Mukako Jumalako ei

raamattuun uskova

13

949

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raamattuun uskovaa

      piti vielä kirjoittaa "jos ette usko Jumalaa"

    • Tavoitteeton

      Kun yhtään tuollaista ihmeparantumista ei ole ikinä saatu aikaiseksi valvotuissa olosuhteissa. Luulisi parantajiakin kiinnostavan esimerkiksi James Randin lupaama $1.000.000 palkinto valvotuissa olosuhteissa osoitetusta yliluonnollisesta tapahtumasta.

    • vaarallista terveydelle

      tuo on niinkuin suoraan conan o brienistä ne valokuva albumit heidän tempauksistaan.

      Mutta olen itsekin täyttynyt niinsanotusta pyhästä voimasta. Eräs ystäväni kertoi miten oikeaan kohtaan päätä asetetut sormet ja tietynlainen painallus voi viedä ihmisen tajunnan. Kokeilin tätä itsekin.

      siinä tilanteessa ihminen ei tunne kipua ja hän saattaa herätessään luulla että jotain suurta on tapahtunut. (siihen vaikuttaa vain se mitä itse haluaa uskoa)

    • adsfewr

      Miksei tuolta löytynyt yhtään kertomusta amputoidun raajan takaisin kasvamisesta?

    • mie vuan

      Miten jumalasi salli Konginkankaalla vuosi sitten tapahtuneen onnettomuuden, millä selität ne lukuisat onnettomuudet jos jumalasi huolehtii jopa Suomesta kotoisin olevan Sarin silmälaseista??

      • harrat

        Jumala suojelee varsinkin niitä jotka hänen suojassaan pysyvät.Kuinka moni yleensä rukoilee suojelusta ja varjelusta elämäänsä.Suojelu ei ole automaatti.Silti uskovankin on kuoltava.Mutta sielu on turvassa iäti.Jospa se Sari rukoili Jumalalta apua ja paranemista.Sen takia sai avun. Jumalan suojelu on se etu jota Jumala tarjoaa omilleen.


      • mie vuan
        harrat kirjoitti:

        Jumala suojelee varsinkin niitä jotka hänen suojassaan pysyvät.Kuinka moni yleensä rukoilee suojelusta ja varjelusta elämäänsä.Suojelu ei ole automaatti.Silti uskovankin on kuoltava.Mutta sielu on turvassa iäti.Jospa se Sari rukoili Jumalalta apua ja paranemista.Sen takia sai avun. Jumalan suojelu on se etu jota Jumala tarjoaa omilleen.

        Onko nyt niin että Jumala korjailee epätäydellistä tuotettaan vai mistä näkökulmasta tätä pitäisi katsella?
        Toisaalta minä joka en usko hölkäsenpöläystä Jumalasta ja olen kaikista syntisistä syntisin, olen terve kuin pukki, miten sinä tarkastelet tätä absurdia tilannetta?


      • harrat
        mie vuan kirjoitti:

        Onko nyt niin että Jumala korjailee epätäydellistä tuotettaan vai mistä näkökulmasta tätä pitäisi katsella?
        Toisaalta minä joka en usko hölkäsenpöläystä Jumalasta ja olen kaikista syntisistä syntisin, olen terve kuin pukki, miten sinä tarkastelet tätä absurdia tilannetta?

        Eipähän kaikkiin asioihin ole selitystä.Enkä rupea kaikkea minäkään selittelemään, eikä tarvii.Minusta vaan sekin on Jumalan hyvyyttä että sinä olet terve ja että tämä tyttö sai avun.Kannattaa olla näistä asioista kiitollinen.


      • mie vuan
        harrat kirjoitti:

        Eipähän kaikkiin asioihin ole selitystä.Enkä rupea kaikkea minäkään selittelemään, eikä tarvii.Minusta vaan sekin on Jumalan hyvyyttä että sinä olet terve ja että tämä tyttö sai avun.Kannattaa olla näistä asioista kiitollinen.

        Evoluutio ja luonnonvalinta on toiminut hyvin ja olen siitä kiitollinen.
        Kauan eläköön Evoluutio..Hurraa, Hurraa, Hurraa.


    • sivulla ollut "fraud alert"?

    • juttu..

      Tuo oli kai tosissaan tehty - mutta kyllä se hymyilytti - ihan kuin suoraan Pahkasika-lehdestä jostain 80-luvulta.

    • Tarkoitat siis sanoa, että tuo jumalasi on hyvä selvittämään ongelmia, joita ei olisi ollut olemassakaan ilman häntä...

    • Ihminen

      olisi erittäin mielenkiintoista jos vastaavaa joskus tapahtuisi valvotuissa oloissa. Vaarallistahan tuo on nimenomaan siksi että ihmiset eivät hakeudu oikeaan hoitoon. Noh, kaipa tuollakin voi olla lume vaikutus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1571
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      981
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      866
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      754
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      750
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      339
      694
    9. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      686
    10. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      684
    Aihe