Tahtoisin kysellä muilta naispuolisilta veskareilta, että minkälaisen nuoruuden elitte (koitteko olevanne jotenkin "erilaisia"), miltä tuntui parinkympin kynnyksellä, entä sen jälkeen? Miten koette seurustelun (osaatko asettua) ja erilaiset tulevaisuuden suunnitelmat esim. lapset? Oletko itse tai tiedätkö nuoria veskariäitejä? Vapaasti ajatuksia esille :)
Naispuoliset veskarit..
vesiN
20
4000
Vastaukset
- villi nuoruus
Olen aina ollut oman polun kulkija, nuoruus oli raju ja villi, ratkon asiat itsekseni, en vaivaa muita enkä ole massaihminen, teen asiat omalla tavallani. Lapsia 3, en ole koskaan ollut edes kihloissa(liian lopullista ja tukahduttavaa) avoliitossa olin 23v, vapauden kaipuu ja menemisen halu, aina utelias uusille asioille.. jos en pääse johonkin mukaan, tuntuu kuin jäisin elämättä ja kokematta jonkun asian..
- joopajoo
miten jääkiekko kuuluu tälle palstalle.
- vesimies
Koin olevani hyvinkin erilainen nuori. Pelastettavia oli joskus liikaakin, itse taisin tallautua joskus jalkoihin tämän omituisuuteni kanssa. Parinkympin kynnyksellä tunsin valtavaa tarvetta älylliseen keskusteluun ja matkusteluun. Seurustelu toi turvallisuudentunnetta ja halua sitoutuakin aluksi, mutta sitä ei kauaa kestänyt, esteeksi tuli aina vastakkaisen osapuolen halu omistaa ihmisyyteni itselleen. Haluan vaikuttaa yhteiskunnallisiin vääryyksiin tulevaisuudessa, tosin siihen tarvittavia esiintymislahjoja ei ole, joten yritän harjaannuttaa kirjallista esittämistapaani. Ensimmäinen lapsi syntyi 27-vuotiaana, olin seurustellut ex-mieheni kanssa jo usean vuoden vaihtelevalla menestyksellä, mutta lapsentekoon olin 100-prosenttisen kypsä.
- Crimson_Sorrow
Hieman elämästäni vesimiesnaisena (olen nyt 19 vuotias): Ensiksi tulee mieleen, että olen aina tuntenut olevani jotenkin outo ja erilainen.. Se on sellainen "sivullisuuden" tunne, jota on vaikea selittää. vaikka olisin parhaiden ystävieni ympäröimänä, tuntuu kuin en olisi ollenkaan siinä tilanteessa, vaan tietoisuuteni harhailee jossain muualla.
Joskus tuntuu, että tekisi mieli kirkua, niin suuri on se tuntematon tuska sisälläni. Tämä ei mielestäni johdo "huonosta" lapsuudesta, koska olen saanut elää rakastavassa, turvallisessa ja huolehtivassa kodissa..Toisaallta voisi ajatella myös niin, että houlenpitoa ja rajoja on ollut liikaa, jolluin vesimiehelle tyypillinen luonnollinen, vapauteen ja riippumattomuuteen pyrkivä minä ei ole päässyt luonnollisella tavalla kehittymään... En sitten tiedä..
Ilmaisen itseäni kirjottamalla runoja(En osaa kirjoitaa kuin tuskasta ja kuolemasta)Tykkään hirveästi kävellä yksikseni luonnossa, joskus koen valtavia tunnevyöryjä jostakin asiasta, joka ei yleensä tunnu kanssaihmisiäni liikuttavan, kuten tyynestä lammenpinnasta, havosen ystävällisestä töytäisystä turvallaan jne. Nämä ajatukset kiertävät sitten päässäni yhä uudestaan ja joskus sitten itkeskelen itsekseni muistellen näitä...
Olen mielestäni muita ikäisiäni kiinnostuneempi henkisistä asioista, kuten parapsykologisista ilmiöistä, kuolemanjälkeisestä elämästä jne. nykyään en lainaa kirjastostakaan juuri mitään muita kirjoja kain niitä, jotka kaäsittelevät näitä aiheita.
