Kaksi väitettä alas

1.Olen kuullut joittenkin sanovan että Jumalaa ei voi olla olemassa koska pyysin ihmettä enkä saanut eikä ilmaissut olemassaoloaan minulle, ei näyttäytynyt.

Tuo voi ensialkuun kuulostaa järkevältä mutta jos tarkemmin katsotaan niin havaitaan että:
Ensiksi jos ei vaan kun Jumala on olemassa se tarkoittaa että Hän on Kaikkivaltias eli UNIVERSUMIN SUURIN POMO.Täten Hänen ei todellakaan tarvitse ilmestyä tuonne jos joku haluaa tai tehdä ihmettä tuolla.

2.Jos Jumala on olemassa miksi maailmassa on sotia sun muita ongelmia, jos Hän on kaikkivaltias miksi ei poista niitä?

On kyllä loogista toivoa Jumalan toimivan niin ja ajatuksena tämä on kaunis, mutta tarkoittaako se että Jumala on epäoikeudenmukainen ja julma kun ei tee niin,poista kaikkia ongelmia nyt heti.
Ei.

Ensinnäkin keino välttää ongelmat on ollut jo 2000 vuotta sitten olemassa ja on edelleen, mutta kun ihmiskunta haluaa kulkea omia teitään.
Ja kyllä tässä on se että se tuo tilapäistä nautintoa mutta se -että se aiheuttaa kurjuutta,väkivaltaa,ahdistusta yms.
Kun ihmiset ei ymmärrä sitä että ei oikein onnistu tuo rusinoitten poimiminen pullasta.
Esim.jos olet töissä paikassa jossa mennään töihin klo 6,niin ei auta kuin vääntäytyä klo 6:ksi töihin.
Synnin tekeminen on kuin kusisit housuusi pakkasella.Hetken aikaa lämmittää kohta sitten harmittaa.

4

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Agneisti

      hmmm...oletpas sinä aivopesty.

      No kuitenkin, kerrohan mikä se kikka on joka on ollut olemassa 2000 vuotta?

      Ja kannattaa ajatella asioita hieman omaa nenäänsä pidemmällä niin saa laajemman käsityksen elämästä. Nyt juttusi tuntuu pyörivän vain oman navan ympärillä. Siksi ohjeesi ja pohdintasi ovat epäpäteviä. Noh meitä on moneksi: tyhmäksi ja viisaaksi...

      • Jumala on antanut sen Raamatun muodossa.
        "vain oman navan ympärillä"Kun taas itse vaikutat siltä ettet pysty katsomaan sisällesi.

        Mitä tulee aivopesuun niin ei siinä mitään vikaa ole jos se tapahtuu Kaikkivaltiaan Jumalan toimesta.
        Silloin niissä on vikaa jos ihminen itse tekee sitä likavedellä tai jos sielunvihollinen tekee sitä.


      • Agneisti
        L.J.H kirjoitti:

        Jumala on antanut sen Raamatun muodossa.
        "vain oman navan ympärillä"Kun taas itse vaikutat siltä ettet pysty katsomaan sisällesi.

        Mitä tulee aivopesuun niin ei siinä mitään vikaa ole jos se tapahtuu Kaikkivaltiaan Jumalan toimesta.
        Silloin niissä on vikaa jos ihminen itse tekee sitä likavedellä tai jos sielunvihollinen tekee sitä.

        Ei tässä ole kysymys mistään jumalasa. Sinä vain haluat olla oikeassa jotta maailmasi ei kaatuisi. Jumala on sinun alterego jonka varassa voit tuntea itsesi tärkeäksi ja samalla moralisoida ja päteä muille.

        Mutta hei! Elä sinä elämääsi ja minä omaani! Joo tehdään näin. Toinen väärin ja toinen oikein.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      499
      1421
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1146
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      835
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      787
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      746
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      714
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      687
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      685
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      681
    Aihe