Nyt oisi nuottailmat parhaimmillaan..

Kahdella naapurillamme oli nuotta porukassa, puolet ja puolet. Haikeana katselin kotirannallamme kun naapurimme ajaa puksutteli näihin aikoihin nuotanveto paikalle. Wikströmin, harvakierroksinen moottori kuljetti venettä eteenpäin ja tiesin että pari naapurin poikaa oli päässyt nuotan soutajiksi.

Kävipä sitten joskus että naapurin pojat olivat saaneet tarpeekseen nuotan soutamisesta ja piiloutuivat kriittisellä lähtöhetkellä kuka minnekkin?

Niin sitten, tosin harvoin, tapahtui että nuotalle lähtijöitä ei ollut riittävästi ja viimeisenä oljenkortenaan nuottamiehet ajelivatkin meidän rantaan. Toiveena oli, josko minä lähtisin heille nuottaa soutamaan? Minuahan ei tarvinnut kahta kertaa houkutella, kun juoksujalkaa keräsin kampetta mukaan, yön viileitä tunteja varten. Kiireesti veneeseen ja niin lähdettiin nuotanveto paikalle.

Puolenkymmenen kilometrin ajon jälkeen rantauduttiin ja noustiin kahteen soutuveneeseen, jotka oli kytketty rinnakkain. Nuotta kerättiin uluista veneisiin, minne se oli edellisen nuottareissun jälkeen nosteltu kuivumaan. Nuotasta tuli puolet kumpaankin veneeseen ja niinsanottu perä jäi veneitten keskelle päällimmäiseksi.

Sitten alkoi mielenkiintoisin vaihe? Soutajat soutaa lipoivat ulommaisilla airoillaan hiljaa ja vetäjät tähyili seisaaltaan, näkyykö muikun pistoja? Järven salmi alkoi hiljakseen tyyntyä ja muikku nousi isomman järven puolelta parvena salmeen. Muikku tuikki nokallaan pienen pieniä hentoja renkaita vedenpintaan, jotka tarkkanäköiset hyvin havaitsivat. Omassa näössäni oli jotain vikaa, enkä nähnyt koskaan mitään? (taittovirhettä)

Kun vetäjien mielestä, niinsanottuja pistoja oli riittävästi, josta myös arvioivat apajan suuruuden, olisiko viisikymmentä tai satakin kiloa muikkua tarjolla?

Kun vetopäätös syntyi, soutajat souti hiljaa muikkuparven taakse, selän puolelle, vetäjien ohjaillessa meloillaan veneitä oikealle kohdalle.
Veneet irroitettiin toisistaan, perä heitettiin järveen ja lähdettiin soutamaan päinvastaisiin suuntiin. Vetäjät lappoivat nuotan verkkoa järveen sen kuin vene eteni. Nyt oli kiire, ettei muikut karkaa aitauksestamme omille teilleen? Pikkuhiljaa veneet kaartoi rantaa kohti. Ja jos parvi oli keskellä järveä, jouduttiin jatkamaan nuotan siuloja köydellä. Lähellä rantaa heitettiin vanhasta hankmosta otettu piikikäs maanmuokkaus osa ankkuriksi. Ankkurille hieman köyttä ettää pito tulee hyvä, eikä luista. Veneen keskellä oli kelu, jolla aloitettiin kelata takaisin nuotan siulojen jatkoksi laskettua köyttä, veneen perässä olevan Y:n muotoisen köyden ohjaimen kautta.

Pikkuhiljaa nuotan siulat alkoivat kaartua järvellä rantaa kohti. Nuotan yläpaulassa oli riittävästi kohoja että nuotta pysyi pinnalla. Alapaulassa vastaavasti painoja riittävästi että alapuoli painui suorana järven pohjaa kohti. Nuotan keskellä oleva ns. perä oli iso pussi, johon kalojen toivottiin loppu huipennuksessa joutuvan...