Tunnen oloni epämukavaksi isossa ryhmässä ja huomion keskipisteenä. en saa ilmaistua itseäni näissä tilanteissa. monet ihmiset pitävätkin minua luultavasti etäisenä ja viileänä ja luulevat etten edes kaipaa seuraa.. miten väärässä he ovatkaan.. ei mikään muu ole niin ihanaa, kun keskustella kahdenkesken jonkun tyypin kanssa, jonka tuntee sielunkumppanikseen :)
Sitten siitä seurustelusta: en ole koskaan seurustellut(en edes kokenut ensisuudelmaani) en tiedä tulenko koskaan edes seurustelemaan... Kerran yksi mies sanoi minulle, että ihmettelee suuresti, ettei minunnäköiseni nainen ole koskaan seurustellut... En vain kykene menemään juttelemaan miehille esim. baarissa, koska olen niin ujo. (Olin ihastunut tähän kyseiseen mieheen, mutta hän ei kuitenkaan ollut kiinostunut minusta, vaikka kehui ulkonäköäni.
Täs oli jotain yhden vesimiesnaisen elämästä. nyt siirryn peiton alle ja sieltä höyhensaarille. siellä on hyvä olla. - veskarinainen
Crimson_Sorrow kirjoitti:
Hieman elämästäni vesimiesnaisena (olen nyt 19 vuotias): Ensiksi tulee mieleen, että olen aina tuntenut olevani jotenkin outo ja erilainen.. Se on sellainen "sivullisuuden" tunne, jota on vaikea selittää. vaikka olisin parhaiden ystävieni ympäröimänä, tuntuu kuin en olisi ollenkaan siinä tilanteessa, vaan tietoisuuteni harhailee jossain muualla.
Joskus tuntuu, että tekisi mieli kirkua, niin suuri on se tuntematon tuska sisälläni. Tämä ei mielestäni johdo "huonosta" lapsuudesta, koska olen saanut elää rakastavassa, turvallisessa ja huolehtivassa kodissa..Toisaallta voisi ajatella myös niin, että houlenpitoa ja rajoja on ollut liikaa, jolluin vesimiehelle tyypillinen luonnollinen, vapauteen ja riippumattomuuteen pyrkivä minä ei ole päässyt luonnollisella tavalla kehittymään... En sitten tiedä..
Ilmaisen itseäni kirjottamalla runoja(En osaa kirjoitaa kuin tuskasta ja kuolemasta)Tykkään hirveästi kävellä yksikseni luonnossa, joskus koen valtavia tunnevyöryjä jostakin asiasta, joka ei yleensä tunnu kanssaihmisiäni liikuttavan, kuten tyynestä lammenpinnasta, havosen ystävällisestä töytäisystä turvallaan jne. Nämä ajatukset kiertävät sitten päässäni yhä uudestaan ja joskus sitten itkeskelen itsekseni muistellen näitä...
Olen mielestäni muita ikäisiäni kiinnostuneempi henkisistä asioista, kuten parapsykologisista ilmiöistä, kuolemanjälkeisestä elämästä jne. nykyään en lainaa kirjastostakaan juuri mitään muita kirjoja kain niitä, jotka kaäsittelevät näitä aiheita.
Tunnen oloni epämukavaksi isossa ryhmässä ja huomion keskipisteenä. en saa ilmaistua itseäni näissä tilanteissa. monet ihmiset pitävätkin minua luultavasti etäisenä ja viileänä ja luulevat etten edes kaipaa seuraa.. miten väärässä he ovatkaan.. ei mikään muu ole niin ihanaa, kun keskustella kahdenkesken jonkun tyypin kanssa, jonka tuntee sielunkumppanikseen :)
Sitten siitä seurustelusta: en ole koskaan seurustellut(en edes kokenut ensisuudelmaani) en tiedä tulenko koskaan edes seurustelemaan... Kerran yksi mies sanoi minulle, että ihmettelee suuresti, ettei minunnäköiseni nainen ole koskaan seurustellut... En vain kykene menemään juttelemaan miehille esim. baarissa, koska olen niin ujo. (Olin ihastunut tähän kyseiseen mieheen, mutta hän ei kuitenkaan ollut kiinostunut minusta, vaikka kehui ulkonäköäni.
