se ei kykene muuttamaan jīvan ikuista olemusta.


Tämä on yksi Gauḍīya-ajattelun syvimmistä ja kauneimmista näkemyksistä.
Lopullinen todellisuus ei ole syyllisyys vaan suhde.
Lopullinen ongelma ei ole rikosrekisteri vaan unohtaminen.
Lopullinen ratkaisu ei ole tuomion kumoaminen vaan muistaminen.
Kun jīva herää alkuperäiseen tietoisuuteensa, se ymmärtää olevansa Kṛṣṇera nitya-dāsa, kuten Śrī Caitanya Mahāprabhu opetti. Tällöin vapautuminen ei ole uuden tilan saavuttamista vaan sen tunnistamista, mikä on ollut totta koko ajan.
Tästä syystä Gauḍīya-viisaus voidaan ilmaista seuraavasti:
Aineellisella tasolla on lukemattomia asioita, joista ihmiset tarvitsevat pelastusta: köyhyydestä, sodasta, sairaudesta, sorrosta, yksinäisyydestä ja epätoivosta.
Mutta syvimmällä tasolla jīvaa ei tarvitse pelastaa lainkaan.
Se ei ole koskaan menettänyt todellista luontoaan.
Se ei ole koskaan lakannut olemasta Jumalan rakastama.
Se ei ole koskaan muuttunut olemuksellisesti virheelliseksi.
Tarvitaan vain muistaminen siitä, mikä on ollut totta alusta asti.
Tässä mielessä paramparamme filosofia on optimistinen: aineellinen harha voi olla voimakas, mutta se on aina pinnallinen. Jīvan alkuperäinen luonto on syvemmällä kuin mikään kärsimys, mikään karma, mikään saṁsāra (saṁsāra, syntymän ja kuoleman kiertokulku) ja mikään tietämättömyys. Sen vuoksi lopullinen totuus ei ole lankeemus vaan mahdollisuus herätä siihen, mitä jīva on ikuisesti ollut.

Anonyymi00019 kirjoitti:

Tätä kutsutaan nimellä avidyā (tietämättömyys). Avidyā ei tarkoita tiedon puutetta tavallisessa mielessä, vaan väärää identiteettiä. Jīva alkaa ajatella: "Minä olen tämä keho. Minä olen tämä asema. Minä olen tämä kansallisuus. Minä olen nämä onnistumiset ja epäonnistumiset."
Tästä syntyy kaikki eksistentiaalinen kärsimys.
Kun ihminen unohtaa todellisen luontonsa, hän alkaa etsiä pysyvyyttä asioista, jotka ovat luonteeltaan väliaikaisia. Hän etsii kuolemattomuutta kuolevaisesta, täydellisyyttä epätäydellisestä ja rajatonta onnea rajallisista kohteista.
Siksi Gauḍīya-ajattelussa todellinen ongelma ei ole synti juridisessa merkityksessä vaan Bhagavān-vismṛti (Bhagavān-vismṛti, Jumalan unohtaminen). Kärsimys ei ole ensisijaisesti rangaistus vaan seuraus väärästä samaistumisesta.
Tässä kohden ero perisyntioppiin tulee erityisen näkyväksi.
Perisyntiopissa ihmisen ongelma on usein se, että hän on langennut olento, joka tarvitsee anteeksiantoa Mutta meille ihmisen ongelma on ennen kaikkea se, että hän on unohtanut, kuka hän todella on. Tarvitaan heräämistä eikä niinkään juridista vapauttamista syyllisyydestä.
Tästä aspektista katsottuna voidaan sanoa, että aineellisissa olosuhteissa pelastus on usein tarpeen, mutta absoluuttisessa mielessä mitään pelastettavaa ei ole koskaan ollut.
Jīva ei ole rikkoutunut.
Jīva ei ole turmeltunut.
Jīva ei ole muuttunut ontologisesti pahaksi.
Jīva on vain peittynyt.
Tätä voidaan verrata aurinkoon pilvien takana. Pilvet voivat peittää auringon näkyvistä, mutta ne eivät muuta aurinkoa miksikään. Samalla tavalla māyā (harhaan perustuva peittävä voima) voi peittää jīvan tietoisuuden, mutta se ei kykene muuttamaan jīvan ikuista olemusta.


Tämä on yksi Gauḍīya-ajattelun syvimmistä ja kauneimmista näkemyksistä.
Lopullinen todellisuus ei ole syyllisyys vaan suhde.
Lopullinen ongelma ei ole rikosrekisteri vaan unohtaminen.
Lopullinen ratkaisu ei ole tuomion kumoaminen vaan muistaminen.
Kun jīva herää alkuperäiseen tietoisuuteensa, se ymmärtää olevansa Kṛṣṇera nitya-dāsa, kuten Śrī Caitanya Mahāprabhu opetti. Tällöin vapautuminen ei ole uuden tilan saavuttamista vaan sen tunnistamista, mikä on ollut totta koko ajan.
Tästä syystä Gauḍīya-viisaus voidaan ilmaista seuraavasti:
Aineellisella tasolla on lukemattomia asioita, joista ihmiset tarvitsevat pelastusta: köyhyydestä, sodasta, sairaudesta, sorrosta, yksinäisyydestä ja epätoivosta.
Mutta syvimmällä tasolla jīvaa ei tarvitse pelastaa lainkaan.
Se ei ole koskaan menettänyt todellista luontoaan.
Se ei ole koskaan lakannut olemasta Jumalan rakastama.
Se ei ole koskaan muuttunut olemuksellisesti virheelliseksi.
Tarvitaan vain muistaminen siitä, mikä on ollut totta alusta asti.
Tässä mielessä paramparamme filosofia on optimistinen: aineellinen harha voi olla voimakas, mutta se on aina pinnallinen. Jīvan alkuperäinen luonto on syvemmällä kuin mikään kärsimys, mikään karma, mikään saṁsāra (saṁsāra, syntymän ja kuoleman kiertokulku) ja mikään tietämättömyys. Sen vuoksi lopullinen totuus ei ole lankeemus vaan mahdollisuus herätä siihen, mitä jīva on ikuisesti ollut.

Lue lisää

Mutta jīva ei ole lähtökohtaisesti paha, eikä mikään hänen kokemansa aineellinen kärsimys merkitse, että hänen henkinen olemuksensa olisi turmeltunut. Tämä on syvällinen ero perinteiseen kristilliseen perisyntioppiin, jossa ihminen katsotaan syntiseksi jo syntyessään ja jossa syyllisyys siirtyy sukupolvelta toiselle.


Räisänen huomauttaa samansuuntaisesti, että perisynti demokratisoi pahan: kaikki ovat lähtökohtaisesti "samaa luokkaa", riippumatta siitä, ovatko he todella tehneet mitään väärää. Tämä ei ole rationaalisesti kestävä väite, sillä se trivialisoisi moraalisesti merkittävät teot ja siirtäisi todellisen vastuun niiltä, jotka vahinkoa todella aiheuttavat, niille, jotka ovat herkempiä moraaliselle paineelle.

Toisten rakastaminen ei edellytä sitä, että heidän pitäisi uskoa samalla tavalla kuin itse uskoo. Siihen voi kuulua myös vapauden kunnioittaminen: saan olla eri mieltä kanssasi yrittämättä tehdä sinusta samanlaista kuin minä.

Anonyymi00021 kirjoitti:

Toisten rakastaminen ei edellytä sitä, että heidän pitäisi uskoa samalla tavalla kuin itse uskoo. Siihen voi kuulua myös vapauden kunnioittaminen: saan olla eri mieltä kanssasi yrittämättä tehdä sinusta samanlaista kuin minä.

Lue lisää

Saan olla eri uskossa kuin sinä ilman, että minun pitäisi pelätä joutuvani ikuiseen helvettiin. Jos rakkaus merkitsee toisen vapauden ja ihmisarvon kunnioittamista, siihen pitäisi kuulua myös se, että jokainen saa etsiä totuutta ja uskoa omalla tavallaan ilman painostusta tai pelottelua.

Anonyymi00022 kirjoitti:

Saan olla eri uskossa kuin sinä ilman, että minun pitäisi pelätä joutuvani ikuiseen helvettiin. Jos rakkaus merkitsee toisen vapauden ja ihmisarvon kunnioittamista, siihen pitäisi kuulua myös se, että jokainen saa etsiä totuutta ja uskoa omalla tavallaan ilman painostusta tai pelottelua.

Lue lisää

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Anonyymi00023 kirjoitti:

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Lue lisää

Kaikki eivät pidä taivasta tavoiteltavana.

Anonyymi00024 kirjoitti:

Kaikki eivät pidä taivasta tavoiteltavana.

Entä jos joku ei halua "taivaaseen", eikä tyydy vain siihen ajatukseen, että siellä leijaillaan pilvillä ja soitellaan luuttua ikuisuuden.

Anonyymi00024 kirjoitti:

Kaikki eivät pidä taivasta tavoiteltavana.

https://images.cartoonstock.com/lowres/religion-heaven-afterlives-afterlife-paradise-eternity-CS594865_low.jpg

Anonyymi00025 kirjoitti:

Entä jos joku ei halua "taivaaseen", eikä tyydy vain siihen ajatukseen, että siellä leijaillaan pilvillä ja soitellaan luuttua ikuisuuden.

https://images.cartoonstock.com/lowres/death-heaven-afterlife-qr_code-barcode-technology-CS587169_low.jpg

Anonyymi00027 kirjoitti:

https://images.cartoonstock.com/lowres/death-heaven-afterlife-qr_code-barcode-technology-CS587169_low.jpg

Lue lisää

https://images.cartoonstock.com/lowres/religion-heaven-paradise-angel-wings-arrival-roy-nixon-CS675854_low.jpg

Anonyymi00028 kirjoitti:

https://images.cartoonstock.com/lowres/religion-heaven-paradise-angel-wings-arrival-roy-nixon-CS675854_low.jpg

Lue lisää

Meidän Isä

Tämä historiallinen tausta paljastaa esimerkiksi Isä Meidän -rukouksesta mielenkiintoisen symbolisen tason. Rukous alkaa sanoilla "Isä meidän", joilla viitataan aurinkoon (sen isäpersoonaan), ja päättyy sanaan "aamen" ("ah-men"), jolla viitataan kuuhun. Aurinko ja kuu - vastakohtien yhdistyminen - esoteerisen symboliikan yksi keskeisistä teemoista.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Meidän Isä

Tämä historiallinen tausta paljastaa esimerkiksi Isä Meidän -rukouksesta mielenkiintoisen symbolisen tason. Rukous alkaa sanoilla "Isä meidän", joilla viitataan aurinkoon (sen isäpersoonaan), ja päättyy sanaan "aamen" ("ah-men"), jolla viitataan kuuhun. Aurinko ja kuu - vastakohtien yhdistyminen - esoteerisen symboliikan yksi keskeisistä teemoista.

Lue lisää

https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2016/03/astro-teologia-osa-31-aamen.html

Anonyymi00030 kirjoitti:

https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2016/03/astro-teologia-osa-31-aamen.html

Lue lisää

https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2016/03/astro-teologia-osa-31-aamen.html

Termillä aamen on myös toinen taso. Kristillisissä rituaaleissa sana lausutaan muodossa "ah-men", mikä poikkeaa egyptiläisen Amen-jumalan nimen lausumisesta (ˈɑːmən). Muodossa "ah-men" lausuttu aamen viittaakin kuuhun ja muinaiseen egyptiläiseen kuun jumalaan Aah. Kristinuskon kuusymboliikasta enemmän kirjoituksessa Kuu-kultti.

Anonyymi00031 kirjoitti:

https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2016/03/astro-teologia-osa-31-aamen.html

Termillä aamen on myös toinen taso. Kristillisissä rituaaleissa sana lausutaan muodossa "ah-men", mikä poikkeaa egyptiläisen Amen-jumalan nimen lausumisesta (ˈɑːmən). Muodossa "ah-men" lausuttu aamen viittaakin kuuhun ja muinaiseen egyptiläiseen kuun jumalaan Aah. Kristinuskon kuusymboliikasta enemmän kirjoituksessa Kuu-kultti.

Lue lisää

Aamen viittaa Egyptissä vaikuttaneen druidistisen koulukunnan auringonjumala Ameniin (Amen Ra, Ammon, Amun) ja tarkoittaa aurinkoa. Vaikka amenistit olivat olleet Aton-kultin kantaisä faarao Akhenatonin aikakaudella atonistien verivihollisia, se ei estänyt myöhempiä atonisteja käyttämästä tätä aurinkoon viittaavaa termiä omassa teologiassaan. Atonisteille kristinuskon luomisen motiivit oli enemmän poliittisia kuin hengellisiä.

Anonyymi00032 kirjoitti:

Aamen viittaa Egyptissä vaikuttaneen druidistisen koulukunnan auringonjumala Ameniin (Amen Ra, Ammon, Amun) ja tarkoittaa aurinkoa. Vaikka amenistit olivat olleet Aton-kultin kantaisä faarao Akhenatonin aikakaudella atonistien verivihollisia, se ei estänyt myöhempiä atonisteja käyttämästä tätä aurinkoon viittaavaa termiä omassa teologiassaan. Atonisteille kristinuskon luomisen motiivit oli enemmän poliittisia kuin hengellisiä.

Lue lisää

Meidän Isä. Isä aurinko!

En tietääkseni tyrkyttänyt kenellekään mitään ja annan kaikkien olla omanlaisiaan.
Älä loukkaannu minuun,tiedän vaan enemmän.Ole ystävällinen toisille ja muutut.Näet sitten kun kuolet,silloin ymmärrät enemmän.

Timo U

Anonyymi00034 kirjoitti:

En tietääkseni tyrkyttänyt kenellekään mitään ja annan kaikkien olla omanlaisiaan.
Älä loukkaannu minuun,tiedän vaan enemmän.Ole ystävällinen toisille ja muutut.Näet sitten kun kuolet,silloin ymmärrät enemmän.

Timo U

Lue lisää

Ainakin olet kohtelias – se on hyvä asia, vaikka olemme tottuneet erittäin julmiin kristittyihin.

Anonyymi00035 kirjoitti:

Ainakin olet kohtelias – se on hyvä asia, vaikka olemme tottuneet erittäin julmiin kristittyihin.

"Älä loukkaannu minuun,tiedän vaan enemmän"

En ole loukkaantunut; vaikutat hyvältä ihmiseltä.

Anonyymi00036 kirjoitti:

"Älä loukkaannu minuun,tiedän vaan enemmän"

En ole loukkaantunut; vaikutat hyvältä ihmiseltä.

Olen ollut kristitty suuren osan elämästäni, joten tunnen sekä kristinuskon että Raamatun erittäin hyvin.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Olen ollut kristitty suuren osan elämästäni, joten tunnen sekä kristinuskon että Raamatun erittäin hyvin.

"Älä loukkaannu minuun,tiedän vaan enemmän"

En ole loukkaantunut; vaikutat hyvältä ihmiseltä.

Mielestäni tästä ei kuitenkaan kannata puhua suomalaisen kanssa, vaan keskustele asiasta mieluummin vieraskielisten kanssa – sillä he eivät tunne kovin hyvin niitä kristillisyytä, jotka ovat tuttuja lähes kaikille suomalaisille.

Anonyymi00039 kirjoitti:

"Älä loukkaannu minuun,tiedän vaan enemmän"

En ole loukkaantunut; vaikutat hyvältä ihmiseltä.

Mielestäni tästä ei kuitenkaan kannata puhua suomalaisen kanssa, vaan keskustele asiasta mieluummin vieraskielisten kanssa – sillä he eivät tunne kovin hyvin niitä kristillisyytä, jotka ovat tuttuja lähes kaikille suomalaisille.

Lue lisää

"En tietääkseni tyrkyttänyt kenellekään mitään ja annan kaikkien olla omanlaisiaan."

Vaikutat hyvin erilaiselta kuin ne kristityt, joihin olemme tottuneet; olet varmasti hyvä ihminen.
Keskustelupalstoilla olemme tottuneet olemaan tekemisissä vain julmien kristittyjen kanssa, jotka puhuvat rakkaudesta, mutta ovat todellisuudessa äärimmäisen julmia monella muulla tavalla. Omassa seurakunnassani oli kaikenlaisia kristittyjä, mutta en ole koskaan elämäni aikana tavannut sellaista julmuutta kuin keskustelupalstoilla.

Anonyymi00040 kirjoitti:

"En tietääkseni tyrkyttänyt kenellekään mitään ja annan kaikkien olla omanlaisiaan."

Vaikutat hyvin erilaiselta kuin ne kristityt, joihin olemme tottuneet; olet varmasti hyvä ihminen.
Keskustelupalstoilla olemme tottuneet olemaan tekemisissä vain julmien kristittyjen kanssa, jotka puhuvat rakkaudesta, mutta ovat todellisuudessa äärimmäisen julmia monella muulla tavalla. Omassa seurakunnassani oli kaikenlaisia kristittyjä, mutta en ole koskaan elämäni aikana tavannut sellaista julmuutta kuin keskustelupalstoilla.

Lue lisää

"En tietääkseni tyrkyttänyt kenellekään mitään ja annan kaikkien olla omanlaisiaan."

Vaikutat hyvin erilaiselta kuin ne kristityt, joihin olemme tottuneet; olet varmasti hyvä ihminen.

Te kristityt itse (paitsi aloittaja ja jotkut muut)olette aiheuttaneet uskonnon alasajon. Pilkka, tuomitsevuus ja ylimielisyys karkottavat ihmisiä sen sijaan, että houkuttelisivat heitä kristinuskoon. Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne? Syynä eivät ole muut tekijät, vaan te itse ja teidän pilkkaava, tuomitseva käytöksenne.

Anonyymi00041 kirjoitti:

"En tietääkseni tyrkyttänyt kenellekään mitään ja annan kaikkien olla omanlaisiaan."

Vaikutat hyvin erilaiselta kuin ne kristityt, joihin olemme tottuneet; olet varmasti hyvä ihminen.

Te kristityt itse (paitsi aloittaja ja jotkut muut)olette aiheuttaneet uskonnon alasajon. Pilkka, tuomitsevuus ja ylimielisyys karkottavat ihmisiä sen sijaan, että houkuttelisivat heitä kristinuskoon. Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne? Syynä eivät ole muut tekijät, vaan te itse ja teidän pilkkaava, tuomitseva käytöksenne.

Lue lisää

Ongelmana on, että silloin kun kristityt omaksuvat ylimielisyyden ja tuomitsevuuden asenteet, he itse asiassa menettävät yhteyden siihen, mikä kristinuskon perusperiaate on: rakkaus ja yhteys toisiin. Mikäli yhteisön jäsenet eivät elä tätä perusperiaatetta, se ei pelkästään vaikuta muiden uskovien elämään, vaan se myös estää uusia etsimässä olevia henkilöitä löytämästä yhteyttä tai todellista hengellisyyttä.

Anonyymi00042 kirjoitti:

Ongelmana on, että silloin kun kristityt omaksuvat ylimielisyyden ja tuomitsevuuden asenteet, he itse asiassa menettävät yhteyden siihen, mikä kristinuskon perusperiaate on: rakkaus ja yhteys toisiin. Mikäli yhteisön jäsenet eivät elä tätä perusperiaatetta, se ei pelkästään vaikuta muiden uskovien elämään, vaan se myös estää uusia etsimässä olevia henkilöitä löytämästä yhteyttä tai todellista hengellisyyttä.

Lue lisää

Kristinuskon maine on usein uhattuna juuri kristittyjen itsensä toimesta. Uskonto, joka pitäisi olla väline ihmisyyden parantamiseen, on monesti tullut välineeksi jakaa ja eristää. Kun ihmiset, jotka tunnustavat uskon, kohtelevat toisia halveksivasti tai syyllistävästi, se ei voi muuta kuin vahvistaa käsitystä siitä, että kristinusko on "ylpeiden" ja "itseriittoisten" uskonto. Tämä on erityisesti se osa kristinuskoa, joka tekee sen vaikeaksi hyväksyä muiden kuin kristittyjen keskuudessa.

Anonyymi00043 kirjoitti:

Kristinuskon maine on usein uhattuna juuri kristittyjen itsensä toimesta. Uskonto, joka pitäisi olla väline ihmisyyden parantamiseen, on monesti tullut välineeksi jakaa ja eristää. Kun ihmiset, jotka tunnustavat uskon, kohtelevat toisia halveksivasti tai syyllistävästi, se ei voi muuta kuin vahvistaa käsitystä siitä, että kristinusko on "ylpeiden" ja "itseriittoisten" uskonto. Tämä on erityisesti se osa kristinuskoa, joka tekee sen vaikeaksi hyväksyä muiden kuin kristittyjen keskuudessa.

Lue lisää

Se, että kristityt aloittavat uusia keskusteluketjuja, joissa he pilkkaavat vääräuskoisia, on monella tapaa merkki suuresta ristiriidasta uskonnon ja sen seuraajien sisällä. Tämä ilmiö, jossa uskovaiset pyrkivät puolustamaan omaa uskoaan tuomitsemalla toisten uskomuksia tai jopa vähättelemällä niitä, herättää tärkeitä kysymyksiä uskonnon todellisesta luonteesta ja siitä, miten usko ilmentyy käytännössä.

Anonyymi00044 kirjoitti:

Se, että kristityt aloittavat uusia keskusteluketjuja, joissa he pilkkaavat vääräuskoisia, on monella tapaa merkki suuresta ristiriidasta uskonnon ja sen seuraajien sisällä. Tämä ilmiö, jossa uskovaiset pyrkivät puolustamaan omaa uskoaan tuomitsemalla toisten uskomuksia tai jopa vähättelemällä niitä, herättää tärkeitä kysymyksiä uskonnon todellisesta luonteesta ja siitä, miten usko ilmentyy käytännössä.

Lue lisää

Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne?
Kukaan ei ole koskaan onnistunut häpäisemään kristinuskon mainetta yhtä paljon kuin kristityt itse.

Anonyymi00045 kirjoitti:

Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne?
Kukaan ei ole koskaan onnistunut häpäisemään kristinuskon mainetta yhtä paljon kuin kristityt itse.

Lue lisää

On eräänlainen paradoksi, että juuri ne, joiden pitäisi levittää armollisuutta ja myötätuntoa, ovat useimmiten niitä, jotka sytyttävät tuon myrskyn. Kristityt, jotka luulevat puolustavansa pyhää perintöään, ovatkin rakentaneet muurin – paksun, kylmän ja naarmuilevan – kaikkien niiden ympärille, jotka eivät ajattele samalla tavalla. Pilkka, tuomitsevuus, ylimielisyys – nämä eivät ole vain yksittäisiä virheitä, vaan systemaattinen prosessi, jossa jokainen vähättely ja jokaikinen ivallinen katse toimii palikkana, jolla uskonto itse kaivaa itselleen kuoppaa.

