MUISTOJA LÄHI-IDÄSTÄ

Siinaista:

Alkuvaikutelmani olivat ankeat. Kun ennen koneen laskeutumista kalpeassa aamunkajossa katselin Siinaita ilmasta, lähes kauhistuin, sillä kaikkialla näkyi vain karuja, ruskeanharmaita vuoria tai vaaleankellertävää hiekkaa. Vihreää ei näkynyt missään. Saareton ja paljasrantainen merikin vaikutti tylyltä. Vaikutelmaa ei parantanut yli 200 kilometrin ajomatka Sharm El Sheikistä (Ofirasta israelilaisittain) Abu Rudeisiin, Suomen pataljoonan esikuntaan.

Kun ajelimme vastassa olleen edeltäjäni yliluutnantti P.K:n kanssa lohduttoman näköistä vaaleanruskeaa, kivistä hiekkatasankoa pohjoiseen, vasemmalla vihreänä välkkyvä Punainen meri ja kauempana oikealla tummemmat, tylyn näköiset vuoret, huomioni kiintyi aavikolla säännöllisin välein jonossa tököttäviin, noin metrin pituisiin tolppiin. Kysyin P.K:lta, mitä ne ovat. P.K. kertoi, että ne ovat puhelinpylväiden kantoja. Kun linja oli tuhoutunut sodassa, suomalaiset ovat kaataneet pylväät saunapuikseen. Kun ihmettelin, miksi ne on niin pitkään kantoon kaadettu, arveli P.K., että ehkä silloin on ollut paksuluminen talvi. Tuo ei mennyt läpi ja sain tietää, että pylväät on kiinnitetty betonianturalla, josta nousee kahtapuolta pylvästä yli metrin pituiset tukiraudat; kaatomiehet eivät ole viitsineet niitä irrotella, vaan ovat katkaisseet pylvään moottorisahalla rautojen yläpuolelta.

Otetaanpa tähän hieman asiatietoja Siinaista ja rauhanturvaamista edeltäneestä tilanteesta ja palataan sitten seikkailuihin siellä:

Siinai on kartalta katsoen kärjellään seisovan kolmion muotoinen niemimaa, jota pohjoisessa rajoittaa Välimeri, etelästä niemimaan kahtapuolta kuin V-kirjainta näyttävinä sormina nousevat Suezin lahti lännessä ja Akaban lahti idässä. Luoteessa Siinain ja Afrikan mantereen rajana kulkee Suezin kanava ja koillisessa Siinain autiomaa muuttuu vuoriston jakamana Negevin autiomaaksi Israelin puolella. Siinai kuuluu siis Aasiaan. Siinain pinta-ala on noin 60 000 km2, noin 1/6 Suomesta, eli hieman suurempi kuin Oulun lääni. Niemimaan suurin pituus pohjois-eteläsuunnassa noin 350 kilometriä ja suurin leveys itä-länsisuunnassa pohjoisrannikolla noin 200 kilometriä.

Pohjoisessa on lähes pelkkää hiekka-aavikkoa lentohiekkadyyneineen. Länsirannikolla on paikoin ruohoa ja pensastoakin kasvavaa, kivisempää aavikkoa. Etelässä ja itärannikolla on karua vuoristoa, korkein huippu Jebel Katarina kohoaa 2634 metrin korkeuteen. Sen viereinen kymmenen käskyn antopaikka Hoorebin vuori eli Mooseksen vuori (Jebel Musa) on hieman matalampi, 2285 metriä. Kasvillisuutta Siinailla on niukasti. Aavikolla notkopaikoissa kasvaa harvakseltaan akaasioita, sitkeitä ja vähään tyytyviä puita, jotka saavat vähäisen lehvistönsä tarvitseman kosteuden jopa 10 metrin syvyyteen ulottuvien juuriensa avulla. Keitailla, joilla beduiinit asuvat ja paimentavat karjaansa, kasvaa kookos- ja taatelipalmuja.

Ilmasto on raju, vuorokautiset lämpötilan vaihtelut 45 / 20Co:n välillä kuumimpana aikana ja 25 / 1 Co talvella, sisämaassa öisin pakkasasteita. Sateita on yleensä vain joulu-tammikuussa, jolloin ne usein ovat hyvin rankkoja ja aiheuttavat pahoja tulvia. Kevään alkaessa helmi-maaliskuussa on voimakkaita tuulia ja hiekkamyrskyjä. Myöhempi kevät ja syksy ovat miellyttävimmät vuodenajat, keskikesä on tukalan kuumaa.

Asukkaita, lähes yksinomaan paimentolaiselämää viettäviä tai kalastavia beduiinejä, niemimaalla on noin 20 000. Pohjoisrannikolla on muutama pikkukaupunki. Suezin kanavan varressa on kolme 300 000 - 400 000 asukkaan kaupunkia, Suez, Ismailia ja Port Said, mutta ne sijaitsevat kanavan länsipuolella ja kuuluvat siis Afrikkaan.

Israel valloitti Siinain Egyptiltä ns. kuuden päivän sodassa 1967. Egypti sai kanava-alueen ja osan niemimaan länsireunaa takaisin ns. Jom Kippurin eli lokakuun sodan jälkiselvittelyissä 1973, josta lähtien siellä olivat YK-joukot vuonna 1979 solmittuun Israelin ja Egyptin väliseen rauhansopimukseen ja sen tuloksena tapahtuneeseen Siinain Egyptille takaisin luovuttamiseen saakka. Sekä Israelilla että Egyptillä oli vielä aikanani sotajoukkoja Siinailla runsaasti. Yhtään taistelukosketusta osapuolilla ei enää ollut, kun me olimme laajalla alueella välissä.

Siinain YK-joukko oli nimeltään UNEF II (United Nations Emergency Force II, vuoden 1956 kriisin aikainen joukko oli numeroltaan I). Minun aikanani, jolloin jo rauhantunnusteluja tapahtui, osapuolten välisessä ”puskurissa” oli noin 4000 miestä Suomesta, Ruotsista, Puolasta, Ghanasta ja Indonesiasta, aiemmin myös Nepalista. UNEFin esikunta oli Ismailiassa, jossa oli myös puolalaisten kuljetus- ja kanadalaisten viestiyksiköt sekä pieni lentoyksikkö. Sotilastarkkailijoita oli eri puolilta maailmaa. Rauhanturvaoperaation käynnistyessä Israelin ja Egyptin välinen sota oli vielä täydessä lieskassaan. Ensimmäinen YK-joukko, ns. palokunta, koottiin Kyproksella olevista suomalaisista ja ruotsalaisista joukoista, ja tuotiin kiireellä alueelle.

- - -

Palaan muistoissani vielä Siinaille. Olimme erämaassa, jossa pitkät etäisyydet vaikuttivat kaikkeen toimintaan, niin palveluksessa kuin lomissamme. Toisaalta olimme siellä kuin ”herran kukkarossa”; tilanne oli vakiintunut ja osapuolten rauhantahto ilmeinen. Kyllästyiväthän nuoret miehet kuitenkin ajanoloon siihen, mitä alueella oli tarjolla, ja lomat olivat odotettuja. Sitten, kun lomille pääsi, lomahuvit helposti menivät hieman ”överiksi”. Kun oli muutaman vuorokauden ”rötjännyt” jossakin Tel Avivissa tai Eilatissa, niin mielellään palasi Siinaille ”latautumaan”. Taas kerran olin ajanut yhtä kyytiä, vain kerran matkalla pysähtyen ja kahvikupillisen tienvarren beduiinibaarissa juoden tuon 535 kilometrin matkan Eilatista. Auringon painuessa suurena Punaiseen mereen ja hämärän nopeasti tihentyessä alkoi Abu Rudeisin hajalle ammutun vesitornin pallopäinen hahmo kuvastua horisontissa loimottavaa iltaruskoa vasten. Näky sai sydämeni läikähtämään lämpöisesti. Ajattelin: ihanaa tulla kotiin!