Täs oli jotain yhden vesimiesnaisen elämästä. nyt siirryn peiton alle ja sieltä höyhensaarille. siellä on hyvä olla.olen itse 23v., ja olen ehkä muuttunut, mutta olisin voinut kertoa itsestäni juuri noin, ainakin sinun iässäsi. Nyt olen jotenkin "tasaantunut" enkä itse pidä itseäni kovin outona tai erilaisena, mutta kun läheiset ja ystäväni siitä välillä huomauttelevat, niin kai sitten olen vielä vähän omituinen:) Vapauden kaipuu (peräkylästä maailmalle), henkimaailman asiat, erikoisuuden tavoittelu ja ihmisten shokeeraaminen älyttömällä pukeutumistyylillä kuuluivat myös nuoruuteeni. Teini-iän vaikea kausi on nyt jo takana, ja nyt kai sitten pitäisi opetella aikuiseksi. Sitoutuminen poikaystävään ja yhteen muuttaminen ei ahdistanut, kuin aluksi, en siis epäröinyt sitoutumista ja odotin innoissani yhteistä elämäämme, muutos vain jännitti kovasti, tuntui kuin olisin ollut menossa naimisiin. Nyt pitäisi löytää oma paikka ja tietää mitä haluaisi joskus elääkseen tehdä. Moni asia kiinnostaa, mutta en silti tiedä tarkalleen mikä olisi minun juttuni ja missä asiassa olisin mahdollisimman hyvä.
- vesimiesN
Crimson_Sorrow kirjoitti:
Hieman elämästäni vesimiesnaisena (olen nyt 19 vuotias): Ensiksi tulee mieleen, että olen aina tuntenut olevani jotenkin outo ja erilainen.. Se on sellainen "sivullisuuden" tunne, jota on vaikea selittää. vaikka olisin parhaiden ystävieni ympäröimänä, tuntuu kuin en olisi ollenkaan siinä tilanteessa, vaan tietoisuuteni harhailee jossain muualla.
Joskus tuntuu, että tekisi mieli kirkua, niin suuri on se tuntematon tuska sisälläni. Tämä ei mielestäni johdo "huonosta" lapsuudesta, koska olen saanut elää rakastavassa, turvallisessa ja huolehtivassa kodissa..Toisaallta voisi ajatella myös niin, että houlenpitoa ja rajoja on ollut liikaa, jolluin vesimiehelle tyypillinen luonnollinen, vapauteen ja riippumattomuuteen pyrkivä minä ei ole päässyt luonnollisella tavalla kehittymään... En sitten tiedä..
Ilmaisen itseäni kirjottamalla runoja(En osaa kirjoitaa kuin tuskasta ja kuolemasta)Tykkään hirveästi kävellä yksikseni luonnossa, joskus koen valtavia tunnevyöryjä jostakin asiasta, joka ei yleensä tunnu kanssaihmisiäni liikuttavan, kuten tyynestä lammenpinnasta, havosen ystävällisestä töytäisystä turvallaan jne. Nämä ajatukset kiertävät sitten päässäni yhä uudestaan ja joskus sitten itkeskelen itsekseni muistellen näitä...
Olen mielestäni muita ikäisiäni kiinnostuneempi henkisistä asioista, kuten parapsykologisista ilmiöistä, kuolemanjälkeisestä elämästä jne. nykyään en lainaa kirjastostakaan juuri mitään muita kirjoja kain niitä, jotka kaäsittelevät näitä aiheita.
