Piru tottelee sinua, kolme_enkeli ?

White toimi Jeesuksen lähettiläänä
Kirjoittanut: kolme-enkeliä 22.8.2007 klo 19.23

Luullen palvelevansa Jumalaa, heidän rukouksensakin menevät saatanalle, sillä Jumala ei voi kuulla laittomien rukouksia.

MUTTA ÄLÄ PELKÄÄ - SE OLI HOUKAN PUHETTA

Älä pelkää, sillä se on vain tuota ellensapatti-höpötystä, jolle kolme_enkeliä on myynyt sielunsa. Toivottavasti ymmärtää, että sen saa takaisin ilman lunastushintaa.
Nimittäin antamalla Jeesukselle, joka on lunastushinnan jo maksanut, antamalla Hänelle lupa ottaa se haltuunsa.

VILPITÖN rukous menee aina Isän tykö, eikä sen kuuleminen jää luulon varaan.
Jo muinaiset lainkiihkoilijat väittivät, ettei Jumala kuule syntistä. Mutta juuri sitä varten Jeesus tuli ja juuri Jeesuksen tykö tulee syntisen rientää.
Terveet ja vanhurskaat Jeesus sanoo lähettävänsä tyhjänä pois.

MATT 6:5-14 - SE TÄYDELLISIN RUKOUS

5 "Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. [Matt. 23:5; Luuk. 18:13]
6 Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. [2. Kun. 4:33; Dan. 6:11]

7 "Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. [Saarn. 5:1,2; Sir. 7:14]
8 Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. [Jes. 65:24; Matt. 6:32]

9 Rukoilkaa te siis näin: -- Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi. [6:9-13: Luuk. 11:1-4 : 5. Moos. 32:6; Ps. 115:3; Jes. 63:16; Room. 8:15; 1. Piet. 1:17 | Jes. 8:13, 29:23]
10 Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. [Dan. 7:27; Matt. 3:2 ; Luuk. 17:20,21 | Ps. 103:21; 1. Makk. 3:60; Matt. 26:42; Ap. t. 21:14]
11 Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. [Ps. 132:15; Sananl. 30:8; Fil. 4:6; 1. Tim. 6:8]

12 Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa. [Jer. 31:34 | Sir. 28:2-5; Matt. 18:35; Ef. 4:32; Kol. 3:13]
13 Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.* [Myöhäisissä käsikirjoituksissa on lisäksi sanat: "Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen."] [Matt. 4:1, 26:41 | 1. Moos. 48:16; Joh. 17:15; 2. Tim. 4:18; 2. Piet. 2:9]
14 "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. [Mark. 11:25].

TOINEN TÄMÄN VERTAINEN RUKOUS - Luuk 18:6-16

6 Herra sanoi: "Huomatkaa: noin ajatteli väärämielinen tuomari.
7 Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan? [Ps. 88:2]
8 Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?" [2. Tim. 3:1-5]

Fariseus ja publikaani

9 Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: [Sananl. 30:12]
10 "Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. [Ap. t. 3:1]

11 Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. [Jes. 58:2; Luuk. 16:15; Ilm. 3:17]
12 Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' [Matt. 9:14 | Matt. 23:23 ]

13 Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!' [Esra 9:6; Ps. 51:3]

14 "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.* Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan." [Voidaan kääntää myös: "hän lähti kotiinsa hurskaampana kuin tuo toinen."] [Matt. 21:31 | Matt. 23:12 ]

Jeesus ottaa vastaan lapset

15 Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia, jotta hän koskisi heihin. Tämän nähdessään opetuslapset moittivat tuojia, [18:15-17: Matt. 19:13-15; Mark. 10:13-16]
16 mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.

Rukoilevainen

2

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kumpi= &@

      om parempi Jumalan pilkassa: Pilkan avullako saadaan aikaan se suurempi armon tarve?
      Tietoa haluava!

      • Room 5:15-21 SUURI ARMO

        Room 5:15 Rikkomusta ei kuitenkaan voi verrata armoon. Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi. [Jes. 53:11; 2. Kor. 5:15]

        16 Tätä lahjaa ei voi edes verrata yhden ihmisen synnin seurauksiin, sillä yhden ihmisen teon seurauksena oli kadotustuomio, mutta Jumalan armosta kaikkien rikkomusten seuraukseksi tulikin vapauttava tuomio.

        17 Yhden ihmisen rikkomus aiheutti sen, että kuolema pääsi hallitsemaan tämän yhden vuoksi. Paljon ennemmin tulevat ne, jotka saavat omakseen vanhurskauden ylenpalttisen armon ja lahjan, elämään ja hallitsemaan yhden ainoan ansiosta, Jeesuksen Kristuksen. [Joh. 1:16, 10:10]

        18 Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän. [Room. 6:23; 1. Joh. 2:2]

        19 Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita. [Fil. 2:8; Hepr. 5:8,9]

        20 Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi. [Room. 3:20, 7:7,8; 1. Kor. 15:56; Gal. 3:19]

        21 Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      516
      1568
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1166
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      845
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      837
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      766
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe