Appiukkoni tappoi itsensä jokunen aikoinaan. Ihana ihminen oli, rauhallinen(ainakin selvinpäin),sympaattinen, ei kellekään pahaa aikova. Mieheni sisko ei halua uskoa mitään vikaa omasta "perheestänsä". Mieheni niinkin tiedostaa, että äitinsä on mikä on. Muttei siitä paljontikaan puhuta. Toisaalta anopin käytös on nostettu ikäänkuin jalustalle, että tyrannimainen/hallitseva persoona on ollut se auttava käsi.Kun tieto appiukkoni kuolemasta tuli. Tiesin ettei heidän suhteensa ollut mikään itse ihannuus. Taustalla oli alkoholiongelmaa .Tottakai appiukkoni on juonut pahaan oloonsa ,mutta töissä käynyt aina. Anoppi on halunnut pitää tiettyä "kaikki hyvin" kulissia pystyssä monet vuodet. Tilannehan romahti täysin appiukkoni kuoleman kautta. Kauhistuttaa se,että mieheni sisko on täysin syyllistänyt omat isovanhempansa, eli isänsä vanhemmat, syynä itsemurhaan. Eihän se näin ole. Tiedän että ovat vahvoja persoonia, kovan elämän eläneitä ihmisiä, kasvattaneet lapsensa omalla tavallansa, kovallakin kädellä! Selkään on varmasti annettu.Ei ole monella toisellakaan ne lähtökohdat kovin hääppänöitä olleet, vaan silti on noustu. Sen ovat monet appiukkoni ikäpolvet varsinkin eläneet ja hengissä säilyneet. Mielestäni itsemurhaan vaikuttaa eniten tämän hetkinen elämä, miten sen elää, onko se mielekästä jne.
Terv.vierestä seurannut
itsemurhasta
5
1030
Vastaukset
- älä tuomitse
niinhän meitä opetetaan, jos olet kuullut
- "Pahan" anopin miniä
En itsekään pidä omasta anopistani. Olemme aivan eri aaltopituudella elämän suhteen. Toisaalta luulen, että anoppini on tyytyväinen elämäänsä, mitä nyt miniät vähän häiritsevät tasaista elämää. Olen usein säälinyt appeani, joka taas on mielestäni eri aaltopituudella vaimonsa kanssa. Mutta heidän elämänsä on heidän valintansa. Jos appeni tappaisi itsensä, en ainakaan anoppiani syyllistäisi. En kyllä ketään muutakaan. Aikuiset ihmiset ovat nimittäin vastuussa omista teoistaan ja valinnoistaan.
Tulkitsen kirjoitustasi siten, että itse tuomitset anoppisi dominoivan käytöksen ja pidät sitä ikään kuin syynä appesi itsemurhaan. Mutta eikö appesi itse ole valinnut elämänsä anoppisi rinnalla? Vaikka anoppini ja appeni elämä on mielestäni juuri sitä, millaista en haluaisi elää, niin todennäköisesti he ovat ihan tyytyväisiä elämäänsä tai eivät ainakaan osaa parempaa odottaa. Ja ainakaan kenenkään itsemurha ei ole jonkun toisen syytä. Ihmiset voivat pahoin monesta eri syystä ja taustalla voi olla muiden ihmisten käytös. Mutta itsehän aikuiset ihmiset seuransa valitsevat.- n36-
Joo toki valinnut oman elämänsä toisen rinnalla. Ja tehnyt lapset..vaikea lähteä. Mutta jos toinen on koko ajan olevinaan vahvempana, niin saa toisen ikäänkuin roikkumaan toisessa.
Anopin olisi pitänyt osoittaa enemmän ymmärrystä ja hoivata miestään. ei paeta heti ongelmien synnyttyä ja riidellä niistä pitkävihaisesti vuosikaudet ja osoittaa toisen vikoja koko ajan.
Meissä on paljon vikoja.
Herkemmät ihmiset ovat vain herkempiä ja kokevat etteivät ehkä pärjää yksin. silloin takerrutaan huonoimpaankin mahdolliseen. Ja olotila vain pahenee kun toiselta ei heru vastarakkautta siinä muodossa kuin toivoisi. ei se pelkkä ruoka töiden jälkeen ole hoivaamista. - paljon v ikoja
n36- kirjoitti:
Joo toki valinnut oman elämänsä toisen rinnalla. Ja tehnyt lapset..vaikea lähteä. Mutta jos toinen on koko ajan olevinaan vahvempana, niin saa toisen ikäänkuin roikkumaan toisessa.
Anopin olisi pitänyt osoittaa enemmän ymmärrystä ja hoivata miestään. ei paeta heti ongelmien synnyttyä ja riidellä niistä pitkävihaisesti vuosikaudet ja osoittaa toisen vikoja koko ajan.
