yöllä

56 kertaa luettu eikä vastattu. Joko voidaan todeta että me ei olla itsekkäitä, omahyväisiä ja turhasta valittavia? Mikä on valitusten määräaika? Odotetaanko vielä vähän aikaa vai lyödäänkö asia jo lukkoon? :)

eikä valituksia, joten voitaneen päättää, että Parkinson-potilaat eivät ole itsekkäitä, turhasta valittavia omahyväisiä ihmisiä jne. Asia päätetty. Kop! (Tämän jlkeen tätä luetaan taas tuhkatiheään. Sori, valitusika on ohi!)
Kiitos aktiivisuudesta!
P.S. Tämän kirjoittaja ei ole "keskustelun" aloittaja.

omaisten mielipidettä kyseltiin ja omalta kohdaltani voin vain todeta oman puolisoni olevan tautikeskeinen ihminen joka kaikille tutuille ja tuntemattomille kertoo sairaudestaan joka ei edes näy päälle. Kyllä hänellä tietysti on vaivojakin mutta täytyykö niistä koko ajan ja kaikille puhua. On aiasta keskusteltukin ja tilanne on hetken parempi ja muitakin keskustelun aiheita löytyy kunnes taas ollaan valittamassa. Kyllä kaikilla meillä on kipumme jos annamme niille ylivallan ja kaiken huomion. mä en pian jaksa enää!!

Tavallaan tähän kysymykseen on hankala vastata sillä kolikollahan on kaksi kääntöpuolta. Oma puolisoni oli itsekäs ja omaan napaan tuijottava kunnes havahtui siihen että ei maailma nyt yhteen Parkinsoniin kaadu. Muuttuu vaan erilaiseksi.

Tuon tajuaminen vei aikaa nin 3 vuotta. Ja tässä viime aikoina olen tehnyt selväksi sen että autan kyllä kun on off-tila päällä mutta jos herra sattuu olemaan on-tilassa ja tekee mieli mehua niin siitä vaan sitten itse jääkaapille. Jääkapin ovea kun ei ole lukittu :D

Mitä olen muilta omaisilta kuullut niin tällainen passuuttaminen ja pompottaminen on hyvin yleistä. Parkkispotilaan suusta kun kuulee hyvin useasti: En mä voi kun mulla on parkinson tai en mä voi kun mun käsi tärisee. Mä kuuntelin tuota virttä noin 3 vuotta ja olin jo siinä pisteessä et avioero on edessä.

Keskustelemalla tästä asiasta päästiin ja kun mä todella kylmäverisesti (oli pakko) ilmoitin että täyshoitola on suljettu ja et jos vaan pystyt niin teet itse ja jos et pysty niin sitten voit pyytää apua ja autan. Tarpeeksi monta kertaa kun toistin et: Ota itse niin johan alkoi se viesti menemään perille.

Ymmärrettävää on kyllä se että sitä ei heti sairastumisensa jälkeen osaa nähdä metsä puilta. Ja kärsivällisyyttä vaaditaan tuohon tautiin sopeutumisessa niin omaisilta kuin sairastuneelta.

Hyvä parkinsonpotilas, mikäli tunsit tätä lukiessasi piston sydämessäsi siitä että passuutat läheisiäsi joka asiassa ja vastalauseen kuullessasi vetoat aina tautiisi niin ajattele. Se on tie jonko päässä joku päivä sitä omaista ei enää olekaan kun hän palaa loppuun tai ottaa ja nostaa kytkintä kun ei enää jaksa.

Ja tiedän mistä puhun. Mieheni pärjää päivän kotona yksinään koirien kanssa. Itse kun tulen rättiväsyneenä töistä ja haluaisi hetkiseksi istahtaa niin kyllä välistä alkaa sitä vaatimuslistaa tulemaan. no siihen auttaa vaan ilmoitus että pitopalvelu on suljettu.

Ja mitä yritän tällä koko tekstillä sanoa. Ei parkinsonpotilas ole itsekäs, turhasta valittava, tai ei ainakaan voida yleistää. Asiat kun sain puhuttua selviksi niin ainakin aviomieheni on alkanut auttaa siinä missä voi ja yrittää olla mahdollisimman omatoiminen. täytyy vaan muistaa että tuo kirottu tauti voi myös vaikuttaa ja vaikuttaakin mm. aloitekykyyn. Eli ei se parkinsonpotilas tahalteen koko päiväksi siihen telkkarin ääreen jäsähdä vaikka siltä se välistä vaikuttaakin.

Näistä kirjoituksista tuli ajatuksia joita täytyy sulatella, omaisena en ole ajatellut että asiat voi nähdä monella tapaa -- keskustelu auttaa , mielestäni parkinson-tauti on tehnyt miehestäni paljon herkemmän ja paremman keskustelijan tunneasioista -- oikein on palannut seurusteluajat mieleen

tuntuu toivottomalta.