Tunnen oloni epämukavaksi isossa ryhmässä ja huomion keskipisteenä. en saa ilmaistua itseäni näissä tilanteissa. monet ihmiset pitävätkin minua luultavasti etäisenä ja viileänä ja luulevat etten edes kaipaa seuraa.. miten väärässä he ovatkaan.. ei mikään muu ole niin ihanaa, kun keskustella kahdenkesken jonkun tyypin kanssa, jonka tuntee sielunkumppanikseen :)
Sitten siitä seurustelusta: en ole koskaan seurustellut(en edes kokenut ensisuudelmaani) en tiedä tulenko koskaan edes seurustelemaan... Kerran yksi mies sanoi minulle, että ihmettelee suuresti, ettei minunnäköiseni nainen ole koskaan seurustellut... En vain kykene menemään juttelemaan miehille esim. baarissa, koska olen niin ujo. (Olin ihastunut tähän kyseiseen mieheen, mutta hän ei kuitenkaan ollut kiinostunut minusta, vaikka kehui ulkonäköäni.
Täs oli jotain yhden vesimiesnaisen elämästä. nyt siirryn peiton alle ja sieltä höyhensaarille. siellä on hyvä olla.Minustakin on tuntunut, että olen jotenkin erilainen kuin muut. Tuntuu, että erityisesti tunnemaailmaani on muiden ollut hyvin vaikea ymmärtää. Loukkaannun helposti ja voin myöntää tarvitsevani paljon huomiota. Suhteessa haluan omistaa toisen, mutta itse en suostu "omistettavaksi". Suuremmat päätökset pelottavat/ahdistavat. Sitoutuminen saattaa pelottaa sen vuoksi, että pelkään satuttavani itseni. Tulevaisuus mietityttää välillä ja tuo ehkä paineitakin, en halua epäonnistua. Lapsia haluaisin joskus muutaman saada, ja siihen tarvitaan tarpeeksi hyvä geeninen mies. ;)
- Crimson_Sorrow
vesimiesN kirjoitti:
Minustakin on tuntunut, että olen jotenkin erilainen kuin muut. Tuntuu, että erityisesti tunnemaailmaani on muiden ollut hyvin vaikea ymmärtää. Loukkaannun helposti ja voin myöntää tarvitsevani paljon huomiota. Suhteessa haluan omistaa toisen, mutta itse en suostu "omistettavaksi". Suuremmat päätökset pelottavat/ahdistavat. Sitoutuminen saattaa pelottaa sen vuoksi, että pelkään satuttavani itseni. Tulevaisuus mietityttää välillä ja tuo ehkä paineitakin, en halua epäonnistua. Lapsia haluaisin joskus muutaman saada, ja siihen tarvitaan tarpeeksi hyvä geeninen mies. ;)
Mua kans ärsyttää joskus oma herkkänahkaisuuteni ja se, että loukkaannun kovin helposti. Jotkut saattaa pitää tosikkona, mutta omasta mielestäni kyse on vain idealistisuudestani ja pyrkimyksestä maksimaaliseen rehellisyyteen. Ihmiset ymmärtävät tämän sitten usein tosikkomaisuutena ja tietynlaisena ylpeytenä...valitettavasti.
Huomionkaipuuni on toisinaan kova, ja koska tiedostan sen kiusallisen hyvin, se häiritsee itseäni...Ristiriita on suuri, kun on toisaalta ujo, mutta kaipaa silti huomiota :)
Suuremmat päätökset pelottavat ja ahdistavat myös minua. Joskus tuntuu, että en kertakaikkisesti osaa nauttia elämästä, koska suren ja muistelen menneisyyttä ja pelkään tulevaa.. Vesimies luonne on todellakin vaikea, joskus melkein kestämätön tietyillä osa-alueilla ;) - veskariN
Crimson_Sorrow kirjoitti:
Mua kans ärsyttää joskus oma herkkänahkaisuuteni ja se, että loukkaannun kovin helposti. Jotkut saattaa pitää tosikkona, mutta omasta mielestäni kyse on vain idealistisuudestani ja pyrkimyksestä maksimaaliseen rehellisyyteen. Ihmiset ymmärtävät tämän sitten usein tosikkomaisuutena ja tietynlaisena ylpeytenä...valitettavasti.
Huomionkaipuuni on toisinaan kova, ja koska tiedostan sen kiusallisen hyvin, se häiritsee itseäni...Ristiriita on suuri, kun on toisaalta ujo, mutta kaipaa silti huomiota :)
Suuremmat päätökset pelottavat ja ahdistavat myös minua. Joskus tuntuu, että en kertakaikkisesti osaa nauttia elämästä, koska suren ja muistelen menneisyyttä ja pelkään tulevaa.. Vesimies luonne on todellakin vaikea, joskus melkein kestämätön tietyillä osa-alueilla ;)Oletko muuten tammi vai helmikuun veskari?
- Crimson_Sorrow
veskariN kirjoitti:
Oletko muuten tammi vai helmikuun veskari?
Tammikuun 25. pvä oon syntynyt. Miten niin?
- veskarinaiiiiinen
En oo vielä kovin vanha, mutta mulla oli nuoruudessa vaihe, kun tein kaikkea typerää, mutta otin vastuun kaikesta. Ja kaikki mitä tein, ei vaikuttanut keneenkään muuhun kuin muhun itseeni. Kyllä mä pidän itteeni vähän erilaisena mikä liittyy mun huumorintajuun, joka on aika rivo ja mille yleensä vaan jätkät nauravat. Mutta juuri tän jätkien ajatuksia ymmärtävällä luonteella on moni tyyppi kiinnostunut minusta...Vaikken itse niin olisi halunnut tapahtuvan.
Olen erittäin sitoutumiskammoinen ja kiinnostukseni lopahtaa melko nopeasti...Olen huono kumppani jos en ole kunnolla rakastunut mutta jos olen rakastunut OIKEASTI, niin olen valmis mihin vain, enkä tee mitään virheitä. Mutta olen aina epävarma jos joku alkaa puhumaan seurustelusta, sillä en halua, että kukaan yrittää omistaa minua kuin tärkeää perintöesinettään...Ja ajattelen aina menettämistä. En kestä menettämistä jos olen rakastunut kunnolla.
Mietin aika paljon tulevaisuutta ja haluan lapsia.. Oma äitini on vesimies ja ymmärtää minua hyvin. Emme ole IKINÄ riidelleet (saattaa tosin johtua siitä, etten ole ikinä asunut hänen luonaan) ja puheenaiheita syntyy ties mistä aiheista! Eikä hän ole ikinä pakottamassa mitään päähäni, vaan antaa neuvoja... Ja ihan hyviä neuvoja olen kuullut =)
Luulen, että jos joskus saan lapsia, niin olisin melko rento äiti, mutta osaisin myös tehdä rajoja ja tehdä kaikkeni lapsieni eteen.. Haluan olla myös mahd. tuleville lapsilleni hyvä malli, mutta en kuitenkaan vaadi, että heidän pitäisi olla kuin minä,mutta tarkoitan lähinnä sitä, että ottaa muut huomioon, ottaa vastuun tekemisistään yms. mitkä auttavat todella paljon elämässä. - vm 80
Alle 20v. meni aika eristyksissä eläen. Olin sosiaalisesti ujo, yleisesti ottaen piirtelin ja puuhailin yksikseni kotona, kun muut bilettivät kaupungilla ja oikeastaan nautinkin omasta uni- ja haavemaailmastani. Ehkä olen tämän todellisuudentajuttomuuden vuoksi kypsynyt hitaammin "aikuiseksi". Etsin paikkaani aika hektisesti monenlaisista kuvioista: jonkin vuoden pyörin seurakuntanuorissa, sitten keräilin nimiä turkistarhausta vastustaviin addresseihin, kasvoin ylikiihkeäksi "eko- ja eläinsuojeluihmiseksi", yritin harrastaa teatteria, kun en päässyt taidekouluun, lähdin opiskelemaan kieliä, sitten menin siivouskouluunkin, työskentelin pikaruokaravintolassa, erosin kirkosta ja kaikkea sellaista, jonka nyt näen paniikinomaisena malttamattomuutena, huonoitsetuntoisuutena ja erilaisuudentavoitteluna. Tuntui coolilta, kun muut pitivät outona ja erehdyin itseni kustannuksella lisäämään vieläpä pökköä pesään. Nuoruusmieli oli jotenkin tosi levoton ja hätäinen. Isotkin ratkaisut tein hetken mielijohteesta, eikä lyhytjännitteisyyteni suonut kovin ruusuista mielialaa. Maailmantuska oli kova ja tupakkaan sekä alkoholiin jäin järkyttävän helposti riippuvaiseksi, olisin varmaan jäänyt kannabikseenkin, jollei kohdalleni olisi osunut onnenkantamoista.
