Vuonna 1872 veli Russell ja hänen toverinsa tarkastelivat Raamatun tutkistelunsa yhteydessä uudelleen ennallistamisaihetta Jeesuksen Kristuksen antamien lunnaiden kannalta (Apt. 3:21). Hän oli innoissaan havaitessaan Heprealaiskirjeen 2:9:stä, että Jumalan armosta Jeesus maistoi kuolemaa ”jokaisen ihmisen puolesta”. Se ei johdattanut häntä uskomaan yleiseen pelastukseen, sillä hän tiesi Raamatussa sanottavan myös, että ihmisen täytyy uskoa Jeesukseen Kristukseen voidakseen pelastua (Apt. 4:12; 16:31). Hän alkoi kuitenkin käsittää — vaikka ei kaikkea kerrallaan — minkä suurenmoisen tilaisuuden Jeesuksen Kristuksen lunastusuhri soi ihmiskunnalle. Se antoi ihmisille mahdollisuuden saada se, minkä Aadam oli menettänyt, ikuinen elämä täydellisenä ihmisenä. Veli Russell ei suhtautunut asiaan passiivisesti; hän tajusi lunastuksen syvällisen merkityksen ja puolsi sitä tarmokkaasti, silloinkin kun hänen läheiset toverinsa antoivat filosofisten näkemysten turmella ajattelunsa.
Vuoden 1878 puolivälissä veli Russell oli noin puolentoista vuoden ajan ollut Herald of the Morning (Aamun airut) -lehden apulaistoimittajana. Lehden päätoimittaja oli N. H. Barbour. Kun Barbour sitten heidän lehtensä vuoden 1878 elokuun numerossa vähätteli Raamatun lunastusopetusta, Russell nousi pontevasti puolustamaan tuota tärkeää Raamatun totuutta.
Otsikon ”Sovitus” alla Barbour oli valaissut käsitystään tästä opetuksesta seuraavalla esimerkillä: ”Kun James puree sisartaan, käsken poikaani tai yhtä palvelijoista ottamaan kiinni kärpäsen, lävistämään sen neulalla seinään, ja niin annan anteeksi Jamesille. Tämä valaisee sijaisuusoppia.” Vaikka Barbour väitti uskovansa lunastukseen, hän sanoi käsityksen, jonka mukaan Kristus kuolemallaan maksoi synnin rangaistuksen Aadamin jälkeläisten puolesta, olevan ”epäraamatullinen ja vastenmielinen kaikkien oikeuskäsitystemme kannalta”.
Heti seuraavassa Herald of the Morning -lehdessä (syyskuussa 1878) veli Russell paheksui voimakkaasti sitä, mitä Barbour oli kirjoittanut. Russell eritteli sitä, mitä Raamatussa todellisuudessa sanotaan, ja sen yhdenmukaisuutta Jumalan ”täydellisen oikeudenmukaisuuden ja lopulta hänen suuren armonsa ja rakkautensa” kanssa, joka ilmenee lunastusjärjestelystä (1. Kor. 15:3; 2. Kor. 5:18, 19; 1. Piet. 2:24; 3:18; 1. Joh. 2:2). Tehtyään toistuvia yrityksiä Barbourin auttamiseksi ymmärtämään asioita raamatulliselta kannalta Russell lakkasi seuraavana keväänä tukemasta Herald-lehteä, ja kesäkuun numerosta 1879 lähtien hänen nimeään ei enää mainittu tuon julkaisun apulaistoimittajana. Hänen rohkealla ja sovittelemattomalla asenteellaan tähän Raamatun keskeiseen opetukseen oli kauaskantoisia vaikutuksia.
Läpi nykyhistoriansa Jehovan todistajat ovat johdonmukaisesti puolustaneet Raamatun opetusta lunnaista. Zion’s Watch Tower -lehden aivan ensimmäinen numero (heinäkuu 1879) korosti sitä, että ”ansio Jumalan edessä perustuu – – Kristuksen täydelliseen uhriin”. Vuonna 1919 oli Kansainvälisen raamatuntutkijain seuran Cedar Pointiin Ohioon järjestämän konventin painetussa ohjelmassa huomattavalla paikalla sanat ”Tervetuloa, kaikki suureen lunastusuhriin uskovat!”. Vartiotornin toisella sivulla kiinnitetään edelleen huomio lunnaisiin, kun siinä sanotaan tämän lehden tarkoituksesta: ”Se vahvistaa uskoa jo hallitsevaan Jumalan asettamaan kuninkaaseen Jeesukseen Kristukseen, jonka vuodatettu veri avaa ihmiskunnalle tien ikuisen elämän saamiseen.”
Russelin näkemys lunastusuhrista
3
279
Vastaukset
- Alueveli
Miksi copypasteat ylipitkiä lainauksia useampiin ketjuihin Vartiotorniseuran julkaisemasta kirjasta Jehovan todistajat - Jumalan valtakunnan julistajia?
Vastaako se käsitystäsi keskustelusta, vai mikä tässä on ideana?
Jehovantodistajana sinun käsittääkseni pitäisi muutenkin kunnioittaa lakeja, mukaanlukien tekijänoikeuslaki. Lainauksesi ovat laittomia ilman lähdeviitteitä. - ...........
ja meidän piti ne lukea, niin lueppa huolellisesti seuraavan linkin sisältö;
http://www.geocities.com/Athens/Academy/9713/opinhistoria.html Minkä viestin yrität välittää näillä kopioiduilla teksteillä?
>>Läpi nykyhistoriansa Jehovan todistajat ovat johdonmukaisesti puolustaneet Raamatun opetusta lunnaista. Zion’s Watch Tower -lehden aivan ensimmäinen numero (heinäkuu 1879) korosti sitä, että ”ansio Jumalan edessä perustuu – – Kristuksen täydelliseen uhriin”.
Yritätkö kenties todistaa, että jehovantodistajien kirjallisuus on läpi historiansa täysin luotettavaa? Kerrohan miksi lainasit tämän kohdan kun monet tuhannet lehdet tuon jälkeen ovat olleet kuten tiedät vanhaa valoa ja läpeensä luopioitunutta materiaalia. Niistä kun hihkaisetkaan salilla niin puhuttelu kutsuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721127
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477