Tiede ei kehity -osa 2

jyrähdys

Edellisessä keskustelussa pohdimme miksi perustutkimus on polkenut tieteessä paikallaan jo miltei 30-vuotta. Yhtään valmista fysiikan teoriaa ei ole saatu miltein sataan vuoteen! Valmista Säie tai M teoriaa ei ole vielä kuin scifi-kirjallisuudessa.

Syyksi epäiltiin yliopistojen rahoituksen siirtymistä yksityispuolelle, jolloin suuryritykset hakevat pikavoittoja tukemalla soveltavia tieteitä. Toisaalta USA:n aseteollisuus tuki 60-vuotta sittenkin pääasiassa soveltavaa tietdettä, mutta perustutkimus kulki silti eteenpäin.

Suomen yksi merkittävimmistä teoreettisista fyysikoista K.V Laurikainen on sanonut syyksi ateistisen maailmankatsomuksen sekoittuminen tieteeseen ja ns. tieteisuskon.
Ehkä tieteen olisi hyväksyttävä monipuolisempia lähestymiskeinoja fysikaaliseen todellisuuteen?

15

922

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Allekirjoittanut osallistui aikanaan (n. 20 vuotta sitten) K.V.Laurikaisen vetämälle tieteenhistorian ja -filosofian kurssille Hgin Yliopistossa.

      Laurikainen on tietomäärältään huikea, briljantti ja loistava persoona, mutta jolla on tunnettu handicap vakaumuksellisena kristittynä. Minusta tuo paistaa tuossa aika pahasti läpi. Jos hän nyt edes tarkalleenottaen noin on sanonut.

      Uusia lähestymistapoja on toki syytä etsiä, mutta tieteenfilosofia tarjoaa luonnontieteille oikeat puitteet.

      Voiko yliluonnollisesta edes tehdä havaintoja t.s. eikö kaikki se, mitä tosiasialliseti voidaan havaita, ole nimenomaan osa naturalistista maailmaa ja siten luonnontieteen piirissä?

      • The Rat

        Kaikki mikä on olemassa on luonnollista, ja siten osa naturalista maailmaa -> luonnontieteen piirissä.

        Yliluonnollista ei voi edes määritelmällisesti olla olemassa. Jos sitä olisi, se olisi luonnollista... :)

      • The Rat kirjoitti:

        ...tarkoitan.

      • aleksanteri
        The Rat kirjoitti:

        mitään muuta kuin pelkkää retoriikkaa? Mun mielestäni parempi määritelmä luonnolliselle olisi: kaikki mikä palautuu fysiikan lakeihin on luonnollista. Näin siis yliluonnollisia olisivat fysiikan lakien vastaiset ilmiöt, kuten jäätymättömän järven päällä käveleminen.

      • The Rat
        aleksanteri kirjoitti:

        Kai tuo jäätymättömän järven päällä käveleminenkin jotain lakeja noudattaa - jolloin tapahtuma ei ole yliluonnollinen vaan meidän käsityksemme maailmankaikkeudesta on väärä.

        P.S. Jopa sekin että tietyille henkilöille kaikki on mahdollista olisi "fysiikan" laki - joskin aika turha sellainen. :)

        >>Kai tuo jäätymättömän järven päällä käveleminenkin jotain lakeja noudattaa - jolloin tapahtuma ei ole yliluonnollinen vaan meidän käsityksemme maailmankaikkeudesta on väärä.

      • järven päällä
        aleksanteri kirjoitti:

        >>Kai tuo jäätymättömän järven päällä käveleminenkin jotain lakeja noudattaa - jolloin tapahtuma ei ole yliluonnollinen vaan meidän käsityksemme maailmankaikkeudesta on väärä.

        Tosin välissä oli ilmaa ja silta. :)

      • jeesusteleva kiihko hihhuli...
        The Rat kirjoitti:

        Kaikki mikä on olemassa on luonnollista, ja siten osa naturalista maailmaa -> luonnontieteen piirissä.