20v-> päälle sairastuin sitten masennukseen ja ajauduin hoitoon. Muuhun taustaani puuttumatta, ehkä vesimieheyteen liittyvä ongelmani oli epävarmuudesta johtuva mielikuvitusmaailmassa eläminen ja itsensä jalustalle nostaminen. Ja hoitoa tarvitsin realistisempaan maailmaan sitoutumiseen.
Elin hyvin pitkään yksin ja kuvittelinkin itselleni vanhanpiian kohtaloa. Olen pitänyt itseäni nykypäivään asti myös melko urakeskeisenä ihmisenä. Nykyään minulla on ystäviä, joihin minulla on etäiset mutta lämpimät (minua tyydyttävät)välit ja rakastava puoliso, johon sitoutuminen oli ajatuksena todella vaikeaa mutta käytännössä yksi huikeimmista seikkailuistani. Ja nyt saan esikoisenikin 3viikon sisällä, mikä tuntuu maailman parhaalta. Hermoilen hieman jääväni kakkavaippojen ja hellan väliin jumiin, mutta toisaalta uskon voivani toteuttaa riippumattomuuden ja pysähtymättömyyden kaipuutani kaikesta huolimatta.- Crimson_Sorrow
Minun on pakko kommentoida viestiäsi, koska itselleni tuli jonkinlainen helpotuksen tunne luettuani viestisi..Myös minulle on tyypillistä tuo kuvailemasi mielikuvitus-ja haavemaailmaan jumiutuminen ja itsen jalustalle nostaminen..
Olen nyt yhdeksäntoista ja tekstisi perusteella sain toivoa siitä, että minunkin elämäni saattaa kääntyä vielä parhain päin ja saatan jopa löytää sen kauan kaivatun hengenheimolaisen :) Kaikkea hyvää sinulle, sinusta tulee varmasti hyvä äiti!
Tykkään hoitaa muiden ihmisten lapsia mutta omien hankkiminen tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta ajatukselta ja sama juttu parisuhteen kanssa!
- helmikuun alun vesimiesnainen
Sama juttu. Sitoutuminen on todella vaikeeta ja paikalleen jämähtäminen myös. Voin henkisesti pahoin, jos mitään ei elämässäni tapahdu. En osaa pitkäksi aikaa jämähtää yhden miehen kainaloon, joka on todella ruma piirre minussa. Tai voisin jos se "oikea" tulisi. Järki-ihmisenä haluan suhteen jossa järki ja tunteet ovat tasapainossa. Olen kyllä luotettava. Pidän keskusteluista ja ystävät, itsenäisyys ja vapaus merkitsevät minulle paljon.
- Aino
helmikuun alun vesimiesnainen kirjoitti:
Sama juttu. Sitoutuminen on todella vaikeeta ja paikalleen jämähtäminen myös. Voin henkisesti pahoin, jos mitään ei elämässäni tapahdu. En osaa pitkäksi aikaa jämähtää yhden miehen kainaloon, joka on todella ruma piirre minussa. Tai voisin jos se "oikea" tulisi. Järki-ihmisenä haluan suhteen jossa järki ja tunteet ovat tasapainossa. Olen kyllä luotettava. Pidän keskusteluista ja ystävät, itsenäisyys ja vapaus merkitsevät minulle paljon.
uskomaton miten samalla tavalla ajattelen kanssasi!..
