Osaako kukaan kertoa, kuinka tätä Jeesuksen opetusta sovelletaan avioliittoon? Siis jos tuo syntiä tekevä henkilö on oma aviopuoliso? Kuinka omaan puolisoon suhtaudutaan kuin pakanaan tai publikaaniin?
"Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin.
16. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'.
17. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin."
Puolisoni on jatkuvasti hyvin ilkeä minua kohtaan ja se on mielestäni selvästi syntiä, kun soimausta ja haukkumista vaan tulee vaikka kuinka olisin raatanut yhteisen hyvän eteen. Mutta se ei ole nyt oleellista, mitä juuri minun puolisoni on tehnyt ja mitä mieltä siitä kukakin on, vaan se miten tuota sovelletaan avioliittoon?
Kun siis tuohan kai kuitenkin tähtää sen syntiä tekevän parhaaseen, ettei anneta sen vaan tehdä syntiä rauhassa ja ajautua yhä kauemmas Jumalasta, vaan pyritään nuhteilla tai sitten tuollaisella suhtautumisella saamaan se tyyppi tekemään parannus...
Uskosta ja avioliitosta
5
214
Vastaukset
- Sive Lee
Anna hänen tehdä oma päätösensä uskon suhteen. Voit kai kristittynä hyväksyä hänet silti? Moraalinen koetinkivi: Oletko hyvä kristitty vai et. Sinun on tehtävä itse omat päätöksesi ja suosittelen etten kysy muilta neuvoa.
- kuuppana
Hän on kyllä uskova. ja juuri uskovia veljiä ja sisariahan Raamatussa käsketään varoittamaan synnistä jne. Kai tuokin Jeesuksen opetus soveltuu myös uskoviin, esim. Paavali jätti joitain uskovia "saatanan haltuun" jotta ge pelastuisivat. En vars. kysy neuvoa omaan tilanteeseeni vaan voihan tuota kysymystä ihan yleisellä tasollakin pohtia.
Aviopuolisot ovat yksi liha ja puolisoiden suhde on nimenomaan lihallinen/sielullinen suhde (Mark 10:8, 1 Kor 7:32-34). Kummankaan osapuolen ei tulisi asettua ristiriidoissa tilanteen yläpuolelle sen hengelliseksi ratkaisijaksi. Jos hengellisyyttä suhteessa haluaa omalta osaltaan harjoittaa, se on kärsimään suostumista.
Terveellä tavalla itsensä puolustaminen ja esim. sopimuksilla ratkaisumallien etsiminen on toki paikallaan, mutta hengellisyydeksi näitä selvittelyjä ei pidä nimittää.Saat siis mielestäsi aiheetta ilkeyksiä niskaasi? Miksi et puutu siihen?
Suosittelisin avioliittoneuvojaa, teillä on jokin riisi-vaihe nyt meneillään.
Kyllä ne osaa sutkautella, olen oppinut omani kanssa pysäyttäämään hepan heti kun se alkaa käydä kovasuiseksi ;-) Keskeytä tilanne vaikka vain yksinkertaisesti kysymällä Anteeksi kuinka?
Kyllä ne tietää milloin ne aisalle kakkii ;-) tsemppiä- kuuppana
..ei sitten kiinnostanut ketään käsitellä itse aihetta. Liekö tuo Jeesuksen opetus sitten tarkoitettu noudatettavaksi lainkaan?... ite ainakin oon ymmärtäny, että myös nää "kurinpidolliset" käskyt ovat vakavastiotettavia siinä missä kaikki muutkin. Tämänkö saa sitten jättää väliin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin27110054IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3257223Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?851913Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1161620Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61491- 1091181
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751169Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin48959Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26818MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312762