        Yliluonnollista ei voi edes määritelmällisesti olla olemassa. Jos sitä olisi, se olisi luonnollista... :)

        "Yliluonnollista ei voi edes määritelmällisesti olla olemassa. Jos sitä olisi, se olisi luonnollista... :)"

        Luonnollisella voi tarkoittaa tähän luontoon kuuluvaa tai siitä lähtöistä, jolloin yliluonnollinen on jotain mikä on tämän luonnon yläpuolella tai joka voi toimia riippumatta tästä luonnosta (koskien kaikkea maailmankaikkeudessa).

        Tietenkin jos pidetään tämän luonnon ulkopuolella olevaa myös luontona, niin sittenhän asia on ihan luonnollista.

        Asiat jotka ovat tämän luonnon ulkopuolella tai yli, niitä ei luonnontiede voi tutkia, vaan ne vaativat yliluonnontiedettä, jonka opiskelu vaatisi tietenkin yliluonnontieteellisen korkeakoulun.

      • jeesusteleva kiihko hihhuli...
        järven päällä kirjoitti:

        Tosin välissä oli ilmaa ja silta. :)

        Olen kulkenut järven päällä, suoraan sen veden pinnalla. Onneksi silloin oli pakkasta ja vesi oli kiinteässä muodossa.

      • teletaappi
        aleksanteri kirjoitti:

        mitään muuta kuin pelkkää retoriikkaa? Mun mielestäni parempi määritelmä luonnolliselle olisi: kaikki mikä palautuu fysiikan lakeihin on luonnollista. Näin siis yliluonnollisia olisivat fysiikan lakien vastaiset ilmiöt, kuten jäätymättömän järven päällä käveleminen.

        eikös telekinesia/ennustaminen/muut jutut kuuluisi tuohon "yliluonnollisiin" ilmiöihin?

      • Väärä ihminen
        jeesusteleva kiihko hihhuli... kirjoitti:

        "Yliluonnollista ei voi edes määritelmällisesti olla olemassa. Jos sitä olisi, se olisi luonnollista... :)"

        Luonnollisella voi tarkoittaa tähän luontoon kuuluvaa tai siitä lähtöistä, jolloin yliluonnollinen on jotain mikä on tämän luonnon yläpuolella tai joka voi toimia riippumatta tästä luonnosta (koskien kaikkea maailmankaikkeudessa).

        Tietenkin jos pidetään tämän luonnon ulkopuolella olevaa myös luontona, niin sittenhän asia on ihan luonnollista.

        Asiat jotka ovat tämän luonnon ulkopuolella tai yli, niitä ei luonnontiede voi tutkia, vaan ne vaativat yliluonnontiedettä, jonka opiskelu vaatisi tietenkin yliluonnontieteellisen korkeakoulun.

        http://www.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb/YaBB.cgi?board=leikkaushoito_cat

      • Long Nose
        jeesusteleva kiihko hihhuli... kirjoitti:

        Olen kulkenut järven päällä, suoraan sen veden pinnalla. Onneksi silloin oli pakkasta ja vesi oli kiinteässä muodossa.

        Nuorempana minäkin hyppäsin seipäällä korkeammalle kuin stadionin torni. ;?)

      • jyrähdys

        Laurikainen uskoi että todellisuus on pohjimmiltaan irrationaalinen. Tähän hän oli päätynyt nimenomaan atomimaailmaa tutkimalla. Laurikaisen mielestä joihinkin todellisina pidettyihinkin asioihin oli turha soveltaa determinisimiä ja rationaalisia käsitteitä.

        Laurikainen ei halunnut tuoda jumalia ja keijukaisia tieteeseen vaan halusi ottaa uskonnon, taiteen ja intuition metodit "luvallisiksi" välineiksi tieteen tekemisessä.Eli "anything goes", niin kauan kun tuloksia syntyy.

      • vai kuis on?
        jyrähdys kirjoitti:

        Ihminen ja muut elävät olennot tekevät vastoin luonnonlakeja päivittäin.
        Onhan sekin luonnonlakien vastaista että ajattelun tuloksena voidaan toteuttaa luonnonlakien ohi "työtä".Eihän elävän olennon toimintaa voida sanoa luonnonlakien noudattamiseksi.
        Samanlaista on Jumalankin toiminta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      924
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      868
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      798
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      141
      698
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      665
    6. 78
      521
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      498
    8. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      486
    9. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      477
    10. Olit kyllä niin

      Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki
      Ikävä
      44
      467
    Aihe