En kestä olla samassa paikassa,en aina samojen ihmisten kanssa,yms.
Esimerkiksi jo kaverin luona oleminen tarpeeksi kauan saa minut hermostumaan ja usein kaverini sanovatkin,että mikä ADHD minulla on :D
Kun seurustelen,olen luotettava kumppani,MUTTA se seurustelu ei vain kestä.
Eniten suhteissani on ahdistanut,että pitää olla niin tiiviisti yhdessä koko ajan. Ei tunne enää sitä omaa vapautta..
Jo se että toinen muistuttaa koko ajan omista vahvoista tunteistaan ja rakkaudesta saa JUOKSE POIS-tunteen ylös.
Jos itse olisin aina ihan varma tunteistani,edellinen voisi ollakin hyvin romanttista jne..
- unikukka
Analyyttisenä nousevana neitsyenä, kyllä -lapsuuteni ja nuoruuteni ja nyt aikuisuuteni olen ollut keskivertoa "erilaisempi", mutta positiivisella tavalla. Minulla on laaja ystävä ja tuttavapiiri. Muutama sydänystävä, jotka tuntevan minut (luulevat tuntevansa). Olen ollut naimisissa pitkään saman miehen kanssa. Ihana tällainen pitkä liitto! Hän on oppinut antamaan minulle oman vapauteni. Meillä on useampia asuntoja, joten voin olla aina välillä omissa oloissani. Lapseni ovat enemmän kavereita kuin lapsia, mutta ihan täysipäisiä heistä on silti kasvanut. Sain lapseni tosi nuorena. Ihmiset pääsääntöisesti kiittelevät sitä, että huomioin ja autan ystäviäni. Pidän aktiivisesti yhteyttä ystäviini. Ideoin erilaisia tapahtumia ja järjestelen juhlia. Hekään eivät pääse pystyyn kuolemaan. Olen ikikiitollinen vesimiesmäisestä, rikkaasta mielikuvituksestani.
- Veskarinainen*
Olen aina ollut sosiaalinen ihminen.. Ja ehkä liian sinisilmäinen..Olen luottanut liian helposti ja saanut puukon selkääni useamman kerran..
Nykyään minusta on tullut ujo tai jopa hieman pidättyväinen vieraiden ihmisten seurassa. En tutustu ihmisiin enää niin helposti!
Yläasteella "masennuin ja maailma kaatui niskaani".. Sekoilin kaikenlaista (ei huumeita) ja sen ajan voisin pyyhkiä pois elämästäni!!
Edelleenkin olen liian herkkä, olen aina ollut ja tulen aina olemaan..Olen yrittänyt ns. kasvattaa luonnettani, mutta se ei vaan tule onnistumaan..ikinä.
Minulla on miesystävä, asumme yhdessä ja meillä menee hyvin. Mutta silti välillä haaveilen että olisin yksin ja saisin tulla ja mennä.. Kaikki edelliset suhteeni on päätyneet eroon sen takia että olen halunnut olla yksin ja vapaa! Pelkään urhaavani tämänkin suhteen jossain vaiheessa itseni takia.. ja se tulee minulle kalliiksi! - samba
Itellä oli aika kiltti nuoruus kun vielä asuin maalla vanhempieni luona,mut lukion takia muutin kaupunkiin ja "avoliittoon".Sen suhteen jälkeen alkoikin villimpi nuoruus jota kesti parisen vuotta.Mitään en kadu,kaikesta oppii.19vuotiaaksi asti en halunnu lapsia hankkia,sen jälkeen on vauvakumetta ollu aina ajoittain.Nyt oon 20 ja risat ja kolmatta kertaa avoliitossa,tällä kertaa tosissani.On hankittu tatuoinnit ja lävistykset ja opiskelen miesvaltaista ja hyväpalkkaista alaa.Naisten hommat ei oo mua varten...Oon joskus sinkkunakin ollu pari vuotta,mut seurustelu on kyllä mun juttu :) Muutto ulkomaille joksikin aikaa saattaisi olla haaveissa,samoin kun pidän matkustelusta hirveesti.Yksinkin ollu lomareissuissa etelässä kolmesti.
