Haluaisin vain yleistä mielipidettä tilanteeseeni. Poikaystäväni jätti minut jokin aika sitten. Syyksi hän sanoi sen, että olen sairastanut masennuksen ja että minut on raiskattu viitisen vuotta sitten.
Minulla on siis ollut paha masennus ja olen yrittänyt itsemurhaakin kerran. Olen kuitenkin parantunut ja elän nykyään ihan normaalia ja onnellista elämää. Edes tämä ero ei ole horjuttanut maailmaani.
Ihmettelen vain, miksi masennus ja raiskaus voivat olla syynä eroon. Eiväthän ne olleet minun syytäni ja tapahtuivat jo kauan ennen kuin tapasimme. Onko tämä jotain miehen logiikkaa?
En myöskään ymmärrä ihmisiä, jotka pitävät masennusta jotenkin itsehankittuna tai eivät sairautena ollenkaan. Itse vertaan sitä syöpään. Se tulee, vaikka sitä ei halua tai edes aavista. Siitä voi parantua, mutta se voi tulla uudestaankin. Silti syöpäpotilaista ymmärretään enemmän kuin masennuspotilaita. Miksi? Mielestäni sama asia.
Ja joku kehtaa vielä väittää, että hänelle ei voi tulla masennusta. Ihan sama kuin väittäisi, että ei voi tulla syöpää. Eihän sitä itse voi määrätä, mitä elämässä tulee eteen.
Miten uskallan kertoa seuraavalle seurustelukumppanille menneisyydestäni, kun minua on siitä näin rangaistu? Millainen mies muuten reagoi asioihin näin? Ei tainut vuoden seurustelu hänelle merkitä mitään. Ikävää.
masennus
9
389
Vastaukset 9
- la.ra
Sanon minä.
Noistahan on helppo keksiä, mutta totuus lienee muualla, varsinkin, jos masennus on vain menneisyyden asia, jonka mies tietää vain siksi, että sinä kerroit.
Ei se ole sellainen asia, jolla itseä kannattaa markkinoida, mutta kai sinäkin haluat kumppanin, jolle voit kertoa tuollaisia asioita? - se jauho.
Hommaat paremman ukon vaan.
No noi on selkeesti ollut juttuja jota toi tyyppi ei ymmärrä, se mitä ihminen ei ymmärrä sitä se pelkää ja sitä mitä se pelkää se karttaa.
Sä siis pelotit sitä jonkun omituisen "what if" tyyppisen ajatusketjun kautta. Et siksi että olisit halunnut pelottaa vaan siksi että ne jutut sun historiassa oli sellaisia joita toi tyyppi ei ymmärrä.
Nyt sun kannattaa olla tyytyväinen tilanteeseen; pääsit eroon yhdestä pikkusieluisesta/näkemyksiltään rajallisesta ehdokkaasta eli seuraava saattaa olla paljo hyvempi tyyppi. Edellisen kanssa olisit joutunut vaan ongelmiin lopulta.- maeles
Miten se nyt jätti sut jonkin menneisyyden takia?
Tais miehellä olla ihan jokin muu syy siihen.
Kunhan väitti jotain hatusta vedettyä. - Älyän M
Kuule. Mie soli herrasmies ja hieman kokematon. Mutta kai se kyllästyi sun jatkuvaan yksipuolisuuteen raha-asioissa. Huomasi, että aiemmin sillä oli rahaa tilillä kuukauden jälkeen mutta sunkanssa ollessasi rahat loppuu ja äidiltä pitää pyytää salassa.
Lähes kaikilla miehillä pitää olla parisuhde pummaavan naisen kanssa, ennenkuin alkaa raksuttamaan miksei koskaan tule sillä menolla olemaan uuden hyvän auton ostoon saumaa.
Pakko kysyä. Oliko exäsi vai miksi häntä tässä viaheessa kuuluisi kutsuakaan, ostanut auton, asunnon tai jotain mihin menee aika iso kuukausierä 1-5 vuoden ajan?- moona s.
Juu ei ollut auto, eikä asuntoa enkä pumminut rahaa :) Muuta kysyttävää?
pelottaa. Se että ei osaa tai uskalla käsitellä historiaasi on tekösyy livahtaa liitosta pois. Ihminen joutus kohtaamaan ja ymmärtämään jotain uutta jota ei oo valmistautunu käsittelemään...
Tuo ois varmaan se päällimmäinen syy siihen. Niiden pelätään heijastuvan tulevaisuuteen jollain negatiivisella tavalla ja vaikuttavan kierouttavasti omaan maailman kuvaan.
Nii masennus... Sitä on ihmisen, jos ei sitä ite oo kokenu tai seurannu todella läheltä, vaikea hahmottaa.. C'moon jokaista ahdistaa välillä. Ei ne ymmärrä sitä mitä on toivoa ettei heräiskää enää huomenna... Tai niiku lahtinen sanoi "tulis kuula ja tappais" En kuitenkaa vertais masennusta syöpään. Masennuksesta selviää myös ihan itsenäisesti tai ystävien avulla. JA syöpä on helppo määritellä ja se voidaan fyysisesti havaita ja operoida pois, mut masennus. Siihen ei tehoo kirurgin veitsi tai muutkaa operaatiot vaan se on jonkin ajattoman hahmottoman olemattoman aineen käsittelyä.seurustelua kerroit tapahtumista?
Entä miten pitkä aika kertomisesta ero tapahtui?
Viimeisen kappaleen "Millainen mies muuten reagoi asioihin näin?" kysymykseen vastaus monesti on 'pelko'.- juttu..
meinaan sulle. Oli se syy oikea tai ei, niin pääsit
itseäsi huomattavasti heikommasta henkilöstä eroon. Hyvä niin, sitten kun tapaat sen oikean miehesi, niin sitä ei sitten haittaa tuollaiset asiat.
Toisinsanoen kannattaa kertoa, jos sillä erottaa jyvät akanoista..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471482Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1831219Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1051147- 69845
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59840Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51781Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.49770Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28751Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee681704- 51689
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30647Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32632- 10627
- 87617
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20593kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14585- 43563
- 31561
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56554- 224544