Anonyymi00046 kirjoitti:

On eräänlainen paradoksi, että juuri ne, joiden pitäisi levittää armollisuutta ja myötätuntoa, ovat useimmiten niitä, jotka sytyttävät tuon myrskyn. Kristityt, jotka luulevat puolustavansa pyhää perintöään, ovatkin rakentaneet muurin – paksun, kylmän ja naarmuilevan – kaikkien niiden ympärille, jotka eivät ajattele samalla tavalla. Pilkka, tuomitsevuus, ylimielisyys – nämä eivät ole vain yksittäisiä virheitä, vaan systemaattinen prosessi, jossa jokainen vähättely ja jokaikinen ivallinen katse toimii palikkana, jolla uskonto itse kaivaa itselleen kuoppaa.

Lue lisää

Ei ole yllättävää, että kirkon ovet tyhjenevät – ei siksi, että maailma olisi menettänyt kiinnostuksensa jumalaan, vaan siksi, että sen, mikä pitäisi olla pelastava yhteys, on naamioitu ylemmyydentunnoksi. Pilkka ja halveksunta tekevät kristinuskosta performanssin, jossa todellisuuden ja teologian välinen kuilu on niin syvä, että kukaan, joka etsii lohtua tai merkitystä, ei voi astua sisään vahingoittumatta.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Ei ole yllättävää, että kirkon ovet tyhjenevät – ei siksi, että maailma olisi menettänyt kiinnostuksensa jumalaan, vaan siksi, että sen, mikä pitäisi olla pelastava yhteys, on naamioitu ylemmyydentunnoksi. Pilkka ja halveksunta tekevät kristinuskosta performanssin, jossa todellisuuden ja teologian välinen kuilu on niin syvä, että kukaan, joka etsii lohtua tai merkitystä, ei voi astua sisään vahingoittumatta.

Lue lisää

On ironista, jopa tragedianomaisesti paradoksaalista, että kristinuskonnon nimissä itsensä ylentävät toimijat harvoin tunnistavat sitä ontologista kuilua, jonka he luovat oman käytöksensä kautta. Kristityt, jotka vaativat toisten kunnioittavan pyhää perintöä ja Raamatun totuuksia, unohtavat usein, että itse toimivat performatiivisen ylemmyyden koreografiassa: heidän pilkkaavat huomautuksensa, torjuvat kommenttinsa ja tuomitsevat sävynsä ovat teologisesti ja inhimillisesti eräänlainen itseään toteuttava ennustus – uskonto, joka oli tarkoitettu yhdistämään, eristää; mikä oli tarkoitettu armahtamaan, repii.

Anonyymi00048 kirjoitti:

On ironista, jopa tragedianomaisesti paradoksaalista, että kristinuskonnon nimissä itsensä ylentävät toimijat harvoin tunnistavat sitä ontologista kuilua, jonka he luovat oman käytöksensä kautta. Kristityt, jotka vaativat toisten kunnioittavan pyhää perintöä ja Raamatun totuuksia, unohtavat usein, että itse toimivat performatiivisen ylemmyyden koreografiassa: heidän pilkkaavat huomautuksensa, torjuvat kommenttinsa ja tuomitsevat sävynsä ovat teologisesti ja inhimillisesti eräänlainen itseään toteuttava ennustus – uskonto, joka oli tarkoitettu yhdistämään, eristää; mikä oli tarkoitettu armahtamaan, repii.

Lue lisää

Jeesus ei koskaan harjoittanut tällaisia operatiivisia mekanismeja. Hän kohtasi ihmiset heidän haurastuneimmissa tiloissaan, kuuli heidän epävarmuutensa, kääri ne armollisuuden verhoon. Sen sijaan nykyinen käytäntö, jossa kristillinen identiteetti rakentuu pilkan ja vähättelyn kautta, on eräänlainen paradoksaalinen performanssi: mitä enemmän seuraajat yrittävät puolustaa uskontoaan, sitä vähemmän heidän toimintansa muistuttaa sen alkuperäistä pedagogista ja eettistä perustaa.

Anonyymi00049 kirjoitti:

Jeesus ei koskaan harjoittanut tällaisia operatiivisia mekanismeja. Hän kohtasi ihmiset heidän haurastuneimmissa tiloissaan, kuuli heidän epävarmuutensa, kääri ne armollisuuden verhoon. Sen sijaan nykyinen käytäntö, jossa kristillinen identiteetti rakentuu pilkan ja vähättelyn kautta, on eräänlainen paradoksaalinen performanssi: mitä enemmän seuraajat yrittävät puolustaa uskontoaan, sitä vähemmän heidän toimintansa muistuttaa sen alkuperäistä pedagogista ja eettistä perustaa.

Lue lisää

Jeesus ei koskaan harjoittanut tällaisia operatiivisia mekanismeja.

Kristityn käyttäytyminen ei ole vain yksittäisen uskovan vääristymä, vaan strukturaalinen ongelma, jossa uskonnon sisäinen diskurssi itsestään tuhoaa uskonnon julkisen arvon. Ironia on katkeran täydellinen: mitä enemmän seuraajat yrittävät suojella ja puolustaa pyhää perintöä, sitä enemmän he paljastavat sen epäonnistuneen eettisen ytimen. Heidän elämänsä, keskustelunsa ja käytöksensä muodostavat lopulta reflektoimattoman karikatyyrin uskosta, jonka pitäisi olla esimerkki inhimillisestä yhdistymisestä, mutta joka on muuttunut performatiiviseksi välineeksi tuomitsemiseen ja erottautumiseen.

Anonyymi00050 kirjoitti:

Jeesus ei koskaan harjoittanut tällaisia operatiivisia mekanismeja.

Kristityn käyttäytyminen ei ole vain yksittäisen uskovan vääristymä, vaan strukturaalinen ongelma, jossa uskonnon sisäinen diskurssi itsestään tuhoaa uskonnon julkisen arvon. Ironia on katkeran täydellinen: mitä enemmän seuraajat yrittävät suojella ja puolustaa pyhää perintöä, sitä enemmän he paljastavat sen epäonnistuneen eettisen ytimen. Heidän elämänsä, keskustelunsa ja käytöksensä muodostavat lopulta reflektoimattoman karikatyyrin uskosta, jonka pitäisi olla esimerkki inhimillisestä yhdistymisestä, mutta joka on muuttunut performatiiviseksi välineeksi tuomitsemiseen ja erottautumiseen.

Lue lisää

On eräänlainen historiallinen absurdi, että juuri ne, joiden tehtävä olisi levittää ymmärrystä ja myötätuntoa, ovat omilla eleillään rakentaneet muurin, joka erottaa heidät muusta ihmiskunnasta. Kristityt, jotka saarnaavat rakkaudesta ja armon voittamattomasta voimasta, eivät useinkaan huomaa, että heidän pilkkaava ja tuomitseva käytöksensä on itse asiassa suorastaan pedagoginen paradoksi: he opettavat välinpitämättömyyttä rakkauden ja myötätunnon nimissä.

Anonyymi00051 kirjoitti:

On eräänlainen historiallinen absurdi, että juuri ne, joiden tehtävä olisi levittää ymmärrystä ja myötätuntoa, ovat omilla eleillään rakentaneet muurin, joka erottaa heidät muusta ihmiskunnasta. Kristityt, jotka saarnaavat rakkaudesta ja armon voittamattomasta voimasta, eivät useinkaan huomaa, että heidän pilkkaava ja tuomitseva käytöksensä on itse asiassa suorastaan pedagoginen paradoksi: he opettavat välinpitämättömyyttä rakkauden ja myötätunnon nimissä.

Lue lisää

Jeesus ei rakentanut hierarkioita, joiden avulla korostetaan omaa moraalista ylemmyyttä. Mutta nykypäivänä kristillisen yhteisön seuraajat näyttävät toimivan täsmälleen päinvastoin: jokainen pilkallinen kommentti, jokainen tuomitseva sävy toimii kuin sementti muuriin, joka erottaa heidät maailmasta, jonka pitäisi olla heidän yhteyden ja rakkauden kohteensa.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Jeesus ei rakentanut hierarkioita, joiden avulla korostetaan omaa moraalista ylemmyyttä. Mutta nykypäivänä kristillisen yhteisön seuraajat näyttävät toimivan täsmälleen päinvastoin: jokainen pilkallinen kommentti, jokainen tuomitseva sävy toimii kuin sementti muuriin, joka erottaa heidät maailmasta, jonka pitäisi olla heidän yhteyden ja rakkauden kohteensa.

Lue lisää

Te tuhoatte kristillisen instituution sisältäpäin. Ei ulkoisten vihollisten, ei muuttuvan maailman, vaan omien käsien, sanojen ja eleiden kautta. Pilkka, ylimielisyys, tuomitsevuus – nämä eivät ole vain yksittäisiä heikkouksia, vaan systemaattisia mekanismeja, jotka syövät uskonnon sosiaalisen ja eettisen ytimen. Teidän käyttämänne diskurssi, joka väittää puolustavansa pyhää perintöä, on itse asiassa sen suurin sabotoija.

Anonyymi00053 kirjoitti:

Te tuhoatte kristillisen instituution sisältäpäin. Ei ulkoisten vihollisten, ei muuttuvan maailman, vaan omien käsien, sanojen ja eleiden kautta. Pilkka, ylimielisyys, tuomitsevuus – nämä eivät ole vain yksittäisiä heikkouksia, vaan systemaattisia mekanismeja, jotka syövät uskonnon sosiaalisen ja eettisen ytimen. Teidän käyttämänne diskurssi, joka väittää puolustavansa pyhää perintöä, on itse asiassa sen suurin sabotoija.

Lue lisää

Fundamentalistinen väkivalta ja totalitarismi, jossa jumalallisen auktoriteetin retoriikka muuttuu aseeksi muita vastaan.

Anonyymi00054 kirjoitti:

Fundamentalistinen väkivalta ja totalitarismi, jossa jumalallisen auktoriteetin retoriikka muuttuu aseeksi muita vastaan.

Jeesus ei rakentanut hierarkioita, joiden avulla korostetaan omaa moraalista ylemmyyttä.

MIKSI TE KRISTITYT OLETTE SELLAISIA? EHKÄ TE VAIN TEESKENTELETTE OLEVANNE KRISTITTYJÄ, KOSKA ETTE NOUDATA OMAA ESIMERKKIJÄNNE, JEESUSTA, VAIKKA VÄITÄTTEKIN OLEVANNE KRISTITTYJÄ

Anonyymi00055 kirjoitti:

Jeesus ei rakentanut hierarkioita, joiden avulla korostetaan omaa moraalista ylemmyyttä.

MIKSI TE KRISTITYT OLETTE SELLAISIA? EHKÄ TE VAIN TEESKENTELETTE OLEVANNE KRISTITTYJÄ, KOSKA ETTE NOUDATA OMAA ESIMERKKIJÄNNE, JEESUSTA, VAIKKA VÄITÄTTEKIN OLEVANNE KRISTITTYJÄ

Lue lisää

Yksikään uskonnollinen perinne ei voi perustellusti väittää omistavansa yksinoikeuden kaikkeen henkiseen totuuteen.

Anonyymi00055 kirjoitti:

Jeesus ei rakentanut hierarkioita, joiden avulla korostetaan omaa moraalista ylemmyyttä.

MIKSI TE KRISTITYT OLETTE SELLAISIA? EHKÄ TE VAIN TEESKENTELETTE OLEVANNE KRISTITTYJÄ, KOSKA ETTE NOUDATA OMAA ESIMERKKIJÄNNE, JEESUSTA, VAIKKA VÄITÄTTEKIN OLEVANNE KRISTITTYJÄ

Lue lisää

"Älä loukkaannu minuun,tiedän vaan enemmän"

En ole loukkaantunut; vaikutat hyvältä ihmiseltä.

Mielestäni tästä ei kuitenkaan kannata puhua suomalaisen kanssa, vaan keskustele asiasta mieluummin vieraskielisten kanssa – sillä he eivät tunne kovin hyvin niitä kristillisyytä, jotka ovat tuttuja lähes kaikille suomalaisille.



"En tietääkseni tyrkyttänyt kenellekään mitään ja annan kaikkien olla omanlaisiaan."

Vaikutat hyvin erilaiselta kuin ne kristityt, joihin olemme tottuneet; olet varmasti hyvä ihminen.
Keskustelupalstoilla olemme tottuneet olemaan tekemisissä vain julmien kristittyjen kanssa, jotka puhuvat rakkaudesta, mutta ovat todellisuudessa äärimmäisen julmia monella muulla tavalla. Omassa seurakunnassani oli kaikenlaisia kristittyjä, mutta en ole koskaan elämäni aikana tavannut sellaista julmuutta kuin keskustelupalstoilla.



Vaikutat hyvin erilaiselta kuin ne kristityt, joihin olemme tottuneet; olet varmasti hyvä ihminen.

Te kristityt itse (paitsi aloittaja ja jotkut muut)olette aiheuttaneet uskonnon alasajon. Pilkka, tuomitsevuus ja ylimielisyys karkottavat ihmisiä sen sijaan, että houkuttelisivat heitä kristinuskoon. Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne? Syynä eivät ole muut tekijät, vaan te itse ja teidän pilkkaava, tuomitseva käytöksenne.

Anonyymi00057 kirjoitti:

"Älä loukkaannu minuun,tiedän vaan enemmän"

En ole loukkaantunut; vaikutat hyvältä ihmiseltä.

Mielestäni tästä ei kuitenkaan kannata puhua suomalaisen kanssa, vaan keskustele asiasta mieluummin vieraskielisten kanssa – sillä he eivät tunne kovin hyvin niitä kristillisyytä, jotka ovat tuttuja lähes kaikille suomalaisille.



"En tietääkseni tyrkyttänyt kenellekään mitään ja annan kaikkien olla omanlaisiaan."

Vaikutat hyvin erilaiselta kuin ne kristityt, joihin olemme tottuneet; olet varmasti hyvä ihminen.
Keskustelupalstoilla olemme tottuneet olemaan tekemisissä vain julmien kristittyjen kanssa, jotka puhuvat rakkaudesta, mutta ovat todellisuudessa äärimmäisen julmia monella muulla tavalla. Omassa seurakunnassani oli kaikenlaisia kristittyjä, mutta en ole koskaan elämäni aikana tavannut sellaista julmuutta kuin keskustelupalstoilla.



Vaikutat hyvin erilaiselta kuin ne kristityt, joihin olemme tottuneet; olet varmasti hyvä ihminen.

Te kristityt itse (paitsi aloittaja ja jotkut muut)olette aiheuttaneet uskonnon alasajon. Pilkka, tuomitsevuus ja ylimielisyys karkottavat ihmisiä sen sijaan, että houkuttelisivat heitä kristinuskoon. Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne? Syynä eivät ole muut tekijät, vaan te itse ja teidän pilkkaava, tuomitseva käytöksenne.

Lue lisää

"Älä loukkaannu minuun,tiedän vaan enemmän"

En ole loukkaantunut; vaikutat hyvältä ihmiseltä.

Mielestäni tästä ei kuitenkaan kannata puhua suomalaisen kanssa, vaan keskustele asiasta mieluummin vieraskielisten kanssa – sillä he eivät tunne kovin hyvin niitä kristillisyytä, jotka ovat tuttuja lähes kaikille suomalaisille.

Keskustelupalstoilla olemme tottuneet erittäin julmiin kristittyihin, jotka edustavat kaikkea sitä, mitä Jeesus ei ollut.

He puhuvat rakkaudesta, mutta pilkkaavat ja halveksivat niitä, jotka ajattelevat toisin.

Keskustelupalstoilla olemme tottuneet erittäin julmiin kristittyihin, jotka edustavat kaikkea sitä, mitä Jeesus ei ollut.

Anonyymi00060 kirjoitti:

Keskustelupalstoilla olemme tottuneet erittäin julmiin kristittyihin, jotka edustavat kaikkea sitä, mitä Jeesus ei ollut.

Keskustelupalstoilla olemme tottuneet erittäin julmiin kristittyihin, jotka edustavat kaikkea sitä, mitä Jeesus ei ollut.

On olemassa huomattava joukko teologisesti ja yhteiskunnallisesti edistyksellisiä kristittyjä, jotka ansaitsevat kunnioitusta ja joista on syytä olla kiitollinen; sen sijaan kaikkein ongelmallisimmat kannanotot ovat keskittyneet hindulaisiin verkkokeskustelualustoihin.

Joku, joka pitää itseään kristittynä, kirjoitti:

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


On analyyttisesti perusteltua todeta, että kyseinen retoriikka edustaa äärimmäistä ja patologisoitunutta vihapuhetta. Ilmaisut, joissa kokonaiset aatejärjestelmät määritellään “kaiken pahuuden ruumiillistumiksi” ja joissa oma elämäprojekti alistetaan niiden hävittämiselle, ylittävät selvästi normaalin kriittisen diskurssin rajat. Tällainen intensiteetti ja totalisoiva vihamielisyys eivät ole tyypillisiä psykologisesti tai sosiaalisesti tasapainoiselle keskustelijalle.


"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ilmaisuja, joissa yksilö julistaa omistavansa koko loppuelämänsä tietyn aatesuunnan tuhoamiselle ja määrittelee kyseiset opit “kaiken pahuuden ruumiillistumiksi”, voidaan pitää vakavasti poikkeavina normaalista rationaalis-kriittisestä diskurssista.

Tällainen totalisoiva, demonisoiva ja elämänprojektiksi eskaloitu vihamielisyys viittaa syvään ideologiseen pakkomielteeseen ja huomattavaan affektiiviseen dysregulaatioon.

Kyse ei ole enää uskonnollisesta kritiikistä tai maailmankatsomuksellisesta erimielisyydestä, vaan ajattelutavasta, jossa vastapuoli lakkaa olemasta keskustelukumppani ja redusoituu moraaliseksi absoluuttiseksi pahaksi.


Tämänkaltaista retoriikkaa ei esiinny sosiaalisesti tai psykologisesti normaalissa argumentaatiossa, vaan se on tunnusomaista äärimmäiselle, dogmaattiselle ja potentiaalisesti harhaiselle ajattelulle.


"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."



Totalisoiva ja demonisoiva kieli

Lausunnossa esiintyvä totalisoiva ilmaisu — kuten "kaiken pahuuden ruumillistumat" — on esimerkki mustavalkoisesta ajattelusta, joka jakaa maailman selkeästi "hyviin" ja "pahoihin". Tämäntyyppinen ajattelu on äärimmäisen yksinkertaistavaa ja jättää vähän tilaa monimutkaiselle tai välimuotoiselle ymmärrykselle. Totuus ei ole tällöin monivivahteinen tai kontekstisidonnainen, vaan se on ideologisesti kapeasti määritelty ja jyrkästi vastakkainasettuva.

Tässä puhutaan moraalisesta mustavalkoistamisesta, jossa vastapuoli ei enää ole yksinkertaisesti eri mieltä olevia, vaan heidät esitetään "pahaksi", "syylliseksi" tai jopa demoniseksi. Tämä tyyli muistuttaa ääriajattelijoiden kielellisiä piirteitä, joissa väkivalta tai vihamielisyys nähdään oikeutettuina, koska "paha" on hävitettävä.



Elämänprojektiksi muuttuva vihamielisyys

Se, että henkilö sanoo omistavansa koko loppuelämänsä tämän "idän oppien" kumoamiseen, viittaa syvään ideologiseen pakkomielteeseen. Tämä on merkki siitä, että yksilö on sitoutunut maailmankatsomukseensa tavalla, joka sulkee pois kaikki muut näkökulmat ja keskustelut. Vihapuhe ei enää ole vain tilapäinen tai hetkellinen tunne, vaan se on muuttunut keskeiseksi osaksi identiteettiä ja elämäntehtävää.

Tällainen elämänprojektiksi muodostuva vihamielisyys heijastaa psykologista tilaa, jossa ideologinen vihollinen ei ole enää keskustelukumppani tai arvostettu vastustaja, vaan se on demonisoitu ja esitetty maailmankatsomuksellisesti hyväksyttävänä tavoitteena. Tämä voi johtaa yksilön henkiseen eristäytymiseen ja kyvyttömyyteen nähdä ihmiset omien uskomustensa ulkopuolelta inhimillisessä valossa.

Anonyymi00061 kirjoitti:

Keskustelupalstoilla olemme tottuneet erittäin julmiin kristittyihin, jotka edustavat kaikkea sitä, mitä Jeesus ei ollut.

On olemassa huomattava joukko teologisesti ja yhteiskunnallisesti edistyksellisiä kristittyjä, jotka ansaitsevat kunnioitusta ja joista on syytä olla kiitollinen; sen sijaan kaikkein ongelmallisimmat kannanotot ovat keskittyneet hindulaisiin verkkokeskustelualustoihin.

Joku, joka pitää itseään kristittynä, kirjoitti:

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


On analyyttisesti perusteltua todeta, että kyseinen retoriikka edustaa äärimmäistä ja patologisoitunutta vihapuhetta. Ilmaisut, joissa kokonaiset aatejärjestelmät määritellään “kaiken pahuuden ruumiillistumiksi” ja joissa oma elämäprojekti alistetaan niiden hävittämiselle, ylittävät selvästi normaalin kriittisen diskurssin rajat. Tällainen intensiteetti ja totalisoiva vihamielisyys eivät ole tyypillisiä psykologisesti tai sosiaalisesti tasapainoiselle keskustelijalle.


"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ilmaisuja, joissa yksilö julistaa omistavansa koko loppuelämänsä tietyn aatesuunnan tuhoamiselle ja määrittelee kyseiset opit “kaiken pahuuden ruumiillistumiksi”, voidaan pitää vakavasti poikkeavina normaalista rationaalis-kriittisestä diskurssista.

Tällainen totalisoiva, demonisoiva ja elämänprojektiksi eskaloitu vihamielisyys viittaa syvään ideologiseen pakkomielteeseen ja huomattavaan affektiiviseen dysregulaatioon.

Kyse ei ole enää uskonnollisesta kritiikistä tai maailmankatsomuksellisesta erimielisyydestä, vaan ajattelutavasta, jossa vastapuoli lakkaa olemasta keskustelukumppani ja redusoituu moraaliseksi absoluuttiseksi pahaksi.