Siinain maisema ja luonto oli karu, mutta ei suinkaan eloton. Olen jo maininnut, että Siinailla oli muutamia keitaita, jotka olivat muodostuneet aina pulppuavien lähteiden ja niistä valuvien, erämaan hiekkaan haihtuvien purojen ympärille. Keitaissa kasvoi palmujen lisäksi myös aina viheriöivää ruohoa, mikä tarjosi hyvän ruokapöydän keitaassa asuvien beduiinien lampaille. Kamelit laidunsivat aavikolla, jossa vihreää kasvillisuutta oli vain lyhyenä talviaikana. Aavikon maisema näytti marraskuussa täysin elottomalta, vain karrelle kuivuneita piikkipensaita ja ruohotupsuja tökötti siellä täällä. Kun sateet alkoivat joulukuussa, viikossa-parissa pensaat heräsivät eloon ja ruoho nousi kuin tyhjästä ja kaikki viheriöi. Lyhyen, viimeistään helmikuun alussa loppuvan sadekauden aikana kasvillisuus imi itseensä kosteutta kiihkeästi. Monet pensaat ja ruohot olivat mehikasveja, jotka aivan pullistelivat sisälleen imemästään vedestä. Kevät alkoi helmikuussa kovilla tuulilla ja hiekkamyrskyillä, jonka jälkeen alkoi kuumuus ja kuivuus. Toukokuussa kaikki oli taas kuivunut ja kamelitkin saivat tyytyä kuivaan muonaan.

Siinailla oli myös eläimiä. Aamuisin näki hiekkadyynien pinnoista, että monenlaista vipeltäjää oli ollut yöllä liikkeellä. Oli hyeenoja, kettuja, jäniksiä, erilaisia rotta- ja hiirieläimiä, käärmeitä, liskoja ja skorpioneja. Skorpioneista oli hieman riesaa, sillä ne tuppasivat tulemaan sisälle, minäkin olen tappanut yhden eteisestäni ja toisen saunan lattialta. Minulla oli pitkään huoneessani pieni gekkolisko asukkaana ja se oli hyvä, piti kärpäset ja torakat kurissa. Kun makailin sängyn päällä, gekko tuli katonrajasta nykäyksittäin seinää pitkin käteni ulottuville, mutta kun liikahdin, vilahti taas salamana katonrajaan.

Lintuja oli vähän. Suuria kurkiparviakin tosin vieraili rannoillamme muuttomatkoillaan. Kerran sunnuntaipäivää ensimmäisen komppanian rantasaunalla viettäessämme koimme saavamme terveisiä kotimaasta, kun suuri kurkiparvi laskeutui melko lähelle rantaan kaivelemaan simpukoita rannan koralleista, ja jonkin ajan kuluttua saapui pohjoisesta päin toinen parvi, jolloin edellinen lähti jatkamaan matkaansa etelää kohti vaihtaen äänekkäitä kuulumisia vastasaapuneiden kanssa! Pikkulintuja Siinailla ei ollut juuri lainkaan ja lokkejakin vähän. Vuoristossa oli kotkia ja korppeja.

Kärpäsiä oli paljon. Abu Rudeisissa ei auttanut se, että käymälöiden alustat ja kaikki jätteet poltettiin päivittäin, sillä kärpäset sikisivät viereisessä öljykylässä, ja välillämme oleva piikkilanka ei estänyt kärpästen invaasiota meille. Teimme saunan patiolle kärpäspyydyksen: laudanpalan päälle marmeladia tai hunajaa ja sen päälle tarkoitusta varten tehty ”merta”; kärpänen syötyään ponnahtaa aina ylöspäin ja näin se joutui merran nielusta sisälle, josta se ei osannut pois. Merralla oli vielä automaattityhjennys: gekko oli joka yö mennyt sinne kärpästen perästä, mutta sekään ei osannut ulos, ja jouduimme aina sen päästämään pinteestä!

Tuo karu Siinai, jota sinne saapuessani olin lentokoneesta lähes kauhulla katsellut, tuli minulle hyvin mieluiseksi. Sillä oli minuun ja myös moneen muuhun samanlainen vaikutus kuin Lapilla: aavikoiden autius ja avaruus ja vuorten jylhyys, luonnon monumentaalinen mahtavuus kaikkinensa lumosi ihmisen ja sai tuntemaan itsensä pieneksi. Myös tullessani tylyltä vaikuttanut meri osoittautui hyvin lempeäksi ja värikkäine kaloineen ja koralleineen kuin vastakohdaksi karulle maalle. Loppuaikoinani istuin joskus iltaisin komento-toimiston katolla katsellen auringonlaskua Punaiseen mereen. Aurinko näytti hyvin suurelta ja muuttui punaiseksi värjäten myös meren pinnan ja rannat, jolloin oivalsin, mistä Punainen meri on saanut nimensä; päivällähän se on smaragdin vihreä ja rannat hyvin vaaleaa hiekkaa, vuoret vähän ruskeammat. Laskeva aurinko muutti värejä jatkuvasti myös rannikon aavikkokaistaleen takaisilla vuorilla niin, että niissä esiintyivät vuoroin lähes kaikki spektrin värit. Tiesin silloin, että tulisin vielä kaipaamaan Siinaille. Niin olen tehnyt; sieltä tuloni jälkeisinä vuosina olin usein unissanikin siellä. Haluaisinpa vielä kerran käydä Siinailla, jonne nykyisin tehdään turistimatkojakin.


Golanista:

Golan on tuliperäinen ylänkömaa Jordan-virran latvojen itäpuolella, Genesaretin järven (eli Kinneretin eli Galilean meren eli Tiberiaan järven eli Tyrjän meren - rakkaalla lapsella on monta nimeä) ja Hermon-vuorten välillä. Se on pinta-alaltaan lievealueineen noin 2500 km2 (n. 50 x 50 km), noin kolmentoista Helsingin tai puolen Kuusamon kunnan kokoinen alue. Israelin hallinnassa oli yli puolet alueesta, pienempi osa oli Syyriaa. Ylängön korkeus merenpinnasta on 800 - 1000 metriä. Etelään ja länteen eli Israeliin päin jyrkästi ja pohjoiseen ja itään eli Syyriaan päin loivasti laskevasta ylätasangosta nousee lukuisia hieman korkeampia kartiomaisia kukkuloita, sammuneita tulivuoria, korkein huippu Har Warda kohoaa 1226 metrin korkeuteen.

Golanin keskusylänkö on luonnonvaraisesti - ilmeisesti vuosituhantisen laiduntamisen seurauksena - lähes puutonta, mutta siellä on paikoin istutettuja sypressi- ja eukalyptusmetsiköitä, varsinkin kylien reunoilla ja teiden varsilla. Golanin alemmilla rinteillä kasvaa luonnonvaraisena erilaista pensastoa ja puitakin, mm. Johanneksen leipäpuita. Ylänkö varsinkin Syyrian puoleiselta laidaltaan on hyvin kivistä, joten maalaiskylissä yleiset kiviaidat selittyvät luonnollisesti. Golan on maisemallisesti omaperäinen poiketen sekä etelässä Israelissa että pohjoisessa Syyriassa vallitsevista sinänsä moninaisista maisematyypeistä. Golan ei ole ehkä yleensä kovin kaunista seutua, mutta sen alueella on muutamia nähtävyyksiä, kuten sammuneen tulivuoren kraaterissa sijaitseva järvi ylängön länsilaidalla ja Wadi Raqqan putoukset idässä Jarmuk-joen latvahaarassa. Karun ylängön ja rinteiden keväinen kukkaloisto, jossa vuorottelevat siniset, keltaiset ja punaiset kaudet, on häikäisevä!

Alue kuului aikaisemmin Syyrialle, joka menetti sen Israelille ns. kuuden päivän sodassa 1967, sai osan takaisin lokakuun sodassa 1973, josta lähtien YK:n rauhanturvajoukot ovat olleet alueella osapuolten välissä. Alue on strategisesti tärkeä sekä Israelille että Syyrialle. Golanilta voidaan valvoa ja hallita tykistön tulella alempana olevia, Golanin juurelta alkavia pohjois-Galilean viljavia alueita ja monia kaupunkejakin ja Israelille tärkeitä Jordanin alkulähteitä. Israelin huomattavat vilja- ja puutarhaviljelykset ovat mahdolliset vain Jordanista kanavoidulla kastelulla, ja Jordan on elintärkeä myös monen suuren kaupungin ainoana vesilähteenä.
Alueen muutaman kymmenen tuhannen hengen siviiliväestö muodostuu israelilaisista uudisasutuksista ja syyrialaisista pikkukylistä.