Meissä on paljon vikoja.
Herkemmät ihmiset ovat vain herkempiä ja kokevat etteivät ehkä pärjää yksin. silloin takerrutaan huonoimpaankin mahdolliseen. Ja olotila vain pahenee kun toiselta ei heru vastarakkautta siinä muodossa kuin toivoisi. ei se pelkkä ruoka töiden jälkeen ole hoivaamista.nuorempana sitä panee enemmän niitä merkille mutkun ikää ja kokemuksia karttuu niin huomaa että tällaisiahan me ihmiset ollaan.
Suvaitsevaisuus ja anteeksianto kantavat pisimmälle... n36- kirjoitti:
Joo toki valinnut oman elämänsä toisen rinnalla. Ja tehnyt lapset..vaikea lähteä. Mutta jos toinen on koko ajan olevinaan vahvempana, niin saa toisen ikäänkuin roikkumaan toisessa.
Anopin olisi pitänyt osoittaa enemmän ymmärrystä ja hoivata miestään. ei paeta heti ongelmien synnyttyä ja riidellä niistä pitkävihaisesti vuosikaudet ja osoittaa toisen vikoja koko ajan.
Meissä on paljon vikoja.
Herkemmät ihmiset ovat vain herkempiä ja kokevat etteivät ehkä pärjää yksin. silloin takerrutaan huonoimpaankin mahdolliseen. Ja olotila vain pahenee kun toiselta ei heru vastarakkautta siinä muodossa kuin toivoisi. ei se pelkkä ruoka töiden jälkeen ole hoivaamista.kukaan ei voi tietää, millainen käytös olisi oikeata tai hyväksi jonkun toisen elämässä. Älä hyvä ihminen tuomitse, ettet itse joutuisi joskus kohtaamaan samoja asioita omassa elämän koulussasi. Anoppisi on varmasti yrittänyt parhaansa heidän elämässään. Ei kukaan voi loputtomasta jaksaa aina vaan antaa, ellei koe itse saavansa myös. Kaikki, mikä kulisseissa tapahtuu, ei myöskään aina näy ulkopuolisille.
Onko mieleesi tullut, että vahvana pitämäsi anoppi voisi joskus haluta tukea ja ymmärtämystä toisilta ja sen hyväksymistä, että hänkin saisi olla heikko? Voisitko kuvitella tarjoavasi hänelle lämpimän tukesi ja herkkyyttä kuulla hänen ajatuksiaan ja tunteitaan? Oletko koskaan kertonut, että arvostat häntä ja hänen vahvuuttaan, kykyään ja valmiuttaan pitää huolta miehestään ja asiosita?
Itse ehdin kokeilla kaikkea mahdollista eläessäni viisi pitkää vuotta aina vaan pahemmin alkoholisoituvan mieheni kanssa. Mikään ei auttanut, enkä olisi kyennyt estämään häntä tappamasta itseään, jos hän olisi oikeasti päättänyt toteuttaa uhkauksensa. Tuskin kukaan vanhempi kertoo kaikkia asioitaan lapsilleen, heidän vaimoistaan puhumattakaan. Et voi tietää yksityiskohtia, syitä ja seurauksia appivanhempiesi elämästä. Älä siis tuomitse, äläkä kuvittele tietäväsi, mikä olisi ollut heille oikein. Kun perheessä on alkoholisti, siinä on aina useampia kuin yksi uhri, vaikka ulospäin heikoimmalta vaikuttava voi saada enemmän sympatiaa ja ymmärtämystä osakseen kuin se, jolta vaaditaan vahvuutta ja toisaalta lempeää pehmeyttä.
Oma mieheni ei kyennyt tappamaan itseään nopeasti, vaan myönsi yksin asuessaan jo pelkäävänsä kuolemaa. Hän onnistui lopuksi ihan yrittämättä tappamaan itsensä juomalla vähitellen itsensä hengiltä. Se oli hänen ratkaisunsa, joka minun mielestäni oli elämältä suurta tuhlausta. Hän oli ihan hyvä ihminen, eikä tehnyt kenellekään muille kuin itselleen pahaa. Jälkikäteenkään en ole pahoillani siitä, etten sallinut hänen tuhoavan muita kuin oman elämänsä meidän perhessä. Nuorempi sukupolvi ei ole koskaan esittänyt syytöksiä minulle, vaan on kertonut arvostaneensa sitä, että pidin huolen yhteyksien säilymisestä meidän kaikkien kanssa mieheni kuolemaan asti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki131334Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2511279- 1051085
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?115999- 52636
Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...
Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä142599- 52552
Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri
Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala368538Tajuan kyllä
että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa52495- 71473