Tämänkaltaista retoriikkaa ei esiinny sosiaalisesti tai psykologisesti normaalissa argumentaatiossa, vaan se on tunnusomaista äärimmäiselle, dogmaattiselle ja potentiaalisesti harhaiselle ajattelulle.


"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."



Totalisoiva ja demonisoiva kieli

Lausunnossa esiintyvä totalisoiva ilmaisu — kuten "kaiken pahuuden ruumillistumat" — on esimerkki mustavalkoisesta ajattelusta, joka jakaa maailman selkeästi "hyviin" ja "pahoihin". Tämäntyyppinen ajattelu on äärimmäisen yksinkertaistavaa ja jättää vähän tilaa monimutkaiselle tai välimuotoiselle ymmärrykselle. Totuus ei ole tällöin monivivahteinen tai kontekstisidonnainen, vaan se on ideologisesti kapeasti määritelty ja jyrkästi vastakkainasettuva.

Tässä puhutaan moraalisesta mustavalkoistamisesta, jossa vastapuoli ei enää ole yksinkertaisesti eri mieltä olevia, vaan heidät esitetään "pahaksi", "syylliseksi" tai jopa demoniseksi. Tämä tyyli muistuttaa ääriajattelijoiden kielellisiä piirteitä, joissa väkivalta tai vihamielisyys nähdään oikeutettuina, koska "paha" on hävitettävä.



Elämänprojektiksi muuttuva vihamielisyys

Se, että henkilö sanoo omistavansa koko loppuelämänsä tämän "idän oppien" kumoamiseen, viittaa syvään ideologiseen pakkomielteeseen. Tämä on merkki siitä, että yksilö on sitoutunut maailmankatsomukseensa tavalla, joka sulkee pois kaikki muut näkökulmat ja keskustelut. Vihapuhe ei enää ole vain tilapäinen tai hetkellinen tunne, vaan se on muuttunut keskeiseksi osaksi identiteettiä ja elämäntehtävää.

Tällainen elämänprojektiksi muodostuva vihamielisyys heijastaa psykologista tilaa, jossa ideologinen vihollinen ei ole enää keskustelukumppani tai arvostettu vastustaja, vaan se on demonisoitu ja esitetty maailmankatsomuksellisesti hyväksyttävänä tavoitteena. Tämä voi johtaa yksilön henkiseen eristäytymiseen ja kyvyttömyyteen nähdä ihmiset omien uskomustensa ulkopuolelta inhimillisessä valossa.

Lue lisää

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Affektiivinen dysregulaatio

Affektiivinen dysregulaatio viittaa siihen, että henkilön tunteet eivät ole enää tasapainossa tai järkiperäisesti hallittavissa. Tällainen vahva ja tunteisiin menevä vihamielisyys voi kertoa myös psykologisista haasteista, kuten vihasta, pelosta tai jopa traumasta, joka ohjaa henkilön ajattelua ja toimintaa. Ajattelu ei ole enää rationaalista ja analyyttista, vaan se on ylireagointia ja tunnepohjaista.

Keskustelu uskonnollisista tai filosofisista eroista on tärkeää ja voi olla vilkasta ja syvällistä, mutta kun siihen liittyy voimakkaita, epärationaalisia tunteita, se estää vilkkaan ja monipuolisen keskustelun. Tämä voi vahvistaa jyrkkiä jakolinjoja ja jopa eskaloida väkivaltaista käytöstä tai kiihkoa.



Harhainen ajattelu ja äärimmäinen dogmaattisuus

Lausunnossa esiintyy myös viittauksia dogmaattisuuteen. Tällöin keskustelusta poistuu kaikki avoimuus uusille ideoille tai muutoksille. Kyse ei ole enää elävästä, kehittyvästä keskustelusta, vaan ideologiasta, joka on jähmettynyt ja sulkee itsensä pois kaikilta muilta näkökulmilta. Tämä on tunnusomaista ääriajattelijoille, joiden uskomukset ja arvot eivät ole neuvoteltavissa eivätkä muutettavissa.


Sosiaalinen ja kulttuurinen konteksti

Vihapuhe, joka tähtää tietyn uskontokunnan tai maailmankatsomuksen totaaliseen tuhoamiseen, on erityisen vaarallista, koska se voi ruokkia yhteiskunnallista polarisaatiota ja estää rakentavaa keskustelua eri uskonnollisten ja kulttuuristen ryhmien välillä. Tällainen puhe voi edistää syrjintää, väkivaltaa ja yhteisön jäsenten välistä vihamielisyyttä. Se voi myös johtaa eristymiseen ja epäluuloon, kun ihmiset eivät enää kykene suhtautumaan toisiinsa inhimillisellä, empaattisella tavalla.



Tämänkaltaista vihapuhetta voidaan tarkastella vakavana psyykkisenä, suorastaan mielisairaana poikkeamana rationaalisesta ja kriittisestä ajattelusta. Se ei enää edusta terveellistä, erimielistä keskustelua, vaan sen sijaan se on merkki syvästä ideologisesta pakkomielteestä, joka uhkaa ihmisten välistä yhteisymmärrystä ja yhteiskunnan koheesiota. Se on myös merkki mahdollisesta affektiivisesta dysregulaatiosta, jossa tunteet hallitsevat ajattelua ja estävät objektiivista pohdintaa.

Tällaisen ajattelun käsitteleminen vaatii erityistä huomiota niin psykologisella kuin sosiaalisella tasolla, jotta voidaan estää sen leviäminen ja vahingolliset seuraukset yhteisöille ja yksilöille.

Anonyymi00062 kirjoitti:

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Affektiivinen dysregulaatio

Affektiivinen dysregulaatio viittaa siihen, että henkilön tunteet eivät ole enää tasapainossa tai järkiperäisesti hallittavissa. Tällainen vahva ja tunteisiin menevä vihamielisyys voi kertoa myös psykologisista haasteista, kuten vihasta, pelosta tai jopa traumasta, joka ohjaa henkilön ajattelua ja toimintaa. Ajattelu ei ole enää rationaalista ja analyyttista, vaan se on ylireagointia ja tunnepohjaista.

Keskustelu uskonnollisista tai filosofisista eroista on tärkeää ja voi olla vilkasta ja syvällistä, mutta kun siihen liittyy voimakkaita, epärationaalisia tunteita, se estää vilkkaan ja monipuolisen keskustelun. Tämä voi vahvistaa jyrkkiä jakolinjoja ja jopa eskaloida väkivaltaista käytöstä tai kiihkoa.



Harhainen ajattelu ja äärimmäinen dogmaattisuus

Lausunnossa esiintyy myös viittauksia dogmaattisuuteen. Tällöin keskustelusta poistuu kaikki avoimuus uusille ideoille tai muutoksille. Kyse ei ole enää elävästä, kehittyvästä keskustelusta, vaan ideologiasta, joka on jähmettynyt ja sulkee itsensä pois kaikilta muilta näkökulmilta. Tämä on tunnusomaista ääriajattelijoille, joiden uskomukset ja arvot eivät ole neuvoteltavissa eivätkä muutettavissa.


Sosiaalinen ja kulttuurinen konteksti

Vihapuhe, joka tähtää tietyn uskontokunnan tai maailmankatsomuksen totaaliseen tuhoamiseen, on erityisen vaarallista, koska se voi ruokkia yhteiskunnallista polarisaatiota ja estää rakentavaa keskustelua eri uskonnollisten ja kulttuuristen ryhmien välillä. Tällainen puhe voi edistää syrjintää, väkivaltaa ja yhteisön jäsenten välistä vihamielisyyttä. Se voi myös johtaa eristymiseen ja epäluuloon, kun ihmiset eivät enää kykene suhtautumaan toisiinsa inhimillisellä, empaattisella tavalla.



Tämänkaltaista vihapuhetta voidaan tarkastella vakavana psyykkisenä, suorastaan mielisairaana poikkeamana rationaalisesta ja kriittisestä ajattelusta. Se ei enää edusta terveellistä, erimielistä keskustelua, vaan sen sijaan se on merkki syvästä ideologisesta pakkomielteestä, joka uhkaa ihmisten välistä yhteisymmärrystä ja yhteiskunnan koheesiota. Se on myös merkki mahdollisesta affektiivisesta dysregulaatiosta, jossa tunteet hallitsevat ajattelua ja estävät objektiivista pohdintaa.

Tällaisen ajattelun käsitteleminen vaatii erityistä huomiota niin psykologisella kuin sosiaalisella tasolla, jotta voidaan estää sen leviäminen ja vahingolliset seuraukset yhteisöille ja yksilöille.

Lue lisää

Joku, joka pitää itseään kristittynä, kirjoitti:

"Ei kiinnosta idän sikasontaoppi."


Tämä jatkoilmaisu "Ei kiinnosta idän sikasontaoppi" vahvistaa entisestään aiempaa totalisoivaa ja demonisoivaa retoriikkaa. Se lisää uuden ulottuvuuden vihapuheeseen, jossa koko toisen uskonnon tai filosofian arvomaailma esitetään ei vain vääränä, vaan jopa halveksittavana ja epäkunnioitettavana. Tämäntyyppinen kieli on voimakas ilmaus vihasta ja aliarvioinnista, ja se edustaa ajattelua, jossa vastapuoli ei ole enää keskustelukumppani, vaan "vihollinen", joka on käännettävä täysin vääräksi ja jopa ”saastaiseksi” tai moraalisesti alhaiseksi.

Anonyymi00063 kirjoitti:

Joku, joka pitää itseään kristittynä, kirjoitti:

"Ei kiinnosta idän sikasontaoppi."


Tämä jatkoilmaisu "Ei kiinnosta idän sikasontaoppi" vahvistaa entisestään aiempaa totalisoivaa ja demonisoivaa retoriikkaa. Se lisää uuden ulottuvuuden vihapuheeseen, jossa koko toisen uskonnon tai filosofian arvomaailma esitetään ei vain vääränä, vaan jopa halveksittavana ja epäkunnioitettavana. Tämäntyyppinen kieli on voimakas ilmaus vihasta ja aliarvioinnista, ja se edustaa ajattelua, jossa vastapuoli ei ole enää keskustelukumppani, vaan "vihollinen", joka on käännettävä täysin vääräksi ja jopa ”saastaiseksi” tai moraalisesti alhaiseksi.

Lue lisää

"Ei kiinnosta idän sikasontaoppi."



Halveksinta ja dehumanisointi

Ilmaus "sikasontaoppi" on erityisen aliarvioiva ja vähättelevä. Sana "sikasonna" viittaa äärimmäiseen likaisuuteen ja epäarvostettavuuteen, ja tässä sitä käytetään leimaamaan kokonainen uskonnollinen tai filosofinen järjestelmä. Tällainen kielenkäyttö on suora keino demonisoida toista osapuolta ja irrottaa heidät inhimillisyydestä. On tärkeää huomata, että tämä ei ole enää vain ideologista kritiikkiä, vaan se on suoranaista alistamista ja dehumanisointia.

Dehumanisointi on prosessi, jossa ihmiset, ryhmät tai kulttuurit käsitetään ei-inhimillisiksi tai vähemmän arvoisiksi. Se johtaa helposti syrjintään, väkivaltaan ja muihin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Tässä lausunnossa "idän opit" esitetään eläimellisinä ja alhaisinakin, mikä voi ruokkia ksenofobiaa ja rotuvihaa.



Rationaalisuuden ja objektiivisuuden puute

Tässä lausunnossa ei ole enää olemassa edes halua ymmärtää toista uskonnollista järjestelmää tai maailmankatsomusta. Sen sijaan keskustelu on suljettu ja mustavalkoinen. Tässä voi nähdä vahvan irrationaalisuuden ja äärimmäisen tunteellisuuden elementin, jossa vastapuolen ajatukset ja uskomukset torjutaan kokonaan. Tämä ei ole enää ajatuksellista erimielisyyttä tai rationaalista keskustelua, vaan tunnepohjaista jyrkkää väheksyntää. Tämäntyyppinen ajattelu ei pysty käsittelemään monimutkaisuutta tai näkökulman laajuutta — kaikki mikä on eri mieltä omien uskomusten kanssa, on automaattisesti väärää, epäinhimillistä ja "likasta".



"Ei kiinnosta idän sikasontaoppi."


Kognitiivinen sulkeutuneisuus ja dogmaattisuus

Kun henkilö väittää, ettei ole "kiinnostunut" jostain toisesta uskonnosta tai maailmankatsomuksesta, se voi kertoa ajattelutavan sulkeutuneisuudesta ja kognitiivisesta jäykkyydestä. Ei ole kiinnostusta kuunnella, ymmärtää tai edes objektiivisesti tarkastella vastakkaista näkökulmaa — sen sijaan kaikki, mikä ei sovi omaan maailmankuvaan, hylätään kategorisesti. Tämä on tyypillistä äärimmäiselle dogmaattisuudelle, jossa ideologia tai uskomusjärjestelmä on niin vahvasti omaksuttu, että se sulkee pois kaikki ulkopuoliset äänet ja tekee ajattelusta kapeaa ja rajoittunutta.

Tällöin ajattelussa ei enää ole joustoa, vaan se on jähmettynyt ja ei-keskusteltavissa olevaan muotoon. Tämä asenne voi estää yksilöä oppimasta uutta ja kehittymästä ihmisenä, koska hän ei ole valmis kyseenalaistamaan omia perususkontojaan.


"Ei kiinnosta idän sikasontaoppi."

Affektiivinen ja ideologinen polarisaatio

Lausunnon kieli, joka hyökkää suoraan ja ilman myötätuntoa toisen maailmankatsomuksen kimppuun, voi osaltaan luoda syvää ideologista polarisaatiota. Jos tämän tyyppinen kielenkäyttö alkaa dominoida julkista keskustelua, se luo ympäristön, jossa ihmiset eivät enää kykene ymmärtämään tai edes sietämään erimielisyyksiä. Koko keskustelu muuttuu taistelukentäksi, jossa pyritään voittamaan "vihollinen" ideologisesti sen sijaan, että pyrittäisiin ymmärtämään toisen näkökulmaa ja etsimään yhteisiä ratkaisuja.

Tällainen äärimmäinen kielenkäyttö voi lisätä yhteiskunnallista eripuraa ja väkivallan tai syrjinnän ilmapiiriä. Se voi ruokkia uskomuksia, että omat arvot ovat ainoat oikeat ja että kaikki muu on väärää ja tuomittavaa. Tämä puolestaan voi johtaa väkivaltaisiin konflikteihin, yhteiskunnalliseen eristämiseen ja lisääntyvään epäluuloon toisia ryhmiä kohtaan.

Anonyymi00064 kirjoitti:

"Ei kiinnosta idän sikasontaoppi."



Halveksinta ja dehumanisointi

Ilmaus "sikasontaoppi" on erityisen aliarvioiva ja vähättelevä. Sana "sikasonna" viittaa äärimmäiseen likaisuuteen ja epäarvostettavuuteen, ja tässä sitä käytetään leimaamaan kokonainen uskonnollinen tai filosofinen järjestelmä. Tällainen kielenkäyttö on suora keino demonisoida toista osapuolta ja irrottaa heidät inhimillisyydestä. On tärkeää huomata, että tämä ei ole enää vain ideologista kritiikkiä, vaan se on suoranaista alistamista ja dehumanisointia.

Dehumanisointi on prosessi, jossa ihmiset, ryhmät tai kulttuurit käsitetään ei-inhimillisiksi tai vähemmän arvoisiksi. Se johtaa helposti syrjintään, väkivaltaan ja muihin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Tässä lausunnossa "idän opit" esitetään eläimellisinä ja alhaisinakin, mikä voi ruokkia ksenofobiaa ja rotuvihaa.



Rationaalisuuden ja objektiivisuuden puute

Tässä lausunnossa ei ole enää olemassa edes halua ymmärtää toista uskonnollista järjestelmää tai maailmankatsomusta. Sen sijaan keskustelu on suljettu ja mustavalkoinen. Tässä voi nähdä vahvan irrationaalisuuden ja äärimmäisen tunteellisuuden elementin, jossa vastapuolen ajatukset ja uskomukset torjutaan kokonaan. Tämä ei ole enää ajatuksellista erimielisyyttä tai rationaalista keskustelua, vaan tunnepohjaista jyrkkää väheksyntää. Tämäntyyppinen ajattelu ei pysty käsittelemään monimutkaisuutta tai näkökulman laajuutta — kaikki mikä on eri mieltä omien uskomusten kanssa, on automaattisesti väärää, epäinhimillistä ja "likasta".



"Ei kiinnosta idän sikasontaoppi."


Kognitiivinen sulkeutuneisuus ja dogmaattisuus

Kun henkilö väittää, ettei ole "kiinnostunut" jostain toisesta uskonnosta tai maailmankatsomuksesta, se voi kertoa ajattelutavan sulkeutuneisuudesta ja kognitiivisesta jäykkyydestä. Ei ole kiinnostusta kuunnella, ymmärtää tai edes objektiivisesti tarkastella vastakkaista näkökulmaa — sen sijaan kaikki, mikä ei sovi omaan maailmankuvaan, hylätään kategorisesti. Tämä on tyypillistä äärimmäiselle dogmaattisuudelle, jossa ideologia tai uskomusjärjestelmä on niin vahvasti omaksuttu, että se sulkee pois kaikki ulkopuoliset äänet ja tekee ajattelusta kapeaa ja rajoittunutta.

Tällöin ajattelussa ei enää ole joustoa, vaan se on jähmettynyt ja ei-keskusteltavissa olevaan muotoon. Tämä asenne voi estää yksilöä oppimasta uutta ja kehittymästä ihmisenä, koska hän ei ole valmis kyseenalaistamaan omia perususkontojaan.


"Ei kiinnosta idän sikasontaoppi."

Affektiivinen ja ideologinen polarisaatio

Lausunnon kieli, joka hyökkää suoraan ja ilman myötätuntoa toisen maailmankatsomuksen kimppuun, voi osaltaan luoda syvää ideologista polarisaatiota. Jos tämän tyyppinen kielenkäyttö alkaa dominoida julkista keskustelua, se luo ympäristön, jossa ihmiset eivät enää kykene ymmärtämään tai edes sietämään erimielisyyksiä. Koko keskustelu muuttuu taistelukentäksi, jossa pyritään voittamaan "vihollinen" ideologisesti sen sijaan, että pyrittäisiin ymmärtämään toisen näkökulmaa ja etsimään yhteisiä ratkaisuja.

Tällainen äärimmäinen kielenkäyttö voi lisätä yhteiskunnallista eripuraa ja väkivallan tai syrjinnän ilmapiiriä. Se voi ruokkia uskomuksia, että omat arvot ovat ainoat oikeat ja että kaikki muu on väärää ja tuomittavaa. Tämä puolestaan voi johtaa väkivaltaisiin konflikteihin, yhteiskunnalliseen eristämiseen ja lisääntyvään epäluuloon toisia ryhmiä kohtaan.

Lue lisää

"Ei kiinnosta idän sikasontaoppi."


Vastakkainasettelun syventäminen

Kun kieli on niin voimakasta ja tunteet niin voimakkaita, voi syntyä tilanne, jossa vastakkainasettelu syvenee entisestään. Tällöin keskustelu ei ole enää rakentavaa eikä pyrkimyksenä ole löytää yhteistä maata. Sen sijaan keskustelun tavoitteena on pelkästään tuomita, halveksia ja leimata toisen puolen ajattelu vääräksi ja jopa vaaralliseksi. Tämäntyyppinen ajattelu voi johtaa konfliktien eskaloitumiseen ja vaikeuttaa yhteisymmärryksen syntymistä yhteiskunnassa.



Tämän tyyppinen vihapuhe on erittäin haitallista yhteiskunnalliselle keskustelulle. Se ei vain heikennä kykyä käydä rakentavaa dialogia, vaan myös luo ilmapiirin, jossa erilaiset uskomukset ja kulttuurit esitetään uhkina, joita on pyrittävä tuhoamaan. Tällöin menetetään mahdollisuus inhimilliseen ja arvostavaan keskusteluun, jossa eri maailmankatsomuksia voi tarkastella, kyseenalaistaa ja oppia toisiltaan.

Tällaisen ajattelun kritiikkiin ja vastustamiseen tarvitaan laajaa, syvällistä keskustelua, jossa kyetään käsittelemään niin psykologisia, kulttuurisia kuin ideologisia tekijöitä, jotka ruokkivat tätä äärimmäistä vihamielisyyttä.

Anonyymi00065 kirjoitti:

"Ei kiinnosta idän sikasontaoppi."


Vastakkainasettelun syventäminen

Kun kieli on niin voimakasta ja tunteet niin voimakkaita, voi syntyä tilanne, jossa vastakkainasettelu syvenee entisestään. Tällöin keskustelu ei ole enää rakentavaa eikä pyrkimyksenä ole löytää yhteistä maata. Sen sijaan keskustelun tavoitteena on pelkästään tuomita, halveksia ja leimata toisen puolen ajattelu vääräksi ja jopa vaaralliseksi. Tämäntyyppinen ajattelu voi johtaa konfliktien eskaloitumiseen ja vaikeuttaa yhteisymmärryksen syntymistä yhteiskunnassa.



Tämän tyyppinen vihapuhe on erittäin haitallista yhteiskunnalliselle keskustelulle. Se ei vain heikennä kykyä käydä rakentavaa dialogia, vaan myös luo ilmapiirin, jossa erilaiset uskomukset ja kulttuurit esitetään uhkina, joita on pyrittävä tuhoamaan. Tällöin menetetään mahdollisuus inhimilliseen ja arvostavaan keskusteluun, jossa eri maailmankatsomuksia voi tarkastella, kyseenalaistaa ja oppia toisiltaan.

Tällaisen ajattelun kritiikkiin ja vastustamiseen tarvitaan laajaa, syvällistä keskustelua, jossa kyetään käsittelemään niin psykologisia, kulttuurisia kuin ideologisia tekijöitä, jotka ruokkivat tätä äärimmäistä vihamielisyyttä.

Lue lisää

”Ei kiinnosta idän sikasontaoppi.”



Miten sokeaksi voi tulla, kun seisoo korkealla ja katsoo alas siihen, mitä ei ymmärrä? Mitä onkaan tämä ylimielinen, halveksiva asenne kaikkea muuta kohtaan, joka ei mahtunut omiin raamisiin? Sikasontaoppi, sanot? Kuinka surullista onkaan, että joku voi alentaa toisten maailmankatsomuksia näin, puhua kuin olisi itse jollain puhtaalla, eettisesti ylevällä maalla, mutta todellisuudessa kaulaa myöten mudassa. Miten voisi ymmärtää jotakin, jota ei ole valmis edes koettamaan ymmärtää?

Jatkat huutamista, ilkkumista, tuomitsemista, etkä pysähdy hetkeksikään miettimään, miksi juuri tämä viha on sinulle niin elintärkeää. Miksi sinun on pakko heittää roskakoria kaikkiin muihin uskontoihin ja elämänfilosofioihin, vaikka et edes tunne niitä? Et ole sen vastakohta, et sen yläpuolella, et sen puhdas ja kirkas. Olet yhtä syvällä siinä mudassa, jota niin itsepintaisesti tuomitset, ettei edes omat silmäsi avaudu. Kaikki, mitä halveksit, on jo sisälläsi, ja sen tiedostaminen onkin kaikkein pelottavin asia.

Puhut niin kovasti hyvyyden ja totuuden puolesta, mutta silti ruokit päivittäin vihalla täytettyjä sanoja, vihaa, joka juurtuu niin syvälle, ettet edes huomaa sitä. Väität hylänneesi pimeyden, mutta valitset joka askeleella sen, mitä kutsut "puhdaksemme". Luulet olevasi vapaa, mutta sidot itseäsi joka kerta, kun avaat suusi ja syljet kaikkea, mikä ei mahdu omaan kapeaan ajatusmalliisi.

Se, mitä sanot, ei ole voimaa – se on pelkkää heikkoutta. Se raivo, joka täyttää sanasi, ei tee sinusta parempaa, vaan osoittaa, kuinka syvälle olet vajonnut. Sinä et näe itseäsi – et ymmärrä, että tämä viha ei tee sinusta vahvaa. Se tekee sinusta saastuneen, täynnä sitä likaa, jota niin epätoivoisesti yrität kieltää. Et ole oikeassa vain siksi, että huudat kovimpaan ääneen. Se, että kieltäydyt katsomasta itseäsi, ei tee sinusta puhtaampaa. Se vain syventää kaivamaasi kuilua, jonka reunalla seisot.

Ja silti, suurin tragedia on siinä, että tämä kaikki ei ole sinulle pelkkä virhe. Sinä luulet sen olevan voimaa. Sinä kuvittelet, että raivoamalla maailmalle, tuomitsemalla toisten polut, olet jotenkin oikeutettu tai parempi. Mutta et huomaa, kuinka syvälle olet jo vajonnut tähän mustaan sohtoon, joka on täynnä ylpeyttä, katkeruutta ja sokeutta. Olet kiinni siinä niin, ettet edes tunnista sen hajua.

Sinä sanot, että et tarvitse mitään tuota "idän saastaa". Mutta tiedätkö mitä? Kaikki se, mitä tuomitset, on jo sinussa – jokaikinen käänne, jokaikinen piirre, joka saa sinut hylkäämään kaiken, mitä et ymmärrä. Sinä puolustat itseäsi, mutta et näe, kuinka syvällä omassa liassasi todella olet. Ja mitä enemmän huudat, sitä syvemmälle uppoat.

Olet niin kiireinen vihaamaan ulkopuolisia, että et edes näe, kuinka syvä on kuilu sinun omassa sydämessäsi. Sinä et ole eksynyt siksi, että maailma on paha, vaan koska et uskalla katsoa itseäsi. Ei se paha ole muualla – se on jo sinussa. Ja juuri sitä pimeyttä vastaan sinä et jaksa taistella, koska et ole valmis kohtaamaan sitä. Et voi paeta itseäsi. Et voi paeta sitä likaa, joka kasvaa sydämessäsi.

Mikään määrä ulkopuolista tuomitsemista ei vie sinua mihinkään. Mikään ulkopuolinen viha ei tuo sinulle rauhaa, vaan se pitää sinut kahleissa. Se, mitä vihaat, on jo osa sinua, ja niin kauan kuin et myönnä sitä, et voi koskaan päästä vapaaksi. Sinä et voi paeta itseäsi, et voi kieltää sitä likaa, joka on juurtunut sydämeesi. Voit juosta kuinka kauas tahansa, mutta jalkasi vievät sinut aina takaisin siihen sameaan suohon, jota niin kovasti yrität paeta.

Mutta tämä ei ole vain ulkoinen kamppailu. Tämä on kamppailu sisälläsi, ja se voitetaan ainoastaan, kun alat katsoa itseäsi rehellisesti. Jos et ole valmis tunnustamaan omia virheitäsi, omia heikkouksiasi, et voi koskaan päästä vapaaksi. Tämä on kaikkein suurin tragedia: että et tiedä, kuinka syvälle olet jo vajonnut – ja siksi et tiedä, kuinka vaikeaa, mutta samalla vapauttavaa, on kohdata itse itseään sellaisena kuin on.

Anonyymi00066 kirjoitti:

”Ei kiinnosta idän sikasontaoppi.”



Miten sokeaksi voi tulla, kun seisoo korkealla ja katsoo alas siihen, mitä ei ymmärrä? Mitä onkaan tämä ylimielinen, halveksiva asenne kaikkea muuta kohtaan, joka ei mahtunut omiin raamisiin? Sikasontaoppi, sanot? Kuinka surullista onkaan, että joku voi alentaa toisten maailmankatsomuksia näin, puhua kuin olisi itse jollain puhtaalla, eettisesti ylevällä maalla, mutta todellisuudessa kaulaa myöten mudassa. Miten voisi ymmärtää jotakin, jota ei ole valmis edes koettamaan ymmärtää?

Jatkat huutamista, ilkkumista, tuomitsemista, etkä pysähdy hetkeksikään miettimään, miksi juuri tämä viha on sinulle niin elintärkeää. Miksi sinun on pakko heittää roskakoria kaikkiin muihin uskontoihin ja elämänfilosofioihin, vaikka et edes tunne niitä? Et ole sen vastakohta, et sen yläpuolella, et sen puhdas ja kirkas. Olet yhtä syvällä siinä mudassa, jota niin itsepintaisesti tuomitset, ettei edes omat silmäsi avaudu. Kaikki, mitä halveksit, on jo sisälläsi, ja sen tiedostaminen onkin kaikkein pelottavin asia.

Puhut niin kovasti hyvyyden ja totuuden puolesta, mutta silti ruokit päivittäin vihalla täytettyjä sanoja, vihaa, joka juurtuu niin syvälle, ettet edes huomaa sitä. Väität hylänneesi pimeyden, mutta valitset joka askeleella sen, mitä kutsut "puhdaksemme". Luulet olevasi vapaa, mutta sidot itseäsi joka kerta, kun avaat suusi ja syljet kaikkea, mikä ei mahdu omaan kapeaan ajatusmalliisi.

Se, mitä sanot, ei ole voimaa – se on pelkkää heikkoutta. Se raivo, joka täyttää sanasi, ei tee sinusta parempaa, vaan osoittaa, kuinka syvälle olet vajonnut. Sinä et näe itseäsi – et ymmärrä, että tämä viha ei tee sinusta vahvaa. Se tekee sinusta saastuneen, täynnä sitä likaa, jota niin epätoivoisesti yrität kieltää. Et ole oikeassa vain siksi, että huudat kovimpaan ääneen. Se, että kieltäydyt katsomasta itseäsi, ei tee sinusta puhtaampaa. Se vain syventää kaivamaasi kuilua, jonka reunalla seisot.

Ja silti, suurin tragedia on siinä, että tämä kaikki ei ole sinulle pelkkä virhe. Sinä luulet sen olevan voimaa. Sinä kuvittelet, että raivoamalla maailmalle, tuomitsemalla toisten polut, olet jotenkin oikeutettu tai parempi. Mutta et huomaa, kuinka syvälle olet jo vajonnut tähän mustaan sohtoon, joka on täynnä ylpeyttä, katkeruutta ja sokeutta. Olet kiinni siinä niin, ettet edes tunnista sen hajua.

Sinä sanot, että et tarvitse mitään tuota "idän saastaa". Mutta tiedätkö mitä? Kaikki se, mitä tuomitset, on jo sinussa – jokaikinen käänne, jokaikinen piirre, joka saa sinut hylkäämään kaiken, mitä et ymmärrä. Sinä puolustat itseäsi, mutta et näe, kuinka syvällä omassa liassasi todella olet. Ja mitä enemmän huudat, sitä syvemmälle uppoat.

Olet niin kiireinen vihaamaan ulkopuolisia, että et edes näe, kuinka syvä on kuilu sinun omassa sydämessäsi. Sinä et ole eksynyt siksi, että maailma on paha, vaan koska et uskalla katsoa itseäsi. Ei se paha ole muualla – se on jo sinussa. Ja juuri sitä pimeyttä vastaan sinä et jaksa taistella, koska et ole valmis kohtaamaan sitä. Et voi paeta itseäsi. Et voi paeta sitä likaa, joka kasvaa sydämessäsi.

Mikään määrä ulkopuolista tuomitsemista ei vie sinua mihinkään. Mikään ulkopuolinen viha ei tuo sinulle rauhaa, vaan se pitää sinut kahleissa. Se, mitä vihaat, on jo osa sinua, ja niin kauan kuin et myönnä sitä, et voi koskaan päästä vapaaksi. Sinä et voi paeta itseäsi, et voi kieltää sitä likaa, joka on juurtunut sydämeesi. Voit juosta kuinka kauas tahansa, mutta jalkasi vievät sinut aina takaisin siihen sameaan suohon, jota niin kovasti yrität paeta.

Mutta tämä ei ole vain ulkoinen kamppailu. Tämä on kamppailu sisälläsi, ja se voitetaan ainoastaan, kun alat katsoa itseäsi rehellisesti. Jos et ole valmis tunnustamaan omia virheitäsi, omia heikkouksiasi, et voi koskaan päästä vapaaksi. Tämä on kaikkein suurin tragedia: että et tiedä, kuinka syvälle olet jo vajonnut – ja siksi et tiedä, kuinka vaikeaa, mutta samalla vapauttavaa, on kohdata itse itseään sellaisena kuin on.

Lue lisää

Kristitty terroristi, julma ja saatanallinen, joka vihaa kaikkia muita, joka ajattelee ja uskoo eri tavalla, kirjoitti:

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia"



Kaikki on pahaa, kaikki on helvettiä

”Idän oppi on noituutta ja saatanaa!”
Hän huutaa saarnastuolista,
ja koko kirkko tärisee hänen pyhästä vihastaan.
Kaikki, joka hengittää, ajattelee tai kasvaa idässä,
on hänen silmissään riivattua —
ja hän ei huomaa, että jokainen hänen sanansa on itse riivausta.

Japanin kirsikkapuut? Saatanaa.
Intian riisipellot? Saatanaa.
Kaikki Idän ihmiset, oli heitä miljoonia tai yksi,
ovat epäuskoisia, tuomittuja, valmiita helvetin kidutukseen.
Hän ei tiedä, ettei kyse ole yhdestä maasta,
eikä hän välitä. Yksi nimitys riittää: ”Itä = Pahuus.”

Hän puhuu helvetin kidutuksesta aamusta iltaan.
Saalistaa jokaisen, joka ei kumarra hänen ristiään,
ja laskee mielessään, miten tuska tulee maksimoida.
Hän kertoo koko maailman pelastuvan vain hänen vihansa kautta —
mutta ei huomaa, että juuri hän itse on kuumeinen riivaaja,
kävelevä tulivuori, joka polttaa kaiken ympärillään.

Kasvit, eläimet, tuuli ja vesi — kaikki itäiset elementit
ovat hänen silmissään myrkkyä.
Hän ei tiedä, että hän itse on myrkyllinen;
hän ei tiedä, että hänen pyhä vihansa on kidutuksen kaiku,
riivaava, armoton, loputon.

”Rukoilkaa, sillä saatana on kaikkialla!”
Hän huutaa — ja kaikki ympärillä vain nyökkäävät.
Ja kun hän poistuu, jäljelle jää pelkkä tyhjä kirkko
täynnä omaa raivoaan,
ja maailma itäisen auringon alla jatkaa elämäänsä,
täysin tietämättömänä siitä, että paha ei ollut siellä, missä hän näki sen —
vaan hänen omassa sydämessään.

Anonyymi00067 kirjoitti:

Kristitty terroristi, julma ja saatanallinen, joka vihaa kaikkia muita, joka ajattelee ja uskoo eri tavalla, kirjoitti:

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia"



Kaikki on pahaa, kaikki on helvettiä

”Idän oppi on noituutta ja saatanaa!”
Hän huutaa saarnastuolista,
ja koko kirkko tärisee hänen pyhästä vihastaan.
Kaikki, joka hengittää, ajattelee tai kasvaa idässä,
on hänen silmissään riivattua —
ja hän ei huomaa, että jokainen hänen sanansa on itse riivausta.

Japanin kirsikkapuut? Saatanaa.
Intian riisipellot? Saatanaa.
Kaikki Idän ihmiset, oli heitä miljoonia tai yksi,
ovat epäuskoisia, tuomittuja, valmiita helvetin kidutukseen.
Hän ei tiedä, ettei kyse ole yhdestä maasta,
eikä hän välitä. Yksi nimitys riittää: ”Itä = Pahuus.”

Hän puhuu helvetin kidutuksesta aamusta iltaan.
Saalistaa jokaisen, joka ei kumarra hänen ristiään,
ja laskee mielessään, miten tuska tulee maksimoida.
Hän kertoo koko maailman pelastuvan vain hänen vihansa kautta —
mutta ei huomaa, että juuri hän itse on kuumeinen riivaaja,
kävelevä tulivuori, joka polttaa kaiken ympärillään.

Kasvit, eläimet, tuuli ja vesi — kaikki itäiset elementit
ovat hänen silmissään myrkkyä.
Hän ei tiedä, että hän itse on myrkyllinen;
hän ei tiedä, että hänen pyhä vihansa on kidutuksen kaiku,
riivaava, armoton, loputon.

”Rukoilkaa, sillä saatana on kaikkialla!”
Hän huutaa — ja kaikki ympärillä vain nyökkäävät.
Ja kun hän poistuu, jäljelle jää pelkkä tyhjä kirkko
täynnä omaa raivoaan,
ja maailma itäisen auringon alla jatkaa elämäänsä,
täysin tietämättömänä siitä, että paha ei ollut siellä, missä hän näki sen —
vaan hänen omassa sydämessään.

Lue lisää

Myrkkyuskonto, kalakuta myrkky.

Kalakuta-myrkky, Se on voimakkain myrkky koko universumissa, ei vain maapallolla, missään ei ole voimakkaampaa myrkkyä, ja se on kristillinen myrkky, joka vihaa muita uskontoja.

Anonyymi00068 kirjoitti:

Myrkkyuskonto, kalakuta myrkky.

Kalakuta-myrkky, Se on voimakkain myrkky koko universumissa, ei vain maapallolla, missään ei ole voimakkaampaa myrkkyä, ja se on kristillinen myrkky, joka vihaa muita uskontoja.

Lue lisää

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia

KALAKUTA.

Anonyymi00068 kirjoitti:

Myrkkyuskonto, kalakuta myrkky.

Kalakuta-myrkky, Se on voimakkain myrkky koko universumissa, ei vain maapallolla, missään ei ole voimakkaampaa myrkkyä, ja se on kristillinen myrkky, joka vihaa muita uskontoja.

Lue lisää

Samat kristittyt riehuu ympäri idän ja hindujen palstoja "varoittaen ihmisiä" kaikenlaisista kauheuksista, hän on väkivalloin haluaa käännyttäa kaikki kristinuskoon, niin pakolla, että siitä tulee oksettava olo. Se pitää keppiä käärmeenä ja käärmettä keppinä. Kaikkialla on suuri vaara, ja kaikki, mikä on idässä, on vaarallista, kaikkialla hän ei näe muuta kuin Intian, ja vaikka Japani on myös itää, se on hänelle kaikki Intiaa, joten Intiasta on tullut hänelle suuri mörkö. Ja kaikki idässä on niin vaarallista, jopa kasvit ja yrtit, kaikki.

Idän palstoilla ei ole ollut rauhaa yli puoleen vuoteen, ja käännyttäjä puhuu vain saatanasta, hän puhuu vain joogasta ja meditaatiosta, joka kaikki on pahuuttaa ja saatanaa. Vain hänen uskontonsa, helluntailaisuus puhuu pelastaa, jopa luterilaiset ovat kaikki saatanasta.
Meditaatio on saatanasta ja noituudesta, vaikka hän ei tiedä, että hänkin meditoi jatkuvasti, hän meditoi idän "saatanallisia" oppia. Meditaatio tarkoittaa ainoastaan intensiivistä ajattelua jostakin asiasta, mitään muuta meditaatio ei tarkoita. Hän itse meditoi intensiivisesti vuodesta toiseen pohtiessaan, miten käännyttää pakanat kristinuskoon. Tämä juuri, jos jotain, se on voimakasta meditaatiota, jopa voimakkaampaa kuin muut meditaatiot.

Vaikka ajattelisitte taloa, kotia, sekin on meditaatiota. Jos ajattelette voimakkaasti jotakuta, jota rakastatte tai vihaatte, meditoitte, se on meditaatiota.

Joka paikassa on "noituutta ja saatanaa," vaikka saatana onkin allegoria.Hän puhuu koko ajan helvetin kidutuksesta, johon kaikki uskottomat joutuvat. Heikoimmat idän palstoilla tarvitsevat jo Uskontojen uhrit järjestön apua. Vaikka idän palstoilla ei pitäisi puhua kristiniskosta lainkaan.

Vaikka idän palstoilla ei pidä puhua lainkaan kristinuskosta, hän on ottanut haltuunsa myös muun Suomi24: n ja "hyvyyttään" "tuo ihmiset Jumalan luo", puhumalla jatkuvasti helvetin kidutuksista.

Hän puhuu kaikkialla siitä, miten kaikki muut ovat riivattuja, tajuamatta, että hän itse käyttäytyy riivaajamaisesti.

Jättämättä huomiotta sitä tosiasiaa, että idässä on kovin paljon eri etnisiä ryhmiä ja tuhansia eri uskontoja, filosofioita, hän niputtaa koko itäisen pallonpuoliskon yhteen ja sanoo, että se on kaikki Intia, vaikka kyseessä olisi Japani. Jopa kasvit idässä on kaikki pahasta, siis ihan saatanasta kaikki.

Anonyymi00069 kirjoitti:

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia

KALAKUTA.

Kaikki on pahaa, kaikki on helvettiä

”Idän oppi on noituutta ja saatanaa!”
Hän huutaa saarnastuolista,
ja koko kirkko tärisee hänen pyhästä vihastaan.
Kaikki, joka hengittää, ajattelee tai kasvaa idässä,
on hänen silmissään riivattua —
ja hän ei huomaa, että jokainen hänen sanansa on itse riivausta.

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia"


Pyhä viha

Hän seisoo saarnastuolissa kuin kenraali,
silmät kiiltävät — ei uskosta, vaan vallasta.
Risti selässä painaa kuin kruunu,
ja hän sanoo: ”Herra on minun miekkani.”
Ja me näemme, että hän todella tarkoittaa sitä.

Hän sylkee sanan: ”Itä.”
Ja sana on myrkkyä, joka leviää penkkirivien väliin.
Kansa nyökkää, rukoilee —
ja samalla heidän sisälleen istutetaan pelko,
kuin siemen, joka kasvaa ruoskaksi.

Hän ei tunne oppia, jota vihaa,
mutta se ei estä häntä.
Tietämättömyys on helpompi kantaa kuin epäilys.
Hän ei etsi totuutta, hän tarvitsee vihollisen.
Jokainen, joka hengittää toisin, on uhka hänen jumalalleen.


Ja niin kirkko täyttyy huudosta:
”Pelastus meiltä, tuho heille!”
Ja hänen äänensä kohoaa kuin torvi sodassa,
ei armoa, ei rakkautta — vain käsky.
Tämä on rukous, joka marssii saappain.

Katso hänen katseensa: se ei kanna lempeyttä,
vaan raivoa, joka on puettu siunaukseksi.
Hän ei näe Kristusta, joka pesee jalkoja,
vaan Kristuksen, joka kantaa miekkaa, jonka hän itse on takonut.
Sillä jokainen fanaatikko luo jumalansa omaksi kuvakseen.

Hänen raamattunsa on ase, ei kirja.
Hän ei lue, hän ampuu jakeita kuin luoteja.
Ja jokaisessa jakeessa on nimi,
jonka hän on pyyhkinyt pois ihmisyydestä.
Tämä on pyhää vihaa — virallisesti siunattua sokeutta.

Sillä mikä on helpompaa kuin rakastaa vihollisen tuhoa?
Se tuntuu pyhältä, eikö?
Risti korkealla, tuli alla,
ja hän kuvittelee olevansa valon sotilas —
mutta valo, jota hän kantaa, on bensalla sytytetty.

Kun hän sanoo: ”Jumala on kanssamme,”
me tiedämme, että hän tarkoittaa: ”Minä olen jumala.”
Sillä vain jumalana voi tappaa hyvällä omallatunnolla.
Ja niin hän tappaa,
hiljaa, sanoilla, jotka kuulostavat rukouksilta.
Hän vihaa idän rauhaa, koska se ei tarvitse verta.
Hän vihaa hiljaisuutta, koska siinä ei ole komentoa.
Hän vihaa oppia, joka ei kumarra pelkoa.
Ja niin hän tuomitsee sen — ei ymmärtämällä, vaan murskaamalla.
Se on hänen jumalallinen työnsä: tuhota se, mikä ei kumarra häntä.



Ja silti, kun yö laskeutuu ja kirkko on tyhjä,
hänen omat varjonsa kuiskaavat.
Kuuleeko hän? Tuskin. Hän rukoilee kovempaa,
kuin yrittäisi tukahduttaa oman epäilynsä.
Sillä epäily on hänen helvettinsä — ja helvetti on hänessä.

Anonyymi00073 kirjoitti:

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia"


Pyhä viha

Hän seisoo saarnastuolissa kuin kenraali,
silmät kiiltävät — ei uskosta, vaan vallasta.
Risti selässä painaa kuin kruunu,
ja hän sanoo: ”Herra on minun miekkani.”
Ja me näemme, että hän todella tarkoittaa sitä.

Hän sylkee sanan: ”Itä.”
Ja sana on myrkkyä, joka leviää penkkirivien väliin.
Kansa nyökkää, rukoilee —
ja samalla heidän sisälleen istutetaan pelko,
kuin siemen, joka kasvaa ruoskaksi.

