Toistan nyt itseäni (tämä aloitus oli jo viime vuoden puolella), mutta sen verran kiva vyöry siitä lähti liikkeelle, että taidan yrittää toistaa tempun.
Koetan siis kääntää kelkkani ja kehua uskontoa ja uskovaisia! Kaipa siitä jotain hyvääkin löytyy!
Uskonnosta ja uskovaisista voin mielestäni todeta seuraavia positiivisia asioita:
1. Uskikset ovat monasti ihmisiä joilla on korkea moraali. Heidän kanssaan on miellyttävää jutella, sillä he ovat suvaitsevaisia ja lempeitä koko luomakunnalle. He eivät yleensä sorru rikoksiin, eivät ole väkivaltaisia eivätkä tee rikoksia. Heidän argumentointinsa on sivistynyttä, puheensa ei kirosanoilla vahvistettua mölinää, he eivät uhkaile ketään, vaan tekevät kaikille hyvää ja toivovat kaikille parasta.
2. Uskonto on monissa maissa, joissa muuten ehkä jopa perustuslaki ja lain turva puuttuvat, monelle se ainoa moraalikoodeksi, joka pitää yhteiskuntajärjestystä ja laillisuutta voimassa.
3. Monelle alkoholistille, huumeiden orjalle ja paatuneelle rikolliselle uskoon tulo on ollut rankka mutta ainoa tie ulos kurjuudesta. Edes ateistina en voi tuomita sitä, että heidän elämänlaatunsa on huomattavasti parantunut.
4. Kristinusko (ja monet muutkin monoteistiset uskonnot) ovat tuoneet lohtua ihmisille luonnonuskonnoissa joskus harjoitettua hengillä pelottelua ja poppamiesten mielivaltaa vastaan.
5. Kristinusko on tuonut lohdutusta kuolemanpelosta kärsiville.
Jatkan vielä kehuja kehumalla kirkkoa (seurakuntaa):
1. Kirkko antaa työpaikan ja siten toimeentuloa monelle ihmiselle.
2. Kirkkorakennukset ovat yleensä arkkitehtonisesti kauniita
3. Kirkkorakennukset ovat yleensä julkisia, yhteisiä kokoontumispaikkoja myös ympäristössä, missä muuten kaikki on suljettu "yksityisalue. pääsy kielletty"-kyltein.
4. Kirkon diakoniatyö auttaa hädänalaisia myös materiaalisesti
5. Kirkko on tuonut lukutaidon moneen maahan ja kansoille. Lukutaito on tuonut sivistystä ja avannut portin myös muuhun opiskeluun ja tieteenharjoituksen pariin.
Atte kehuu uskovaisia!
14
932
Vastaukset
- vähän vielä
Vetää ihan hiljaseks tuo kehuminen!
Koitas vielä lisätä.
Mitähän se tekisi? - NNc
Miellyttävää vaihtelua kuulla joskus uskovaisista mielipiteitä hyvässäkin mielessä. Vaikka olenkin itse ateisti, alan aina välillä pikkuhiljaa kyllästyä siihen ainaiseen vihamielisyyteen sekä ateisteilta kristittyjä kohtaan, että toisinpäin.
Viestisi antaa ihan mukavaa vaihtelua lukemistoon tällä palstalla.
Mitä noihin kehuihisi tulee, niin tottakait kehut ovat yksikanttisia, mutten noita nyt sentään ihan tuulesta temmatuiksi sanoisi.Vastineeksi myönnän että monilla ateisteilla on korkeampi moraali kuin mitä minulla olisi jos toimisin maailmassa omin voimin.
- Cynicalium
Ehkä olen vain liian kyyninen ihminen, mutta
viestissäsi tuntuu selvää sarkasmia.- Atte Ateisti
En sitä sarkasmiksi tarkoittanut.
Mutta tottahan ihanteet ovat aina piirun verran tavallista ihmistä parempia. Yllämmekö niihin lähellekään, onkin jo toinen juttu.
- on aivan
totta.
- no religion
tähän vielä kirkon ulkomaan-apu esim. Pietarin katulasten parissa ja Afrikassa.
Katulasten määärä kasvaa koko ajan eikä heistä oiken kukaan taho ole kiinnostunut.
Samoin Afrikassa tehdään paljon konkreettista hyvää, kaivoja ym. - akk.
Kunpa kaikilla ihmisillä olisi sinun "käyttämät lasit", joiden läpi asiat näkyisivät paremmin.
Stressi vähenisi ja ihmiset voisivat palata vapaammiksi kaikesta pahasta. Jopa viranomaisetkin saisivat välillä hengähtää, eivätkä keksisi alati uusia veroja ja lakia lain päälle. - Kaaleppi
Olen kanssasi samaa mieltä. Kyllä Suomen sivistyskin lähti liikkeelle pappien pitämistä kouluista ja kirja viisauden pänttäämisestä tyylin Seitsemän Veljestä.
Olen suuri taiteen,tieteen ja valokuvauksen harrastaja/ihailija ja aina ulkomailla reissatessa käyn (jos mahdollista) katsomassa ja kuvaamassa paikallisia kirkkoja ja linnoja sekä jossain paikallisessa taidemuseossa. Välillä olen sanaton kun katson taideteoksia, kirkkoja tai linnoja joissa ylistetään jumalaa tai uskoa yleensä.
Jotenkin niiden vaikutus on minuun suuri, joka kerta ihmettelen ihmisten, joskus käsittämättömien, ponnistusten jälkiä sellaisen eteen johon en itse usko. - petri...
tosiaan, mukavaa vaihtelua, siihen miten täällä yleensä uskovaisia haukutaan.
ja´pystyt olemaan täysin rehellinen, - uskova
kokonaisuudessaan, sai minut hymyilemään. kiitos pelastit tämän päivän. positiivisuus luo positiivisuutta :)
- harrat
Sinun ideasi tästä palstasta on erittäin hyvä. Kehun sinun kykyäsi antaa hyvää palautetta. Osoittaa sinusta hengistä kykyä ja tiettyä suuruutta. Olet myös hyvä ja rauhallinen keskustelija. Ateisteja kehun siitä, että heillä ei ole tiettyä kovuutta, joka valitettavasti hiipii meihin uskoviin. Tällä tarkoitan tuomitsemista kuumaan paikkaan ja ihankuin Jumalana (kaikkitietävänä) esiintymistä. Me uskovat olemme myös saarnaamisessa valitettavasti enemmän monesti innoissamme, kuin siinä taitavia.
- atte-man!
Mainitsiko joku että teatterikappaleessa yliluonnollinen elementti tekee siitä usein mielenkiintoisemman, ja että ainakin englanniksi kirjoittavat kristityt kirjailijat ovat melkeinpä parhaita (kristillisyydestään huolimatta?).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5011439- 641156
- 61862
- 61835
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18797Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101746- 72714
- 30687
- 63685
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49681