Auttakaa! Ulkomaalainen ystäväni yrittää urhoollisesti opetella suomea, mutta joskus kysymykset ovat liian vaikeita.
Nyt hän kysyy, miksi sanotaan "lasi - lasissa" mutta ei "vesi - vesissä". Mietin vastaavia sanoja, esim. käsi-kädessä, lasi-lasissa.
Uskoisin, että taivutus määräytyy ensimmäisen vokaalin mukaan. Mutta miksi?
Olisin todella iloinen, jos joku neropatti voisi selittää asian sitenkuten ymmärrettävästi, että tajuaisin sen itse, ja voisin sen jopa selittää ulkomaalaiselle ystävälleni. :)
Nyt hän kysyy, miksi sanotaan "lasi - lasissa" mutta ei "vesi - vesissä". Mietin vastaavia sanoja, esim. käsi-kädessä, lasi-lasissa.
Uskoisin, että taivutus määräytyy ensimmäisen vokaalin mukaan. Mutta miksi?
Olisin todella iloinen, jos joku neropatti voisi selittää asian sitenkuten ymmärrettävästi, että tajuaisin sen itse, ja voisin sen jopa selittää ulkomaalaiselle ystävälleni. :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Vesi on ikivanha kieliryhmämme sana, joka löytyy hiukan erilaisena jopa unkarin kielestä (víz). Sen taivutus noudattaa vanhaa sääntöä, jota en lähde tarkemmin selittämään. S-kirjaimen muuttuminen d:ksi johtuu kuitenkin siitä, että s:n paikalla on aiemmin ollut kirjain t (veti), joka muuttuu taivutettaessa sanan vartaloa heikommaksi lähes aina d:ksi (vrt. vati - vadin jne).
Sana "lasi" on sen sijaan uusi tulokas kielessämme ja lainattu germaanisista kielistä (vrt. ruotsin "glas") eli sieltä, mistä itse lasikin on tullut meille. Lainasanojen käyttö kielessämme on ollut ja on yhä "kankeampaa", mistä johtuen niiden taivutuskin on mahdollisimman yksinkertaista.
Suomalais-ugrilaisten kielten puhujilla on indoeurooppalaisista kielistä poiketen vahva äidinkielen ja vieraan kielen "erottelutarve", mikä näkyy mm. sanojen taivutuksen erilaisuutena.
"Vesi on ikivanha kieliryhmämme sana, joka löytyy hiukan erilaisena jopa unkarin kielestä (víz)."
Vesi/vede/vettä-tyyppisiä sanoja löytyy myös indoeurooppalaisista kielistä. Venäjä: voda, saksa: wasser, englanti: water, wet (märkä), ruotsi: vatten.
Näin on toki, mutta on turha sekoittaa sitä aiheeseen. Lisäksi ainakin germaaniset kielet ovat mitä varmimmin lainanneet sanan meidän kieliryhmästämme. Sanan kantamuodoksi on päätelty "wete" ja nimenomaan meidän kielikunnassamme.
myös esim. sanat 'käsi', 'mesi', 'susi' vanhaa perua? Eikö vokaaleilla ole tämän asian kanssa mitään tekemistä?
Vaikea selittää. Vertaa seuraavia:
Lusi - Lusissa
Rusi - Rusilla
Si-loppuiset kaksitavuiset sanat taipuvat enimmäkseen malliin -si/-den (esim. susi/suden), mutta poikkeuksiakin on, etenkin erisnimissä. En pidä vokaaleja ratkaisevana määrääjänä. Mainitsemistasi sanoista ainakin "käsi" ja "susi" ovat kuitenkin vanhoja kantasuomalaisia sanoja.
Käsi, mesi ja susi ovat ilmeisen vanhoja sanoja.
Käsi on unkarissaki kez tai jotain sinnepäin. Mesi on vanhempi sana kuin germaanilaina hunaja ja susikin varmaan kuuluu suomalais-ugrilaisuuden peruskalustoon.
....
Jos ystäväsi puhuu englantia niin kysy että miksi ritari-sana kirjoitetaan "knight" eikä "nite"? Miksi kirjoittaa lausumattomia kirjaimia (k, gh)?
vastata itsekin! "Knight" on alun perin sanottu niin kuin se lausutaan. Vielä 1500-luvulla englannin kieli kuulosti aivan erilaiselta kuin nykyisin, ja puhuttu kieli vastasi varsin pitkälle kirjoitusasua.
Ihmiset kuitenkin mielellään yksinkertaistavat kieltä, myös sen lausuntaa. Onhan 'nite' paljon helpomi lausua kuin 'kight'.
Kerropa sinä miksi suomenkielessä "kenkä" ei äännetä "ken-kä" vaan paremminkin "ke-ng-kä".
Tai miksi "Tule tänne!" ännetään "tule-t tänne" eikä "tule tänne".
Missään kielessä kirjoitusasu ei vastaa täysin ääntämystä, ja toisaalta kirjoitusasun säilyessä ääntämys hiljalleen muuttuu.
Sanomme [kengkä], koska vain sanomme ja sillä siisti. [kenkä] olisi kömpelö lausua. Sen kirjoitusasuksi on sovittu kuitenkin "kenkä".
Sanomme [tulet tänne], koska se on aiemmin todellakin kuulunut kutakuinkin noin. Tuolloin, hyvin kauan sitten sanoimme myös mm. "venet" (nykysuom. "vene", vrt. paikannimi "Venetpalo") ja "ahdet" (nykysuom. "ahde", vrt. sukunimi "Väliahdet"). Nämä t-äänteet sanan lopusta ovat jääneet pois, mutta kummittelevat edelleen sulkuäänteenä ennen seuraavaa sanaa. Tässäkin huomaamme ihailtavan perinneuskollisuutemme, sillä uudissanoissa, kuten esim. "ale", tuota sulkuäännettä ei esiinny.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että kielessämme on itse asiassa myös saksan ch-äännettä muistuttava äänne, esim. [vichta], jonka voi toki lausua pehmeämminkin. Samoin kuulee englannin w-äännettä muistuttavaa konsonanttia, esim. sanassa "kauan" [kauwan].
Eikä siitäkään ole monta polvea, kun Länsi-Suomessa lausuttiin vielä th-äänne aivan kuten englannissa.
Jos ystäväsi haluaa opetella suomea, kerro hänelle, että kielihistorialliset selitykset eivät sitä juurikaan edistä. Kielen opiskelu on ihan eri asia kuin kielihistorian harrastaminen, opiskeleminen tai tutkiminen.
Vai auttaisiko esimerkiksi suomalaisen englanninopiskelua suurestikin se, että hän tietäisi, miksi englannissa on monenlaisia eri tavoin epäsäännöllisiä verbejä? Vaikka on ehkä kiinnostava tietää, miksi taivutetaan sing : sang : sung ja think : thought, tämä tieto ei juurikaan edistä kielenopiskelua. Taivutukset on silti opiskeltava erikseen.
Käytännöllisen opiskelun kannalta voi olla hyötyä lähinnä siitä huomautuksesta, että tyyppiä vesi : vedessä oleva taivutus esiintyy vain suomen kielen vanhoissa sanoissa, kun taas uudehkot -si-loppuiset sanat taipuvat kuten lasi : lasin. Tämä ainakin auttaa taivuttamaan oikein ns. kansainväliset sanat kuten kriisi : kriisin, poliisi : poliisin jne.