Hän ei tunne oppia, jota vihaa,
mutta se ei estä häntä.
Tietämättömyys on helpompi kantaa kuin epäilys.
Hän ei etsi totuutta, hän tarvitsee vihollisen.
Jokainen, joka hengittää toisin, on uhka hänen jumalalleen.


Ja niin kirkko täyttyy huudosta:
”Pelastus meiltä, tuho heille!”
Ja hänen äänensä kohoaa kuin torvi sodassa,
ei armoa, ei rakkautta — vain käsky.
Tämä on rukous, joka marssii saappain.

Katso hänen katseensa: se ei kanna lempeyttä,
vaan raivoa, joka on puettu siunaukseksi.
Hän ei näe Kristusta, joka pesee jalkoja,
vaan Kristuksen, joka kantaa miekkaa, jonka hän itse on takonut.
Sillä jokainen fanaatikko luo jumalansa omaksi kuvakseen.

Hänen raamattunsa on ase, ei kirja.
Hän ei lue, hän ampuu jakeita kuin luoteja.
Ja jokaisessa jakeessa on nimi,
jonka hän on pyyhkinyt pois ihmisyydestä.
Tämä on pyhää vihaa — virallisesti siunattua sokeutta.

Sillä mikä on helpompaa kuin rakastaa vihollisen tuhoa?
Se tuntuu pyhältä, eikö?
Risti korkealla, tuli alla,
ja hän kuvittelee olevansa valon sotilas —
mutta valo, jota hän kantaa, on bensalla sytytetty.

Kun hän sanoo: ”Jumala on kanssamme,”
me tiedämme, että hän tarkoittaa: ”Minä olen jumala.”
Sillä vain jumalana voi tappaa hyvällä omallatunnolla.
Ja niin hän tappaa,
hiljaa, sanoilla, jotka kuulostavat rukouksilta.
Hän vihaa idän rauhaa, koska se ei tarvitse verta.
Hän vihaa hiljaisuutta, koska siinä ei ole komentoa.
Hän vihaa oppia, joka ei kumarra pelkoa.
Ja niin hän tuomitsee sen — ei ymmärtämällä, vaan murskaamalla.
Se on hänen jumalallinen työnsä: tuhota se, mikä ei kumarra häntä.



Ja silti, kun yö laskeutuu ja kirkko on tyhjä,
hänen omat varjonsa kuiskaavat.
Kuuleeko hän? Tuskin. Hän rukoilee kovempaa,
kuin yrittäisi tukahduttaa oman epäilynsä.
Sillä epäily on hänen helvettinsä — ja helvetti on hänessä.

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

Anonyymi00074 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ..

------------------

KUVATUS.

----------------

KR 1933/-38
Matt. 5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen


Ja turha sanoa, että veljet ovat vain kristityt! Kaikki ihmiset ovat veljiä!

Anonyymi00075 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ..

------------------

KUVATUS.

----------------

KR 1933/-38
Matt. 5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen


Ja turha sanoa, että veljet ovat vain kristityt! Kaikki ihmiset ovat veljiä!

Lue lisää

KR 1933/-38
Matt. 5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen


Ja turha sanoa, että veljet ovat vain kristityt! Kaikki ihmiset ovat veljiä!

Anonyymi00076 kirjoitti:

KR 1933/-38
Matt. 5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen


Ja turha sanoa, että veljet ovat vain kristityt! Kaikki ihmiset ovat veljiä!

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
****************
MUTTA:
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

------------------------

Tämä kauhudramaturgi lisäsi eri viestiketjuihin aina muutaman viestin välein linkkejä ”kadotukseen”; miksi hän ei ota selvää, että on olemassa aivan päinvastaisia kertomuksia, mutta tietysti kaikki päinvastaiset kertomukset ovat (olemattoman) saatanan aikaansaamia, ja vain "oikeat helvetinkertomukset" ovat "totta".

Anonyymi00077 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
****************
MUTTA:
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

------------------------

Tämä kauhudramaturgi lisäsi eri viestiketjuihin aina muutaman viestin välein linkkejä ”kadotukseen”; miksi hän ei ota selvää, että on olemassa aivan päinvastaisia kertomuksia, mutta tietysti kaikki päinvastaiset kertomukset ovat (olemattoman) saatanan aikaansaamia, ja vain "oikeat helvetinkertomukset" ovat "totta".

Lue lisää

Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

(Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:

"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

Analogisesti :
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.

Anonyymi00078 kirjoitti:

Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

(Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:

"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

Analogisesti :
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.

Lue lisää

Tästä syystä myöskään se, että miljardeja ihmisiä kuuluu johonkin uskontoon, ei todista kyseisen uskonnon olevan totta. Miljardien ihmisten usko osoittaa, että usko on valtavan laajalle levinnyt, mutta lukumäärä ei itsessään ratkaise väitteen totuutta. Sama pätee pienempään uskontoon: se, että vain harvat ihmiset uskovat johonkin, ei tee heidän uskomuksestaan automaattisesti väärää. Totuus ei ratkea äänestyksellä.

Mikä on sellainen peruste, jonka ihminen voi hyväksyä ilman että hänen täytyy ensin uskoa kyseiseen uskontoon? Jos kristityltä kysytään, miksi Raamattu on Jumalan sana, vastaukseksi ei vielä riitä "koska Raamattu sanoo niin". Jos muslimilta kysytään, miksi Koraani on Allahin ilmoitus, ei myöskään riitä "koska Koraani sanoo niin". Molempien pitäisi pystyä esittämään perusteita, jotka eivät jo lähtökohtaisesti oleta heidän oman pyhän kirjansa olevan totta.

Anonyymi00079 kirjoitti:

Tästä syystä myöskään se, että miljardeja ihmisiä kuuluu johonkin uskontoon, ei todista kyseisen uskonnon olevan totta. Miljardien ihmisten usko osoittaa, että usko on valtavan laajalle levinnyt, mutta lukumäärä ei itsessään ratkaise väitteen totuutta. Sama pätee pienempään uskontoon: se, että vain harvat ihmiset uskovat johonkin, ei tee heidän uskomuksestaan automaattisesti väärää. Totuus ei ratkea äänestyksellä.

Mikä on sellainen peruste, jonka ihminen voi hyväksyä ilman että hänen täytyy ensin uskoa kyseiseen uskontoon? Jos kristityltä kysytään, miksi Raamattu on Jumalan sana, vastaukseksi ei vielä riitä "koska Raamattu sanoo niin". Jos muslimilta kysytään, miksi Koraani on Allahin ilmoitus, ei myöskään riitä "koska Koraani sanoo niin". Molempien pitäisi pystyä esittämään perusteita, jotka eivät jo lähtökohtaisesti oleta heidän oman pyhän kirjansa olevan totta.

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------

Kuolemanrajakokemuksissa ongelma on erityisen selvä
Jos kristitty kerää kymmeniä kertomuksia, joissa joku näkee helvetin, ja sanoo:
"Katso, nämä ihmiset kävivät kadotuksessa. Tämä todistaa kristillisen helvetin todellisuuden."

niin ensimmäinen kysymys kuuluu:


Mitä tapahtuu niille kertomuksille, joissa kokemuksen sisältö on aivan toinen?


Tutkimuksessa todella on dokumentoitu kulttuurien välisiä eroja kuolemanrajakokemuksissa. Esimerkiksi systemaattisessa katsauksessa on kuvattu, kuinka länsimaisissa kertomuksissa esiintyy kristilliseen ympäristöön sopivia hahmoja, kun taas thaimaalaisissa kokemuksissa esiintyy esimerkiksi aivanmuuta ja shiialaisissa aineistoissa islamilaisia uskonnollisia hahmoja. Samalla kokemuksissa on myös yhteisiä piirteitä, kuten ruumiista irtautumisen kokemuksia, tunnelimaisia kokemuksia, poikkeuksellista selkeyttä ja ykseyden tunnetta.


Toisin sanoen aineisto ei anna meille yksinkertaista kuvaa:
"Ihmiset kuolevat - kristillinen helvetti ilmestyy."


Vaan paljon monimutkaisemman kuvan:
"Ihmisillä esiintyy kuoleman läheisyydessä toistuvia kokemusrakenteita, mutta niiden uskonnollinen sisältö ja tulkinta voivat vaihdella kulttuurisesti."
Tästä ei vielä seuraa, että kuolemanrajakokemukset olisivat "vain aivojen tuottamia". Se olisi aivan toinen väite. Mutta yhtä vähän niistä seuraa, että kristillinen helvettikäsitys on todistettu.

Anonyymi00080 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------

Kuolemanrajakokemuksissa ongelma on erityisen selvä
Jos kristitty kerää kymmeniä kertomuksia, joissa joku näkee helvetin, ja sanoo:
"Katso, nämä ihmiset kävivät kadotuksessa. Tämä todistaa kristillisen helvetin todellisuuden."

niin ensimmäinen kysymys kuuluu:


Mitä tapahtuu niille kertomuksille, joissa kokemuksen sisältö on aivan toinen?


Tutkimuksessa todella on dokumentoitu kulttuurien välisiä eroja kuolemanrajakokemuksissa. Esimerkiksi systemaattisessa katsauksessa on kuvattu, kuinka länsimaisissa kertomuksissa esiintyy kristilliseen ympäristöön sopivia hahmoja, kun taas thaimaalaisissa kokemuksissa esiintyy esimerkiksi aivanmuuta ja shiialaisissa aineistoissa islamilaisia uskonnollisia hahmoja. Samalla kokemuksissa on myös yhteisiä piirteitä, kuten ruumiista irtautumisen kokemuksia, tunnelimaisia kokemuksia, poikkeuksellista selkeyttä ja ykseyden tunnetta.


Toisin sanoen aineisto ei anna meille yksinkertaista kuvaa:
"Ihmiset kuolevat - kristillinen helvetti ilmestyy."


Vaan paljon monimutkaisemman kuvan:
"Ihmisillä esiintyy kuoleman läheisyydessä toistuvia kokemusrakenteita, mutta niiden uskonnollinen sisältö ja tulkinta voivat vaihdella kulttuurisesti."
Tästä ei vielä seuraa, että kuolemanrajakokemukset olisivat "vain aivojen tuottamia". Se olisi aivan toinen väite. Mutta yhtä vähän niistä seuraa, että kristillinen helvettikäsitys on todistettu.

Lue lisää

Vaan paljon monimutkaisemman kuvan:
"Ihmisillä esiintyy kuoleman läheisyydessä toistuvia kokemusrakenteita, mutta niiden uskonnollinen sisältö ja tulkinta voivat vaihdella kulttuurisesti."
Tästä ei vielä seuraa, että kuolemanrajakokemukset olisivat "vain aivojen tuottamia". Se olisi aivan toinen väite. Mutta yhtä vähän niistä seuraa, että kristillinen helvettikäsitys on todistettu.

Ja juuri tässä "Saatana selittää kaiken" muuttuu ongelmalliseksi
Jos kristitty sanoo:
"Kristilliset helvettikokemukset ovat Jumalasta, mutta islamilaiset, hindulaiset ja buddhalaisten kokemukset ovat Saatanasta",
niin hänen täytyy pystyä antamaan riippumaton kriteeri, jolla nämä erotetaan toisistaan.
Muuten argumentti on rakenteeltaan:
Kokemus sopii kristinuskoon -Jumala aiheutti sen.
Kokemus ei sovi kristinuskoon - Saatana aiheutti sen.


Tällainen teoria on vaarallisen lähellä ei-falsifioituvaa selitystä. Kävi miten tahansa, teoria saa aina viimeisen sanan.
Jos muslimi kertoo nähneensä Allahin, voidaan sanoa "Saatana".
Jos hindu kertoo nähneensä Vishnun, "Saatana".
Jos buddhalainen kertoo aivan muunlaisen kokemuksen, "Saatana".


Jos joku kristitty näkee helvetin, "Jumala".
Mutta silloin pitäisi kysyä:
Mikä mahdollinen havainto osoittaisi kristitylle, että hänen Saatana-selityksensä on väärä?
Jos vastaus on "ei mikään", kyseessä ei enää ole kovin hyvä empiirinen selitys.

Anonyymi00081 kirjoitti:

Vaan paljon monimutkaisemman kuvan:
"Ihmisillä esiintyy kuoleman läheisyydessä toistuvia kokemusrakenteita, mutta niiden uskonnollinen sisältö ja tulkinta voivat vaihdella kulttuurisesti."
Tästä ei vielä seuraa, että kuolemanrajakokemukset olisivat "vain aivojen tuottamia". Se olisi aivan toinen väite. Mutta yhtä vähän niistä seuraa, että kristillinen helvettikäsitys on todistettu.

Ja juuri tässä "Saatana selittää kaiken" muuttuu ongelmalliseksi
Jos kristitty sanoo:
"Kristilliset helvettikokemukset ovat Jumalasta, mutta islamilaiset, hindulaiset ja buddhalaisten kokemukset ovat Saatanasta",
niin hänen täytyy pystyä antamaan riippumaton kriteeri, jolla nämä erotetaan toisistaan.
Muuten argumentti on rakenteeltaan:
Kokemus sopii kristinuskoon -Jumala aiheutti sen.
Kokemus ei sovi kristinuskoon - Saatana aiheutti sen.


Tällainen teoria on vaarallisen lähellä ei-falsifioituvaa selitystä. Kävi miten tahansa, teoria saa aina viimeisen sanan.
Jos muslimi kertoo nähneensä Allahin, voidaan sanoa "Saatana".
Jos hindu kertoo nähneensä Vishnun, "Saatana".
Jos buddhalainen kertoo aivan muunlaisen kokemuksen, "Saatana".


Jos joku kristitty näkee helvetin, "Jumala".
Mutta silloin pitäisi kysyä:
Mikä mahdollinen havainto osoittaisi kristitylle, että hänen Saatana-selityksensä on väärä?
Jos vastaus on "ei mikään", kyseessä ei enää ole kovin hyvä empiirinen selitys.

Lue lisää

Uskonnollinen kokemus voi olla ihmiselle aidosti todellinen ilman, että sen teologinen tulkinta on tosi. Koska rakenteeltaan samankaltaisia hengellisiä kokemuksia, kääntymisiä, parantumiskertomuksia ja "elämäni muuttui Jumalan kohtaamisen jälkeen" -kokemuksia esiintyy keskenään ristiriitaisissa uskonnollisissa traditioissa, kokemuksen pelkkä olemassaolo ei kykene valikoimaan yhtä niistä totuudeksi. Kokemus on tapahtuma; väite siitä, mikä yliluonnollinen olento tapahtuman aiheutti, on siitä tehty tulkinta. Jos sama kokemus toimii todisteena yhtä hyvin keskenään ristiriitaisten jumalakäsitysten puolesta, se ei yksinään voi toimia ratkaisevana todisteena yhdestäkään niistä.

Anonyymi00082 kirjoitti:

Uskonnollinen kokemus voi olla ihmiselle aidosti todellinen ilman, että sen teologinen tulkinta on tosi. Koska rakenteeltaan samankaltaisia hengellisiä kokemuksia, kääntymisiä, parantumiskertomuksia ja "elämäni muuttui Jumalan kohtaamisen jälkeen" -kokemuksia esiintyy keskenään ristiriitaisissa uskonnollisissa traditioissa, kokemuksen pelkkä olemassaolo ei kykene valikoimaan yhtä niistä totuudeksi. Kokemus on tapahtuma; väite siitä, mikä yliluonnollinen olento tapahtuman aiheutti, on siitä tehty tulkinta. Jos sama kokemus toimii todisteena yhtä hyvin keskenään ristiriitaisten jumalakäsitysten puolesta, se ei yksinään voi toimia ratkaisevana todisteena yhdestäkään niistä.

Lue lisää

Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.



Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.

Anonyymi00083 kirjoitti:

Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.



Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.

Lue lisää

Argumenttia kannattaa tarkentaa yhdellä tärkeällä tavalla: universaali ilmiö ei itsessään kumoa yliluonnollista selitystä, mutta se heikentää voimakkaasti väitettä, että kyseinen ilmiö todistaisi juuri yhden tietyn uskonnon olevan tosi.

Parantumiskertomuksessa voidaan erottaa toisistaan tapahtuma ja sen tulkinta. Ihminen voi todella parantua sairaudesta tai oireesta, ja hän voi aivan vilpittömästi kokea, että Jumala paransi hänet. Mutta lauseessa "Jeesus paransi minut" on jo kaksi väitettä: ensinnäkin että paraneminen tapahtui ja toiseksi että sen aiheutti juuri Jeesus. Sama ihminen voisi toisessa uskonnollisessa ympäristössä sanoa "Allah paransi minut", ja joku toinen voisi tulkita vastaavan tapahtuman jonkin muun jumaluuden, rukouksen, hengellisen voiman tai muun maailmankuvansa kautta. Se, että ihminen on parantunut ja antaa paranemiselle uskonnollisen merkityksen, ei vielä ratkaise, mikä sen perimmäinen syy oli.

Tässä tulee vastaan juuri se ongelma, jonka nostin esiin: ilmiö on laajempi kuin sitä koskeva teologinen tulkinta. Jos kristityt kertovat rukouksen yhteydessä tapahtuvista parantumisista ja muslimit kertovat rukouksen yhteydessä tapahtuvista parantumisista, pelkkä parantumisen olemassaolo ei voi toimia ratkaisevana todisteena kristinuskon puolesta. Jos sama argumentti toimii yhtä hyvin kahden keskenään ristiriitaisen uskonnon puolesta, se ei vielä erottele niitä toisistaan.

"Elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni."

Se voi olla ihmiselle valtavan merkityksellinen kokemus, mutta todisteena tietyn uskonnon totuudesta se on hyvin vähän informatiivinen, koska vastaava kertomusrakenne esiintyy monissa toisistaan riippumattomissa uskonnollisissa ympäristöissä.

Kristitty voi kertoa olleensa eksyksissä, kärsineensä, löytäneensä Jeesuksen, saaneensa uuden tarkoituksen, rauhan ja rakkauden ja muuttaneensa koko elämänsä.

Muslimi voi kertoa olleensa eksyksissä, löytäneensä Allahin, alkaneensa rukoilla, saaneensa tarkoituksen, rauhan ja uuden moraalisen suunnan ja muuttaneensa koko elämänsä.

Anonyymi00084 kirjoitti:

Argumenttia kannattaa tarkentaa yhdellä tärkeällä tavalla: universaali ilmiö ei itsessään kumoa yliluonnollista selitystä, mutta se heikentää voimakkaasti väitettä, että kyseinen ilmiö todistaisi juuri yhden tietyn uskonnon olevan tosi.

Parantumiskertomuksessa voidaan erottaa toisistaan tapahtuma ja sen tulkinta. Ihminen voi todella parantua sairaudesta tai oireesta, ja hän voi aivan vilpittömästi kokea, että Jumala paransi hänet. Mutta lauseessa "Jeesus paransi minut" on jo kaksi väitettä: ensinnäkin että paraneminen tapahtui ja toiseksi että sen aiheutti juuri Jeesus. Sama ihminen voisi toisessa uskonnollisessa ympäristössä sanoa "Allah paransi minut", ja joku toinen voisi tulkita vastaavan tapahtuman jonkin muun jumaluuden, rukouksen, hengellisen voiman tai muun maailmankuvansa kautta. Se, että ihminen on parantunut ja antaa paranemiselle uskonnollisen merkityksen, ei vielä ratkaise, mikä sen perimmäinen syy oli.

Tässä tulee vastaan juuri se ongelma, jonka nostin esiin: ilmiö on laajempi kuin sitä koskeva teologinen tulkinta. Jos kristityt kertovat rukouksen yhteydessä tapahtuvista parantumisista ja muslimit kertovat rukouksen yhteydessä tapahtuvista parantumisista, pelkkä parantumisen olemassaolo ei voi toimia ratkaisevana todisteena kristinuskon puolesta. Jos sama argumentti toimii yhtä hyvin kahden keskenään ristiriitaisen uskonnon puolesta, se ei vielä erottele niitä toisistaan.

"Elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni."

Se voi olla ihmiselle valtavan merkityksellinen kokemus, mutta todisteena tietyn uskonnon totuudesta se on hyvin vähän informatiivinen, koska vastaava kertomusrakenne esiintyy monissa toisistaan riippumattomissa uskonnollisissa ympäristöissä.

Kristitty voi kertoa olleensa eksyksissä, kärsineensä, löytäneensä Jeesuksen, saaneensa uuden tarkoituksen, rauhan ja rakkauden ja muuttaneensa koko elämänsä.

Muslimi voi kertoa olleensa eksyksissä, löytäneensä Allahin, alkaneensa rukoilla, saaneensa tarkoituksen, rauhan ja uuden moraalisen suunnan ja muuttaneensa koko elämänsä.

Lue lisää

Tässä ei tarvitse väittää, että kaikki kokemukset olisivat valhetta. Päinvastoin voidaan hyväksyä, että ihmisten elämä todella muuttuu uskonnollisen kääntymyksen seurauksena. Mutta siitä ei seuraa, että juuri sen uskonnon metafyysiset väitteet ovat tosia.

Tätä voisi kuvata näin:

Kokemus: "Elämäni muuttui."

Tulkinta: "Jumala muutti elämäni."

Tarkempi teologinen tulkinta: "Kristinuskon Jumala muutti elämäni."

Eksklusiivinen johtopäätös: "Siksi kristinusko on totta ja muut uskonnot ovat vääriä."

Ensimmäinen väite voi olla täysin ilmeinen tosiasia. Jokainen seuraava askel lisää tulkintaa ja vaatii uusia perusteluja.

Ja juuri tässä kohtaa "mutta minun kokemukseni oli niin voimakas" ei ratkaise ongelmaa. Kokemuksen voimakkuus kertoo kokemuksen voimakkuudesta, ei automaattisesti sen ulkoisesta aiheuttajasta. Jos kristitty kokee 100-prosenttisen varmuuden siitä, että Jeesus muutti hänen elämänsä, ja muslimi kokee 100-prosenttisen varmuuden siitä, että Allah muutti hänen elämänsä, heidän subjektiivinen varmuutensa ei voi yksin ratkaista heidän välillään olevaa metafyysistä kiistaa.

Tämä johtaa vielä kiinnostavampaan kysymykseen: jos "elämäni muuttui" on yhteinen kertomusrakenne eri uskonnoissa, mikä tarkalleen ottaen tekee kristityn kokemuksesta todisteen kristinuskon puolesta eikä vain todisteen siitä, että uskonnollinen sitoutuminen voi muuttaa ihmisen elämää?

