Usein kuulee väitettävän että b, d, f, g eivät "kuuulu" suomen kielen aakkosiin. Kuitenkin koulussa meille opetettiin a, b, c, d, e, f, g..jne.
Koska suomen aakkoset lyötiin lukkoon sellaisina kuin nyt ne tunnemme?
Kyllä ne kuuluu suomen kielen aakkosiin. Seuraavnlaiset kirjaimet eivät kuulu: ñ, Ç, á, jne.
Koska suomen aakkoset lyötiin lukkoon sellaisina kuin nyt ne tunnemme?
Kyllä ne kuuluu suomen kielen aakkosiin. Seuraavnlaiset kirjaimet eivät kuulu: ñ, Ç, á, jne.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sano yksikin suomen kielen sana, jossa on c-kirjain. Tai b-kirjain (banaania ei lasketa, eikä muitakaan suoraan muista kielistä lainattuja sanoja, kuten binomi jne.)...
Suomen aakkostoksi yleensä mainittu merkkien joukko on peräisin suomen kirjakielen luomisen ajalta, joten lähinnä Agricolaa sopii siitä syyttää tai kiittää. Mukana on esimerkiksi b-kirjain toisaalta siksi, että Agricola käytti sitä osittain p-äänteen merkkinä, toisaalta siksi, että se kuuluu ruotsin, saksan ja latinan aakkostoon, joita Agricola piti varmaankin itsestäänselvänä lähtökohtana.
Uusin lisäys, 1900-luvun alussa tehty, on hattu-s:n š (ja hattu-z:n ž) mukaan ottaminen suomen aakkostoon. Niiden asema on melko marginaalinen, mutta virallisesti (kielitoimiston mukaan) ne kuuluvat suomen aakkosiin, vaikka niitä ei taideta koulussa juuri opettaa.
Mainitsemasi konsonanttimerkit ovat ”vieraita” aika eriasteisesti:
1) b-kirjain esiintyy yleisesti uudehkoissa lainasanoissa, vaikka se yleensä lausutaankin p-äänteenä (tai vain lievästi soinnillisena)
2) d-kirjain esiintyy lainasanojen lisäksi t:n heikkoasteisena vastineena astevaihtelussa (ja myös sanoissa, joissa ei ainakaan nykykielessä ole astevaihtelua, esim. sydän)
3) f-kirjain esiintyy uudehkoissa lainasanoissa, joissa se ehkä useimmiten ääntyykin f-äänteenä, ja eräiden tutkijoiden mukaan f-äänne onkin ”vieraista” äänteistä se, joka on selvimmin päässyt mukaan suomen äännejärjestelmään
4) g-kirjain esiintyy paitsi uudehkoissa lainasanoissa myös yhdistelmässä ng, joka tarkoittaa kaksois-äng-äännettä ja on nk:n heikkoasteinen vastine astevaihtelussa.
Sen sijaan esimerkiksi c, q ja z ovat selvästi vieraampia, vaikka ne sovinnaisesti luetaankin suomen aakkostoon. Ne esiintyvät vain harvoissa uudehkoissa lainasanoissa, enimmäkseen sitaattilainoissa, kun taas muunlaisissa lainoissa ne on enimmäkseen korvattu muilla kirjaimilla.
Lisäänpä vielä, että vaikka á-kirjainta ei voi pitää suomen aakkostoon kuuluvana edes ”liitännäisjäsenenä”, niin à-kirjaimen kuulumista voisi perustella vahvemmin, vaikka se käytännössä esiintyykin lähinnä ranskasta lainattuna pikkusanana (esimerkiksi ”5 à 8” ’viidestä kahdeksaan’, ”10 kg à 5 €”ˇ). Eri juttu sitten on, että à-kirjain kirjoitetaan suunnilleen yhtä usein virheellisesti á:na kuin oikein.
Tarkemmin ks. ”Letters in Finnish”,
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/lang/finnish-letters.html