- riepumatto
Miun luonne: äärimmäisen itseppäinen, itsenäinen, täysin yllytyshullu, haluan erottua massasta, todella sosiaalinen, äärimmäisen kova puhumaan. Jos suutun, huudan ja hypin aikani, mutta se on sitten siinä. En voi sietää mykkäkoulua!
Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa, mutta kaikki tuppaa aina vaan jäämään kaveritasolle. Saatan rakastaa intohimoisesti, mutta kaikki saattaa tyssätä kuin seinään.
Miulla ei oo ikinä ollu parasta kaveria ja oon kärsiny siitä varsinkin pienempänä. Oon tuntenu olevani jotenkin erilainen...
Viihdyn hyvin yksinäni ja uppoudun usein kirjojen maailmaan, ahmin Hilja Valtosta ja Anni Polvaa... Rakkaudenkuvani on hyvin todennäköisesti vääristynyt. Pidän Kuutamolla-elokuvasta...
Ajatukseni ovat usein hyvinkin vanhempia kuin kroppani... En osaa kirjottaa asiatekstiä, kaikki aineetkin menivät aina syvälliselle sinä-minä-tasolle... - Aino
Luin just muiden kertomuksia omasta itsestään, vesimiehenä:)
Löysin melkein jokaisesta omaa itseäni, paljonkin.
Itse olen 19-vuotias, luonteeltani temperamenttinen; sekä suuttuessani että jostakin asiasta ilahtuneena, naapurit 50km säteellä kuulevat asiasta :D
olen myös villi sekä hyvin sosiaalinen muiden ihmisten kanssa..
Silti asia minkä takia aloin kirjoittamaan tänne, oli keskustelu sitoutumista..
Olen aina tullut parhaiten poikien kanssa toimeen (johtuu myös siitä että perheeseeni kuuluu 4 poikaa ja minä:)ja parhaat kaverini ovat aina myös olleet poikia.
Mutta ns "Parasta" kaveria ei silti ole koskaan ollut, aina niitä hyviä ystäviä, mutta tuntuu etten koskaan ole päässyt lähelle tyttöjen ja poikien kanssa..(erilaisuuden tunne)
Mulla on ollut monia suhteita mutta ne ei ole kestänyt..Kun tarpeeksi lähelle suhteemme on edennyt esim. tunnetasolla, minulle on tullut pakokauhu ja siihen se on jäänyt..
Oli niin mahtava lukea kun jollakin muullakin oli samanlaisia kokemuksia..Olen miettinyt niin usein että mikä minussa on, kun en kykene kunnolla sitoutumaan..(ehkä poika ei ole ollut oikea ja nuorempana ikäkin voinut vaikuttaa..?)
Kun olen ihastunut kunnolla ja juttu on edennyt niin jossakin vaiheessa tunteeni muuttuvat, kun välit ovat liian läheiset.
tunne HALUAN OLLA VAPAA-iskee silloin ja nykyään se raivostuttaa minua.
Usein kun ystävystyn pojan kanssa, jossakin vaiheessa käy niin, että poika on ihastunut minuun, vaikka mielestäni mitään aihetta en ole antanut..
Masentavaa,eikö?:)
Nyt minulla on ollut jo kauan "säpinää" jousimiehen kanssa..3 vuotta sitten seurustelimme, mutta minun VIKANI takia se päättyi..
mutta nyt tuntuu että se taas jatkuu.
Apua jos se ei kestä.
Olen aika ihastunut nyt mutta pelottaa antaa aihetta, koska jos taas munaan koko jutun.
Joskus tuntuu että pää hajoaa..
samallaisia tuntemuksia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905459Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.493625Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612995Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462201Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611966Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2961856- 471616
- 961501
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress451395Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91353