Jälkimmäinen väite on paljon vaatimattomampi ja sitä voidaan tutkia ilman, että ensin päätetään, onko Jeesus, Allah tai jokin muu uskonnollinen tulkinta metafyysisesti oikeassa.



Koska keskenään ristiriitaisten uskontojen seuraajat raportoivat rakenteeltaan samankaltaisia parantumisia, kääntymisiä, hengellisiä kokemuksia ja elämänmuutoksia, näiden ilmiöiden pelkkä esiintyminen ei riitä osoittamaan, että juuri yhden uskonnon teologinen tulkinta on oikea. Kokemus voi olla aito, paraneminen voi olla todellinen ja elämä voi todella muuttua, mutta näistä tapahtumista tehty metafyysinen tulkinta tarvitsee erillisen perustelun.

Anonyymi00085 kirjoitti:

Tässä ei tarvitse väittää, että kaikki kokemukset olisivat valhetta. Päinvastoin voidaan hyväksyä, että ihmisten elämä todella muuttuu uskonnollisen kääntymyksen seurauksena. Mutta siitä ei seuraa, että juuri sen uskonnon metafyysiset väitteet ovat tosia.

Tätä voisi kuvata näin:

Kokemus: "Elämäni muuttui."

Tulkinta: "Jumala muutti elämäni."

Tarkempi teologinen tulkinta: "Kristinuskon Jumala muutti elämäni."

Eksklusiivinen johtopäätös: "Siksi kristinusko on totta ja muut uskonnot ovat vääriä."

Ensimmäinen väite voi olla täysin ilmeinen tosiasia. Jokainen seuraava askel lisää tulkintaa ja vaatii uusia perusteluja.

Ja juuri tässä kohtaa "mutta minun kokemukseni oli niin voimakas" ei ratkaise ongelmaa. Kokemuksen voimakkuus kertoo kokemuksen voimakkuudesta, ei automaattisesti sen ulkoisesta aiheuttajasta. Jos kristitty kokee 100-prosenttisen varmuuden siitä, että Jeesus muutti hänen elämänsä, ja muslimi kokee 100-prosenttisen varmuuden siitä, että Allah muutti hänen elämänsä, heidän subjektiivinen varmuutensa ei voi yksin ratkaista heidän välillään olevaa metafyysistä kiistaa.

Tämä johtaa vielä kiinnostavampaan kysymykseen: jos "elämäni muuttui" on yhteinen kertomusrakenne eri uskonnoissa, mikä tarkalleen ottaen tekee kristityn kokemuksesta todisteen kristinuskon puolesta eikä vain todisteen siitä, että uskonnollinen sitoutuminen voi muuttaa ihmisen elämää?

Jälkimmäinen väite on paljon vaatimattomampi ja sitä voidaan tutkia ilman, että ensin päätetään, onko Jeesus, Allah tai jokin muu uskonnollinen tulkinta metafyysisesti oikeassa.



Koska keskenään ristiriitaisten uskontojen seuraajat raportoivat rakenteeltaan samankaltaisia parantumisia, kääntymisiä, hengellisiä kokemuksia ja elämänmuutoksia, näiden ilmiöiden pelkkä esiintyminen ei riitä osoittamaan, että juuri yhden uskonnon teologinen tulkinta on oikea. Kokemus voi olla aito, paraneminen voi olla todellinen ja elämä voi todella muuttua, mutta näistä tapahtumista tehty metafyysinen tulkinta tarvitsee erillisen perustelun.

Lue lisää

"Idän saatanallisissa opeissa" ei ole sellaista ajatusta. Idässä kukaan ei väitä, että vain heidän polkunsa on ainoa oikea. Kukaan ei pakota ketään omaan uskoonsa, sillä ymmärretään, ettei ole mitään, mistä pitäisi pelastua. Polkuja on tuhansia, ja ne ole askeleita samalla polulla. Jos jokin uskonto on alkeellinen, se sopii alkeellisemmalle yleisölle. Myös se, että 1 + 1 = 2, on tärkeä tietää, vaikka myöhemmin siirtyisikin korkeampaan matematiikkaan.

”Idän saatanallisiss opeissa” ei esiinny ajatusta siitä, että vain yksi oppi, uskonto tai henkinen polku olisi ainoa oikea ja kaikki muut väärässä. Sen sijaan lähtökohtana on näkemys, että ihmiset ovat erilaisissa kehitysvaiheissa ja siksi myös heidän tarpeensa, ymmärryksensä ja tapansa etsiä totuutta vaihtelevat. Tästä syystä ei ole mielekästä ajatella, että sama tie sopisi kaikille.
”Idän saatanallisiss opeissa” ei myöskään korosteta ajatusta siitä, että ihminen olisi pelastettava jostakin ulkopuolisesta uhasta. Sen sijaan huomio kohdistuu tietoisuuden kehittymiseen, oman mielen ymmärtämiseen ja siihen, että ihminen oppii näkemään todellisuuden yhä selkeämmin. Tämän vuoksi ei nähdä tarvetta pakottaa ketään omaksumaan tiettyä uskoa tai maailmankuvaa. Jokaisen katsotaan kulkevan omaa polkuaan omassa tahdissaan.
Erilaisia polkuja on lukemattomia, mutta ne voidaan nähdä saman päämäärän erilaisina ilmentyminä. Ne ovat vain erilaisia askelia tai näkökulmia, jotka vastaavat ihmisten erilaisia valmiuksia. Se, mikä on yhdelle ihmiselle syvällinen ja toimiva opetus, voi toiselle olla liian vaikea tai ennenaikainen. Vastaavasti yksinkertaisempi opetus ei ole arvoton vain siksi, että joku toinen on kulkenut pidemmälle.
Tätä voi verrata matematiikan opiskeluun. Jokainen oppii ensin, että yksi plus yksi on kaksi. Tämä tieto ei ole virheellinen tai tarpeeton, vaikka myöhemmin opiskeltaisiin differentiaaliyhtälöitä tai kvanttifysiikan matematiikkaa. Päinvastoin, korkeampi ymmärrys rakentuu perustan varaan. Samalla tavoin idässä ajatellaan, että eri uskonnot, filosofiat ja harjoitukset palvelevat ihmisiä heidän senhetkisessä kehitysvaiheessaan. Mikään vaihe ei ole sinänsä väärä, vaan jokaisella on oma tarkoituksensa osana laajempaa kasvun ja ymmärryksen prosessia.

Anonyymi00086 kirjoitti:

"Idän saatanallisissa opeissa" ei ole sellaista ajatusta. Idässä kukaan ei väitä, että vain heidän polkunsa on ainoa oikea. Kukaan ei pakota ketään omaan uskoonsa, sillä ymmärretään, ettei ole mitään, mistä pitäisi pelastua. Polkuja on tuhansia, ja ne ole askeleita samalla polulla. Jos jokin uskonto on alkeellinen, se sopii alkeellisemmalle yleisölle. Myös se, että 1 1 = 2, on tärkeä tietää, vaikka myöhemmin siirtyisikin korkeampaan matematiikkaan.

”Idän saatanallisiss opeissa” ei esiinny ajatusta siitä, että vain yksi oppi, uskonto tai henkinen polku olisi ainoa oikea ja kaikki muut väärässä. Sen sijaan lähtökohtana on näkemys, että ihmiset ovat erilaisissa kehitysvaiheissa ja siksi myös heidän tarpeensa, ymmärryksensä ja tapansa etsiä totuutta vaihtelevat. Tästä syystä ei ole mielekästä ajatella, että sama tie sopisi kaikille.
”Idän saatanallisiss opeissa” ei myöskään korosteta ajatusta siitä, että ihminen olisi pelastettava jostakin ulkopuolisesta uhasta. Sen sijaan huomio kohdistuu tietoisuuden kehittymiseen, oman mielen ymmärtämiseen ja siihen, että ihminen oppii näkemään todellisuuden yhä selkeämmin. Tämän vuoksi ei nähdä tarvetta pakottaa ketään omaksumaan tiettyä uskoa tai maailmankuvaa. Jokaisen katsotaan kulkevan omaa polkuaan omassa tahdissaan.
Erilaisia polkuja on lukemattomia, mutta ne voidaan nähdä saman päämäärän erilaisina ilmentyminä. Ne ovat vain erilaisia askelia tai näkökulmia, jotka vastaavat ihmisten erilaisia valmiuksia. Se, mikä on yhdelle ihmiselle syvällinen ja toimiva opetus, voi toiselle olla liian vaikea tai ennenaikainen. Vastaavasti yksinkertaisempi opetus ei ole arvoton vain siksi, että joku toinen on kulkenut pidemmälle.
Tätä voi verrata matematiikan opiskeluun. Jokainen oppii ensin, että yksi plus yksi on kaksi. Tämä tieto ei ole virheellinen tai tarpeeton, vaikka myöhemmin opiskeltaisiin differentiaaliyhtälöitä tai kvanttifysiikan matematiikkaa. Päinvastoin, korkeampi ymmärrys rakentuu perustan varaan. Samalla tavoin idässä ajatellaan, että eri uskonnot, filosofiat ja harjoitukset palvelevat ihmisiä heidän senhetkisessä kehitysvaiheessaan. Mikään vaihe ei ole sinänsä väärä, vaan jokaisella on oma tarkoituksensa osana laajempaa kasvun ja ymmärryksen prosessia.

Lue lisää

Yksikään uskonnollinen perinne ei voi perustellusti väittää omistavansa yksinoikeuden kaikkeen henkiseen totuuteen. Tällainen vaatimus edellyttäisi täydellistä tietoa todellisuuden koko laajuudesta, ihmiskunnan historiasta, tietoisuuden kehityksestä sekä Jumalan tai Absoluutin toiminnasta kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa. Koska yksittäinen ihminen tai yhteisö ei voi osoittaa hallitsevansa tällaista kokonaisnäkemystä, ehdoton väite omasta yksinoikeudesta totuuteen perustuu usein enemmän uskoon omaan erinomaisuuteen kuin todelliseen tietoon.
Kun uskonnollinen yhteisö alkaa pitää itseään ainoana pelastuksen, totuuden tai jumalallisen ilmoituksen haltijana, syntyy helposti dogmatismi. Dogmatismi ei tarkoita vahvaa vakaumusta sinänsä, vaan kyvyttömyyttä tunnistaa, että todellisuus voi olla laajempi kuin oma käsitteellinen järjestelmämme. Historia osoittaa, että juuri tällaiset yksinoikeusvaatimukset ovat usein synnyttäneet uskonnollisia konflikteja, vainoja ja vastakkainasetteluja. Mitä kapeammaksi ihmisen maailmankuva muodostuu, sitä vaikeammaksi käy ymmärtää muiden ihmisten kokemuksia, näkemyksiä ja henkisiä pyrkimyksiä.
Vedalaisesta näkökulmasta katsottuna ihmiset eivät ole samalla tietoisuuden tasolla. Jokainen yksilö lähestyy totuutta omien kykyjensä, kokemustensa, kulttuurinsa ja sisäisen kehitysvaiheensa kautta. Tämän vuoksi myös uskonnolliset opetukset ilmenevät erilaisina. Se, mikä yhdelle ihmiselle on syvällinen metafyysinen opetus, voi toiselle olla käsittämätöntä. Vastaavasti yksinkertainen moraalinen opetus voi olla välttämätön lähtökohta henkilölle, joka ei vielä kykene vastaanottamaan syvällisempiä filosofisia näkemyksiä.
Tässä mielessä ihmisen uskonto kuvastaa usein hänen senhetkistä tietoisuuden tasoaan. Jos uskonnollinen ymmärrys on yksinkertainen tai alkeellinen, se ei välttämättä tarkoita epäonnistumista. Jokainen oppiminen alkaa perustasolta. Lapsi opettelee ensin kirjaimet ennen kuin hän kykenee lukemaan kirjallisuutta tai tutkimaan filosofiaa. Samalla tavoin henkinen kehitys etenee vaiheittain. Se, mikä tänään näyttää rajalliselta, voi toimia perustana syvemmälle ymmärrykselle tulevaisuudessa.
Ongelma syntyy silloin, kun väliaikainen kehitysvaihe julistetaan lopulliseksi päämääräksi. Kun ihminen kiinnittyy omaan käsitykseensä niin voimakkaasti, ettei hän enää ole valmis oppimaan tai tutkimaan syvempiä merkityksiä, kehitys pysähtyy. Dogmatismi muuttaa uskonnon välineestä päämääräksi. Sen sijaan että uskonto auttaisi ihmistä laajentamaan tietoisuuttaan, siitä tulee järjestelmä, joka rajoittaa hänen mahdollisuuksiaan kasvaa.
Tästä syystä lähes jokaisen uskonnollisen perinteen piirissä voidaan havaita kaksi erilaista lähestymistapaa. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ne, jotka pyrkivät ymmärtämään opetusten sisäisen, symbolisen ja syvällisen merkityksen. He eivät tyydy ulkoisiin muotoihin, rituaaleihin tai kirjaimellisiin tulkintoihin, vaan etsivät niiden taustalla olevia periaatteita ja kokemuksellista totuutta. Toiseen ryhmään kuuluvat ne, joiden suhde uskontoon jää pääasiassa ulkoiselle tasolle. He voivat tuntea opinkappaleet, rituaalit ja perinteet, mutta eivät välttämättä tavoita niiden syvempää tarkoitusta.
Sama ero löytyy kaikista suurista uskonnollisista traditioista. On niitä, jotka näkevät pyhissä teksteissä kirjaimia, ja niitä, jotka pyrkivät näkemään niiden merkityksen. On niitä, jotka tarkastelevat uskontoa identiteettinä, ja niitä, jotka käyttävät sitä tietoisuuden muuttamisen välineenä. Ulkoinen uskonto voi erottaa ihmisiä toisistaan, mutta sisäinen ymmärrys pyrkii näkemään sen yhteisen perustan, joka ilmenee erilaisissa kulttuureissa ja erilaisina opetuksina.
Tämän näkemyksen mukaan uskonnon todellinen arvo ei määräydy sen perusteella, kuinka voimakkaasti ihminen puolustaa omaa perinnettään, vaan sen perusteella, kuinka paljon hänen tietoisuutensa, myötätuntonsa, viisautensa ja kykynsä ymmärtää todellisuutta ovat kehittyneet. Uskonto on silloin väline sisäiseen kasvuun eikä päämäärä sinänsä.

Anonyymi00087 kirjoitti:

Yksikään uskonnollinen perinne ei voi perustellusti väittää omistavansa yksinoikeuden kaikkeen henkiseen totuuteen. Tällainen vaatimus edellyttäisi täydellistä tietoa todellisuuden koko laajuudesta, ihmiskunnan historiasta, tietoisuuden kehityksestä sekä Jumalan tai Absoluutin toiminnasta kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa. Koska yksittäinen ihminen tai yhteisö ei voi osoittaa hallitsevansa tällaista kokonaisnäkemystä, ehdoton väite omasta yksinoikeudesta totuuteen perustuu usein enemmän uskoon omaan erinomaisuuteen kuin todelliseen tietoon.
Kun uskonnollinen yhteisö alkaa pitää itseään ainoana pelastuksen, totuuden tai jumalallisen ilmoituksen haltijana, syntyy helposti dogmatismi. Dogmatismi ei tarkoita vahvaa vakaumusta sinänsä, vaan kyvyttömyyttä tunnistaa, että todellisuus voi olla laajempi kuin oma käsitteellinen järjestelmämme. Historia osoittaa, että juuri tällaiset yksinoikeusvaatimukset ovat usein synnyttäneet uskonnollisia konflikteja, vainoja ja vastakkainasetteluja. Mitä kapeammaksi ihmisen maailmankuva muodostuu, sitä vaikeammaksi käy ymmärtää muiden ihmisten kokemuksia, näkemyksiä ja henkisiä pyrkimyksiä.
Vedalaisesta näkökulmasta katsottuna ihmiset eivät ole samalla tietoisuuden tasolla. Jokainen yksilö lähestyy totuutta omien kykyjensä, kokemustensa, kulttuurinsa ja sisäisen kehitysvaiheensa kautta. Tämän vuoksi myös uskonnolliset opetukset ilmenevät erilaisina. Se, mikä yhdelle ihmiselle on syvällinen metafyysinen opetus, voi toiselle olla käsittämätöntä. Vastaavasti yksinkertainen moraalinen opetus voi olla välttämätön lähtökohta henkilölle, joka ei vielä kykene vastaanottamaan syvällisempiä filosofisia näkemyksiä.
Tässä mielessä ihmisen uskonto kuvastaa usein hänen senhetkistä tietoisuuden tasoaan. Jos uskonnollinen ymmärrys on yksinkertainen tai alkeellinen, se ei välttämättä tarkoita epäonnistumista. Jokainen oppiminen alkaa perustasolta. Lapsi opettelee ensin kirjaimet ennen kuin hän kykenee lukemaan kirjallisuutta tai tutkimaan filosofiaa. Samalla tavoin henkinen kehitys etenee vaiheittain. Se, mikä tänään näyttää rajalliselta, voi toimia perustana syvemmälle ymmärrykselle tulevaisuudessa.
Ongelma syntyy silloin, kun väliaikainen kehitysvaihe julistetaan lopulliseksi päämääräksi. Kun ihminen kiinnittyy omaan käsitykseensä niin voimakkaasti, ettei hän enää ole valmis oppimaan tai tutkimaan syvempiä merkityksiä, kehitys pysähtyy. Dogmatismi muuttaa uskonnon välineestä päämääräksi. Sen sijaan että uskonto auttaisi ihmistä laajentamaan tietoisuuttaan, siitä tulee järjestelmä, joka rajoittaa hänen mahdollisuuksiaan kasvaa.
Tästä syystä lähes jokaisen uskonnollisen perinteen piirissä voidaan havaita kaksi erilaista lähestymistapaa. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ne, jotka pyrkivät ymmärtämään opetusten sisäisen, symbolisen ja syvällisen merkityksen. He eivät tyydy ulkoisiin muotoihin, rituaaleihin tai kirjaimellisiin tulkintoihin, vaan etsivät niiden taustalla olevia periaatteita ja kokemuksellista totuutta. Toiseen ryhmään kuuluvat ne, joiden suhde uskontoon jää pääasiassa ulkoiselle tasolle. He voivat tuntea opinkappaleet, rituaalit ja perinteet, mutta eivät välttämättä tavoita niiden syvempää tarkoitusta.
Sama ero löytyy kaikista suurista uskonnollisista traditioista. On niitä, jotka näkevät pyhissä teksteissä kirjaimia, ja niitä, jotka pyrkivät näkemään niiden merkityksen. On niitä, jotka tarkastelevat uskontoa identiteettinä, ja niitä, jotka käyttävät sitä tietoisuuden muuttamisen välineenä. Ulkoinen uskonto voi erottaa ihmisiä toisistaan, mutta sisäinen ymmärrys pyrkii näkemään sen yhteisen perustan, joka ilmenee erilaisissa kulttuureissa ja erilaisina opetuksina.
Tämän näkemyksen mukaan uskonnon todellinen arvo ei määräydy sen perusteella, kuinka voimakkaasti ihminen puolustaa omaa perinnettään, vaan sen perusteella, kuinka paljon hänen tietoisuutensa, myötätuntonsa, viisautensa ja kykynsä ymmärtää todellisuutta ovat kehittyneet. Uskonto on silloin väline sisäiseen kasvuun eikä päämäärä sinänsä.

Lue lisää

Vedalaisen perinteen mukaan jokainen elävä olento etenee pitkän kehitysprosessin kautta. Tietoisuus kasvaa vähitellen kokemusten, tekojen ja oppimisen myötä. Siksi ihmiset eivät ole samalla lähtöviivalla. Se, mikä yhdelle ihmiselle on itsestään selvää, voi toiselle olla vielä käsittämätöntä. Tästä syystä myös opetusten on oltava erilaisia eri ihmisille ja eri kehitysvaiheissa oleville yhteisöille.

Vastuu kasvaa tietoisuuden mukana. Mitä enemmän ihminen ymmärtää tekojensa seurauksia, sitä suurempi vastuu hänellä on niiden vaikutuksista. Tämän vuoksi moraalisia ja karmallisia seurauksia ei tarkastella ainoastaan tekojen ulkoisen muodon perusteella, vaan myös tietoisuuden, aikomusten ja ymmärryksen perusteella.
Tästä näkökulmasta katsottuna uskonnolliset opetukset eivät ole välttämättä keskenään ristiriitaisia, vaan ne voivat olla suunnattuja erilaisille ihmisille erilaisissa olosuhteissa. Jollekin ihmiselle uskonto merkitsee ensisijaisesti moraalisten sääntöjen opettelua. Toiselle se merkitsee filosofista pohdintaa. Kolmannelle se merkitsee rakkauden, palvelun ja Jumalasuhteen syventämistä. Samalla tavoin kuin koulutuksessa on alkeis-, keski- ja korkeampia tasoja, myös henkisessä elämässä voidaan nähdä erilaisia kehitysvaiheita.

Tämän vuoksi vedalainen kulttuuri ei korosta ajatusta, että kaikki ihmiset olisivat velvollisia omaksumaan täsmälleen saman uskonnollisen muodon tai harjoituksen. Olennaisempaa on se, auttaako jokin opetus ihmistä kehittymään seuraavaan vaiheeseen omalla polullaan.
Paramparamme filosofiassa uskonnon korkein tarkoitus ei ole taivaallisten nautintojen saavuttaminen eikä rangaistuksen välttäminen. Tällaiset motiivit voidaan nähdä henkisen kehityksen alkuvaiheina.

Todellinen viisaus ilmenee kykynä nähdä kaikkien elävien olentojen yhteinen henkinen olemus. Oppinut brāhmaṇa, lehmä, elefantti, koira ja yhteiskunnan ulkopuolelle jäänyt ihminen nähdään pohjimmiltaan samanarvoisina sieluina, vaikka heidän ulkoiset olosuhteensa eroavat toisistaan. Siksi tietoisuuden kehityksen tarkoituksena ei ole synnyttää ylimielisyyttä, vaan myötätuntoa, nöyryyttä ja ymmärrystä.
Mitä syvemmälle ihminen etenee henkisessä elämässä, sitä vähemmän hän keskittyy siihen, mikä erottaa ihmisiä toisistaan, ja sitä enemmän hän alkaa nähdä sen, mikä yhdistää kaikkia eläviä olentoja.

Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.
Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
Emme pidä henkisyyttä valmiina vastauksena, jonka ihminen vain hyväksyy ulkoisesti, vaan elinikäisenä oppimisena, harjoituksena ja tietoisuuden (caitanya) asteittaisena syventymisenä. Henkinen elämä ei ole pelkkää uskomista, vaan matka kohti todellista ymmärrystä (jñāna), jossa ihmisen väärät käsitykset (mithyā-jñāna) ja tietämättömyys (avidyā) vähitellen väistyvät.
Tieto (jñāna) ei pysähdy käsitteelliseen ymmärtämiseen, vaan kypsyy oivallukseksi (anubhava), joka muuttaa ihmisen suhdetta itseensä, muihin eläviin olentoihin ja koko olemassaoloon (sattā). Henkinen kasvu ei ole yksittäinen kokemus tai saavutettava lopullinen tila, vaan jatkuva tietoisuuden (caitanya) puhdistumisen (śuddhi) ja kypsymisen prosessi.
Tämä sisäinen kehitys ymmärretään sydämen puhdistumisena (citta-śuddhi), jossa itsekeskeiset taipumukset (ahaṅkāra) ja väärä samaistuminen kehoon (dehātma-buddhi) vähitellen heikkenevät. Ihminen alkaa ymmärtää syvemmin omaa todellista luontoaan (svarūpa) ja suhdettaan kaikkeen elävään.
Tästä syystä emme ole koskaan edes väittäneet, että juuri meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen tapa etsiä totuutta. Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
Samalla pidämme tärkeänä erottelukykyä (viveka) ja totuudenmukaista tutkimista (vicāra). Henkinen tieto ei tarkoita dogmaattista hyväksymistä, vaan syvempää ymmärrystä, joka syntyy harjoituksen, pohdinnan jne. kautta.
Emme pakota ketään hyväksymään opetuksiamme emmekä käytä pelottelua, painostusta, psykologista manipulointia tai henkistä väkivaltaa kuten kristilliset ekstremistit täällä tekevät jatkuvasti. Vastustamme kristittyjen ekstremistien psykoterroria, syyllistämistä, uhkailua, pakottamista uudelleen takaisin kristinuskoon, josta olemme lähteneet, ja vallankäyttöä, joiden tarkoituksena on murtaa ihmisen oma harkintakyky (buddhi) ja estää vapaa etsintä.
Emme hyväksy toimintaa, jossa jokin dogmaattinen tai fundamentalistinen uskonto pyrkii pakottamaan ihmisen omaksumaan tuon vakaumuksen uudelleen pelon, syyllisyyden tai väkivallan avulla. Aito vakaumus (niṣṭhā) ei synny pakosta, vaan vapaaehtoisesta ymmärtämisestä, vilpittömyydestä (ārjava) ja sisäisestä muutoksesta.
Todellinen henkinen kasvu perustuu myötätuntoon (dayā), tietoisuuden (caitanya) syvenemiseen jne. Ihmisen sisäinen kehitys ei voi perustua hallintaan tai pakottamiseen, vaan vapaaseen tahtoon ja aitoon pyrkimykseen kohti korkeampaa ymmärrystä.

Anonyymi00089 kirjoitti:

Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.
Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
Emme pidä henkisyyttä valmiina vastauksena, jonka ihminen vain hyväksyy ulkoisesti, vaan elinikäisenä oppimisena, harjoituksena ja tietoisuuden (caitanya) asteittaisena syventymisenä. Henkinen elämä ei ole pelkkää uskomista, vaan matka kohti todellista ymmärrystä (jñāna), jossa ihmisen väärät käsitykset (mithyā-jñāna) ja tietämättömyys (avidyā) vähitellen väistyvät.
Tieto (jñāna) ei pysähdy käsitteelliseen ymmärtämiseen, vaan kypsyy oivallukseksi (anubhava), joka muuttaa ihmisen suhdetta itseensä, muihin eläviin olentoihin ja koko olemassaoloon (sattā). Henkinen kasvu ei ole yksittäinen kokemus tai saavutettava lopullinen tila, vaan jatkuva tietoisuuden (caitanya) puhdistumisen (śuddhi) ja kypsymisen prosessi.
Tämä sisäinen kehitys ymmärretään sydämen puhdistumisena (citta-śuddhi), jossa itsekeskeiset taipumukset (ahaṅkāra) ja väärä samaistuminen kehoon (dehātma-buddhi) vähitellen heikkenevät. Ihminen alkaa ymmärtää syvemmin omaa todellista luontoaan (svarūpa) ja suhdettaan kaikkeen elävään.
Tästä syystä emme ole koskaan edes väittäneet, että juuri meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen tapa etsiä totuutta. Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
Samalla pidämme tärkeänä erottelukykyä (viveka) ja totuudenmukaista tutkimista (vicāra). Henkinen tieto ei tarkoita dogmaattista hyväksymistä, vaan syvempää ymmärrystä, joka syntyy harjoituksen, pohdinnan jne. kautta.
Emme pakota ketään hyväksymään opetuksiamme emmekä käytä pelottelua, painostusta, psykologista manipulointia tai henkistä väkivaltaa kuten kristilliset ekstremistit täällä tekevät jatkuvasti. Vastustamme kristittyjen ekstremistien psykoterroria, syyllistämistä, uhkailua, pakottamista uudelleen takaisin kristinuskoon, josta olemme lähteneet, ja vallankäyttöä, joiden tarkoituksena on murtaa ihmisen oma harkintakyky (buddhi) ja estää vapaa etsintä.
Emme hyväksy toimintaa, jossa jokin dogmaattinen tai fundamentalistinen uskonto pyrkii pakottamaan ihmisen omaksumaan tuon vakaumuksen uudelleen pelon, syyllisyyden tai väkivallan avulla. Aito vakaumus (niṣṭhā) ei synny pakosta, vaan vapaaehtoisesta ymmärtämisestä, vilpittömyydestä (ārjava) ja sisäisestä muutoksesta.
Todellinen henkinen kasvu perustuu myötätuntoon (dayā), tietoisuuden (caitanya) syvenemiseen jne. Ihmisen sisäinen kehitys ei voi perustua hallintaan tai pakottamiseen, vaan vapaaseen tahtoon ja aitoon pyrkimykseen kohti korkeampaa ymmärrystä.

Lue lisää

Monia polkuja, monia lähtökohtia

Emme ole koskaan väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen tai että kaikki muut lähestymistavat olisivat väärässä ja johtaisivat johonkin ikuiseen helvettiin. Tällainen ajatus ei tee oikeutta ihmisten erilaisille lähtökohdille, kokemuksille, ymmärrykselle tai tietoisuuden kehitykselle.

Todellisuutta voidaan lähestyä monista suunnista. Vilpitön etsintä — jijñāsā — ei muutu arvottomaksi vain siksi, että se alkaa erilaisesta perinteestä, kulttuurista tai maailmankuvasta. Ihmiset eivät myöskään aloita matkaansa samasta kohdasta. Heidän ymmärryksensä, kykynsä omaksua tietoa, elämäntilanteensa, taipumuksensa ja sisäinen kypsyytensä vaihtelevat suuresti.

Siksi olisi liian yksinkertaista ajatella, että kaikille pitäisi antaa täsmälleen sama opetus, sama menetelmä ja sama hengellinen päämäärä samalla tavalla ymmärrettynä.

Ihmiset ovat erilaisia.

He tarvitsevat erilaisia lähestymistapoja, erilaisia opetuksia ja joskus jopa erilaisia tapoja ymmärtää samoja perimmäisiä kysymyksiä.

Muinaiset vedalaiset tekstit voidaan tässä mielessä nähdä valtavana navigointijärjestelmänä. Ne eivät ainoastaan osoita yhtä tietä, vaan kuvaavat kokonaisia maastoja: erilaisia tietoisuuden tasoja, taipumuksia, toiminnan seurauksia, tiedon asteita, harjoituksia ja mahdollisuuksia edetä kohti syvempää ymmärrystä.

Kartta ei ole olemassa siksi, että matkustaja pakotettaisiin kulkemaan yhtä tietä.

Kartta auttaa häntä ymmärtämään, missä hän on.

Tämä on olennainen ero.

Jos kaksi ihmistä seisoo eri puolilla valtavaa vuoristoa, olisi järjetöntä antaa heille sama reittiohje ja väittää, että vain yksi tie on todellinen. Toinen voi aloittaa laaksosta, toinen korkealta rinteeltä. Toisella voi olla kokemusta vuorikiipeilystä, toinen voi vasta opetella kävelemään vaikeassa maastossa. Kolmas ei ehkä ole vielä edes vakuuttunut siitä, että vuoren huippua kannattaa tavoitella.

Silti kaikilla voi olla mahdollisuus edetä.

Ihmiset eivät ole samalla tietoisuuden tasolla

Vedalaisessa ajattelussa on tärkeää ymmärtää, että ihmiset eroavat toisistaan myös siinä, millaista tietoa he kykenevät vastaanottamaan ja kuinka syvällisesti he pystyvät sitä ymmärtämään.

Pelkkä tiedon olemassaolo ei tarkoita, että ihminen kykenee välittömästi omaksumaan sen.

Lapselle voidaan kertoa erittäin monimutkaisesta filosofisesta ajatuksesta, mutta vaikka sanat olisivat hänen kuultavissaan, niiden syvempi merkitys ei vielä avaudu. Myöhemmin sama ihminen voi palata samaan ajatukseen ja ymmärtää sen aivan toisella tavalla.

Tieto voi siis olla sama, mutta vastaanottajan ymmärrys on muuttunut.

Tästä seuraa tärkeä periaate: erilaiset opetukset eivät välttämättä ole keskenään ristiriidassa vain siksi, että niitä annetaan erilaisille ihmisille eri muodoissa.

Yksi tarvitsee yksinkertaisen alun.

Toinen pystyy käsittelemään abstraktia filosofiaa.

Anonyymi00090 kirjoitti:

Monia polkuja, monia lähtökohtia

Emme ole koskaan väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen tai että kaikki muut lähestymistavat olisivat väärässä ja johtaisivat johonkin ikuiseen helvettiin. Tällainen ajatus ei tee oikeutta ihmisten erilaisille lähtökohdille, kokemuksille, ymmärrykselle tai tietoisuuden kehitykselle.

Todellisuutta voidaan lähestyä monista suunnista. Vilpitön etsintä — jijñāsā — ei muutu arvottomaksi vain siksi, että se alkaa erilaisesta perinteestä, kulttuurista tai maailmankuvasta. Ihmiset eivät myöskään aloita matkaansa samasta kohdasta. Heidän ymmärryksensä, kykynsä omaksua tietoa, elämäntilanteensa, taipumuksensa ja sisäinen kypsyytensä vaihtelevat suuresti.

Siksi olisi liian yksinkertaista ajatella, että kaikille pitäisi antaa täsmälleen sama opetus, sama menetelmä ja sama hengellinen päämäärä samalla tavalla ymmärrettynä.

Ihmiset ovat erilaisia.

He tarvitsevat erilaisia lähestymistapoja, erilaisia opetuksia ja joskus jopa erilaisia tapoja ymmärtää samoja perimmäisiä kysymyksiä.

Muinaiset vedalaiset tekstit voidaan tässä mielessä nähdä valtavana navigointijärjestelmänä. Ne eivät ainoastaan osoita yhtä tietä, vaan kuvaavat kokonaisia maastoja: erilaisia tietoisuuden tasoja, taipumuksia, toiminnan seurauksia, tiedon asteita, harjoituksia ja mahdollisuuksia edetä kohti syvempää ymmärrystä.

Kartta ei ole olemassa siksi, että matkustaja pakotettaisiin kulkemaan yhtä tietä.

Kartta auttaa häntä ymmärtämään, missä hän on.

Tämä on olennainen ero.

Jos kaksi ihmistä seisoo eri puolilla valtavaa vuoristoa, olisi järjetöntä antaa heille sama reittiohje ja väittää, että vain yksi tie on todellinen. Toinen voi aloittaa laaksosta, toinen korkealta rinteeltä. Toisella voi olla kokemusta vuorikiipeilystä, toinen voi vasta opetella kävelemään vaikeassa maastossa. Kolmas ei ehkä ole vielä edes vakuuttunut siitä, että vuoren huippua kannattaa tavoitella.

Silti kaikilla voi olla mahdollisuus edetä.

Ihmiset eivät ole samalla tietoisuuden tasolla

Vedalaisessa ajattelussa on tärkeää ymmärtää, että ihmiset eroavat toisistaan myös siinä, millaista tietoa he kykenevät vastaanottamaan ja kuinka syvällisesti he pystyvät sitä ymmärtämään.

Pelkkä tiedon olemassaolo ei tarkoita, että ihminen kykenee välittömästi omaksumaan sen.

Lapselle voidaan kertoa erittäin monimutkaisesta filosofisesta ajatuksesta, mutta vaikka sanat olisivat hänen kuultavissaan, niiden syvempi merkitys ei vielä avaudu. Myöhemmin sama ihminen voi palata samaan ajatukseen ja ymmärtää sen aivan toisella tavalla.

Tieto voi siis olla sama, mutta vastaanottajan ymmärrys on muuttunut.

Tästä seuraa tärkeä periaate: erilaiset opetukset eivät välttämättä ole keskenään ristiriidassa vain siksi, että niitä annetaan erilaisille ihmisille eri muodoissa.

Yksi tarvitsee yksinkertaisen alun.

Toinen pystyy käsittelemään abstraktia filosofiaa.

Lue lisää

Tästä seuraa tärkeä periaate: erilaiset opetukset eivät välttämättä ole keskenään ristiriidassa vain siksi, että niitä annetaan erilaisille ihmisille eri muodoissa.

Yksi tarvitsee yksinkertaisen alun.

Toinen pystyy käsittelemään abstraktia filosofiaa.

Kolmas tarvitsee käytännön harjoituksia.

Neljäs lähestyy todellisuutta hiljaisuuden ja meditaation kautta.

Viides löytää syvimmän motivaationsa omistautumisesta.

Kuudes taas alkaa tutkimalla toiminnan, moraalin ja sen seurausten välistä suhdetta.

Erilaisuus ei tässä näkökulmassa ole virhe järjestelmässä. Se kuuluu itse järjestelmään.

Yksi päämäärä ei tarkoita yhtä ainoaa reittiä

On myös tärkeää erottaa toisistaan kaksi asiaa: mahdollinen perimmäinen päämäärä ja tapa, jolla ihminen sitä lähestyy.

Se, että ihmisellä voi olla käsitys korkeimmasta totuudesta, ei automaattisesti tarkoita, että jokaisen ihmisen täytyisi kulkea identtinen reitti saavuttaakseen syvemmän ymmärryksen.

Ajatellaan jälleen karttaa.

Kaupunkiin voi saapua pohjoisesta, etelästä, idästä tai lännestä. Reitit voivat olla erilaisia. Osa kulkee vuoriston kautta, toinen rannikkoa pitkin ja kolmas metsien läpi. Yksi reitti voi olla jollekin helpoin ja toiselle täysin sopimaton.

Se, että itse tunnet yhden reitin hyvin, ei tee muista teistä olemattomia.

Samalla tavalla yhden ihmisen syvällinen kokemus tietystä menetelmästä ei todista, etteikö toinen ihminen voisi lähestyä todellisuutta toisenlaisen harjoituksen kautta.

Tämän vuoksi emme tarvitse ajatusta, jonka mukaan yksi ainoa uskonnollinen tai filosofinen tie olisi ainoa mahdollinen vaihtoehto ja että kaikki muut ihmiset olisivat automaattisesti tuomittuja ikuiseen helvettiin.

Tällainen ehdoton vastakkainasettelu ei ota huomioon ihmisten välistä valtavaa erilaisuutta.

Se unohtaa myös sen, että ihminen ymmärtää asioita vähitellen.

Tieto avautuu eri ihmisille eri tavoin

Anonyymi00091 kirjoitti:

Tästä seuraa tärkeä periaate: erilaiset opetukset eivät välttämättä ole keskenään ristiriidassa vain siksi, että niitä annetaan erilaisille ihmisille eri muodoissa.

Yksi tarvitsee yksinkertaisen alun.

Toinen pystyy käsittelemään abstraktia filosofiaa.

Kolmas tarvitsee käytännön harjoituksia.

Neljäs lähestyy todellisuutta hiljaisuuden ja meditaation kautta.

Viides löytää syvimmän motivaationsa omistautumisesta.

Kuudes taas alkaa tutkimalla toiminnan, moraalin ja sen seurausten välistä suhdetta.

Erilaisuus ei tässä näkökulmassa ole virhe järjestelmässä. Se kuuluu itse järjestelmään.

Yksi päämäärä ei tarkoita yhtä ainoaa reittiä

On myös tärkeää erottaa toisistaan kaksi asiaa: mahdollinen perimmäinen päämäärä ja tapa, jolla ihminen sitä lähestyy.

Se, että ihmisellä voi olla käsitys korkeimmasta totuudesta, ei automaattisesti tarkoita, että jokaisen ihmisen täytyisi kulkea identtinen reitti saavuttaakseen syvemmän ymmärryksen.

Ajatellaan jälleen karttaa.

Kaupunkiin voi saapua pohjoisesta, etelästä, idästä tai lännestä. Reitit voivat olla erilaisia. Osa kulkee vuoriston kautta, toinen rannikkoa pitkin ja kolmas metsien läpi. Yksi reitti voi olla jollekin helpoin ja toiselle täysin sopimaton.

Se, että itse tunnet yhden reitin hyvin, ei tee muista teistä olemattomia.

Samalla tavalla yhden ihmisen syvällinen kokemus tietystä menetelmästä ei todista, etteikö toinen ihminen voisi lähestyä todellisuutta toisenlaisen harjoituksen kautta.

Tämän vuoksi emme tarvitse ajatusta, jonka mukaan yksi ainoa uskonnollinen tai filosofinen tie olisi ainoa mahdollinen vaihtoehto ja että kaikki muut ihmiset olisivat automaattisesti tuomittuja ikuiseen helvettiin.

Tällainen ehdoton vastakkainasettelu ei ota huomioon ihmisten välistä valtavaa erilaisuutta.

Se unohtaa myös sen, että ihminen ymmärtää asioita vähitellen.

Tieto avautuu eri ihmisille eri tavoin

Lue lisää

Vähemmän kehittynyt ymmärrys ei välttämättä tarkoita pahuutta. Se voi yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että ihminen ei vielä kykene näkemään jotakin asiaa laajemmin.

Samoin väärä käsitys ei aina synny pahantahtoisuudesta. Ihminen toimii usein sen ymmärryksen perusteella, joka hänellä sillä hetkellä on.

Kun ymmärrys kasvaa, myös hänen näkemyksensä voivat muuttua.

Tämä voidaan nähdä myös vedalaisen filosofian yhteydessä. Ihmisen tietoisuutta ei tarvitse käsittää staattisena tilana, jossa ihminen on joko täysin tietävä tai täysin tietämätön. Pikemminkin kyse voi olla asteittaisesta syvenemisestä.

Ihminen voi ensin kiinnostua näkyvästä maailmasta.

Sen jälkeen hän voi alkaa kysyä, mikä hänen kokemuksensa taustalla on.

Myöhemmin hän voi kiinnostua tietoisuuden luonteesta.

Sen jälkeen hän voi alkaa tutkia, kuka hän itse asiassa on suhteessa kehoon, mieleen ja ympäröivään todellisuuteen.

Näin kysymykset muuttuvat syvemmiksi samalla kun näkökulma laajenee.

Veda-perinteen valtava monimuotoisuus

Juuri tästä syystä vedalaisen kirjallisuuden valtava laajuus on niin merkittävää.

Kyse ei ole vain yhdestä kirjasta, yhdestä opettajasta tai yhdestä kaavasta, jota kaikkien pitäisi noudattaa samalla tavalla. Veda-perinne sisältää valtavan määrän filosofisia näkökulmia, käsitteitä, menetelmiä, kertomuksia, harjoituksia ja keskusteluja tietoisuudesta, toiminnasta, tiedosta, meditaatiosta, vapautumisesta ja todellisuuden perimmäisestä luonteesta.

Tämän moninaisuuden voi nähdä yrityksenä ottaa ihminen vakavasti juuri sellaisena kuin hän on.

Kaikilla ei ole sama temperamentti.

Kaikilla ei ole samaa älyllistä kapasiteettia.

Kaikilla ei ole samoja kiinnostuksen kohteita.

Kaikki eivät opi samalla tavalla.

Kaikki eivät kykene omaksumaan samaa määrää abstraktia tietoa.

Kaikki eivät ole elämässään samassa vaiheessa.

Siksi myös lähestymistapojen täytyy voida olla erilaisia.

Anonyymi00092 kirjoitti:

Vähemmän kehittynyt ymmärrys ei välttämättä tarkoita pahuutta. Se voi yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että ihminen ei vielä kykene näkemään jotakin asiaa laajemmin.

Samoin väärä käsitys ei aina synny pahantahtoisuudesta. Ihminen toimii usein sen ymmärryksen perusteella, joka hänellä sillä hetkellä on.

Kun ymmärrys kasvaa, myös hänen näkemyksensä voivat muuttua.

Tämä voidaan nähdä myös vedalaisen filosofian yhteydessä. Ihmisen tietoisuutta ei tarvitse käsittää staattisena tilana, jossa ihminen on joko täysin tietävä tai täysin tietämätön. Pikemminkin kyse voi olla asteittaisesta syvenemisestä.

Ihminen voi ensin kiinnostua näkyvästä maailmasta.

Sen jälkeen hän voi alkaa kysyä, mikä hänen kokemuksensa taustalla on.

Myöhemmin hän voi kiinnostua tietoisuuden luonteesta.

Sen jälkeen hän voi alkaa tutkia, kuka hän itse asiassa on suhteessa kehoon, mieleen ja ympäröivään todellisuuteen.

Näin kysymykset muuttuvat syvemmiksi samalla kun näkökulma laajenee.

Veda-perinteen valtava monimuotoisuus

Juuri tästä syystä vedalaisen kirjallisuuden valtava laajuus on niin merkittävää.

Kyse ei ole vain yhdestä kirjasta, yhdestä opettajasta tai yhdestä kaavasta, jota kaikkien pitäisi noudattaa samalla tavalla. Veda-perinne sisältää valtavan määrän filosofisia näkökulmia, käsitteitä, menetelmiä, kertomuksia, harjoituksia ja keskusteluja tietoisuudesta, toiminnasta, tiedosta, meditaatiosta, vapautumisesta ja todellisuuden perimmäisestä luonteesta.

Tämän moninaisuuden voi nähdä yrityksenä ottaa ihminen vakavasti juuri sellaisena kuin hän on.