Kun siulat tuli veneeseen, lähennettin veneitä ja alettiin kiristää nuottaa pienemmäksi renkaaksi.
Vetäjät alkoivat kiskomaan varsinaista nuottaa käsin vaneeseen. Soutajakaan ei saanut olla joutilaana. Otettiin pitkä, viisimetrinen, neljä-viisisenttä paksu riuku käteen, jonka toisessa päässä oli kahvilautasen kokoinen puusta veistetty lätyskä päässä. Sitä lätyskää soutaja alkoi sohimaan, nuotanvatäjän etupuolella, veneen perässä veteen. Tarkoitus oli ettei nuotan siuloja pitkin pakoon yrittävät kalat karkaisi jonona vapaille vesille, vaan pelästyisivät ja palaisivat takaisin, mistäpäin tulivatkin.

Lopussa veneet oli vierekkäin, veneitten perät V:n muotoisessa asennossa. Soutajat pärskytti vettä sen kuin ennätti. Vetäjät kiskoi nuottaa voimainsa takaa ja oli kiire saada alapaula pintaan. Sitten nuotassa oli, mitä oli? Kiire loppui siihen! Hiljaa vetäjät lappoi perää veneisiin ja kokoajan kävi arvailu, paljonko tuli muikkua? Oltiin tyytyväisiä jos tuli 30-50 kg. Jos sää oli suosiollinen ja muikun pistoja näkyi, veto saatettiin uusia kaksi kolmekin kertaa. Puolenyön maissa yleensä alkoi tuulemaan ja muikunpistoja ei enää näkynyt.

Silloin rantauduttiin ja laitettiin nuotta ulkuihin kuivumaan ja odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Palattiin moottoripaatille saaliin kanssa. Soutajat alkoivar perkaamaan rannassa muikkuja. vetäjät viritteli nuotion ja valmistelivat kahvinkeittopuuhia. Olihan työskennelty kuivin suin kuusi- kahdeksankin tuntia.

Nuotiopuita ja keittovälineitä säilytettiin vanhan kahtia sahatun, vanhanhaksi menneen nuottaveneen alla. Suola ja kahvi ja sokeri oli erikoisen tärkeitä aineita. Niitä suojattiin erityisesti.

Peratut muikut laitettiin pataan jossa oli vettä juuri kalat peittäen ja kourallinen suolaa joukkoon. Hieman kiehahdettua, että ruoto irtosi, lopetettiin keittäminen ja padasta kaadettiin vesi pois. Kypsien kalojen päälle pataan laitettiin nyrkinkokoinen möhkäle voita, joka lämpimillä ilmoilla saattoi olla hyvinkin pehmeää.

Kun kaikki keitokset oli valmiit, aloitettiin ruokailu: vetäjät oli varanneet mukaan riihiruisleipää, josta puukolla vuoltiin kolmensentin vahvuisia siivuja. Päälle urrailtiin padasta sormin kuumia voilla ja merisuolalla maustuneita muikkuja. Kyytipojaksi nuotiolla kiehautettua pannukahvia, sokerilla höystettynä.

(Pitääpä sanoa nyt neljäkymmentä vuotta myöhemmin, makunautinto on vieläkin kielenpäällä.)

Yö oli vasta puolessa ja eihän työ vielä ollut ohi! Ajaa lenoteltiin saaliin kanssa naapurin rantaan ja aloitettiin perkaamaan noin sataviisikymmentä kiloa muikkuja! Peratut muikut kiireesti kylmään kellariin, josta jompikumpi vetomies toimitti ne aamulla kirkonkylän ruokakauppoihin myytäväksi.

Joku kuskasi minut kotirantaani ja sain palkkioksi puolisen sangollista nuottamuikkuja jotka äiti sai perata aamulla ennen aamulypsylle menoaan. Näinkin osallistuin perheemme ruuanhankintaan. Nuottamuikuista äiti loihti vielä hyvänmakuisen kalakeiton ja loput paisteli muutenvain paistinpannulla. Paistetut muikut mannavellin kanssa, voileivän päällä oli ihan lempiruokaani.

Toki sain nukkua nuottareissun jälkeen niin kauan, kun heräsin omia aikojani. Eikä tarvinnut rientää heti aamusta pellonraivaus työmaalle, joka ei ollut ollenkaan niin mielenkiintoinen tapahtuma kuin nuottareissu.