Evoluution olemassaololle katsotaan olevan luonnossa useita sitä tukevia merkkejä. Niistä ehkä tunnetuin on darwininsirkkujen erikoistuminen 13:ksi eri lajiksi Galápagossaarilla yhdestä saarille saapuneesta kantalajista. Niiden nokat ovat erikoistuneet erilaisten ravintolokeroiden täyttämiseen. Siitä myös Darwin sai ideansa lajien synnystä. Myös fossiilit kertovat evoluution olemassaolosta. Esimerkiksi lintujen ja nisäkkäiden oletetaan kehittyneen matelijoista, ja jo vuonna 1861 löydettiin Archaeopteryxin (höyhenpeitteinen lintulisko) fossiili, joka oli välimuoto lintujen kehityksessä.
Fossiileista saadun tiedon kertyminen tarkentaa toistaiseksi hyvin aukkoista kuvaa nykyajan lajien oletetuista esi-isistä, sukulaisuuksista ja synnystä.
Darwin ehdotti, että kaikilla eliölajeilla on yhteinen esi-isä; jokainen eliö on kehittynyt samasta alkueliöstä, joka on elänyt ainakin 3,5 miljardia vuotta sitten. Se, että kaikki maapallon eliöt käyttävät samanlaista perintöainesta (DNA), samanlaista transkriptiomekanismia DNA:sta proteiiniin (ja käytännössä samaa kolmen emäksen kooditaulukkoa) sekä energiantuotantoon ATP:tä, tukevat tätä. Myös kaikkien proteiinien aminohappojen ja monen muun molekyylin vasenkätisyys voidaan näin helposti selittää.
Helposti syntyvä väärinkäsitys on, että tämä "yhteinen kantaisä/-äiti" oli yksin maailmassa. Luultavammin se oli vain yksi yksilö jo elämäntäytteisessä valtameressä. Kaikki muut ovat kuitenkin epäonnistuneet jatkamaan sukuaan näihin päiviin saakka. Toinen väärinkäsitys on, että se olisi maapallon ensimmäinen eliö. Realistisempi kuva on, että se oli pitkän kehitysprosessin lopputulos, jonka varhaisimmat vaiheet eivät välttämättä olleet edes yksiselitteisesti "eläviä".
Kun monisoluinen organismi kehittyy munasolusta, alkaa ennen pitkää kehittyä erityyppisiä kudoksia ja muodostua elimiä. Prosessi on monivaiheinen ja peräkkäiset vaiheet ovat geenien ohjaamia.
Eri eläimillä voi olla hyvin samannäköisiä elimiä. Esim. hyönteisillä ja linnuilla on siivet, delfiineillä, pingviineillä ja kaloilla on evät, jne. Toisaalta eri eläinlajeilla voi olla hyvinkin erinäköiset elimet, kuten evät, siivet ja kädet, joilla voi erilaisuudesta huolimatta olla yhteinen alkuperä.
Tiedemaailmassa evoluutio on kiistaton
Siitä saatte uskovaiset!!
evo
7
697
Vastaukset
- aleksanteri
kun saan saman esityksen matematiikan kielelle käännettynä. Se meni suunnilleen näin -tyyppiset selitykset ei jotenkin vakuuta.
- Sepe
..minua taas "kaikki vastaukset ovat tuhansia vuosia vanhassa kirjakokoelmassa, jota on karsittu ja muunneltu vuosisatojen kuluessa useaan otteeseen" ei oikein vakuuta.
- squirrel
http://www.people.virginia.edu/~rjh9u/popgenes.html
Populaatiogenetiikka on "evoluutiomatematiikkaa"..
- jeesusteleva kiihko hihhuli...
Mitäs vastaisitte näihin kysymyksiin:
Miksi evoluutioteoria kehitettiin?
Monet tuntuvat uskovan evoluutioteorian voittoon. Miksi sitä edelleen kuitenkin tutkitaan, vai tutkitaanko sitä?
Miksi halutaan uskoa, löydettyjen fossiilien muodostavan evoluutio ketjun? Voisihan kaikki fossiilit myös vain todeta olevan olemassa ja mikäs siinä.- utelias
joku jumalista saa päähänsä luoda ihmisestä ihmiseen tarttuvan lintuinfluenssan?
Sillä näin sen pitää mennä, jos evoluutiota ei ole. >>Miksi evoluutioteoria kehitettiin?>Monet tuntuvat uskovan evoluutioteorian voittoon. Miksi sitä edelleen kuitenkin tutkitaan, vai tutkitaanko sitä?>Miksi halutaan uskoa, löydettyjen fossiilien muodostavan evoluutio ketjun? Voisihan kaikki fossiilit myös vain todeta olevan olemassa ja mikäs siinä.
- kusti polkee
illuminatus kirjoitti:
>>Miksi evoluutioteoria kehitettiin?>Monet tuntuvat uskovan evoluutioteorian voittoon. Miksi sitä edelleen kuitenkin tutkitaan, vai tutkitaanko sitä?>Miksi halutaan uskoa, löydettyjen fossiilien muodostavan evoluutio ketjun? Voisihan kaikki fossiilit myös vain todeta olevan olemassa ja mikäs siinä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 94934
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54878Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61798Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa141708- 65665
- 78521
- 39498
- 40486
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86477Olit kyllä niin
Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki44467