Kaikilla ei ole sama temperamentti.

Kaikilla ei ole samaa älyllistä kapasiteettia.

Kaikilla ei ole samoja kiinnostuksen kohteita.

Kaikki eivät opi samalla tavalla.

Kaikki eivät kykene omaksumaan samaa määrää abstraktia tietoa.

Kaikki eivät ole elämässään samassa vaiheessa.

Siksi myös lähestymistapojen täytyy voida olla erilaisia.

Lue lisää

Ei yhtä ovea, vaan kokonainen rakennus

Voimme kuvitella todellisuuden valtavana rakennuksena, jossa on lukemattomia ovia.

Yksi ihminen astuu sisään filosofian kautta.

Toinen meditaation kautta.

Kolmas itsekurin ja harjoituksen kautta.

Neljäs palvelun ja toiminnan kautta.

Viides omistautumisen kautta.

Kuudes kysymysten ja tutkimisen kautta.

Se, että joku on löytänyt oman ovensa, ei tarkoita, etteikö rakennuksessa olisi muita sisäänkäyntejä.

Tärkeämpää on se, että ihminen ei jää ainoastaan oven ulkopuolelle väittelemään siitä, mikä ovi näyttää parhaalta, vaan alkaa todella tutkia, mitä rakennuksen sisällä on.

Tässä on myös jijñāsā — vilpitön halu tietää — tärkeässä asemassa. Todellinen etsijä ei välttämättä aloita valmiista vastauksesta. Hän aloittaa kysymyksestä.

Mitä todellisuus on?

Mitä tietoisuus on?

Kuka minä olen?

Olenko pelkästään tämä keho ja mieli?

Mistä kärsimys syntyy?

Mikä on tiedon merkitys?

Mikä muuttaa ihmisen tietoisuutta?

Onko olemassa jotakin muuttumatonta kaiken muuttuvan kokemuksen taustalla?

Tällaiset kysymykset voivat johdattaa ihmistä vähitellen syvemmälle.

Ihmistä ei pitäisi mitata yhdellä mittatikulla

Ehkä tärkein asia onkin ymmärtää, ettei kaikkia ihmisiä voida arvioida yhdellä ainoalla mittatikulla.

Se, mikä on yhdelle ihmiselle itsestään selvää, voi olla toiselle vasta ensimmäinen askel.

Anonyymi00093 kirjoitti:

Ei yhtä ovea, vaan kokonainen rakennus

Voimme kuvitella todellisuuden valtavana rakennuksena, jossa on lukemattomia ovia.

Yksi ihminen astuu sisään filosofian kautta.

Toinen meditaation kautta.

Kolmas itsekurin ja harjoituksen kautta.

Neljäs palvelun ja toiminnan kautta.

Viides omistautumisen kautta.

Kuudes kysymysten ja tutkimisen kautta.

Se, että joku on löytänyt oman ovensa, ei tarkoita, etteikö rakennuksessa olisi muita sisäänkäyntejä.

Tärkeämpää on se, että ihminen ei jää ainoastaan oven ulkopuolelle väittelemään siitä, mikä ovi näyttää parhaalta, vaan alkaa todella tutkia, mitä rakennuksen sisällä on.

Tässä on myös jijñāsā — vilpitön halu tietää — tärkeässä asemassa. Todellinen etsijä ei välttämättä aloita valmiista vastauksesta. Hän aloittaa kysymyksestä.

Mitä todellisuus on?

Mitä tietoisuus on?

Kuka minä olen?

Olenko pelkästään tämä keho ja mieli?

Mistä kärsimys syntyy?

Mikä on tiedon merkitys?

Mikä muuttaa ihmisen tietoisuutta?

Onko olemassa jotakin muuttumatonta kaiken muuttuvan kokemuksen taustalla?

Tällaiset kysymykset voivat johdattaa ihmistä vähitellen syvemmälle.

Ihmistä ei pitäisi mitata yhdellä mittatikulla

Ehkä tärkein asia onkin ymmärtää, ettei kaikkia ihmisiä voida arvioida yhdellä ainoalla mittatikulla.

Se, mikä on yhdelle ihmiselle itsestään selvää, voi olla toiselle vasta ensimmäinen askel.

Lue lisää

Se, minkä yksi ihminen pystyy omaksumaan hetkessä, voi toiselle vaatia vuosien tutkimista.

Ja se, mitä joku pitää merkityksettömänä, voi toiselle muodostua koko hänen maailmankuvansa muuttavaksi oivallukseksi.

Siksi tiedon välittäminen edellyttää myös viisautta.

Ei riitä, että tietoa on paljon. On ymmärrettävä, mitä tietoa kenellekin voidaan antaa, millä tavalla ja missä vaiheessa.

Tässä mielessä todellinen opetus ei ole pelkästään tiedon siirtämistä ihmiseltä toiselle. Se on myös kykyä tunnistaa oppijan lähtökohta.

Sama totuus voidaan ilmaista eri ihmisille eri tavalla ilman, että sen syvin tarkoitus katoaa.

Valtava kartta ihmisen tietoisuudesta

Tämän vuoksi vedalaisen perinteen merkitystä ei tarvitse puolustaa väittämällä, että vain yksi tie on oikea ja kaikki muut ovat vääriä.

Sen vahvuus voidaan nähdä aivan toisaalla.

Sen vahvuus on siinä, että se yrittää kuvata todellisuutta laajasti.

Se tarkastelee ihmisen tietoisuutta, mieltä, toimintaa, motiiveja, tiedon eri asteita ja erilaisia tapoja lähestyä todellisuutta. Se tarjoaa kokonaisen käsitteellisen maiseman, jossa ihminen voi tarkastella omaa asemaansa ja kysyä, missä hän tällä hetkellä seisoo.

Siksi muinaiset tekstit voidaan nähdä enemmän kartastona kuin yksittäisenä reittiohjeena.

Kartasto ei käske kaikkia matkustajia lähtemään samasta paikasta.

Se kertoo, millainen maasto heidän ympärillään on.

Ja mitä suurempi ja monimutkaisempi maasto on, sitä enemmän tarvitaan erilaisia karttoja.

Ehkä juuri tästä syystä vedalaisen kirjallisuuden valtava monimuotoisuus on niin vaikuttavaa.

Se ei anna vaikutelmaa maailmasta, joka olisi helppo puristaa yhteen lauseeseen.

Se antaa vaikutelman todellisuudesta, jota on tutkittava.

Ihmisen ei tarvitse väittää, että kaikki muut ovat väärässä voidakseen pitää omaa polkuaan arvokkaana.

Hän voi kulkea omaa tietään syvästi ja vilpittömästi — samalla tunnustaen, että toinen ihminen voi lähestyä samoja perimmäisiä kysymyksiä täysin toisenlaisesta lähtökohdasta.

Polkuja voi olla monia. Lähtökohtia voi olla monia. Ihmisten kyky omaksua tietoa voi olla erilainen. Ymmärrys voi kehittyä asteittain.

Ja juuri siksi totuuden etsintää ei tarvitse rakentaa pelon varaan.

Sen ei tarvitse perustua ajatukseen: valitse tämä yksi tie tai sinut tuomitaan ikuisesti.

Se voi perustua paljon syvempään lähtökohtaan:

Tutki. Kysy. Harjoita. Tarkkaile. Ymmärrä. Syvenny.

Sillä todellinen etsintä ei tarvitse uhkakuvaa tuekseen.

Se tarvitsee vilpittömyyttä.

Anonyymi00094 kirjoitti:

Se, minkä yksi ihminen pystyy omaksumaan hetkessä, voi toiselle vaatia vuosien tutkimista.

Ja se, mitä joku pitää merkityksettömänä, voi toiselle muodostua koko hänen maailmankuvansa muuttavaksi oivallukseksi.

Siksi tiedon välittäminen edellyttää myös viisautta.

Ei riitä, että tietoa on paljon. On ymmärrettävä, mitä tietoa kenellekin voidaan antaa, millä tavalla ja missä vaiheessa.

Tässä mielessä todellinen opetus ei ole pelkästään tiedon siirtämistä ihmiseltä toiselle. Se on myös kykyä tunnistaa oppijan lähtökohta.

Sama totuus voidaan ilmaista eri ihmisille eri tavalla ilman, että sen syvin tarkoitus katoaa.

Valtava kartta ihmisen tietoisuudesta

Tämän vuoksi vedalaisen perinteen merkitystä ei tarvitse puolustaa väittämällä, että vain yksi tie on oikea ja kaikki muut ovat vääriä.

Sen vahvuus voidaan nähdä aivan toisaalla.

Sen vahvuus on siinä, että se yrittää kuvata todellisuutta laajasti.

Se tarkastelee ihmisen tietoisuutta, mieltä, toimintaa, motiiveja, tiedon eri asteita ja erilaisia tapoja lähestyä todellisuutta. Se tarjoaa kokonaisen käsitteellisen maiseman, jossa ihminen voi tarkastella omaa asemaansa ja kysyä, missä hän tällä hetkellä seisoo.

Siksi muinaiset tekstit voidaan nähdä enemmän kartastona kuin yksittäisenä reittiohjeena.

Kartasto ei käske kaikkia matkustajia lähtemään samasta paikasta.

Se kertoo, millainen maasto heidän ympärillään on.

Ja mitä suurempi ja monimutkaisempi maasto on, sitä enemmän tarvitaan erilaisia karttoja.

Ehkä juuri tästä syystä vedalaisen kirjallisuuden valtava monimuotoisuus on niin vaikuttavaa.

Se ei anna vaikutelmaa maailmasta, joka olisi helppo puristaa yhteen lauseeseen.

Se antaa vaikutelman todellisuudesta, jota on tutkittava.

Ihmisen ei tarvitse väittää, että kaikki muut ovat väärässä voidakseen pitää omaa polkuaan arvokkaana.

Hän voi kulkea omaa tietään syvästi ja vilpittömästi — samalla tunnustaen, että toinen ihminen voi lähestyä samoja perimmäisiä kysymyksiä täysin toisenlaisesta lähtökohdasta.

Polkuja voi olla monia. Lähtökohtia voi olla monia. Ihmisten kyky omaksua tietoa voi olla erilainen. Ymmärrys voi kehittyä asteittain.

Ja juuri siksi totuuden etsintää ei tarvitse rakentaa pelon varaan.

Sen ei tarvitse perustua ajatukseen: valitse tämä yksi tie tai sinut tuomitaan ikuisesti.

Se voi perustua paljon syvempään lähtökohtaan:

Tutki. Kysy. Harjoita. Tarkkaile. Ymmärrä. Syvenny.

Sillä todellinen etsintä ei tarvitse uhkakuvaa tuekseen.

Se tarvitsee vilpittömyyttä.

Lue lisää

Muutama viestiä täältä.

Videon transkriptio

https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ


Muinaiset pyhät tekstit kuvaavat hämmästyttävää fyysisen kehon asteittaisen henkistymisen prosessia, joka käynnistyy juuri sillä hetkellä, kun ihminen alkaa toimia ilman itsekkäitä motiiveja. Kuten tiedämme jo karmallisten solmujen mekanismia koskevasta tarkastelusta, juuri oman työn tuloksiin kohdistuva itsekäs kiintymys muodostaa vahvat näkymättömät kahleet.

Kun motiivi kuitenkin muuttuu epäitsekkääksi palveluksi, itse toiminnan luonne muuttuu. Karkeista elementeistä koostuva fyysinen olemus lakkaa olemasta raskas ankkuri, joka pitää henkeä syntymien kiertokulussa. Siitä tulee tarkoin säädetty väline, eräänlainen linssi, jonka läpi sisäinen valo alkaa esteettä virrata ympäröivään tilaan.

Aiemmin nautintojen vastaanottamisen kanavina toimineista aistielimistä tulee välineitä luomiseen ja muiden elävien olentojen auttamiseen. Sisäisen paradigman muuttuessa myös ympäröivän tilan havaitseminen muuttuu perusteellisesti.

Tavalliselle mielelle, jota väärän egon tiukat rajat ehdollistavat, koko ulkoinen maailma on valtava resurssivarasto, joka on tarkoitettu yksinomaan henkilökohtaiseen kulutukseen ja hyödyntämiseen. Luonto nähdään materiaalien lähteenä, eläimet vetovoimana ja muut ihmiset kilpailijoina tai hyödyllisinä välineinä omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Tietoisuuden muuttuessa tämä aggressiivinen kuluttamisen malli kuitenkin hajoaa kokonaan.


Ihminen alkaa nähdä kaiken elämän monimuotoisuuden yhteisen henkisen luonnon. Puu, joki tai sattumalta kohdattu kanssakulkija lakkaa olemasta eloton taustaobjekti. Ympäristö alkaa näyttäytyä elävänä, hengittävänä organismina, joka vaatii huolenpitoa ja kunnioitusta. Halu hallita ja alistaa katoaa ja antaa tilaa syvälle yhteenkuuluvuuden tunteelle kaiken olevan kanssa. Tila ei enää kätke sisäänsä uhkaa, jota vastaan olisi jatkuvasti puolustauduttava, vaan siitä tulee harmonisen yhteistyön kenttä.

Tämä hienovarainen raja orjuuden ja vapauden välillä havainnollistuu erinomaisesti klassisessa vuoropuhelussa valaistuneen opettajan ja hänen nuoren oppilaansa välillä, joka on säilynyt muinaisissa tutkielmissa.



Pitkien askeettisten harjoitusten uuvuttama ja kaikkea yhteyttä maalliseen hälinään pelkäävä oppilas esitti opettajalle kysymyksen. Hän kysyi, eikö aineellinen luonto itsessään ole alkuperäinen paha, luomisen likainen virhe, josta tulisi pysyä mahdollisimman kaukana mielen puhtauden säilyttämiseksi.

Opettaja hymyili, osoitti tulisijassa palavaa tulta ja vastasi rauhallisesti: ”Katso tätä liekkiä. Onko sillä pahoja aikomuksia? Sama tuli, joka lämmittää āśramiamme kylmänä yönä ja auttaa valmistamaan ruokaa, kykenee huolimattomasti käsiteltynä polttamaan kokonaisen kylän maan tasalle. Aine on täysin neutraalia. Siinä ei ole pisaraakaan pahuutta tai pahetta. Pahaa on vain oma vääristynyt ja ahne suhtautumisesi siihen. Heti kun lakkaat vaatimasta maailmalta nautintoja ja yrität omistaa sen lahjat itsellesi, näet, että fyysinen kosmos on puhdas temppeli eikä vankiselli.”

Juuri tämä muutos ymmärryksessä antaa meille mahdollisuuden tarkastella maailmankaikkeuden rakennetta täysin uudella tavalla. Aineellinen kosmos ei missään olosuhteissa ole Luojan tekninen virhe tai epäonnistuneen kokeen sivutuote, josta pitäisi mahdollisimman nopeasti poistua. Päinvastoin, se näyttäytyy nerokkaasti suunniteltuna ja uskomattoman tarkkana välineenä karkean tietoisuuden hienosäätämiseen.

Tämän maailman jokainen yksityiskohta painovoimasta vuodenaikojen vaihtumiseen on luotu matemaattisella täydellisyydellä tarjoamaan eläville olennoille ihanteelliset olosuhteet kokemusten saamiseen. Kun ihminen lakkaa taistelemasta ainetta vastaan ja alkaa tutkia sen lakeja kunnioittavasti, itse tiheä energia alkaa tehdä yhteistyötä hänen kanssaan ja paljastaa syvällisiä salaisuuksiaan.

Anonyymi00095 kirjoitti:

Muutama viestiä täältä.

Videon transkriptio

https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ


Muinaiset pyhät tekstit kuvaavat hämmästyttävää fyysisen kehon asteittaisen henkistymisen prosessia, joka käynnistyy juuri sillä hetkellä, kun ihminen alkaa toimia ilman itsekkäitä motiiveja. Kuten tiedämme jo karmallisten solmujen mekanismia koskevasta tarkastelusta, juuri oman työn tuloksiin kohdistuva itsekäs kiintymys muodostaa vahvat näkymättömät kahleet.

Kun motiivi kuitenkin muuttuu epäitsekkääksi palveluksi, itse toiminnan luonne muuttuu. Karkeista elementeistä koostuva fyysinen olemus lakkaa olemasta raskas ankkuri, joka pitää henkeä syntymien kiertokulussa. Siitä tulee tarkoin säädetty väline, eräänlainen linssi, jonka läpi sisäinen valo alkaa esteettä virrata ympäröivään tilaan.

Aiemmin nautintojen vastaanottamisen kanavina toimineista aistielimistä tulee välineitä luomiseen ja muiden elävien olentojen auttamiseen. Sisäisen paradigman muuttuessa myös ympäröivän tilan havaitseminen muuttuu perusteellisesti.

Tavalliselle mielelle, jota väärän egon tiukat rajat ehdollistavat, koko ulkoinen maailma on valtava resurssivarasto, joka on tarkoitettu yksinomaan henkilökohtaiseen kulutukseen ja hyödyntämiseen. Luonto nähdään materiaalien lähteenä, eläimet vetovoimana ja muut ihmiset kilpailijoina tai hyödyllisinä välineinä omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Tietoisuuden muuttuessa tämä aggressiivinen kuluttamisen malli kuitenkin hajoaa kokonaan.


Ihminen alkaa nähdä kaiken elämän monimuotoisuuden yhteisen henkisen luonnon. Puu, joki tai sattumalta kohdattu kanssakulkija lakkaa olemasta eloton taustaobjekti. Ympäristö alkaa näyttäytyä elävänä, hengittävänä organismina, joka vaatii huolenpitoa ja kunnioitusta. Halu hallita ja alistaa katoaa ja antaa tilaa syvälle yhteenkuuluvuuden tunteelle kaiken olevan kanssa. Tila ei enää kätke sisäänsä uhkaa, jota vastaan olisi jatkuvasti puolustauduttava, vaan siitä tulee harmonisen yhteistyön kenttä.

Tämä hienovarainen raja orjuuden ja vapauden välillä havainnollistuu erinomaisesti klassisessa vuoropuhelussa valaistuneen opettajan ja hänen nuoren oppilaansa välillä, joka on säilynyt muinaisissa tutkielmissa.



Pitkien askeettisten harjoitusten uuvuttama ja kaikkea yhteyttä maalliseen hälinään pelkäävä oppilas esitti opettajalle kysymyksen. Hän kysyi, eikö aineellinen luonto itsessään ole alkuperäinen paha, luomisen likainen virhe, josta tulisi pysyä mahdollisimman kaukana mielen puhtauden säilyttämiseksi.

Opettaja hymyili, osoitti tulisijassa palavaa tulta ja vastasi rauhallisesti: ”Katso tätä liekkiä. Onko sillä pahoja aikomuksia? Sama tuli, joka lämmittää āśramiamme kylmänä yönä ja auttaa valmistamaan ruokaa, kykenee huolimattomasti käsiteltynä polttamaan kokonaisen kylän maan tasalle. Aine on täysin neutraalia. Siinä ei ole pisaraakaan pahuutta tai pahetta. Pahaa on vain oma vääristynyt ja ahne suhtautumisesi siihen. Heti kun lakkaat vaatimasta maailmalta nautintoja ja yrität omistaa sen lahjat itsellesi, näet, että fyysinen kosmos on puhdas temppeli eikä vankiselli.”

Juuri tämä muutos ymmärryksessä antaa meille mahdollisuuden tarkastella maailmankaikkeuden rakennetta täysin uudella tavalla. Aineellinen kosmos ei missään olosuhteissa ole Luojan tekninen virhe tai epäonnistuneen kokeen sivutuote, josta pitäisi mahdollisimman nopeasti poistua. Päinvastoin, se näyttäytyy nerokkaasti suunniteltuna ja uskomattoman tarkkana välineenä karkean tietoisuuden hienosäätämiseen.

Tämän maailman jokainen yksityiskohta painovoimasta vuodenaikojen vaihtumiseen on luotu matemaattisella täydellisyydellä tarjoamaan eläville olennoille ihanteelliset olosuhteet kokemusten saamiseen. Kun ihminen lakkaa taistelemasta ainetta vastaan ja alkaa tutkia sen lakeja kunnioittavasti, itse tiheä energia alkaa tehdä yhteistyötä hänen kanssaan ja paljastaa syvällisiä salaisuuksiaan.

Lue lisää

Videon transkriptio

https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ

Anonyymi00096 kirjoitti:

Videon transkriptio

https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ

Viimeiset viestit otettu täältä.

Videon transkriptio

https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ

Anonyymi00097 kirjoitti:

Viimeiset viestit otettu täältä.

Videon transkriptio

https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ

Lue lisää

"Älä loukkaannu minuun,tiedän vaan enemmän"
Mielestäni tästä ei kuitenkaan kannata puhua suomalaisen kanssa, vaan keskustele asiasta mieluummin vieraskielisten kanssa – sillä he eivät tunne kovin hyvin niitä kristillisyytä, jotka ovat tuttuja lähes kaikille suomalaisille.

Anonyymi00097 kirjoitti:

Viimeiset viestit otettu täältä.

Videon transkriptio

https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ

Lue lisää

Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.
Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.

"Idän saatanallisissa opeissa" ei ole sellaista ajatusta. Idässä kukaan ei väitä, että vain heidän polkunsa on ainoa oikea. Kukaan ei pakota ketään omaan uskoonsa, sillä ymmärretään, ettei ole mitään, mistä pitäisi pelastua. Polkuja on tuhansia, ja ne ole askeleita samalla polulla. Jos jokin uskonto on alkeellinen, se sopii alkeellisemmalle yleisölle. Myös se, että 1 + 1 = 2, on tärkeä tietää, vaikka myöhemmin siirtyisikin korkeampaan matematiikkaan.

Anonyymi00101 kirjoitti:

"Idän saatanallisissa opeissa" ei ole sellaista ajatusta. Idässä kukaan ei väitä, että vain heidän polkunsa on ainoa oikea. Kukaan ei pakota ketään omaan uskoonsa, sillä ymmärretään, ettei ole mitään, mistä pitäisi pelastua. Polkuja on tuhansia, ja ne ole askeleita samalla polulla. Jos jokin uskonto on alkeellinen, se sopii alkeellisemmalle yleisölle. Myös se, että 1 1 = 2, on tärkeä tietää, vaikka myöhemmin siirtyisikin korkeampaan matematiikkaan.

Lue lisää

Jos jokin uskonto on alkeellinen, se sopii alkeellisemmalle yleisölle. Myös se, että 1 + 1 = 2, on tärkeä tietää, vaikka myöhemmin siirtyisikin korkeampaan matematiikkaan.