Israelin puolella on myös suuria kibbutseja, joita meidän lähellämmekin oli kaksi, Ain Ziwan ja Merom Golan. Ylängön ainoa suurempi kaupunki oli Suomen ja Itävallan pataljoonien saumakohdassa sijaitseva Quneitra, jossa ennen sotaa oli ollut 60 000 asukasta. Kaupunki oli raunioitunut sodassa lähes täydellisesti ja nyt Syyrian puolelle jääneissä raunioissa asui kai pari tuhatta ihmistä.

Alueen alkuperäiset asukkaat ovat olleet druuseja, jotka pitävät itseään 1000-luvulla Egyptistä karkotetun kalifi Hakimin, Allahin inkarnaation ja hänen seurueensa jälkeläisinä. Heidän uskontonsa on islamista erkaantunut ismailiittinen salaoppi. He katsovat Ismaelin olleen profeetan oikeista seuraajista seitsemäs ja viimeinen. Hänen uskotaan palaavan mahdina uudistamaan uskonnon ja pelastamaan maailman. Uskonto sisältää piirteitä gnostilaisuudesta ja odotuksessa viimeisen profeetan tulosta ja ikuisen valtakunnan perustamisesta lienee vaikutteita myös juutalaisuudesta ja kristinuskosta. Kerrottiin heidän uskovan viimeisen profeetan syntyvän miehestä ja yllättäen; siksi lahkon miehet pitävät väljiä housuja, joissa on takamuksen kohdalla suuri pussi ja lahkeet ovat nyörein sidotut, jottei tuo kenties hänestä putkahtava profeettalapsi putoaisi maahan ja satuttaisi itseään! Tämän kertomuksen todenperäisyyttä en takaa. Nykyisin Syyrian puolella on enenevästi myös maan valtaväestöä, sunniitti-muslimeja.

Golanin ilmasto on ympäröiviä alueita huomattavasti viileämpi ja sateisempi. Lämpötilaerot 1200 metriä alempana olevaan Genesaretin järven alueeseen Israelissa, joka on 200 metriä merenpinnan alapuolella, ovat kesin talvin lähes 10 Co. Damaskoksen alueeseen Syyriassa, joka on noin 600 metriä merenpinnan yläpuolella, ero on vähäisempi, noin 5 Co. Kesällä Golanin päivälämpötilat ovat noin 30 Co ja talvella noin 10 Co. Talvella voi lämpötila öisin laskea pari astetta miinuksen puolelle. Talvisin on kovia tuulia ja sataa paljon, joskus myös runsaasti lunta, joka kuitenkaan ei kestä maassa paria päivää kauemmin. Noin 40-50 km luoteeseen sijaitsevalla yli 3000 metrin korkeuteen kohoavalla Hermonilla on 3-4 kuukautta kestävä lumipeite, ja sen Israelin hallinnassa nykyisin olevilla rinteillä on jopa talviurheilukeskus. Vuori näkyy komeana kaikkialle Golanille.

Israelin puoleiset osat Golanin ylänköä ovat tehoviljellyt. Kesäisin kasvatetaan maissia ja vehnää, talvisin ohraa ja perunaa. Siellä on myös suuria omenatarhoja, joiden omenat ovat huippulaatuisia. Banaanit ja sitrushedelmät, jotka ovat yleiset viljelyskasvit alempana Israelin puolella, eivät menesty Golanilla. Syyrian puolella viljely kuten muukin elämä on huomattavasti alkeellisempaa. Kun Israelin puoleisilla keinokastelluilla suurilla viljelyksillä jylläävät koneet ja karjanhoitokibbutsien navetat täyttyvät suurista lehmäkarjoista - joita harvoin nähdään laitumilla - niin Syyrian puoleisilla kiviaitojen reunustamilla peltotilkuilla maata tongitaan aasin vetämillä puuauroilla ja lampaat, vuohet ja kanat ovat pääasiallinen karja.

Olimme Golanilla siis noin kilometrin korkeudessa. Camp Ziouannista Tiberiakseen päin lähdettäessä oli noin kilometri tasaista, jonka jälkeen Ain Ziwannin kibbutsin kohdalla alkoi myötämäki, joka päättyi vasta runsaat 30 kilometriä myöhemmin ja 1200 metriä alempana Genesaretin järven rannalla. Järvihän on 200 metriä merenpinnan alapuolella. Kun myötämäen alkaessa heitti auton vapaalle, niin lähes koko tuon mäen voi laskea kuin kelkalla niin, että auto pysähtyi vasta järveen laskevan Jordanin sillalla. Kun vajaat 30 kilometriä ajeli järven länsirantaa seurailevaa tietä etelään, oltiin jo ”Tipukylässä”.

- - -

Tiberiaksessa oli myös Suomen pataljoonan lomakoti Finnvilla. Se oli tarkoitukseen vuokrattu suurehko omakotitalo yläkaupungilla. Siihen mahtui kerralla majoittumaan ehkä noin 20 henkeä. Talossa ei ollut Suezin Finnvillan tasoisia palveluita, ei ravintolaakaan, sillä kaupunkihan oli niitä täynnä, ja sitä hoiti palkattu israelilainen työntekijä. Finnvillan majoituspalveluja käyttivät lähinnä nuoret reserviläiset.

Me vanhemmat miehet vuokrasimme kesäkuussa 1981 omaksi lomakodiksemme tilavan kerrostaloasunnon myös yläkaupungilta, osoitteesta Herzl Bulevard 7. Toimin hankkeen primus motorina ja yhteisön puheenjohtajana aina kotiutumiseeni saakka. Noin 25 miehen jäsenistöömme kuului pataljoonamme iältään vanhimpia kadetti- ja reservi- ja toimiupseereita. Annoimme lomakodillemme nimeksi Seniorvilla, jonka ”nuorukaiset” väänsivät seniilivillaksi! Lomakotimme oli talon kolmannen kerroksen päätyhuoneisto, jonka ikkunat olivat kolmeen suuntaan. Se käsitti olohuoneen, jonka nurkassa oli baari, keittiön, kylpyhuoneen, WC:n ja kaksi makuuhuonetta. Sijainti yläkaupungilla, lähes 200 metriä järven pintaa ylempänä, vehreän puistokadun varrella oli erinomainen. Kesäisin kadun ja pihan kukkivat puut ja pensaat tekivät alueen upeaksi. Parvekkeellemme näkyivät järven rantaa kohti jyrkästi laskeva alakaupunki, samoin tuo järvi lähes kokonaan, ja sen takaiset Jordanian ylängön jyrkkinä putoavat rannat ja kauempaa vasemmalta häämöttivät Golanin loivempina mutta kaikkein ylimmiksi kohoavat rinteet.

Minä pidin Seniorvillan varauskirjaa ja keräsin kuukausimaksut jäseniltä ja kävin maksamassa vuokran kuukausittain Tiberiaksen kaupungintalossa työskentelevälle huoneiston omistajalle mrs Adelelle. Seniorvilla ei ollut juuri koskaan tyhjillään, mutta sopivasti järjestellen sinne halukkaat aina mahtuivat. Monet hauskat illat palautuvat mieleeni tätä kirjoittaessani. Itselläni ei ollut autoa Golanilla, mutta joukossamme oli paljon automiehiä, joiden mukana pääsi Tiberiakseen ja takaisin, ja kulkivathan YK-autotkin ja joskus joutui turvautumaan taksiin.

Siinain ajalta:

Siinailla tehtiin myös alueellisia retkiä. Suosittu kohde oli eteläisen Siinain keskivuoristossa sijaitseva Raamatun kymmenen käskyn antopaikka, Hoorebin vuori (eli Mooseksen vuori, arabiaksi Jebel Musa) ja sen juurella oleva egyptiläisen pyhimyksen, Pyhän Katariinan mukaan nimetty vuonna 527 perustettu Santa Katarinan ortodoksinen luostari. Minäkin tein sen retken helmikuussa 1978. Röykytimme kuorma-autolla sata kilometriä Wadi Feiranin solaa noudattelevaa tieuraa, ja olimme perille päästyämme pölyn kuorruttamia kummituksia.

Hieman puhdistauduttuamme tutustuimme luostariin ja sen arvokkaisiin käsikirjoituskokoelmiin ja muuhun. Näimme huoneen, jonka lattiaa peitti yli metrin kerros entisten munkkien pääkalloja muistuttamassa niiden äärellä rukoilevia munkkeja maallisen elämän katoavuudesta.

