Sidoksista

Perusasioissa olet oikeassa, että mitä enemmän reaktiivisuuteen kuuluu elektronien luovuttaminen, sitä "metallisempi" alkuaine on. Metallin, puolimetallin ja epämetallit käsitteet ovat kuitenkin osittain mielivaltaisia määritelmiä ja niiden kanssa ollaan vaikeuksissa puolimetallien ja ryhmien 13-16 metallien kanssa, kun sekä "metallisia" että "epämetallisia" ominaisuuksia esiintyy. Jopa epämetalli jodi kiteytyy metallinkiiltoisiksi kiteiksi.

On vähän epäselvää, mistä elektronin luovuttamisesta ja vastaanottamisesta puhut. Alkuaineena metallilla on reaktiivisia elektroneja, jotka antavat sille metallikiillon. Kun metalli on ionina, ioni on elektronipareja vastaanottava eli Lewis-happo. Edelleen, metalliyhdisteitä voidaan myös pelkistää, jopa toisilla metalleilla.

ole mitään tarkkaa rajaa, ei ainakaan puolimetallien
kohdalla. Esimerkiksi halogeenit muodostavat
yhdisteitä keskenään ja epämetallien, esimerkiksi
hiilen tai piin kanssa. Sidoksen laatu riippuu kovin
paljon aineista. Alkalimetallien ja halogeenien
väliset sidokset ovat varmastikin erittäin
ioniluonteisia, muilla aineilla sitten enemmän tai
vähemmän kovalenttisia tai ionisellaisia.

Sidoksiahan on monenlaisia. On mm. kovalenttisia sidoksia, polaarisia sidoksia ja sitten on ionisidoksia.

Sidosten luonteen määrää atomin elektronegatiivisuus. Kaikkein elektronegatiivisin aine on Fluori ja sen elektronegatiivisuusarvo on 4.0. Mitä suurempi elektronegatiivisuus atomilla on, sen rajummin se vetää elektroneja puoleensa.

Kovalenttiset sidokset ovat sellaisia joiden atomien elektronegatiivisuudet ovat samoja eli elektronegatiivisuuksien eroitus on nolla. Esim O2 molekyylissä happi-atomit ovat muodostaneet kovalenttisen sidoksen. Muita ovat esim. N2, H2.

Polaarisia sidoksia ovat sellaiset molekyylit, joiden elektronegatiivisuuden ero on alle 1,5. Esim orgaanisissa yhdisteissä C-H sidos on polaarinen sidos. Hiilen elektronegatiivisuus on 2,5 ja vedyn 2,1 --> eroitus on siis 0,4.

Polaarinen sidos. Jos atomien elektronegatiivisuusero on yli 1,5 niin kyseessä on polaarinen sidos. Polaarisessa sidoksessa elektronegatiivisin atomi vetää elektronit itselleen täysin jolloin elektronin(t) luovuttanut atomi saa positiivisen varauksen ja elektronit vastaanottanut atomi saa negatiivisen varauksen. Nämä varaukset sitten pitävät yhdisteen koossa. Esim. klassinen NaCl on ionisidos. Na:n elektronegatiivisuus on 0,9 ja Cl:n elektronegatiivisuus on 3,0 joten erotus on 2,1.

Eli voidaan ajatella tällaisissa "hämärissä" olosuhteissa jos ei tiedetä kumpi atomi vastaanottaa ja kumpi luovuttaa elektroneja, että tarkistetaan atomien elektronegatiivisuus.

Netistä löytyy elektronegatiivisuustaulukko esim tuolta:

http://chemistry.allinfoabout.com/features/electronegativity.html

Kemisti1977