Leiriydyimme luostarin muurien ulkopuolelle erämaan laidalle, söimme ja levähdimme jonkin aikaa. Lähdimme klo 03.00 aikaan pimeässä kiipeämään vuoren huipulle. Sotilaspappimme oli matkan johtajana ja oppaana. Matkaa leiristämme huipulle oli kai vain 10-12 kilometriä, mutta korkeuseroa oli lähes puolitoista kilometriä (huippu on lähes 2300 metriä merenpinnasta ja luostari noin kilometrin korkeudella). Niinpä matkaan varattiin aikaa 4 tuntia, jotta ehtisimme perille juuri auringonnousun aikaan. Nousu oli rankka. Joku joukostamme purnasi, että ”kyllä se Jumala oli varsinainen simputtaja, kun määräsi vanhan miehen (Mooseksen) tänne käskynjaolle”.

Vaiva palkittiin perille päästyämme, kun näimme nousevan auringon säteiden kiipeävän vuorille niitä valaisten. Näky oli vaikuttava! Vuorella on juutalaisten, kristittyjen ja muslimien pienet kappelit. Yllätykseksemme vuorella oli jo suuri ranskalaisten pyhiinvaeltajien joukko, vanhoja ihmisiä, jotka olivat nousseet vuorelle kaksi vuorokautta rinteellä välillä yöpyen. Laskeuduimme alas suorempaa, paljon jyrkempää, kallioon portaiksi hakattua reittiä. Reitin varrella on lähde, jolla profeetta Elia oleskeli Jumalan ilmestyessä hänelle ”hiljaisessa tuulen hyminässä” (1.Kun 19:12).

- - -

Mieleenjäänyt lomani Egyptissä oli matka Ylä-Egyptiin, muinaisten faaraoiden hallituspaikoille Luxoriin (entinen Theba) ja Karnakiin sekä Assuanille. Toimin kahdeksan miehen ryhmämme matkanjohtajana. Matkaa teimme paikallisella junalla. Käytössämme oli pari makuuvaunuosastoa, mutta vaunun käytävän valloittivat paikalliset vuohineen, kanoineen ja ruokineen ja aina, kun osastomme ovi aukesi, raossa oli monta tummaa lapsenpäätä ihmettelemässä ulkomaan eläviä!

Luxorissa ja Karnakissa kiersimme faraoiden palatsien rauniot - joissa on uskomattoman paljon 4000 vuoden takaa säilynyttäkin - ja kuningasten laakson hautakammiot, mukaan lukien Tutankhamonin hauta ja naispuolisen farao Hatsepsutin temppeli, ja tutkimme muut nähtävyydet. Luxorissa teki samanaikaisesti kaivauksiaan maineikas suomalainen arkeologi Rostislav Holthoher, joka muistaakseni asui samassa hotellissa kanssamme. Ainakin tapasimme hänet ohimennen ja hieman paremmin tutustuimme hänen sihteeriinsä, viehättävään naiseen.

Assuanilla tutustuimme suurpatoon (pituus 3600 metriä, korkeus 112 metriä ja päällä kulkee 4-kaistainen moottoritie) ja voimalaitokseen, Niilin saaressa, Elephant Islandilla olevaan valtavaan kasvitieteelliseen puutarhaan, Botanic Cardeniin ja purjehdimme perinteisillä purjeveneillä felukeilla. Luxorissa ja Assuanilla meillä oli egyptiläinen opas, joka selosti asiat englanniksi, jota minä parhaani mukaan tulkkasin joukkomme muutamille kielitaidottomille.


Golanin ajalta:

Vapaa-ajan mahdollisuuksia Golanilla lisäsi monipuolinen tarjonta. Alueella näkyivät neljän valtakunnan tv-lähetykset: Israelin, Syyrian, Libanonin ja Jordanian. Viisi suurta kaupunkia oli alle 250 kilometrin etäisyydellä: Israelin pääkaupunki Jerusalem ja huvittelupaikkana suositumpi Tel Aviv, Jordanian pääkaupunki Amman ja Libanonin pääkaupunki Beirut, joissa kussakin oli 500 000 - 1 miljoona asukasta, ja lähimpänä suurin, 2 miljoonan asukkaan Damaskos, Syyrian pääkaupunki. Välimeren rannalle, Natanian ja Akkon hyville hiekkarannoille, oli matkaa vähän yli 100 kilometriä.

Läheisessä Galileassa oli paljon katsottavaa, raamatunhistoriallista Jeesuksen syntymäkaupungista Nasaretista alkaen, mutta muutakin; monipuolisesti kaunis luonto ja viehättäviä kaupunkeja, kuten aivan Golanin juurella olevat Sefad (Zafet), Qirjat Shemona ja Rosh Pinnah. Siellä ovat myös Jordanin alkulähteet, Banias (roomalaisajan Filipuksen Kesarea), jossa kylmät vesivirrat tulevat Hermon vuorilta ja myös maan alta muodostaen vehreän keitaan, jossa oli ravintoloita ja kesälläkin miellyttävän vilpoista. Genesaretin järven itäpuolella on Hamat Gaderin kuumat lähteet, jossa jo roomalaisilla oli ollut kylpylä, joka toimi edelleen. Järvestä etelään ovat Sahnen viileävetiset lähdevirrat, hyvin suosittu virkistäytymispaikka kuumimpana kesäaikana. Näissä kaikissa paikoissa kävimme usein, lähimmissä jopa palveluksen päätyttyä iltaisin, kauemmissa sunnuntaivapailla.

Suosituin vapaa-ajan kohteemme oli kuitenkin 60 kilometrin päässä Genesaretin järven länsirannalla sijaitseva Israelin pohjoisimman maakunnan, Galilean pääkaupunki, Tiberias eli ”Tipukylä”. Kaupungin perusti Herodes Antipas vuonna 19 ja antoi sille nimen silloisen Rooman keisarin, Tiberiuksen, mukaan. Kaupunki on myös juutalaisten pyhä kaupunki. Kristityille se on huomattava turistikohde läheisten uuden testamentin tapahtumapaikkojen vuoksi. Kaupunki on kaunis pitkin järven rantaa leviävänä ja jyrkästi järvestä länteen vuorille kohoavana. Pienuudestaan, noin 30 000 asukasta, huolimatta se on vilkas alueellinen keskus. YK-sotilaiden enemmistöä ehkä kuitenkin eniten veti puoleensa kaupungin lukuisat ravintolat ja baarit israelilaisine tyttösotilaineen ja Genesaretin järven hyvät, nurmikkoiset uimarannat ”tipuineen” ja hyvine palveluineen.

Genesaretin järvi eli Galilean meri jne…(neljä muuta nimeä) on Kuolleeseen mereen päättyvän hautavajoaman ylemmässä osassa. Se on kaunis järvi, mutta ei niin suuri kuin kuuluisa; se on vain 24 kilometriä pitkä ja 12 kilometriä leveä. Järvi on soikion muotoinen, aivan saareton, ja sitä reunustavat korkeat vuoret joka puolella. Vuoret halkeavat laaksoksi pohjoispäässä, jossa Jordan laskee järveen, ja samoin eteläpäässä, josta joki laskee edelleen Kuollutta merta kohti. Järvi on hyvin syvä ja edelleen kalaisa ja se on Israelin talouselämälle välttämätön makean veden varasto. Järven pinta on 200 metriä merenpinnan alapuolella. Järveltä on matkaa noin 100 kilometriä Kuolleeseen mereen, jonka pinta on jo yli 400 metriä merenpinnan alapuolella. Kuolleesta merestä, joka on lähes kuusinkertainen Galilean mereen verrattuna, noin 80x20 kilometriä, ei ole laskujokea ja siksi meren vesi on niin suolaista, suolapitoisuus 30 %, että siinä on jonkinlaista elämää ainoastaan makeaa vettä tuovan Jordanin suulla.

- - -

Golanilta lomailtiin siis enimmäkseen Israelissa ja Syyriassa. Suosittuja olivat kiertomatkat, joita voitiin tehdä porukalla YK:n pienoisbussilla recreation- eli virkistysmatkoina. Myös Jordaniassa ja alkuaikoinani vielä rauhallisessa Libanonissa lomailtiin. Jotkut tekivät myös kaukomatkoja ja lähes kaikki vähintään vuoden palvelleet kävivät ainakin kerran kotimaassa.

Minä lomailin useimmiten Israelissa ja kiinnyin kovin maahan. Israel on suhteellisen pienestä koostaan huolimatta maisemiltaan ja luonnoltaan varsin monipuolinen. Pohjoisin ja meitä Golanilta katsoen lähin maakunta Galilea on kumpuilevaa ylänköä, siitä etelään on viljava Jisreelin tasanko, siitä etelään oleva Samaria on palestiinalaiskylien elävöittämää karua ylämaata, sen eteläpuolella oleva Juudea on myös karua ja vuoristoista, mutta siellä on paljon juutalaisia uudisasutuksia ja istutusmetsiäkin. Sharonin tiheästi asuttua puutarhamaista rannikkotasankoa reunustaa lännessä Välimeren yhtäjaksoinen hiekkaranta. Eteläisin alue, Negev, on koillisreunaltaan autiota vuoristoa ja lännempänä ja etelässä hiekkaerämaata, joka on monin paikoin otettu keinokastelulla tehoviljelykseen ja se on myös Israelin suurin karjanhoitoalue. Israelilla on Välimeren rannikon lisäksi kaistale Punaisen meren rantaa ja Kuollut meri, joilla kaikilla minäkin olen viettänyt rantalomia.

Kiinnostuin uudella tavalla Jerusalemista ja Beetlehemistä, joiden raamatunhistorialliset paikat tutkin tarkkaan. Voin sanoa tuntevani Jerusalemin nähtävyyksineen (Öljymäki, Getsemane, Via Dolorosa, Gordonin Golgata puutarhahautoineen, Pyhän haudan kirkko ja muut) niin hyvin, että en siellä enää opasta tarvitse. En toki tarvitse sitä muuallakaan Israelissa, jonka lähes kaikki päätiet ja monet pienemmätkin olen ajanut ja käynyt useimmissa kaupungeissa ja tutkinut lukemattomat historialliset paikat.

- - -

Syyrian puolella lomailin vähemmän. Damaskoksessa kävin joskus työmatkoilla ja ostoksilla basaareilla, mutta yövyin siellä vain pari kertaa. Osallistuin recreation-matkalle, jonka teimme YK:n pienoisbussilla pohjois-Syyriaan; Homsiin, Hamaan, Palmyraan, Aleppoon ja Latakiaan. Kävimme myös Maaloulan kylässä, jossa ainoana paikkana maailmassa vielä puhutaan arameaa, Jeesuksen äidinkieltä. Matka tarjosi paljon historiallista ja muuta nähtävää. Aleppossa on maailman pisimmiksi mainitut basaarit. Palmyrassa, joka sijaitsee Aasian, Afrikan ja Euroopan yhdistäneiden muinaisten karavaaniteiden ja valloitusreittien risteyksessä, on hyvin säilyneitä raunioita jo roomalaisajalta ja edelleen se on kovin eksoottinen paikka.

Latakia ”ilottelupaikkoineen” on eurooppalaistyylinen satamakaupunki. Kävimme myös Raqqan valtavalla padolla ja voimalaitoksella Eufratilla ja uimme Assadin tekojärvessä tietämättämme, että järvi oli bilhartsian saastuttama; onneksi kukaan meistä ei tuota pahaa tautia saanut. Ripulinkin matkalla sai vain kaveri, joka söi autossamme muhineita eväitään, kun ei uskaltanut syödä paikallisissa paikoissa, kuten me muut!

- - -

Toisen kiertomatkan teimme Jordaniaan, jonka ajoimme päästä päähän tullen mennen. Menomatkalla tutkimme roomalaisajan kaupungit Madaban ja Karakin, ajoimme mahtavissa vuoristomaisemissa kulkevaa Kuningasten valtatietä etelään Punaisen meren rannalle ja kävimme Petrassa, tuossa muinaisten nabatealaisten vuoren sisään kovertamassa pääkaupungissa. Petra oli unohdettu 1500 vuodeksi, vain tarut siitä elivät, kunnes sveitsiläinen tutkimusmatkailija Burkhard löysi sen 1862. Petran kaltaista paikkaa ei ole toista maailmassa. Ainoa tie kaupunkiin johtaa 3-4 kilometrin pituista, vain muutaman metrin levyistä vuorisolaa - pystyseinäistä vuoren halkeamaa - pitkin. Kun varjoinen sola vihdoin päättyy ja edessä loistavat auringossa vuoreen hakatut temppeleiden julkisivut oilaristoineen, se on näky, jota ei unohda!

Televisiossa haastateltiin kerran Suomen Punaisen ristin entistä johtajaa Kai Warrasta, joka kertoi käyneensä yli sadassa maassa ja lukemattomissa mielenkiintoisissa paikoissa. Kun häneltä kysyttiin, olisiko jokin paikka jäänyt erityisesti hänen mieleensä, hän totesi, että ”se on Petra; sinne minä vielä haluaisin mennä uudestaan”. Nythän Petrassa ja sen lähellä olevalla Aaronin vuorella (Mooseksen isoveljen hautapaikalla) tekee tutkimuksiaan suomalainen arkeologi ja erityisesti papyrustutkijana maailmankuulu Jaakko Frösen. Petrasta jatkoimme Akabaan, missä vietimme rantalomaa. Ikävystyimme hiljaisessa kaupungissa ja katselimme kaihoten lahden yli muutaman kilometrin päästä näkyvää, mutta suljetun rajan vuoksi saavuttamatonta Eilatia.

Palasimme Jordanian pääkaupungin Ammanin kautta. Puolen miljoonan asukkaan Amman on roomalaisajan Philadelphia ja siellä on paljon muistoja tuolta ajalta. Meidän hotellimmekin oli nimeltään Philadelphia ja se sijaitsi erään antiikin ajan amfiteatterin vieressä. Nykyinen Amman - kuten koko Jordaniakin - on hieman brittiläisvaikutteinen tuloksena maailmansotien välisen ajan jatkuneesta brittimiehityksestä. Golanille palatessamme teimme vielä mutkan ja kävimme Kuolleen meren pohjoispään itäpuolella sijaitsevalla Nebon vuorella, jolta Mooses sai katsella Pyhää maata, jonne Jumala ei kuitenkaan sallinut hänen mennä. Karut ovat nykyiset näkymät vuorelta, mutta ehkäpä ne Mooseksen aikoihin olivat rehevämmät, sillä kaihosihan Israelin kansa luvattuun maahan, joka tulvi mettä ja hunajaa.

Siinain ajalta:

Siinain alkuaikoinani lomalla Tel Avivissa ollessani kävelin kaupungin tunnettua Dizengoff-katua, jonka varrella on paljon kahviloita ja ravintoloita. Eräästä ravintolasta huikkasi tumma tarjoilijatyttö minulle ”terve, suomi-poika, tule tänne!” Kävelin hänen luokseen ja kysyin ”puhutaanko sitä enemmänkin suomea?” Tyttö vastasi: ”miksi ei puhuttaisi, olen Tova H. (esitteli itsensä myös suomalaisella sukunimellään). Selvisi, että Tova oli 5-6 vuotta sitten avioitunut suomalaisen YK-sotilaan kanssa, asunut muutaman vuoden Suomessa työskennellen täällä tarjoilijana ja oli avioliiton purkauduttua palannut takaisin Israeliin.

Tova oli noin 30-vuotias, hoikka ja siro, tummatukkainen ja -silmäinen, kapeakasvoinen, korkeanenäinen klassinen juutalaistyyppi. Hän oli tehokkain tarjoilija, mitä olen nähnyt: vuorossa ollessaan hän hoiti yksin koko paikkaa, jossa sisällä oli kymmenkunta pöytää ja ulkona saman verran, usein pöydät täynnä asiakkaita, joiden kenenkään ei tarvinnut kauan tilaustaan odottaa. Paikan omistaja halusi kuulemma ottaa vuoroon myös toisen tarjoilijan, mutta Tova pani hanttiin, sillä silloin hänen tulonsa olisivat laskeneet ja hän ei olisi pysynyt yhtä hyvin tilanteen tasalla.

Näin Tovaan tutustuttuani menin tapaamaan häntä myös toisella lomallani. Kun Tova kuuli, että olen reissussa omalla autollani, hän kertoi, että hänellä on huomenna vapaapäivä, jolloin hänen tulisi käydä pesulassa ja eräässä virastossa ja toimitella muita asioita ja kysyi, voisinko minä kuljetella häntä. Kun Tova vaikutti oikein mukavalta, niin suostuin. Seuraavana päivänä Tovan asiat toimitettuamme ehdimme vielä rannalle ja kävimme illalla ulkona ja Tova esitteli minulle vielä tuolloin melko tuntematonta kaupunkia.

Lomani jatkui pari päivää, mutta maksoin hotellihuoneeni ja siirsin lomakassini Tovan nättiin, pieneen asuntoon aivan keskikaupungin laidalle. Vastusteluistani huolimatta Tova jätti minulle asuntonsa avaimet, että voin tulla ja mennä vapaasti; hän sanoi luottavansa suomalaiseen upseeriin ja sanoi järjestävänsä minulle ”kusiset paikat”, jos petän hänen luottamuksensa! Tova oli saanut minut vakuuttuneeksi, että hänet oli syytä ottaa todesta! Tapasin minä Tovan vielä myöhemminkin muutaman kerran, mutta ei meille mitään erityissuhdetta kehkeytynyt eikä minulla ollut pyrkimystäkään sellaiseen.


Golanin ajalta:

Joudun toistamaan itseäni, sillä nyt, kuten Kyproksen ja Siinainkin tarinoiden yhteydessä nostan etualalle tietyn tytön. Nyt esiin astuva Gila on kuitenkin merkityksessään poikkeus heidän joukossaan.

Meidän tutustumisessamme oli kohtalon tuntua. Vasta runsaan kuukauden Golanilla oltuani olin lomalla Tel Avivissa ja istuin katukahvilassa olueni ääressä, kun viereiseen pöytään tuli hauskannäköinen nuori nainen kainalosauvojen kanssa, jolloin minä nousin auttamaan hänelle tuolia. Hän kiitti kauniisti hymyillen ja kaivoi käsilaukustaan savukkeen, jolloin minä vielä tarjosin tulta. Kohta hänelle tuli seuraa, toinen nuori nainen. Minä poistuin pian kahvilasta ja sanoin noille naisille tavallisen hyvästelyfraasin ”good bye, have a nice day”, enkä luullut heitä enää koskaan tapaavani.

Paria viikkoa myöhemmin Esikunta- ja huoltokomppaniassa palveleva kersantti M.H. kihlautui israelilaisen tytön kanssa. Hän kutsui joukkueensa johtajan yliluutnantti K.R:n ja minut juhlimaan kihlaustaan erääseen ravintolaan Tiberiakseen. Sain kuulla, että tilaisuuteen oli tulossa morsiamen lisäksi myös tämän sisko ja eräs toinen tyttö. Luulen, että minut pyydettiin mukaan tasaparien aikaansaamiseksi. Hieman empien suostuin.

Yliluutnantin kanssa ravintolaan mentyämme kersantti ja tytöt istuivat jo pöydässä. Yllätyksekseni yksi tytöistä oli tuo Tel Avivin katukahvilassa tapaamani nuori nainen! Hän oli morsiamen A:n vanhempi sisko, Gila. Kolmas tyttö oli siskosten ystävätär Rachel. Minä miehistä vanhimpana ”jouduin” luontevasti tytöistä vanhimman, Gilan, pariksi. Järjestely ei ollut minulle epämieluinen, sillä heti oli ilmennyt, että Gila oli oikea ilopilleri. Gilalla ei ollut enää kainalosauvoja, mutta hänen toinen jalkansa, jonka hän oli loukannut keväällä, oli vielä paketissa, joten tanssia emme juuri voineet, vaikka kävimme pari kertaa diskossa ”toisiimme nojailemassa”. Tuosta illasta alkoi yli neljä kuukautta kestänyt varsin tiivis seurustelumme.

Gila oli 26 vuotias eronnut rouva, minua siis 20 vuotta nuorempi, koulutukseltaan ja ammatiltaan sihteeri. Hän oli kotoisin Ra`anannasta, Tel Avivin esikaupungista. Hän oli sefardi-juutalainen, hänen vanhempansa olivat tulleet Jemenistä. Gila oli mennyt naimisiin hyvin nuorena, mutta avioliitto oli pian purkautunut, joten hän oli joutunut armeijaan, kuten Israelissa kaikki naimattomat alle 22-vuotiaat naiset, palvellut esikuntatehtävissä 1 ½ vuotta, saanut reservin upseerin koulutuksen ja ylennyt luutnantiksi. Armeijasta vapauduttuaan hän oli ollut pari vuotta Englannissa työskennellen eräässä kirjakustantamossa. Gila oli tuskin 160 cm pitkä, hoikka, mutta sopivan muodokas, juutalaiseksikin tumma, viehättävä nainen. Hänellä oli paksun, mustan tukan kehystämät ovaalin muotoiset kasvot, suora nenä, täyteläinen suu ja suuret, tummat mantelisilmät. Myönnän ihastuneeni häneen.

Olimme yhdessä lähes kaikki viikonloput ja tapasimme usein viikollakin. Vietimme monia päiviä Tiberiaksessa yöpyen Seniorvillassa. Seniorvillassa Gila ”emännöi” paikkaa taitavasti, laittoi ruokaa ja keitti kahvia meille kaikille. Olimme kaikki yhdessä myös rannalla ja istuimme joskus iltaa ravintolassa. Eloisa ja hauska Gila oli aina seurueen keskipiste. Hänen englantinsa oli erittäin hyvää ja hän osasi ilmaista itsensä niin, että jopa eräs lähes englannintaidoton sotilasmestari sanoi, että hänellä ei ole vaikeuksia ymmärtää Gilaa! Minunkin englannintaitoni parani koko ajan Gilan ansiosta. Opetin Gilalle vähän suomea ja Gila opetti minulle hieman hebreaa.

Gila piti lyhyeksi jäänyttä avioliittoaan virheenä ja sanoi, että jos hän joskus vielä avioituu, miehen pitää olla häntä vanhempi. Kuvittelinkohan minä itserakkaasti olevani ”vaaravyöhykkeessä”? Emme me koskaan edes keskustelleet yhteisen tulevaisuuden mahdollisuudesta. Useimmiten Gila kulki bussilla Ra´anannaan kotinsa ja Tiberiaan lähes 200 kilometrin välin, mutta joskus kävin hänet hakemassa tai viemässä joltakin kaveriltani lainaamallani autolla. Gila asui vanhempiensa - opettaja-isänsä ja sairaanhoitaja-äitinsä - ja sisarustensa kanssa vehreässä ympäristössä sijaitsevassa vanhassa omakotitalossa. Kerran Gila pyysi minua sisälle esitelläkseen minut vanhemmilleen. En suostunut. Perustelin, että ”en minä uskalla, kun äitisi on niin nuori; jos hän on yhtä hyvännäköinen kuin sinä, alan hakkailla häntä ja isäsi suuttuu”. Gila ei pitänyt leikinlaskustani.

Erinäisistä syistä johtuen, ei vähiten siitä, mistä kohta kerron, alkoi suhteeseemme tulla säröä. Sitten Gila päätti lähteä takaisin Englantiin. Marraskuun puolivälissä pidimme Seniorvillassa Gilan läksiäiset, joita juhlimme joukolla varsin railakkaasti. Seuraavana päivänä Gila soitti minulle Golanille, että hän haluaisi tulla vielä luokseni yhdeksi yöksi. Ja niin me vielä vietimme yhteisen yön Seniorvillassa. Valvoimme myöhään, ja molemmat nukuimme aamulla pommiin. Gila myöhästyi Tel Avivin bussistaan ja minä sovitusta Golanin kuljetuksesta ja jouduin menemään ”mäelle” taksilla. Englantiin Gilakin pääsi suunnitelmansa mukaisesti. Ikävöin kovasti Gilaa ja harmittelin mielessäni hänen lähtöänsä. Kirjoittelimme toisillemme muutaman kerran, mutta sitten kirjeenvaihto lopahti jo ennen kotiutumistani.

Siinain ajalta:

Raamatun, nimenomaan Vanhan testamentin ja sieltäkin lähinnä toisen Mooseksen kirjan (Exoduksen) tapahtumat ovat läsnä Siinailla. Hoorebin vuoresta jo kerroin. Sinne ja Santa Katarinan luostariin johtava laakso, Wadi Feiran, on täynnä tapahtumapaikkoja: on kallio, josta Mooses iski vettä sauvallaan, on tamariskipuuryhmä, jossa satoi mannaa taivaasta, on kapea vuorisola, jossa hebrealaiset voittivat amalekialaiset, on paasi, jonka päälle Aaron pystytti kultaisen vasikan ja luostarin muurien sisäpuolella on edelleen pensas siinä, missä aikanaan pensas paloi kulumatta.

Meidän alueellamme oli Wadi Karandal, Raamatun Eelim, keidas, jossa oli ”kaksitoista vesilähdettä ja seitsemänkymmentä palmupuuta” (2.Moos.15:27) ja meistä pohjoiseen Suezin lahdella Kaislameri, jossa vedet jakautuivat israelilaisten kulkea ja sulkeutuivat egyptiläiset hukuttaakseen. Ei näille millekään ole kirjoitettua aitoustodistusta, mutta nehän ovatkin uskon asioita.

Minä luin Siinailla ollessani paljon Raamattua, varsinkin Vanhaa testamenttia ja Mooseksen kirjat luin järjestelmällisesti kaikki läpi. Raamattu oli aina yöpöydälläni ja lähes joka ilta luin siitä ainakin jonkun kappaleen. Minulle Raamatun tapahtumat rupesivat elämään noissa maisemissa, tapahtumien ”paikan päällä” aivan uudella tavalla.


Golanin ajalta:

Kertomukseni Golanin ajasta lähestyessä loppuaan, kytken nuokin maisemat vielä raamatullisiin yhteyksiinsä. Jos Siinailla Mooseksen kirjat tulivat minulle elävämmiksi, täällä näin tapahtui Uudelle testamentille, jota luin ahkerasti. Kun Tel Avivista lähdetään rannikkoa pohjoiseen ja käännytään Haderasta itään sisämaahan päin kohti Galileaa, niin raamatulliset paikat alkavat vilistä reitin varrella. On suuri Harmageddonin tasanko, jolla Raamatun ennustama viimeinen taistelu tullaan käymään, tasangolta kuin jättiläismäisenä muurahaiskekona nousee Taaborin vuori, sen takana vasemmalla tasangon reunasta jyrkkänä nousevilla vuorilla Nasaret, Jeesuksen kotikaupunki, sitten itäänpäin avautuvan loivasti kumpuilevan ylätasangon jälkeen aletaan laskeutua alas Tiberiakseen ja Genesaretin järvelle.

Kun Tiberiaksesta lähdetään ajamaan järven länsirantaa rantaa pohjoiseen, Golanille päin, lähellä tulee eteen Magdalan kylä, josta Maria Magdaleena oli kotoisin, kauemmaksi vasemmalle jää Kafr Kannaa (Kaanaa), jossa pidetyissä häissä Jeesus muutti veden viiniksi, tien oikealla puolella rannassa on kohta Kapernaum, Pietarin kotikaupunki, jossa myös Jeesus moneen otteeseen asui, siitä eteenpäin on Tagba, jossa Jeesus ruokki tuhansia ihmisiä viidellä leivällä ja kahdella kalalla ja sitä lähes vastapäätä tien vasemmalla puolella kohoaa loivarinteisenä vuorisaarnan vuori. Sitten tullaan jo järven päähän, jossa Jordan laskee järveen ja jossa Johannes kastoi Jeesuksen ja henki laskeutui taivaasta ja kuului tuo ääni ”Tämä on minun rakas poikani, johon minä olen mielistynyt” (Matt.3:17). Luetteloa voisi vielä jatkaa. Myös nuo Uuden testamentin tapahtumat ovat uskon asioita, mutta kiistaton totuus on, että niiden näyttämöt ovat tosia ja edelleen paikoillaan.

Moni Raamatun sanonta, jota olin pitänyt kuvaannollisena, todentui noissa maisemissa liikkuessani. Esimerkiksi Jerusalemista usein todetaan ”nousi ylös kaupunkiin” tai vastaavaa. Jerusalem on todella ylhäällä, noin 800 metrin korkeudessa, jonne on noustava mistä suunnasta tahansa sitä lähestyttäessä; jyrkimmin Kuolleelta mereltä ja Jerikosta päin, josta tultaessa vajaan 40 kilometrin matkalla noustaan 1200 metriä, kun Kuollut meri on 400 metriä meren pintaa alempana. Genesaretin järvellä tapahtuneesta myrskystä, jonka Jeesus tyynnytti tuulta nuhtelemalla, sanotaan: ”mutta alas järvelle syöksyi myrskytuuli, ja venhe tuli vettä täyteen ja he olivat vaarassa” (Luuk 8:23). Kesäaikana kun keskipäivän kuumuus saa ilmavirrat järven päällä nousemaan ylös, järvellä kuin kattilan pohjalla 200 metriä meren pintaa alempana syntyvä tyhjiö täyttyy pian joka suunnalta ympäröiviltä vuorilta alas tulevilla voimakkailla virtauksilla, ja järvellä nousee pinnan kuohupäihin nostava myrsky. Tämä tapahtuu lähes joka päivä.

Täytyy tunnustaa, että tällaisen paatuneen syntisäkinkin sisintä kummasti liikautti, kun huomasi jonkin raamatullisen ilmauksen yhä todentuvan noissa maisemissa. Tietynlainen hartaus valtasi kovettuneenkin mielen, kun koki liikkuvansa Vapahtajan jalanjäljissä.

Mehän olimme Golanilla Damaskoksen tien varrella, tien, jolla valo taivaasta leimahti Jeesuksen kannattajia vainonneelle Saulukselle, myöhemmälle Paavalille, lyöden maahan ja sokeuttaen hänet ja kuului ääni: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua”(Ap.t. 9:4). Damaskoksessa on edelleen Suora katu, jolla oli Ananiaan talo, jonne sokeutunut Saulus talutettiin. Saulus oli aikansa kosmopoliitti, juutalainen, joka oli saanut kreikkalaisen sivistyksen ja oli Rooman kansalainen. Tuo oppinut ja skeptinen mies kääntyi Jeesuksen kannattajaksi ja nousi merkittävimmäksi apostoliksi, Paavaliksi. Ei tuollainen mies olisi ilman varmoina pitämiään todisteita Jeesuksen jumaluudesta ryhtynyt henkeään vaarantaen niihin rasituksiin ja vaivoihin, joihin hän joutui lopulta marttyyrikuolemaan johtaneella apostolin tiellään.

Damaskos on maailman vanhimpia jatkuvasti asuttuja kaupunkeja. Kuten Levantissa usein, siellä näkyvät sekä orientaaliset että eurooppalaiset, Damaskoksessa nimenomaan ranskalaiset vaikutteet. Syyriahan oli maailmansotien välisen ajan Ranskan mandaattina eli suojelualueena, käytännössä alusmaana. Damaskoksen esite muuten alkaa näin: ”Damaskosta ei ole koskaan perustettu, se on ollut aina olemassa”. Väitteelle on katetta, sillä kaikkein vanhimmat säilyneet asiakirjat jo mainitsevat Damaskoksen.

Siinain ajalta:

Toisen komppaniamme alueella Ras Malabissa piti leiriään ja paimensi lampaitaan beduiininainen, joka oli kai tiettyjen taipumustensa vuoksi joutunut eristetyksi kauempana keitaalla sijaitsevasta yhteisöstään. Hän ei ollut enää aivan nuori, mutta oli vielä sorjavartaloinen ja tummien, pölyisten huntujen välistä näkyvät auringon paahtamat kasvot eivät olleet luotaantyöntävät, ja sanoohan Siirakki, että ”mummokin on herran lahja erämaassa”.

Kutsuimme häntä Kepu-Eetlaksi, sillä lammas oli YK-slangilla ”kepu”, vääntynyt kai ”kebabista”, jota yleensä valmistettiin lampaanlihasta. Eetla teki myös pientä bisnestä sillä maailman vanhimmalla tavalla. Komppanian alueella suuren akasiapuun alla oli ulkoilmakirkkomme, jossa istuimina ja alttarina olivat hiekkasäkit ja kirkonkello oli ripustettu akasian oksaan. Silloin tällöin illan suussa alkoi kello soida, vaikka ohjelmassa ei ollut kirkonmenoja. Eetla siellä ilmoitti olevansa paikalla ja valmiina palveluksiin.

Jotkut pojat käyttivät niitä hyväkseen, ehkä vähän vanhemmatkin, sillä kun kerran messissä tuli puheeksi beduiinien epäsiisteys, niin komppanian vääpeli totesi, että ”henkilökohtaisesta hygieniastaan ne huolehtivat ihmeen hyvin; Kepu-Eetlallakin on aina puhtaat alusvaatteet”. Vääpeli poistui paikalta, kun pojat alkoivat kysellä, että ”mistä sinä sen tiedät”!

- - -

Minun lomiani suuntasi Israelin suuntaan paitsi mielenkiinto tuota maata kohtaan myös se, että siellä voi liikkua omalla autolla, mikä ei käynyt päinsä Egyptissä ilman erityislupia eikä siihen Egyptin liikenteen ja poliisikäytännön vuoksi ollut suurta haluakaan. Auto laajensi lomakuvioita, kun voi poikkeilla katsomassa eri paikkoja hetken mielijohteestakin.

Näin tapahtui silloinkin, kun erään ikäiseni palvelustoverini kanssa jouduimme Akaban lahden varrella olevalle Nueban nudistirannalle. Makailimme alastomina rantaviivalla varpaitamme meressä liotellen, kun meitä lähestyi oikealta kaksi alastonta nuorta naista snorkkelivehkeitä sylissään kantaen ja vilkkaasti keskenään keskustellen.

Kun emme siirtyneet mihinkään paikoiltamme ja heti päittemme takana oli teräväsärmäistä kivilouhikkoa, tytöt kävelivät ylitsemme, kuin olisimme olleet hakotukkeja. Siistin näköinen tuhero vilahti vajaan metrin päässä silmieni yläpuolella, kun tyttö hieman pitensi askeltaan ylitseni astuessaan!

- - -

Pääsinpä taas oleelliseen. Jatketaan samaa rataa. Tel Avivissa oli loisteliaita yökerhoja, joihin ”vaitterilla” oli harvoin varaa. Käytetympiä olivat rähjäiset paikat, joissa Euroopasta ja Kaukoidästä tulleet tytöt viihdyttivät muutenkin, kuin vaatimattomalla kabareeohjelmallaan. Rantakadun Jaffan puoleisen pään hämärissä sokkeloissa oli myös kaikkien tiedossa olevia bordelleja, vaikka ne olivatkin Israelissa kiellettyjä.

Niissä työskenteli myös transseksuaaleja, jotka uhkeapovisina, räikeästi maalattuina ja julkeasti keimailevina olivat usein paikan kiihoittavimpia ”naisia”. Vanhat konkarit veivät Suomesta juuri saapuneen ylivääpelin tuollaiseen paikkaan ja järjestivät hänelle uhkean ”transsun”, jonka kanssa ylivääpeli vetäytyi sivuhuoneeseen.

Kaverit odottivat mielenkiinnolla ylivääpelin rektiota. Ylivääpeli osoittautui perusheteroksi, sillä hän ryntäsi pian ulos silmät pyöreinä ja tukka pystyssä ilmoittaen: ”jumalauta, sillä on munat”!


Golanin ajalta:

Kerran lomallani Tel Avivissa kävelin sen rantakatua Ha Yaroonia Kikkar Namirilta etelään eli Jaffaan päin tarkoituksenani poiketa syömään erääseen ilmeisesti pohjoismaista muuttaneen juutalaisen omistamaan ravintolaan, jossa sai aina myös ruisleipää ja silliä.

Vastaani asteli keinuvin askelin hyvän näköinen nainen, mutta hänen kävylyttylistään, liian räikeästä ”sotamaalauksestaan” ja tavasta, jolla hän roikotti käsilaukkuaan liin pitkässä hihnassa, ei voinut erehtyä hänen ammatistaan. Kun hän hymyili minulle kutsuvasti, pysähdyin vaihtamaan muutaman sanan, ja kysäisinpä sitten myös hänen palveluksensa hintaa.

Sen kuultuani totesin: ”Too expensive”. Siihen tyttö: ”I´m worth of it”.

Saattoipa olla hyvinkin hintansa väärtti, mutta asia jäi minulta tarkistamatta, sillä jatkoin matkaani suunnitelmani mukaan ravintolaan nauttimaan pohjoismaisen aterian: lihapullat perunamuusilla ja lisukkeina ruisleipää ja silliä!

- - -

Tel Aviv monine mahdollisuuksineen oli siis nytkin suosittu lomailupaikka. Sen lukuisissa katukahviloissa oli mukava istuskella seuraten katuvilinää. Lähes kaupungin sydämessä oleva uimaranta oli vilkas ja erinomainen. Avivissa voitiin harrastaa myös kulttuuria; käytiin urheilukilpailuissa, konserteissa ja taidenäyttelyissä. Mutta harrastimme siellä muutakin.

Kerran Avivin matkalla istuin iltaa yhdessä erään ylivääpelin kanssa yökerhossa, jossa yhtenä ohjelmanumerona pariskunta pelehti näyttämöllä esittäen kiihkeätä aktia, mutta mies aina välillä juoksi lavan reunalle kieputtamaan lanteitaan, jolloin kalu kieppui rentona. Minulla oli täysi työ pitää enemmän kuin pari paukkua ottanut ylivääpeli pöydässä, ettei hän olisi rientänyt estradille näyttämään, miten YK-mies homman hoitaa!

- - -

Vaikka vaitterimme eivät aina olleet Herramme puhtaimpia pulmusia, olivat sotilaspastorimme vetämät matkat Jerusalemiin ja sen raamatunhistoriallisille paikoille hyvin suosittuja ja hartaudella tutkittiin kaikki pyhät paikat. Sotilaspastorimme oli varsin yksisilmäinen Israelin ystävä. Kun miestemme autoihin ja YK-perheittemme asuntoihin murtauduttiin usein Israelissa ja vahingonteon kohteeksi joutuneet saattoivat tällöin esittää voimakkaita mielipiteitä koko kansasta, pappimme asettui aina sitä puolustamaan.

Sitten papin autoon murtauduttiin Damakoksessa. Pappi oli suorastaan iloinen kertoessaan siitä eräässä seurassa osoittaakseen, että sattui sellaista Syyriassakin - mikä oli varsin harvinaista. Pappi meni hieman noloksi, kun eräs YK-esikunnassa Damaskoksessa palveleva majuri valisti häntä: ”etkö tiedä, että Damaskoksessa on edelleen pieni juutalaisvähemmistö?”

- - -

Golanilta lomailtiin siis enimmäkseen Israelissa ja Syyriassa. Suosittuja olivat kiertomatkat, joita voitiin tehdä porukalla YK:n pienoisbussilla recreation- eli virkistysmatkoina. Myös Jordaniassa ja alkuaikoinani vielä rauhallisessa Libanonissa lomailtiin. Jotkut tekivät myös kaukomatkoja ja lähes kaikki vähintään vuoden palvelleet kävivät ainakin kerran kotimaassa.

Oli niitäkin, jotka eivät lomailleet juuri ollenkaan ja säästivät päivärahoistaankin. ”Arokomppaniassa” palveli tällainen hieman yksinkertaisena pidetty jääkäri, ja komppanian päällikkö häntä säälien suorastaan pakotti tämän kerran lähtemään toisten mukana lomalle Nataniaan.

Poika palasi lomaltaan polleana ja ilahtunut päällikkö kysyi: ”oliko loma onnistunut?”. Poika ilmoitti: ”perseet olalle otin ja Komonokkaa panin” (”Komonokka” oli tunnettu ilolintu Natanian rantabaareilla). Ymmärtäväinen päällikkö tuumi, että ”pitäähän sitä nuoren miehen joskus irrotella”, mutta muistaen pojan nuukuuden vielä kysyi: ”tuliko kalliiksi?” ”Enhän minä omilla rahoillani, vaan pojat maksoivat”, sanoi poika. Hänkö yksinkertainen?

kerroit tuolla aiemmin siitä kekkonen on kuollut jutusta.
olin muuten zivanin messissä, kun siitä tultiin sanomaan ja minä olin se joka kuuli seuraavan uutisen oikein "kekkonen has resigned"

sille lipulle puolitangossa naurettiin monesti

siinaikin on tuttu mutta -77 ajalta rudeisista

maailma on pieni.